Telttailu kuuluu meidän perheen kesäohjelmaan ja viime viikonloppuna toteutimme yhden telttaretken ihanissa Merenkurkun maailmanperintöalueen maisemissa, Mustasaaren Björköbyssä. Telttaöitä on useimpina kesinä kertynyt 2-3, tänä vuonna koitamme nukkua öitä ulkona hieman enemmän, kun lapsetkin ovat jo vähän isompia, eikä kumpaakaan tarvitse enää kantaa. Lisäksi reitit pidentyvät, kun jalat kantavat jo pidempiä matkoja. Tämänkertainen retkipaikka oli Långgrundet, joka on taukopaikka Björkö-Panike vaellusreitin varrella. Matkaa parkkipaikalta leiripaikalle on pikkuisen yli 3 kilometriä, joka oli erittäin sopiva matka 4- ja 6-vuotiaille. Auton jätimme Svedjehamnin parkkipaikalle, joka on suosittu retkipaikka itsessään Saltkaret-näkötorneineen ja luontopolkuineen. Täältä voit lukea lisää tästä osasta maailmanperintöaluetta.

Långgrundetiin vievä polku ohittaa näkötornin, sekä kalojen kutupaikalle vievän sillan ja jatkaa samaa matkaa Bodvattnet runt-luontopolun kanssa. Puolessa välissä matkaa vaellusreitti haarautuu oikealle, kun luontopolku palaa ympyräreittinä takaisin lähtöpisteeseen. Polku on lähes koko matkan helppokulkuista ja oikein hyvin huollettua, paikoin on kivikkoista, jolloin se on erinomainen ”lattia on laavaa”-leikkiä varten. Leikimme tätä leikkiä usein lasten kanssa, jotta matka taittuisi vähän keveämmin. Polku on todella kaunis ja varsinkin tähän aikaan vuodesta todella vihreä. Polun varrelle osuu hauska yksityiskohta, kun täytyy kiivetä lammasaidan ylitse. Lapset kiipesivät yli suhteellisen helposti, koiralle meinasi iskeä rimakauhu.

Långgrundetin levähdyspaikalta vaellusreitti jatkuu vielä eteenpäin ja seuraava etappi sillä olisi vesistön ylitys, joka täytyy tilata erikseen. Emme itse ole tätä reittiä koskaan kävelleet, se täytynee vielä joskus patikoida. Levähdyspaikka on oikein hyvin varusteltu, sieltä löytyy tilava keittokatos, missä oli useampi tulipesä, kaksi pöytäryhmää, käymälä sekä laituri. Meillä oli tarkoitus tulla tänne melontaretkelle, mutta lintukoiralla oli vaikeuksia pysyä kanootissa.. Maailmanperintömaisemat ovat erinomaisia melomiseen, kanootilla/kajakilla pääsee matalistakin paikoista hyvin. Teltalle löytyisi useampikin paikka, me pystytimme omamme näköalapaikalle. Ilma oli lämmin, joten teltan ovet sai olla auki ja saimme ihastella merinäköalaa makuupaikaltamme.

Lapset eivät malta nukahtaa teltassa, koska heillä on niin kivaa. Ideana on aina venyttää iltoja teltan ulkopuolella, jotta saisivat mennä vasta väsyneenä telttaan, mutta kumpikin haluaa mennä telttaan sisälle aina aikaisin, joten illat ovat vähän pitkiä.. Ehkä ensi kerralla malttavat seikkailla hieman pidempään ulkona! Uni tuli kuitenkin äänikirjan avulla, kuuntelemme esikoisen toiveesta Aino Huilajan ”Pakumatkalla” jo toistamiseen. Ennen nukahtamista rupesimme kuitenkin kuulemaan kellon ääniä, sekä määkinää. Äänet kuuluivat aina vain lähempää ja lopulta kurkkasimme ovesta ja teltan edessä nökötti lammaslauma. Onneksi valpas vahtikoiramme nukkua posotti tyytyväisenä pikkusiskon jalkopäässä, joten ei syntynyt mitään selkkausta. Lampaat taisivat säikähtää meitä ja kirmasivat pois. Parin tunnin päästä valpastui vahtikin ja vaati päästä pihalle nuuskimaan jälkiä.. Penskallakin on vielä vähän opettelemista telttaöistä. 😀

Ilmat suosivat meitä oikein kunnolla, aamu oli lämmin ja kevyt tuuli piti hyttysetkin poissa. Yleensä meidän teltta-aamut ovat joko sateisia tai ilma on sankkana hyttysistä. Saimme nauttia herkkuaamupalasta merenrannalla ja pakkasimme kamppeet kaikessa rauhassa. Lapset kantoivat osan omista tavaroistaan, pienemmällä oli pehmokaveri, kerrastot, juomapullo ja matkaeväät omassaan, isoveikka kantoi näiden lisäksi vielä makuupussinsa. Paluumatka taittui yllättävän kevyesti, välillä pidettiin eväspaussi (taatelia ja kuivahedelmiä) ja välillä pysähdyttiin kiikaroimaan maisemia. Etenemme lasten tahtiin ja koitamme tehdä kävelystä heille mukavan keksimällä erilaisia tehtäviä. Pienempi meinasi väsähtää kesken kaiken, mutta kun sai näkötornin kiikariinsa, alkoi askel kiihtyä ja torniin piti päästä kiipeämään.. On nämä lapset vaan mahdottomia tapauksia.

Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut retki, vaikka omat yöunet jäivätkin hieman vähäisiksi myöhäisen nukkumaanmenon ja koiran yöllisen seikkailun ansiosta. Paikka oli oikein mainio ja yö luonnossa antaa aina uutta voimaa. Suuret suositukset tälle retkipaikalle, meidän seuraavat telttayöt nukutaan aika paljon pohjoisemmassa!

Kaupallinen yhteistyö Wasalinen kanssa

Vietimme viikonlopun ihanassa Uumajassa perheen kanssa. Tällaista pientä maisemanvaihdosta onkin kaivattu jo pitkään, varsinkin kun meidän perhe on aika liikkuvaista sorttia ja lapsetkin ovat jo kyselleet meidän reissujen perään jo hyvän tovin. Uudella laivalla matkustaminen on ollut puheissa jo pidempään, onhan se nyt aikamoinen elämys päästä upouudella laivalla seilaamaan. Aurora Botnia on maailman ympäristöystävällisin matkustaja-autolautta, joka aloitti liikennöinnin Vaasan ja Uumajan välillä syksyllä 2021. Lisätietoa laivasta ja rakennusprojektista löytyy tämän linkin kautta.

Kävimme perheen kanssa Uumajassa vuonna 2019 vanhalla laivalla ja esikoinen muistelee sitä edelleen lämmöllä. Hän oli kovin utelias näkemään, miten vanha ja uusi laiva eroavat toisistaan. Me vanhemmat kaipasimme eniten sitä pientä loman tuntua ja vaihtelua tähän meidän arkeen. Olemme tehneet useita päiväreissuja mieheni kanssa Uumajaan, mutta lasten kanssa tällainen päiväreissu tuntuu hiukan raskaalta, joten päätimme viettää viikonlopun Uumajassa. Listasin tähän postaukseen, mitä kaikkea teimme Uumajassa viikonlopun aikana.

Tällainen miniloma Uumajassa on Vaasalaisille ehkä helpoin tapa lomailla ulkomailla. Ajoimme auton satamaan ja astuimme laivaan ja siinä sitä sitten sai aloittaa lomailun. Satamaan pääsee myös bussilla, jos ei ole autoa tai ei meinaa sillä ajella illalla kotia. Me söimme laivan ravintolassa aamupalan, niin kenenkään ei tarvinnut herätä turhan aikaisin. Minä ja toinen lapsista tarvitsemme aamulla hyvän aamupalan niin ei nälkäkiukku pilaa lomanaloitusta. 😀 Olimme varanneet aamupalan laivalta jo etukäteen, niin saimme vain kävellä valmiiseen pöytään. Lapset eivät olisi millään malttaneet suunnata suoraan aamupalalle, vaan olisivat halunneet tutkia heti koko laivan. Aikaa tutkimiselle kuitenkin on, laivamatka Uumajaan kestää 3,5 tuntia.

Laivalla kiersimme katselemassa aurinkokannen, leikkipaikan, kaupan, hyttikäytäviä, pubin, kahvilan ja ravintolan. Menomatkalla lapset eivät meinanneet jaksaa olla paikoillaan hetkeäkään, pienempi leikki jonkun aikaa leikkipaikassa, esikoinen (6 v), ei juuri enää viihtynyt leikkialueella. Kuulemma kaipaili vanhan laivan moottoripyöräpeliä. Hän sai viihdykettä, kun haimme kaupasta vähän herkkuja ja pelailimme erilaisia pelejä. Istumapaikkoja riitti tässä laivassa, joten istuskelimme pubin edustalla ja opettelimme uusia korttipelejä. Laivan livebändi viihdytti matkustajia ja meidän perheen pikkusisko rakastaa musiikkia ja halusikin kuunnella pitkään bändin soittoa.

Laiva saapuu Ruotsissa Holmsundin satamaan, josta on yhteysbussi Uumajan keskustaan tai Ikeaan. Me olimme varanneet paikkamme etukäteen, jolloin säästää lipun hinnassa ja saa varmasti paikan, mutta paikanpäältäkin voi saada lippuja. Suosittelen hankkimaan kuitenkin liput etukäteen. Olimme sopineet lasten kanssa, että ensin kiertelemme muutaman kaupan, jonka jälkeen käymme lounaalla ja sitten menemme hotellille. Uumajassa on vähän eri valikoima liikkeitä, kuin Vaasassa, joten on kiva kierrellä katselemassa. Lapsille oli luvattu pienet kesäreissulelut, joten suuntasimme Åhlensin lastenosastolle niitä tutkimaan. Samalla sain katsottua lapsille vähän vaatteita, koska leluosasto on näppärästi samassa paikassa lasten vaatteiden kanssa. Meillä oli muutama paikka, missä halusimme käydä, mutta mitään suurempaa kaupoissakiertelyä emme harrastaneet tällä kertaa. Vinkkinä muillekin, Utopian kauppakeskuksessa löytyy vessat, kun se hätä jossain vaiheessa kuitenkin yllättää!

Uumajan keskusta on kiva, kun siellä ei liiku autoja. Torin ympäristössä on lapsille pieni leikkialue ja muutenkin keskusta on viihtyisä kaikkine kahviloineen. Meillä on perinteenä käydä lounaalla Lottas Krogissa, joten sinne suuntasimme tälläkin kertaa, sieltä saa lounasta niin lapsille kuin aikuisillekin. Mahat täynnä suuntasimme hotellille viettämään pientä lepotaukoa ennen lasten odottamaa uintia. Matkan varrella poikkesimme vielä torin laidalla sijainneeseen karkkikauppaan, mihin lapset olivat koko päivän vinkuneet. 😀 Olimme sopineet etukäteen, että menemme uimaan Navet:n ja se oli lasten mielestä tämän reissun parasta antia. Navet:ssa on tavallinen uima-allas ja sitten elämyspuoli, joka on vähän enemmän kylpylämäinen. Sieltä löytyy altaita pienille ja isommille hurjapäille, vauhdikkain liukumäki oli sen verran hurja, etten siihen itse uskaltautunut.. Elämysaltaan aukioloajat kannattaa tarkistaa, ennen kuin menee paikanpäälle. Uimisen jälkeen suuntasimme väsyneinä, mutta onnellisina hotellille syömään iltapalaa ja sitten saimmekin painua pehkuihin.

Hotelliyöpymisissä parasta on aamupala, eikä se tälläkään kertaa pettänyt. Söimme niin tukevan aamupalan, että ajattelimme pärjätä sillä laivalle asti, jossa meillä oli varaus saaristolaispöytään. Sunnuntaisin Uumajassa ei juuri mikään liike ole auki ja bussi laivalle lähtee vasta 11.40 niin jotain tekemistä kaipasi aamuksi, sillä lapset heräsivät kello 7 maissa.. Uumajan Ikea ja siinä vieressä oleva Avion ostoskeskus avaa ovensa sunnuntaisinkin kello 10, joten päätimme suunnata sinne viettämään viimeiset tunnit Ruotsin puolella. Menimme paikallisbussilla, joka lähtee ihan läheltä keskustan toria. Ikeasta löytyi muutama tarvittava juttu ja samalla vielä viimeinen listalla ollut ostettava löysi tiensä meille kotiin. Osa päiväristeilijöistä jäikin suoraan tähän ostoskeskukseen, eikä ole ihme, sieltä löytyi melkein samat liikkeet kun keskustasta ja kauppakeskus on tosi iso, niin kuluuhan sielläkin aika!

Satamaan ja laivaan päästyä menimme ravintolaan syömään, jonka jälkeen samanlainen kierros laivalla ja lopulta päädyimme leikkihuoneeseen. Pikkusisko löysi itselleen kaverin, isoveli halusi pelata oppimiaan korttipelejä. Näin se matka sujui rattoisasti, kunnes olimme yhtäkkiä kotisatamassa kello 18 maissa illalla. Tuntuu hassulta ajatella, että olimme lähteneet vasta edellisenä päivänä reissuun. Matka tuntui paljon pidemmältä ja meidän miniloma oli tosi ihana. Olisi kiva kuulla, jos saitte tästä postauksesta uutta tietoa tai ideaa lähteä reissuun. 🙂

Minun ja lasten kesäloma alkoi tällä viikolla ja kun säätiedotus näytti aurinkoa muutamalle päivälle, oli oiva hetki käydä mattopesulla. Kävimme vuosi sitten ensimmäistä kertaa pesemässä matot Palosaarella Sundin rannassa ja se oli niin ihana paikka mattopyykille, että suuntasimme sinne tänäkin vuonna. Mattojen kuivuessa söimme eväitä ja kiertelimme Sundin rannassa. Lapset huomasivat rannassa Merimuseon ja halusivat käydä katsomassa, millaista siellä on. Museo oli auki ja meillä oli hyvin aikaa, joten suuntasimme sisään. Olinkin alkukesästä ajatellut, että se olisi meille hyvä kesäkohde, kun en siellä itsekään ollut käynyt!

Olen asunut Vaasassa lähes koko elämäni, mutta Palosaaren historia on jäänyt tältä osin tuntemattomaksi. Tänään sain aimo pläjäyksen Sundin historiaa, kun tutustuimme vanhoihin kuviin ja esineisiin, jotka kertoivat entisaikojen elämästä, laivojen rakennuksesta ja merenkulun historiasta. Museo sijaitsee vanhassa suolamakasiinissa, joten paikka on jo itsessään historiallinen. Suurin osa rannan rakennuksista on purettu, joten on ihanaa että tällaiseen pääsee vielä tutustumaan. Olemme matkustaneet useaan otteeseen Wasa Linellä, joten erityisesti Vaasanlaivojen historia oli mielestäni mielenkiintoista. Majakat ja elämä majakkasaarella kiehtovat minua kovasti, joten niistä kertovia tauluja ja esineitä tuli tutkittua kunnolla. Muun muassa Valassaarten majakan vanha lamppu oli päässyt museon paraatipaikalle, se herätti meissä kaikissa heti ihastusta.

Lapset ihastuivat erityisesti vanhojen purjelaivojen pienoismalleihin ja hylyistä nostettuihin esineisiin. Pikkusisko olisi halunnut istua vanhassa keinussa ja isoveli oli ihmeissään, kuinka noin iso ja painava ankkuri ollaan saatu vedettyä ylös. Alakerrassa sijaitseva veneenmoottorikokoelma oli isoveljen mielestä vaikuttava ja hän olisikin halunnut kuvata jokaisen moottorin yksi kerrallaan.. Myös jokaisesta majakasta maalatun taulun kohdalla olisi pitänyt kaivaa kamera esiin ja ikuistaa kuvat, mutta niitä oli aika vaikuttava kokoelma, joten jätimme sen väliin. Isoveli totesi silloin, että kunhan hän vain saa oman puhelimen, hän alkaa itse kirjoittamaan blogia majakoista. Se kuulostaa mahtavalta suunnitelmalta, joten täytynee joskus toteuttaa retki majakka-saarelle.

Merimuseo on avoinna arkipäivisin ja sisäänpääsymaksu oli todella edullinen. Museo sijaitsee Salmikadulla, tästä linkistä löydät tarkemmat ohjeet. Museon ulkopuolella olevien kivien avulla näkee myös hyvin, kuinka paljon maa on kohonnut viimeisten vuosisatojen kuluessa, mikä on aina ihmeellistä katsottavaa. Postaus ei ole tehty yhteistyössä heidän kanssaan, vaan jaan mielelläni vinkkejä tällaisista paikoista, josta oppii uutta rakkaasta kotikaupungista.

Meillä alkoi yliopistossa kurssi nimeltä Hållbar utveckling, eli kestävä kehitys varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Aivan ihana kurssi, vaikka luentoja on takana vasta yksi. Tällainen kurssi antaa todennäköisesti minulle hurjan paljon inspiraatiota ja tietoa siitä, miten voin vahvistaa ja kehittää lasten luontosuhdetta. Ensimmäisten tehtävien joukossa oli kirjoittaa essee omasta luontosuhteesta, miten se luonto vaikuttaa minuun ja minkälaisissa paikoissa viihdyn mieluiten. Lisäksi piti miettiä, miten voisin tulevassa työssäni hyödyntää näitä asioita. Tälle tehtävälle oli annettu vastaustilaa vain 1 sivu, vaikka kerrankin olisin voinut tuottaa tekstiä enemmänkin! Ruotsiksi kirjoittaminen on yleensä hieman työn takana, varsinkin akateeminen teksti ruotsiksi tuottaa välillä tuskaa, mutta tämä pieni tekstinpätkä syntyi hujauksessa. Sitä kirjoitellessani pohdin omaa luontosuhdettani ja halusin tulla tänne vielä jatkamaan aiheesta.

Aloitin tekstini kertomalla, miten retkeilemme koko perheen voimin, lähes jokaisessa säässä. Eniten haluan, että lapseni saavat hyvän luontosuhteen ja kunnioittavat luontoa ja elämää maapallolla. He ovat niitä, jotka tulevat asustamaan tällä maapallolla kauemmin kuin me. Haluan näyttää, että luonnossa on hyvä olla ja onhan se useimmiten niin, että luonnossa ollessa kaikki ovat rauhallisempia ja kiukut ja (pukemis)takut unohtuvat hetkessä. Joskus toki tuntuu siinä lähtökaaoksessa siltä, ettei retkelle lähtö voi olla tällaisen takkuamisen arvoista, mutta kyllä se sitä on. Onhan se ihan fakta, että metsässä ja luonnossa oleilu laskee stressitasoja. Luin tästä aiheesta kirjan nimeltä Terveysmetsä, josta sain faktaa tueksi. Olen aina kokenut, että luonnossa olo helpottaa, siksi varsinkin syksyn synkeimpiin aikoihin ja pitkän talven (onneksi nyt on lumi maassa) avuksi tapaan lenkkeillä meren rannalla. Vaasassa on pitkä pätkä pyörätietä meren äärellä, joka on lempireittini täällä.

Meri on minulle turvapaikka. Me olemme viettäneet todella paljon aikaa meren äärellä ihan pienestä saakka ja siksi hakeudunkin aina meren äärelle, kun tarvitsen selkeyttä ajatuksiin tai kaipaan vain jotain kaunista. Kevättalvisin on parasta luistella tai potkutella merenjäällä ja ai että sitä hetkeä, kun meri näkyy ensimmäisiä kertoja jään väistyessä. Asuessamme mieheni kanssa Tampereella, tuntui että ei saanut samalla tavalla happea, kuin rannikolla. Tämä on asia, jonka luultavasti vain rannikolla kasvanut ymmärtää. Ne hetket, kun kävimme Vaasassa ja merituuli puhalsi keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa, oli parhaita hetkiä. Ja myös yksi suuri syy muuttaa takaisin kotiin. Hetkeäkään ei ole kaduttanut.

Meri antaa meille myös ruokaa, kalastamme keväisin, jotta meillä olisi ruokaa pakkaseen. Saamme luonnosta myös muuta ruokaa ja luonnon avulla voimme viljellä itse osan ruuastamme. Keräämme metsästä ja suolta marjoja ja poimimme sieniä. Kotipihassamme on omenapuita, sekä luumu- ja päärynäpuu (jälkimmäinen ei tosin vielä tuota satoa). Viljelemme pienellä kasvimaallamme juureksia ja kasviksia ja sillä lailla voimme näyttää lapsille, miten paljon ruuan pöytään saaminen vaatii.

Esikuvani luonnon suhteen on minun mummo ja paappa. He ovat aina viljelleet tai keränneet suurimman osan omasta ruuastaan. Enää he eivät sitä tee, mutta paappa lähtee silti meidän kanssa metsään näyttämään niitä parhaita paikkoja, mistä voi sieniä löytää. Vietin heidän mökillään paljon aikaa pienenä ja osallistuin heidän kanssa kasvimaa-hommiin. Eihän se pienenä (tai teininä) aina niin mukavaa ollut kykkiä nyppimässä rikkaruohoja, mutta nyt sen huomaa, miten arvokasta tämä tieto on!

Lempipaikakseni kirjoitin meren, metsän, lapin luonnon ja vuoret. Vuorille nyt ei päästä, mutta silti ne aina siintää mielessä. Luonnosta on niin moneksi ja on ihanaa, että lapsemmekin viihtyvät luonnossa. Välillä on hankalia hetkiä, niitä tulee missä vaan. Seuraavaa luontohetkeä odotellessa, nyt on ainakin hyvät hanget vaikka hiihtoretkelle.

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa nyt, kun olen tehnyt kouluhommia pois päiväjärjestyksestä. Muutenkin on ollut aikamoista palapeliä tämä arki, kun menoja on kasaantunut yhtäkkiä muutamalle viikolle. Ei tämä ruuhka vieläkään ole helpottanut kunnolla, mutta halusin tulla kuitenkin kirjoittamaan meidän viikonloppuisesta pikkujouluretkestä. Metsässä oleilu tekee tutkitusti hyvää mielelle, joten tämä retki tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olemme käyneet muutenkin säännöllisesti retkillä ja ehkä tämäkin on ollut yksi syy siihen, miksi sitä tuttua syys-yrmyä ole näkynyt. (Kiitos tästä termistä kuuluu eräälle äiti-kaverille)

Ensimmäisenä adventtina suuntasimme naapuriperheen kanssa retkelle Iskmo-Jungsundin vaellusreitille ja Kråknäsin taukopaikalle. Paikka on meille tuttu jo monelta kerralta ja valikoitui tälläkin kerralla matkan lyhyyden takia retkipaikaksi. Lähdimme retkelle kahden maissa, joten takaisin tullessa olisi jo pimeää ja se on lapsille aika jännittävää. Emme myöskään halunneet, että paluumatka olisi liian pitkä pimeässä metsässä.

Olimme etukäteen sopineet, että eväänä on tällä retkellä riisipuuroa ja glögiä ja kuuma riisipuuro termarista lämmitti ihanasti. Olin laittanut puuron sekaan muutaman mantelin ja anopin sanoin; se joka saa mantelin, saa laulaa. Ihme oli että juuri kukaan ei tunnustanut, vaikka manteleita oli puuron seassa kaksi kappaletta. 😀 Jälkiruuaksi oli pipareita ja olin lähtiessäni napannut vielä aikaisemmilta kerroilta jääneet vaahtokarkit, joita paahdoimme pipareiden väliin. Vaahtikset on lasten herkkua ja he saivat itse paahtaa omansa. Pieninkin paahtoi omansa, mutta ne taisi mennä parempiin suihin jo muutaman sekunnin paahtamisen jälkeen..

Paluumatkalla laitoimme kaikille lapsille otsalamput päähän ja meidän lapsilla oli tonttulakit päässä, joten kuuli hyvin missä pienin menee. Isomman menoja ei tarvinnut arvuutella, sen kuuli ilman tiukuakin.. Hämärä metsä jännitti aluksi lapsia, mutta hienosti lähtivät seikkailemaan ja kiipeilivät kivillä ja kaatuneilla puunrungoilla ihan kuin pimeää ei olisikaan ollut. Oli ihana retki, marraskuun pimeys alkoi tässä vaiheessa jo taittua joulukuuksi, olihan tänä retkipäivänä jo ensimmäinen adventti. Ihanaa joulunodotusta ja mainioita ulkoiluhetkiä.

Olemme retkeilleet kuluvan vuoden aikana enemmän, kuin aikaisempina vuosina, mutta emme silti ole kiertäneet Svedjehamnissa sijaitsevaa luontopolkua kertaakaan. Tarkemmin ajateltuna, emme ole kiertäneet sitä ollenkaan perheenä! Olemme käyneet usein Svedjehamnissa, mutta itse luontopolulla olen käynyt viimeksi polttareissani vuonna 2014. Nyt luontopolkua uudistetaan, sinne ollaan pystyttämässä opastetauluja, sekä muuta katseltavaa ihanan luonnon lisäksi. Kvarken World Heritage pyysi sosiaalisessa mediassa lapsiperheiltä apua luontopolun testaamiseen ja kappas, olimme oikein sopiva kohderyhmä tällaiselle toiminnalle. Hurautimme maanantaina iltaretkelle maailmanperintöalueelle uuden elämyksen (lapset eväiden) perässä.

Björköbyn Svedjehamniin ajaa Asevelikylästä noin 40 minuuttia ja jo satama itsessään on ihastuttava näky punaisine venevajoineen ja kahviloineen. Saltkaret-näkötornille on parkkipaikalta vain 800 metrin matka ja reitti sinne on esteetön, eli vaunujen kanssa pääsee hyvin tähän asti. Näkötornin vieressä on nuotiopaikka sekä käymälät, joten jo tämä riittää hyvin retkeksi. Olen kirjoitellut tästä aikaisemminkin, sen postaus löytyy täältä. Itse Bodvattnet runt-reitti on n. 4 kilometrin mittainen ja suurin syy siihen, miksi emme ole sitä aiemmin kiertäneet. Kohta 5-vuotiaamme on kuitenkin tänä kesänä kävellyt ennätyspitkiä matkoja (menemme yleensä kilometri/ikävuosi tahtia), joten miksikäs ei tämä onnistuisi. Tiedossa oli lisäksi tehtäviä ja havainnoitavaa, joka auttoi mielenkiinnon säilymiseen. Pienempi retkeilijöistä huijattiin jossain vaiheessa kantorinkan kyytiin, vaikka hänkin olisi varmasti päättäväisyydellään kävellyt maaliin asti.

Saimme käteemme kartan ja nipullisen kysymyksiä, joihin piti vastata opasteen kohdalla. Reitti valmistunee syksyn aikana, joten jos joku kirjoittamani ei pidä paikkansa, on jokin matkan varrella muuttunut paremmaksi. Testattavana meillä oli 12 eri opastetta/kylttiä, joista ainakin tällä hetkellä viisi (tai kuusi) osui esteettömälle reitille. Opasteissa oli mielenkiintoista tekstiä alueen luonnosta ja eläimistöstä, sekä siitä, miksi alue on nykyisenlainen. Mahtavaa nähdä konkreettisesti paikan päällä, miten paljon maa on kohonnut tai miten paljon se tulee vielä kohoamaan. Luulin tietäväni paljon maailmanperintöalueesta ja miksi alue on niin erityinen, mutta tuolla kierroksella tulikin paljon uutta tietoa! Suurimman vaikutuksen minuun teki kierroksen loppupäässä olevat maisemat, missä näkyi laiduntava karja, niittyjä, vanhoja latoja, meri ja näkötorni siinsi kaukana. Tällaista maisemaa ei näe käymällä pelkästään näkötornilla, joten kannattaa ehdottomasti kiertää koko lenkki.

Meillä meni aikaa noin 2 tuntia tähän, mutta meillä olikin paljon pohdittavaa matkan varrella. Lapsilla ei olisi mielenkiinto pysynyt näin hyvin yllä, jos ei olisi ollut etsittävää vähän siellä sun täällä. Odotan kovasti reitin valmistumista niin päästään katsomaan, kuinka hieno siitä loppujen lopuksi tulee. Kyltit eivät ole vielä tässä vaiheessa lopullisessa muodossaan, niistä tehdään kestävämmät, jotta ne pysyvät hyvässä kunnossa armottomassa merisäässä. Käykää ihmeessä kiertämässä tämä lenkki ja ottakaa myös Kvarken World Heritage seurantaan Instagramissa, sieltä näkyy varmasti polun valmistuminen. Hauskoja retkiä!

Aloitimme koko perheen voimin perhepartion Mustasaaren Ahjopartiossa viime syksynä. Olin kauan halunnut takaisin partiotoimintaan mukaan ja onnekseni naapurustossa asuu samanhenkistä porukkaa. Yhden äitikaverin kanssa selviteteltiin vaihtoehtoja, miten lähtisimme taas partioon mukaan. Paljoakaan vaihtoehtoja ei ollut, joten mietimme että voisimmehan me itse vetää partioryhmää! Koska meillä molemmilla on tyttöjä ja poikia, halusimme lähteä mukaan Ahjopartion toimintaan, joka on sekalippukunta. Olen itse Vaasan Partiotyttöjä, joten pieneltä takinkäännöltähän tämä tuntui, mutta ainakin tässä vaiheessa näin on hyvä.

Perhepartiotoimintaan lähti mukavasti perheitä mukaan, ja hienosti osallistuivat mukaan myös etäpartiotoimintaan, jota jatkoimme koko kevään Whatsappin välityksellä. Toiminnan alkuvaiheessa mietimme mahdollisuutta yön yli-retkelle ja kun kaikki olivat edelleen sitä mieltä, että sellaiselle lähdetään, niin täytyihän sellainen toteuttaa!

Kohteeksi halusimme sellaisen paikan, joten onne on lyhyt kävellä autolta, koska kantamuksia oli paljon. Trangiat, juomavedet ja ruuat hoidimme lippukunnan puolelta paikalle, teltat ja patjoja onnistuimme lainaamalla saamaan tarpeeksi. Partio on pienen budjetin harrastus, emmekä halunneet velvoittaa ketään hankkimaan esimerkiksi rinkkoja, joka ei ole mikään halvin satsaus (vaikka tarpeellinen onkin, jos retkeilee enemmän maastossa). Aikamme pohdittua erilaisia vaihtoehtoja, valitsimme leiripaikaksi Vargiksen autiotuvan pihapiirin Mustasaaren Panikessa. Meiltä Asevelikylästä ajaa sinne noin 50 minuuttia, joten tarpeen vaatiessa voisi ajaa vaikka yöksi kotiin ja kaatosateesta sattuessa voisi autiotuvassa pitää majaa. Yöpyminen 4 perheen voimin tällaisessa tuvassa olisi ollut varsin mielenkiintoinen kokemus, joka onneksi jäi kokematta..

Vargiksen autiotupa on vanha venevaja ja paikan ylläpitoa hoitaa metsähallitus. Paikalta löytyy käymälä, laavu sekä polttopuita! Vargiksen rannassa on uusi laituri ja ohitse menee yllättävän vilkas veneväylä. Tämä paikka olisi mainio pysähdyspaikka vaikka kanoottiretkellä. Autot jätettiin parinsadan metrin päähän pihapiiristä olevalle parkkipaikalle. Alueella on myös alle kilometrin pituinen luontopolku, jonka kuljimme leirin loputtua. Reitin varrelta löytyi hyviä mustikka-apajia sekä suureksi riemukseni myös kanttarelleja!

Partioretki sujui oikein mallikkaasti, meillä oli mukavasti ohjelmaa ja sopivasti ruokaa mukana. Pidimme rastina lajitunnistusta ja lapset saivatkin tehtäväkseen poimia mustikoita aamupuuroihinsa. Toisena rastina meillä oli ensiapu, jossa piti hoivata loukkaantuneita unikavereita. Iltanuotio oli mukavan leppoinen, jaoimme perhepartiolaisille ensimmäisen vuoden Orava-merkit, lauloimme nuotiolaulun ja leikimme pantomiimiä. Telttoihin yritetttiin ryömiä vasta, kun lapset olisivat tarpeeksi väsyneitä, mutta silti unen tulo kesti lähes kaikilla. Taisimme me aikuisetkin olla valmista kauraa, sillä kauaa emme mekään viihtyneet enää ylhäällä, vaikka olikin hieno ilta. Aamupalan jälkeen purkasimme leirin ja lounaan jälkeen retki olikin paketissa. Oli todella onnistunut retki ja oma tavoitteeni oli innostaa perheitä lähtemään omatoimisesti retkelle, toivottavasti muutkin saivat tästä retkestä hieman kipinää telttailulle! Kotimatka oli sen verran pitkä (tai sopiva), että jälkikasvu takapenkillä oli hyvin hiljaista koko kotimatkan.

Me ruvettiin mieheni kanssa joskus siinä helmikuun aikana haaveilemaan kevään retkistä ja silloin iski ajatus melontaretkestä saaristoon. Sitä sitten täpinöitiin muutama kuukausi ja toivottiin että sattuisi hyvät kelit meidän hääpäiväviikonlopulle. Suunnitelmat tehtiin siihen malliin, että lapset pääsi huvilalle yökylään ja me lähdettäisiin siitä ajelemaan kohti kohdetta. Taustatutkimusta tehtiin pitkään ja hartaasti ja lopulta kohteeksi valikoitui Vithällgrund, joka on levähdyspaikka veneilijöille ja melontakartan kuvauksen mukaan hieno saari telttapaikalla.

Merenkurkun melontakartassa oli monta sivua kaikista kohteista, missä voisi yöpyä. Koska Maailmanperintöportti oli kiinni, jouduimme tyytymään kartan sähköiseen versioon. Nyt Maailmanperintöportti on taas auki ja kunhan käymme lasten kanssa siellä, ostan varmasti tämän kartan. Lueskelen paljon mielummin paperikarttaa, kuin tihrustan puhelimen näytöltä.. Halusimme kohteen, johon ei olisi liian pitkä matka parkkipaikalta, koska emme olleet meloneet pitkiä matkoja. Vanhempieni huvilalla on avokanootti, jolla olemme meloneet Västervikissä vain lyhyitä matkoja. Vithällgrundiin on Björköbyn silloilta n. 4 kilometrin matka, jonka uskoimme jaksavamme hyvin, vaikka olisikin vastatuuli tai sade yllättäisi retkeilijät. Helppohan kanootilla on liikkua tyynellä säällä, mutta tuulen yltyessä se ei niin helppoa olekaan. 4 kilometriä tuntui kuitenkin järkevältä matkalta, joten päätös oli tehty. Mittasimme matkan Google Mapsilla ja Mikael tallensi saaren koordinaatit hänen kelloon, joka näyttäisi oikean suunnan koko matkan ajan.

Mukaan retkelle lähti teltta, patjat, makuupussi, vaihtovaatteita, trangia, evästä, virveli ja kudin. Ensikertalaisuudesta johtuen meillä ei ollut kuivapusseja ja pakkasimme makuupussit ja kassit jätesäkkeihin. Vettä räiskyi kanoottiin, joten oli hyvä, että kaikki oli kunnolla suojassa, eikä tarvinnut nukkua märässä makuupussissa.. En kuitenkaan pidä jätesäkkien tuhlaamisesta, joten jos uusi reissu tulee, täytyy varmasti joku toinen ratkaisu kehittää. Nämä meidän jätesäkit hajosivat kerran käytön jälkeen, joten niitä ei voinut edes uusiokäyttää.

Tuuli oli hieman odotettua voimakkaampi, mutta halusimme kuitenkin lähteä retkeilemme. Meloimme noin tunnin verran, kunnes aallokko yltyi mielestäni liian kovaksi. Isäni sanoi, ettei turhia riskejä saa ottaa, joten rantauduimme eräälle saarelle, jossa ei ollut mökkejä. Pidimme pienen huilipaussin ja katselimme karttaa ja mietimme seuraavaa siirtoa. Tuuli vaikutti hieman tyyntyvän seuraavan saariryhmän takana, joten päätimme lähteä melomaan eteenpäin. Hieman edettyämme tuuli todella tyyntyi ja matkanteko alkoi olla joutuisaa ja siitä nautti kovasti. Eikä aikaakaan kun olimme perillä!

Saarelle päästyämme toinen puoli saaresta oli täysin tyyni ja sillä puolella oli penkkejä ja mainio telttapaikka, joten pystytimme leirimme siihen. Saari oli merkitty veneilijöiden levähdyspaikaksi ja saarella olikin käymälä ja pöytäryhmä sekä roskis. Uskomatonta kyllä, roskia oli silti jätetty rantaan ja osa niistä oli ajelehtinut mereen. Siistittyämme rannan rupesimme valmistamaan hääpäivän herkkuateriaa, trangialla valmistettua pizzaa. Mikään ei maistu niin hyvältä, kuin ulkoilmassa tehty ruoka. Oli ihana olla kahdestaan retkellä, kun ei tarvinnut kokoajan valvoa lapsia, sai vain nautiskella meri-ilmasta kahdestaan. Hyttysistäkään ei ollut vielä kiusaa, täydellinen aika retkeilylle!

Yökin tuli nukuttua mainiosti, kun ei tarvinnut ujuttaa nukkuvaa (ja pyörivää) jälkikasvua takaisin makuupusseihin, vaan sai keskittyä ihan omaan nukkumiseen. Retkipatjakaan ei tuntunut enää ohuelta eikä paikat puutuneet, kun olemme vaihtaneet kotona joustinpatjat futoniin. Aamu alkoi kahvilla ja puurolla ja nautiskelulla. Ilma oli lämmin eikä tuulikaan vaikuttanut yltyneen. Sateen uhka oli kuitenkin olemassa, joten pistimme aamupalan jälkeen töpinäksi ja purkasimme leirin ja pakkasimme kanootin valmiiksi.

Kotimatkaan meni aikaa vain 1,5 tuntia, vaikka vastatuuli olikin loppuvaiheessa aika kova. Meloimme rantoja pitkin, manner oli kokoajan lähistöllä, joten jos olisi ollut liian vaativaa, olisimme rantautuneet ja odotelleet hetken tai pahimmassa tapauksessa olisimme kävelleet autolle. Varasuunnitelma on hyvä olla olemassa, jos sattuu jotain. Kaatumista en pelännyt, mamelukkikaloja kylläkin.. Onneksi mieheni kannusti minua jaksamaan eteenpäin aallokossa sekä lohduttamalla, ettei mamelukkeja ole täälläpäin.. Oli aivan ihana retki, tällaista haluaisin vielä tehdä lisää! Merenkurkun saaristo on täynnä saaria, mihin voisi meloa! Kanootteja ja kajakkeja voi vuokrata ainakin näistä paikoista, jos haluaa tutustua saaristoon hieman erilailla! Mainioita melontaretkiä.

Viime viikonloppuna retkeilimme jälleen meille entuudestaan tuntemattomilla poluilla, kun lähdimme retkelle Raippaluodon perukoille, Björköbyhyn. Björköbystä löytyy myös ihana Svedjehamn näkötorneineen ja luontopolkuineen, mutta halusimme uusille poluille, joten suuntasimme kohti Vikarskatin kalasatamaa. Vikarskatin kalasatamaan kuljetaan Svedjehamnin kautta ja ajellaan hiekkatietä muutama kilometri. Reitti on hieman pidempi, kun mitä yleensä retkeilemme lasten kanssa, mutta mainiosti jaksoi meidän 4,5 vuotias tämän 5 kilometrin reitin.

Reitti lähtee kalasatamasta ja kulkee metsässä myötäillen rantaviivaa. Useampaan kertaan pysähtelimme matkan varrella vain ihastelemaan täydellisen sinistä merta. No, toiset ihastelivat ja toiset heittelivät kiviä veteen.. Kiviä tällä reitillä muuten riitti! Paikka paikoin polun vierusta oli pelkkää Pirunpeltoa ja siitä saikin rastin retkihaasteen kohtaan 13, kiveltä kivelle. Reitillä oli muutakin nähtävää kuin kivipellot ja rantakalliot, matkalla oli ryssänuuni sekä muistomerkki, joka oli pystytetty hukkuneiden muistoksi. Polulta oli myös näkymät Ritgrundin majakalle. Majakat on kovasti kiehtovia ja haaveissa onkin ollut jo pitkään retki majakkasaarelle. Toivottavasti se toteutuisi tänä kesänä!

Määränpäänä, eli taukopaikkana oli vanha kalasauna (Finnhamnen). Kalasauna on autiotupa ja ainakin viime viikonloppuna se oli vielä auki, tosin kuin Metsähallituksen ylläpitämät autiotuvat tällä seudulla. Kurkkasimme tuvan sisään ja siellä olisi varsin mainiota joskus viettää yö! Me kuitenkin halusimme nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä ja söimme eväämme rannan nuotiopaikalla. Meitä ennen oli jo tullut muutama retkiseurue, joten nuotio odotteli valmiina, mikä on aina mukava yllätys. Penkeillä istuskeli jo toinen perhe, joten me istuimme kivillä, jotta turvallinen etäisyys säilyisi myös taukopaikalla. Rannassa ja tuvan tuntumassa oli monia luonnon muovaamia penkkejä, joten tänne olisi mahtunut kyllä enemmänkin retkeilijöitä. Kulkiessamme takaisinpäin muita retkeilijöitä tulikin paljon vastaan. Ilmeisesti paikka on todella suosittu, eikä se ole ihme!

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Raippaluodosta löytyy monia retkeilyreittejä, viime viikonloppuna kävimme retkellä Sommarössä. Kohde on ollut retkeilylistalla pitkään, mutta nyt vasta tuli lähdettyä tänne. Toiveissa oli välttää ihmiskontakteja, joka ei välttämättä olisi toteutunut esimerkiksi suositussa Svedjehamnissa, joka on aivan ihana retkikohde myös! Ihmisiä oli täälläkin liikkeellä, mutta aika vähän. Kohde on jälleen erinomainen perheen pienimmillekin, täällä pääsee luonnon helmaan ja nuotiopaikalle myös kärryjen kanssa. Alue on puolustusvoimien vanha varikko ja rannikkotykistölinnake, josta löytyy vanhojen rakennusten perustuksia, ammuskellareita ja tykkien perustuksia. Alueella on myös muistomerkki rannikkotykistölinnakkeen muistoksi.

Alueella on kolme erimittaisia reittiä, 1,5 km:n ja 2,4 kilometrin mittaiset luontopolut sekä 7 km mittainen reitti Sommarösundiin. Me kiersimme 2,4 km pitkän reitin ja tämän reitin varrella kuljetaan metsässä, rannoilla ja kallioilla. Reitti lähtee Sommarön vartiotuvan pihasta, josta löytyy kaksi laavua ja tulentekopaikka. Mukavan näköinen paikka syödä eväänsä. Meidän tarkoituksena oli syödä eväät Hålörenin niemen taukopaikalla, mutta taukopaikalla ei ollut puita (reitillä ei talvikunnossapitoa) ja meidän tämänkertaiset eväät melkein vaativat tulen. Hålörenin niemen ympäri (ja taukopaikalle) pääsee vartiotuvan vierestä lähtevästä hiekkatiellä, jos haluaa lähteä kärryttelemään tänne!

Tälle retkelle olimme varanneet koko päivän, joten pysähtelimme kiipeilemään kivillä, ihastelemaan pitkästä aikaa näkyvää merta ja heittelemään kiviä. Olimme antaneet isoveljelle retkeä varten meidän digikameran, jotta hän saa kokeilla luontokuvausta. Kohteita tällä reissulla riitti! Pysähtelimme usein, koska hän halusi valokuvata. On ihana nähdä lapsen ottamia kuvia, kun ne on otettu erilaisesta kulmasta, kun aikuisen ottamat. Näitä kuvia oli ihana katsella jälkikäteen kotona. Samalla rastitimme retkihaasteen nr 28, luontokuvausretki.

Kanssaretkeilijät pitivät ihanasti etäisyyttä muihin ihmisiin ja monet käyttivätkin luonnon tarjoamia eväspaikkoja hyväkseen. Samoin teimme me, emme halunneet mennä takaisin vartiotuvan pihaan syömään eväitämme. Olimme menomatkalla huomanneet rannassa pienen nuotioringin, johon teimme tulet lähistöltä kerätyistä puista. Kiviympyrä oli keskellä hiekkarantaa, joten se oli turvallinen paikka. Pelkästään omiin tarpeisiimme emme olisi rakentaneet nuotiopaikkaa, mutta tähän käyttöön se sopi hyvin. Mieheni hoiti jälleen nuotiohommat ja minä vahdin jälkikasvua. Kerrankin kävi niin, että kummatkin touhusivat omiaan, toinen leikki ”jäävuorten” valloitusta puukepit naskaleina ja toinen kaivoi kepillä hiekkaa. Tämä saattoi olla meidän retkeilyhistorian ensimmäinen kerta, kun ei tarvinnut hosua kummankaan perässä! Aurinko paistoi, meri liplatti ja kohta oli täytetyt patongit ja nuotiokahvit valmiina. Rannassa oli pöytä ja penkit, joten hiekanmurusetkaan eivät päässeet maustamaan ruokaamme. Rannan läheisyydessä oli lisäksi käymälä, kun tarve yllätti. Harmikseni huomasin, ettei ihan kaikille ole ollut selvää se, että kaiken minkä tuot mukana, jaksat myös viedä mennessäsi. Myös ne vaipat.

Matkan varrella näimme vanhoja ammusvarastoja ja tykkien perustuksia. Kävimme katsomassa myös muistomerkin, joten tässä olisi helppo kohde retkihaasteen retki muistomerkille-kohtaan. Sanon luultavasti joka kerta näin, mutta tänne on pakko tulla uudestaan! Tänne voisi kesällä tulla vaikka telttailemaan..