On kesäkuun puoliväli ja availen konetta ensimmäisiä kertoja lukuvuoden loppumisen jälkeen. Sain istua tiukasti koneen ääressä toukokuun viimeiset viikot niin en ole edes halunnut ajatella koneella kirjoittamista, paitsi kun rupesi tuntumaan siltä, etten ollut päivittänyt blogiani aikoihin ja aiheita on mielessä vaikka kuinka monta! Kesän ensimmäinen postaus kuuluu ansaitusti uudelle kesäpaidalleni, Navelli-paidalle, jonka neuloin Sandnes Garnin Linestä. Line on puuvilla-pellava-viskoosi-sekoitetta ja tuntuu mukavalta päällä ja sen pitäisi olla ihana kesälanka. Navellin on suunnitellut Caitlin Hunter ja häntä voi seurata esimerkiksi Instagramissa nimellä @Boylandknits.

Tämä Navelli on minun toinen versio kyseisestä paidasta. Ensimmäisen tein kaksi vuotta sitten, mutta se ei ole ollut minulla päällä kuin muutaman harvan kerran. Syy löytyy virheistä pääntiellä ja kirjoneuleessa olevasta kireästä langasta. Lankavalintakaan ei mennyt siinä paidassa nappiin, joten se sai purkutuomion. Pidän kuitenkin paljon tästä mallista, joten halusin tällaisen paidan itselleni ja päätin tehdä toisen.
Tein tällä kertaa ja monesta vahingosta viisastuneena mallitilkun, jotta saisin varmasti oikean tiheyden puikoille. Langan ohjeistuksessa sanotaan että puikkosuositus on nr. 4, mutta mallitilkun perusteella 3,5. Päädyin kuitenkin tekemään kirjoneuleen nr. 3 puikoilla, koska yleensä kirjoneuleestani tulee löysää ja puuvillalanka ei jousta samalla tavalla kuin villa. Helman kuvion jälkeen vaihdoin puikot 3,5 mm puikkoihin, mutta huomasin nopeasti valinneeni liian isot puikot. Purkasin takaisin kirjoneuleen loppuun ja vaihdoin 3 mm puikkoihin. Neulepinnasta tuli näin paljon tiiviimpi ja siistimpi ja sovittamalla paitaa pystyin toteamaan, ettei siitä tule liian pieni näin. Mittojen mukaan minun olisi tullut valita koko nr 2, mutta arvelin löysän käsialani ja paksumman langan tuovan paitaan lisäsenttejä ja rohkeasti valitsin yhden koon pienemmän. Arveluni osui oikeaan, sillä paita istuu minulle nyt hyvin. Tosin omassa paidassani ei ole yhtä paljon löysyyttä, kuin mitä ohjeessa annetaan, mutten sitä juuri halunnutkaan. Tein myös helmaan lisää pituutta, minulla on välillä vaikea pitää cropattuja paitoja.

Neuloin ensimmäistä kertaa kirjoneuletta puuvillalangasta, joka olikin yllättävän erilaista, kuin kirjoneuleen neulominen esimerkiksi islantilaisiin paitoihin. Valitsemani lanka ei anna yhtään periksi, joten koitin jättää aika isot langanjuoksut, ettei kuvio vahingossakaan kiristyisi ja menisi pilalle, niin kuin edellisessä paidassa. Viimeisissä kierroksissa langanjuoksut oli aika pitkiä, mutta tällä kertaa onnistuin tekemään sen siististi. Vanhaan paitaan vertaamalla minun kirjoneulekäsialani on parantunut huomattavasti kahdessa viimeisessä vuodessa, mikä on tosi kiva huomata. Samalla on hauska vertailla samaa kuviota kahdella aivan eri langalla, helman kuvio on huomattavasti isompi tällä paksulla langalla ja se pääsee paremmin esille uudessa versiossa.

Ensimmäisessä paidassa tein paidan yläosassa ratkaisevan virheen, kun lisäilin silmukoita yläosassa joka kierroksella, vaikka piti lisätä vain yhden kerran. Nyt en ihmettele yhtään, miksi paidan pääntie oli aivan valtava. 😀 Tämäkin ongelma ratkesi tässä versiossa lukemalla ohjetta hieman tarkemmin. Olen todella tyytyväinen että tein tämän paidan uudestaan, vaikka harvoin sitä tekee itselleen kahdesti saman paidan. Seuraavaksi jatkan samalla puuvilla-lankateemalla ja kudon meille kestorättejä mummuni vanhoista puuvillalangoista. Ihanaa, että voin käyttää hyödyksi nekin langat ja saamme niistä hyviä käyttöesineitä.
