Retken paras hetki on usein eväshetki. Joskus tulee jopa lähdettyä retkelle niinsanotusti eväät edellä, kuten kävi viime viikonlopun retkellä. Makkarat tai kasvismakkarat on toki hyvä ja odotettu eväs meilläkin, muttei sitä ihan jokaisella retkellä viitsi syödä, koska kyllä siihenkin kyllästyy. Paitsi ehkä lapset.. Kuitenkin, ajattelin tässä postauksessa jakaa meidän retkiruokia, jotka on helppo valmistaa paikanpäällä, kunhan ne ensin esivalmistelee kotona.

Kuten mainittu, viime viikonloppuna idea retkelle lähdöstä tuli eväiden ansiosta. Meidän oli tarkoitus syödä seuraavana päivänä uuniperunoita päivälliseksi, mutta ajatus ulkonasyömisestä rupesi kutkuttamaan niin, että valmistimme perunat ja täytteen jo illalla ja laitoimme odottelemaan jääkaappiin seuraavaa päivää varten. Oli mainio ilma, joten suuntasimme meren rannalle, Björköbyn Vikarskatin luontopolulle. Täältä löytyy postaus tuosta reitistä!

Uuniperunat oli jo valmiiksi foliossa ja kanssaretkeiijät olivat jo sytyttäneet nuotion, joten perunat vain nuotioon (ei tarvita edes ritilää) ja odottelemaan lämpiämistä. Samalla keittelimme nuotiokahveja ja lapset tutkivat ympäristöä. Lasten perunat oli hieman pienempiä ja valmistuivat nopeammin, joten saivat aloittaa syömisenkin aiemmin, mikä on ihan kätevää, koska pikkusiskoa tarvitsee retkiruokailussa hieman auttaa. Perunan kanssa meillä oli savusiikatahnaa, eli savustettua siikaa, ruohosipulia, sitruunaa ja ranskankermaa sekaisin. Ai että! Kaveriksi nappasin mukaan vielä aiemmin avatun Cavi Art-purkin, eli merilevää, joka muistuttaa ulkomuodoltaan mätiä, ja joka maistuu ihanan suolaiselta. Näiden lisäksi mukana oli mummin tekemää jälkkärikakkua ja mukavat kanssaretkeilijät antoivat meidänkin lapsille muutaman paahdetun vaahtokarkin jälkkäriksi. Retkeily on ihanaa!

Retkiruuaksi sopii myös erinomaisesti täytetyt patongit, eli itsetehdyt subit. Täytteiksi käy mitä vaan, mikä ei säikähdä kuumennusta. Varsinkin syksyn retkillä on kiva syödä lämmintä ruokaa, joten kun patongin pakkaa vaikkapa folioon, voi senkin lämmittää nuotiolla. Täytteinä meillä on ollut erilaisia yhdistelmiä seuraavista: pinaatti, nyhtökaura, juusto, paprika, oliivi, sienet, kukkakaali, porkkana, tomaatti, maissi, oikeastaan mikä vaan, mikä maistuu. Mies ja lapset saattavat joskus laittaa kinkkua leivän väliin, jos on sattunut olemaan sellaista kotona. Salainen ainesosa on kastike, meillä on tällaisen evään kanssa mukana jokin salaatinkastike tai majoneesi, esimerkiksi chilimajoneesi on tähän hyvä! Lapset eivät kastikkeista piittaa, joten he syövät omansa ilman.


Erinomainen eväs on myös tortillat, varsinkin jos niitä on sattunut tekemään edellisenä iltana ja eväät saa kasattua jo olemassa olevista tähteistä (tätä sovelletaan myös noiden patonkien kanssa). Lapset saavat valita omat täytteet, tähänkään en laittaisi välttämättä kurkkua, jos siitä ei piittaa lämmitettynä. Nämäkin on hyvä kääriä vaikkapa siihen folioon, jotka saa vain laittaa nuotioon lämpiämään. Meillä ei muuten juuri käytetä foliota, mutta näissä retkiruuissa sitä kyllä kuluu.. Valmiit tortillapötköt kannattaa kuitenkin pakata vielä johonkin rasiaan tai pussiin niin ei salsat pääse valumaan repun pohjalle. Tortillat on siitä kivoja retkieväitä, kun niistäkin saa tehtyä jokaiselle omanlaisensa.

Toinen versio evästortilloista on quesadillat, jotka vaatii vähän enemmän mukaanvietävää ja paistinpannun. Ostimme alkukesästä pienen muurikan, joka on ollut kovassa käytössä retkillä. Kuskasimme täytteet mukanamme retkelle, ja jokainen sai paikanpäällä valita omat täytteensä ja ne paistettiin pannulla ihanan rapeiksi. En ole testannut näitä niin, että olisin tehnyt valmiiksi kotona, luulisi senkin toimivan. Tämä on ollut menestys lasten mielestä, joten kokeilemme tätä uudestaan jollain retkellä. Täytyy vain syödä tortilloita ensin. 🙂

Keväällä söimme muutamaankin eri otteeseen hodareita retkillä. Ensimmäisellä kerralla oli täytteenä sinappi ja ketsuppi, mutta seuraavalla kerralla otimme mukaan kurkkusalaattia ja sipulia ai että kun se maistui hyvältä! Kaupoista löytyy yksittäispakattuja hodareita nopeisiin tarpeisiin, mutta en ole varma onko niitä kasvisversiona. Jokatapauksessa, halvemmaksi tulee ostaa pussillinen hodarisämpylöitä ja paketillinen nakkeja. Lisäksi tulee vähemmän roskaa, mikä on aina hyvä.

Paistinpannun olemassaolo on tuonut lisää vaihtelua meidän retkiruokiin, sillä on paistettu niin pyttipannua, rieskapizzoja, pinaattilättyjä, kuin kalaakin. On ollut ihana löytää vaihtelua siihen ikuiseen makkaraan tai pelkkiin leipiin. Joskus nekin on toki kivoja, varsinkin sillon, kun jääkaapissa ei ole oikein mitään tai ei muuten vain jaksa. Jos kotona ei jaksa/kerkeä nähdä vaivaa eväiden eteen, voi kaupasta napata mukaansa vaikka vihiksiä koko porukalle. Nekin maistuu erinomaiselta retkillä! Ps. jos olet hakenut ruokaa kotiin esimerkiksi hampparipaikoista, on niiden mukanatulevat pussiketsupit erinomaisia retkillä!

Meillä on yleensä retkillä mukana myös jälkkärit, koska kyllähän se nyt kuuluu asiaan. Voisin niistäkin kirjoitella oman postauksen piakkoin. Maistuvia syysretkiä!