Telttailu kuuluu meidän perheen kesäohjelmaan ja viime viikonloppuna toteutimme yhden telttaretken ihanissa Merenkurkun maailmanperintöalueen maisemissa, Mustasaaren Björköbyssä. Telttaöitä on useimpina kesinä kertynyt 2-3, tänä vuonna koitamme nukkua öitä ulkona hieman enemmän, kun lapsetkin ovat jo vähän isompia, eikä kumpaakaan tarvitse enää kantaa. Lisäksi reitit pidentyvät, kun jalat kantavat jo pidempiä matkoja. Tämänkertainen retkipaikka oli Långgrundet, joka on taukopaikka Björkö-Panike vaellusreitin varrella. Matkaa parkkipaikalta leiripaikalle on pikkuisen yli 3 kilometriä, joka oli erittäin sopiva matka 4- ja 6-vuotiaille. Auton jätimme Svedjehamnin parkkipaikalle, joka on suosittu retkipaikka itsessään Saltkaret-näkötorneineen ja luontopolkuineen. Täältä voit lukea lisää tästä osasta maailmanperintöaluetta.

Långgrundetiin vievä polku ohittaa näkötornin, sekä kalojen kutupaikalle vievän sillan ja jatkaa samaa matkaa Bodvattnet runt-luontopolun kanssa. Puolessa välissä matkaa vaellusreitti haarautuu oikealle, kun luontopolku palaa ympyräreittinä takaisin lähtöpisteeseen. Polku on lähes koko matkan helppokulkuista ja oikein hyvin huollettua, paikoin on kivikkoista, jolloin se on erinomainen ”lattia on laavaa”-leikkiä varten. Leikimme tätä leikkiä usein lasten kanssa, jotta matka taittuisi vähän keveämmin. Polku on todella kaunis ja varsinkin tähän aikaan vuodesta todella vihreä. Polun varrelle osuu hauska yksityiskohta, kun täytyy kiivetä lammasaidan ylitse. Lapset kiipesivät yli suhteellisen helposti, koiralle meinasi iskeä rimakauhu.

Långgrundetin levähdyspaikalta vaellusreitti jatkuu vielä eteenpäin ja seuraava etappi sillä olisi vesistön ylitys, joka täytyy tilata erikseen. Emme itse ole tätä reittiä koskaan kävelleet, se täytynee vielä joskus patikoida. Levähdyspaikka on oikein hyvin varusteltu, sieltä löytyy tilava keittokatos, missä oli useampi tulipesä, kaksi pöytäryhmää, käymälä sekä laituri. Meillä oli tarkoitus tulla tänne melontaretkelle, mutta lintukoiralla oli vaikeuksia pysyä kanootissa.. Maailmanperintömaisemat ovat erinomaisia melomiseen, kanootilla/kajakilla pääsee matalistakin paikoista hyvin. Teltalle löytyisi useampikin paikka, me pystytimme omamme näköalapaikalle. Ilma oli lämmin, joten teltan ovet sai olla auki ja saimme ihastella merinäköalaa makuupaikaltamme.

Lapset eivät malta nukahtaa teltassa, koska heillä on niin kivaa. Ideana on aina venyttää iltoja teltan ulkopuolella, jotta saisivat mennä vasta väsyneenä telttaan, mutta kumpikin haluaa mennä telttaan sisälle aina aikaisin, joten illat ovat vähän pitkiä.. Ehkä ensi kerralla malttavat seikkailla hieman pidempään ulkona! Uni tuli kuitenkin äänikirjan avulla, kuuntelemme esikoisen toiveesta Aino Huilajan ”Pakumatkalla” jo toistamiseen. Ennen nukahtamista rupesimme kuitenkin kuulemaan kellon ääniä, sekä määkinää. Äänet kuuluivat aina vain lähempää ja lopulta kurkkasimme ovesta ja teltan edessä nökötti lammaslauma. Onneksi valpas vahtikoiramme nukkua posotti tyytyväisenä pikkusiskon jalkopäässä, joten ei syntynyt mitään selkkausta. Lampaat taisivat säikähtää meitä ja kirmasivat pois. Parin tunnin päästä valpastui vahtikin ja vaati päästä pihalle nuuskimaan jälkiä.. Penskallakin on vielä vähän opettelemista telttaöistä. 😀

Ilmat suosivat meitä oikein kunnolla, aamu oli lämmin ja kevyt tuuli piti hyttysetkin poissa. Yleensä meidän teltta-aamut ovat joko sateisia tai ilma on sankkana hyttysistä. Saimme nauttia herkkuaamupalasta merenrannalla ja pakkasimme kamppeet kaikessa rauhassa. Lapset kantoivat osan omista tavaroistaan, pienemmällä oli pehmokaveri, kerrastot, juomapullo ja matkaeväät omassaan, isoveikka kantoi näiden lisäksi vielä makuupussinsa. Paluumatka taittui yllättävän kevyesti, välillä pidettiin eväspaussi (taatelia ja kuivahedelmiä) ja välillä pysähdyttiin kiikaroimaan maisemia. Etenemme lasten tahtiin ja koitamme tehdä kävelystä heille mukavan keksimällä erilaisia tehtäviä. Pienempi meinasi väsähtää kesken kaiken, mutta kun sai näkötornin kiikariinsa, alkoi askel kiihtyä ja torniin piti päästä kiipeämään.. On nämä lapset vaan mahdottomia tapauksia.

Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut retki, vaikka omat yöunet jäivätkin hieman vähäisiksi myöhäisen nukkumaanmenon ja koiran yöllisen seikkailun ansiosta. Paikka oli oikein mainio ja yö luonnossa antaa aina uutta voimaa. Suuret suositukset tälle retkipaikalle, meidän seuraavat telttayöt nukutaan aika paljon pohjoisemmassa!

Kaupallinen yhteistyö: Ähtäri Zoo

Syysloma on jo ovella ja mekin halusimme tehdä jotain vähän erityistä syysloman kunniaksi. Meidän perhe pääsi vierailemaan Ähtärin eläinpuistossa, mistä olemme puhuneet jo pitkään. Emme olleet perheenä siellä vielä käyneetkään, viimeinen vierailuni sinnepäin tapahtui joskus ala-asteella, kun teimme luokkaretken Ähtärin eläinpuistoon ja Mini-Suomeen. Eläinpuiston viimeisimmät eläinhankinnat kiinnostivat minua kovasti, jättiläispandat ovat olleet lempparieläimiäni aina, joten oli ihana vihdoin päästä näkemään noita suloisia nalleja ihan läheltä!

Isopandojen asumukset olivat Pandatalossa, josta kierroksen voi aloittaa. Toinen söpöläinen köllötteli sisällä ja toinen pandoista oli ulkona evästämässä. Sisällä kehotettiin olemaan hiljaa, koska pandat ovat herkkiä äänille. Meitä vierailijoita oli paikalla todella vähän, joten meluun reagoivat liikennevalot eivät edes värähtäneet. Sisätiloissa saimme myös tutustua pandojen elämään ja siihen työhön, mitä Ähtäri Zoo tekee pandojen suojelun hyväksi. Ähtäri valikoitui pandojen elinpaikaksi otollisen ilmaston ansiosta ja mielestäni Ähtärin eläinpuisto tekee mahtavaa työtä myös muiden lajien suojelun hyväksi.

Osa eläimistä on saapunut Ähtäri Zoohon suoraan luonnosta, kun esimerkiksi Ähtärin ketut on pelastettu luonnosta ja ihmisen lemmikkinä olosta Ähtärin hoteisiin. Myös esimerkiksi muutama pöllö on pelastettu luonnosta Ähtärin eläinpuistoon viettämään eloaan. On hienoa kertoa lapsillekin näitä tarinoita ja kertoa heille samalla eläintensuojelusta sekä uhanalaisista eläimistä. Harvinainen lumileopardi olikin vaikuttava näky, kun se istui häkkinsä reunalla tarkkailemassa ohikulkevia ihmisiä. Ilvekset olivat vaikuttavia loikkineen ja sudet näykkiessään heille tarjottuja lihanpaloja. Oli aikamoisen jännittävä nähdä noita isoja petoja. Vielä vaikuttavampi näky oli tietysti karhut, jotka loikoilivat luolansa suulla saalista pureskellen. Lapset rakastivat karhujen katsomista, toivoivat jopa törmäävänsä niihin luonnossa. Itse en yhdy heidän toiveeseen, mutta saimmepahan hyvän keskustelun siitä, miten tulee toimia, jos oikeasti näkee karhun luonnossa. Keskustelua herätti myös se, miten pitää aina jättää poikaset rauhaan, vaikka kuinka olisivat yksin.

Eläinpuiston reitti oli noin kolme kilometriä pitkä, mutta ei se siltä tuntunut. Esikoinen käveli mukisematta koko matkan ja niin olisi varmaan pikkusiskokin tehnyt, jos meillä ei olisi ollut kärryjä mukana. Kärryjä löytyy myös alueelta, joten omia rattaita ei välttämättä tarvitse. Lasten riemuksi alueella oli muutama leikkipaikka, joihin jäimme hetkeksi leikkimään. Meidän lapset jaksavat kävellä paremmin, kun ovat hetken saaneet touhata ihan jotain muuta. Reitin varrella oli myös monia vessoja ja useampi mahdollisuus käsienpesuun. Ohitimme myös ainakin kolme eri eväspaikkaa, jokaisessa oli mahdollisuus lämmittää nuotio ja syödä eväitä grillin tai nuotion äärellä. Yhdessäkin taukopaikassa oli ainakin kuusi grilliä, joten siinä saa moni lämmittää eväänsä.

Eräskin näistä taukopaikoista oli hirviaitauksen vieressä ja suurikokoinen herra (tai rouva) hirvi tulikin meitä tervehtimään. Hän olisi luultavasti halunnut rapsutuksia, kun pisti päänsä aitauksen välistä.. Lapset olisivat tietysti halunneet silittää kaikkia eläimiä, mutta onneksi kyltit kertoivat eläinten luulevan sormia maukkaiksi makupaloiksi, joten lapsetkaan eivät protestoineet. Kierros oli nopeasti käyty läpi ja jälkikasvu olisi halunnut uudelle kierrokselle. Ilma oli aika kolea ja tuulinen, joten lähdimme kuitenkin autoon lämmittelemään ja syömään loput eväistä. Ajomatkaa Ähtäriin tulee Vaasasta noin kaksi tuntia, joka on mielestäni vielä hyvä matka päiväretkeä ajatellen. Alueella on muutama ravintola ja kahvila ja majoitustakin järjestetään. Syyslomalla on luvassa muitakin tapahtumia alueella. Vaikka oli vilpoinen ilma, ei se tainnut ketään vaivata, kunhan oli tarpeeksi vaatetta päällä. Eläimet olivat virkeitä ja aktiivisia, joten ajankohta oli ehkä parempi, kuin kuumana kesäpäivänä. Suosittelen lämpimästi vierailemaan Ähtäri Zoossa, tämä on mainio kohde vaikkapa syyslomalle.

Lapset innostuivat viime Lapinreissun jälkeen pump track-pyöräilyradasta, jossa käytiin meidän aikuisten juoksukisan jälkeen kuluttamassa lapsilta virrat pois. Vaasastakin tällainen rata löytyy, mutta emme olleet siellä vielä käyneet. Tänään oli kuitenkin hyvä päivä käydä pyöräilyhommille ja saattoi minulla itselläni olla toiveena päästä tekemään porrastreeni siinä sivussa.

Vaasan pump track-rata on Trail Riders Vaasa ry:n ylläpitämä rata, jossa tarkoitus on kehonpainolla liikuttaa pyörää eteenpäin kumpujen ja kaarteiden yli ja radalla tulisi koittaa välttää polkemista. Rata löytyy Rapatunturilta (virallisesti Gerbynmäki) Gerbyn ja Västervikin rajan tuntumasta. Radan ohjeistuksessa luki myös, ettei rata sovellu pienimmille pyöräilijöille tai potkupyörille. Olin kuitenkin liikkeellä meidän kohta 6 ja 3,5 vuotiaiden lasten kanssa ja kun paikalla ei muita ollut, päätimme kokeilla rataa. Radan ”esteet” oli paljon isommat, kuin Ylläsjärven radalla, mutta isoveli lähti rohkeasti kokeilemaan rataa. Onneksi olimme käyneet harjoittelemassa muualla niin hän selvisi mainiosti tästäkin radasta. Pienemmälläkin radalla oli aluksi jännittävää, mutta kun tämä oli jo tuttua puuhaa, lähti hän ennakkoluulottomasti laskemaan radalle.

Hiekka oli paikoin pehmeää ja kova ajorata kulki reitin keskellä. Tsemppaamalla hän pääsi kuin pääsikin kiertämään rataa ilman, että pyörä ajautui reitin reunalle, ja sai kierrettyä hienosti monta kierrosta. Ainakin meidän isompi nautti tästä radasta kovasti, eikä millään olisi halunnut lopettaa! Päästin myös pikkusiskon radalle kokeilemaan pienimpiä kumpareita ja rauhallisella radalla hänkin pystyi kokeilemaan esteitä omaan tahtiin.

Radalla oli hyvät ohjeet ja säännöt, toivon totisesti, että tämä rata pysyy täällä eikä mitään tuhoja sinne tehdä. Rata on tehty ja kunnostettu talkoovoimin ja on mahtavaa, että tämmöinenkin harrastusmahdollisuus on Vaasaan saatu! Mielestäni tuollaiset pikku pyöräilijät pärjäsivät hienosti radalla, voisimme käydä uudestaankin kokeilemassa. Trail Riderseilla on aikeissa tehdä rata myös pienimpiä pyöräilijöitä varten, mikä on tosi mahtava juttu!

Samalla reissulla sain kun sainkin tehtyä itsekin porrastreenin, kun siskoni ja vanhempanikin tulivat paikalle. Nousimme rappusia lähes koko porukan voimin ja esikoinenkin painoi rappusia samaan tahtiin kuin minä.. Tästähän voisi ottaa hyvän tavan ja käydä koko porukalla rappusissa! Rapiksen portaat oli hieman jyrkemmät kuin Öjbergetin ja itse tykkäsin enemmän näistä, kun porrasvälit pysyivät koko ajan samana. Mielestäni on hienoa, että ulkoliikuntapaikkoja kehitetään jatkuvasti Vaasan seudulla. On mukava liikkua ulkona!

Minun ja lasten kesäloma alkoi tällä viikolla ja kun säätiedotus näytti aurinkoa muutamalle päivälle, oli oiva hetki käydä mattopesulla. Kävimme vuosi sitten ensimmäistä kertaa pesemässä matot Palosaarella Sundin rannassa ja se oli niin ihana paikka mattopyykille, että suuntasimme sinne tänäkin vuonna. Mattojen kuivuessa söimme eväitä ja kiertelimme Sundin rannassa. Lapset huomasivat rannassa Merimuseon ja halusivat käydä katsomassa, millaista siellä on. Museo oli auki ja meillä oli hyvin aikaa, joten suuntasimme sisään. Olinkin alkukesästä ajatellut, että se olisi meille hyvä kesäkohde, kun en siellä itsekään ollut käynyt!

Olen asunut Vaasassa lähes koko elämäni, mutta Palosaaren historia on jäänyt tältä osin tuntemattomaksi. Tänään sain aimo pläjäyksen Sundin historiaa, kun tutustuimme vanhoihin kuviin ja esineisiin, jotka kertoivat entisaikojen elämästä, laivojen rakennuksesta ja merenkulun historiasta. Museo sijaitsee vanhassa suolamakasiinissa, joten paikka on jo itsessään historiallinen. Suurin osa rannan rakennuksista on purettu, joten on ihanaa että tällaiseen pääsee vielä tutustumaan. Olemme matkustaneet useaan otteeseen Wasa Linellä, joten erityisesti Vaasanlaivojen historia oli mielestäni mielenkiintoista. Majakat ja elämä majakkasaarella kiehtovat minua kovasti, joten niistä kertovia tauluja ja esineitä tuli tutkittua kunnolla. Muun muassa Valassaarten majakan vanha lamppu oli päässyt museon paraatipaikalle, se herätti meissä kaikissa heti ihastusta.

Lapset ihastuivat erityisesti vanhojen purjelaivojen pienoismalleihin ja hylyistä nostettuihin esineisiin. Pikkusisko olisi halunnut istua vanhassa keinussa ja isoveli oli ihmeissään, kuinka noin iso ja painava ankkuri ollaan saatu vedettyä ylös. Alakerrassa sijaitseva veneenmoottorikokoelma oli isoveljen mielestä vaikuttava ja hän olisikin halunnut kuvata jokaisen moottorin yksi kerrallaan.. Myös jokaisesta majakasta maalatun taulun kohdalla olisi pitänyt kaivaa kamera esiin ja ikuistaa kuvat, mutta niitä oli aika vaikuttava kokoelma, joten jätimme sen väliin. Isoveli totesi silloin, että kunhan hän vain saa oman puhelimen, hän alkaa itse kirjoittamaan blogia majakoista. Se kuulostaa mahtavalta suunnitelmalta, joten täytynee joskus toteuttaa retki majakka-saarelle.

Merimuseo on avoinna arkipäivisin ja sisäänpääsymaksu oli todella edullinen. Museo sijaitsee Salmikadulla, tästä linkistä löydät tarkemmat ohjeet. Museon ulkopuolella olevien kivien avulla näkee myös hyvin, kuinka paljon maa on kohonnut viimeisten vuosisatojen kuluessa, mikä on aina ihmeellistä katsottavaa. Postaus ei ole tehty yhteistyössä heidän kanssaan, vaan jaan mielelläni vinkkejä tällaisista paikoista, josta oppii uutta rakkaasta kotikaupungista.

Söderfjärdenin pellot täyttyvät keväisin muuttolinnuista ja pelloilla voi nähdä satoja tai parhaimpina päivinä jopa tuhansia kurkia ja levähtämässä. Me teimme perhepartion kanssa retken Söderfjärdenin meteoriittikraatteriin ajatuksena nähdä palaavia muuttolintuja ja puhua muistakin linnuista. Emme ihan osuneet parhaimpaan lintu-aikaan, mutta onneksemme muutama kymmenen kurkea lensi ylitsemme retkemme aikana. Lokkeja näkyi sitäkin enemmän ja jokunen vesilintu-aura lensi myös ylitsemme. Paras aika lintujen muuttopuuhien tarkkailuun on juuri nyt käynnissä ja siksi aihe on hyvinkin ajankohtainen.

Söderfjärden sijaitsee osittain Vaasan (Sundom) ja osittain Mustasaaren puolella, noin 10 kilometriä Vaasan keskustasta. Kraatteri on muodostunut alueelle meteoriitin törmätessä maahan noin 500 miljoonaa vuotta sitten ja nykyään järven tilalla on peltoalue, jota pidetään kuivana pumppaamalla. Keskellä kraatteria sijaitsee tämänkertainen retkikohteemme, Meteoria ja lintutorni. Meteoria, jossa esitellään alueen historiaa ja luontoa, aukeaa yleisölle kesällä ja se on varmasti tutustumisen arvoinen kohde! Saimme hyvät suositukset eräältä äidiltä, joten emmeköhän koita käydä paikanpäällä uudestaan vielä kesällä. Meteorialle johtavan tien varrella oli taivaankappaleista kertovia tauluja ja niitä voisi olla mielenkiintoista tutkia seuraavan käynnin yhteydessä.

Kohde oli lasten mielestä mielenkiintoinen ja vaikka satapäistä lintuparvea emme tällä kertaa nähneetkään, riitti lapsilla haluja tarkkailla aluetta kiikareiden avulla. Lintutorni ei ole kauhean korkea, mutta koska alueella ei ole muuta kuin peltoa, näkyi tornista joka puolelle kraatteria. Meteorian ympäristössä ja muissa rakennuksissa riitti lapsille tutkittavaa ja iltapäivä kului erittäin mukavissa tunnelmissa alueella, söimme eväitä ja leikimme lintuleikkejä. Mitä pidemmälle iltapäivä eteni, sitä useampi auto ajoi paikalle. Kurjetkin ilmestyivät loppuretkestä, joten oletamme niiden tulevan pelloille ilta-aikaan. Meteoria ja lintutorni eivät ole ainoat paikat tarkkailla lintuja, alueella on muitakin pysähdyspaikkoja, mihin auton saa jättää parkkiin.

Munsmon pumppausasemalla, minkä avulla peltoja pidetään kuivana, on ilmeisesti myös lintutorni. Vanha pumppausasema toimii museona, missä on näytteillä alueen kehityksestä kertova näyttely. Meidän lintuhavainnot jäivät tältä erää hieman köyhäksi, niin ajattelin että voisimme oman porukan kanssa käydä myöhemmin keväällä (tai viimeistään syksyllä, kun kurkia on todella paljon) vielä Munsmon lintutornilla. Mielestäni on ihanaa, miten jotkut retket innoittavat uusiin retkiin ja olen edelleen yllättynyt, miten paljon retkeilypaikkoja meiltä on vieläkin jäänyt käymättä!

Olen kirjoittanut monista lähiretkikohteista Vaasan seudulla, mutta en ole ollenkaan kirjoittanut rakkaasta Edvininpolusta! Tämä asia korjataan nyt, sillä se on ihana lähiretkikohde ja se on mielekiintoinen paikka niin lasten, kuin aikuistenkin mielestä. Edvininpolku sijaitsee Asevelikylässä ja sinne on meiltä vain puolen kilometrin matka, joten siellä tulee vietettyä paljon aikaa. Tulemme usein päiväkodista kotiin sitä kautta ja lapset vierailevat siellä Purolan päiväkodista usein. Paikka on minulle tuttu jo lapsuudesta, samoin miehelleni, joka on asunut lapsuutensa Asevelikylässä.

Edvininpolku on saanut nimensä edesmenneen sotaveteraanin Edvin Hevonkosken mukaan ja polun vartta koristaa hänen tekemänsä patsaat. Edvin Hevonkoski asui Asevelikylässä ja polku on kuuluisa hänen taideteoksistaan. Osa patsaista on puuta tai metallia ja osassa on hyödynnetty esimerkiksi armeijan vanhoja saappaita ja kypäriä. Polku on pisimmillään 1,3 km mutta me kierrämme useimmiten lasten kanssa pienemmän, alle kilometrin mittaisen lenkin. Paikka on minulle tärkeä siitäkin syystä, että olen lähtenyt sinne kävelemään tai juoksemaan niin raskaana, ystävän kuoleman jälkeen, kuin hääpäivän aamunakin. Polkuja tallatessa on tullut käsiteltyä monenlaisia tunteita. Kotiäitinä ollessani kävimme siellä retkellä usein ja meistä tehdyn Pohjalaisen retkijutun kuvatkin on otettu Edvininpolulla.

Edvininpolulla oli ladut vielä pari viikkoa sitten ja tällä viikolla kävimme vielä pulkkamäessä. Edvininpolulta pääsee myös Purolan leikkipuistoon, eli Peurapuistoon (tai poropuistoon). Polun takimmaisesta nurkasta lähtee pieni polku kohti leikkipuistoa ja siinä varrella on myöskin tulistelupaikka pöytineen ja nuotiorinkuloineen. Itse Edvininpolulla ei enää ole nuotiopaikkaa, mutta pöydät ja penkit löytyvät Korsun alueelta.

Tämä Korsu onkin mielenkiintoinen paikka varsinkin lasten mielestä. Sinne pääsee kulkemaan juoksuhautoja pitkin ja alueella on vanhoja tykkejä ja muita jännittäviä esineitä. Korsulla on savusauna, jota vuokraa Edvininpolun Perinneseura. Siellä on monena pääsiäisenä poltettu kokkoa ja Asevelikylän asukasyhdistys on järjestänyt paikanpäällä jouluisin joulupuuro-tapahtuman. Alueella on myös pienenpieni ”rintamakirkko”, joka on ainakin ulkoapäin aivan ihana! Edvininpolulla kannattaa käydä kävelemässä/juoksemassa/pokemonjahdissa, sieltä löytyy varmasti kaikille jotain. Meidän lasten kestosuosikki on heitellä kiviä pieneltä sillalta veteen!

Jäät on vihdoinkin niin paksut, että jääladut on avattu! Olen haaveillut hiihtoretkestä jäälle jo jonkun aikaa, kun nyt näitä aurinkoisia kevät-talvipäiviä on tässä jo muutama ollut. Tänään olikin ilma hieman lauhtunut ja aurinko paistoi, joten tämä oli täydellinen päivä hiihtoretkelle merenjäällä. Merellä on kaksi kaupungin ylläpitämää jäälatua, yksi eteläisellä kaupunginselällä ja toinen pohjoisella kaupunginselällä. Me halusimme hiihdellä sellaiseen paikkaan, missä saisimme pidettyä pienen eväshetken, joten suuntasimme pohjoiselle ladulle, eli tarkemmin ottaen sille, mikä kiertää Palosaaren ja Isolahden rantoja Gerbyseen asti ja takaisin.

Olin katsellut sopivaa tilaisuutta käydä Variskarilla retkellä ja tänään se koitti. Variskarille pääsee Isolahden venesataman läheisyydestä siltaa pitkin ja siellä on pieni luontopolku ja paikalla on muutama nuotiopaikka. Emme ole siellä vielä käyneet retkellä. Me olimme koko porukalla hiihtelemässä, joten lenkin täytyi olla pienimmän hiihtäjän mukaan suunniteltu. Lähdimme hiihtelemään Vikingan venesatamasta ja ladulle pääsikin heti rannan tuntumasta. Linnuntietä ei retkipaikalle ollut kuin noin 200 metriä, mutta latu kiersi rantoja pitkin niin kyllä meille ihan mukava matka tuli.

Pienin hiihtäjä on 3-vuotias, joten matka ei saanut olla liian pitkä. Meillä oli häntä varten mukana rinkka, koska tasaisella jäällä olisi ihan hyvä hiihtää rinkka selässä. Eipä hän kuitenkaan kyytiin halunnut ja laitoimme hänelle sukset jalkaan. Neidin sukset on sellaiset remmeillä kiinnitettävät, joten niiden kanssa on aina hieman taistelua, että ne saa kunnolla pysymään kengissä.. Kun olimme saaneet ne jalkaan ja hiihtomatkaa oli kertynyt noin 10 metriä, olisi hän halunnutkin kyytiin.. Tässä vaiheessa halusimme vain hieman liikettä, koska isoveli hiihteli jo ties kuinka kaukana. Eli, suostuttelukeinot käyttöön ja lopulta matka taittui niin, että pikkusisko piti kiinni isänsä sauvasta ja se sujui yllättävän hyvin.

En osaa arvioida meidän matka-aikaa, mutta taukopaikalla olimme sopivasti ruoka-aikaan. Meillä oli omat puut mukana, koska halusimme lämmittää eväämme. Eväspaikalla oli nuotiorinkula ja pöytäryhmä, hyvä paikka retkelle! Variskarilla ei ole talvikunnossapitoa, mutta polku oli kuitenkin hyvin tampattu. Jäälläliikkujia ja muita ulkoilijoita oli paljon liikkeellä, eikä ihme, oli niin ihana päivä!

Paluumatkalle lähdettäessä sama show suksien kanssa, jonka jälkeen sama show kyytiintulon kanssa. Hiihdimme takaisinkin hiihtohissi-tyylillä ja paluumatka sujui muutenkin mainiosti. Isommasta hiihtäjästä ei näkynyt, kuin pieni punainen piste kaukaisuudessa. Olisin voinut jatkaa hiihtelyä vaikka kuinka kauan, tällaiset talvipäivät ovat talvien parhaimmistoa. Aurinkoista viikonloppua!

Tämänhetkistä vuodenaikaa voisi jo kutsua kevättalveksi ihanien aurinkoisten pakkaspäivien ansiosta. Talvi on muutenkin ollut ihanan luminen ja me ollaan nautittu täysin rinnoin kunnon talvesta! Asevelikylän kentällekin saatiin tänä talvena jää ja me ollaan iltaisin pistetty sauna päälle, lähdetty luistelemaan ja sen päätteeksi on ollut ihana mennä saunaan lämmittelemään!

Tämäkin aurinkoinen talvipäivä oikein kutsui meitä retkeilemään ja retkipaikaksi valikoitui tällä kertaa Pilvilampi. Emme ole käyneet Pilvilammella alkusyksyn jälkeen, joten emme olleet nähneet valmiina Närvänmutkan uutta grillikatosta. Pidimme peukut pystyssä, että luontopolku olisi tallattu, jotta pääsisimme nauttimaan ihanasta metsäretistä ja plan B:nä meillä oli kävellä lyhyempää reittiä nuotiopaikalle.

Luontopolku oli kuitenkin hyvin hoidettu, polkua pitkin oli kävelty useasti, joten se oli tallaantunut kovaksi ja sitä pitkin oli helppo kävellä. Reitti oli todella ihana auringonpaisteessa ja onhan se sitä muutenkin. Nautimme kaikki metsässä kävelystä, toiset välillä enemmän ja välillä vähemmän.. Jokaiseen kinokseen piti tumpsauttaa itsensä niin, että voimat meinasivat loppua ennen evästaukoa ja heitä piti hieman kannustaa jatkamaan.. Reitti ei ole kuitenkaan liian pitkä pienillekään jaloille, nuotiopaikalle taitaa olla n. 2 kilometriä polkua pitkin. Tietä pitkin sinne on noin 800 metriä.

Närvänmutkan uusi grillikatos oli tosi hieno ja siellä oli hyvin tilaa useammallekin seurueelle. Siellä on kaksi nuotiota ja penkkejä ja pöytä. Hieman kauempana katoksesta on toinenkin pöytäryhmä nuotiorinkuloineen, joten kaikille oli hyvin tilaa. Söimme hyvät eväät ja nautimme jälkkärit ja jatkoimme matkaa takaisin autolle. Meidän lasten kanssa on usein helpompaa valita paluumatkalle se lyhyempi reitti, jos vain mahdollista. Tällä kertaa palasimme autolle tietä pitkin, koska lapset vaikuttivat väsyneiltä. Olisi ollut ihana mennä vielä takaisin polkua pitkin, mutta emme jaksaneet motivoida jälkikasvua pidemmälle matkalle.

Paikalla oli paljon hiihtäjiä, jäällä meni jo ladut ja olisi ollut ihana itsekin hiihdellä! Joku päivä toteutan kyllä hiihtoretken Pilvilammelle.. Nyt kuitenkin nautiskelemaan saunan lämmöstä. Aurinkoista viikonloppua.

Yhteistyö Vaasan kaupungin kanssa

Vaasan oma laskettelukeskus on jälleen avattu ja tänä vuonna avattiin myös lasten oma rinne, jossa on helppokäyttöinen mattohissi lapsille ja aloitteleville laskijoille. Omasta lapsuudesta muistan, kuinka Öjbergetin ankkurihissi tuntui vaikealta ja hiihtokoulussa käveltiin rinnettä ylös, kun ankkuriin pääsi vain ne, jotka olivat tarpeeksi taitavia. Ihanaa, että Vaasan kaupunki satsasi mattohissiin ja se on kaiken lisäksi ilmainen, joten nyt on monella lapsella mahdollisuus päästä helposti opettelemaan laskemista. Viimeisestä omasta käynnistä Öjbergetillä on vierähtänyt varmaan 15 vuotta, joten oli aikakin tulla laskemaan tänne! Rappusia ja polkuja on kyllä tullut juostua, mutta rinteessä en ole ollut sitten yläasteen/lukion..

Olemme lasketelleen lasten kanssa aiemmin Ylläksen rinteissä ja esikoisella on laskettelukokemusta jo muutamalta vuodelta, joten hänen kanssaan pystyi hyvin menemään ankkurilla ylös. Aloitimme laskemisen C-rinteestä, eli siitä kaikista loivimmasta ja helpoimmasta. Hän kuitenkin rakastaa vauhtia, joten hän laski isänsä kanssa myös hissin vasemmalla puolella olevasta rinteestä, eli B-rinteestä. Itsellä ei aina rohkeus riitä hänen kanssa laskemiseen, koska olen itse niin varovainen. Siksi lasken mieluusti pikkusiskon kanssa lastenrinteessä.

Ostimme pikkusiskolle kirpparilta lasketteluvaljaat, jotka olimme todenneet hyväksi jo lapinreissulla. Harjoittelemme pikkusiskon kanssa vielä jarruttamista ja kurvailua, mutta hänkään ei malttaisi, vaan haluaa vauhtia. Täytyy jollain kerralla päästää hänet valjaista ja antaa kokeilla laskea ilman jarrua, ehkä se jarruttaminen onnistuu paremmin näin. Täytyy vain olla valmiina nappaamassa hänet ennen verkkoa.. Tasapainossa hänellä ei ole ongelmaa, mutta mattohissiin pääsyssä kylläkin. Varsinkin nyt, kun hänellä oli isoveljen vanhat sukset, jotka olivat hänelle hieman liian pitkät, oli ylämäessä olevaan hissiin vaikea päästä itse.

Öjbergetillä oli paljon porukkaa liikkeellä, oli hiihtäjiä, laskijoita ja lasten rinne oli kovassa käytössä. Myös pulkkamäessä riitti väkeä. Me söimme eväät kodassa muutaman muun perheen kanssa turvavälit huomioiden. Oli hienoa, että Öjbergetille oli myös tullut uudet vessat, jossa pääsi käymään välillä. Tämä tieto on tärkeä näin lapsiperheen näkökulmasta, koska hätä yllättää takuuvarmasti, oltiin sitten hississä tai keskellä rinnettä..

Olimme ajatelleet tehdä vielä viimeisen laskun isossa rinteessä isoveljen kanssa ja mieheni jäi viihdyttämään pikkusiskoa, joka ei omien sanojensa mukaan enää jaksanut laskea. Kun hän sitten huomasi, mihin olimme isoveljen kanssa suuntaamassa, alkoi hurja ”mäki haluun”-papatus, joka päättyi siihen, että pikkusisko ilmestyi hissijonoon kanssani ja suunnattiin sitten koko porukalla isoon rinteeseen. Mieheni meni hissiin isoveljen kanssa ja minä nappasin pikkusiskon jalkojeni väliin. Tällä tyylillä pääsimme helposti hississä ja huipulle ilman ongelmia. Pikkusisko on hyvä pitämään ”suksia suorassa”, niin kun häntä ohjeistin. Alle 6 vuotiaat eivät tarvitse omaa hissilippua, vaan saavat mennä omasta portista.

Alas tultiin C-rinnettä hyvässä yhteistyössä, kunnes muutaman laskun jälkeen hän oli jo menossa hyppyriin muiden perässä.. Joka kerta juuri ennen alastuloa hän aloitti ”vielä yks”-höpinän ja sitä viimeistä laskua laskettiin varmasti viisi kertaa, kunnes tuli oikeasti aika laittaa sukset boxiin ja suunnata kotia kohti. Meillä oli tosi ihana päivä rinteessä, meidän lisäksi paikalla oli tosi moni muukin. Hyvin sinne rinteisiin mahtui kaikenlaiset laskijat. Onneksi Öjberget on taas auki ja toivottavasti talvi pysyy kauan että päästään nauttimaan vielä monet kerrat rinteistä! Luulenpa, että meidän porukalle ei tämän kerran jälkeen riitä pelkkä mattohissi, joten taidamme pitää ainakin vielä toisen samanlaisen päivän, jos vain säät suosivat.

Meillä alkoi yliopistossa kurssi nimeltä Hållbar utveckling, eli kestävä kehitys varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Aivan ihana kurssi, vaikka luentoja on takana vasta yksi. Tällainen kurssi antaa todennäköisesti minulle hurjan paljon inspiraatiota ja tietoa siitä, miten voin vahvistaa ja kehittää lasten luontosuhdetta. Ensimmäisten tehtävien joukossa oli kirjoittaa essee omasta luontosuhteesta, miten se luonto vaikuttaa minuun ja minkälaisissa paikoissa viihdyn mieluiten. Lisäksi piti miettiä, miten voisin tulevassa työssäni hyödyntää näitä asioita. Tälle tehtävälle oli annettu vastaustilaa vain 1 sivu, vaikka kerrankin olisin voinut tuottaa tekstiä enemmänkin! Ruotsiksi kirjoittaminen on yleensä hieman työn takana, varsinkin akateeminen teksti ruotsiksi tuottaa välillä tuskaa, mutta tämä pieni tekstinpätkä syntyi hujauksessa. Sitä kirjoitellessani pohdin omaa luontosuhdettani ja halusin tulla tänne vielä jatkamaan aiheesta.

Aloitin tekstini kertomalla, miten retkeilemme koko perheen voimin, lähes jokaisessa säässä. Eniten haluan, että lapseni saavat hyvän luontosuhteen ja kunnioittavat luontoa ja elämää maapallolla. He ovat niitä, jotka tulevat asustamaan tällä maapallolla kauemmin kuin me. Haluan näyttää, että luonnossa on hyvä olla ja onhan se useimmiten niin, että luonnossa ollessa kaikki ovat rauhallisempia ja kiukut ja (pukemis)takut unohtuvat hetkessä. Joskus toki tuntuu siinä lähtökaaoksessa siltä, ettei retkelle lähtö voi olla tällaisen takkuamisen arvoista, mutta kyllä se sitä on. Onhan se ihan fakta, että metsässä ja luonnossa oleilu laskee stressitasoja. Luin tästä aiheesta kirjan nimeltä Terveysmetsä, josta sain faktaa tueksi. Olen aina kokenut, että luonnossa olo helpottaa, siksi varsinkin syksyn synkeimpiin aikoihin ja pitkän talven (onneksi nyt on lumi maassa) avuksi tapaan lenkkeillä meren rannalla. Vaasassa on pitkä pätkä pyörätietä meren äärellä, joka on lempireittini täällä.

Meri on minulle turvapaikka. Me olemme viettäneet todella paljon aikaa meren äärellä ihan pienestä saakka ja siksi hakeudunkin aina meren äärelle, kun tarvitsen selkeyttä ajatuksiin tai kaipaan vain jotain kaunista. Kevättalvisin on parasta luistella tai potkutella merenjäällä ja ai että sitä hetkeä, kun meri näkyy ensimmäisiä kertoja jään väistyessä. Asuessamme mieheni kanssa Tampereella, tuntui että ei saanut samalla tavalla happea, kuin rannikolla. Tämä on asia, jonka luultavasti vain rannikolla kasvanut ymmärtää. Ne hetket, kun kävimme Vaasassa ja merituuli puhalsi keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa, oli parhaita hetkiä. Ja myös yksi suuri syy muuttaa takaisin kotiin. Hetkeäkään ei ole kaduttanut.

Meri antaa meille myös ruokaa, kalastamme keväisin, jotta meillä olisi ruokaa pakkaseen. Saamme luonnosta myös muuta ruokaa ja luonnon avulla voimme viljellä itse osan ruuastamme. Keräämme metsästä ja suolta marjoja ja poimimme sieniä. Kotipihassamme on omenapuita, sekä luumu- ja päärynäpuu (jälkimmäinen ei tosin vielä tuota satoa). Viljelemme pienellä kasvimaallamme juureksia ja kasviksia ja sillä lailla voimme näyttää lapsille, miten paljon ruuan pöytään saaminen vaatii.

Esikuvani luonnon suhteen on minun mummo ja paappa. He ovat aina viljelleet tai keränneet suurimman osan omasta ruuastaan. Enää he eivät sitä tee, mutta paappa lähtee silti meidän kanssa metsään näyttämään niitä parhaita paikkoja, mistä voi sieniä löytää. Vietin heidän mökillään paljon aikaa pienenä ja osallistuin heidän kanssa kasvimaa-hommiin. Eihän se pienenä (tai teininä) aina niin mukavaa ollut kykkiä nyppimässä rikkaruohoja, mutta nyt sen huomaa, miten arvokasta tämä tieto on!

Lempipaikakseni kirjoitin meren, metsän, lapin luonnon ja vuoret. Vuorille nyt ei päästä, mutta silti ne aina siintää mielessä. Luonnosta on niin moneksi ja on ihanaa, että lapsemmekin viihtyvät luonnossa. Välillä on hankalia hetkiä, niitä tulee missä vaan. Seuraavaa luontohetkeä odotellessa, nyt on ainakin hyvät hanget vaikka hiihtoretkelle.