Marraskuu alkaa olla jo hiukkasen yli puolenvälin ja vaikka kivenkovaa väitän muulle perheelle, että joulujutut saisi vielä odottaa, olen itsekseni jo suunnitellut joulua aika paljon. 😀 Olemme sopineet jouluruuista, olen ostanut jo muutaman joululahjan ja tiedän joitain lasten toiveita, vaikka virallista toivelistaa ei ole vielä kirjoitettu. Lelulehdistä on kyllä rastitettu joka ikinen lelu, mutta ehkä sitä pitää vielä työstää.. Joulun aika on ihanaa ja ehkä viikon päästä meilläkin on tähdet ikkunoissa, mutta sitä ennen eletään vielä hiljaista suunnitteluvaihetta. Siispä ajattelin kirjata ylös tämän vuoden joulukalenterin sisällön. Meillä kotona asustelee Teppo-niminen kotitonttu, joka on jo monena vuonna tehnyt meidän perheelle joulukalenterin. Tänä vuonna Teppo on ollut meillä kesätöissäkin, sillä kaikenlaista on sattunut niin meidän aikuisten kun lastenkin toimesta.. Mutta tosiaan, Teppo keksii meille joulun odotukseksi kaikenlaista kivaa tekemistä myös siksi, että minä saisin kaiken hoidettua rauhassa, eikä sitten kertarysäyksellä.. Ensimmäistä kertaa blogiani lukeville: suunnittelija ja listojen rakastaja täällä hei. Tänä vuonna olenkin opiskeluhommissa eikä aikaa ole samalla lailla kuin kotiäiti-vuosina, joten jos joku tuntuu liian raskaalta, voi päivien luukkuja vaihtaa päikseen. Kannattaa vaan itse pitää mielessä mitä mihinkin pussiin sujauttaa..! Listaan tähän useampia tehtäviä alle, niin on ainakin vaihtoehtoja jos tuntuu ettei pysty alkuperäistä suunnitelmaa toteuttamaan rauhallisin mielin. Muutama päivä on meidän kalenterissa lyöty lukkoon jo etukäteen, vinkkinä myös muille.

Tänä vuonna meidän kalenterista löytyy joitain näistä:
- Ensimmäisenä päivänä kalenteri on ilmestynyt ja sieltä tulee kirje Tepolta. Teppo on piiottanut ympäri taloa joulukirjoja, joita lapset saavat etsiä 1.12
- Kodin koristelu
- Piparien leivonta
- Piparitalon rakennus
- Muiden jouluherkkujen leivonta
- Lintujen joululahja (siemenkakku pihalle)
- Hyväntekeväisyyteen joululahja (esim. Hope)
- Joulukorttien askartelu
- Jouluinen askartelu
- Lasten kauneimmat joululaulut 5.12
- Edvininpolun joulupuuro 11.12
- Joulumarkkinat
- Kuusen haku
- Kuusen koristelu
- Retki
- Yökyläily mummilassa
- Peli-ilta
- Elokuva-ilta
- Herkkuiltapala
- Kirjastosta joulukirjoja
- Uinti
- Pulkkamäki-optio
- Jäälyhdyt (saa nähdä tuleeko pakkasta..)
- Meillä vietetään myös pikkusiskon syntymäpäiviä jouluna, joten silloin tulee hänelle kirje Tepolta
- Joulusauna
- Aatto

Aineettomia joulukalentereita löytyy useastakin blogista, mutta tämä on meillä hyväksi havaittu kaava. Tämä ei ole millään lailla sitova ja jos kiire painaa päälle niin pussiin voi sujauttaa vaikkapa pienen herkun. Meillä on ollut joskus myös huulirasva, pinnejä, pampuloita, pikkulego osiksi hajotettuna, pikkuauto tai muuta vastaavaa. Mikä vaan on lasten mielestä menestys, joten en malta odottaa joulukuun ensimmäisen aamua, kun lapset tulevat vintistä alas keittiöön. Ai että, ihanaa joulun suunnittelua kaikille!
