Asevelikylässä
Käsityöt
Puuhastelut
Retkeily
Asevelikylässä
  • Käsityöt
  • Puuhastelut
  • Retkeily
Browsing Tag
pallas yllastunturin kansallispuisto
Retkeily

Nuts Ylläs Pallas 2021, Hetta-Pallas 66 km 

19 elokuun, 2021 Ei kommentteja
Share:

Tällä kertaa koneen ääreen pääsee kirjoittamaan mieheni, joka osallistui tänä vuonna NUTS Ylläs Pallaksen 66 kilometrin kisaan. Olin itsekin ilmoittautunut tähän kisaan, mutta koska lastenhoitoapu jäi matkasta, saimme vetää pitkää tikkua siitä, kumpi meistä juoksee ensin. Oikeastaan siitä asiasta ei tarvinnut edes keskustella, en olisi pystynyt tällaiseen suoritukseen ainakaan yksin, joten paikka oli itseoikeutetusti mieheni. Hän suoriutui toisesta ultramatkastaan mahtavasti ja nyt on hänen vuoro kertoa kisaraporttinsa tässä. 🙂

NUTS Ylläs-Pallas, Hetta-Pallas 66 km

Osallistuin heinäkuun alkupuolella NUTSin järjestämään Hetta-Pallas -polkujuoksukisaan ja lupasin Annan pyynnöstä kirjoitella tähän blogiin pienen reportaasin kisasta. Täytyy heti näin alkajaisiksi mainita, että vaikka olen päässäni vaellellut tuota samaista polkua kisan jälkeen päivittäin, jätetään silti huomattava mahdollisuus sille, että ylä- ja alamäet pehmensivät jalkojen lisäksi päätäni, joten joitain muistiharhoja saattaa esiintyä.  

Ensin kuitenkin pientä pohjustusta: Olen aivan tavallinen 31-vuotias perheellinen mies. Urheilutaustaa on jääkiekon puolelta, mutta juokseminen vapaaehtoisesti ei kahteenkymmeneenviiteen vuoteen kiinnostanut juuri lainkaan. Vuonna 2014 polveni operoitiin aika isosti ja pitkän kuntoutuksen jälkeenkin vaikutti, ettei juokseminen kuntoilumielessä onnistuisi enää ollenkaan. Jotenkin päädyin kuitenkin kokeilemaan polkujuoksua ja huomasin, että pehmeän maastonpohjan ja epäsäännöllisen askelluksen takia polvi kesti juoksua poluilla, ja luonnossa juokseminen oli muutenkin yllättävän mielekästä. Pikkuhiljaa lenkit pitenivät ja polvi alkoi kestää paremmin ja paremmin, ja vuonna 2019 löysin itseni tilanteesta, että olin ilmoittautunut vaimoni vanavedessä NUTS Ylläs-Pallaksen 37 km:n kisaan. Tavoitteena meillä molemmilla oli selvitä urakasta ehjinä aikarajan puitteissa maaliin ja näin myös kävi. En kuitenkaan etukäteen arvannut, että nauttisin niin paljon polkujuoksutapahtuman yhteisöllisyydestä, yleisön ja kanssakilpailijoiden tsempeistä, kisan fyysisestä ja mentaalisesta rasituksesta sekä itsensä ylittämisen tunteesta. Jo maalissa tiesin, että tätä halusin lisää. Nälkähän kasvaa syödessä, joten seuraavaa kesää varten tähtäin laitettiin ensimmäiseen ultramatkaan ja koronan peruttua NUTS YPH:n kesältä 2020 juoksin ensimmäisen ultramatkani Himos Traililla (52 km). Osallistumisoikeus kesän 2020 peruuntuneesta Hetta-Pallas (66 km) -kisasta siirrettiin kesään 2021 ja se oli seuraava haasteeni.  

Kisaan valmistautumisestani voin paljastaa sen verran, että talvikauden osalta luotin hyväksi havaittuun, vallankumoukselliseen off season -menetelmääni. Talven aikana ei juuri tullut juostua ja salillakin kävin vain harvakseltaan, koska taktiikkanani oli säästellä voimia tulevaan kesään. Vietin siis n. 5 kk:n mittaisen ankaran voimiensäästelykauden. Keväällä oli aika kaivaa taas lenkkarit esille ja suunnata poluille, toki edelleenkin juoksumääräni vastasi murto-osaa monen muun harrastajan määristä, joten taktiikkani voi tiivistää joko muotoon ”vähän mutta laadukkaasti” tai ”vähän”. Poikkeuksena oikeastaan vain Annan kanssa muutamaan otteeseen juostut pidemmät lenkit ja kerran taisin käydä Öjbergetillä tunkkaamassa ja juoksemassa portaita vähän reilummin. Siitä huolimatta olin kuitenkin ennen kisaa luottavainen ja päätin jo hyvissä ajoin, etten keskeyttäisi kisaa muuten kuin pakon edessä.  

Ylläkselle saavuimme keskiviikkona, torstai meni kisatavaroita pakatessa ja energiaa sekä nestettä tankatessa ja perjantaina oli sitten kisan vuoro. Startti oli Enontekiön Hetasta, jonne huristeltiin busseilla Ylläkseltä. Parin tunnin ajomatkan jälkeen oli vielä n. tunti aikaa huoltaa varusteita, käydä vessassa, syödä eväitä tai ottaa vaikka pikku huilit Hetan koulun pihalla, joka toimi lähtöpaikkana. Paikalla oli 66 km:n juoksijoiden lisäksi 166 km:n juoksijat, joiden startti oli 20 min 66 km:n jälkeen. Klo 12 sitten kajahti lähtökäsky ja reilu 600 juoksijaa lähti lehmänkellojen soidessa kohti Pallasta. Reitin alkuosa ensimmäiseen huoltoon (Pyhäkero, 11,4 km) saakka juostiin asfaltti- ja hiekkateitä, joten vaikka olin päättänyt ottaa alun todella rauhallisesti, juoksin kisan nopeimmat kilometrit tällä pätkällä. Ensimmäiseen huoltoon asti jonomuodostelma oli vielä aika tiivis ja piti olla tarkkana, että malttoi mennä omaa tahtia eikä lähtenyt innokkaimpien peesiin. Ennen ensimmäistä huoltoa 166 km:n voittaja Juuso Simpanen ohitti letkan puoliksi ojan puolelta sellaisella vauhdilla, etten tiedä olisinko pysynyt perässä edes maastopyörällä.  

Nuts Ylläs Pallas 2021, kuva ja kansikuva: Rami Valonen

Huollossa oli tarjolla urheilujuomaa, suklaata, banaania, vihreitä kuulia, suolakurkkuja ja sipsejä. Napsin tasaisesti kaikkea, täytin juomarakon ja lötköpullot ja jatkoin melko nopeasti matkaa. Pian huollon jälkeen alkoikin ensimmäinen kunnon nousu kohti Pyhäkeron huippua. Juoksu vaihtui sauvakävelyksi ja pikkuhiljaa puurajan jäätyä taakse näkyvillä oli silmänkantamattomiin erämaata lähes joka suuntaan. Jatkoin päättäväisesti ja reippaalla tahdilla kohti huippua ja koholla olleet sykkeet laskivat sopivasti satunnaisten valokuvaushetkien aikana. Pyhäkeron huipun jälkeen reitti lähti laskemaan kohti Sioskurua melko jyrkkänä, mutta kuitenkin juostavana. Oman mausteensa juoksuun toi 4-5 vierekkäin kiemurtelevaa polkua, joista piti vauhdissa arvioida helpoiten juostava polku. Tarkkailin sivusilmällä mitä polkuja edessäni juoksevat valitsivat ja päättelin sen perusteella valitsinko saman vai eri polun. Näiden alamäkivoittoisten osuuksien aikana oikeiden polkujen valitseminen oli mielestäni yllättävänkin tärkeää, sillä väärän polun valitsemalla tuli potkittua kiviä ja rytmi katosi. Aina helpommilla osuuksilla tankkasin energiaa ja nestettä, jota olin varannut mukaan reippaasti. Mukana oli kaksi puolen litran lötköpulloa vedelle, sekä 2,5-litrainen juomarakko Noshtin urheilujuomalle, Noshtin vauhtikarkkeja, pussillinen Panttereita, pari patukkaa Snickersiä ja Marsia sekä merisuolaa kramppien varalle. Pyrin syömään ja juomaan tasaisesti siten, että saisin vähintään 60 g hiilihydraatteja tunnissa. Olin asettanut kellon muistuttamaan asiasta 20 min välein ja uskon, että tuosta olikin merkittävää hyötyä, sillä varsinkaan päivän loppupuolella ei enää tehnyt mieli syödä mitään ja sen varjolla olisi tullut helposti jätettyä syömiset ja juomiset vähemmälle ja kuukahdettua johonkin pusikkoon.  

Sioskurun jälkeen noustiin vielä pieni nousu Siosvaaralle, josta lasketeltiin pitkä ja loiva lasku kohti Ketomellaa, joka ei kuulu varsinaiseen kuulu Hetta-Pallas –vaellusreittiin, mutta oli lisätty kisareittiin siksi, että se oli autolla saavutettavissa ja sinne saatiin siten järjestettyä kisan toinen huoltopaikka. Tässä vaiheessa taivalta oli takana n. 32 km ja olin yllättävän hyvävoimainen. Tällä kertaa pidin huollossa hieman pidemmän paussin säätäen varusteitani ja syöden eväitä puunrungon päällä istuen. Kastelin myös pääni viilennykseksi, samoin kuin kaikissa muissa paikoissa, joissa siihen oli mahdollisuus. Päivä oli kuuma ja pään kastelu jääkylmällä vedellä piristi oloa selvästi. Huollon jälkeen matka jatkui kohti Hietajärveä, johon perheeni oli tullut uskollisesti kannustamaan. Pienen “juoksuhiekkapolun” jälkeen bongasin tutut hahmot Hietajärven rannasta ja poikkesin polulta kohti rantaa, jossa lapset viettivät uintihetkeä. Lapset kävivät kärkkäästi karkkieni kimppuun ja vaihdossa sain puurosmoothien, joka maistui yllättävän hyvältä. Onnistunut vaihtokauppa siis! Ketomellan lenkki oli muuten aika tylsä ja metsän suojassa hyttyset, mäkäräiset ja  muut pirulaiset kävivät armotta kimppuun. Kisan jälkeen jalat varsinkin jalat olivat aivan täynnä verisiä puremia ja syytän siitä tätä nimenomaista Ketomellan lenkkiä.  

Hietajärvellä

Seiposelle noustessa matkaa oli takana hieman vajaat 40 km, ja tälläkin kertaa kisan heikoin hetki sattui näille kilometreille. Himoksella kanttasin neljänkympin kohdalla omaan höntyilyyni, enkä enää saanut energioita takaisin ylös, vaan vaikka maaliin selvisinkin, tuli loppumatkasta tuskainen. Toki silloin myös kipeytynyt nilkka vaivasi. Tällä kertaa koin olevani muuten ihan hyvävoimainen, mutta oikean jalan sisäreisi alkoi kramppaamaan jyrkässä ylämäessä niin voimakkaasti, että oli pakko pysähtyä ja pitää ylimääräinen huoltotauko. Join reilusti, imeskelin merisuolakiteitä ja venyttelin ja ravistelin jalkaa. Pikaisen tunnustelun jälkeen jalka tuntui taas toimivan, joten jatkoin matkaa, mutta Himoksen kanttauksesta oppineena kevensin hieman vauhtia ja kisan loput ylämäet kiipesin lyhyemmällä askelluksella.  

Seiposelta laskettiin Hannukuruun, jossa kastelin pääni ja täytin lötköpullot ja juomarakon purosta. Juomatäydennystä ei järjestäjän puolesta ollut tarjolla enää Ketomellan huollon jälkeen, joten en uskaltanut juosta purojen ohi täyttämättä juomavarastoja. Vaikka join kisan aikana n. 9 litraa vettä ja urheilujuomaa, pysähdyin puun taakse vain kerran, joten nesteet imeytyivät hyvin ja hiki virtasi. Ehkä olisi voinut juoda enemmänkin.. Reitti jatkui Hannukurusta Suastunturin yli kohti edessä siintävää ja kunnioitusta herättävää Lumikeroa ja sen pitkää nousua. Tiesin, että loppumatkan ajan edessä tulisi olemaan pelkkää kivikkoista ylä- tai alamäkeä joten pyrin juoksemaan tässä vaiheessa kaikki loivemmat kohdat. Pallaksen loppulaskua lukuun ottamatta kisan viimeiset alle kymmenen minuutin kilometrit kellotin tällä Lumikeron nousua edeltävällä osuudella.  

Lumikeron nousu selvitettiin muutaman kanssakilpailijan kanssa yhteistuumin vetovuoroja vaihdellen. Vaikka kaikki tuntui keskittyvän tiukasti omaan etenemiseensä, eikä tässä vaiheessa liiemmin tarinaa isketty, niin silti ainakin itselle jäi vahvasti sellainen tunne, että työtä tehtiin yhdessä, ja ainakin omaa matkantekoa tämä ryhmässä eteneminen helpotti. Yleensä en kisojen aikana ole kovin puheliaalla päällä ja juoksenkin mieluusti yksin, mutta jollain tavalla varsinkin rankemmat ylämäet on helpompi nousta porukalla. Kilometrejä oli tässä vaiheessa takana jo 50 ja olo oli edelleen kummallisen hyvä. Etenin varsinkin ylämäet omaan tasooni nähden hyvää tahtia ja nautin siitä mitä olin tekemässä. Vaikka kuljettu matka tuntui jo kropassa, niin nautin jopa niistä heikommista hetkistä.  

Lumikeron ja Vuontiskeron jälkeen jatkettiin jyrkkää alamäkeä Montellin kodalle ja siitä Nammalankurun ja Rihmakurun jälkeen kohti viimeistä isoa haastetta, Taivaskeroa. Taivaskero oli siintänyt horisontissa kymmenien kilometrien ajan, mutta vihdoin alettiin olla oikeasti lähellä maalia. Vaikka kisajärjestäjä oli armeliaasti piirtänyt reitin kiertämään Taivaskeron varsinaisen huipun, oli viimeinen nousu silti pitkä ja väsyttävä. Tilanne oli haastava myös psykologisesti, sillä vaikka tähän saakka olin tullut onnistuneesti askel kerrallaan, nyt näin lähellä maalia mieli kulki jo muutaman askeleen edellä. Sitten tuli ne pirulliset valehuiput. Useamman kerran erehdyin luulemaan nousun pian taittuvan ja lähdin jo mielessäni rallattelemaan alamäkeä kohti maalia, mutta valehuipun jälkeen edessä odotti taas uusi kivihelvetti. Tiesin jo etukäteen tekeväni viimeisistä kilometreistä hankalampia haistamalla maalin ennenaikaisesti, mutten silti voinut tilanteelle mitään. Ihmeellinen on ihmismieli.    

Viimein olin saavuttanut pisteen, jossa ylämäki muuttui alamäeksi ja rakkakivikko kivituhkatuksi poluksi. Vaikka olin unelmoinut tästä hetkestä viime kilometrien ajan, ei alamäkijuoksu todellakaan ollut mitään paraatimarssia. Jalat tuntuivat painavilta ja etureisiä poltti, mutta pakottauduin kuitenkin juoksemaan. Maalin lähestyessä alkoi myös ihmisiä olla reitin varrella enemmän ja sain heidän kannustuksestaan ihan konkreettisesti lisää voimaa. Ilman heitä olisin varmasti vaihtanut jossain vaiheessa kävelyksi, mutta nyt jaksoin jatkaa juoksua maaliin asti. Maalisuoralta bongasin etukäteen räikeän ylioptimistisina suoriutumiseeni suhtautuneet Tommin ja Saaran, jotka olivat odotelleet maaliintuloani jo neljättä tuntia. Tällä kertaa Tommin peräänkuuluttama aikataulu jäi haaveeksi, mutta kiitos kuitenkin luottamuksesta ja kyydistä takaisin mökille! Viimein, 11 tuntia ja 15 minuuttia lähtölaukauksen jälkeen ylitin maalilinjan väsyneenä mutta onnellisena. Olin tyytyväinen suoriutumiseeni, sillä pysyin toimintakuntoisena koko matkan ajan ja sain aikaiseksi hyvinkin ehjän juoksun. Voi sanoa, että kaikki onnistui ja jotenkin nautin kaksin verroin niistä asioista, jotka silloin vuonna 2019 ensimmäisessä kisassani saivat minut koukuttumaan tähän lajiin. Vielä tätä kirjoittaessanikin pystyn kokemaan kisan aikana kokemiani tunteita uudelleen, enkä usko, että tulen niitä unohtamaan myöhemminkään. Vahvoja kokemuksia ja suuria tunteita. Nyt ymmärrän, että siihen taitaakin kiteytyä aika iso osa koko touhun viehätyksestä.  

Kiitos vielä NUTSin poppoolle, kanssakilpailijoille ja kotiväelle unohtumattomasta kokemuksesta! Tästä on hyvä lähteä kohti seuraavia haasteita.  

Mikael 

Continue reading
Reading time: 11 min
Written by: Anna
Retkeily

Ylläksen talvimaisemissa

18 tammikuun, 2021 1 kommentti
Share:

Kirjoitin tuossa syksymmällä, että Lapin tarve on tyydytetty, ainakin seuraavaan sesonkiin asti ja niinhän se oli. Kunnes tuli lumet ja täällä Vaasassa ei ihan siltä näyttänyt.. Lumien tulon jälkeen ja varsinkin, kun Instagramissa rupesi näkymään ihania kuvia Äkäslompolosta ja Ylläkseltä niin se lapinkuume rupesi taas nousemaan. Parhaat viikot menee aina nopeimmin meidän majapaikasta ja tiesin, että oli turha enää haaveillakaan mistään hiihtolomaviikoista. Odottelimme lukujärjestykseni saapumista kuin kuuta nousevaa, että pääsisimme edes jollekin viikolle talven ihmemaahan. Lukujärjestyksen saavuttua totesin ettei siihen aikatauluun mahdu mitään lomaa, vaikka voisihan ne luennot olla etänäkin, niin kuin tähänkin asti olemme olleet.. Keskustelimme mieheni kanssa tuossa joululomalla, että nyt tai ei ollenkaan ja sehän vasta surkeata olisi ollut, jos ei ollenkaan olisi päässyt! Eli loppiaisen tienoilla laitoimme lasten toiveesta kellot herättämään kuuden maissa ja lähdimme ajelemaan kohti parempia lumia.

Varkaankurun talvipolulla

Olemme onnistuneet tartuttamaan 5- ja 3-vuotiaisiin lapsiimmekin lapinkuumeen, koska kaikista parhaiten sujuvat automatkat ovat niitä, kun ajamme lappiin. Kunhan on tarpeeksi evästä ja tekemistä, he luultavasti istuisivat tämän matkan vaikka edestakaisin, kuten takaisin tullessamme saimme kuulla. Syömme usein autossa aamupalan, koska eväshetkillä voittaa aina melkein tunnin ajomatkasta. Tälläkin reissulla halusimme vältellä pitkiä pysähdyksiä ja meillä oli lounaskin autossa syötäväksi, sekä vielä välipaloja ja tietenkin matkaherkut. Eväshetki on tälläkin retkellä paras hetki. 🙂

Koko perhe hiihtämässä

Ensimmäinen päivä perillä menee aina kotiutuessa, kauppareissuissa ja muissa puuhissa, mutta kyllä me hiihtämäänkin päästiin. Pikkusisko hiihti viime talvena ehkä noin 10 metriä, jonka jälkeen hän ei ”halunnut jaksaa”, joten lähdimme matkaan aika kevyin odotuksin. Hänpä yllätti meidät kaikki ja hiihtelimmekin hyvän tovin. Minä hiihdin hissukseen pienemmän kanssa ja mieheni teki pikkuisen pidemmän lenkin isoveljen kanssa, joka rakastaa kaikkea tekemistä ja urheilua. Ylläksen maastossa on todella hyvä latuverkosto ja vaikka lumitilanne ei ollut mitenkään parhaimmillaan (vain puoli metriä lunta), oli latuja kuitenkin tarjolla hyvä määrä koko Ylläksen alueella. Lasten kannalta helpoin latu, eli latu Äkäslompolon järven jäällä ei ollut vielä kunnossa niin sinne emme päässeet, mutta eiköhän sekin ala tässä vaiheessa jo olla kunnossa.

Hiihtolenkillä ahkioiden kanssa

Hiihdimme koko perheen voimin vielä toistekin, mutta pääsimme tekemään myös hieman pidemmän hiihtolenkin niin, että lapset olivat kyytiläisinä. Vuokrasimme Ylläs Sport Cornerista ahkiot, jotta saisimme itsekin hieman hiihdellä ja nauttia erilaisista maisemista ilman, että tarvitsee miettiä lasten jaksamista. Pakkasimme pikkuiset makuupusseihin ja viltteihin Jounin kaupan pihalla ja kävelimme ahkiot perässä Äkäshotellille asti, josta lähti ladut eri suuntiin. Tällä kertaa teimme hiihtolenkin Velhonkodalle, viimeksi tehdessämme tällaisen retken kävimme Elämänluukulla. Täältä pääset lukemaan siitä retkestä. Isoveljen sukset olivat mukana, jotta hänkin saa halutessaan hiihtää. Sukset sai kätevästi sujautettua ahkioon, mutta emme olleet miettineet hänen varustustaan tarpeeksi hyvin. Tai tarkalleen ottaen, emme olleet ajatelleet, että hän hiihtäisi niin pitkää matkaa.. Paikalla istuessa saattaa helposti tulla kylmä, joten olimme pukeneet lapset hyvin. Ilma oli noin -10 asteista, joten lapsilla oli kerrastot ja villahaalarit toppavaatteiden alla. No, eihän sellaisella varustuksella ole kiva hiihtää, joten ei se ole ihme, että ensimmäisellä hiihtokerralla isoveli hieman tuskastui ja halusi nopeasti takaisin kyytiin. Siinä vaihtelussa meinasi tuskastua itse kukin, mutta lasten ehdoilla täytyy mennä. Menomatka meinasi muutenkin olla tuskaa, kun omista monoista tulee aina isot rakot (jännä, että joka kerta sama juttu..) ja muutenkin meno pitkän hiihtotauon jälkeen ei ihan meinannut sujua. Tässä vaiheessa olimme huomaamattani hiihtäneet pelkkää ylämäkeä pitkän tovin, joten ei ihme että helpotti heti kun alkoi hieman luistaa. Jos hiihtää tunturia ylöspäin niin ei kai se ole ihme että vähän puuskuttaa.. Pikkusisko nukkui tyytyväisenä pienten protestien jälkeen ja kun lähestyttiin taukopaikkaa, halusi isovelikin taas hiihtää. Hän hiihtikin sitten kolmisen kilometriä ja oli tyytyväistä poikaa kun päästiin perille. Velhon kodalla söimme hieman ja paluumatkalla isompikin otti makoisat unet ahkion kyydissä. Paluumatkan hiihtokin oli täyttä nautintoa ja hämärässä hiihtäminen otsalampun valossa oli oikein tunnelmallista. Ihana päivä!

Pienimmänkin kanssa laskeminen onnistuu hyvin valjaiden avulla

Hankimme isoveljelle omat lasketteluvälineet vuosi sitten käytettynä ja ne oli tietysti mukana, koska laskettelusta oli höpisty tauotta siitä lähtien, kun olimme kertoneet lapsille lappiin lähdöstä. Ja siitä oli höpisty nimenomaan molempien lasten toimesta, vaikka pienemmällä oli tuskin hajua siitä, mitä laskettelu on. Olimme sopineet, että hän saa ensin katsoa, mitä isoveli puuhaa ja jos hän vielä haluaa itsekin mukaan, vuokrataan hänelle sitten varusteet. Laskettelimme Ylläsjärven puolella, koska aikeissa oli olla koko päivä rinteessä ja pulkkamäessä ja tällä puolella on kaksi mattohissiä pikku laskettelijoille ja pulkkailijoille, gondolihissi isommille laskijoille ja sitten Hesburger, mikä maistuu kaikille. Isoveli on laskenut viimeksi viime hiihtolomalla, joten vaikka hän halusi samantien isompaan mäkeen, toppuuttelimme hieman ja kehotimme laskemaan ensin laskut mattohissimäessä, jotta kaikki muistuu taas mieleen. Hän on sitä tyyppiä, että kovaa täytyy päästä, ihan hänen ensilaskuillaan pari vuotta sitten hän ns. karkasi minulta, koska menin kuulemma liian hiljaa ja ”kyllä minä osaan”. No, se lasku meinasi päättyä verkkoihin, ellei isänsä olisi ottanut pikku syöksylaskijaa kiinni.. Tästä viisastuneena menimme hakemaan pienemmälle suksivuokran lisäksi lasketteluvaljaat, koska tällä kertaa alarinteessä ei ole kukaan odottamassa.

Laskeminen oli isoveljen mieleen

Pienempikin pääsi siis rinteeseen ja muutaman ensimmäisen laskun hän laski minun jalkojen välissä, jotta tietäisi mistä tässä hommassa on oikein kyse. Pikkusiskon tasapaino jaksaa hämmästyttää minua aina, näin vain hän pysyi pystyssä tässäkin lajissa ilman ongelmia. Mattohisseissä on se hyvä puoli ettei ensinnäkään hissilippua tarvita niin lapselle kuin vanhemmallekaan ja parasta on se helppous, mikä tässä hississä on. Ankkurihissi on haastava mennä (minun mielestä vielä aikuisenakin välillä), saatika sitten pienen laskijan kanssa. Isompi ja mieheni lähti jossain vaiheessa kokeilemaan onneaan sompahissiin ja taisivat käydä ankkurillakin, kun me neidin kanssa laskettiin pikkurinnettä hyvä tovi. Hän(kin) halusi laskea kovempaa, mutta viisastuneena edellisestä, opettelimme kurvailemaan ja koitimme harjoitella jarruttamista. Hän on juuri täyttänyt 3, joten auraaminen ei oikein meinannut onnistua, mutta onhan ainakin lasketellut avustettuna. Kaatumisia ei tainnut tulla kuin yksi, joten erinomaisesti meni tämä päivä. Laskettelimme noin 3 tuntia, söimme välissä ja laskujen päätteeksi kävimme vielä pulkkailemassa. Mieheni pääsi laskemaan muutamia laskuja aina välissä, koska isompi pärjää itsenäisesti mattohississä, kunhan olen lähettyvillä. Meidät kuskattiin mökille ja pojat lähtivät vielä iltamäkeen Äkäslompolon puolelle. Isoveli oli tullessaan väsynyt, mutta erittäin onnellinen pieni mies.

Iltamäessä

Kävimme laskemassa kahtena päivänä, suurin piirtein samanlaiset päivät, mutta toisena päivänä söimme eväät laavulla, joka on Ylläsjärven rinteiden lastenalueella. Oli aika kylmä viettää evästaukokin pihalla, joten lähdimme pikkusiskon kanssa aiemmin mökille ja miehet jäivät taas iltamäkeen. Keli oli kylmä ja isoveli kertoikin minulle salaisuutena että he olivat isän kanssa käyneet rinnekahvilassa kaakaolla hieman lämmittelemässä poskia. On ihanaa, kun lapset kasvavat ja heidän kanssaan voi jo kerätä yhteisiä kokemuksia, jotka he toivottavasti muistavat koko elämänsä. Minä ainakin muistan nämä ihanat reissut, näistä täytyisi teettää valokuvakirjoja, että saisimme useimminkin palata näihin maisemiin yhdessä.

Retkipäivä tunturimaisemissa

Retkiä tälle reissulle mahtui vain yksi, mutta se oli sitäkin parempi. Talvella on niin paljon muutakin tekemistä, että jätimme suosiosta retkeilyt muille sesongeille, mutta Varkaankurulla on aina käytävä. Talvipolku sinne on helppokulkuinen ja aina yhtä ihana ja sopivan lyhyt lasten kuljettavaksi. Pikkusisko totesi kotona hyvin päättäväisesti, että rinkka jää kotiin, joten meillä ei ollut sitä matkassa. Mukana meillä oli kuitenkin liukurit ja rattikelkka, jolla laskimmekin ne muutamat mäet, mitä varsinkin paluumatkalla oli. Retki oli muutenkin ikimuistoinen, koska isoveli keksi ihanan leikin, jonka tarkoituksena oli työntää minut lumeen. Punaposkisena ja nauravana hän lenteli hyvin usein hankeen pienen tönäisyn saattelemana ja saattoi olla niin että minäkin sinne hankeen päädyin touhaamaan. Nämä on niitä retkiä, mitä en muista hyvistä eväistä tai kauniista paikoista, vaan niistä ilon ja onnellisuuden tunteista, mitä rakkaiden kanssa puuhastelu tuo.

Pikkusiskon ensimmäinen kerta luistimilla

Viimeinen päivä Lapissa menee aina hieman pakkauksen merkeissä ja kaikki alkavat olla jo hieman väsyneitä. Silti oli erinomaista että olimme ja lähdimme taas Lappiin! Nämä vuoden ensimmäiset viikot olivat hiljaisia ja ihmispaljoutta ei ollut missään. Tällä täytyisi pärjätä nyt sinne heinäkuuhun, jolloin lähdemme seuraavan kerran ja silloin juostaan NUTS Ylläs Pallas. Olemme mieheni kanssa ilmoittautuneet juoksemaan Hetasta Pallakselle, joten juosten kesää kohti!

Continue reading
Reading time: 7 min
Written by: Anna

Hei. Olen Anna, kahden pienen lapsen äiti. Asumme rintamamiestaloalueella Asevelikylässä. Rentoudun neulomalla ja hankin harmaita hiuksia haalimalla itselleni liikaa projekteja. Aina tilaisuuden tullen retkeilemme yhdessä perheen kanssa.

 

Tavoitat minut sähköpostitse osoitteesta

suvilaaksoanna@gmail.com

Avainsanat

Ekologisuus Islantilaisneule Jooga Joulu Juhlat Jämälanka Kansallispuisto Kantaminen Kasvimaa Kasvisruoka Kielikylpy Kierrätys kiipeily Kirjoneule Koiranpentu Lappi Lapsiperhe Luonnonkosmetiikka Lähiretkeily Merenkurkku Neulominen Nuts Opiskelu Ostolakko Pallas-Yllästunturin kansallispuisto Perhepartio Polkujuoksu Retkeily Retkieväät Retkihaaste Rintamamiestalo Satokausi Synttärit Säilöminen Talviurheilu telttailu Ulkomailla Vaasa Villapaita Villasukat Virkkaus Walesin Springerspanieli Yhteistyö Ylläs Äkäslompolo

Viimeisimmät artikkelit

  • Varhaiskasvatusopintoja kielikylpylinjalla – osa 3
  • Uuden satokauden suunnitelmia
  • Lasten syntymäpäivät Wasa Up-kiipeilykeskuksessa
  • Tromssa, Sommarøy ja Ringvassøya – telttailemassa Pohjois-Norjassa
  • Kiipeily – koko perheen harrastus
  • Käsityöt
  • Puuhastelut
  • Retkeily
Follow on Instagram

Arkistot

  • maaliskuu 2023
  • helmikuu 2023
  • syyskuu 2022
  • elokuu 2022
  • heinäkuu 2022
  • kesäkuu 2022
  • toukokuu 2022
  • huhtikuu 2022
  • maaliskuu 2022
  • tammikuu 2022
  • marraskuu 2021
  • lokakuu 2021
  • syyskuu 2021
  • elokuu 2021
  • heinäkuu 2021
  • kesäkuu 2021
  • toukokuu 2021
  • huhtikuu 2021
  • maaliskuu 2021
  • helmikuu 2021
  • tammikuu 2021
  • joulukuu 2020
  • marraskuu 2020
  • lokakuu 2020
  • syyskuu 2020
  • elokuu 2020
  • heinäkuu 2020
  • kesäkuu 2020
  • toukokuu 2020
  • huhtikuu 2020
  • maaliskuu 2020
  • helmikuu 2020
  • tammikuu 2020
  • joulukuu 2019
  • marraskuu 2019
  • lokakuu 2019
  • syyskuu 2019
  • elokuu 2019
  • heinäkuu 2019
  • kesäkuu 2019
  • toukokuu 2019
  • huhtikuu 2019
  • maaliskuu 2019
  • helmikuu 2019
  • tammikuu 2019
  • joulukuu 2018
  • marraskuu 2018
  • lokakuu 2018
  • syyskuu 2018
  • elokuu 2018
  • heinäkuu 2018
  • kesäkuu 2018
  • toukokuu 2018
  • huhtikuu 2018
  • maaliskuu 2018
Follow on Instagram

® 2011 All rights reserved.