Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa nyt, kun olen tehnyt kouluhommia pois päiväjärjestyksestä. Muutenkin on ollut aikamoista palapeliä tämä arki, kun menoja on kasaantunut yhtäkkiä muutamalle viikolle. Ei tämä ruuhka vieläkään ole helpottanut kunnolla, mutta halusin tulla kuitenkin kirjoittamaan meidän viikonloppuisesta pikkujouluretkestä. Metsässä oleilu tekee tutkitusti hyvää mielelle, joten tämä retki tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olemme käyneet muutenkin säännöllisesti retkillä ja ehkä tämäkin on ollut yksi syy siihen, miksi sitä tuttua syys-yrmyä ole näkynyt. (Kiitos tästä termistä kuuluu eräälle äiti-kaverille)

Ensimmäisenä adventtina suuntasimme naapuriperheen kanssa retkelle Iskmo-Jungsundin vaellusreitille ja Kråknäsin taukopaikalle. Paikka on meille tuttu jo monelta kerralta ja valikoitui tälläkin kerralla matkan lyhyyden takia retkipaikaksi. Lähdimme retkelle kahden maissa, joten takaisin tullessa olisi jo pimeää ja se on lapsille aika jännittävää. Emme myöskään halunneet, että paluumatka olisi liian pitkä pimeässä metsässä.

Olimme etukäteen sopineet, että eväänä on tällä retkellä riisipuuroa ja glögiä ja kuuma riisipuuro termarista lämmitti ihanasti. Olin laittanut puuron sekaan muutaman mantelin ja anopin sanoin; se joka saa mantelin, saa laulaa. Ihme oli että juuri kukaan ei tunnustanut, vaikka manteleita oli puuron seassa kaksi kappaletta. 😀 Jälkiruuaksi oli pipareita ja olin lähtiessäni napannut vielä aikaisemmilta kerroilta jääneet vaahtokarkit, joita paahdoimme pipareiden väliin. Vaahtikset on lasten herkkua ja he saivat itse paahtaa omansa. Pieninkin paahtoi omansa, mutta ne taisi mennä parempiin suihin jo muutaman sekunnin paahtamisen jälkeen..

Paluumatkalla laitoimme kaikille lapsille otsalamput päähän ja meidän lapsilla oli tonttulakit päässä, joten kuuli hyvin missä pienin menee. Isomman menoja ei tarvinnut arvuutella, sen kuuli ilman tiukuakin.. Hämärä metsä jännitti aluksi lapsia, mutta hienosti lähtivät seikkailemaan ja kiipeilivät kivillä ja kaatuneilla puunrungoilla ihan kuin pimeää ei olisikaan ollut. Oli ihana retki, marraskuun pimeys alkoi tässä vaiheessa jo taittua joulukuuksi, olihan tänä retkipäivänä jo ensimmäinen adventti. Ihanaa joulunodotusta ja mainioita ulkoiluhetkiä.

Uusi kausi perhepartiossa on jälleen alkanut ja ensimmäinen kokoontumiskerta pidettiin Botnihallin laavulla. Olimme kuulleet, että laavu on aika uusi, muttemme löytäneet enempää tietoa paikasta, joten päätimme yhdessä toisen partio-ohjaajan kanssa käydä tutustumassa paikanpäällä, ennenkuin veisimme laumamme paikalle. Samalla saimme pienen pyörä- ja kävelylenkin arki-iltaan.

Laavu sijaitsee ihan Botniahalllin parkkipaikan tuntumassa, joten tähän pääsee myös esteettömästi retkeilemään vaikka rattaiden tai pyörätuolin kanssa. Laavu on iso, joten sinne mahtuu isompikin seurue viettämään vaikka iltaa eväiden kanssa. Laavulla on myös hormillinen tulisija, mutta puita ei varastossa ainakaan tällä kertaa ollut. Laavun edessä on kuntoilualue ja pururata lähtee ihan laavun vierestä.

Me nautimme metsän tarjoamista mahdollisuuksista leikkeihin ja kiipeilyihin, mutta pururadan varrella oli tasaisin väliajoin jonkunlainen kiipeilytehtävä tai este, joka täytyi ylittää. Esteet olivat yllättävän vaikeita, enkä minä ainakaan näitä pystynyt selvittämään! Pururata on merkitty karttaan ja lisäksi metsässä menee merkitty polku, jota pitkin voi kävellä tai meidän tapauksessa juosta. Tämä paikka on ainakin minulta jäänyt kokonaan käymättä, vaikka sinne onkin aika lyhyt matka meiltä Asevelikylästä.

Ihanaa, että tällaisia esteettömiä nuotiopaikkoja rakennetaan, koska ei aina ole aikaa eikä mahdollisuutta läheä pidemmälle retkelle. Ainakin meidän perhepartio-tarkoitukseen tämä paikka on parempi kuin hyvä, sillä ympäristö houkuttelee lapsia leikkeihin ja saamm tehtyä joitain tehtäviä, mitä kololla emme välttämättä saisi tehtyä. Ensimmäisellä kerralla keräsimme materiaalit omiin luontolaatikoihin, joille jokainen etsii kotona sopivan säilytyspaikan. Ajatus on lähtöisin Sibeliuksen luontolaatikosta, jossa kerätään tulitikkuaskiin oma metsä. Varmasti pienimmiltäkin onnistuisi kerätä sopivan pieniä asioita tulitikkulaatikon kokoiseen rasiaan, mutta suurin osa keräsi isoja keppejä ja käpyjä, niin ehkä tähän tarvittiin hieman isompaa rasiaakin..

Ihanaa että partio on taas alkanut, toivottavasti saamme jatkaa tapaamisia koko vuoden, koska tämäkin on paljon mukavampaa yhdessä!

Olen tämän kesän aikana joutunut himmailemaan juoksuharrastukseni kanssa, koska kantapää on vaivannut oikeastaan keväästä saakka. Olenkin valinnut lenkkini tarkkaan ja hartaasti, käynyt vain silloin tällöin nautiskelemassa polkujuoksusta jollain ihanalla paikalla. Ajattelin tähän listata hyviä lenkkejä polkujuoksuun ja ainakin omat lempipolut ovat tässä listassa näkyvillä. Kaikkia Vaasan seudun polkuja en ole (vielä) kiertänyt, joten jos jollakulla on tiedossa erinomainen lenkkipaikka ja haluaa jakaa sen, laitahan viestiä kommenttiboxiin tai instagramiin! Minut löytää sieltäkin nimellä @asevelikylassa

Useimmiten käyn juoksemassa Degerträskin maastossa, Degerträsk on pikkuinen järvi Alskatintien ja Hongikontien välimaastossa. Sinne taitaa päästä myös Svartholmsvägenin kautta, mutta tässä asiassa en ole ollenkaan varma. Lenkeillä näkee, kuinka autoja on pysäköity polun viereen, mutta itse lähden juoksemaan aina Hongikontien päästä. Maasto on kaunista, löytyy metsää, järvimaisemaa ja suota. Lenkin varrella kukkivat suopursut antavat ihanaa tuoksua kesäisille lenkeille. Pidän tästä paikasta eniten, koska paikka on upea minä vuodenaikana tahansa. Tämä kirjoittaminen saakin minut haluamaan näihin maisemiin, vaikka tällä hetkellä en pystyisikään juosta.

Syy jalkani tämän hetkiseen arkuuteen löytyy viime viikonlopun lenkistä, kun taas tauon jälkeen kävimme mieheni kanssa lenkillä. Juoksimme pitkästä aikaa Iskmo-Jungsundin vaellusreitillä, joka on noin 12 km pitkä. Retkeilynäkökulmasta olenkin kirjoittanut aiemmin ja tästä postauksesta löytyy hyvät vinkit taukopaikoille! Lähdimme lenkille reitin alkupäästä, Jungsundin jalkapallokentän vierestä. Metsä on ihana, mahtavin tämä reitti on ollut kiertää keväällä, kun pienet fladat olivat vielä jäisiä. Jäin miettimään, että miltähän näyttäisi tämä reitti ruska-aikaan.. Se täytyy selvittää! Edelliseen postaukseeni reitistä täytyy tehdä yksi muutos, kun reitti Hallonnäsistä Björnhällsfladalle oli muuttunut radikaalisti, kun alueella on tehty avohakkuuta. Itse en tälle lenkille enää maisemien takia lähtisi, ehkä puolukan perässä voisin tämän kulkea. Muilta osin reitti on edelleen ihana!

Keväällä kävimme juoksemassa Kuniledenillä, myöskin noin 12 km pitkän reitin. Tältäkin alueelta löytyy lyhyempiä reittejä, mutta niitä emme ole lasten kanssa vielä kiertäneet, joten retkipostaus tulee luultavasti ensivuonna, ellemme vielä lähde sinne ruskaretkelle. Jos jollain reitillä on ollut kauniita paikkoja, niin täällä. Polku kulkee pitkin kalliota pitkän matkaa ja jäkälämattoja on joka puolella. Harmi vain, että osa lenkistä oli hakkuiden jäljiltä risukkoa eikä kivasta tai helppokulkuisesta polusta ollut tietoakaan. Alueella oli kuitenkin mielenkiintoisia paikkoja, kuten luolia ja louhos, joten kyllä täällä täytyy lasten kanssa käydä jonkunlaisella retkellä!

Öjbergetin luontopolku oli myöskin uusi tuttavuus, tämä polku on aika lyhyt, vain 2,5 km. Tämän kun juoksee pari kertaa ja käy vielä nousemassa portaat niin kyllähän siinä itsensä saa vedettyä piippuun. Koska ollaan Vaasan korkeimmalla kohdalla, löytyy reitiltäkin korkeuseroja. Maasto on täälläkin kaunista ja joissain kohdissa voisi luulla olevansa rakka-kivikkoisella tunturilla. Upeita kallioita ja muutama kelopuu sai ainakin minut kuvittelemaan itseni juoksemaan Äkäslompolon lempparipoluilla. Täältä löytyy taukopaikka, mutta nuotiopaikkaa ei retitillä ole. Tämäkin on retki-listalla, jos sen jälkeen sitten kirjoittelen tarkempaa infoa retkinäkökulmasta. Öjbergillä voi toki juosta latupohjaakin pitkin, mutta me juoksemme mielellämme polkuja pitkin, siksi reitiksi valikoitui luontopolku.

Hyvä polku aloittelevalle polkujuoksijalle on Pilvilammen luontopolku. Se on noin 3 kilometriä pitkä ja helppokulkuinen. Polku päättyy hiekkatiehen, joka vie Närvänmutkan taukopaikalle. Siellä on muuten uusi hieno grillikatos, johon mahtuu useampikin grillailija! Pilvilammelta löytyy pitkät pätkät polkuja muutenkin, mieheni otti alkukesästä osaa NUTS-virtuaalikisaan ja juoksi ristiin rastiin polkuja Pilvilammella 34 kilometrin verran.

Öjenin luontopolku Sundomin sillan jälkeen on keskustassa asuville lähin luontopolku. Öjenin reitti on noin 4,5 km pitkä ja siellä on hienoa vanhaa metsää, minkä läpi polku kulkee. Täällä olemme olleet perheen kanssa useasti ja täältä löytyy postaus reitistä! Jos haluaa nopeasti metsäpoluille juoksemaan, on Öjen siihen erinomainen vaihtoehto.

Ensi kesää ajatellen olemme katsoneet, että Sommarössä menee noin 7 kilometrin mittainen reitti linnakealueelta Sommarösundin uimarannalle. Se reitti houkuttelisi kovasti! Sommaröhön lähtö on kuitenkin vähän isompi juttu, on sinne kuitenkin matkaa jonkun verran meiltä Asevelikylästä. Alue on kuitenkin todella kaunista ja siellä saisi varmasti hieman pidemmänkin lenkin tehtyä, jos kiertää polkuja Sommarön linnakealueella. Täällä olemme käyneet kesän aikana useastikin, retkeilykohteet meren rannassa ovat meidän mielestä kaikista houkuttelevimpia.

Nämä polut ovat ne yleisimmät, millä me käymme juoksemassa. Eihän näihin maastoihin kyllästy, mutta olisi tosiaan kiva kuulla muistakin juoksureiteistä tässä lähistöllä! Syksy on oikein erinomainen aika käydä metsässä juoksemassa kun ilmassa on ihanaa syksyn kirpeyttä ja ilma on raikas. Ihanaa syksyn alkua!

Meidän perheen retkeilyharrastus on saanut uuden sivumausteen, kun retkillä etsimme Geokätköjä! Tämä sai alkunsa siitä, kun meidän perhepartiossa yhtenä etätehtävänä oli tutustua geokätköilyn maailmaan. Minun oli pitänyt koittaa kätköilyä jo monta vuotta, mutten koskaan ollut saanut aikaiseksi. Etätehtävää varten jouduin etsimään tietoa kätköilyn aloittamisesta sekä tietysti testaamaan sitä, että voisin ohjeistaa muitakin.

Suomen ladun sivuilta löytyi vinkkejä kätköilyn aloittamiseen, sieltä voi kurkkia lisää. Ladun sivuilta löytyy myös ohjeet vastuulliseen geokätköilyyn, jotka on hyvä lukea. Minä lähestyin tätä asiaa kuitenkin niin, että voisimme koko perheellä kätköillä, joten latasin pelkästään Geocaching-nimisen sovelluksen ja rekisteröidyin sinne. Sovellus ohjaa eteenpäin ja opastaa käytössä. Muuta ei oikeastaan tarvittu, joten kohti ensimmäistä kätköä. Koska kyseessä on aloittelijan harrastus, tyydymme aluksi ilmaisversioon, jossa kaikkia kätköjä ei pääse löytämään. Tähän mennessä se on riittänyt hyvin, mutta eiköhän se jossain vaiheessa täydy päivittää!

Kävimme keväällä toisen perhepartio-ohjaajan ja meidän lasten kanssa Vaasan Pilvilammella ensimmäisellä kätköreissulla ja jo ensimmäisen kätkön kohdalla mieleni teki luovuttaa, koska ”eihän täältä nyt mitään löydy”.. Todellisuudessa olin seisonut juuri oikeassa kohdassa, mutta en ollut viitsinyt kyykistyä ja vilkuilla joka suuntaan.. Onneksi jälleen kerran mieheni, joka on varusteltu hieman suuremmalla kärsivällisyydellä kuin allekirjoittanut, löysi kätkön (helposti) ja annoimme mahdollisuuden vielä toiselle kätkölle. Pilvilammella näytti riittävän kätköjä, joten sinne vaan!

Puhelimella katsottaessa sijainti ei välttämättä ole metrin tarkkuudella, mutta aika nopeasti oppii katsomaan pienistä koloista tai puun oksilta. Lapset ovat näppäriä kätkönetsijöitä, koska katsovat maailmaa hieman eri näkövinkkelistä, kuin me aikuiset. Lasten suureksi riemuksi osassa kätköjä saattaa olla jonkunlainen vaihtari, eli lelu tai joku muu esine, jonka saa ottaa mukaansa, jos on jotain laittaa tilalle. Tällä hetkellä kuskataan mukana pientä eläinhahmoa, jonka voi luovuttaa kätköön. Lapsille tämä tuo ekstra jännitystä kätkön etsimiseen!

Olemme nyt muutamallakin retkellä etsineet kätköjä ja vain yksi on jäänyt löytämättä! Se kyllä kieltämättä jäi kaivelemaan, joten täytynee suunnataa uudestaan Herrgårdsledenille etsimään tuo kätkö. Iskmo-Jungsundin vaellusreitillä näytti olevan monta kätköä ja käydessämme Äkäslompolossa kesälomareissulla etsimme kätköjä vaellusreittien varrelta! Tämä on siitä kiva harrastus, että lähes joka luontokohteessa on kätkö, joten voi lähteä varta vasten etsimään niitä, tai sitten samalla, kun retkeilee niin kokeilee onneaan. Kaupunkimiljöössäkin on monia kätköjä mutta niitä emme ole vielä etsineet. Tämäkin taitaa olla sellainen harrastus joka vie mennessään!

Olemme retkeilleet kuluvan vuoden aikana enemmän, kuin aikaisempina vuosina, mutta emme silti ole kiertäneet Svedjehamnissa sijaitsevaa luontopolkua kertaakaan. Tarkemmin ajateltuna, emme ole kiertäneet sitä ollenkaan perheenä! Olemme käyneet usein Svedjehamnissa, mutta itse luontopolulla olen käynyt viimeksi polttareissani vuonna 2014. Nyt luontopolkua uudistetaan, sinne ollaan pystyttämässä opastetauluja, sekä muuta katseltavaa ihanan luonnon lisäksi. Kvarken World Heritage pyysi sosiaalisessa mediassa lapsiperheiltä apua luontopolun testaamiseen ja kappas, olimme oikein sopiva kohderyhmä tällaiselle toiminnalle. Hurautimme maanantaina iltaretkelle maailmanperintöalueelle uuden elämyksen (lapset eväiden) perässä.

Björköbyn Svedjehamniin ajaa Asevelikylästä noin 40 minuuttia ja jo satama itsessään on ihastuttava näky punaisine venevajoineen ja kahviloineen. Saltkaret-näkötornille on parkkipaikalta vain 800 metrin matka ja reitti sinne on esteetön, eli vaunujen kanssa pääsee hyvin tähän asti. Näkötornin vieressä on nuotiopaikka sekä käymälät, joten jo tämä riittää hyvin retkeksi. Olen kirjoitellut tästä aikaisemminkin, sen postaus löytyy täältä. Itse Bodvattnet runt-reitti on n. 4 kilometrin mittainen ja suurin syy siihen, miksi emme ole sitä aiemmin kiertäneet. Kohta 5-vuotiaamme on kuitenkin tänä kesänä kävellyt ennätyspitkiä matkoja (menemme yleensä kilometri/ikävuosi tahtia), joten miksikäs ei tämä onnistuisi. Tiedossa oli lisäksi tehtäviä ja havainnoitavaa, joka auttoi mielenkiinnon säilymiseen. Pienempi retkeilijöistä huijattiin jossain vaiheessa kantorinkan kyytiin, vaikka hänkin olisi varmasti päättäväisyydellään kävellyt maaliin asti.

Saimme käteemme kartan ja nipullisen kysymyksiä, joihin piti vastata opasteen kohdalla. Reitti valmistunee syksyn aikana, joten jos joku kirjoittamani ei pidä paikkansa, on jokin matkan varrella muuttunut paremmaksi. Testattavana meillä oli 12 eri opastetta/kylttiä, joista ainakin tällä hetkellä viisi (tai kuusi) osui esteettömälle reitille. Opasteissa oli mielenkiintoista tekstiä alueen luonnosta ja eläimistöstä, sekä siitä, miksi alue on nykyisenlainen. Mahtavaa nähdä konkreettisesti paikan päällä, miten paljon maa on kohonnut tai miten paljon se tulee vielä kohoamaan. Luulin tietäväni paljon maailmanperintöalueesta ja miksi alue on niin erityinen, mutta tuolla kierroksella tulikin paljon uutta tietoa! Suurimman vaikutuksen minuun teki kierroksen loppupäässä olevat maisemat, missä näkyi laiduntava karja, niittyjä, vanhoja latoja, meri ja näkötorni siinsi kaukana. Tällaista maisemaa ei näe käymällä pelkästään näkötornilla, joten kannattaa ehdottomasti kiertää koko lenkki.

Meillä meni aikaa noin 2 tuntia tähän, mutta meillä olikin paljon pohdittavaa matkan varrella. Lapsilla ei olisi mielenkiinto pysynyt näin hyvin yllä, jos ei olisi ollut etsittävää vähän siellä sun täällä. Odotan kovasti reitin valmistumista niin päästään katsomaan, kuinka hieno siitä loppujen lopuksi tulee. Kyltit eivät ole vielä tässä vaiheessa lopullisessa muodossaan, niistä tehdään kestävämmät, jotta ne pysyvät hyvässä kunnossa armottomassa merisäässä. Käykää ihmeessä kiertämässä tämä lenkki ja ottakaa myös Kvarken World Heritage seurantaan Instagramissa, sieltä näkyy varmasti polun valmistuminen. Hauskoja retkiä!

Aloitimme koko perheen voimin perhepartion Mustasaaren Ahjopartiossa viime syksynä. Olin kauan halunnut takaisin partiotoimintaan mukaan ja onnekseni naapurustossa asuu samanhenkistä porukkaa. Yhden äitikaverin kanssa selviteteltiin vaihtoehtoja, miten lähtisimme taas partioon mukaan. Paljoakaan vaihtoehtoja ei ollut, joten mietimme että voisimmehan me itse vetää partioryhmää! Koska meillä molemmilla on tyttöjä ja poikia, halusimme lähteä mukaan Ahjopartion toimintaan, joka on sekalippukunta. Olen itse Vaasan Partiotyttöjä, joten pieneltä takinkäännöltähän tämä tuntui, mutta ainakin tässä vaiheessa näin on hyvä.

Perhepartiotoimintaan lähti mukavasti perheitä mukaan, ja hienosti osallistuivat mukaan myös etäpartiotoimintaan, jota jatkoimme koko kevään Whatsappin välityksellä. Toiminnan alkuvaiheessa mietimme mahdollisuutta yön yli-retkelle ja kun kaikki olivat edelleen sitä mieltä, että sellaiselle lähdetään, niin täytyihän sellainen toteuttaa!

Kohteeksi halusimme sellaisen paikan, joten onne on lyhyt kävellä autolta, koska kantamuksia oli paljon. Trangiat, juomavedet ja ruuat hoidimme lippukunnan puolelta paikalle, teltat ja patjoja onnistuimme lainaamalla saamaan tarpeeksi. Partio on pienen budjetin harrastus, emmekä halunneet velvoittaa ketään hankkimaan esimerkiksi rinkkoja, joka ei ole mikään halvin satsaus (vaikka tarpeellinen onkin, jos retkeilee enemmän maastossa). Aikamme pohdittua erilaisia vaihtoehtoja, valitsimme leiripaikaksi Vargiksen autiotuvan pihapiirin Mustasaaren Panikessa. Meiltä Asevelikylästä ajaa sinne noin 50 minuuttia, joten tarpeen vaatiessa voisi ajaa vaikka yöksi kotiin ja kaatosateesta sattuessa voisi autiotuvassa pitää majaa. Yöpyminen 4 perheen voimin tällaisessa tuvassa olisi ollut varsin mielenkiintoinen kokemus, joka onneksi jäi kokematta..

Vargiksen autiotupa on vanha venevaja ja paikan ylläpitoa hoitaa metsähallitus. Paikalta löytyy käymälä, laavu sekä polttopuita! Vargiksen rannassa on uusi laituri ja ohitse menee yllättävän vilkas veneväylä. Tämä paikka olisi mainio pysähdyspaikka vaikka kanoottiretkellä. Autot jätettiin parinsadan metrin päähän pihapiiristä olevalle parkkipaikalle. Alueella on myös alle kilometrin pituinen luontopolku, jonka kuljimme leirin loputtua. Reitin varrelta löytyi hyviä mustikka-apajia sekä suureksi riemukseni myös kanttarelleja!

Partioretki sujui oikein mallikkaasti, meillä oli mukavasti ohjelmaa ja sopivasti ruokaa mukana. Pidimme rastina lajitunnistusta ja lapset saivatkin tehtäväkseen poimia mustikoita aamupuuroihinsa. Toisena rastina meillä oli ensiapu, jossa piti hoivata loukkaantuneita unikavereita. Iltanuotio oli mukavan leppoinen, jaoimme perhepartiolaisille ensimmäisen vuoden Orava-merkit, lauloimme nuotiolaulun ja leikimme pantomiimiä. Telttoihin yritetttiin ryömiä vasta, kun lapset olisivat tarpeeksi väsyneitä, mutta silti unen tulo kesti lähes kaikilla. Taisimme me aikuisetkin olla valmista kauraa, sillä kauaa emme mekään viihtyneet enää ylhäällä, vaikka olikin hieno ilta. Aamupalan jälkeen purkasimme leirin ja lounaan jälkeen retki olikin paketissa. Oli todella onnistunut retki ja oma tavoitteeni oli innostaa perheitä lähtemään omatoimisesti retkelle, toivottavasti muutkin saivat tästä retkestä hieman kipinää telttailulle! Kotimatka oli sen verran pitkä (tai sopiva), että jälkikasvu takapenkillä oli hyvin hiljaista koko kotimatkan.

Olemme joka kesä käyneet telttailemalla perheen kesken jossain Vaasan lähistöllä olevassa kansallispuistossa, Vuosi sitten olimme Seitsemisessä ja sitä edellisenä vuonna Lauhanvuorella. Tämän epätavallisen kevään aikana meidän perheen lähiretkeily on lisääntynyt ja tietoomme on tullut paljon uusia paikkoja. Tämän kesän retki suuntautui Pietarsaaressa sijaitsevaan Fäbodaan, johon on Vaasasta vain tunnin ajomatka.

Ennen Fäbodaan menoa kävimme kiertämässä muutaman Pietarsaarelaisen kirpputorin. Niitä oli useampikin, mutta matkaseura oli kovasti malttamaton, joten kahden kirpparin jälkeen suuntasimme retkipaikalle. Fäbodaan on Pietarsaaren keskustassa noin 10 kilometriä. Alueella camping-alue, kahvila, sekä kolme hienoa hiekkarantaa. Päivä oli tuulinen, mutta ihmisiä oli silti paljon liikkeellä. Nautimme retken alkuun kahvit ja munkit kahvilan viereisellä kallioilla ja kiersimme pienen, noin 200 m pitkän esteettömän luontopolun. Pikkuisen välipalan jälkeen haimme autosta rinkat ja reput ja lähdimme luontopolulle ja telttapaikan metsästykseen.

Luontopolku alkaa Pikkuhiekka-nimisen uimarannan jälkeen ja mutkittelee leveänä ja helppokulkuisena metsän keskellä. Pikkuhiekalla on grillausmahdollisuus ja käymälä, kahvilan luona vesivessat! Pian uimarannan jälkeen tuleekin jo ihanat kalliorannat ja niemen kärki, mistä avautuu ihanat näköalat merelle ja rannoille. Kävelimme kokonaisuudessaan noin kilometrin verran, kunnes löytyi teltalle täydellinen paikka. Telttapaikkamme oli lähellä varsinaista polkua, mutta kuitenkin hieman suojassa katseilta. Meillä oli ihana oma yksityisranta ja mahtavat kalliot, missä katselimme illalla auringonlaskua. Kävelimme rantakallioita pitkin Isohiekka-nimiselle rannalle, joka on leveä ja matala, lapsille erinomainen uimapaikka. Kävin itsekin tässä uimassa, hiekkapohja oli ihanan pehmoinen jalkojen alla. Uinnin jälkeen kävimme etsimässä muutaman geokätkön, joita on alueella tosi paljon!

Illalla lapset vakuuttelivat olevansa väsyneitä ja halusivat aikaisin telttaan nukkumaan. Arvelin, että tämä ei ehkä pidä paikkansa, koska oltiin tuntia normaalia aikaisemmassa, mutta mentiin kuitenkin telttaan lukemaan iltasatua. Puolentoista tunnin hömppäilyn ja höpinän jälkeen luovutin ja jätin lapset keskenään hakemaan unta ja menin istuskelemaan kalliolle mieheni seuraan, joka oli tällä välin käynyt juoksulenkillä. Lapset nukahtavat kotonakin ilman aikuista ja olin 5 metrin päässä, joten kuulisin kaiken touhailun.. Jälkikasvu painui untenmaille vasta myöhään, joten ensikerralla vietämme vielä iltaa ulkona, emmekä mene turhaan pyörimään telttaan.. Yö meni kuitenkin ihanan rauhallisesti, muutaman kerran heräilin tarkistamaan lapsukaisten lämpötiloja (turhaan). Vaikka on kesä, nukuimme kaikki merinokerrastoilla, jotka ovat erittäin mukavat päällä, eivätkä hiosta ja tarpeen tullen lämmittävät mukavasti.

Aamulla sadetutka näytti ukkosrintaman lähestymistä, joten kun keittelin aamupuuroa, mieheni pisti leiriä kasaan. Tämä oli ensimmäinen kerta lasten kanssa telttaillessa, kun molemmat aikuiset pystyvät puuhastelemaan samaan aikaan. Aiempina kesinä olen joko kantanut vauvaa tai vahtinut touhukasta taaperoa. Oli mukavaa itsekin tehdä jotain muutakin leirissä!

Sillä välin, kun teimme ruokaa tai laitoimme leiriä pystyyn/kasaan, saivat lapset viihdyttää itseään. He kiipeilivät kivillä, keinuivat riippumatossa tai keräilivät mustikoita parempiin suihin. He myös auttoivat askareissa, kumpikin hoiti oman reppunsa (yökkärit ja unilelut) ja kovasti halusivat tiskata ja olla muutenkin apuna. Kaikkeen he saavat osallistua, jos hommat vain sujuu turvallisesti. Pikkusisko on vasta 2 ja puoli vuotias, joten hänen ei tarvitsisi kantaa omia varusteitaan saatika kävellä, jos hän ei jaksaisi. Hänet on kuitenkin varustettu aikamoisella päättäväisyydellä ja sinnikkyydellä, joten ei siihen sitten ole vastaan sanomista.. Kotimatkalla jalat väsähtivät, joten neiti pääsi sylikyydillä osan matkaa. Kotimatkalla ukkonen ei kaikeksi onneksi ehtinyt päällemme ja säästyimme sadekuurolta. Lapset olisivat halunneet vielä jäädä toiseksikin yöksi ja se olisi ollutkin mukavaa, mutta maanantaina oli taas työpäivä miehelläni, joten nokka kotia kohti ja suunnittelemaan uusia seikkailuja!

Blogikirjoitus on tehty yhteistyössä Zip Adventure Parkin kanssa.

Vaasalaiset yritykset ja ravintolat availevat pikkuhiljaa oviaan yleisölle ja suureksi riemuksemme kiipeilypuisto Zip Adventure Park Vaasan Vaskiluodossa on myös auki! Mietin jo viime kesänä, että olisi hurjan kiva käydä kiipeilemässä seikkailupuistossa, mutta tämä vuosi oli muutenkin parempi, kun jälkikasvu on hieman isompi. Olimme seikkailemassa esikoisen, joka täyttää syksyllä 5 vuotta ja mieheni kanssa, pikkusisko jäi vielä tällä kertaa mummin hoiviin.

Zip Adventure park on avoinna kesäkuussa joka päivä, joten kiipeilylle on varmasti aikaa. Me olimme pelipallonikalla klo 17 ja lähdimme kotia kohti vasta 2,5 tunnin jälkeen, eikä vielä silloinkaan oltaisi maltettu lähteä, mutta nukkumaanmenoaika alkoi tulla vastaan. Kiipeilyaikaa on aina 3 tuntia, mikä on kyllä ihan riittävä viemään mehut isommastakin seikkailijasta.. Alussa henkilökunta auttaa valjaiden laitossa, sekä perehdyttää niiden käytössä. Olimme aiemmin käyneet eräässä toisessa kiipeilypuistossa, joten jollain lailla valjaat oli tuttuja, mutta täällä oli hieman erilainen systeemi rataan kiinnityksessä. Valjaiden koukku kiinnitettiin heti alussa radan vaijeriin, eikä sitä tarvinnut, eikä oikeastaan edes voinut missään vaiheessa irroittaa vaijerista, niinkuin joissain toisissa puistoissa. Koin, että tämä on paljon turvallisempi systeemi, varsinkin lasten kanssa!

Oli todella helppoa olla kiipeilemässä kahden aikuisen voimin, kun toinen meni edeltä ja toinen tuli perässä ja auttoi tarvittaessa pientä eteenpäin. Vaikka meidän poika on pitkä ikäisekseen, hänellä ei aina meinannut pituus (tai maltti) riittää siirtämään valjaiden koukkua eteenpäin. Kaikkiin esteisiin hän kyllä ylettyi hyvin (minimipituus radoille on 110 cm!). Kiipeilypuistossa on kaksi 4-6 vuotiaalle sopivaa rataa, toinen on lasten rata (nr 1) ja toinen rata on aloittelijoille (nr 2). Aloittelijoiden rata oli hieman haastavampi, mutta hyvin hän suoritti senkin. Nämä kaksi rataa riitti tämän ikäiselle oikein mainiosti, seuraaviin ratoihin olisi tarvittu lisää pituutta ja hieman enemmän voimia. Nämä radat eivät olleet niin korkealla kuin vaativammat, joten tässä ei päätä huimannut. Valjaiden kestävyyttä päästiin testaamaan, kun kesken kiipeilyn poikasen piti ruveta kurottelemaan kuusenkerkkiä evääksi ja jalka lipsahti vaijerilta..

Testasimme mieheni kanssa myös muutaman haastavamman radan, koska eihän tällaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä! Itsehän aina epäilen omia voimiani ja suorituskykyäni, joten hieman ympärille katseltuani valitsin radan nr 6 (koska siellä oli skeittilauta esteenä ja sitä piti päästä kokeilemaan) ja mieheni taisi valita ne haastavimmat radat, numerot 7 ja 8. Varusteina meillä oli pitkähihaiset paidat hyttysiä ja nirhaumia vastaan, joustavat housut ja lenkkarit, joissa oli tukeva pohja. Juomapullokin on erinomainen varuste, koska kyllähän temmeltäessä hiki tulee! Hanskat ovat tällä hetkellä turvallisuussyistä pakolliset, jos ei ole omia mukana niin paikanpäältä voi ostaa. Turvallisuuudesta on huolehdittu myös niin, että ratojen tasanteilla saa olla vain muutama ihminen kerralla ja jos radalla on isompi seurue, täytyy heidän antaa kiipeillä rauhassa. Henkilökunta oli viivana paikalla, jos joku ei päässyt esteestä eteenpäin, tai oli jotain muuta kysyttävää. Henkilökunta oli erittäin mukavaa ja asiansa osavaa, mitä mainiointa asiakaspalvelua ja aivan ihana kokemus meille kaikille. Hymyssä suin juttelivat meidän pikku höpisijän kanssa moneen otteeseen, suurkiitos heille siitä.

Puistossa on mahdollisuus viettää synttäreitä, polttareita tai tykypäiviä tai niin kun me aiomme jossain vaiheessa, viettää mahtavaa treffi-iltaa! Tämä voisi olla mainio lahjaideakin, yhteiset kokemukset ovat paljon tärkeämpiä, kuin tavarat. Nyt on myös erinomainen hetki tukea paikallista yritystä, joten eikun kiipeilemään!

Me ruvettiin mieheni kanssa joskus siinä helmikuun aikana haaveilemaan kevään retkistä ja silloin iski ajatus melontaretkestä saaristoon. Sitä sitten täpinöitiin muutama kuukausi ja toivottiin että sattuisi hyvät kelit meidän hääpäiväviikonlopulle. Suunnitelmat tehtiin siihen malliin, että lapset pääsi huvilalle yökylään ja me lähdettäisiin siitä ajelemaan kohti kohdetta. Taustatutkimusta tehtiin pitkään ja hartaasti ja lopulta kohteeksi valikoitui Vithällgrund, joka on levähdyspaikka veneilijöille ja melontakartan kuvauksen mukaan hieno saari telttapaikalla.

Merenkurkun melontakartassa oli monta sivua kaikista kohteista, missä voisi yöpyä. Koska Maailmanperintöportti oli kiinni, jouduimme tyytymään kartan sähköiseen versioon. Nyt Maailmanperintöportti on taas auki ja kunhan käymme lasten kanssa siellä, ostan varmasti tämän kartan. Lueskelen paljon mielummin paperikarttaa, kuin tihrustan puhelimen näytöltä.. Halusimme kohteen, johon ei olisi liian pitkä matka parkkipaikalta, koska emme olleet meloneet pitkiä matkoja. Vanhempieni huvilalla on avokanootti, jolla olemme meloneet Västervikissä vain lyhyitä matkoja. Vithällgrundiin on Björköbyn silloilta n. 4 kilometrin matka, jonka uskoimme jaksavamme hyvin, vaikka olisikin vastatuuli tai sade yllättäisi retkeilijät. Helppohan kanootilla on liikkua tyynellä säällä, mutta tuulen yltyessä se ei niin helppoa olekaan. 4 kilometriä tuntui kuitenkin järkevältä matkalta, joten päätös oli tehty. Mittasimme matkan Google Mapsilla ja Mikael tallensi saaren koordinaatit hänen kelloon, joka näyttäisi oikean suunnan koko matkan ajan.

Mukaan retkelle lähti teltta, patjat, makuupussi, vaihtovaatteita, trangia, evästä, virveli ja kudin. Ensikertalaisuudesta johtuen meillä ei ollut kuivapusseja ja pakkasimme makuupussit ja kassit jätesäkkeihin. Vettä räiskyi kanoottiin, joten oli hyvä, että kaikki oli kunnolla suojassa, eikä tarvinnut nukkua märässä makuupussissa.. En kuitenkaan pidä jätesäkkien tuhlaamisesta, joten jos uusi reissu tulee, täytyy varmasti joku toinen ratkaisu kehittää. Nämä meidän jätesäkit hajosivat kerran käytön jälkeen, joten niitä ei voinut edes uusiokäyttää.

Tuuli oli hieman odotettua voimakkaampi, mutta halusimme kuitenkin lähteä retkeilemme. Meloimme noin tunnin verran, kunnes aallokko yltyi mielestäni liian kovaksi. Isäni sanoi, ettei turhia riskejä saa ottaa, joten rantauduimme eräälle saarelle, jossa ei ollut mökkejä. Pidimme pienen huilipaussin ja katselimme karttaa ja mietimme seuraavaa siirtoa. Tuuli vaikutti hieman tyyntyvän seuraavan saariryhmän takana, joten päätimme lähteä melomaan eteenpäin. Hieman edettyämme tuuli todella tyyntyi ja matkanteko alkoi olla joutuisaa ja siitä nautti kovasti. Eikä aikaakaan kun olimme perillä!

Saarelle päästyämme toinen puoli saaresta oli täysin tyyni ja sillä puolella oli penkkejä ja mainio telttapaikka, joten pystytimme leirimme siihen. Saari oli merkitty veneilijöiden levähdyspaikaksi ja saarella olikin käymälä ja pöytäryhmä sekä roskis. Uskomatonta kyllä, roskia oli silti jätetty rantaan ja osa niistä oli ajelehtinut mereen. Siistittyämme rannan rupesimme valmistamaan hääpäivän herkkuateriaa, trangialla valmistettua pizzaa. Mikään ei maistu niin hyvältä, kuin ulkoilmassa tehty ruoka. Oli ihana olla kahdestaan retkellä, kun ei tarvinnut kokoajan valvoa lapsia, sai vain nautiskella meri-ilmasta kahdestaan. Hyttysistäkään ei ollut vielä kiusaa, täydellinen aika retkeilylle!

Yökin tuli nukuttua mainiosti, kun ei tarvinnut ujuttaa nukkuvaa (ja pyörivää) jälkikasvua takaisin makuupusseihin, vaan sai keskittyä ihan omaan nukkumiseen. Retkipatjakaan ei tuntunut enää ohuelta eikä paikat puutuneet, kun olemme vaihtaneet kotona joustinpatjat futoniin. Aamu alkoi kahvilla ja puurolla ja nautiskelulla. Ilma oli lämmin eikä tuulikaan vaikuttanut yltyneen. Sateen uhka oli kuitenkin olemassa, joten pistimme aamupalan jälkeen töpinäksi ja purkasimme leirin ja pakkasimme kanootin valmiiksi.

Kotimatkaan meni aikaa vain 1,5 tuntia, vaikka vastatuuli olikin loppuvaiheessa aika kova. Meloimme rantoja pitkin, manner oli kokoajan lähistöllä, joten jos olisi ollut liian vaativaa, olisimme rantautuneet ja odotelleet hetken tai pahimmassa tapauksessa olisimme kävelleet autolle. Varasuunnitelma on hyvä olla olemassa, jos sattuu jotain. Kaatumista en pelännyt, mamelukkikaloja kylläkin.. Onneksi mieheni kannusti minua jaksamaan eteenpäin aallokossa sekä lohduttamalla, ettei mamelukkeja ole täälläpäin.. Oli aivan ihana retki, tällaista haluaisin vielä tehdä lisää! Merenkurkun saaristo on täynnä saaria, mihin voisi meloa! Kanootteja ja kajakkeja voi vuokrata ainakin näistä paikoista, jos haluaa tutustua saaristoon hieman erilailla! Mainioita melontaretkiä.

Tänä vuonna vietimme äitienpäivää vain ihan omalla pienellä perheellä ja toiveenani oli (yllättäen) retki hyvillä eväillä. Sunnuntainen sadekeli aiheutti pieniä muutoksia reitille. Tarkoituksena oli lähteä saaristoon, meren läheisyyteen, mutta tällä kertaa täytyi valita paikka taukopaikan mukaan. Sadekelillä retkeillessä on mukava välillä vähän kuivatella ja syödä eväitä katoksen alla. Tähän kävisi tietysti laavukin, mutta silloin ruuan valmistus nuotiolla ei olisi niin mukavaa. Pikaisen etsinnän tuloksena löytyi kaksi vaihtoehtoa, Berglund luontopolku tai Herrgårdsleden Maksamaalla. Bergö on ihana retkikohteena, mutta sinne olemme ajatelleet suunnata kesällä, kun siellä on ihanat uintimahdollisuudet. Retkikohteeksi valikoitui siis Herrgårdsleden.

Herrgårdsleden on aika uusi reitti, avattu vuonna 2018 ja reitti lähtee Maksamaan Tottesundin kartanon pihasta (Tottesund 529). Reitillä on hyvät opasteet ja monia luontotauluja, joiden avulla voi opetella erilaisia puu- ja kasvilajeja. Reitti on 3,6 km pitkä ja vähän puolenvälin jälkeen Bytesholmenin niemen kärjessä on taukopaikka, missä on kota ja sen ulkopuolella nuotiorinki. Jos olisi ollut kaunis ilma, olisimme varmasti nauttineet eväämme ulkona, mutta onneksi oli katto pään päällä! Taukopaikalla on myös huussi. Reitin varrella oli muitakin taukopaikkoja, olisiko ollut ainakin kolmessa eri paikassa katettu pöytä ja penkit.

Lasten suurin ilo oli etsiä reitiltä linnunpönttöjä, jotka oli toinen toistaan hauskempia. Hauskin meidän mielestä oli vanhasta monosta tehty pönttö! Puolet matkasta oli todella helppokulkuista, leveää polkua ja puolet sitten perinteistä polkua, mutta ei sekään ollut vaikeakulkuinen. Isompi jaksoi taas mainiosti kulkea koko reitin, hetken väsymys unohtui aina uuden pöntön tullessa näkyviin.

Sadekelillä retkeily on minun mielestäni ihanaa (kunhan eväshetken aikana pysyy kuivana). Meillä on hyvät kuorivaatteet, joiden alla usein merinovillakerrasto, joka hengittää kuorivaatteiden alla. Villakerraston päällä taisi kaikilla olla tekemäni islantilaiset villapaidat, jotka pitävät lämpimänä, vaikka olisivatkin märkiä. Omani valmistui juuri sopivasti äitienpäiväksi! Pienin retkeilijä oli rinkan kyydissä suojassa sateelta. Vaihtovaatetta on aina jonkin verran mukana, jos joku paikka kastuu liiaksi. Itselleni en ollut tajunnut ottaa toisia hanskoja, koska harvemmin ne kastuvat läpimäriksi, mutta tällä reissulla niitä olisi totisesti tarvittu.. Ilma oli ihanan raikas ja metsässä oli taas ihana olla. Aina kannattaa lähteä retkelle, jos vaan on mahdollista.