Yhteistyö Vaasan kaupungin kanssa

Vaasan oma laskettelukeskus on jälleen avattu ja tänä vuonna avattiin myös lasten oma rinne, jossa on helppokäyttöinen mattohissi lapsille ja aloitteleville laskijoille. Omasta lapsuudesta muistan, kuinka Öjbergetin ankkurihissi tuntui vaikealta ja hiihtokoulussa käveltiin rinnettä ylös, kun ankkuriin pääsi vain ne, jotka olivat tarpeeksi taitavia. Ihanaa, että Vaasan kaupunki satsasi mattohissiin ja se on kaiken lisäksi ilmainen, joten nyt on monella lapsella mahdollisuus päästä helposti opettelemaan laskemista. Viimeisestä omasta käynnistä Öjbergetillä on vierähtänyt varmaan 15 vuotta, joten oli aikakin tulla laskemaan tänne! Rappusia ja polkuja on kyllä tullut juostua, mutta rinteessä en ole ollut sitten yläasteen/lukion..

Olemme lasketelleen lasten kanssa aiemmin Ylläksen rinteissä ja esikoisella on laskettelukokemusta jo muutamalta vuodelta, joten hänen kanssaan pystyi hyvin menemään ankkurilla ylös. Aloitimme laskemisen C-rinteestä, eli siitä kaikista loivimmasta ja helpoimmasta. Hän kuitenkin rakastaa vauhtia, joten hän laski isänsä kanssa myös hissin vasemmalla puolella olevasta rinteestä, eli B-rinteestä. Itsellä ei aina rohkeus riitä hänen kanssa laskemiseen, koska olen itse niin varovainen. Siksi lasken mieluusti pikkusiskon kanssa lastenrinteessä.

Ostimme pikkusiskolle kirpparilta lasketteluvaljaat, jotka olimme todenneet hyväksi jo lapinreissulla. Harjoittelemme pikkusiskon kanssa vielä jarruttamista ja kurvailua, mutta hänkään ei malttaisi, vaan haluaa vauhtia. Täytyy jollain kerralla päästää hänet valjaista ja antaa kokeilla laskea ilman jarrua, ehkä se jarruttaminen onnistuu paremmin näin. Täytyy vain olla valmiina nappaamassa hänet ennen verkkoa.. Tasapainossa hänellä ei ole ongelmaa, mutta mattohissiin pääsyssä kylläkin. Varsinkin nyt, kun hänellä oli isoveljen vanhat sukset, jotka olivat hänelle hieman liian pitkät, oli ylämäessä olevaan hissiin vaikea päästä itse.

Öjbergetillä oli paljon porukkaa liikkeellä, oli hiihtäjiä, laskijoita ja lasten rinne oli kovassa käytössä. Myös pulkkamäessä riitti väkeä. Me söimme eväät kodassa muutaman muun perheen kanssa turvavälit huomioiden. Oli hienoa, että Öjbergetille oli myös tullut uudet vessat, jossa pääsi käymään välillä. Tämä tieto on tärkeä näin lapsiperheen näkökulmasta, koska hätä yllättää takuuvarmasti, oltiin sitten hississä tai keskellä rinnettä..

Olimme ajatelleet tehdä vielä viimeisen laskun isossa rinteessä isoveljen kanssa ja mieheni jäi viihdyttämään pikkusiskoa, joka ei omien sanojensa mukaan enää jaksanut laskea. Kun hän sitten huomasi, mihin olimme isoveljen kanssa suuntaamassa, alkoi hurja ”mäki haluun”-papatus, joka päättyi siihen, että pikkusisko ilmestyi hissijonoon kanssani ja suunnattiin sitten koko porukalla isoon rinteeseen. Mieheni meni hissiin isoveljen kanssa ja minä nappasin pikkusiskon jalkojeni väliin. Tällä tyylillä pääsimme helposti hississä ja huipulle ilman ongelmia. Pikkusisko on hyvä pitämään ”suksia suorassa”, niin kun häntä ohjeistin. Alle 6 vuotiaat eivät tarvitse omaa hissilippua, vaan saavat mennä omasta portista.

Alas tultiin C-rinnettä hyvässä yhteistyössä, kunnes muutaman laskun jälkeen hän oli jo menossa hyppyriin muiden perässä.. Joka kerta juuri ennen alastuloa hän aloitti ”vielä yks”-höpinän ja sitä viimeistä laskua laskettiin varmasti viisi kertaa, kunnes tuli oikeasti aika laittaa sukset boxiin ja suunnata kotia kohti. Meillä oli tosi ihana päivä rinteessä, meidän lisäksi paikalla oli tosi moni muukin. Hyvin sinne rinteisiin mahtui kaikenlaiset laskijat. Onneksi Öjberget on taas auki ja toivottavasti talvi pysyy kauan että päästään nauttimaan vielä monet kerrat rinteistä! Luulenpa, että meidän porukalle ei tämän kerran jälkeen riitä pelkkä mattohissi, joten taidamme pitää ainakin vielä toisen samanlaisen päivän, jos vain säät suosivat.

Meillä alkoi yliopistossa kurssi nimeltä Hållbar utveckling, eli kestävä kehitys varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Aivan ihana kurssi, vaikka luentoja on takana vasta yksi. Tällainen kurssi antaa todennäköisesti minulle hurjan paljon inspiraatiota ja tietoa siitä, miten voin vahvistaa ja kehittää lasten luontosuhdetta. Ensimmäisten tehtävien joukossa oli kirjoittaa essee omasta luontosuhteesta, miten se luonto vaikuttaa minuun ja minkälaisissa paikoissa viihdyn mieluiten. Lisäksi piti miettiä, miten voisin tulevassa työssäni hyödyntää näitä asioita. Tälle tehtävälle oli annettu vastaustilaa vain 1 sivu, vaikka kerrankin olisin voinut tuottaa tekstiä enemmänkin! Ruotsiksi kirjoittaminen on yleensä hieman työn takana, varsinkin akateeminen teksti ruotsiksi tuottaa välillä tuskaa, mutta tämä pieni tekstinpätkä syntyi hujauksessa. Sitä kirjoitellessani pohdin omaa luontosuhdettani ja halusin tulla tänne vielä jatkamaan aiheesta.

Aloitin tekstini kertomalla, miten retkeilemme koko perheen voimin, lähes jokaisessa säässä. Eniten haluan, että lapseni saavat hyvän luontosuhteen ja kunnioittavat luontoa ja elämää maapallolla. He ovat niitä, jotka tulevat asustamaan tällä maapallolla kauemmin kuin me. Haluan näyttää, että luonnossa on hyvä olla ja onhan se useimmiten niin, että luonnossa ollessa kaikki ovat rauhallisempia ja kiukut ja (pukemis)takut unohtuvat hetkessä. Joskus toki tuntuu siinä lähtökaaoksessa siltä, ettei retkelle lähtö voi olla tällaisen takkuamisen arvoista, mutta kyllä se sitä on. Onhan se ihan fakta, että metsässä ja luonnossa oleilu laskee stressitasoja. Luin tästä aiheesta kirjan nimeltä Terveysmetsä, josta sain faktaa tueksi. Olen aina kokenut, että luonnossa olo helpottaa, siksi varsinkin syksyn synkeimpiin aikoihin ja pitkän talven (onneksi nyt on lumi maassa) avuksi tapaan lenkkeillä meren rannalla. Vaasassa on pitkä pätkä pyörätietä meren äärellä, joka on lempireittini täällä.

Meri on minulle turvapaikka. Me olemme viettäneet todella paljon aikaa meren äärellä ihan pienestä saakka ja siksi hakeudunkin aina meren äärelle, kun tarvitsen selkeyttä ajatuksiin tai kaipaan vain jotain kaunista. Kevättalvisin on parasta luistella tai potkutella merenjäällä ja ai että sitä hetkeä, kun meri näkyy ensimmäisiä kertoja jään väistyessä. Asuessamme mieheni kanssa Tampereella, tuntui että ei saanut samalla tavalla happea, kuin rannikolla. Tämä on asia, jonka luultavasti vain rannikolla kasvanut ymmärtää. Ne hetket, kun kävimme Vaasassa ja merituuli puhalsi keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa, oli parhaita hetkiä. Ja myös yksi suuri syy muuttaa takaisin kotiin. Hetkeäkään ei ole kaduttanut.

Meri antaa meille myös ruokaa, kalastamme keväisin, jotta meillä olisi ruokaa pakkaseen. Saamme luonnosta myös muuta ruokaa ja luonnon avulla voimme viljellä itse osan ruuastamme. Keräämme metsästä ja suolta marjoja ja poimimme sieniä. Kotipihassamme on omenapuita, sekä luumu- ja päärynäpuu (jälkimmäinen ei tosin vielä tuota satoa). Viljelemme pienellä kasvimaallamme juureksia ja kasviksia ja sillä lailla voimme näyttää lapsille, miten paljon ruuan pöytään saaminen vaatii.

Esikuvani luonnon suhteen on minun mummo ja paappa. He ovat aina viljelleet tai keränneet suurimman osan omasta ruuastaan. Enää he eivät sitä tee, mutta paappa lähtee silti meidän kanssa metsään näyttämään niitä parhaita paikkoja, mistä voi sieniä löytää. Vietin heidän mökillään paljon aikaa pienenä ja osallistuin heidän kanssa kasvimaa-hommiin. Eihän se pienenä (tai teininä) aina niin mukavaa ollut kykkiä nyppimässä rikkaruohoja, mutta nyt sen huomaa, miten arvokasta tämä tieto on!

Lempipaikakseni kirjoitin meren, metsän, lapin luonnon ja vuoret. Vuorille nyt ei päästä, mutta silti ne aina siintää mielessä. Luonnosta on niin moneksi ja on ihanaa, että lapsemmekin viihtyvät luonnossa. Välillä on hankalia hetkiä, niitä tulee missä vaan. Seuraavaa luontohetkeä odotellessa, nyt on ainakin hyvät hanget vaikka hiihtoretkelle.

Se on vihdoin valmis! Nimittäin kaunein tekemäni paita. Jonkun aikaa siinä menikin, koska muut projektit tuli tielle ja välillä loppui lanka, mutta nyt se on vihdoin valmis. Syntymäpäiväni tienoilla, eli syksyllä, julkaistiin Suolaulu-paidan ohje ja siihen sopivat lankapaketit Nurjan verkkokaupassa ja minä olin ihaillut tätä paitaa jo jonkun aikaa, joten mikäs sen täydellisempi synttärilahja neulojalle, kuin lankapaketti ja ohje! Suolaulu on Jenna Kostetin, eli Ihtiriekkoknitsin suunnittelema kirjoneulepaita, jonka minä neuloin Rosa Pomarin Pegulhalista. Tämä kuului siis tähän pakettiin ja paketti tilattiin mittojen mukaan. Paketti tuli ajoissa syntymäpäivääni ajatellen, mutta säästelin hieman sen aloittamista, koska tämä oli erityinen neule.

Kirjoneule-osuus pitkine langanjuoksuine ja aika haastavine kuvioineen vaati paljon keskittymistä ja teinkin sitä useimmiten iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Aina en myöskään jaksanut päivän päätteeksi lisää ajatustyötä, joten työ eteni hitaasti. Neuloin Pegulhalia 3 mm puikoilla, joten ohut lanka neuloutui myös hitaammin, kun on tottunut esimerkiksi lettlopiin joka etenee hujauksessa. Kirjoneuleosuus oli kuitenkin jossain vaiheessa ohi ja siitä alkoi sujua hieman nopeammin, kunnes olin saanut kaiken muun valmiiksi, paitsi hihat. Silloin jouduin (omasta halustani toki) laittamaan paidan hieman tauolle, koska halusin aloittaa joululahjaneulomukset ajoissa.

Joulun jälkeen jatkoinkin paidan tekemistä, kunnes lanka loppui! Lanka olisi luultavasti riittänyt, koska paketit on varmasti testattu, mutta tavalliseen tapaan en tehnyt mallitilkkua, enkä edes tainnut mittailla tiheyttä työn edetessä.. Koskahan opin..? Lanka oli loppu Nurjasta enkä sitä edes etsinyt muista verkkokaupoista. Koitin onneani Instagramin puolella ja kyselin storyssä, jos jollain olisi jäänyt kyseistä lankaa edes jonkun verran, koska minulta uupui enää hihojen resorit. Olin tehnyt toisen hihan ja toisen puoleenväliin, mutta en ollut ollenkaan tyytyväinen ensimmäiseen hihaan, siellä oli joitain virheitä ja päädyin purkamaan sen. Neuloin sitten molemmat hihat niin pitkälle kun lankaa riitti ja se tosiaan riitti niin pitkälle, että vain 8 cm resorit jäi puuttumaan. Siksi tarvitsin vain pienen jämäkerän, joista neuloisin niin pitkälle, kun lankaa riittäisi.

Työn suunnittelijakin jakoi storyni ja eräs ihana kanssaneuloja lähettikin minulle omasta työstään jääneet jämät ja sain työn päätökseen! Kiitos vielä. <3 Minulla nyt on vielä pikkuiset jämät tuota samaista lankaa värissä 05 jos joku sitä tarvitsee. Viimeistelin työni kylvettämällä sen noin 15 minuutin ajan, jotta silmukat asettuisivat tasaisesti ja pingotin työni, jotta kirjoneule näyttäisi mahdollisimman hyvältä. Sanoinko jo, että tästä paidasta tuli aivan ihana? Tytär 3-v oli myös sitä mieltä, että hänkin tarvitsee samanlaisen, katsotaan sitten jossain vaiheessa, saako hänkin omansa. Nyt on ainakin niiiiin pitkä lista taas ihania neuleita jonossa, että hän joutuu hetken odottelemaan omaansa..

Kirjoitin tuossa syksymmällä, että Lapin tarve on tyydytetty, ainakin seuraavaan sesonkiin asti ja niinhän se oli. Kunnes tuli lumet ja täällä Vaasassa ei ihan siltä näyttänyt.. Lumien tulon jälkeen ja varsinkin, kun Instagramissa rupesi näkymään ihania kuvia Äkäslompolosta ja Ylläkseltä niin se lapinkuume rupesi taas nousemaan. Parhaat viikot menee aina nopeimmin meidän majapaikasta ja tiesin, että oli turha enää haaveillakaan mistään hiihtolomaviikoista. Odottelimme lukujärjestykseni saapumista kuin kuuta nousevaa, että pääsisimme edes jollekin viikolle talven ihmemaahan. Lukujärjestyksen saavuttua totesin ettei siihen aikatauluun mahdu mitään lomaa, vaikka voisihan ne luennot olla etänäkin, niin kuin tähänkin asti olemme olleet.. Keskustelimme mieheni kanssa tuossa joululomalla, että nyt tai ei ollenkaan ja sehän vasta surkeata olisi ollut, jos ei ollenkaan olisi päässyt! Eli loppiaisen tienoilla laitoimme lasten toiveesta kellot herättämään kuuden maissa ja lähdimme ajelemaan kohti parempia lumia.

Olemme onnistuneet tartuttamaan 5- ja 3-vuotiaisiin lapsiimmekin lapinkuumeen, koska kaikista parhaiten sujuvat automatkat ovat niitä, kun ajamme lappiin. Kunhan on tarpeeksi evästä ja tekemistä, he luultavasti istuisivat tämän matkan vaikka edestakaisin, kuten takaisin tullessamme saimme kuulla. Syömme usein autossa aamupalan, koska eväshetkillä voittaa aina melkein tunnin ajomatkasta. Tälläkin reissulla halusimme vältellä pitkiä pysähdyksiä ja meillä oli lounaskin autossa syötäväksi, sekä vielä välipaloja ja tietenkin matkaherkut. Eväshetki on tälläkin retkellä paras hetki. 🙂

Ensimmäinen päivä perillä menee aina kotiutuessa, kauppareissuissa ja muissa puuhissa, mutta kyllä me hiihtämäänkin päästiin. Pikkusisko hiihti viime talvena ehkä noin 10 metriä, jonka jälkeen hän ei ”halunnut jaksaa”, joten lähdimme matkaan aika kevyin odotuksin. Hänpä yllätti meidät kaikki ja hiihtelimmekin hyvän tovin. Minä hiihdin hissukseen pienemmän kanssa ja mieheni teki pikkuisen pidemmän lenkin isoveljen kanssa, joka rakastaa kaikkea tekemistä ja urheilua. Ylläksen maastossa on todella hyvä latuverkosto ja vaikka lumitilanne ei ollut mitenkään parhaimmillaan (vain puoli metriä lunta), oli latuja kuitenkin tarjolla hyvä määrä koko Ylläksen alueella. Lasten kannalta helpoin latu, eli latu Äkäslompolon järven jäällä ei ollut vielä kunnossa niin sinne emme päässeet, mutta eiköhän sekin ala tässä vaiheessa jo olla kunnossa.

Hiihdimme koko perheen voimin vielä toistekin, mutta pääsimme tekemään myös hieman pidemmän hiihtolenkin niin, että lapset olivat kyytiläisinä. Vuokrasimme Ylläs Sport Cornerista ahkiot, jotta saisimme itsekin hieman hiihdellä ja nauttia erilaisista maisemista ilman, että tarvitsee miettiä lasten jaksamista. Pakkasimme pikkuiset makuupusseihin ja viltteihin Jounin kaupan pihalla ja kävelimme ahkiot perässä Äkäshotellille asti, josta lähti ladut eri suuntiin. Tällä kertaa teimme hiihtolenkin Velhonkodalle, viimeksi tehdessämme tällaisen retken kävimme Elämänluukulla. Täältä pääset lukemaan siitä retkestä. Isoveljen sukset olivat mukana, jotta hänkin saa halutessaan hiihtää. Sukset sai kätevästi sujautettua ahkioon, mutta emme olleet miettineet hänen varustustaan tarpeeksi hyvin. Tai tarkalleen ottaen, emme olleet ajatelleet, että hän hiihtäisi niin pitkää matkaa.. Paikalla istuessa saattaa helposti tulla kylmä, joten olimme pukeneet lapset hyvin. Ilma oli noin -10 asteista, joten lapsilla oli kerrastot ja villahaalarit toppavaatteiden alla. No, eihän sellaisella varustuksella ole kiva hiihtää, joten ei se ole ihme, että ensimmäisellä hiihtokerralla isoveli hieman tuskastui ja halusi nopeasti takaisin kyytiin. Siinä vaihtelussa meinasi tuskastua itse kukin, mutta lasten ehdoilla täytyy mennä. Menomatka meinasi muutenkin olla tuskaa, kun omista monoista tulee aina isot rakot (jännä, että joka kerta sama juttu..) ja muutenkin meno pitkän hiihtotauon jälkeen ei ihan meinannut sujua. Tässä vaiheessa olimme huomaamattani hiihtäneet pelkkää ylämäkeä pitkän tovin, joten ei ihme että helpotti heti kun alkoi hieman luistaa. Jos hiihtää tunturia ylöspäin niin ei kai se ole ihme että vähän puuskuttaa.. Pikkusisko nukkui tyytyväisenä pienten protestien jälkeen ja kun lähestyttiin taukopaikkaa, halusi isovelikin taas hiihtää. Hän hiihtikin sitten kolmisen kilometriä ja oli tyytyväistä poikaa kun päästiin perille. Velhon kodalla söimme hieman ja paluumatkalla isompikin otti makoisat unet ahkion kyydissä. Paluumatkan hiihtokin oli täyttä nautintoa ja hämärässä hiihtäminen otsalampun valossa oli oikein tunnelmallista. Ihana päivä!

Hankimme isoveljelle omat lasketteluvälineet vuosi sitten käytettynä ja ne oli tietysti mukana, koska laskettelusta oli höpisty tauotta siitä lähtien, kun olimme kertoneet lapsille lappiin lähdöstä. Ja siitä oli höpisty nimenomaan molempien lasten toimesta, vaikka pienemmällä oli tuskin hajua siitä, mitä laskettelu on. Olimme sopineet, että hän saa ensin katsoa, mitä isoveli puuhaa ja jos hän vielä haluaa itsekin mukaan, vuokrataan hänelle sitten varusteet. Laskettelimme Ylläsjärven puolella, koska aikeissa oli olla koko päivä rinteessä ja pulkkamäessä ja tällä puolella on kaksi mattohissiä pikku laskettelijoille ja pulkkailijoille, gondolihissi isommille laskijoille ja sitten Hesburger, mikä maistuu kaikille. Isoveli on laskenut viimeksi viime hiihtolomalla, joten vaikka hän halusi samantien isompaan mäkeen, toppuuttelimme hieman ja kehotimme laskemaan ensin laskut mattohissimäessä, jotta kaikki muistuu taas mieleen. Hän on sitä tyyppiä, että kovaa täytyy päästä, ihan hänen ensilaskuillaan pari vuotta sitten hän ns. karkasi minulta, koska menin kuulemma liian hiljaa ja ”kyllä minä osaan”. No, se lasku meinasi päättyä verkkoihin, ellei isänsä olisi ottanut pikku syöksylaskijaa kiinni.. Tästä viisastuneena menimme hakemaan pienemmälle suksivuokran lisäksi lasketteluvaljaat, koska tällä kertaa alarinteessä ei ole kukaan odottamassa.

Pienempikin pääsi siis rinteeseen ja muutaman ensimmäisen laskun hän laski minun jalkojen välissä, jotta tietäisi mistä tässä hommassa on oikein kyse. Pikkusiskon tasapaino jaksaa hämmästyttää minua aina, näin vain hän pysyi pystyssä tässäkin lajissa ilman ongelmia. Mattohisseissä on se hyvä puoli ettei ensinnäkään hissilippua tarvita niin lapselle kuin vanhemmallekaan ja parasta on se helppous, mikä tässä hississä on. Ankkurihissi on haastava mennä (minun mielestä vielä aikuisenakin välillä), saatika sitten pienen laskijan kanssa. Isompi ja mieheni lähti jossain vaiheessa kokeilemaan onneaan sompahissiin ja taisivat käydä ankkurillakin, kun me neidin kanssa laskettiin pikkurinnettä hyvä tovi. Hän(kin) halusi laskea kovempaa, mutta viisastuneena edellisestä, opettelimme kurvailemaan ja koitimme harjoitella jarruttamista. Hän on juuri täyttänyt 3, joten auraaminen ei oikein meinannut onnistua, mutta onhan ainakin lasketellut avustettuna. Kaatumisia ei tainnut tulla kuin yksi, joten erinomaisesti meni tämä päivä. Laskettelimme noin 3 tuntia, söimme välissä ja laskujen päätteeksi kävimme vielä pulkkailemassa. Mieheni pääsi laskemaan muutamia laskuja aina välissä, koska isompi pärjää itsenäisesti mattohississä, kunhan olen lähettyvillä. Meidät kuskattiin mökille ja pojat lähtivät vielä iltamäkeen Äkäslompolon puolelle. Isoveli oli tullessaan väsynyt, mutta erittäin onnellinen pieni mies.

Kävimme laskemassa kahtena päivänä, suurin piirtein samanlaiset päivät, mutta toisena päivänä söimme eväät laavulla, joka on Ylläsjärven rinteiden lastenalueella. Oli aika kylmä viettää evästaukokin pihalla, joten lähdimme pikkusiskon kanssa aiemmin mökille ja miehet jäivät taas iltamäkeen. Keli oli kylmä ja isoveli kertoikin minulle salaisuutena että he olivat isän kanssa käyneet rinnekahvilassa kaakaolla hieman lämmittelemässä poskia. On ihanaa, kun lapset kasvavat ja heidän kanssaan voi jo kerätä yhteisiä kokemuksia, jotka he toivottavasti muistavat koko elämänsä. Minä ainakin muistan nämä ihanat reissut, näistä täytyisi teettää valokuvakirjoja, että saisimme useimminkin palata näihin maisemiin yhdessä.

Retkiä tälle reissulle mahtui vain yksi, mutta se oli sitäkin parempi. Talvella on niin paljon muutakin tekemistä, että jätimme suosiosta retkeilyt muille sesongeille, mutta Varkaankurulla on aina käytävä. Talvipolku sinne on helppokulkuinen ja aina yhtä ihana ja sopivan lyhyt lasten kuljettavaksi. Pikkusisko totesi kotona hyvin päättäväisesti, että rinkka jää kotiin, joten meillä ei ollut sitä matkassa. Mukana meillä oli kuitenkin liukurit ja rattikelkka, jolla laskimmekin ne muutamat mäet, mitä varsinkin paluumatkalla oli. Retki oli muutenkin ikimuistoinen, koska isoveli keksi ihanan leikin, jonka tarkoituksena oli työntää minut lumeen. Punaposkisena ja nauravana hän lenteli hyvin usein hankeen pienen tönäisyn saattelemana ja saattoi olla niin että minäkin sinne hankeen päädyin touhaamaan. Nämä on niitä retkiä, mitä en muista hyvistä eväistä tai kauniista paikoista, vaan niistä ilon ja onnellisuuden tunteista, mitä rakkaiden kanssa puuhastelu tuo.

Viimeinen päivä Lapissa menee aina hieman pakkauksen merkeissä ja kaikki alkavat olla jo hieman väsyneitä. Silti oli erinomaista että olimme ja lähdimme taas Lappiin! Nämä vuoden ensimmäiset viikot olivat hiljaisia ja ihmispaljoutta ei ollut missään. Tällä täytyisi pärjätä nyt sinne heinäkuuhun, jolloin lähdemme seuraavan kerran ja silloin juostaan NUTS Ylläs Pallas. Olemme mieheni kanssa ilmoittautuneet juoksemaan Hetasta Pallakselle, joten juosten kesää kohti!

Uusi vuosi on uusien tekojen aikaa ja haaveiden toteuttamiseen ryhtymistä. Tänä vuonna aion toteuttaa haaveeni omasta YouTube-kanavasta ja viime viikolla julkaisin ensimmäisen jakson neuleaiheisesta videopodcastista omalla kanavallani. Kanavan nimi on Asevelikylässä ja näissä jaksoissa kerron neulomisesta harrastuksenani, esittelen valmiita ja myös keskeneräisiä töitä. Kerron myös neulesuunnitelmistani ja niitähän minulla yleensä riittää!

Aika videoiden kuvaamiselle on nyt oikea, koska sain joululahjaksi järjestelmäkameran, jolla on hyvä kuvata myös videoita. Täytyy vain ensin opetella käyttämään sitä ja samalla pitäisi bloginkin kuvien laatu parantua. Olen tähän mennessä kuvannut puhelimellani, mutta puhelimeni kameran laatu on heikentynyt tässä vuosien aikana. Olen pitkään haaveillut kamerasta, mutta en osannut uneksiakaan, että saisin sellaisen joululahjaksi! Ilmeeni oli kyllä näkemisen arvoinen, kun avasin paketin..

Kuvasin testijakson jo ennen joulua puhelimeni kameralla, ihan vain kokeillakseni, miltä kameralle höpöttäminen tuntui ja se sujuikin paremmin kuin olin ajatellut. Ennen joulua olisi ollut hyvä kuvata kokonainen jakso, sillä silloin minulla oli vielä kaikki joululahjaneuleet hyppysissäni. Puhelimella kuvattu video ei ollut tarpeeksi hyvänlaatuinen, joten sitä en ajatellut julkaista. Lahjatkin on jo annettu eteenpäin ja uudet neuleet odottavat! Ajattelin kuvata videon aina kerran kuussa, toivotaan että uusia valmistuneita töitä on kuukaudessa kertynyt sen verran, että jaksoon on uutta asiaa. 🙂

Ensimmäisen jakson julkaiseminen jännitti kovasti, mutta sain ihanaa palautetta neuleyhteisöltä Instagramin puolella, joka lämmitti kovasti mieltäni. Tuntui erityisen kivalta, kun videota oli käyty ensimmäisen päivän aikana katsomassa yli 100 kertaa ja viikkoa myöhemmin tilaajiakin on jo 100, joten aion varmasti jatkaa ilolla tätä uutta harrastusta. Kiitos kaikille jo videon katsoneille ja käykäähän te muutkin katsomassa Asevelikylässä neulepodcastin ensimmäinen jakso ja jättäkää ihmeessä kommenttia joko kanavalle tai sitten Instagramiin jakson kuvan alle. Minut löytää Instagramista nimellä @asevelikylassa.

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi ajattelin pistää kuluvan vuoden retkihaasteen pakettiin inspiraatioksi tulevaa vuotta ajatellen ja samalla muistoksi itselle vuoden 2020 retkistä. Tänään myös julkaistaan vuoden 2021 retkihaaste ja innolla odotan, millaisia retkiä ensivuonna harrastetaan. Retkihaasteella on omat facebook-sivut sekä instagram-tili, johon uusi haaste päivitetään.

Alkuvuodesta retkeiltiin varmaan jokaisena viikonloppuna. Olin lasten kanssa kotiäitinä aina elokuulle asti, joten meillä on ollut hyvin aika retkeillä. Varsinkin erikoisen korona-kevään aikana teimme useammankin retken arkena ja se toi ihanaa piristystä arkeen. Muutama retkisuunnitelma meni pilallekin vallitsevan maailmantilanteen takia, mutta niitä voidaan sitten retkeillä ensi kesänä, jos tilanne sallii. Osan retkistä olen vain laittanut itselleni ylös, mutta en ole laittanut sitä ylös, missä olemme olleet..

Lista tekemistämme retkistä vuoden 2020 aikana

1: Vuoden ensimmäinen retki: Iskmo-Jungsundin vaellusreitti, björnhällorna

2: arkinen retki: kävimme arkena katsomassa kaloja Björköbyssä

3: kuumaa juomaa termoskannussa

4: Retki marraskuussa

5: Sadonkorjuuretki: retki mansikkatilalle

6: retki muistomerkille: Sommarö

7: retki kansallispuistoon: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

8: retki uusille poluille: uusia hiihtoreittejä ahkion kanssa

9: uimaretki: Särkitunturilla kesällä

11: Retki vetten päällä : hääpäivän kanoottiretki

12: Hyvin suunniteltu retki: perhepartioretki

13: Kiveltä kivelle-retki: retki Vikarskatin majalle

14: Retki, jolla tutkit aluskasvillisuutta: Äitienpäiväretki Herrgårdsledenille

15: Piirrä lumeen retki: Partioretki

16: Retki sumuisessa säässä: Taivaskeron retki Pallaksella

17: Retki taskulampun valossa: Partioretki, taskulamppusuunnistus

18: Lintujen tarkkailuretki: Retki Risön lintutornille

21: Muoviton retki: eväät rasioissa, niinkuin useimmilla retkillä

22: Virkistysretki: Fjärdskär Raippaluodon sillan kupeessa

23: Kuntoiluretki

26: Hyvät eväät metsässä: Erinomaiset täytetyt patongit

27: Suojassa laavulla: partioretki Sommaröhön

28: Luontokuvausretki: Sommarö ja isoveli sai kokeilla kuvata itse luontoa

29: Värikäs retki: ruska-aikana Äkäslompolossa

31: Lätäkössä loiskutellen- retki

32: Retki, jolla kuljet poronkuseman: Pilvilammella

33: Retki mäkisessä maastossa: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

36: Maisemanvaihdosretki: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

37: Retki merkitylle polulle: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

38: Liikut liukuen- retki: Talven retki Varkaankurulle Äkäslompolossa

39: Uutta oppien: Geokätköilyn kokeilu Pilvilammella

40: Retki luonnonrauhaa kunnioittaen

41: Heräsin luonnossa retki: Fäboda

42: Retki, jolla kerrospukeuduit: Lähes jokainen retki. 😀

43: Retki nuotion lämmössä: Sommarö

44: Vihreä retki: Iskmo-Jungsundin vaellusereitti

47: Ideointiretki: Ideoitiin tulevaa partiokautta meren rannalla

48: Retki, joka kehittää tasapainoa: Orivedellä leikittiin Ei saa koskea maata-leikkiä

49: Päin mäntyä-retki: Syksyn ensimmäinen partioretki, olin aivan liian väsynyt uuden arjen pyörityksestä

51: Kestävän kehityksen mukainen retki: veimme joulukuusen jään alle kaloille kutupaikaksi

52: Haaveen toteutusretki: Teimme retken Kotkan Maretariumiin, mikä oli meidän esikoisen toiveretki

Meidän perhe sai 41/52 retkihaasteen retkeä. Teimme myös muitakin retkiä, mitkä ei oikein sopinut tähän haasteeseen, mutta tuntuupas tosi hyvältä, että retkeilimme näinkin paljon! Innolla uuteen retkeilyvuoteen. Hyvää uutta vuotta kaikille ja nauttikaa ulkoiluista.

Joulu alkaa olla ohi ja lähes kaikki lahjat on jaettu. Muutama paketti odottaa vielä saajaa, mutta kaikki itsetehdyt on päässeet uusien omistajiensa luo. Me vietetään joka toinen joulu minun perheen kanssa ja joka toinen mieheni perheen kanssa. Kokoonnuimme tänäkin vuonna pienehköllä porukalla mieheni perheen kanssa ja meillä on aikuisten kesken sovittu, että lahjansaajat arvotaan. Tämä tapahtuu usein jo heti juhannuksen jälkeen, koska suurin osa porukasta on jouluihmisiä. 😀 Tänä vuonna meidän lahjat sai mieheni sisko ja hänen mies. Voisimme toki ostaa jotain, mutta mieluummin olen antanut villaisia lahjoja.

Olen jo useamman vuoden tehnyt joululahjaksi islantilaisen villapaidan jollekin sukulaiselle tai ystävälle ja tänä vuonna oli kälyni vuoro. Hän oli jo pitkään haaveillut kunnon villapaidasta, joten lahja meni oikeaan osoitteeseen! Hän sai itse valita kuvion ja värit ja tämän vuoden lahjapaita oli Riddari harmaan, valkoisen, vaalean beigen ja mustanruskean sävyissä. Aloitin paidan teon hyvissä ajoin ja etäluennot oli hyvää aikaa neuloa tasaisia osuuksia.

Hyvä luentoneule oli myös kälyni miehen joululahjaksi tekemäni Oslo-pipo, siinä kun tarvitsee tehdä pitkät pätkät sileää neuletta. Oslo-pipon jouduin tehdä kahdesti, ensimmäisellä kerralla siitä tuli aivan liian iso.. Tein tämän pipon kolmanneksi pienimmässä koossa ja siitä tuli sopivan napakka eikä ehkä löysty niin paljon käytössä. Pipo on tehty kaksinkertaisesta Arwettasta vaaleanharmaana. Koska arwetassa on laaja värikartta, kyselin hieman apuja kälyltäni, että värivalinta osuisi nappiin.

Heidän 4-vuotias rakastaa dinosauruksia ja olin jo kauan ajatellut tehdä hänelle Sari Nordlundin suunnitteleman dino-pipon. Neuloin tämän yksinkertaisella arwetalla samassa värissä, kuin isänsä pipo. Kontrastiväriksi valitsin tummanvihreän, jonka arvelin sopivan lahjan saajalle. Dinopipo oli aika haastavaa kirjoneuletta, tai vaati kovasti keskittymistä. Onneksi kyseessä oli lasten pipo niin se valmistui kuitenkin ajallaan. Tässä tapauksessa ajallaan oli päivää ennen vieraiden saapumista..

Perheen pienintä, eli 4 kuukautta vanhaa vauvaakaan ei unohdettu, hänelle virkkasin teemaan sopivaksi rapisevan dinosauruksen. Etsin pinterestistä ideoita dinoleluihin ja löysinkin sieltä ihanan ohjeen. Päädyin vain katsomaan mallia tästä kuvasta ja tein omasta päästä tämän lelun. Virkkasin lelun Blend Bamboosta ja selkäosan koristeet ovat mummuni varastosta. Lelun sisään laitoin kinkunpaistopussin tuomaan rapinaa ja koska paistopussi kestää hyvin kuumuutta, kestää se myös pesua.

Näiden lisäksi kudoin villasukat omalle pojalle, hän sai punavalkoiset raitasukat Janne-langan jämistä. Nämä sukat on tarkoitus olla Vaasan Sportin kannattajasukat, eli ”punavalkoiset”, kuten hän asian ilmaisee. Toiset sukat meni toiselle kälylleni, hän kun tuossa aiemmin valitteli ettei omista yhtiäkään villasukkia. Siitäpäs nappasin idean joululahjasukkiin, tarkistin hänen kengän koon kälyni huomaamatta ja kudoin menemään. Käytin tähän työhön lankaa, jota olin ostanut paikallisen lankakaupan alelaarista juurikin sillä ajatuksella, että näistä teen jollekin sukat lahjaksi. Onneksi sukka-asia tuli puheeksi kälyni kanssa niin ainakin meni sukat oikeaan osoitteeseen.

Uusi vuosi on kohta vaihtumassa ja minulla on jo hirveästi neulesuunnitelmia tulevalle vuodelle! Uuden vuoden ensimmäinen projekti on jotenkin aina erityinen, joten sitä pitää vielä pähkäillä. Minulla on langat valmiina mieheni villapaitaan, ehkä se voisi olla se. Samaten täytyisi keksiä joku sopiva matkaneule, koska lapin kutsu on kuultu ja lähdemme tammikuun alussa viikoksi lumille. Näiden lisäksi minulla on vielä muita neuleaiheisia suunnitelmia, joita en ihan vielä uskalla paljastaa. Nämä suunnitelmat ovat pyörineet mielessä jo jonkun aikaa, katsotaan mitä saan aikaiseksi. Ihania vuoden viimeisiä päiviä kaikille.

Pikkuneiti 3-v on tykästynyt Frozeniin ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, järjestimme hänelle myös Frozen-teemaiset syntymäpäivät. Olemme katsoneet kyseisen elokuvan vain kerran, mutta hän on muutenkin ihastunut kyseiseen teemaan ja minun Spotifyn vuoden suositut-listan kärjessä keikkuukin Taakse jää-laulu (heti Kotkasydän ja Sportti voittaa-laulujen tullessa hyvänä kakkosena). Pikkusisko on mainio persoona, hän haluaa olla niin prinsessa, kuin jääkiekkoilijakin ja mikäpäs siinä, jännä nähdä mikä hänestä tulee isona

Sitten siihen mekkoon! Kudoin pikkusiskolle mekon hänen 1-vuotisjuhlilleen ja nyt kun se on pieni, halusin tehdä hänelle uuden. Etsin Ravelrystä ideoita ja kyselin Instagramissa vinkkejä muilta neulojilta, kunnes sitten törmäsin Victoria Snellmanin suunnittelemaan Juno Kjolenin (Juno mekko). Olen neulonut Lykkeliten Designin ohjeita aiemminkin, esimerkiksi tämän Isbjörns heldressin ja Mammas Isbjörnshoodien ja valitsin tämän mekon, koska hänen ohjeensa on yleensä hyvin selkeitä. Aikaakaan ei ollut hirveästi, koska puikoilla oli myös muutama joululahjaneule ja sillä, että ohje oli tehty paksummalle langalle saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa..

Ohjeessa on käytetty Sandness Garnin Duoa, joka on minulle tuttu lanka jo Nuuk-paidasta, sai minut valitsemaan saman langan. Lankaa neulotaan 4 mm puikoilla ja Duossa on merinovillaa ja puuvillaa, eli tätä voi pitää myös hieman lämpimämmilläkin säillä. Mekko neulotaan ylhäältä alas saumattomasti ja olalla on pienet frillat. Aivan ihana mekko. Koska mekosta oli tarkoitus tulla Frozen-mekko, halusin helmaan joitain lumihiutaleita. Aluksi koitin tehdä yhden ison hiutaleen silmukoimalla, mutta se näytti liian sotkuiselta, joten purin sen pois. Olin käyttänyt paksumpaa lankaa ja tekniikka rupesi sujumaan, mutta kuvio ei vastannut odotuksiani, joten se oli parempi purkaa. Seuraavaksi koitin kirjoa yhden ison hiutaleen, mutta eipä sekään miellyttänyt, joten se sai lähteä. Rupesi hieman turhauttamaan, koska mekko oli muuten valmis, mutta loppusilaus puuttui. Viimeisenä kokeilin mennä sieltä, missä aita on matalin ja kirjoin muutaman pienen tähden mekon alaosaan ja kappas, olinkin tyytyväinen! Ne sai sitten jäädä ja mekko oli valmis.

Annoimme pikkusiskolle mekon juhlapäivänä ja hän pyörähteli mekko päällään niin hienosti, että eiköhän se kelvannut. Helmassa on nimittäin paljon leveyttä niin sen kanssa kelpaa tanssahdella. Osa Victorian ohjeista on jo suomennettu ja pian tulee tämäkin ohje suomeksi hänen verkkokauppaan. Iloisia neulomishetkiä ja ihanaa joulua. Seuraavaksi pääsenkin esittelemään joululahjaneulomuksiani!

Pikkusisko täyttää 3 vuotta ihan lähipäivinä ja juhlimme hänen syntymäpäiviään jo viikonloppuna. Hän on odottanut juhliaan ainakin syyskuusta, kun silloin vietimme isoveljen syntymäpäiviä. Olemme pitäneet isoveljelle muutamat teemasynttärit ja tottakai sellaiset järjestettiin myös pikkusiskolle. Hän ilmoitti haluavansa Frozen-syntymäpäivät ja sellaiset hän toki sai. Hänelle emme pitäneet vielä kaverisynttäreitä, vaan sellaisia juhlitaan luultavasti ensivuonna. Juhlat olivat pienet, isovanhemmat oli paikalla ja yhdet neidin kummeista pääsivät onneksi paikalle. Kiitos heille siitä!

Frozen-juhlien järjestäminen on näin joulun alla aika otollista, koska silloin on kirppareilla ja kaupoissa kaikenmaailman joulukoristeita myynnissä. Minä kävin jo marraskuun puolella piipahtamassa paikallisella SPR-kirpparilla tarkastamassa koristevalikoiman ja sieltä lähti mukaani sinistä ja hopeista kimallenarua, sekä hopeisia ja sinisiä joulupalloja vain muutamalla eurolla. Tämä aika kannattaa nyt käyttää hyödyksi, koska jos rupeaa etsimään kesällä joulunauhaa koristeeksi, voipi olla että saa etsiä hyvän tovin. Tähän voisin sanoa, että jos joku vaasalainen haluaa lainaksi näitä koristeita niin minulle voi laittaa viestiä! Lainaan mielelläni niin ei jokaisen tarvitse erikseen ostella koristeita. 🙂

Näiden koristeiden lisäksi ostimme muutaman ilmapallon ja teemaan sopivia lautasliinoja. Tarkoituksena on jossain vaiheessa ommella kestolautasliinat, mutta sille ei ole löytynyt vielä sopivaa rakosta, se ei ole ollut prioriteettilistan ykkösenä.. Kakun koristeeksi laitoin pikkuneidin Elsa-nuken ja hänen toiveestaan synttärikakkuna oli mutakakku.. Olin itse ajatellut tehdä pavlovan, koska valkoinen ”jääkakku” sopisi hienosti, mutta täytyihän tässä kuunnella sankaria. ”Haulan mutakakun. Flousen mutakakun, missä on lunta”.. Tuloksena olikin sitten mutakakku, minkä päälle sirottelin tomusokeria ja laitoin Elsan seisomaan kakun päälle. Kermavaahdon päälle sirottelin sinisiä kakunkoristeita ja johan neiti tykkäsi! Muita tarjolla olevia herkkuja oli teemaväreihin sopivat irttarit ja lumiukko-pullat, joita leivoimme yhdessä lasten ja naapurintyttöjen kanssa. Isoveli on innostunut paperisten lumihiutaleiden leikkaamisesta, joten ikkunoissa oli ihanat lumihiutalekoristeet.

Juhlat pidettiin lounasaikaan, joten aloitimme juhlat sankarin toivomalla lounaalla, joka oli joulupuuro. Olin valintaan tyytyväinen, koska se sopii väriltään erinomaisesti Frozen-teemaan. 😀 Leivoin kaveriksi yönyli-sämpylät, jossa taikina tehdään illalla valmiiksi ja aamulla vain nostellaan kauhalla pellille. Kakun ja pullatkin olin leiponut aiemmin, joten juhlapäivänä ei tarvinnut kauheasti nähdä vaivaa, kun puurokin tulee haudekattilassa kuin itsekseen.

Neiti sai ihania lahjoja, muutaman lelun ja teemaan sopivia vaatteita, mm. yökkärin, sukkia ja mekon. Hänen oikea syntymäpäivä on viikko ennen joulua ja haluamme yrittää pitää hänellekin aina omat juhlat, mieluummin vähän ennen oikeaa päivää, ettei juhlat olisi liian lähellä joulua. Olin tehnyt hänelle Lykkeliten designin ohjeella mekon, josta tein hieman Frozen-tyylisen (lähinnä väri) ja ajattelin kirjoitella siitä vielä ihan oman postauksen lähipäivinä. Täytyy sanoa, että mekosta tuli ihana. Meiltä pikkusisko saa vielä lahjaksi omana päivänään minun vanhat nukenvaunut, toivottavasti hän tykkää niistä.

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa nyt, kun olen tehnyt kouluhommia pois päiväjärjestyksestä. Muutenkin on ollut aikamoista palapeliä tämä arki, kun menoja on kasaantunut yhtäkkiä muutamalle viikolle. Ei tämä ruuhka vieläkään ole helpottanut kunnolla, mutta halusin tulla kuitenkin kirjoittamaan meidän viikonloppuisesta pikkujouluretkestä. Metsässä oleilu tekee tutkitusti hyvää mielelle, joten tämä retki tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olemme käyneet muutenkin säännöllisesti retkillä ja ehkä tämäkin on ollut yksi syy siihen, miksi sitä tuttua syys-yrmyä ole näkynyt. (Kiitos tästä termistä kuuluu eräälle äiti-kaverille)

Ensimmäisenä adventtina suuntasimme naapuriperheen kanssa retkelle Iskmo-Jungsundin vaellusreitille ja Kråknäsin taukopaikalle. Paikka on meille tuttu jo monelta kerralta ja valikoitui tälläkin kerralla matkan lyhyyden takia retkipaikaksi. Lähdimme retkelle kahden maissa, joten takaisin tullessa olisi jo pimeää ja se on lapsille aika jännittävää. Emme myöskään halunneet, että paluumatka olisi liian pitkä pimeässä metsässä.

Olimme etukäteen sopineet, että eväänä on tällä retkellä riisipuuroa ja glögiä ja kuuma riisipuuro termarista lämmitti ihanasti. Olin laittanut puuron sekaan muutaman mantelin ja anopin sanoin; se joka saa mantelin, saa laulaa. Ihme oli että juuri kukaan ei tunnustanut, vaikka manteleita oli puuron seassa kaksi kappaletta. 😀 Jälkiruuaksi oli pipareita ja olin lähtiessäni napannut vielä aikaisemmilta kerroilta jääneet vaahtokarkit, joita paahdoimme pipareiden väliin. Vaahtikset on lasten herkkua ja he saivat itse paahtaa omansa. Pieninkin paahtoi omansa, mutta ne taisi mennä parempiin suihin jo muutaman sekunnin paahtamisen jälkeen..

Paluumatkalla laitoimme kaikille lapsille otsalamput päähän ja meidän lapsilla oli tonttulakit päässä, joten kuuli hyvin missä pienin menee. Isomman menoja ei tarvinnut arvuutella, sen kuuli ilman tiukuakin.. Hämärä metsä jännitti aluksi lapsia, mutta hienosti lähtivät seikkailemaan ja kiipeilivät kivillä ja kaatuneilla puunrungoilla ihan kuin pimeää ei olisikaan ollut. Oli ihana retki, marraskuun pimeys alkoi tässä vaiheessa jo taittua joulukuuksi, olihan tänä retkipäivänä jo ensimmäinen adventti. Ihanaa joulunodotusta ja mainioita ulkoiluhetkiä.