Ihanaa, lunta tulee taivaalta ja marraskuu on pian selätetty! Nyt viimeistään aika suunnata katseet joulun odotukseen ja mikä parasta, tehdä joulukalenteri lapsille! Ompelin meidän häihin säkkikankaasta pussukoita hääkarkeille ja ne ovat meillä uusiokäytössä joulukalenterina. Tämä on toinen joulu, kun isoveli saa avata kalenterin luukkuja. Viime vuonna piilottelin luukkuihin kuivahedelmiä, koska pikkusiskon laskettu aika oli joulukuun alussa, joten kuukauden etukäteen suunnittelu ei ollut silloin mahdollista. Mietin jo viime vuonna, että olisi ihana tehdä yhteisen tekemisen joulukalenteri ja nyt voin vihdoin toteuttaa sen!

Ompelin pienet pussit säkkikankaasta jo meidän häihin.

Näistä kalentereista on ollut paljon keskusteluita esimerkiksi Facebook-ryhmissä ja sieltä olenkin napannut muutaman idean. Onneksi on olemassa näitä ryhmiä niin ei ideat lopu kesken! Kun mieheni piti lasten huomion toisaalla, kasasin kalenterin valmiiksi. Tonttu kävi jo viime vuonna laittamassa kalenterin, joten Teppo-tonttu on tälläkin kertaa kyläillyt meillä ja jättänyt kalenteriin erilaisia viestejä ja herkkuja. Kirjoitin itselleni järjestyksen ylös, etten unohda toteuttaa mitään puuhia.. Ensimmäisessä luukussa on kirje Tepolta, joka kuuluu näin: Hei ja hyvää joulukuuta. Jotta joulunodotus sujuisi hieman nopeammin, olen järjestänyt teille mukavaa puuhaa jokaiseksi päiväksi. Muistathan myös lukea Suuren metsän joulu-kirjaa ja nauttia joulunodotuksesta perheen kanssa. Olen myös jättänyt pikkusiskolle pienen yllätyksen jollekin päivälle. Hyvää joulunodotusta. Teppo-tonttu.

Ensimmäisessä luukussa on kirje tontulta sekä muistutus lukea Suuren metsän joulu-kirjaa. Kirja on myös eräänlainen joulukalenteri

Meidän kalenterin yhteiset tekemiset:

• Kartta uuden satukirjan luo – kirpparilta ostettu kirja piilossa
• Kodin koristelu – pussista löytyy tonttu
• Kirje joulupukille – pussissa liimaa ja sakset, jolla leikkaamme lelulehdistä kuvia
• Piparitaikinan teko – pussissa piparimausteet ja muotti
• Piparien leivonta – luukusta löytyy nameja ja sokerikuorrutetta
• Elokuva-ilta – pussissa on viesti tontulta, jossa kehotetaan laittamaan dippikasviksia valmiiksi iltaa varten
• Edvininpolun joulupuuro – luukusta löytyy manteleita ja viesti tontulta (tämä 8.12)
• Lasten kauneimmat joululaulut – tontulta viesti (tämä on Huutoniemen kirkossa 9.12)
• Joulukorttien askartelu – luukusta löytyy tarroja, sakset ja liimaa (tässä kohdassa äitin täytyy olla hereillä ja siirtää ne edellisen askartelun jäljiltä!
• Uimareissu – tonttu on vienyt pussiin uikkarit
• Kuusen haku – pussiin on viety pieni joulukuusi
• Kuusen koristelu – luukusta löytyy kuusen koristeita
• Lintujen joulutervehdys – pussissa linnunsiemeniä, teemme yhdessä linnuille siemenkakun
• Joulunviettoon lähtö – eväsrusinat pussissa
• Aattona pussista löytyy sellainen minikirja joka toivottavasti luetaan yhdessä serkkujen kanssa. <3

Lisäksi luukuista löytyy pähkinöitä ja suklaata sekä kirpputorilta löytynyt pikkuauto. Pikkusiskolle on yhtenä päivänä pieni lelu.

Pusseista löytyviä esineitä, jotka kuvaavat yhteistä tekemistä

Luukkuihin on kätketty myös muutamia herkkuja. Meillä ei juuri syödä karkkia, mutta jouluna voi vähän saada.

Lähdemme lasten kanssa etukäteen Turkuun ja mieheni tulee viikonloppuna perässä, joten hän saa ripustaa kalenterin keittiöön roikkumaan. En malta odottaa isoveljen ilmettä. <3

Hyvää joulunodotusta

Huoh. Ompas kertakaikkisen mälsä marraskuu. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut vaikeuksia marraskuun ja pimeyden kanssa, mutta tänä vuonna tuntuu, että riittäisi jo. Ihan vielä ei ole aika tunnelmoida joulua, koska marraskuu ei ole vielä edes puolessa välissä, joten palataan hetkeksi meidän syyskuiseen matkaan Espanjan auringon alle. Appivanhempani täyttävät pyöreitä vuosia ja heidän toiveena oli viettää syntymäpäivälomaa perheen kanssa Espanjassa. Matkaa alettiin mietiskellä jo vuosi sitten ja koska meitä oli lähdössä melkein 20 henkilöä, päädyimme varaamaan ison talon, jossa voisimme viettää aikaa yhdessä. En ollut aiemmin edes ajatellut matkustavani Costa del Solille, koska minulla oli mielikuva siitä Suomi-turistien paratiisina. Todellisuus paikasta olikin vähän erilainen, kun mitä minulla oli mielessäni..

Torremuellen rannalla

Merellä on ihmisen hyvä olla

Lensimme Helsingistä Malagaan, josta lähdimme junalla kohti Torremuellen kylää, missä huvilamme oli. Muut olivat jo paikalla, kaikki olivat saapuneet hieman eri aikoihin, miten lomien kannalta oli ollut sopivaa. Meillä oli sen verran tuuri, että muut olivat jo käyneet kaupassa ja keittiössä oli jo täysi tohina päällä. Oli ihana tulla taloon, missä oli jo elämää ja lasten serkkujen riemunkiljahdukset kuuluivat altaasta. Kävimme aika nopeasti taloksi ja vietimme ensimmäisen illan kuulumisia vaihdellen. Meillä oli tiedossa yksi viikko yhdessä koko perhekunnalla ja vielä vajaa viikko appivanhempien kanssa, jonka viettäisimme Benalmadenassa. Tunne mahanpohjassa oli ihana; oli lämmin, uusi maa ja seikkailut odottivat.

Ihana katsella erilaisia maisemia kuin kotona

Tätin kainalossa kelpasi katsella maisemia.

Meidän pieni perhe ei ole ehkä sitä tyypillisintä aurinkorannikolle matkaavaa tyyppiä, koska emme juuri viihdy rannalla pötköttelemässä (tämä voi tosin liittyä vain omaan käsitykseeni..). Olemme mieheni kanssa tainneet kerran 10 vuoden aikana olla ulkomailla niin, että makasimme suurimman osan ajasta rannalla, mutta mielummin valitsemme kohteen patikointimahdollisuuksien mukaan. Kuten aiemmin kirjoittamastani postauksesta selvisi, onhan aurinkorannikollakin mahdollisuuksia vaikka mihin! Altaalla kului paljon aikaa, koska isoveli rakastaa uimista, ja myös pieni pikkusiskokin viihtyi erinomaisesti vedessä. Lasten pienelle serkkupojalle oltiin ostettu puhallettava uima-allas, missä pikkusisko vietti paljon aikaa. Olimme pikkusiskon kanssa paljon varjossa ja eräskin äitikaveri kysäisi minulta jälkeenpäin, että ihanko tosi olit kaksi viikkoa Espanjassa vaikka naama näytti yhtä valkoiselta kuin muillakin siihen aikaan vuodesta..

Hän rakastaa uimista

Pikkusiskokin viihtyi vedessä. Uv-uimapuvut oli hyödylliset!

Torremuellessa ei ollut kauheasti nähtävää tai tekemistä, jos rantaa ei lasketa, mutta talomme sijaitsi juna-aseman lähellä, joten siitä oli kätevä liikkua mihin vain. Meillä oli mukana Emmaljungan double viking 735, jotka mahtuivat juuri ja juuri juna-aseman porteista. Jos olisi ollut yhtään leveämmät kärryt, emme olisi mahtuneet. Liikuimmekin usein kantoreppu + kantorinkka yhdistelmällä, koska niin oli helpompaa. Pikkusiskoa piti yrittää juottaa enemmän, koska oli kuuma, mutta hyvin me pärjättiin. Onneksi Suomessa oli ollut kuuma kesä, joten kuumuuteen oltiin jo totuteltu.

Maasto oli mäkistä, onneksi oli tuplarattaat. Välillä oli kuitenkin parempi kulkea lapsia kantaen.

Jos ei meidän vuoristoseikkailua oteta huomioon, niin mieleenpainuvinta oli retki kaapelihissillä Calomorron kukkulalle. (Olipas yllättävä valinta..) Teleferico Benalmadena-hissi lähti Benalmadenan juna-aseman läheisyydestä ja nousi n 15 minuutin matkan 771 metriin. Hissimatka jännitti muutamaa meidän seurueesta, mutta onneksi kaikki kuitenkin lähti vuorelle! Omasta näkökulmasta katsottuna hissimatka ei ollut jännittävä, koska kyyti meni suht lähellä maata kokoajan, ja kyyti oli tasaista. Koppi oli myös yllättävän viileä, vaikka pihalla oli melkein 30 astetta. Vuorelta oli mahtavat näkymät merelle ja aurinkorannikolle ja siellä oli muutama pieni näköalareitti. Vuorella on myös kotkapuisto, johon pääsi hissilipun hinnalla. En oikein pidä eläintarhoista enkä muista vastaavista, mutta nämä linnut saivat lentää pitkiäkin matkoja vapaina ja muutenkin kotkanäytös oli mahtava! Itse istuin lasten kanssa pienen katoksen alla, mutta muut perheestä istuivat penkeillä ja heitä varoiteltiin, että tähän näytökseen osallistuvat myös katsojat. Eläinpelkoisena olin todella tyytyväinen, kun olin ”turvassa”. Linnut olivat upeita ja henkilökunta oli todella osaava. Lapset saivat myös osallistua näytökseen, mikä oli todella mieleenpainuva kokemus. Täällä kannattaa siis käydä!

Näkymät alas Benalmadenaan ja merelle.

Calamorron kukkulalla oli ihania pieniä polkuja ja huikeat näköalat

Vähän rauhallisempi retkikohde oli Benalmadena Pueblo. Monet meidän perheestä kävi siellä kävellen, mutta meitä ei houkutellut parin kilometrin kipuaminen kuumuudessa tuplarattaita työnnellen, joten hyppäsimme bussiin Benalmadenasta ja matkustimme mukavasti ylös ihanaan pieneen vuoristokylään. Saattaa olla, etten ole koskaan käynyt niin kauniissa kylässä, kuin tämä. Aurinko paistoi, talot olivat valkoisia ja joka paikassa oli kukkia ja kasveja. Olin niin ihmeissäni, kun en ollut edes kuulemani perusteella osannut kuvitella tätä kauneutta. Kävelimme ympäriinsä kylässä ja kävimme nauttimassa tapaksia ja hieman viiniä. Oli ihana ilta.

Mummin ja vaarin kanssa

Pueblon kylä on täynnä kukkia ja viherkasveja

Isoveli ja mummi

Kylästä oli ihanat näköalat alas Benalmadenaan

Isoveljen suosikkikohde oli ehdottomasti Sea Life. Hän on muutenkin kiinnostunut kaloista ja eläimistä, joten veimme hänet katsomaan kaloja, haita ja kilpikonnia. Sea Life oli siisti ja puhdas, enkä osannut ajatella täälläkään, että eläimillä olisi ollut huonot olot. Tiettyihin aikoihin olisi päässyt seuraamaan ruokintaa kulissien taakse, mutta emme satuuneet paikalle oikeaan aikaan. Sea Life on myöskin Benalmadenassa ja samaan retkeen yhdistimme myös ”kanapuiston” (Paloma Park). Joo, lintukammoiselle ei ehkä se optimaalisin paikka, kun puistossa juoksenteli ympäriinsä kanoja ja muita lintuja, mutta siitäkin selvisin ilman että tartutin pelkoani jälkikasvuun. Puisto oli aivan valtava! Siellä oli kaksi isoa leikkipuistoa jossa kävimme. Tuntui, että isoveli oli kaivannut kiipeilyä ja vapaata hömpöttämistä, joten puistoreissukin oli menestys.

Sea Life oli pienen kalamiehen mieleen!

”Kanapuisto” oli valtava puistoalue täynnä lintuja ja lapsia

Paloma Parkissa on ihania leikkialueita

Päiviin mahtui myös yksi rantapäivä ja naisten shoppailureissu Fuengirolan Miramariin, sekä lenkkitreffit mieheni kanssa. Benalmadenan rantakatua pitkin oli ihana juosta aamusella, kun ei ollut vielä niin kuuma. Saimme nautiskella rauhassa toistemme seurasta. Toivottavasti tästä postauksesta oli apua jollekin, joka suunnittelee matkaa aurinkorannikolle. Jos joku jäi mietityttämään, kysy ihmeessä lisää! Kiitos vielä appivanhemmat ja koko muu klaani matkasta. <3

Kävimme mieheni kanssa lenkkitreffeillä, juoksimme Benalmadenan satamaan.

Costa del Sol, olitkin ihana. <3

Asevelikylän tonttupaja on jo kovaa vauhtia käynnissä ja ensimmäinen valmistunut lahja menee anopilleni. Vietämme tämän joulun mieheni puolen suvun kanssa ja meillä on tapana arpoa aikuisista lahjan saajat. Tänä vuonna meidän perhe antaa lahjat anopille ja appiukolle. Kysyin anopiltani, jos hän haluaisi villasukat tai lapaset ja lapasille olisi kuulemma käyttöä! Annan mielelläni lahjaksi jotain villaista ja itse tehtyä, koska ne varmasti lämmittävät saajaansa. Joululahjojenkin kohdalla teen käsitöitä mieluiten tarpeeseen, joten tapaan kysyä saajalta mieltymyksistä ja puutteista. Vaikka tykkäänkin hirveästi tehdä käsitöitä, olisi se molemmille osapuolille kurjaa, jos lahja ei miellyttäisikään ja jäisi käyttämättömänä kaapin perälle.

Kudoin lapaset 7 veljestä langasta

Mietiskelin malleja ja olinkin jo ostanut lankaa yhteiseltä Espanjan reissultamme, kunnes sain idean maakuntalapasista! Anoppini on kotoisin Kiteeltä ja kysyin häneltä, jos kutoisinkin hänelle Pohjois-Karjalan maakuntapalaset. Hän on siis nähnyt mallin ja saanut myös valita värin, joten eivät nämä lapaset nyt niin kovin suuri yllätys ole.. No, lämmittävät kuitenkin pitkään.

Pohjois-Karjalan maakuntalapaset

Täältä löysin ohjeen Pohjois-Karjalan lapasiin ja kun idea syntyi, piti sitä lähteä heti toteuttamaan. Lankavarastossani ei ollut sopivaa pääväriä, joten kaupan kautta ja neulomaan. Lankoina minulla on Novitan 7 veljestä päävärissä ja kuviovärissä, punainen lanka on joku jämäkerä. Päävärinä käytin tummanharmaata Grafiitti-lankaa ja kuvion tein luonnonvalkoisella. Ohjeessa neuvotaan kutomaan 3 puikoilla ja Pirkkalangalla, mutta halusin lapasista hieman paksummat ja niistä piti tulla L-koon lapaset, joten vaihdoin puikot 3,5 mm ja kudoin lapaset 7 veljestä langasta.

Aloitin lapaset ohjeen mukaan 48 silmukalla ja niistä olisi saattanut tulla liian isot, jollei resori olisi kirjoneuletta. Ohjeessa kyllä varoiteltiin pitämään langanjuoksut löyhinä, mutta mutta.. Testasin itse lapasia ja pyysin miestänikin kokeilemaan niitä, eikä kuulemma ollut hänellekään liian tiukka, joten ei tarvinnut purkaa! Olin tehnyt lapasen melkein kokonaan valmiiksi, kun totesin sen liian isoksi ja purkasin lapasen varteen asti. Kavensin varren jälkeen kaksi silmukkaa kämmenselän puolelta pois ja aloitin kirjoneuleen kaksi krs  peukalon jälkeen, niin lapasesta ei tulisi liian pitkä. Minun käsi on S-M, joten aina välillä pyysin miestäni kokeilemaan, ettei kirjoneule kiristä hänenkään kättään. Hyvät kuulemma olivat. Pituuden pyysin anopiltani, koska sitä emme voineet itse kokeilla.

Joululahja anopille

Peukalon kutominen on aina se viimeinen (ja viheliäisin) homma ja tällä kertaa päätin, ettei työ jää peukaloita vaille valmiiksi, vaan teen sen heti, kun lapanen on valmis. Peukku valmistuikin yllättävän ja helposti. Näissä lapasissa oli aukkopeukalo, jonka tein mallista poiketen vain 8:lla silmukalla, koska 9:n silmukan peukalo näytti niin hurjan isolta. Pituuteenkin lisäsin muutaman kerroksen.

Peukaloa vaille valmiit!

Vaikka kirjoneuleessa oli välillä pitkiä langanjuoksuja, sain ne omasta mielestäni tehtyä hyvin ja sidoin langat aina kolmen silmukan välein, niin ei sormet pitäisi jäädä lankoihin kiinni. Malli oli kiva tehdä ja toivottavasti saaja on tyytyväinen! Olen katsonut muidenkin maakuntien malleja (täältä löytyy) ja haluaisin tehdä niistä muutamat, jos vaan olisi aikaa! On vielä monet joululahjat tekemättä ja aikaa on vain rajallisesti. Ehkä vilautan muitankin joululahjaneuleita täällä jos vain saajat malttaisivat olla kurkkimatta tänne! 😉

Asevelikylässä löytyy myös Facebookista, jonne päivitän aina uusimman postauksen! Minut löytää myös Instagramista nimellä @ansuvilaakso.  Tule ihmeessä seuraamaan minun touhuja myös siellä.

Jos joku ei vielä tiennyt, rakastan islantilaisia neuleita! Niiden neulominen on todella rentouttavaa, neuleet valmistuvat nopeasti ja mallit ovat todella upeita. Lisäksi en ole tainnut koskaan palella alafosslopista tekemäni paita päällä. Olen tähän mennessä kutonut villapaitoja paksummasta alafosslopista ja muutaman paidan ohuemmasta lettlopista. Vain yksi paidoista on päätynyt omaan käyttööni (tämä asia täytyy korjata piakkoin) , muut olen tehnyt ystäville ja sukulaisille lahjaksi, niinkuin esimerkiksi tämän Afturin. Viimeisin valmistunut villapaita tuli meidän 3-vuotiaalle, jonka edellinen paita oli jäänyt pieneksi. Minulla oli jämälankoja edellisestä paidasta, joten tähän työhön tarvitsin vain päävärin verran lankaa. Paikallinen lankakauppa myy lopilankaa, joten otin isoveljen mukaan ja hän sai itse valita villapaitansa värin. Päättäväisesti hän osoitti vihreää, ja juuri tätä ihanaa pullonvihreää, jota olen muutenkin käyttänyt useissa neuleissa! Loistavaa värisilmää pojalla.

Uusi alku

Islanninvillapaidat neulotaan saumattomasti alhaalta ylös ja hihat yhdistetään ennen kaarrokkeen tekoa. Kainalot silmukoidaan lopuksi kiinni. Kaarrokepaidat ovat yllättävän yksinkertaisia tehdä. Kaarrokkeen kirjoneule saattaa aiheuttaa päänvaivaa jos ei ole kirjoneuletta aiemmin tehnyt. Tosin minunkin ensimmäinen kirjoneuletyö oli islannin villapaita, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Neuloin ensin alaosan, jonka jälkeen hihat.

Meidän poika on pitkä ja hoikka, joten melkein aina hänelle neuloessani yhdistelen eri kokoja. Tällä kertaa ympärysmitta oli kokoa 2 ja pituuden tein koon 4 mukaan. Tein paidasta  vähän pidemmän, jotta se ei jäisi heti pieneksi. Aloitin kutomisen ohjeen mukaan alaosasta, jonka jälkeen neuloin hihat. Joskus kudon ensin hihan, sitten alaosan ja viimeiseksi toisen hihan, koska hihojen teko voi olla välillä vähän tylsää. Se ns. toisen sukan syndrooma..

Tein juuri 3 vuotta täyttäneelle pojalleni villapaidan koon 4 pituudella ja koon 2 leveydellä. Kannattaa aina mitata paidan saaja.

Kun hihat on tehty, siirretään siitä tietty määrä silmukoita apulangalle odottamaan. Aluksi siirtelin silmukoita yksitellen apulangalle, kunnes luin jostain, että silmukat on helpointa siirtää neulan avulla kaikki kerralla. Tämä ei ollut käynyt mielessäkään, ja nyt siirtely sujuu mukavammin. Tässä vaiheessa jätän yleensä pitkän päättelyvaran, jolla silmukoin hihat myöhemmin kiinni, ettei tarvitse päätellä monta langanpätkää.

Kainalosilmukat apulangalle siirrettynä. Alaosasta siirretään saman verran silmukoita apulangalle. Lopuksi ne silmukoidaan yhteen.

Hihat ja alaosa samalla puikolla, nyt kaarrokkeen vuoro!

Päättelystä puheenollen, kun on aika vaihtaa lankakerää, nappaan uuden lankakerän sisäpuolelta aina pienen ”mytyn”, jotta löytäisin kerän sisällä olevan langanpään. Kun lanka tulee kerän sisältä, kerä ei pyöri joka paikassa vaan pysyy nätisti vieressä. Lankaa vaihdettaessa työssä kiinni olevasta langasta puretaan säikeet erilleen ja asetetaan ne lomittain uuden langanpään säikeiden kanssa. Sitten pyöritellään langanvaihdoskohtaa käsien välissä (kädet voivat olla vähän kosteat, jolloin lankaa huopuu paremmin), jotta langanpäät huopuvat toisiinsa kiinni. Näin ei tarvitse päätellä näitä lankoja!

Molemmista langanpäistä avataan säikeitä ja laitetaan lomittain.

Langan vaihtumiskohta on huomaamaton eikä tarvitse päätellä

Hihat neulotaan samalle puikolle kun alaosa ja on aika aloittaa kirjoneule. Tämä on aina se paras osa! Kirjoneuletta tehdessä täytyy muistaa pitää langanjuoksut tarpeeksi lyhyinä, minä kieputan langat aina kolmen silmukan välein, ettei työ rupea kiristämään. Pidän aina korostusvärin langan lähempänä vasenta puikkoa, jotta sen silmukat kulkisivat lähempänä työtä, eikä silmukat kiristyisi liikaa. Työn nurjakin puoli näyttää siistiltä, kun kuljettaa lankoja aina samoin päin.

Korostusväri kulkee lähempänä työtä niin sen silmukat erottuu paremmin

Nurja puoli on siisti, kun lankoja kuljetetaan aina samoin päin

Kambur-paidassa on kolmen värin kierroksia vain kaksi, jotka ovat ainakin minulle hitaampia kierroksia, koska lankoja täytyy kieputella hieman enemmän. Jos haluaa helpon kirjoneulepaidan, suosittelen Stryta-villapaitaa, joka neulotaan paksusta alafosslopista. Neuloin sellaisen itselleni vuosi sitten, ja siinä oli tosi yksinkertainen kuvio.

Kolmella langalla teko ei ole minulle mieleisintä, koska se on paljon hitaampaa. Kun löytää itselleen sopivan tavan tehdä, niilläkin neulominen sujuu kyllä.

Kuvioiden jälkeen työhön kudottiin resori pienemmillä puikoilla ja sitten se olikin viimeistelyä vaille valmis. Päättelen yleensä langat aina heti työn valmistumisen jälkeen, niin saan sen mahdollisimman nopeasti käyttöön. Kainaloiden silmukointi aiheutti alkuun hankaluuksia, mutta nykyisin se sujuu ihan mukavasti. Silmukoinnissa neula pujotetaan ensin kahden yläpuolen silmukan läpi, jonka jälkeen neula pujotetaan alapuolen silmukoiden läpi. Neulaa kuljetetaan aina samaan suuntaan. Seuraavaksi otetaan edellisellä kierroksella ommeltu viimeinen silmukka ja yksi uusi silmukka ja vedetään lanka niiden läpi. Aina kaksi silmukkaa kerrallaan, joista toinen on jo ommeltu. Näin pitäisi tulla siisti sauma kainaloon.

Kainaloiden silmukointia, aina kaksi silmukkaa kerrallaan yhteen.

Silmuikoitu kainalosauma. Tämä vaatii vielä muutaman paidan, että saan tästä siistimmän.

Viimeiseksi kastelen paidan haaleassa vedessä ja asettelen sen tasoon pyyheiden väliin ja annan olla yön yli. Aamulla otan pyyhkeet pois ja annan paidan kuivua. Näin silmukat asettuvat paikoilleen ja työn jälki on siistimpää. Sitten vain paita päälle ja pihalle!

Kambur

Väreillä on väliä! Kannattaa valita toisistaan hyvin erottuvat värit kirjoneuleeseen.

Ps. Osa kuvista on pimeitä, koska kudon iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen. 😀

Olen kutonut aktiivisesti noin 4 vuotta. Sinä aikana olen löytänyt sosiaalisen median neuleyhteisön ja pääsen ihailemaan muiden suunnittelemia ja neulomia neuleita. Olen monesti kiinnittänyt huomiota suunnittelijoiden testineuloja-pyyntöihin ja salaa haaveillut saada testineuloa jonkun ihanan uuden neuleen. Aikaisemmin en ole uskaltanut, koska en ole luottanut omiin kykyihini, mutta kun Victoria Snellman oli suunnitellut uuden villahaalarin ja hän etsi Instagramissa neulojia testaamaan neuleohje, uskaltaudin ottamaan häneen yhteyttä.

Isbörns heldress on Victoria Snellmanin suunnittelema

Olen neulonut Victorian eli Lykkeliten designin neuleita aiemminkin, muun muassa Mammas isbjörnshoodien ja kun Isbjörns heldressissä tyyli oli sama, halusin neuloa pikkusiskolle sen. Mietin jo, että tämä voisi olla ihana pikkusiskon 1 vuotis-kuvauksiin! Pyysin saada neuloa haalarin koossa 1 ja sainkin sen. Neuleohjeet tuli sunnuntaina illalla ja aikaa neulomiseen oli annettu 3 viikkoa. Ohje on ruotsiksi, mutta se ei ole minulle mikään este. Helppo homma siis..

Lankana työssä Sandnesin Klompelompe spöt

Hain paikallisesta lankakaupasta maanantaina langat, jotta pääsisin heti neulomaan. Lankana käytin ohjeen mukaan Sandnes Klompelompe Spøt:iä. En kauhean usein neulo mallitilkkuja, koska omassa käytössä se nyt ei ole niin justiinsa, mutta tässä tapauksessa halusin kuitenkin olla täsmällinen ja pelata varman päälle, ettei tarvitsisi purkaa. Neuloin mallitilkun ainakin 3 kertaa eri kokoisilla puikoilla, mutta en meinannut millään saada silmukkamäärää täsmäämään. Päätin vain aloittaa neulomisen ja tarkistella sitten neulomisen aikana. VIRHE! Neuloin ensimmäisen pultun (lahkeen) ehkä 5 kertaa, koska en saanut oikeeta määrää silmukoita vieläkään. Viikko vierähti turhan nopeasti ja olin vielä alkutekijöissä. Harmistuneena päätin vain ruveta neulomaan 4:sen puikoilla, koska työ oli pakko saada valmiiksi. Kun vain neuloin, enkä ajatellut kokoajan tiheyksiä, pulttu valmistui nopeasti ja toinenkin tuli valmiiksi nopeasti.

Vihdoin rupesi sujumaan ja tiheyskin vihdoin täsmäsi

Kun olin päässyt puoleenväliin keskiosaa, rupesin jostain kumman syystä vasta tässä vaiheessa laskemaan silmukoita ja työssäni oli 4 liian vähän. Harmitti hirveästi, koska olin kaventanut haarakiilan kohdalla yhden kerran liikaa. Jos tämä ei olisi ollut testineule, olisin vain lisäillyt silmukat työhön ja jatkanut, mutta tunnollisena purkasin neuleen keskiosan pois ja aloitin lähes alusta. Onneksi työ on yksivuotiaalle, eikä purettua työtä ollut kuin 15 cm tehtynä.. Tämän jälkeen tarkistan silmukat aina heti! Tarkistin tässä vaiheessa myös tiheyden ja se täsmäsi!

Purkamisen jälkeen harmitti oma huolimattomuus

Kun kaksi viikkoa neulomista oli takana, minulla oli jäljellä hihat, raglankavennukset, huppu ja viimeistely. Asetin itselleni aikataulun, jonka mukaan oli neulottava. Neulomisaikani on aina lasten nukkumaanmenon jälkeen, joten sitä ei aina ole niin paljoa kuin haluaisin. Päätin kuitenkin, että valvon aina niin myöhään, että pysyn aikataulussa. Mukavasta ja rentouttavasta harrastuksesta oli tullutkin stressitekijä ja mietin kokoajan neulomista ja toivoin että saan sen valmiiksi. En missään nimessä aikonut tuottaa toiselle pettymystä jättämällä työtä kesken. Yhtenä päivänä sain ”etumatkaa” ja stressi alkoi helpottaa kun vihdoin alkoi näyttää siltä, että työ valmistuu. Neule ei ollut ainoa ohjelma sillä viikolla, sillä juhlimme isoveljen 3-vuotis syntymäpäiviä ja olimme lähdössä saman viikon sunnuntaina Espanjaan lomalle.. Multitasking-ominaisuuttani koeteltiin ja kovasti.

Viimeistelyä vaille valmis työ! Sain ajoissa lähetettyä mitat ja langanmenekin suunnittelijalle.

Perjantaina, kaksi päivää ennen deadlineä sain työn pois puikoilta! Oli niin sanotusti voittajafiilis, kun vein työn pingotukseen. Kastelin kaksi pyyhettä ja laitoin työn niiden väliin yöksi asettumaan, jotta saisin mitattua työn leveyden ja pituuden. Punnitsin myös valmiin työn, jotta ohjeeseen saadaan oikea lankamäärä. Työn tässä vaiheessa huomasin muutaman ratkaisevan virheen, nappilista oli hieman ”erilainen” ja minun haalarissani oli yksi napinläpi enemmän, kuin mitä olisi pitänyt.. Nämä virheet huomasin jälkeenpäin ja menevät ihan omaan piikkiini.

Nallen korvat ja napit paikoillaan. Napit: Ompelukoneliike Halonen

Työn viimeistely, eli nallenkorvien kiinnittäminen ja nappien ompelu jäi siltä osin tekemättä, ompelin ne paikoilleen, kun tulimme lomalta. Villahaalari on tosi ihana, ihan täydellinen pienelle pikkusiskolle. Ohje on selkeä ja haluaisin kovasti tehdä toisenkin haalarin, tällä kertaa ilman aikarajoja ja paineita epäonnistumisesta. Tällaista stressiä en neulomiselta kaipaa vaan haluan pitää sen omana rentoutumiskeinonani. Haluan vielä joskus testineuloa jotain, mutta ainakaan nyt ei ole sen aika.

Olimme perhelomalla Espanjan aurinkorannikolla ja loma sattui juuri 30-vuotis syntymäpäiväni aikaan. Olin aiemmin ajatellut, että haluaisin viettää syntymäpäivääni Lapissa ruskaretkellä. Minua hieman harmitti tämä, kunnes mieheni kysyi, kelpaisiko syntymäpäivän vietto vuorilla. Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että Sierra Nevadan vuoristo on vain 160 km:n päässä Costa del Solilta! Loma ja syntymäpäivä pelastettu!

Los Cahorros

65 metrinen riippusilta

Syntymäpäiväni oli keskiviikkona, joten vuokrasimme auton jo tiistai-iltana, että pääsisimme lähtemään heti aamusta. Googlailun ja suositusten perusteella lähdimme kiertämään Los Cahorros nimistä reittiä. Reittikuvauksen mukaan 8 km:n mittaisen lenkin kiertämiseen menisi aikaa 2 h 30, lapsiperheellekin se sopisi päiväretkeksi. Reitti lähtee Monachilin kylästä, läheltä Granadan kaupunkia. Ajomatkaan Torremuellen kylästä meni vajaa pari tuntia. Monachilin kylässä seurasimme Los Cahorros parking -kylttejä ja löysimme helposti parkkipaikalle. Aivan parkkipaikan vieressä oli iso kyltti, missä oli reitin kartta. Se oli hieman epäselvä eikä opasteviittoja reitin alkuun ollut juuri näkyvissä.

Reitin alku kuljettiin suojaisessa maastossa

Lähdimme kapuamaan tietä pitkin ylämäkeen. Aika pian tuli vastaan kyltti, mikä ohjasi pienelle polulle. Meidän edellä kulkeneet kääntyivät polulle, joten päätimme seurata heitä. Polku kulki joen viertä ja kuuma ilmasto muuttui miellyttävämmäksi. Kuljimme joen viertä pitkin hyvän matkaa, yhdessä vaiheessa kysyimme vastaantulijoilta vähän neuvoa, koska opastekylttejä ei reitin varrella missään vaiheessa ollut. Välillä viilensimme pieniä kyytiläisiä uittamalla varpaita joessa ja syömällä hieman eväitä. Kantaessa tulee molemmille kuuma, joten nesteytyksestä on tärkeä pitää huolta. Meillä oli mukana vesipussit, koska niistä juominen on kätevää patikoinnin aikana. Pidimme imetystaukoja ja annoimme pikkusiskolle juomaksi myös vettä. Isoveli oli hyvin suojassa kantorinkassa ja hän juo mielellään vesiletkusta, joten hänen kanssaan täytyi pitää vain monta vessataukoa.

Kantorinkan aurinkosuoja piti hyvin kuumuuden loitolla

Tuntui, että joen viertä tuli kuljettua ikuisuus ja ihmettelimme jo, että miten tästä pääsee vuorille, kun yhtäkkiä putkahdimme viidakosta vuoristoon. Olimme sittenkin löytäneet oikealle reitille. Kysellessämme ihmisiltä reittiapua, lähestulkoon kaikki sanoivat, ettemme voi mennä kantorinkan ja -repun kanssa siitä eteenpäin. Halusimme kuitenkin käydä edes katsomassa, mistä tällä reitillä oli kyse. Ylitimme mahtavan riippusillan ja sen jälkeen selvisi, mitä kaikki olivat tarkoittaneet. Valtavat kalliot nousivat pystysuoraa ylöspäin ja alle metrin levyinen betoninen ”polku” kulki joen ja seinän välissä. Päätimme jatkaa matkaa..

Siltaa pitkin sai kulkea vain 4 henkilöä kerrallaan

Maisemat oli häikäisevät

Pääsimme vain muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes kallionseinä teki polusta niin kapean, että se katkaisi meidän matkan. Ilman kantamuksia olisimme vielä mahtuneet, mutta kantorinkan kanssa ei millään uskaltanut jatkaa. Meinasi ruveta harmittamaan ihan hirveästi, mutta paikalla olleet kiipeilijät ehdottivat meille, että laskeutuisimme polulta alas jokeen ja kävelisimme jokea pitkin, kunnes pääsisimme pahimpien paikkojen ohi. Jo jokeen pääseminen meinasi olla nukkuvan pikkusiskon kanssa ylivoimainen suoritus, mutta sekin selvitettiin. Joessa oli vettä nilkkoihin asti eikä virtaus ollut kova. Kokemus ja maisemat oli aivan mahtavat ja jo tässä vaiheessa tuntui, että olin ylittänyt itseni.

Jokea pitkin oli helpompi kulkea kantorinkan kanssa

Polku kulki joen ja kallionseinämän välissä

Viimein olimme ohittaneet pahimmat paikat ja laitoimme kengät takaisin jalkaan. Hetken käveltyämme polku kapeni jälleen. Tässä kohtaa emme enää päässeet takaisin jokeen, mutta päätimme yrittää jatkaa. Mikael meni ensin isoveljen kanssa ja kohta eräs espanjalainen mies tuli ojentamaan minulle kätensä, että pääsisin pahimman paikan ohi. Seuraavan ulkonevan seinän kohdalla olikin jo kahvat seinässä ja niiden avulla pääsimme jatkamaan. Yhdessä kohdassa jouduin konttaamaan pikkusisko Tulassa ja samassa kohdassa nostimme isoveljen kävelemään. Kantorinkka selässä ei mahtunut tämän muodostelman ali. Joki ja polku erkanivat toisistaan ja me lähdimme nousemaan vuoren rinnettä ylöspäin.

Tulan kanssa pystyy tekemään retkiä pientenkin kanssa

Polku teki siksakkia vuoren rinnettä ylöspäin, mutta missään ei näkynyt opastekylttejä. Kävelimme eteenpäin muiden retkeilijöiden selkiä seuraten. Joku kyltti näkyi, mutta siitä ei oikein saanut selvää ja päätimme jatkaa matkaa muiden perässä. Se taisi olla meidän kannalta se ratkaiseva virhe, jonka takia 8 kilometrin reitti vaihtuikin lähemmäs 12 kilometriin. Tie vei maatilojen viertä pitkin ja napostelimme tien vieressä riippuvilta oksilta persikoita ja viinirypäleitä. Matkan varrella oli myös oliivipuita ja viikunapuita. Ihmettelimme reittivalintaa, mutta koska muutkin meni, niin miksi olisimme väärällä tiellä.. Muiden retkeilijöiden matka päättyikin vähän aiemmin kuin meidän, koska heidän auto oli parkkeerattu eri paikkaan kuin meidän. Meidän täytyi siis löytää vielä autolle ja ukkonen alkoi lähestyä. Tässä vaiheessa meinasi loppua voimat ja huumori. Katsoimme karttaa ja tie olisi vienyt meidät perille, mutta matkaa olisi kertynyt vielä todella paljon. Käännyimme risteyksestä, jossa luki Los Cahorros ja toivoimme parasta. Löysimme onneksi takaisin reitille, paikkaan josta sukelsimme esiin viidakosta. Jostain löytyi reippaasti lisää voimia (olisiko ollut sateen ja ukkosen uhka joka pisti vauhtia töppösiin) ja loppumatka taittui puolet nopeammin, kuin mitä mennessä. Tässä vaiheessa ei enää pysähdelty ja vasta n. 200 metriä ennen maalia alkoi sataa. Onnellisina vaeltajina istuimme autoon ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti aurinkorannikkoa yhtä mahtavaa kokemusta rikkaampana.

Vuorelle kapuamisessa on aivan oma tunnelma!

Tässä vaiheessa oltiin luultavasti vielä oikealla reitillä

Vasta tätä tekstiä kirjoittaessani luin kunnolla ajatuksella läpi reittikuvauksen, minkä olin muka lukenut ennen reissua. Jos olisin lukenut siitä muutakin kuin tummennetun osan, reitin haastavuus ei olisi ehkä tullut yllätyksenä. Hyvä kuitenkin että menimme, koska reitti oli häikäisevä ja en olisi kyllä osannyt syntymäpäivääni paremmin viettää.

Voittajana maaliin

Tyrni on aivan mahtava c-vitamiinipommi ja me kävimmekin viikonloppuna poimimassa tätä kirpeätä herkkua. Niin no, herkku ja herkku, mutta tänä vuonna tyrni oli tosi hyvän makuista, eikä ollenkaan niin kirpeätä kuin aiempina vuosina! Kannattaa aina maistaa yksi marja siitä pensaasta, mistä meinaa poimia, koska eri pensaissa on eri makuisia marjoja. Eräässä pensaassa oli nimittäin todella kamalan makuisia marjoja.. Tyrniä kasvaa luonnonvaraisena täällä rannikolla, joten sitä saa poimia vapaasti.

Meren rannalla tyrnissä

Kantorepun kanssa oli ihan hyvä poimia

Meillä ei ihan hirveästi kulu tyrniä, joten poimimme sitä tänä vuonna vain litran verran. Jotkut ”poimivat” tyrniä puristimilla, jolloin tyrnistä puristetaan suoraan mehut, ja kuoret ja siemenet jäävät pensaisiin. Me haluamme kuitenkin hyötykäyttöön koko marjan, joten poimimme marjat yksitellen. Tyrni sisältää lisäksi e-vitamiinia, kuitua ja hyviä rasvahappoja, jotka haluan saada käyttöön. Tyrniä poimiessa saa olla aika varovainen, koska pensaissa olevia piikkejä ei meinaa erottaa. Poimiva käsi on usein haavoilla ja siinä kädessä, joka pitelee pensasta, on hyvä olla nahkahanska. Paappani on väsännyt tyrnin poimintaan näppärän putken, jonka terävän pään ansioista marjan saa pensaasta helposti irti ja se tipahtaa putkeen säilöön.

Työhanska toiseen käteen niin ei tyrnin piikit pistä

Nämä putket on hyviä apuvälineitä tyrnin poimimiseen

Tyrnissä

Me teemme tyrnistä mehua ja pakastamme sen jääpalapusseissa. Näin tyrni säilyy hyvin ja saa napattua pakkasesta kerta-annoksen. Laitoimme tyrnit tehosekottimeen, jonka jälkeen kaadoimme mehun siivilän läpi litran mittaan. Siivilään jäi kuoret ja siemenet ja puhdas mehu meni mittaan. Siitä olikin sitten helppo kaataa mehu suoraan jääpalapusseihin. Meillä on sellaisia jääpalapusseja, jotka sulkeutuu itsestään, kun ne ovat tarpeeksi täynnä. Kannattaa kokeilla pussien pitävyys jonkun astian päällä, ettei mehu mene hukkaan, jos pussin suu ei pidäkkään.. Näinkin on saattanut joskus käydä..

Tyrnit tehosekottimella murskaksi

Siivilällä erotellaan mehu ja siemenet, jotka myös hyödynnetään

Säilömme tyrnimehun jääpalapusseissa

Siivilään jääneet kuoret ja siemenet kuivatin kuivurissa (isovanhempani ovat kuivanneet uunissa), jonka jälkeen jauhoin ne vielä hienoksi tehosekottimessa. Tätä ”terveyspulveria” käytän esimerkiksi myslissä tai laitan sitä leipätaikinan joukkoon.

Siemet ja kuoret erotellaan mehusta ja kuivataan

Tyrnipulveria voi käyttää myslin joukossa tai leipätaikinassa

Tyrnijääpaloja olen käyttänyt myös kiisselissä, puolen litran kiisseliin menee n 3 palaa. Lisään jääpalat yleensä vasta, kun kiisseli on saostunut niin vitamiinit eivät mene kuumentaessa hukkaan! Ja jotta kiisseli maistuu myös jälkikasvulle, päälle voi laittaa vaikka Vanillaa. Kiisseli katoaa nopeasti parempiin suihin. Kannattaa kokeilla!

Olemme tämän kesän aikana reissanneet ja retkeilleet paljon, mutta lähiretkeily on jäänyt vähemmälle. Arjen piristykseksi halusimme mennä retkelle keskellä viikkoa ja Öjenin luontopolku on juuri sopivan mittainen iltapäiväretkeilyyn. Öjenin luontopolun alkuun on keskustasta vain 5 minuutin automatka, parkkipaikka on Sundomin sillan jälkeen oikealla. Täältä löytyy tarkempi tieto, mihin voi parkkeerata auton.

Öjenin luontopolku

Parkkipaikalta on n 400 metrin matka hiekkatietä luontopolun alkuun. Luontopolun puolenvälin paikkeilla on nuotiopaikka ja kuivakäymälä. Polun pituus on 4,5 km, mutta maasto on aika vaikeakulkuista ja polun kiertämiseen saakin varata aikaa. Meillä lapset kulki jälleen kyytiläisinä, joten pääsimme kävelemään ihan hyvää vauhtia. Silti aikaa meni suhteellisen kauan parin kilometrin matkaan.

Osa polusta on helppokulkuista maastoa

Polulla tehtiin korjaustöitä

Polulla tehdään tällä hetkellä kunnostustöitä, huonoja pitkospuita on otettu pois ja monttuja paikkailtu. Polulle on tuotu haketta, jotta kulku olisi helpompaa. Silti monin paikoin reitti on vaikeakulkuista ja huonoja pitkospuita on paljon jäljellä. Kannattaa katsoa tarkkaan mihin astuu! Öjenille on myös tulossa uusi reitti! Polku ei vaikuttanut vielä valmiilta ja meillä oli ruoka-aika edessä niin emme lähteneet tutkimaan uutta reittiä. Ehkä sitten ensikerralla.

Öjenille tulee uusi reitti

Polun varrelta löytyi jännittävä luola

Nuotiopaikalle saavuttuamme sytytimme nuotion palamaan, tällä kertaa ötököiden karkottamiseksi ja tunnelman tuojaksi. Päivällisen olin tehnyt valmiiksi ruokatermokseen, joten kaivoimme eväät esiin ja rupesimme syömään. Sormiruokailijalle oli pähkinäpatonkia ja smoothiepussi ja meille muille oli tonnikalapastaa. Syötyämme ruuan ja jälkkärin tutkimme hetken aikaa taukopaikalta löytyvää luolaa! Se oli isoveljen mielestä aika jännittävä, mutta hän uskalsi kuitenkin mennä sisään. Luolasta pääsee läpi, joten hänet pystyi päästämään sinne turvallisin mielin.

Ruokatermoksessa eväät pysyy lämpimänä pitkään

Taukopaikalla on luola, jota piti varovasti tutkia

Eväshetki on paras hetki!

Loppumatkan kävelimme reipasta vauhtia lapset kyydissä, koska iltapala aika alkoi tulla vastaan. Lenkin kiertämiseen on hyvä varata ainakin 3 tuntia, mutta jos on tarkoitus antaa lasten kävellä, voi lenkillä vierähtää kauemminkin. Tämä on hyvä päiväretkikohde esimerkiksi viikonlopulle, suosittelen käymään!

Kävimme siskoni kanssa vielä uudestaan Öjenillä, tällä kertaa lenkkivaatteet päällä. Olen innostunut polkujuoksusta ja Öjenin polku on juuri sopivan mittainen lenkki minulle.  Jos lähtee juoksemaan jo parkkipaikalta, lenkin pituudeksi tulee lähemmäksi 6 km. Aikaa lenkin kiertämiseen meillä meni n. 50 minuuttia. Maasto on juurakkoista ja kivistä, niin vauhti ei saa olla liian kovaa, että kerkeää katsomaan askeleilleen sopivan paikan. Olen juossut poluilla kesän aikana jonkun verran, Öjenillä ja Västervikissä. Jos on antaa vinkkejä uusista polkujuoksureiteistä niin kuulisin niistä mielelläni!

Polkujuoksemassa Öjenillä

Tänä vuonna minulla ja monella ystävälläni on 30-syntymäpäivät. Ystävälläni oli syntymäpäiväjuhlat elokuun puolessa välissä ja halusin antaa hänelle lahjaksi jotain erityistä. Olemme aiemmin sopineet, ettemme vaihtaisi lahjoja aikuisten kesken, mutta 30:sten kunniaksi annoin hänelle lahjaksi villapaitalahjakortin. Hän sai lahjakortin puoli vuotta ennen syntymäpäiväänsä, joten aikaa oli hyvin idean toteuttamiseen. Hän sai selailla Ravelryä (neulojien ja virkkaajien ideapankki) tunnuksillani ja valita minkä tahansa neuleen. Mallin valinnassa ei kauaa kestänyt ja värien valintakin sujui häneltä nopeammin kuin minulta.

Aftur lettlopi-langasta

Rakkaudestani islantilaisiin neuleisiin taisin suositella sellaista hänellekin ja niinpä hänkin päätyi sellaisen valitsemaan. Islantilainen villalanka on ihanan lämmintä, enkä ole koskaan tainnut palella omalla villapaidallani. Aftur-niminen paita löytyi Islantilaisia neuleita-kirjastani. Sen on suunnitellut Védis Jónsdóttir ja se neulotaan ihanasta Lettlopi langasta. Lopilankoja saa tilattua monen lankakaupan verkkosivuilta ja sitä löytyy myös meidän paikallisesta lankakaupasta.

Aloitin hihasta, sitten neuloin alaosan ja lopuksi toisen hihan

Toiveena oli, että neuloisin villapaidasta hieman pidemmän ja neuloin paidasta 30 cm pidemmän kuin mallissa alunperin oli. Muuten tein ihan ohjeen mukaan. Puikkoina käytin 4,5 pyöröpuikkoja. Ostin työtä varten KnitPron pyöröpuikot ja karhea islanninvilla luisti niillä tosi ihanasti. Aiemmin olen tykännyt neuloa puisilla puikoilla, mutta olen tykästynyt enemmän näihin Zingeihin. Työt etenee hurjaa vauhtia näillä puikoilla! Kirjoneuleen tekeminenkin sujuu joka kerta paremmin ja työstä tulee siistimpi.

Paras vaihe edessä!

Lankadominanssin ansiosta nurjasta puolestakin tulee siisti. Päättelyapulainen mukana hommissa

Aloitin neulomisen kaksi kuukautta ennen syntymäpäiväjuhlia ja työ valmistui viikkoa ennen h-hetkeä. Monet taitavat lykätä töiden päättelyä, mutta minä tapaan tehdä sen heti! Kainaloiden silmukointikin onnistui tällä kertaa tosi hyvin. Islantilaisia neuleita-kirjassa on tähänkin tosi selkeät kuvalliset ohjeet, kuin myös lankadominanssiin.

Kainaloiden silmukointi jäljellä

Aftur pidemmällä helmalla

Työn kanssa ei tullut kiire ja sitä oli mukava neuloa. Minun ensimmäinen kirjoneuletyöni ja oli myöskin islantilainen neule. Nämä on yllättävän helppoja ja mukavia neuloa, koska puikot on isot ja lanka paksua. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tällaisen neulomista! Ystäväni on paitaansa kovin tyytyväinen, enää hänen ei tarvitse palella. <3

Meidän pihan omenat taitavat olla aika aikaista lajiketta, sillä nyt ne on kokonaan saatu pois puista ja säilöttyä! Muumio-omenoita oli jonkun verran ja ampiaiset söivät osansa, mutta jäljelle jääneet on säilötty hilloksi, omenalastuiksi ja osan olen pakastanut. Omenahillo on ihanaa ja sitä tehdäänkin meillä yleensä iso satsi. Jos meidän pikkusisko söisi soseita, olisin keittänyt hänelle sitä pakkaseen samalla, mutta koska meillä sormiruokaillaa niin soseille ei ole tarvetta. Nyt on hyvä aika tehdä hilloa, ja tällä ohjeella on aina tullut hyvää. Alunperin nappasin ohjeen Dansukkerin hillosokeripussin takaa. Dansukkerin sivuilta löytyy muitakin vaihtoehtoja omenahillon tekoon.

5 kg omenia hilloksi

Käytän hilloon molempia meidän pihan omenia, toinen on valkea kuulas ja toista en edes tiedä. Toisten omenoiden kuori hieman punertaa ja on hyvän makuinen. Poimimme tänä vuonna hilloa varten n. 5 kg omenoita ja valmista hilloa tuli 7 litraa. Meillä on tapana antaa hilloa eteenpäin, koska meillä ei ihan tuota määrää syödä vuodessa. 😀 Kunhan vain omenoita ei mene roskiin, olen tyytyväinen.

Let’s omppuhillo

Hillon tekoon tarvitsee:

2,5 kg omppuja (kuorimattomia)

1 kg hillosokeria

2 dl vettä

Sitruuna

Kanelitanko

Puhtaita ilmatiiviitä lasipurkkeja tai jos pakastat, niin pakastusrasioita.

Kaneli antaa hillolle hyvän maun

Alkuperäisessä ohjeessa ei ole kanelitankoa ja sitruunamehukin on valintakysymys, mutta mielestäni ne antaa hillolle hyvän maun, joten kannattaa käyttää niitä.

Ensimmäiseksi tapaan laittaa uunin päälle (100 astetta) ja laitan sinne lasipurkit kuumentumaan.

Olemme aikaisempina vuosina kuorineet omenat, koska meillä on ilmeisesti ollut ylimääräistä aikaa. Tänä vuonna kokeilimme vain poistaa siemenkodat omenoista ja kappas vaan, hillon teko muuttui paljon helpommaksi. Lohkoimme omenat neljään osaan ja laitoimme ne isoon vesiastiaan odottelemaan keittämistä. Vesi estää omenoita tummumasta, joten hillo pysyy kauniin värisenä.

Omenat kannattaa pitää vedessä niin ne ei tummu

Valmiit lohkot höyrytetään pehmeiksi pienessä määrässä vettä. Laitan yleensä jo tässä vaiheessa kanelitangon kattilaan, jotta siitä tarttuisi mahdollisimman paljon makua omenoihin. Pehmenneet omenat pyöräytän sosemyllyn läpi, jonka siivilään jää kuoren kovat osat. Tämän vaiheen voi myös tehdä sauvasekoittimella. Jos haluat tehdä samalla vauvalle sosetta, tai muuten vaan makeuttamatonta omenasosetta, voi tässä vaiheessa laittaa sosetta rasioihin. Omenasoseeseen kannattaa lorauttaa päälle sitruunamehua, ettei sose tummu.

Tämän kohdan voi tehdä myös sauvasekottimella

Valmis sose kannattaa punnita, sillä 2 kg:aan sosetta menee 1 kg hillosokeria. Meillä meni pikkuisen yli sen, joten pakastin sosetta ilman makeutusta. Soseen sekaan laitetaan 2 dl vettä, sitruunan mehu, kanelitanko ja hillosokeri ja sosetta keitetään n. 10 minuuttia. Ota kanelitanko pois ennen hillon purkittamista.

Soseen voi säilöä myös pakkaseen, kannattaa laittaa sekaan hieman sitruunaa

Taso kannattaa vuorata sanomalehdillä, sillä omenahillo on tahmaista ja lasipurkit kuumia. Ota lasipurkit uunista ja kaada sose varovasti purkkeihin. Tapaan keittää hillopurkkien tiivisteet varmuuden vuoksi, joten laitan ne purkkeihin kiinni vasta viimeisessä vaiheessa. En ole tutkinut, voisiko tiivisteet pitää purkeissa, kun ne ovat uunissa. Onko kenelläkään tietoa? Ole varovainen, kun laitat purkkeja kiinni, hillo on todella kuumaa. Jäähdytä hillopurkit, laita ne kylmään ja nautiskele. Meillä hillot ovat säilyneet hyvänä aina seuraavan sadon tuloon asti.

Omenasato purkissa

Loppuun vielä pieni pakastusvinkki! Jos aika ei riitä muuhun (tai olet jo hillonnut ja mehustanut ja ties mitä..) niin kannattaa omenat pilkkoa pieniksi ja pakastaa ne paloina. Laitoin hieman sokeria sekaan, myös sitruunamehua voisi käyttää. Pakastettu omena sopii erinomaisesti smoothieen tai jos keskellä talvea iskee omenapiirakan himo niin silloin on valmiita omppupaloja pakkasessa. Instagramissa minua seuraavat näkivätkin jo viime viikolla tämän vinkin. Minut löytää instagramista nimellä @ansuvilaakso.

Omenat voi pakastaa kuutioina

Makoisia omppuhetkiä!