Kesälomat alkavat olla lopuillaan ja arki on ovella. Kesää on kuitenkin vielä jäljellä ainakin siihen asti, kunnes huvilakausi loppuu, eli elokuun viimeiseen viikonloppuun. Meidän kesä meni tosi vauhdikkaasti, nähtiin ystäviä, perhettä, tehtiin perheenä kivoja asioita ja lomailtiin. Kesän kohokohta taitaa kuitenkin olla meidän pohjoisen reissu, joka suuntautui perinteisen Äkäslompolon lisäksi myös Pohjois-Norjaan ja Tromssan seutuun. Yhdistimme kaksi meitä kiinnostavaa kohdetta ja vietimmekin osan lomasta naapurimaassa ja osan tutuilla tuntureilla Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemissa.
Matkustimme Pohjois-Norjaan autolla. Teimme yhden yön pysähdyksen Äkäslompolossa, ettei ajomatkasta tule lapsille tai koiralle liian pitkä. Äkäslompolosta on noin viitisen tuntia Tromssaan, mutta ajomatka venähti hieman pidemmäksi, kun matkan varrella oli upeita paikkoja. Pysähdyimme ihastelemaan milloin upeaa rantaa, milloin mahtavaa vesiputousta. Kiire meillä ei ollut ja Norjan puolella oli mukavasti levähdyspaikkoja tien vieressä matkalaisia varten.
Pohjois-Norjassa on upeita levähdyspaikkojaAjomatkan aikana näkyi monta upeaa vesiputousta
Me vietimme ensimmäisen yön Tromssan keskustassa hotellissa, josta olimme varanneet etukäteen lemmikkihuoneen, koska Redi oli meillä mukana. Koiran ottaminen mukaan Norjaan vaatii eläinlääkärin myöntämän passin, josta käy ilmi kaikki rokotukset ja kun ne on kunnossa, saa koiran viedä rajan yli Norjaan. Tromssassa ihastelimme viereisiä vuoria, kiertelimme hieman keskustassa, vierailimme Polariassa, mutta emme ehtineet käydä läheisellä kaapelihissillä, joka veisi vuorelle, josta näkyy koko Tromssa. Se jääköön seuraavaan kertaan! Lasten mielestä vuonon alittava tunneli oli hurjan jännä, samoin kun Polar Museumin eteen asetetut harppuunat. Näkemistä olisi varmasti paljon enemmänkin keskustan lähettyvillä, mutta meillä oli jo kova halu päästä retkeilemään, joten suuntasimmekin aamupalan jälkeen autolle ja lähdimme ajelemaan kohti Sommarøytä, jonne on Tromssasta noin tunnin matka. Olin etukäteen lueskellut retkeilyblogeista vinkkejä, minne kannattaa suunnata telttailemaan ja minkälaiset jokamiehenoikeudet Norjassa on. Telttailla saa aika vapaasti, mutta meidät yllätti Sommarøyn suosio, joka olikin aikamoinen.
Tromssan keskustassakin oli paljon tekemistä lapsiperheelle
Matkailuautoja ja telttaretkeilijöitä oli paljon, eikä ihme, onhan paikka mielettömän upea! Me poimimme rannoilta simpukoita ja etsimme meille rauhallista telttapaikkaa. Olimme liikkeellä arkena, joten olimme ajatelleet, että ehkä ei niin paljoa ihmisiä olisi liikkeellä, mutta emme tosiaan olleet ainoat. Jälkeenpäin ajateltuna paikan suosion ei olisi kuulunut yllättää, olihan saari aivan mahtava kirkkaine vesineen ja simpukkarantoineen. Löysimme kuitenkin rauhallisen telttapaikan muiden suomalaisten telttaretkeilijöiden lähettyviltä ja saimmekin upean maisemapaikan yöksi. Jätimme auton yleiselle parkkipaikalle rannan tuntumaan ja parkkipaikalla oli myös sisävessa, sekä vesihana, josta sai juomakelpoista vettä. Puitteet telttailuun on Sommarøyssä mitä parhaimmat!
Sommarøyn upea rantaTelttailemassa Sommarøyssä
Ajatuksena meillä oli viettää kaksi yötä teltassa ja halusimme nähdä erilaisia paikkoja, joten pakkasimme leirimme ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa telttapaikkaa. Miehelläni ja esikoisella oli mukana kalastusvehkeet ja olimme katselleet telttapaikan sillä ajatuksella, että he saisivat kalastaa mielin määrin. Paikaksi valikoitui Ringvassøyan saarella sijaitseva Krokvattnet, jonne oli Tromssasta vajaa tunnin matka, tosin eri suuntaan, kuin missä edellisen yön vietimme. Lasten riemuksi tosin menimme taas vuonon alittavaa tunnelia pitkin, mikä menestyskonsepti. 😀 Krokvattnet on tunturijärvi, joten ensitöiksemme saimme kavuta lyhyehkön, mutta jyrkän matkan tuntureiden päälle. Matkatavarat oli pakattu vähän niin ja näin, joten matka oli ainakin minun osaltani hieman tuskainen. Saattoi se tuska johtua myös orastavasta nälkäkiukusta, joka korjattiin heti telttapaikan löydyttyä. Paikka oli aivan upea, alueella on useampi kalavesi ja tuntureita jatkui pitkälle silmän kantamattomiin. Kalastusta varten tarvittavat luvat ostettiin puhelimella parkkipaikalla olevan ohjekyltin mukaan. Meidän lisäksi tuntureille ei näkynyt ketään muita, mikä tuntui myös ihanalta kontrastilta viime paikkaan. Toinen vastakohta edelliseen yöpaikkaan oli edellispäivän kuumuus, joka oli vaihtunut sateiseen ja hieman viileään ilmaan. Kalastellessa pienestä sateesta ei ollut haittaa, saalis tosin vältteli meitä ehkäpä metelin ja veteen lentäneiden kivien takia. Onneksi oli muuta ruokaa mukana, joten saimme maittavan retki-illallisen. Sivuhuomautuksena täytyy mainita, että retkiruuat olin tuonut Suomesta, koska Norjassa hintataso on paljon korkeampi kuin Suomessa. Siksi nappasin perunapussia myöten kaikki mukaan kotimaasta ja säästimme näin pitkän pennin. 🙂
Krokvattnet – kalavedet Ringvassøyalla
Me koitimme ehdottaa lapsille vielä kolmatta telttayötä, mutta pienin ei kuulemma enää jaksanut nukkua makuupussissa. Mahtavia paikkoja olisi ollut vaikka millä mitalla, emmekä olisi halunneet vielä lähteä takaisinpäin. Kuuntelimme kuitenkin pienintä matkailijaa ja lähdimme ajelemaan takaisin Äkäslompoloon, jossa kesäreissumme jatkuisi vielä vajaan viikon. Ehkä seuraavalla kerralla olemme taas hieman pidempään, koska Norja häikäisi kauneudellaan ja varsinkin vuonojen ja vuorten kontrasti oli mahtava! Lapset ihastuivat erityisesti vesiputouksiin ja pikkusisko lampaisiin, joita laidunsi siellä täällä. Esikoinen haluaisi uudelle kalaretkelle ja minä haluaisin nähdä valaita. Pyöriäinen nähtiin, samoin hylje, mutta jos joskus saisi nähdä valaan niin olisi aikamoista.
Norjan tunturit olivat ihania
Suosittelen lämpimästi lähtemään autoilemaan Norjaan, retkeilyauto voisi olla kaikista kätevin tällaiselle reissulle, niin monia ihania puskaparkkeja näimme matkamme varrella. Olisi hauska kuulla teidän lempipaikkoja Norjasta, mihin kannattaisi suunnata seuraavaksi, jos matkakohteena on Norja?
Olen löytänyt paikan maailmalta, mihin haluan palata yhä uudelleen ja uudelleen. Oikeastaan niitä on kaksi, toinen on Lappi ja toinen on ihana alppikylä Itävallassa, Zell am See. Vietimme viikon Zell am Seessä vanhempieni ja sisarusteni kanssa heinäkuun alussa ja mieli palaa Alpeille yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä oli jo kolmas kerta samoissa maisemissa, eikä niihin kyllästy koskaan. Ensimmäisellä kerralla olimme patikointilomalla kahdestaan, seuraavalla kerralla meillä oli mukana vauva ja nyt meitä on jo neljä. Jokaisella matkallamme olemme patikoineet vuorilla, nyt vain teimme samoja asioita lasten ehdoilla. Minun mielestäni Zell am See on mitä mainioin kohde aktiivilomailijalle, koska siellä voi patikoida, lasketella, nousta vuorille, uida, käydä hienoissa luonnon nähtävyyksissä sekä pyöräillä ja lenkkimaisemat on mitä parhaimmat! Lisäksi sieltä on hyvät yhteydet esimerkiksi Salzburgiin, joten päiväretki kaupunkikohteeseen on myös mahdollinen. Lisäksi Zell am Seessä järjestetään iltaohjelmaa melkein joka ilta, joten päivän patikoinnin jälkeen voi rentoutua vaikka kuunnellen ilmaiskonserttia rannassa.
Kaunis Zell am See
Zell am Seetä ei taideta markkinoida lapsiperhekohteena, mutta jos vertaan kolmen vuoden takaiseen reissuun, niin täytyy kyllä sanoa, että lapsiperheisiin on panostettu aikaisempaa enemmän! Jokaisen luontopolun tai patikkareitin yhteydessä oli jonkunlainen leikkialue, mikä takasi myös lasten viihtymisen kohteessa. Lisäksi meidän 3-vuotiasta sai hyvin motivoitua kävelemään, kun hetken päästä oli tiedossa leikkipuisto. Kylässä ei juuri mikään ollut muuttunut, lapsille on leikkipuisto sekä pienet ja vähän isommat lapset on kivasti huomioitu uimarannalla, mutta eipä kukaan taida viikkoa pelkästään kylässä oleskella, kun ympäristö tarjoaa mahtavan leikkikentän! Ravintoloissa lapsille tuotiin aina värityskuvia ja lastenlistalta löytyi perinteiset wurstit ja wienerschnitzelit, mutta listoilta pystyi tilaaman kasviksiakin esimerkiksi sormiruokailijalle. Itävaltalainen ruoka on muutenkin aika raskasta, joten en ihmettele, miksi lapsillekin sitä siellä tarjotaan. Kasvisruoan suhteen ravintolat olivat tehneet hurjan loikkauksen eteenpäin, sillä ravintoloissa oli tarjolla useampi kasvisvaihtoehto!
Uimarannalla oli myös altaat pikkuväelle ja hieman isommillekin!
Varasimme matkan Aurinkomatkojen kautta ja saimme sitä kautta varattua tutun hotellin sekä kuljetuksen lentokentältä kylään. Lento Innsbruckin lähtee Helsingistä klo 7 aamulla ja on perillä n. 8.30 paikallista aikaa. Lentokentältä Zell am Seehen on noin 2,5 tunnin matka, joka taittui yllättävän nopeasti. Majoituimme Hotel Lebzelterissä, joka on keskellä kylää. Hotelleilla on käytössä Zell am See-Kaprun Sommer Cardit, joilla pääsee esimerkiksi matkustamaan paikallisliikenteellä ilmaiseksi. Eri hotelleilla on käytössään erilaiset kortit, Lebzelterin kortilla pääsi tällä kertaa hisseillä maksutta, sekä muutamiin nähtävyyksiin pääsi ilmaiseksi. Zell am Seen maksullista uimarantaa sai myös käyttää maksutta. Nämä edut taitavat vähän vaihdella vuosittain, mutta viimeistään paikan päällä selviää, mitkä edut on milläkin kortilla voimassa.
Patikointi
Meillä oli mukanamme tuttuun tapaan kantorinkka ja kantoreppu, koska halusimme patikoida ja liikkua vuorilla. Mieheni ja isoveli ovat sopineet, että tämä kesä on viimeinen, kun isoveli saa matkustaa rinkan kyydissä, koska ensikesänä saattaa Deuterin painoraja (20 kg) tulla täyteen. Aika paljon isoveli jaksoi myös kävellä, mutta rinkka oli hyvä olla olemassa.
Kantorinkka mahdollisti jälleen vähän pidemmänkin patikoinnin
Höhenpromenade
Muutaman kilometrin päässä Zell am Seen keskustasta lähtee kaapelihissi kohti Schmittenhöhen huippua, jolla mekin nousimme ylös. Matkustimme ala-asemalle paikallisliikenteen bussilla, koska matka oli kokoajana ylämäkeä ja noh, koska se oli helpompaa näin. Bussit kulkivat 20 minuutin välein ja pysäkki oli hotellimme lähellä. Schmittenhöhen huipulla kiemurtelee Höhenpromenade-niminen luontopolku, jonka lähtöpiste on Schmittenin hissiasemalla ja maali on Sonnkogelin hissiasemalla. Luontopolulta on mahtavat näkymät kylään ja vuorille ja lapsille on mieluista etsiä eläinpatsaita puiden ja pensaiden joukosta. Reitin päätöspisteellä on leikkipaikka sekä ravintola. Emme jääneet Sonnkogeliin, vaan palasimme samaa reittiä takaisin lähtöpisteeseen. Polulla on mittaa 2,5 km ja kävelyajaksi annetaan 1,5 tuntia. En katsellut kelloa enkä sen paremmin matkaakaan, keskityin enemmän niihin maisemiin!
Pikkusiskokin sai kokeilla patikointiaParas mahdollinen paikka leikkipuistolle
Schmittenin nousu
Zell am Seen kylästä lähtee reitti Schmittenhöhen huipulle (1965 m) ja ensimmäisellä kerralla nousimmekin koko matkan huipulle. Koska kummallakin meistä on rakas (ja raskas) kantamus selässä, nousimme tällä kertaa huipulle puolen välin tienoilta. Kylästä lähtee City Xpress-niminen kaapelihissi, joka vie n. puoleen väliin. Hissiasemalta lähtee merkittyjä reittejä eri suuntiin ja me lähdimme ylöspäin. Nousuajaksi kyltissä luki 2 tuntia ja sen verran meillä menikin itse nousuun. Tosin välissä pysähdyimme nauttimaan eväät, koska eväshetki on paras hetki. Polku kulkee välillä metsässä ja loppumatkan alppiruusujen peittämillä vuorenrinteillä. Kulkiessa piti olla varovainen, ettei liukastuisi lehmänläjään, koska alppilehmiä paimensi vuorenrinteillä. Lapsille riitti ihmettelemistä, kun lehmät olivat (omasta mielestäni) jättikokoisia! Alaspäin laskeuduimmekin sitten kaapelihissillä.
Schmittenhöhe näkyvissä! Vuorta valloittamassa
Sigmund Thunn Klamm
Läheisen Kaprunin alueella on mahtava rotko, jonka pohjalla pääsee kävelemään. Rotko on 30 metriä syvä ja sen pohjalla kulkee puinen kävelylaituri, jota pitkin pääsee kulkemaan n. 400 metrin matkan. Reitin varrella on rappusia, muttei kovinkaan paljon, joten tämän jaksaa kävellä pienemmätkin retkeilijät. Reitti on kaunis ja rotkon pohjalla virtaa kirkasvetinen joki. Tänne pääsi myös sommer cardilla sisään. Reitti päättyy suurelle padolle, jonka jälkeen voi kääntyä takaisin tielle, mistä bussi lähtee takaisin Zell am Seehen tai voi jatkaa pienelle patikkakierrokselle. Me jatkoimme ja kiersimme pienen järven, lenkki oli vain parin kilometrin mittainen. Matkan varrella oli leikkipuisto, jonka kohdalla pysähdyimme hetkeksi. Koitimme kahlata järvivedessä, mutta se oli jääkylmää sulamisvettä suoraan vuorilta. Lähdimme takaisin kohti bussipysäkkiä ja kuljimme sillan yli, mistä näki rotkoon. Siinä hetkessä vasta huomasi, miten syvällä maan sisässä rotko oikeasti oli!
Upea rotko!
Laskettelu
Aamulla rinteeseen, illalla rannalle, oli veljeni keksimä slogan, kun he palasivat laskettelureissultaan. Kävi tosiaan niin, että helleaalto oli iskenyt myös Alpeille, ja päivälämpötila oli päälle 30 astetta. Osa porukasta halusi lähteä laskettelemaan läheiselle jäätikölle ja päätimme lähteä koko porukalla Kitzteinhornille. Zell am Seestä lähtee bussi viereiseen Kaprunin kylään, josta noustaan kaapelihissillä ylös 2450 metriin Alpinecenterille. Laskettelijat vuokrasivat tästä välineensä ja jatkoivat vielä ylöspäin hisseillä. Isäni jäi minun ja lasten kanssa Alpinecenterille, johon oli viime käynnin jälkeen rakennettu ihana KIDSsteinhorn-leikkipaikka. Olimme tulleet paikalle hieman laskettelijoita myöhemmin, joten emme olleet vuorilla samaa aikaa, kuin he, mutta kyllä siinä helposti pari tuntia kului leikkimässä sekä eväitä syödessä. Kävimme samalla ihmettelemässä, kun lampaat laidunsivat vapaina ihan leikkipuiston vieressä. Lapset saivat myös leikkiä lumessa, mutta oli kuulemma liian kylmää. Ilma ei ollut kylmä, tarkenin olla shortseissa koko ajan. Aurinkosuojakerroin oli 50 ja lisäsin sitä lapsille vähän väliä. Aurinkolasit ja hatut oli myös kokoajana päässä, koska näin korkealla oli tärkeä suojautua hyvin auringolta. Laskettelun jälkeen kävimme vielä pikkuisen korkeammalla, päälle 3000 metrin näköalatasanteella. Harmiksemme rupesi ukkostamaan, kun saavuimme hissillä ylös, joten päätimme lähteä takaisin maankamaralle. Kaapelihissit ovat sen verran isoja, että vaunut mahtuvat niihin, jos on tarvetta nukuttaa pientä päikkäreille. Niin oli viimekerralla, mutta koen helpommaksi kantaa pienempää, joten hän nukkui päiväunensa rinkassa.
Näkymät Kitzteinhornilta oli mahtavat! Kids’teinhornin leikkipuisto viihdytti lapsia pitkään
Juoksu
Zeller-järven ympäri menee pyörätie/lenkkipolku, jolla on mittaa n. 12 kilometriä, samat 12 km, jotka olivat 3 vuotta sitten elämäni ensimmäiset yli 10 km juostut kilometrit. Vanhempani laittoivat lapsemme nukkumaan ja pääsimme mieheni kanssa nautiskelemaan juoksulenkistä ja ihanan lämpöisestä illasta. Koska maisemat ovat niin mahtavat, tuntui että olisi jaksanut juosta vaikka kuinka pitkään ja toivoi vaan, ettei lenkki loppuisi. Järven toisessa päässä on camping-alue, ja toisessa päässä on toinen pieni kylä. Vastakkaisella rannalla on myös pieni kylä, josta pääsee vesibussilla vastarannalle. Tämä lenkki on myös erinomainen pyörälenkki, jonka muut kävivät pyöräilemässä. Me emme ole koskaan vuokranneet pyöriä, mutta kartan mukaan varsinkin maastopyöräreittejä on alueella varsin paljon.
Täällä juoksin elämäni ensimmäisen 10 km lenkin vuonna 2016, nyt se meni jo paljon kevyemmin! Zell am See illalla
Polkujuoksu
Pinzgauer Spaziergang-niminen patikkareitti jäi meiltä pituudensa vuoksi viimekerralla kulkematta, mutta tällä kertaa olimme päättäneet juosta sen. Reitti lähtee Saalbachista, jonne matkustimme bussilla. Nousimme hissillä ylös vuorelle ja lähdimme juoksemaan kohti Schmittenhöheä. Pinzgauer Spaziergang on mitä kaunein vaellusreitti ja koska harjoittelimme tulevaa (nyt jo mennyttä) polkujuoksutapahtumaa varten, halusimme kokeilla juosta tämän reitin. Reitin pituudeksi on annettu 18 km ja nousumetrejä on 650. Eräässä reittikuvauksessa hieman pelotellaan, että juoksukengät ovat epäsopivat tälle polulle, mutta meillä oli polkujuoksukengät alla ja kyllä tavallisillakin lenkkareilla pärjäsi. Pääsimme samalla testaamaan varusteitamme ja eväitämme. Reitin alussa oli yllättävän iso nousu, ja koska olimme korkealla (2000 metrin paikkeilla), hengästyimme helposti. Kunhan matka alkoi taittumaan, alkoi juoksu tuntua hyvältä ja matka eteni yllättävän nopean tuntuisesti. Polku oli haastava ja paikoin polku oli hieman kadoksissa sateiden takia, mutta korkeanpaikankammoisetkin selvisivät hienosti tästä reitistä. Suosittelen ehdottomasti joko kävelemään tai juoksemaan tämän reitin. Aikaa meillä meni n. 3,5 tuntia annetun 6 tunnin sijaan. Viimeinen nousu Schmittenin päälle vei minusta viimeisetkin mehut ja nousu oli todella raskas. Perille päästyäni oli kuitenkin mahtava olo, sitten vaan äkkiä ruokaa ja palautumaan hotellille, missä lapset odottelivat jo malttamattomana puistoon pääsyä..
Kuten alussa mainitsin, lapsille suunnattuja leikkipuistoja oli paljon. Rakastan itsekin leikkipuistoja ja ehkä minun on siksi helppo innostua puistoilusta.. Paras ikinä-seikkailurata löytyi CityXpressin läheltä, n. 1300 metrin korkeudelta, kun kyltit ohjasivat meidät Schmidolin-lohikäärmeen paloradalle. Hissiasemilta sai karttoja, joiden avulla sai suunnistettiin eri tehtäviin ja johon merkittiin aina joka pisteeltä löytyvän tehtävän ratkaisu. Ratoja oli eri mittaisia, kiersimme tietysti pisimmän. Tehtävät oli tarkoitettu 6-vuotiaasta ylöspäin, mutta melkein 4-vuotiaskin selvitti hienosti lähes kaikki tehtävät. Tarkoituksena oli auttaa Schmidolin etsimään tulensa ja kun kaikkiin tehtäviin oli vastattu, sai hissien ala-asemilta sertifikaatin sekä pienen muiston seikkailuradasta. Radalle pääsy oli ilmaista, mutta hissi piti maksaa, jos ei kortilla päässyt. Polku on helppokulkuista, mutta nousuja ja laskuja on jonkunverran. Rata kannattaa aloittaa Areit xpressin päästä, mutta tehtävät voi kiertää missä järjestyksessä haluaa. Areit-aseman luona on myös kiipeilypuisto, sekä leikkipuisto, missä on puuhaa pienemmillekin. Muutama tehtävä oli sen verran vaativa, että äidinkin piti olla mukana, mikä oli mielestäni erinomaisen hauskaa!
Schmidolinin tehtäväradallaTarkoitus on etsiä sininen, punainen tai keltainen kivi ja merkitä vastaus karttaan. Rata oli suunnattu 6 vuotiaista ylöspäin.
Kaiken kaikkiaan meillä oli erinomainen loma ja kuten sanottu, mieli palaa Alpeille yhä uudestaan ja uudestaan. Kotimatka alkoi hotellilta jo kello neljältä aamulla, mutta edes lapset eivät olleet moksiskaan näin aikaisesta herätyksestä. Alpit ja Itävalta tekivät lähtemättömän vaikutuksen meidän 3-vuotiaaseen, koska hänkin jo takaisin Itävaltaan. Myöskin pikkusisko osasi nautiskella vuorinäkymistä, koska hänen ensireaktionsa Alppeihin oli suuri ”Aaaaaah”-huudahdus.
Ennen lapsia ulkomaille lähtiessämme saatoimme ajella Helsinkiin ja lähteä sieltä maailmalle, mutta lasten kanssa helppous vie vähitellen voiton halpuudesta. Vaikka aikataulullisesti Vaasan kentältä lähteminen ei nyt välttämättä ole parasta mahdollista, mutta kerrankos sitä herää aamuneljältä nähdäkseen maailmaa (ja siskoaan, kuten tämän reissun tarkoituksena). Vaasasta pääsee lentäen Helsinkiin ja Tukholmaan (reittilennot!), ja meidän tie vei tällä kertaa Arlandan kautta Pariisiin. Pariisista jatkoimme junalla määränpäähämme Nantesiin, mutta se onkin jo sitten toinen tarina.
Vertailimme lentojen hintoja ja aikatauluja hyvän tovin ennen lentämistä Momondon kautta. Helpoimmaksi tuli lasten kanssa valita lähtö omalta kentältä, vaikka lipuille tuleekin silloin lisää hintaa. Matkustusaika on pitkä ja päivä on raskas, joten lasten kanssa matkustaessa saattaa herkästi valita helpoimman vaihtoehdon. Meidän lento lähti 6.10 ja koska olemme aina ajoissa olevaa porukkaa, olimme kentällä 4.30. Lentoaseman nettisivuilla ilmoitetaan aukioloajaksi 4.45-1.30, mutta ovet olivat kyllä auki ennen sitä. Vaikka matkustimme vain käsimatkatavaroiden kanssa, oli meillä silti rattaat ruumaan laitettavaksi. Pakkasimme omat Emmaljungat kahteen osaan, runko ja seisomalauta mahtuivat isoon kestokassiin (clas ohlssonilta löytyi tarpeeksi iso) ja istuinosan laitoimme rinkan lentopussiin. Lentoasemilta voi ostaa/saada rattaille tarkoitettuja muovipusseja, mutta niiden saatavuutta on vaikeaa ennustaa määränpään kentillä. Kestokassit on muutenkin parempi vaihtoehto, kun kertakäyttöinen muovipussi!
Lentokoneen lähtöä odotellessa!
Chekkasimme itsemme sisään jo hyvissä ajoin edellisenä iltana, mutta tarvitsimme silti kärryille tarrat tiskiltä, joita ei automaateista saa. Siksi varasimme hyvin aikaa, vaikka Vaasan kentällä ei juuri koskaan ole ruuhkia. Lasten kanssa matkustaessa on muutenkin hyvä varata kaikelle enemmän aikaa, koska esimerkiksi oman repun laittaminen turvatarkastushihnalle voi vaatia hieman suostuttelua. Sinne sujahti kuitenkin reput ja takit ja muut tärkeät ja isovelikin käveli reippaasti portin läpi. Meillä oli mukana evääksi smoothie-pusseja, jotka olimme pakanneet läpinäkyvään uudelleensuljettavaan pussiin. Henkilökunta tekee ruuille jonkunlaisen tarkistuksen, joten turvatarkastukseen on hyvä myös varata vähän extrahermoja, kun aina jokin viivytys siinä tulee. Yleensä meistä vanhemmista jompi kumpi joutuu aina satunnaistarkastukseen, joten toinen pakkaa ja hoitaa lapset sillä välin. Pienen kanssa kantoreppu on erinomainen kapistus tässäkin kohtaa. Tosin sekin täytyy laittaa hihnalle, mutta tarkistuksen jälkeen sitten!
Aamupala lentokentällä! Aamupala saatu yhteistyön merkeissä. Vasa cafen valikoima yllätti monipuolisuudellaan
Koska meillä oli aikainen aamu, olimme päättäneet syödä aamupalan kentällä. Viimeksi matkustaessamme Vaasan kentältä oli kahvilan kasvisvalikoima todella suppea, joten etsin heidän nettisivuiltaan menua. Päädyin lopulta soittamaan kahvilaan ja kyselemään hieman heidän tarjonnastaan. Kuulemma ei kauheasti sivuja päivitetä, mutta paikanpäältä löytyisi kaikille kaikkea. Saimme valita kahvilasta itsellemme sopivan aamupalan ja jokaiselle meistä löytyi mieleistä syötävää. Minulle oli juustosämpylä, rahka ja kahvia, mieheni söi katkarapusämpylän ja jälkikasvu tasasi sämpylän ja smoothien. Valikoima oli yllättävän suuri ja jokaiseen makuun vaikutti olevan jotain. Löytyi pientä suolaista, makeaa, eväspatukoita ja juomisia. Huima parannus aiemmasta! Kahvilassa oli tunnelmallinen tila, jossa söimme aamupalan. Tilassa on myös baaritiski, joka ei näin aikaisin ollut auki. Seinää koristi iso Kyrö Distilleryn valokuva, joka nauratti ainakin meidän poikasta. Eri matkaseurueella olisimme saattaneet ostaa jotkut juomat ja nauttia tunnelmasta. Ihanat nojatuolit olisivat nytkin houkutelleet istumaan ja rentoutumaan..
Vasa Cafen kahvilassa oli perin suomalaiset tunnelmat.
Aamupalan jälkeen aikaa jäikin enää vaipanvaihdolle ja vessassakäynnille. Vaipanvaihtotila on oikeastaan hoitopöytä vessojen ulkopuolella, mutta ainakin on paikka missä vaihtaa.. Täytimme lasten juomapullot vessassa ja sitten olikin aika kasata kamppeet ja mennä portille. Aikaa muulle ei juuri ollut, mikä olikin ihan hyvä, koska Vaasan kentällä ei ole lapsille oikein mitään tekemistä. Kysyinkin tätä Vaasan lentoaseman palvelupäälliköltä ja hän kertoi, että lapsille on tulossa kentälle jotain pientä tekemistä, että pienet matkaajat viihtyisivät ennen lentoon lähtöä. Meidän lapset viihdyttivät itseään keinumalla keinutuoleissa. Jos ei olisi ollut niin pimeää, olisi voinut katsella lentokoneita kiikkutuoleista. Nyt täytyi liimata nenä kiinni ikkunaan nähdäkseen lähtevän koneen. Finnairin kone lähti juuri ennen meitä, joten siinä riitti ihmettelemistä.
Lapset viihtyivät lentokentän keinutuoleissa
Koneeseen mennään kävellen, joka aiheutti viime vuonna isoveljelle suuren jännityksen ja hän laittoi silloin jarrut pohjaan. Nyt käveli reippaasti koneeseen ja halusi tietysti ikkunapaikan. Miten vaan, kunhan lapsilla on mukava matka. Ja niinhän se oli, mutta kuten sanottu, se onkin sitten toinen tarina.
Huoh. Ompas kertakaikkisen mälsä marraskuu. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut vaikeuksia marraskuun ja pimeyden kanssa, mutta tänä vuonna tuntuu, että riittäisi jo. Ihan vielä ei ole aika tunnelmoida joulua, koska marraskuu ei ole vielä edes puolessa välissä, joten palataan hetkeksi meidän syyskuiseen matkaan Espanjan auringon alle. Appivanhempani täyttävät pyöreitä vuosia ja heidän toiveena oli viettää syntymäpäivälomaa perheen kanssa Espanjassa. Matkaa alettiin mietiskellä jo vuosi sitten ja koska meitä oli lähdössä melkein 20 henkilöä, päädyimme varaamaan ison talon, jossa voisimme viettää aikaa yhdessä. En ollut aiemmin edes ajatellut matkustavani Costa del Solille, koska minulla oli mielikuva siitä Suomi-turistien paratiisina. Todellisuus paikasta olikin vähän erilainen, kun mitä minulla oli mielessäni..
Torremuellen rannalla
Merellä on ihmisen hyvä olla
Lensimme Helsingistä Malagaan, josta lähdimme junalla kohti Torremuellen kylää, missä huvilamme oli. Muut olivat jo paikalla, kaikki olivat saapuneet hieman eri aikoihin, miten lomien kannalta oli ollut sopivaa. Meillä oli sen verran tuuri, että muut olivat jo käyneet kaupassa ja keittiössä oli jo täysi tohina päällä. Oli ihana tulla taloon, missä oli jo elämää ja lasten serkkujen riemunkiljahdukset kuuluivat altaasta. Kävimme aika nopeasti taloksi ja vietimme ensimmäisen illan kuulumisia vaihdellen. Meillä oli tiedossa yksi viikko yhdessä koko perhekunnalla ja vielä vajaa viikko appivanhempien kanssa, jonka viettäisimme Benalmadenassa. Tunne mahanpohjassa oli ihana; oli lämmin, uusi maa ja seikkailut odottivat.
Ihana katsella erilaisia maisemia kuin kotona
Tätin kainalossa kelpasi katsella maisemia.
Meidän pieni perhe ei ole ehkä sitä tyypillisintä aurinkorannikolle matkaavaa tyyppiä, koska emme juuri viihdy rannalla pötköttelemässä (tämä voi tosin liittyä vain omaan käsitykseeni..). Olemme mieheni kanssa tainneet kerran 10 vuoden aikana olla ulkomailla niin, että makasimme suurimman osan ajasta rannalla, mutta mielummin valitsemme kohteen patikointimahdollisuuksien mukaan. Kuten aiemmin kirjoittamastani postauksesta selvisi, onhan aurinkorannikollakin mahdollisuuksia vaikka mihin! Altaalla kului paljon aikaa, koska isoveli rakastaa uimista, ja myös pieni pikkusiskokin viihtyi erinomaisesti vedessä. Lasten pienelle serkkupojalle oltiin ostettu puhallettava uima-allas, missä pikkusisko vietti paljon aikaa. Olimme pikkusiskon kanssa paljon varjossa ja eräskin äitikaveri kysäisi minulta jälkeenpäin, että ihanko tosi olit kaksi viikkoa Espanjassa vaikka naama näytti yhtä valkoiselta kuin muillakin siihen aikaan vuodesta..
Hän rakastaa uimista
Pikkusiskokin viihtyi vedessä. Uv-uimapuvut oli hyödylliset!
Torremuellessa ei ollut kauheasti nähtävää tai tekemistä, jos rantaa ei lasketa, mutta talomme sijaitsi juna-aseman lähellä, joten siitä oli kätevä liikkua mihin vain. Meillä oli mukana Emmaljungan double viking 735, jotka mahtuivat juuri ja juuri juna-aseman porteista. Jos olisi ollut yhtään leveämmät kärryt, emme olisi mahtuneet. Liikuimmekin usein kantoreppu + kantorinkka yhdistelmällä, koska niin oli helpompaa. Pikkusiskoa piti yrittää juottaa enemmän, koska oli kuuma, mutta hyvin me pärjättiin. Onneksi Suomessa oli ollut kuuma kesä, joten kuumuuteen oltiin jo totuteltu.
Maasto oli mäkistä, onneksi oli tuplarattaat. Välillä oli kuitenkin parempi kulkea lapsia kantaen.
Jos ei meidän vuoristoseikkailua oteta huomioon, niin mieleenpainuvinta oli retki kaapelihissillä Calomorron kukkulalle. (Olipas yllättävä valinta..) Teleferico Benalmadena-hissi lähti Benalmadenan juna-aseman läheisyydestä ja nousi n 15 minuutin matkan 771 metriin. Hissimatka jännitti muutamaa meidän seurueesta, mutta onneksi kaikki kuitenkin lähti vuorelle! Omasta näkökulmasta katsottuna hissimatka ei ollut jännittävä, koska kyyti meni suht lähellä maata kokoajan, ja kyyti oli tasaista. Koppi oli myös yllättävän viileä, vaikka pihalla oli melkein 30 astetta. Vuorelta oli mahtavat näkymät merelle ja aurinkorannikolle ja siellä oli muutama pieni näköalareitti. Vuorella on myös kotkapuisto, johon pääsi hissilipun hinnalla. En oikein pidä eläintarhoista enkä muista vastaavista, mutta nämä linnut saivat lentää pitkiäkin matkoja vapaina ja muutenkin kotkanäytös oli mahtava! Itse istuin lasten kanssa pienen katoksen alla, mutta muut perheestä istuivat penkeillä ja heitä varoiteltiin, että tähän näytökseen osallistuvat myös katsojat. Eläinpelkoisena olin todella tyytyväinen, kun olin ”turvassa”. Linnut olivat upeita ja henkilökunta oli todella osaava. Lapset saivat myös osallistua näytökseen, mikä oli todella mieleenpainuva kokemus. Täällä kannattaa siis käydä!
Näkymät alas Benalmadenaan ja merelle.
Calamorron kukkulalla oli ihania pieniä polkuja ja huikeat näköalat
Vähän rauhallisempi retkikohde oli Benalmadena Pueblo. Monet meidän perheestä kävi siellä kävellen, mutta meitä ei houkutellut parin kilometrin kipuaminen kuumuudessa tuplarattaita työnnellen, joten hyppäsimme bussiin Benalmadenasta ja matkustimme mukavasti ylös ihanaan pieneen vuoristokylään. Saattaa olla, etten ole koskaan käynyt niin kauniissa kylässä, kuin tämä. Aurinko paistoi, talot olivat valkoisia ja joka paikassa oli kukkia ja kasveja. Olin niin ihmeissäni, kun en ollut edes kuulemani perusteella osannut kuvitella tätä kauneutta. Kävelimme ympäriinsä kylässä ja kävimme nauttimassa tapaksia ja hieman viiniä. Oli ihana ilta.
Mummin ja vaarin kanssa
Pueblon kylä on täynnä kukkia ja viherkasveja
Isoveli ja mummi
Kylästä oli ihanat näköalat alas Benalmadenaan
Isoveljen suosikkikohde oli ehdottomasti Sea Life. Hän on muutenkin kiinnostunut kaloista ja eläimistä, joten veimme hänet katsomaan kaloja, haita ja kilpikonnia. Sea Life oli siisti ja puhdas, enkä osannut ajatella täälläkään, että eläimillä olisi ollut huonot olot. Tiettyihin aikoihin olisi päässyt seuraamaan ruokintaa kulissien taakse, mutta emme satuuneet paikalle oikeaan aikaan. Sea Life on myöskin Benalmadenassa ja samaan retkeen yhdistimme myös ”kanapuiston” (Paloma Park). Joo, lintukammoiselle ei ehkä se optimaalisin paikka, kun puistossa juoksenteli ympäriinsä kanoja ja muita lintuja, mutta siitäkin selvisin ilman että tartutin pelkoani jälkikasvuun. Puisto oli aivan valtava! Siellä oli kaksi isoa leikkipuistoa jossa kävimme. Tuntui, että isoveli oli kaivannut kiipeilyä ja vapaata hömpöttämistä, joten puistoreissukin oli menestys.
Sea Life oli pienen kalamiehen mieleen!
”Kanapuisto” oli valtava puistoalue täynnä lintuja ja lapsia
Paloma Parkissa on ihania leikkialueita
Päiviin mahtui myös yksi rantapäivä ja naisten shoppailureissu Fuengirolan Miramariin, sekä lenkkitreffit mieheni kanssa. Benalmadenan rantakatua pitkin oli ihana juosta aamusella, kun ei ollut vielä niin kuuma. Saimme nautiskella rauhassa toistemme seurasta. Toivottavasti tästä postauksesta oli apua jollekin, joka suunnittelee matkaa aurinkorannikolle. Jos joku jäi mietityttämään, kysy ihmeessä lisää! Kiitos vielä appivanhemmat ja koko muu klaani matkasta. <3
Kävimme mieheni kanssa lenkkitreffeillä, juoksimme Benalmadenan satamaan.
Olimme perhelomalla Espanjan aurinkorannikolla ja loma sattui juuri 30-vuotis syntymäpäiväni aikaan. Olin aiemmin ajatellut, että haluaisin viettää syntymäpäivääni Lapissa ruskaretkellä. Minua hieman harmitti tämä, kunnes mieheni kysyi, kelpaisiko syntymäpäivän vietto vuorilla. Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että Sierra Nevadan vuoristo on vain 160 km:n päässä Costa del Solilta! Loma ja syntymäpäivä pelastettu!
Los Cahorros
65 metrinen riippusilta
Syntymäpäiväni oli keskiviikkona, joten vuokrasimme auton jo tiistai-iltana, että pääsisimme lähtemään heti aamusta. Googlailun ja suositusten perusteella lähdimme kiertämään Los Cahorros nimistä reittiä. Reittikuvauksen mukaan 8 km:n mittaisen lenkin kiertämiseen menisi aikaa 2 h 30, lapsiperheellekin se sopisi päiväretkeksi. Reitti lähtee Monachilin kylästä, läheltä Granadan kaupunkia. Ajomatkaan Torremuellen kylästä meni vajaa pari tuntia. Monachilin kylässä seurasimme Los Cahorros parking -kylttejä ja löysimme helposti parkkipaikalle. Aivan parkkipaikan vieressä oli iso kyltti, missä oli reitin kartta. Se oli hieman epäselvä eikä opasteviittoja reitin alkuun ollut juuri näkyvissä.
Reitin alku kuljettiin suojaisessa maastossa
Lähdimme kapuamaan tietä pitkin ylämäkeen. Aika pian tuli vastaan kyltti, mikä ohjasi pienelle polulle. Meidän edellä kulkeneet kääntyivät polulle, joten päätimme seurata heitä. Polku kulki joen viertä ja kuuma ilmasto muuttui miellyttävämmäksi. Kuljimme joen viertä pitkin hyvän matkaa, yhdessä vaiheessa kysyimme vastaantulijoilta vähän neuvoa, koska opastekylttejä ei reitin varrella missään vaiheessa ollut. Välillä viilensimme pieniä kyytiläisiä uittamalla varpaita joessa ja syömällä hieman eväitä. Kantaessa tulee molemmille kuuma, joten nesteytyksestä on tärkeä pitää huolta. Meillä oli mukana vesipussit, koska niistä juominen on kätevää patikoinnin aikana. Pidimme imetystaukoja ja annoimme pikkusiskolle juomaksi myös vettä. Isoveli oli hyvin suojassa kantorinkassa ja hän juo mielellään vesiletkusta, joten hänen kanssaan täytyi pitää vain monta vessataukoa.
Kantorinkan aurinkosuoja piti hyvin kuumuuden loitolla
Tuntui, että joen viertä tuli kuljettua ikuisuus ja ihmettelimme jo, että miten tästä pääsee vuorille, kun yhtäkkiä putkahdimme viidakosta vuoristoon. Olimme sittenkin löytäneet oikealle reitille. Kysellessämme ihmisiltä reittiapua, lähestulkoon kaikki sanoivat, ettemme voi mennä kantorinkan ja -repun kanssa siitä eteenpäin. Halusimme kuitenkin käydä edes katsomassa, mistä tällä reitillä oli kyse. Ylitimme mahtavan riippusillan ja sen jälkeen selvisi, mitä kaikki olivat tarkoittaneet. Valtavat kalliot nousivat pystysuoraa ylöspäin ja alle metrin levyinen betoninen ”polku” kulki joen ja seinän välissä. Päätimme jatkaa matkaa..
Siltaa pitkin sai kulkea vain 4 henkilöä kerrallaan
Maisemat oli häikäisevät
Pääsimme vain muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes kallionseinä teki polusta niin kapean, että se katkaisi meidän matkan. Ilman kantamuksia olisimme vielä mahtuneet, mutta kantorinkan kanssa ei millään uskaltanut jatkaa. Meinasi ruveta harmittamaan ihan hirveästi, mutta paikalla olleet kiipeilijät ehdottivat meille, että laskeutuisimme polulta alas jokeen ja kävelisimme jokea pitkin, kunnes pääsisimme pahimpien paikkojen ohi. Jo jokeen pääseminen meinasi olla nukkuvan pikkusiskon kanssa ylivoimainen suoritus, mutta sekin selvitettiin. Joessa oli vettä nilkkoihin asti eikä virtaus ollut kova. Kokemus ja maisemat oli aivan mahtavat ja jo tässä vaiheessa tuntui, että olin ylittänyt itseni.
Jokea pitkin oli helpompi kulkea kantorinkan kanssa
Polku kulki joen ja kallionseinämän välissä
Viimein olimme ohittaneet pahimmat paikat ja laitoimme kengät takaisin jalkaan. Hetken käveltyämme polku kapeni jälleen. Tässä kohtaa emme enää päässeet takaisin jokeen, mutta päätimme yrittää jatkaa. Mikael meni ensin isoveljen kanssa ja kohta eräs espanjalainen mies tuli ojentamaan minulle kätensä, että pääsisin pahimman paikan ohi. Seuraavan ulkonevan seinän kohdalla olikin jo kahvat seinässä ja niiden avulla pääsimme jatkamaan. Yhdessä kohdassa jouduin konttaamaan pikkusisko Tulassa ja samassa kohdassa nostimme isoveljen kävelemään. Kantorinkka selässä ei mahtunut tämän muodostelman ali. Joki ja polku erkanivat toisistaan ja me lähdimme nousemaan vuoren rinnettä ylöspäin.
Tulan kanssa pystyy tekemään retkiä pientenkin kanssa
Polku teki siksakkia vuoren rinnettä ylöspäin, mutta missään ei näkynyt opastekylttejä. Kävelimme eteenpäin muiden retkeilijöiden selkiä seuraten. Joku kyltti näkyi, mutta siitä ei oikein saanut selvää ja päätimme jatkaa matkaa muiden perässä. Se taisi olla meidän kannalta se ratkaiseva virhe, jonka takia 8 kilometrin reitti vaihtuikin lähemmäs 12 kilometriin. Tie vei maatilojen viertä pitkin ja napostelimme tien vieressä riippuvilta oksilta persikoita ja viinirypäleitä. Matkan varrella oli myös oliivipuita ja viikunapuita. Ihmettelimme reittivalintaa, mutta koska muutkin meni, niin miksi olisimme väärällä tiellä.. Muiden retkeilijöiden matka päättyikin vähän aiemmin kuin meidän, koska heidän auto oli parkkeerattu eri paikkaan kuin meidän. Meidän täytyi siis löytää vielä autolle ja ukkonen alkoi lähestyä. Tässä vaiheessa meinasi loppua voimat ja huumori. Katsoimme karttaa ja tie olisi vienyt meidät perille, mutta matkaa olisi kertynyt vielä todella paljon. Käännyimme risteyksestä, jossa luki Los Cahorros ja toivoimme parasta. Löysimme onneksi takaisin reitille, paikkaan josta sukelsimme esiin viidakosta. Jostain löytyi reippaasti lisää voimia (olisiko ollut sateen ja ukkosen uhka joka pisti vauhtia töppösiin) ja loppumatka taittui puolet nopeammin, kuin mitä mennessä. Tässä vaiheessa ei enää pysähdelty ja vasta n. 200 metriä ennen maalia alkoi sataa. Onnellisina vaeltajina istuimme autoon ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti aurinkorannikkoa yhtä mahtavaa kokemusta rikkaampana.
Vuorelle kapuamisessa on aivan oma tunnelma!
Tässä vaiheessa oltiin luultavasti vielä oikealla reitillä
Vasta tätä tekstiä kirjoittaessani luin kunnolla ajatuksella läpi reittikuvauksen, minkä olin muka lukenut ennen reissua. Jos olisin lukenut siitä muutakin kuin tummennetun osan, reitin haastavuus ei olisi ehkä tullut yllätyksenä. Hyvä kuitenkin että menimme, koska reitti oli häikäisevä ja en olisi kyllä osannyt syntymäpäivääni paremmin viettää.
Olemme käyneet Saksassa muutaman kerran viime vuosina, koska siskoni asuu siellä. Haaveilimme uudesta reissusta sinne jo ennen pikkusiskon syntymää. Ajattelimme, että jos vauvan kanssa menee kaikki hyvin, uskaltaisimme lähteä sinne nytkin. Olemme käyneet ulkomailla isoveljen kanssa aiemminkin, joten tiesimme suurinpiirtein, mihin kaikkeen kannattaa varautua. Matkapäiväksi pakkasimme isoveljelle tekemistä ja syömistä omaan pieneen reppuun.
Hampurin lentokentällä
Aamuviiden maissa tiistai-aamuna lähdimme kotoa määränpäänä Schwerin. Söimme kentällä aamupalaa ja olimme pakanneet eväitä reppuun, koska meillä oli lyhyt vaihtoaika Helsingissä. Vaihto osoittautui todella lyhyeksi, sillä kone oli myöhässä ja jouduimme juosta portilta toiselle. Onneksi ehdimme koneeseen! Jossain vaiheessa kävi mielessä, että näinköhän tavarat kerkesi mukaan.. Kuten minua Instagramissa seuraavat tietävät, eihän ne vaunut ja rinkka ehtineet Hampurin koneeseen, vaan jäivät Suomeen. Jos meillä ei olisi ollut kantoreppua, olisi voinut mennä sormi suuhun. Ilmoitimme lentokentällä matkatavaramme kadonneeksi ja he lupasivat ottaa yhteyttä, kun tavarat saapuvat. Olimme ostaneet junaliput etukäteen DB navigator-sovelluksella, joten lähdimme etsimään syömistä ja juna-asemaa. Olimme varanneet junasta perhehytin, niin saimme omaa rauhaa, eikä isoveljenkään tarvinnut istua koko aikaa paikallaan. Matka taittui nopeasti ja pian olimme perillä. Vahva suositus perhehytille!
Keskieurooppalaisten suurkaupunkien rautatieasemat ovat yleensä nähtävyys jo itsessään
Kauppaan oli tietysti lähdettävä hakemaan välttämättömiä hygieniatarvikkeita, kun selvisi ettei tavarat saapuisi vielä saman päivän aikana. Saksalaiset lähikaupat on aivan mahtavia. Tuorehyllyissä on paljon valinnanvaraa ja pienissäkin kaupoissa tuntuu aina olevan lihatiski. Tosin sieltä ei tule mitään ostettua, kun olen kasvissyöjä, mutta on se aina ihmetyksen aihe! Leivät kannattaa ostaa leipomoista, niitä on melkein joka nurkalla. Toinen suuri ihastuksen aihe on bio-kaupat. Valikoima on laaja ja hinnat ovat edulliset. Olisin voinut pyöriä tällaisessa ruokakaupassa monta tuntia.
Bio-kaupan tuorehylly
Käytämme kotona suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa ja olinkin ajatellut täydentäväni varastoja Saksasta. Luonnonkosmetiikka on edullista ja varsinkin DM:ssä ja Rossmannissa on hyvät valikoimat. Näiden kauppojen hyllyiltä löytyy pääasiassa kauneus- ja terveystuotteita. Osa on luomua, osa ei. DM:llä on oma luonnonkosmetiikkamerkki, Alverde ja Rossmannilla on Alterra. Perustuotteiden lisäksi ostin tuotteita testiin kummaltakin merkiltä. Lapsille ostimme kesäksi aurinkorasvaa, joka maksoi murto-osan Suomen hintoihin verrattuna. Miesten osastolta mukaan tarttui mm. parranhoitotuotteita.
Luonnonkosmetiikkaa, retkiruokaa ja evästä isoveljelle
Liikkuminen ensimmäisinä päivinä olisi jäänyt todella vähäiseksi ilman kantoreppua. Olimme kaukaa viisaina harjoitelleet kantorepussa viihtymistä jo kotona. Reissussa pikkusisko oppi nukkumaan Tulan kyydissä ja kauppareissut hoitui sujuvasti. Ilman päivittäistä ulkoilua päivät olisivat olleet hankalia meille kaikille, joten läheltä löytynyt puisto oli kovassa käytössä. Miinusasteita oli suurinpiirtein samanverran kun kotona, mutta onneksi meillä oli mukana kaikki tarvittavat ulkoiluvaatteet. Jostain kumman syystä olin pakannut lasten vaatteet käsimatkatavaroihin niin varusteiden puutteen takia ei tarvinnut jäädä sisälle.
Pikkusisko Tulassa
Vaunut ja rinkka löysi perille reissun loppupuolella, joten liikkuminen helpottui huomattavasti. Olimme menomatkaksi pakanneet vaunut kelmuun, koska Vaasan lentokentältä ei voinut vuokrata Airshell-laukkua, mutta onneksi tuplat selvisivät koettelemuksesta ehjänä. Paluulentoa varten ostimme isot muovipussit rattaita varten jo Vaasasta lähtiessämme, koska etukäteen ei tiedä onko niitä saatavilla myös matkakohteen lentokentällä. Finnairilla oli myöhästelyistä huolimatta mukava matkustaa. Henkilökunta oli suomenkielistä ja he olivat todella ystävällisiä. Ainoa pieni miinus oli, ettei lapsille ollut mitään ”tekemistä” koneessa lentoyhtiön puolesta. SAS:lla lentäessä isoveli sai pienen puuhapaketin, jonka parissa viihtyi hyvin.
Kaiken kaikkiaan Saksassa on helppo reissata. Paikasta toiseen liikkuminen on helppoa ja vasten yleistä käsitystä, saksalaiset ovat yleensä ystävällisiä. Englantia ei kauhean moni vastaantuleva puhunut, mutta elekielellä pärjää. Suuri apu oli tietysti kielen osaavasta siskosta. Oli ihana käydä reissussa ja nähdä taas uusi kaupunki. Parasta oli tietysti nähdä Kaisa. Taas jäi hirmuinen ikävä.
Hei. Olen Anna, kahden pienen lapsen äiti. Asumme rintamamiestaloalueella Asevelikylässä. Rentoudun neulomalla ja hankin harmaita hiuksia haalimalla itselleni liikaa projekteja. Aina tilaisuuden tullen retkeilemme yhdessä perheen kanssa.