Söderfjärdenin pellot täyttyvät keväisin muuttolinnuista ja pelloilla voi nähdä satoja tai parhaimpina päivinä jopa tuhansia kurkia ja levähtämässä. Me teimme perhepartion kanssa retken Söderfjärdenin meteoriittikraatteriin ajatuksena nähdä palaavia muuttolintuja ja puhua muistakin linnuista. Emme ihan osuneet parhaimpaan lintu-aikaan, mutta onneksemme muutama kymmenen kurkea lensi ylitsemme retkemme aikana. Lokkeja näkyi sitäkin enemmän ja jokunen vesilintu-aura lensi myös ylitsemme. Paras aika lintujen muuttopuuhien tarkkailuun on juuri nyt käynnissä ja siksi aihe on hyvinkin ajankohtainen.

Söderfjärden sijaitsee osittain Vaasan (Sundom) ja osittain Mustasaaren puolella, noin 10 kilometriä Vaasan keskustasta. Kraatteri on muodostunut alueelle meteoriitin törmätessä maahan noin 500 miljoonaa vuotta sitten ja nykyään järven tilalla on peltoalue, jota pidetään kuivana pumppaamalla. Keskellä kraatteria sijaitsee tämänkertainen retkikohteemme, Meteoria ja lintutorni. Meteoria, jossa esitellään alueen historiaa ja luontoa, aukeaa yleisölle kesällä ja se on varmasti tutustumisen arvoinen kohde! Saimme hyvät suositukset eräältä äidiltä, joten emmeköhän koita käydä paikanpäällä uudestaan vielä kesällä. Meteorialle johtavan tien varrella oli taivaankappaleista kertovia tauluja ja niitä voisi olla mielenkiintoista tutkia seuraavan käynnin yhteydessä.

Kohde oli lasten mielestä mielenkiintoinen ja vaikka satapäistä lintuparvea emme tällä kertaa nähneetkään, riitti lapsilla haluja tarkkailla aluetta kiikareiden avulla. Lintutorni ei ole kauhean korkea, mutta koska alueella ei ole muuta kuin peltoa, näkyi tornista joka puolelle kraatteria. Meteorian ympäristössä ja muissa rakennuksissa riitti lapsille tutkittavaa ja iltapäivä kului erittäin mukavissa tunnelmissa alueella, söimme eväitä ja leikimme lintuleikkejä. Mitä pidemmälle iltapäivä eteni, sitä useampi auto ajoi paikalle. Kurjetkin ilmestyivät loppuretkestä, joten oletamme niiden tulevan pelloille ilta-aikaan. Meteoria ja lintutorni eivät ole ainoat paikat tarkkailla lintuja, alueella on muitakin pysähdyspaikkoja, mihin auton saa jättää parkkiin.

Munsmon pumppausasemalla, minkä avulla peltoja pidetään kuivana, on ilmeisesti myös lintutorni. Vanha pumppausasema toimii museona, missä on näytteillä alueen kehityksestä kertova näyttely. Meidän lintuhavainnot jäivät tältä erää hieman köyhäksi, niin ajattelin että voisimme oman porukan kanssa käydä myöhemmin keväällä (tai viimeistään syksyllä, kun kurkia on todella paljon) vielä Munsmon lintutornilla. Mielestäni on ihanaa, miten jotkut retket innoittavat uusiin retkiin ja olen edelleen yllättynyt, miten paljon retkeilypaikkoja meiltä on vieläkin jäänyt käymättä!

Olen kirjoittanut monista lähiretkikohteista Vaasan seudulla, mutta en ole ollenkaan kirjoittanut rakkaasta Edvininpolusta! Tämä asia korjataan nyt, sillä se on ihana lähiretkikohde ja se on mielekiintoinen paikka niin lasten, kuin aikuistenkin mielestä. Edvininpolku sijaitsee Asevelikylässä ja sinne on meiltä vain puolen kilometrin matka, joten siellä tulee vietettyä paljon aikaa. Tulemme usein päiväkodista kotiin sitä kautta ja lapset vierailevat siellä Purolan päiväkodista usein. Paikka on minulle tuttu jo lapsuudesta, samoin miehelleni, joka on asunut lapsuutensa Asevelikylässä.

Edvininpolku on saanut nimensä edesmenneen sotaveteraanin Edvin Hevonkosken mukaan ja polun vartta koristaa hänen tekemänsä patsaat. Edvin Hevonkoski asui Asevelikylässä ja polku on kuuluisa hänen taideteoksistaan. Osa patsaista on puuta tai metallia ja osassa on hyödynnetty esimerkiksi armeijan vanhoja saappaita ja kypäriä. Polku on pisimmillään 1,3 km mutta me kierrämme useimmiten lasten kanssa pienemmän, alle kilometrin mittaisen lenkin. Paikka on minulle tärkeä siitäkin syystä, että olen lähtenyt sinne kävelemään tai juoksemaan niin raskaana, ystävän kuoleman jälkeen, kuin hääpäivän aamunakin. Polkuja tallatessa on tullut käsiteltyä monenlaisia tunteita. Kotiäitinä ollessani kävimme siellä retkellä usein ja meistä tehdyn Pohjalaisen retkijutun kuvatkin on otettu Edvininpolulla.

Edvininpolulla oli ladut vielä pari viikkoa sitten ja tällä viikolla kävimme vielä pulkkamäessä. Edvininpolulta pääsee myös Purolan leikkipuistoon, eli Peurapuistoon (tai poropuistoon). Polun takimmaisesta nurkasta lähtee pieni polku kohti leikkipuistoa ja siinä varrella on myöskin tulistelupaikka pöytineen ja nuotiorinkuloineen. Itse Edvininpolulla ei enää ole nuotiopaikkaa, mutta pöydät ja penkit löytyvät Korsun alueelta.

Tämä Korsu onkin mielenkiintoinen paikka varsinkin lasten mielestä. Sinne pääsee kulkemaan juoksuhautoja pitkin ja alueella on vanhoja tykkejä ja muita jännittäviä esineitä. Korsulla on savusauna, jota vuokraa Edvininpolun Perinneseura. Siellä on monena pääsiäisenä poltettu kokkoa ja Asevelikylän asukasyhdistys on järjestänyt paikanpäällä jouluisin joulupuuro-tapahtuman. Alueella on myös pienenpieni ”rintamakirkko”, joka on ainakin ulkoapäin aivan ihana! Edvininpolulla kannattaa käydä kävelemässä/juoksemassa/pokemonjahdissa, sieltä löytyy varmasti kaikille jotain. Meidän lasten kestosuosikki on heitellä kiviä pieneltä sillalta veteen!

Viisi vuotta kotiäitiyttä putkeen toi mukanaan pienoisen identiteettikriisin ja silloin oli aikaa pohdiskella, mitä elämältään haluaisi, kunhan paluu erilaiseen arkeen koittaisi. Olin vain aika hukassa. En välttämättä halunnut palata takaisin työhöni lastenhoitajana, koska olisi tuntunut hassulta viedä oma jälkikasvu päiväkotiin ja mennä itse toisaalle hoitamaan muiden lapsia. Olin kuitenkin menossa takaisin virkaani, kunnes ystävieni kannustuksesta asiat selkenivät juuri korkeakoulujen hakuajan alkaessa. Minä koittaisin seurata pitkäaikaista haavettani ja hakea kielikylpy-varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tämän haaveen olin haudannut silloin, kun Vaasan Yliopistossa ei ollut enää mahdollista opiskella ruotsin kieltä.. Nyt se kuitenkin on mahdollista Åbo Akademissa Vaasan kampuksella ja sinne minä sitten päädyin hakemaan.

Korona-kevät aiheutti hakuprosesseihin hieman erilaisia järjestelyitä, mutta yhtä kaikki, minä pääsin! Olo oli silloin mitä mahtavin ja olen edelleen joka päivä yhtä onnellinen uskalluksestani. Aloitin opinnot syksyllä 2020 ja onneksi edes muutaman kuukauden ajan saatiin olla paikanpäällä yliopistolla, että paikat ja opiskelukaverit tulivat edes jollain lailla tutuiksi. Kerkesimme opiskella lähiopetuksessa sen verran, että opiskeluun tuli rutiinia ja ryhmätyöt ja uudet oppimisalustat tulivat tutuiksi. Osa luennoista oli jo silloin Zoomin kautta, joten tuli opeteltua senkin käyttö, ennen kuin jäimme istumaan koteihimme.

Olen kova jännittämään ja uusiin tilanteisiin meno on ihan hirveätä. Suurin pelkoni oli, etten löydä ketään tekemään ryhmätöitä kanssani tai jos olenkin ainut täysin suomenkielinen tai ainut aikuisopiskelija joka ei koskaan osallistu mihinkään haalarihommiin. Olen parikymppisenä juhlinut menemään näidenkin vuosien edestä, joten en edes osaa kaivata riemukasta opiskeluelämää, joka tällä hetkellä ei kyllä ole kenellekään edes mahdollista. Tämä on mielestäni harmillinen asia heidän kannaltaan, jotka ovat muuttaneet Vaasaan opintojen perässä, eivätkä tunne paikkakunnalta ketään.. Minun pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä ryhmässäni oli kaksi naista, joiden kanssa opiskelu-elämän aloittaminen ja jakaminen on ollut ihanaa!

Kaikki kurssit käydään ruotsinkielellä ja tehtävän palautetaan myöskin ruotsiksi. Opettajat eivät kuitenkaan ainakaan näin alussa ole paneutuneet kielioppivirheisiin, vaan oikeat asiat esittämällä saattaa saada hyvänkin numeron, vaikka kielioppi ei täydellistä olisikaan. Tällä hetkellä minulla on menossa ruotsin kurssi, jossa opiskelemme kielioppia. Vaikka olen motivoitunut opettelemaan kieliopin nyt, helppoa se ei ole, koska viimeisestä tällaisesta kurssista on jo 14 vuotta aikaa.. Luennoilla pärjään hyvin ja tekstien lukeminen sujuu jo hyvin. Tieteellisten tekstien lukeminen oli alussa hankalaa, mutta se olisi ollut sitä myös suomeksi. Kun lukee paljon tekstiä ruotsiksi, kieli kehittyy vähän väkisinkin ja siihen tulee rutiini.

Tälläkin hetkellä opiskelen kotona, kohta alkaakin luento. Minun päiväni kuluvat samalla lailla ja kunhan noudatan rutiineja, minun on helppo saada työt tehtyä. Jos lipsun niistä, saattaa koko päivä mennä haaskeelle. Olin lukiossa hyvin laiska ja huono opiskelija enkä juuri kiinnostunut mistään. Se oli myös yksi asia, joka minua hirvitti opintojen aloituksessa. Saisinko palautettua tehtävät ajoissa/luettua tentteihin hyvissä ajoin vai olisinko taas se saamaton lukiolainen. Noh, en ole. Välissä on monta vuotta ja motivaatio on ihan erilainen, kuin 15 vuotta sitten. Mieheni mainitsi kyllä tämän seikan minulle, mutta se täytyi vaan kokea itse. Kun asioita ei siirrä eteenpäin, vaan tekee ne hyvissä ajoin, jää sitten aikaa enemmän, eikä tarvitse opiskella iltaisin.

Yliopistolla painotettiin heti alusta, miten kannattaa opiskella ”virka-aikaan”. Lukujärjestys saattaa olla harhaanjohtava, kun päivässä voi olla vain yksi luento. Se tehtävien määrä ei kuitenkaan näy lukujärjestyksessä, vaan ne täytyy lisätä sinne itse. On hyvä suunnitella etukäteen, missä välissä tekee minkäkin tehtävän ja merkitsee deadlinet esille, niin mikään ei jää palauttamatta. Kuten jo mainitsin, minua auttaa rutiinit. Mieheni vie lapset aamulla päiväkotiin ja minä saan aloittaa päiväni rauhassa. Aloitan aamuni pienellä jooga-hetkellä, koska jokapäiväinen koneen ääressä istuminen ei tee hyvää niskalleni. Sen jälkeen syön aamupalan, jonka jälkeen avaan koneen. Jos ei ole luentoja heti aamusta, saatan neuloa hetken. Luennon jälkeen pidän aina pienen paussin, jonka jälkeen voin aloittaa kirjalliset hommat. Lounastauko on joka päivä kello 12:sta maissa. Minun täytyy syödä säännöllisesti, muuten ei ajatus kulje. Joka päivä ei ole luentoja, mutta aina on jotain tehtävää. Kirjoitan aina tietyn ajan, jonka jälkeen pidän pienen paussin ja sitten jatkan.

Päiväni kuluvat näin ja tämä etäopiskelu on sopinut minulle yllättävän hyvin. Saan samalla valmisteltua päivän ruokaa tai hoidettua viikkosiivouksen alta pois, jos ei ole kauheasti kouluhommia. Useimpina päivinä saan haettua lapset kolmen maissa kotiin. Haen heidät kävellen, jotta saisin pienen happihyppelyn ennen kuin hulina alkaa. 🙂 Tenttipäivät lähestyvät taas ja varasin juuri kirjastosta itselleni tenttikirjat. Tentitkin ovat tällä hetkellä suurimmaksi osaksi kotitenttejä, mikä sopii minulle varsin hyvin. Kotona olo poistaa suurimman osan jännityksestä ja voin nousta välillä vaikka seisomaan, ajatuskin kulkee hieman paremmin, kun vähän liikkuu. Vaikka tämä etäopiskelu onkin sujunut omalta osaltani hyvin, toivoisin silti pääseväni takaisin lähiopetukseen, koska luentoihin osallistuminen paikanpäällä antaa paljon enemmän, kuin pelkästään tietokoneen välityksellä. Ehkä jossain vaiheessa tilanne normalisoituu ja pääsemme taas nauttimaan ÅA:n ihansta ympäristöstä.

Jos jäi jotain kysyttävää opiskelustani, laita ihmeessä viestiä. 🙂

Jäät on vihdoinkin niin paksut, että jääladut on avattu! Olen haaveillut hiihtoretkestä jäälle jo jonkun aikaa, kun nyt näitä aurinkoisia kevät-talvipäiviä on tässä jo muutama ollut. Tänään olikin ilma hieman lauhtunut ja aurinko paistoi, joten tämä oli täydellinen päivä hiihtoretkelle merenjäällä. Merellä on kaksi kaupungin ylläpitämää jäälatua, yksi eteläisellä kaupunginselällä ja toinen pohjoisella kaupunginselällä. Me halusimme hiihdellä sellaiseen paikkaan, missä saisimme pidettyä pienen eväshetken, joten suuntasimme pohjoiselle ladulle, eli tarkemmin ottaen sille, mikä kiertää Palosaaren ja Isolahden rantoja Gerbyseen asti ja takaisin.

Olin katsellut sopivaa tilaisuutta käydä Variskarilla retkellä ja tänään se koitti. Variskarille pääsee Isolahden venesataman läheisyydestä siltaa pitkin ja siellä on pieni luontopolku ja paikalla on muutama nuotiopaikka. Emme ole siellä vielä käyneet retkellä. Me olimme koko porukalla hiihtelemässä, joten lenkin täytyi olla pienimmän hiihtäjän mukaan suunniteltu. Lähdimme hiihtelemään Vikingan venesatamasta ja ladulle pääsikin heti rannan tuntumasta. Linnuntietä ei retkipaikalle ollut kuin noin 200 metriä, mutta latu kiersi rantoja pitkin niin kyllä meille ihan mukava matka tuli.

Pienin hiihtäjä on 3-vuotias, joten matka ei saanut olla liian pitkä. Meillä oli häntä varten mukana rinkka, koska tasaisella jäällä olisi ihan hyvä hiihtää rinkka selässä. Eipä hän kuitenkaan kyytiin halunnut ja laitoimme hänelle sukset jalkaan. Neidin sukset on sellaiset remmeillä kiinnitettävät, joten niiden kanssa on aina hieman taistelua, että ne saa kunnolla pysymään kengissä.. Kun olimme saaneet ne jalkaan ja hiihtomatkaa oli kertynyt noin 10 metriä, olisi hän halunnutkin kyytiin.. Tässä vaiheessa halusimme vain hieman liikettä, koska isoveli hiihteli jo ties kuinka kaukana. Eli, suostuttelukeinot käyttöön ja lopulta matka taittui niin, että pikkusisko piti kiinni isänsä sauvasta ja se sujui yllättävän hyvin.

En osaa arvioida meidän matka-aikaa, mutta taukopaikalla olimme sopivasti ruoka-aikaan. Meillä oli omat puut mukana, koska halusimme lämmittää eväämme. Eväspaikalla oli nuotiorinkula ja pöytäryhmä, hyvä paikka retkelle! Variskarilla ei ole talvikunnossapitoa, mutta polku oli kuitenkin hyvin tampattu. Jäälläliikkujia ja muita ulkoilijoita oli paljon liikkeellä, eikä ihme, oli niin ihana päivä!

Paluumatkalle lähdettäessä sama show suksien kanssa, jonka jälkeen sama show kyytiintulon kanssa. Hiihdimme takaisinkin hiihtohissi-tyylillä ja paluumatka sujui muutenkin mainiosti. Isommasta hiihtäjästä ei näkynyt, kuin pieni punainen piste kaukaisuudessa. Olisin voinut jatkaa hiihtelyä vaikka kuinka kauan, tällaiset talvipäivät ovat talvien parhaimmistoa. Aurinkoista viikonloppua!

Tämänhetkistä vuodenaikaa voisi jo kutsua kevättalveksi ihanien aurinkoisten pakkaspäivien ansiosta. Talvi on muutenkin ollut ihanan luminen ja me ollaan nautittu täysin rinnoin kunnon talvesta! Asevelikylän kentällekin saatiin tänä talvena jää ja me ollaan iltaisin pistetty sauna päälle, lähdetty luistelemaan ja sen päätteeksi on ollut ihana mennä saunaan lämmittelemään!

Tämäkin aurinkoinen talvipäivä oikein kutsui meitä retkeilemään ja retkipaikaksi valikoitui tällä kertaa Pilvilampi. Emme ole käyneet Pilvilammella alkusyksyn jälkeen, joten emme olleet nähneet valmiina Närvänmutkan uutta grillikatosta. Pidimme peukut pystyssä, että luontopolku olisi tallattu, jotta pääsisimme nauttimaan ihanasta metsäretistä ja plan B:nä meillä oli kävellä lyhyempää reittiä nuotiopaikalle.

Luontopolku oli kuitenkin hyvin hoidettu, polkua pitkin oli kävelty useasti, joten se oli tallaantunut kovaksi ja sitä pitkin oli helppo kävellä. Reitti oli todella ihana auringonpaisteessa ja onhan se sitä muutenkin. Nautimme kaikki metsässä kävelystä, toiset välillä enemmän ja välillä vähemmän.. Jokaiseen kinokseen piti tumpsauttaa itsensä niin, että voimat meinasivat loppua ennen evästaukoa ja heitä piti hieman kannustaa jatkamaan.. Reitti ei ole kuitenkaan liian pitkä pienillekään jaloille, nuotiopaikalle taitaa olla n. 2 kilometriä polkua pitkin. Tietä pitkin sinne on noin 800 metriä.

Närvänmutkan uusi grillikatos oli tosi hieno ja siellä oli hyvin tilaa useammallekin seurueelle. Siellä on kaksi nuotiota ja penkkejä ja pöytä. Hieman kauempana katoksesta on toinenkin pöytäryhmä nuotiorinkuloineen, joten kaikille oli hyvin tilaa. Söimme hyvät eväät ja nautimme jälkkärit ja jatkoimme matkaa takaisin autolle. Meidän lasten kanssa on usein helpompaa valita paluumatkalle se lyhyempi reitti, jos vain mahdollista. Tällä kertaa palasimme autolle tietä pitkin, koska lapset vaikuttivat väsyneiltä. Olisi ollut ihana mennä vielä takaisin polkua pitkin, mutta emme jaksaneet motivoida jälkikasvua pidemmälle matkalle.

Paikalla oli paljon hiihtäjiä, jäällä meni jo ladut ja olisi ollut ihana itsekin hiihdellä! Joku päivä toteutan kyllä hiihtoretken Pilvilammelle.. Nyt kuitenkin nautiskelemaan saunan lämmöstä. Aurinkoista viikonloppua.

Yhteistyö Vaasan kaupungin kanssa

Vaasan oma laskettelukeskus on jälleen avattu ja tänä vuonna avattiin myös lasten oma rinne, jossa on helppokäyttöinen mattohissi lapsille ja aloitteleville laskijoille. Omasta lapsuudesta muistan, kuinka Öjbergetin ankkurihissi tuntui vaikealta ja hiihtokoulussa käveltiin rinnettä ylös, kun ankkuriin pääsi vain ne, jotka olivat tarpeeksi taitavia. Ihanaa, että Vaasan kaupunki satsasi mattohissiin ja se on kaiken lisäksi ilmainen, joten nyt on monella lapsella mahdollisuus päästä helposti opettelemaan laskemista. Viimeisestä omasta käynnistä Öjbergetillä on vierähtänyt varmaan 15 vuotta, joten oli aikakin tulla laskemaan tänne! Rappusia ja polkuja on kyllä tullut juostua, mutta rinteessä en ole ollut sitten yläasteen/lukion..

Olemme lasketelleen lasten kanssa aiemmin Ylläksen rinteissä ja esikoisella on laskettelukokemusta jo muutamalta vuodelta, joten hänen kanssaan pystyi hyvin menemään ankkurilla ylös. Aloitimme laskemisen C-rinteestä, eli siitä kaikista loivimmasta ja helpoimmasta. Hän kuitenkin rakastaa vauhtia, joten hän laski isänsä kanssa myös hissin vasemmalla puolella olevasta rinteestä, eli B-rinteestä. Itsellä ei aina rohkeus riitä hänen kanssa laskemiseen, koska olen itse niin varovainen. Siksi lasken mieluusti pikkusiskon kanssa lastenrinteessä.

Ostimme pikkusiskolle kirpparilta lasketteluvaljaat, jotka olimme todenneet hyväksi jo lapinreissulla. Harjoittelemme pikkusiskon kanssa vielä jarruttamista ja kurvailua, mutta hänkään ei malttaisi, vaan haluaa vauhtia. Täytyy jollain kerralla päästää hänet valjaista ja antaa kokeilla laskea ilman jarrua, ehkä se jarruttaminen onnistuu paremmin näin. Täytyy vain olla valmiina nappaamassa hänet ennen verkkoa.. Tasapainossa hänellä ei ole ongelmaa, mutta mattohissiin pääsyssä kylläkin. Varsinkin nyt, kun hänellä oli isoveljen vanhat sukset, jotka olivat hänelle hieman liian pitkät, oli ylämäessä olevaan hissiin vaikea päästä itse.

Öjbergetillä oli paljon porukkaa liikkeellä, oli hiihtäjiä, laskijoita ja lasten rinne oli kovassa käytössä. Myös pulkkamäessä riitti väkeä. Me söimme eväät kodassa muutaman muun perheen kanssa turvavälit huomioiden. Oli hienoa, että Öjbergetille oli myös tullut uudet vessat, jossa pääsi käymään välillä. Tämä tieto on tärkeä näin lapsiperheen näkökulmasta, koska hätä yllättää takuuvarmasti, oltiin sitten hississä tai keskellä rinnettä..

Olimme ajatelleet tehdä vielä viimeisen laskun isossa rinteessä isoveljen kanssa ja mieheni jäi viihdyttämään pikkusiskoa, joka ei omien sanojensa mukaan enää jaksanut laskea. Kun hän sitten huomasi, mihin olimme isoveljen kanssa suuntaamassa, alkoi hurja ”mäki haluun”-papatus, joka päättyi siihen, että pikkusisko ilmestyi hissijonoon kanssani ja suunnattiin sitten koko porukalla isoon rinteeseen. Mieheni meni hissiin isoveljen kanssa ja minä nappasin pikkusiskon jalkojeni väliin. Tällä tyylillä pääsimme helposti hississä ja huipulle ilman ongelmia. Pikkusisko on hyvä pitämään ”suksia suorassa”, niin kun häntä ohjeistin. Alle 6 vuotiaat eivät tarvitse omaa hissilippua, vaan saavat mennä omasta portista.

Alas tultiin C-rinnettä hyvässä yhteistyössä, kunnes muutaman laskun jälkeen hän oli jo menossa hyppyriin muiden perässä.. Joka kerta juuri ennen alastuloa hän aloitti ”vielä yks”-höpinän ja sitä viimeistä laskua laskettiin varmasti viisi kertaa, kunnes tuli oikeasti aika laittaa sukset boxiin ja suunnata kotia kohti. Meillä oli tosi ihana päivä rinteessä, meidän lisäksi paikalla oli tosi moni muukin. Hyvin sinne rinteisiin mahtui kaikenlaiset laskijat. Onneksi Öjberget on taas auki ja toivottavasti talvi pysyy kauan että päästään nauttimaan vielä monet kerrat rinteistä! Luulenpa, että meidän porukalle ei tämän kerran jälkeen riitä pelkkä mattohissi, joten taidamme pitää ainakin vielä toisen samanlaisen päivän, jos vain säät suosivat.

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi ajattelin pistää kuluvan vuoden retkihaasteen pakettiin inspiraatioksi tulevaa vuotta ajatellen ja samalla muistoksi itselle vuoden 2020 retkistä. Tänään myös julkaistaan vuoden 2021 retkihaaste ja innolla odotan, millaisia retkiä ensivuonna harrastetaan. Retkihaasteella on omat facebook-sivut sekä instagram-tili, johon uusi haaste päivitetään.

Alkuvuodesta retkeiltiin varmaan jokaisena viikonloppuna. Olin lasten kanssa kotiäitinä aina elokuulle asti, joten meillä on ollut hyvin aika retkeillä. Varsinkin erikoisen korona-kevään aikana teimme useammankin retken arkena ja se toi ihanaa piristystä arkeen. Muutama retkisuunnitelma meni pilallekin vallitsevan maailmantilanteen takia, mutta niitä voidaan sitten retkeillä ensi kesänä, jos tilanne sallii. Osan retkistä olen vain laittanut itselleni ylös, mutta en ole laittanut sitä ylös, missä olemme olleet..

Lista tekemistämme retkistä vuoden 2020 aikana

1: Vuoden ensimmäinen retki: Iskmo-Jungsundin vaellusreitti, björnhällorna

2: arkinen retki: kävimme arkena katsomassa kaloja Björköbyssä

3: kuumaa juomaa termoskannussa

4: Retki marraskuussa

5: Sadonkorjuuretki: retki mansikkatilalle

6: retki muistomerkille: Sommarö

7: retki kansallispuistoon: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

8: retki uusille poluille: uusia hiihtoreittejä ahkion kanssa

9: uimaretki: Särkitunturilla kesällä

11: Retki vetten päällä : hääpäivän kanoottiretki

12: Hyvin suunniteltu retki: perhepartioretki

13: Kiveltä kivelle-retki: retki Vikarskatin majalle

14: Retki, jolla tutkit aluskasvillisuutta: Äitienpäiväretki Herrgårdsledenille

15: Piirrä lumeen retki: Partioretki

16: Retki sumuisessa säässä: Taivaskeron retki Pallaksella

17: Retki taskulampun valossa: Partioretki, taskulamppusuunnistus

18: Lintujen tarkkailuretki: Retki Risön lintutornille

21: Muoviton retki: eväät rasioissa, niinkuin useimmilla retkillä

22: Virkistysretki: Fjärdskär Raippaluodon sillan kupeessa

23: Kuntoiluretki

26: Hyvät eväät metsässä: Erinomaiset täytetyt patongit

27: Suojassa laavulla: partioretki Sommaröhön

28: Luontokuvausretki: Sommarö ja isoveli sai kokeilla kuvata itse luontoa

29: Värikäs retki: ruska-aikana Äkäslompolossa

31: Lätäkössä loiskutellen- retki

32: Retki, jolla kuljet poronkuseman: Pilvilammella

33: Retki mäkisessä maastossa: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

36: Maisemanvaihdosretki: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

37: Retki merkitylle polulle: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

38: Liikut liukuen- retki: Talven retki Varkaankurulle Äkäslompolossa

39: Uutta oppien: Geokätköilyn kokeilu Pilvilammella

40: Retki luonnonrauhaa kunnioittaen

41: Heräsin luonnossa retki: Fäboda

42: Retki, jolla kerrospukeuduit: Lähes jokainen retki. 😀

43: Retki nuotion lämmössä: Sommarö

44: Vihreä retki: Iskmo-Jungsundin vaellusereitti

47: Ideointiretki: Ideoitiin tulevaa partiokautta meren rannalla

48: Retki, joka kehittää tasapainoa: Orivedellä leikittiin Ei saa koskea maata-leikkiä

49: Päin mäntyä-retki: Syksyn ensimmäinen partioretki, olin aivan liian väsynyt uuden arjen pyörityksestä

51: Kestävän kehityksen mukainen retki: veimme joulukuusen jään alle kaloille kutupaikaksi

52: Haaveen toteutusretki: Teimme retken Kotkan Maretariumiin, mikä oli meidän esikoisen toiveretki

Meidän perhe sai 41/52 retkihaasteen retkeä. Teimme myös muitakin retkiä, mitkä ei oikein sopinut tähän haasteeseen, mutta tuntuupas tosi hyvältä, että retkeilimme näinkin paljon! Innolla uuteen retkeilyvuoteen. Hyvää uutta vuotta kaikille ja nauttikaa ulkoiluista.

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa nyt, kun olen tehnyt kouluhommia pois päiväjärjestyksestä. Muutenkin on ollut aikamoista palapeliä tämä arki, kun menoja on kasaantunut yhtäkkiä muutamalle viikolle. Ei tämä ruuhka vieläkään ole helpottanut kunnolla, mutta halusin tulla kuitenkin kirjoittamaan meidän viikonloppuisesta pikkujouluretkestä. Metsässä oleilu tekee tutkitusti hyvää mielelle, joten tämä retki tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olemme käyneet muutenkin säännöllisesti retkillä ja ehkä tämäkin on ollut yksi syy siihen, miksi sitä tuttua syys-yrmyä ole näkynyt. (Kiitos tästä termistä kuuluu eräälle äiti-kaverille)

Ensimmäisenä adventtina suuntasimme naapuriperheen kanssa retkelle Iskmo-Jungsundin vaellusreitille ja Kråknäsin taukopaikalle. Paikka on meille tuttu jo monelta kerralta ja valikoitui tälläkin kerralla matkan lyhyyden takia retkipaikaksi. Lähdimme retkelle kahden maissa, joten takaisin tullessa olisi jo pimeää ja se on lapsille aika jännittävää. Emme myöskään halunneet, että paluumatka olisi liian pitkä pimeässä metsässä.

Olimme etukäteen sopineet, että eväänä on tällä retkellä riisipuuroa ja glögiä ja kuuma riisipuuro termarista lämmitti ihanasti. Olin laittanut puuron sekaan muutaman mantelin ja anopin sanoin; se joka saa mantelin, saa laulaa. Ihme oli että juuri kukaan ei tunnustanut, vaikka manteleita oli puuron seassa kaksi kappaletta. 😀 Jälkiruuaksi oli pipareita ja olin lähtiessäni napannut vielä aikaisemmilta kerroilta jääneet vaahtokarkit, joita paahdoimme pipareiden väliin. Vaahtikset on lasten herkkua ja he saivat itse paahtaa omansa. Pieninkin paahtoi omansa, mutta ne taisi mennä parempiin suihin jo muutaman sekunnin paahtamisen jälkeen..

Paluumatkalla laitoimme kaikille lapsille otsalamput päähän ja meidän lapsilla oli tonttulakit päässä, joten kuuli hyvin missä pienin menee. Isomman menoja ei tarvinnut arvuutella, sen kuuli ilman tiukuakin.. Hämärä metsä jännitti aluksi lapsia, mutta hienosti lähtivät seikkailemaan ja kiipeilivät kivillä ja kaatuneilla puunrungoilla ihan kuin pimeää ei olisikaan ollut. Oli ihana retki, marraskuun pimeys alkoi tässä vaiheessa jo taittua joulukuuksi, olihan tänä retkipäivänä jo ensimmäinen adventti. Ihanaa joulunodotusta ja mainioita ulkoiluhetkiä.

Uusi kausi perhepartiossa on jälleen alkanut ja ensimmäinen kokoontumiskerta pidettiin Botnihallin laavulla. Olimme kuulleet, että laavu on aika uusi, muttemme löytäneet enempää tietoa paikasta, joten päätimme yhdessä toisen partio-ohjaajan kanssa käydä tutustumassa paikanpäällä, ennenkuin veisimme laumamme paikalle. Samalla saimme pienen pyörä- ja kävelylenkin arki-iltaan.

Laavu sijaitsee ihan Botniahalllin parkkipaikan tuntumassa, joten tähän pääsee myös esteettömästi retkeilemään vaikka rattaiden tai pyörätuolin kanssa. Laavu on iso, joten sinne mahtuu isompikin seurue viettämään vaikka iltaa eväiden kanssa. Laavulla on myös hormillinen tulisija, mutta puita ei varastossa ainakaan tällä kertaa ollut. Laavun edessä on kuntoilualue ja pururata lähtee ihan laavun vierestä.

Me nautimme metsän tarjoamista mahdollisuuksista leikkeihin ja kiipeilyihin, mutta pururadan varrella oli tasaisin väliajoin jonkunlainen kiipeilytehtävä tai este, joka täytyi ylittää. Esteet olivat yllättävän vaikeita, enkä minä ainakaan näitä pystynyt selvittämään! Pururata on merkitty karttaan ja lisäksi metsässä menee merkitty polku, jota pitkin voi kävellä tai meidän tapauksessa juosta. Tämä paikka on ainakin minulta jäänyt kokonaan käymättä, vaikka sinne onkin aika lyhyt matka meiltä Asevelikylästä.

Ihanaa, että tällaisia esteettömiä nuotiopaikkoja rakennetaan, koska ei aina ole aikaa eikä mahdollisuutta läheä pidemmälle retkelle. Ainakin meidän perhepartio-tarkoitukseen tämä paikka on parempi kuin hyvä, sillä ympäristö houkuttelee lapsia leikkeihin ja saamm tehtyä joitain tehtäviä, mitä kololla emme välttämättä saisi tehtyä. Ensimmäisellä kerralla keräsimme materiaalit omiin luontolaatikoihin, joille jokainen etsii kotona sopivan säilytyspaikan. Ajatus on lähtöisin Sibeliuksen luontolaatikosta, jossa kerätään tulitikkuaskiin oma metsä. Varmasti pienimmiltäkin onnistuisi kerätä sopivan pieniä asioita tulitikkulaatikon kokoiseen rasiaan, mutta suurin osa keräsi isoja keppejä ja käpyjä, niin ehkä tähän tarvittiin hieman isompaa rasiaakin..

Ihanaa että partio on taas alkanut, toivottavasti saamme jatkaa tapaamisia koko vuoden, koska tämäkin on paljon mukavampaa yhdessä!

Olen tämän kesän aikana joutunut himmailemaan juoksuharrastukseni kanssa, koska kantapää on vaivannut oikeastaan keväästä saakka. Olenkin valinnut lenkkini tarkkaan ja hartaasti, käynyt vain silloin tällöin nautiskelemassa polkujuoksusta jollain ihanalla paikalla. Ajattelin tähän listata hyviä lenkkejä polkujuoksuun ja ainakin omat lempipolut ovat tässä listassa näkyvillä. Kaikkia Vaasan seudun polkuja en ole (vielä) kiertänyt, joten jos jollakulla on tiedossa erinomainen lenkkipaikka ja haluaa jakaa sen, laitahan viestiä kommenttiboxiin tai instagramiin! Minut löytää sieltäkin nimellä @asevelikylassa

Useimmiten käyn juoksemassa Degerträskin maastossa, Degerträsk on pikkuinen järvi Alskatintien ja Hongikontien välimaastossa. Sinne taitaa päästä myös Svartholmsvägenin kautta, mutta tässä asiassa en ole ollenkaan varma. Lenkeillä näkee, kuinka autoja on pysäköity polun viereen, mutta itse lähden juoksemaan aina Hongikontien päästä. Maasto on kaunista, löytyy metsää, järvimaisemaa ja suota. Lenkin varrella kukkivat suopursut antavat ihanaa tuoksua kesäisille lenkeille. Pidän tästä paikasta eniten, koska paikka on upea minä vuodenaikana tahansa. Tämä kirjoittaminen saakin minut haluamaan näihin maisemiin, vaikka tällä hetkellä en pystyisikään juosta.

Syy jalkani tämän hetkiseen arkuuteen löytyy viime viikonlopun lenkistä, kun taas tauon jälkeen kävimme mieheni kanssa lenkillä. Juoksimme pitkästä aikaa Iskmo-Jungsundin vaellusreitillä, joka on noin 12 km pitkä. Retkeilynäkökulmasta olenkin kirjoittanut aiemmin ja tästä postauksesta löytyy hyvät vinkit taukopaikoille! Lähdimme lenkille reitin alkupäästä, Jungsundin jalkapallokentän vierestä. Metsä on ihana, mahtavin tämä reitti on ollut kiertää keväällä, kun pienet fladat olivat vielä jäisiä. Jäin miettimään, että miltähän näyttäisi tämä reitti ruska-aikaan.. Se täytyy selvittää! Edelliseen postaukseeni reitistä täytyy tehdä yksi muutos, kun reitti Hallonnäsistä Björnhällsfladalle oli muuttunut radikaalisti, kun alueella on tehty avohakkuuta. Itse en tälle lenkille enää maisemien takia lähtisi, ehkä puolukan perässä voisin tämän kulkea. Muilta osin reitti on edelleen ihana!

Keväällä kävimme juoksemassa Kuniledenillä, myöskin noin 12 km pitkän reitin. Tältäkin alueelta löytyy lyhyempiä reittejä, mutta niitä emme ole lasten kanssa vielä kiertäneet, joten retkipostaus tulee luultavasti ensivuonna, ellemme vielä lähde sinne ruskaretkelle. Jos jollain reitillä on ollut kauniita paikkoja, niin täällä. Polku kulkee pitkin kalliota pitkän matkaa ja jäkälämattoja on joka puolella. Harmi vain, että osa lenkistä oli hakkuiden jäljiltä risukkoa eikä kivasta tai helppokulkuisesta polusta ollut tietoakaan. Alueella oli kuitenkin mielenkiintoisia paikkoja, kuten luolia ja louhos, joten kyllä täällä täytyy lasten kanssa käydä jonkunlaisella retkellä!

Öjbergetin luontopolku oli myöskin uusi tuttavuus, tämä polku on aika lyhyt, vain 2,5 km. Tämän kun juoksee pari kertaa ja käy vielä nousemassa portaat niin kyllähän siinä itsensä saa vedettyä piippuun. Koska ollaan Vaasan korkeimmalla kohdalla, löytyy reitiltäkin korkeuseroja. Maasto on täälläkin kaunista ja joissain kohdissa voisi luulla olevansa rakka-kivikkoisella tunturilla. Upeita kallioita ja muutama kelopuu sai ainakin minut kuvittelemaan itseni juoksemaan Äkäslompolon lempparipoluilla. Täältä löytyy taukopaikka, mutta nuotiopaikkaa ei retitillä ole. Tämäkin on retki-listalla, jos sen jälkeen sitten kirjoittelen tarkempaa infoa retkinäkökulmasta. Öjbergillä voi toki juosta latupohjaakin pitkin, mutta me juoksemme mielellämme polkuja pitkin, siksi reitiksi valikoitui luontopolku.

Hyvä polku aloittelevalle polkujuoksijalle on Pilvilammen luontopolku. Se on noin 3 kilometriä pitkä ja helppokulkuinen. Polku päättyy hiekkatiehen, joka vie Närvänmutkan taukopaikalle. Siellä on muuten uusi hieno grillikatos, johon mahtuu useampikin grillailija! Pilvilammelta löytyy pitkät pätkät polkuja muutenkin, mieheni otti alkukesästä osaa NUTS-virtuaalikisaan ja juoksi ristiin rastiin polkuja Pilvilammella 34 kilometrin verran.

Öjenin luontopolku Sundomin sillan jälkeen on keskustassa asuville lähin luontopolku. Öjenin reitti on noin 4,5 km pitkä ja siellä on hienoa vanhaa metsää, minkä läpi polku kulkee. Täällä olemme olleet perheen kanssa useasti ja täältä löytyy postaus reitistä! Jos haluaa nopeasti metsäpoluille juoksemaan, on Öjen siihen erinomainen vaihtoehto.

Ensi kesää ajatellen olemme katsoneet, että Sommarössä menee noin 7 kilometrin mittainen reitti linnakealueelta Sommarösundin uimarannalle. Se reitti houkuttelisi kovasti! Sommaröhön lähtö on kuitenkin vähän isompi juttu, on sinne kuitenkin matkaa jonkun verran meiltä Asevelikylästä. Alue on kuitenkin todella kaunista ja siellä saisi varmasti hieman pidemmänkin lenkin tehtyä, jos kiertää polkuja Sommarön linnakealueella. Täällä olemme käyneet kesän aikana useastikin, retkeilykohteet meren rannassa ovat meidän mielestä kaikista houkuttelevimpia.

Nämä polut ovat ne yleisimmät, millä me käymme juoksemassa. Eihän näihin maastoihin kyllästy, mutta olisi tosiaan kiva kuulla muistakin juoksureiteistä tässä lähistöllä! Syksy on oikein erinomainen aika käydä metsässä juoksemassa kun ilmassa on ihanaa syksyn kirpeyttä ja ilma on raikas. Ihanaa syksyn alkua!