Ipanaisen lastentarvikeliike kyseli facebookissa ihmisiä osallistumaan uuden kantorepun testausryhmään ja samantien kirjoitin oman hakemukseni testaajaksi! Kävi niin onnellisesti, että kaikki halukkaat saavat testata viikon verran Boba X kantoreppua. Olimme lähdössä lappiin, joten kysyin Ipanaisen henkilökunnalta, jos saisin repun lainaan lomamme ajaksi ja heille sopi! Meillä on ollut Tula Standard käytössä siitä asti (ostettu Ipanaiselta), kun isoveli on ollut muutaman kuukauden, joten olin utelias kokeilemaan uutta reppua.

Pikkusisko on viihtynyt alusta asti kyytiläisenä, joka on mahdollistanut meidän retkeilyharrastuksen jatkuvuuden lasten kanssa. Nyt olimme talvilomalla Äkäslompolossa ja retkeilimme Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Teimme muutaman pienen päiväretken patikoiden, jolloin kantoreppu ja isoveljen kantorinkka ovat kullan arvoisia. Pikkusisko nukkuu yleensä päiväunet repussa, joten olemme saaneet retkeillä ilman aikatauluja.

Kannan pikkusiskoa mieluiten etupuolella, hän painaa 8,5 kg ja on 1-vuotiaaksi aika pienikokoinen. Niimpä kannoin nytkin ensimmäisellä retkellä neitiä etupuolella ja miten mukava oli Boban niskatuki! Boba X:n paneelin yläosassa on unihuppu käärittynä pieneen taskuun, joka toimii niskatukena. Hyvin usein Tulan kanssa tulee tuettua neidin päätä toisella kädellä ja toki aluksi pidin kättä tottumuksesta hänen niskallaan, kunnes huomasin, että paneeli on hieman pidempi ja niskatuki piti hänen päätään pystyssä. Hänen hikeentyessä täytyi hieman tukea päätä, mutta muuten ei! Mukava kävellä kädet vapaana.. Unihupullekin tuli hyvin nopeasti käyttöä ja oli positiivinen yllätys, miten tilava se oli! Lisäksi hupun sai kiinni useaan eri kohtaan, joten sitä pystyi helposti säätämään. Tulan unihuppu on tuntunut hieman ahtaalta, joten sitä meillä ei ole ollut käytössä. Tulan unihupussa on myös säätövaraa, muttei niin paljoa kuin Bobassa.

Uudelle patikkaretkelle lähdettäessä päätin kokeilla kantaa pikkusiskoa selkäpuolella, koska testaamassahan tässä ollaan. Ja miten kevyeltä hän tuntui! Vaikka en mitään tykinkuulaa kannakaan, en olisi uskonut miten paljon kevyemmältä hän tuntuu, kun kantaa selässä! Mieheni auttoi hänet kyytiin ja sitten mentiin! Hetken höpistyään reppu hiljeni ja kyytiläinen nukahti tyytyväisenä. Unihuppu oli valmiiksi paikoillaan, joten ilman huolta niskan roikkumisesta saimme nauttia ihanasta talvipoluista ja tykkylumen kuorruttamista puista.

Ensituntuma Bobaan oli aika samanlainen, kuin Tulaan. Se oli helppo laittaa päälle ja tuntui pehmeältä. Säätöjä on muutama enemmän kuin Tulassa, esimerkiksi paneelin pituutta ja leveyttä pystyy säätämään, mutta jos ne saa sopimaan kunnolla, tämä on mainio reppu! Tula on helppo ja vaivaton versio ja sopii minulle ja miehelleni melkein samoilla säädöillä, koska olen 175 cm pitkä ja mieheni on 183 cm. Lähes samoilla säädöillä kannoimme myös Boballa. Boba sopii myös pienikokoiselle kantajalle, koska olkaimet saa myös ristiin. Olkainten kireyksiä on helppo muuttaa molemmissa repuissa, kun lapsi on kyydissä. Kokeilimme kantaa sisällä ja ulkona, paksuissa toppavaatteissa ja vain vähän ohkasemmilla vaatteilla. Boballa on ehkä hieman väljempi kantaa toppavaatteet päällä (lapissa oli -15 astetta, joten toppavaatteet oli tarpeen), kuin Tulalla. Lantiovyön kohdalla olevan taskun vertailukisan voitti Tula (ehkä turhin tieto), Bobassa puhelin varmasti pysyy siellä, mutta sitä oli hyvin vaikea saada sieltä vauhdissa pois, kun kaivelin puhelinta esiin kuvatakseni retkiseuruetta.

Minulla ei ole kokemusta Tula Free to Growsta, joten en voi oikein vertailla vastasyntyneen kokoa tai taaperoasetuksia. Voin vain sanoa, että portaaton säätö toimi hyvin ja vaikutti oikein hyvältä ja reppuun kiinnitettävät jatkopalat olivat pehmeän oloiset, eivät varmasti paina isompaakaan kannettavaa. Jos olisin ostanut repun vasta nyt, olisin valinnut tällaisen säätömahdollisuuden repulle. Tulan vauvatuki on hieman hankala (muttei ollenkaan mahdoton) käyttää ja lapsen kasvaessa olisi kiva, että voisi leventää reppua. Olen ehkä hieman puolueellinen, kun sanon, että Tula istuu meille paremmin, mutta sillä onkin kannettu pientä isoveljeä ja pientä pikkusiskoa niin ulkomailla kun kotioloissa kuumeisia lapsia. Jos olisin tekemässä ostopäätöstä, olisi päätöksenteko vaikeata, niin hyviä ovat molemmat! Tula saattaisi edelleen voittaa vaivattomilla säädöillään.

Kiitos testimahdollisuudesta Ipanainen. <3

”Mennäänkö Lappiin”, on ollut yksi isoveljen suosikkilauseista viime syksystä lähtien. Lupasimme hänelle silloin, että menisimme kesällä uudestaan. Välissä teimme tosin pikavisiitin Ylläkselle, mutta nyt oli vihdoin taas aika pakata retkikamat autoon ja lähteä kohti pohjoista. Suuntana oli tälläkin kertaa Äkäslompolo. Yövyimme matkalla Oulussa, ettei istuminen kävisi liian raskaaksi takapenkkiläisille.

Ylläksen maisemat ja reitit alkavat tulla tutuiksi, joten retkisuunnitelmaa oli mukava tehdä. Valitsimme kohteiksi tuttuja reittejä ja yhden uuden kohteen. Samoissa kohteissa on mukava käydä eri vuodenaikoina, kun luonto on aina eri näköinen. Reittien varrelta piti löytyä kota tai laavu ja kauhean pitkiä päiväretkiä emme halunneet lasten kanssa tehdä. Onneksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueella riittää polkuja kierrettäväksi! Alla pienet kuvaukset retkipäivistämme, lisää tietoa kohteista ja reiteistä löytyy täältä.

Raikasta vettä purosta Kesängillä

Hillapolku

Tälläkin kertaa aloitimme retket perinteisesti käymällä Kesänkijärven laavulla. Kesänkijärven kiertävä Hillapolku on kokonaisuudessaan n. 6 km pitkä luontopolku. Loppukesästä retkeileviä odottaa aikamoiset marjasadot, sillä hillan kukkia oli joka puolella ja jos mustikat olisivat olleet kypsiä, emme olisi päässeet etenemään metriäkään! Kesänkijärven laavulle on parkkipaikalta n. 2 km esteetön osuus, jonka menimme edestakaisin, jotta isoveli sai pyöräillä. Hän on kovasti odottanut eväsretkiä, joten ensimmäisen päivän eväinä meillä oli nakkeja ja karjalanpiirakoita. Onneksi tullessamme oli satanut niin paljon, ettei metsäpalovaroitus ollut enää voimassa ja saimme paistaa nakit nuotiolla.

Hillapolku on helppokulkuinen

Kesänkijärven rannalla

Velhopolku

Luontokeskus Kellokkaalta lähtevä velhonpolku kuuluu myös suosikkeihimme. Reitillä on upeat maisemat ja maasto on vaihtelevaa. Reitin varrella on Varkaankurun kota, joka on yksi lemppari-taukopaikoistamme. Isoveljellä oli onnenpäivä, koska taukopaikan vieressä virtaa puro. Hän ei olisi millään malttanut tulla syömään eväitä, koska hän halusi vain heitellä kiviä puroon.

Velhopolku

Varkaankurun taukopaikalla

Reitti takaisin luontokeskukselle kulki puron vieressä, joten isoveli sai heitellä kiviä (melkein) niin paljon kun halusi. Hän kulkee useimmiten kantorinkan kyydissä, mutta halutessaan hän saa kävellä (taas melkein) niin usein kun haluaa. Useimmiten hän haluaa kävellä pitkospuita pitkin ja niitä tällä polulla riitti.

Kantorinkan kyydistä on hyvä heitellä kiviä

Isoveljen kantorinkka on Deuter Kid Comfort 2

Pakasaivo

Pakasaivo oli meille uusi kohde. Kuulimme muilta retkeilijöiltä, että siellä kannattaisi käydä ja olivat kyllä oikeassa! Pakasaivo on mahtava näky, ja sitä ihmetellessä oli vaikea kuvitella, että saivojärvi on syvimmästä kohdasta n. 60 metriä syvä.

Pakasaivo on n. 60 metriä syvä

Käväisin jyrkänteen reunalla kurkkaamassa ja täytyy myöntää, että polvia hieman tutisutti. Korkeimmalta kohdalta matkaa järvenpintaan on jopa 60 metriä.

Reitti Pakasaivon näköalatasanteelle on esteetön

Särkitunturi

Viime syksynä ajelimme Pallakselle, mutta koko tunturi oli pilven ja sumun peitossa, joten lähdimme takaisin mökille. Sattumalta matkan varrella silmiin osui Särkitunturin kyltti ja pysäytimme auton ja lähdimme nousemaan ylös tunturille. Särkitunturilta avautuva maisema on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista, mutta sateisen sään takia näkyvyys oli huono, joten päätimme tulla tänne uudestaan paremmalla säällä.

Särkitunturille noustaan tasaisesti kokoajan, eikä jyrkkiä nousuja ole montaa.

Parkkipaikalta tunturiin oli vain n. 3 km matka, mutta reitti on vaativampi kuin muut kiertämämme reitit. Nousu on tasaista, mutta polku on onneksi aika helppokulkuinen. Sauvat ovat tällä reitillä hyödylliset! Tällä kertaa sää suosi retkeämme ja huipulle päästyämme avautui eteemme aivan mahtavat maisemat.

Särkitunturin huipulla on kaksi pientä lampea

Huipulla oli kova tuuli, joten lähdimme takaisin alaspäin kohti taukopaikkaa. Särkivaaran taukopaikalla on iso kota, vessat ja pieni lampi. Lämmitimme nuotiolla eväspizzat ja kävimme (taas) heittelemässä kiviä veteen. Matka taukopaikalta autolle taittui nopeasti. Pikkusiskolle täytyi hieman laulaa, jotta hän jaksaisi vielä viimeisen pätkän..

Eväspizzan lämmitystä nuotiolla

Pikkusisko matkustaa Tulan kantorepussa

Isoveli matkusti jälleen Deuterin Kid Comfort2 rinkassa isänsä kyydissä. Minä kannoin pikkusiskoa Tulassa ja selässä reppua. Rinkassa meillä on kaikille vaihtovaatteet ja vesipussi, ja repussa eväät ja juomista. Onneksi säät suosi meitä, sillä en ole keksinyt järkevää tapaa suojata pikkusiskoa sateelta. Minulla oli varuulta mukana sateenvarjo, mutta se ei pidemmän päälle ole hyvä ratkaisu. Vinkkejä saa antaa!

Pieni puolivuotias Lapinmatkaaja

Jälleen kerran oli ihana Lapin reissu! Päivät loppui taas kesken ja muutama reitti jäi kiertämättä. Kotiin päästyämme isoveli kieltäytyi nousemasta autosta, koska hän halusi mennä takaisin Lappiin.. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei menisi kauaa.

Kyllä kannatti lähteä. Hullultahan se tuntui lähteä ajelemaan lasten kanssa muutamaksi päiväksi melkein 700 km päähän, mutta oli se sen arvoista! Ajomatka meni hyvin, lapset nukahtivat matkalla yöunille ja heidät sai kantaa sänkyyn unisina. Aamulla herätessä paistoi aurinko ja hanget kimmelsi. Ilma oli täydellinen, juuri tätä olimme kaivanneet. Tälläkin kertaa oli tarkoitus tehdä pieniä päiväretkiä ja olimme katsoneet Ylläksen nettisivuilta etukäteen, että siellä olisi talvipolkuja kävelijöille. Olimme positiivisesti yllättyneitä, miten hyviksi polut osoittautuivat! Polut olivat leveitä ja tasaisia, niitä pitkin olisi päässyt vaikka vaunujen kanssa. Ylläksen alueen latukartta oli myöskin päivitetty ja talvipolut näkyivät myös siinä. Loman retket oli helppo suunnitella etukäteen.

Talvipolut oli hyvin merkitty

Ensimmäisen päivän retkikohde oli Velhonkota. Ajoimme auton parkkipaikalle, josta lähti polku kodalle. Matka oli todella lyhyt, ja teimmekin pienen lenkin ennen eväiden syömistä. Suureksi onneksi kodalla sattui olemaan lättypäivä! Mikael paistoi isoveljen kanssa kodan takassa nakit ja jälkiruuaksi söimme lätyt lakkahillolla.

Kodan takassa sai paistaa omia eväitä

Toisen päivän aamuna pääsin hiihtämään! Mikael lähti lasten kanssa kävellen järven jäälle, jossa isovelikin sai hiihtää. En ole hiihtänyt kolmeen vuoteen, joten se tuntui aluksi hankalalta. Aurinko paistoi ja pakkasta oli vain muutama aste, eikä tuulikaan hidastanut matkantekoa. Lenkin jälkeen palasin mökille todella onnellisena ja naama punaisena. En ole lenkkeillyt pikkusiskon syntymän jälkeen, niin voitte uskoa, että kunnon hikilenkki teki hyvää kropalle ja mielelle.

Hiihtolenkillä järven jäällä

Iltapäivästä lähdimme koko porukalla Kesänkijärven laavulle, jossa olemme aikaisemmillakin Ylläksen reissuilla käyneet. Laavulle on parkkipaikalta noin 2 km matka ja maasto on helppokulkuinen talvellakin. Kesäisin laavulle pääsee myös vaunuilla tai vaikka pyörätuolilla! Laavulla on aiemmin näkynyt paljon kuukkeleita ja toivoimme näkevämme niitä tälläkin kertaa. Harmiksemme näimme vain yhden kuukkelin matkalla, eikä se vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta tarjoamistamme eväistä. Ehkä pääsiäisen aikaan ruuasta on ollut ylitarjontaa. Vaikka maisemat oli myös talvella todella hienot, niin täytyy kyllä myöntää, että laavu ja sen ympäristö on paljon kivempi kesällä ja syksyllä.

Kuukkelin houkuttelua

Viimeisenä päivänä teimme vielä yhden retken. Ajoimme auton luontokeskus Kellokkaan pihaan ja lähdimme kävelemään kohti Varkaankurun kotaa. Tämäkin reitti on tuttu ja halusimmekin käydä katsomassa miltä maisemat näyttää lumipeitteisenä. Kodalle oli noin 1,5 km matka ja maasto oli vaihtelevampaa kuin aiemmilla retkillä. Varkaankurun kota ei ole minkään ladun varrella, joten se on talvisin vähän hiljaisempi taukopaikka. Olimme keittäneet hernekeittoa ruokatermokseen ja söimme sitä lounaaksi. Ruokatermos pitää ruuan todella kuumana pitkän aikaa ja se on retkille todella hyvä varuste. Keli oli jälleen aivan mahtava ja nautimme ihanista maisemista.

Varkaankurun polku lähti luontokeskus Kellokkaasta

Isoveli ja pikkusisko kulkivat kyydissä kaikki matkat. Isoveljelle hankimme vuosi sitten kulkuvälineeksi Deuterin lastenkantorinkan. Siinä on mukava istua kyydissä ja kanto-ominaisuksilta se on erittäin hyvä! Pikkusiskon kyytivälineenä oli Tulan kantoreppu. Sitä on myös hyvä kantaa ja koska pikkusisko on vielä tosi kevyt, kannoin myös meidän eväsreppua.

Pikkusisko viihtyi hyvin Tulan kuydissä

Kotimatkalle lähdettiin aamusta ja matkassa vierähtikin koko päivä. 15 km ennen kotipihaa takapenkiltä kuuluu ne samat sanat, joita on kuultu jo neljän kuukauden ajan; ”äiti, mennäänkö Lappiin?”

Kun Lapinkuume iskee, se ei hellitä helpolla. Meille tarjoitui mahdollisuus lähteä pääsiäiseksi Äkäslompoloon ja hyvin pienen epäröinnin jälkeen tartuimme siihen. Aluksi ajattelin kirjoittaa ”5 hyvää syytä, miksi Lappiin ei kannata lähteä”, mutta ne kumoutui niin nopeasti, ettei niitä enää muista. Matka on pitkä pikkuisille, mutta hyvin ajoitetuilla pysähdyksillä hoidetaan homma kotiin. Toivottavasti seuraavan postauksen nimi ei ole ”Ei enää ikinä minnekään”.

Olen vannoutunut lista-ihminen. Jokaiselle reissulle on ihana tehdä uusi lista. Pakkaan mielessäni jo viikkoja etukäteen. Syksyllä lähdimme Lappiin muutaman tunnin varoitusajalla, niin tämä 4 päivän odottelu tuntuu siihen nähden pitkältä. Silloin jäi lista tekemättä ja kaikki tuli mukaan. Se reissu onkin yksi onnistuneimmista. Silti, lista on tehty ja sen mukaan mennään.

Lähdimme ajelemaan Mikaelin työpäivän jälkeen. Toiveena on, että takapenkki nukahtaisi yöunille jossain vaiheessa matkaa, niin pääsisimme kaikki vähän helpommalla. Keräsimme yhdessä isoveljen kanssa vaatteet ja retkeilyvarusteet isoihin koreihin, josta pakkasin ne kasseihin. Kantorinkkakin otettiin esiin hyvissä ajoin. Aamupäivän ohjelmana kävimme kaupassa hakemassa pientä evästä ja jotain tekemistä automatkalle. Hän pakkasi itse kirjat, lelut ja unikaverin mukaan. Hän on innoissaan testannut rinkan toimivaksi ja odottaa jo näkevänsä poroja ja kuukkeleita. Itse aloitan aina matkalla uuden neuleen. Sen valinta oli tällä kertaa helppo, yritän tehdä pikkusiskolle kantoliinasukat.

Nämä isoveli valitsi mukaan

Emme ole olleet talvella Lapissa lapsiperheenä, joten emme ihan varmasti tiedä, minkälaisia retkiä voimme tehdä. Aikomuksena on kantaa pikkuisia kyydissä ja tehdä pieniä päiväretkiä jalkaisin. Reitillä täytyisi olla kota tai tupa, koska imetän, enkä halua saada kylmää. Muiden ruoka kulkee ruokatermoksessa tai sitten paistamme makkaraa ja soijanakkeja. Sukset lähtivät mukaan varmuuden vuoksi, jos sattuu jäämään sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Retkireppuun pakataan vaihtovaatteiden lisäksi nämä

Mielestäni on paras varautua kaikkeen mahdolliseen, joten mukana on lapsille villahaalaria, kerrastoa, kuorivaatetta ja toppahaalaria. Ei pitäisi retket olla varusteista kiinni. Sama koskee meitä aikuisia. Meidän retkeilyvaatteisiin kuuluu anorakit ja Fjällrävenin housut. Molemmilla tietysti samanlaiset. Löytyy kerrastoa ja paksua villapaitaa (nekin samanlaiset..). Otimme mukaan myös kuorivaatteet ja paksummat takit. Onneksi on suksiboksi katolla!

Ennätysmäärä tavaraa mukana

Isoveli on kysellyt viimeiset neljä kuukautta: ”äiti, mennäänkö Lappiin?”. No, nyt sitä mennään. Hyvää pääsiäistä.