Viisi vuotta kotiäitiyttä putkeen toi mukanaan pienoisen identiteettikriisin ja silloin oli aikaa pohdiskella, mitä elämältään haluaisi, kunhan paluu erilaiseen arkeen koittaisi. Olin vain aika hukassa. En välttämättä halunnut palata takaisin työhöni lastenhoitajana, koska olisi tuntunut hassulta viedä oma jälkikasvu päiväkotiin ja mennä itse toisaalle hoitamaan muiden lapsia. Olin kuitenkin menossa takaisin virkaani, kunnes ystävieni kannustuksesta asiat selkenivät juuri korkeakoulujen hakuajan alkaessa. Minä koittaisin seurata pitkäaikaista haavettani ja hakea kielikylpy-varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tämän haaveen olin haudannut silloin, kun Vaasan Yliopistossa ei ollut enää mahdollista opiskella ruotsin kieltä.. Nyt se kuitenkin on mahdollista Åbo Akademissa Vaasan kampuksella ja sinne minä sitten päädyin hakemaan.
Korona-kevät aiheutti hakuprosesseihin hieman erilaisia järjestelyitä, mutta yhtä kaikki, minä pääsin! Olo oli silloin mitä mahtavin ja olen edelleen joka päivä yhtä onnellinen uskalluksestani. Aloitin opinnot syksyllä 2020 ja onneksi edes muutaman kuukauden ajan saatiin olla paikanpäällä yliopistolla, että paikat ja opiskelukaverit tulivat edes jollain lailla tutuiksi. Kerkesimme opiskella lähiopetuksessa sen verran, että opiskeluun tuli rutiinia ja ryhmätyöt ja uudet oppimisalustat tulivat tutuiksi. Osa luennoista oli jo silloin Zoomin kautta, joten tuli opeteltua senkin käyttö, ennen kuin jäimme istumaan koteihimme.
Olen kova jännittämään ja uusiin tilanteisiin meno on ihan hirveätä. Suurin pelkoni oli, etten löydä ketään tekemään ryhmätöitä kanssani tai jos olenkin ainut täysin suomenkielinen tai ainut aikuisopiskelija joka ei koskaan osallistu mihinkään haalarihommiin. Olen parikymppisenä juhlinut menemään näidenkin vuosien edestä, joten en edes osaa kaivata riemukasta opiskeluelämää, joka tällä hetkellä ei kyllä ole kenellekään edes mahdollista. Tämä on mielestäni harmillinen asia heidän kannaltaan, jotka ovat muuttaneet Vaasaan opintojen perässä, eivätkä tunne paikkakunnalta ketään.. Minun pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä ryhmässäni oli kaksi naista, joiden kanssa opiskelu-elämän aloittaminen ja jakaminen on ollut ihanaa!
Kaikki kurssit käydään ruotsinkielellä ja tehtävän palautetaan myöskin ruotsiksi. Opettajat eivät kuitenkaan ainakaan näin alussa ole paneutuneet kielioppivirheisiin, vaan oikeat asiat esittämällä saattaa saada hyvänkin numeron, vaikka kielioppi ei täydellistä olisikaan. Tällä hetkellä minulla on menossa ruotsin kurssi, jossa opiskelemme kielioppia. Vaikka olen motivoitunut opettelemaan kieliopin nyt, helppoa se ei ole, koska viimeisestä tällaisesta kurssista on jo 14 vuotta aikaa.. Luennoilla pärjään hyvin ja tekstien lukeminen sujuu jo hyvin. Tieteellisten tekstien lukeminen oli alussa hankalaa, mutta se olisi ollut sitä myös suomeksi. Kun lukee paljon tekstiä ruotsiksi, kieli kehittyy vähän väkisinkin ja siihen tulee rutiini.
Tälläkin hetkellä opiskelen kotona, kohta alkaakin luento. Minun päiväni kuluvat samalla lailla ja kunhan noudatan rutiineja, minun on helppo saada työt tehtyä. Jos lipsun niistä, saattaa koko päivä mennä haaskeelle. Olin lukiossa hyvin laiska ja huono opiskelija enkä juuri kiinnostunut mistään. Se oli myös yksi asia, joka minua hirvitti opintojen aloituksessa. Saisinko palautettua tehtävät ajoissa/luettua tentteihin hyvissä ajoin vai olisinko taas se saamaton lukiolainen. Noh, en ole. Välissä on monta vuotta ja motivaatio on ihan erilainen, kuin 15 vuotta sitten. Mieheni mainitsi kyllä tämän seikan minulle, mutta se täytyi vaan kokea itse. Kun asioita ei siirrä eteenpäin, vaan tekee ne hyvissä ajoin, jää sitten aikaa enemmän, eikä tarvitse opiskella iltaisin.
Yliopistolla painotettiin heti alusta, miten kannattaa opiskella ”virka-aikaan”. Lukujärjestys saattaa olla harhaanjohtava, kun päivässä voi olla vain yksi luento. Se tehtävien määrä ei kuitenkaan näy lukujärjestyksessä, vaan ne täytyy lisätä sinne itse. On hyvä suunnitella etukäteen, missä välissä tekee minkäkin tehtävän ja merkitsee deadlinet esille, niin mikään ei jää palauttamatta. Kuten jo mainitsin, minua auttaa rutiinit. Mieheni vie lapset aamulla päiväkotiin ja minä saan aloittaa päiväni rauhassa. Aloitan aamuni pienellä jooga-hetkellä, koska jokapäiväinen koneen ääressä istuminen ei tee hyvää niskalleni. Sen jälkeen syön aamupalan, jonka jälkeen avaan koneen. Jos ei ole luentoja heti aamusta, saatan neuloa hetken. Luennon jälkeen pidän aina pienen paussin, jonka jälkeen voin aloittaa kirjalliset hommat. Lounastauko on joka päivä kello 12:sta maissa. Minun täytyy syödä säännöllisesti, muuten ei ajatus kulje. Joka päivä ei ole luentoja, mutta aina on jotain tehtävää. Kirjoitan aina tietyn ajan, jonka jälkeen pidän pienen paussin ja sitten jatkan.
Päiväni kuluvat näin ja tämä etäopiskelu on sopinut minulle yllättävän hyvin. Saan samalla valmisteltua päivän ruokaa tai hoidettua viikkosiivouksen alta pois, jos ei ole kauheasti kouluhommia. Useimpina päivinä saan haettua lapset kolmen maissa kotiin. Haen heidät kävellen, jotta saisin pienen happihyppelyn ennen kuin hulina alkaa. 🙂 Tenttipäivät lähestyvät taas ja varasin juuri kirjastosta itselleni tenttikirjat. Tentitkin ovat tällä hetkellä suurimmaksi osaksi kotitenttejä, mikä sopii minulle varsin hyvin. Kotona olo poistaa suurimman osan jännityksestä ja voin nousta välillä vaikka seisomaan, ajatuskin kulkee hieman paremmin, kun vähän liikkuu. Vaikka tämä etäopiskelu onkin sujunut omalta osaltani hyvin, toivoisin silti pääseväni takaisin lähiopetukseen, koska luentoihin osallistuminen paikanpäällä antaa paljon enemmän, kuin pelkästään tietokoneen välityksellä. Ehkä jossain vaiheessa tilanne normalisoituu ja pääsemme taas nauttimaan ÅA:n ihansta ympäristöstä.
Jos jäi jotain kysyttävää opiskelustani, laita ihmeessä viestiä. 🙂
