Aina vaan jaksan yllättyä, miten monta luontopolkua tai vaellusreittiä Vaasan seudulla on. Kerkesin monta vuotta ajatella, ettei täällä ole juuri retkeilypaikkoja, mutta kun hieman ajaa Vaasan ulkopuolelle niin johan rupeaa löytymään uusia retkikohteita! Viimeisimmät uudet retkikohteet ovat olleet Mustasaaressa, kuten tämän päiväinen Mälsorin vaellusreitti. Vaellusreitti on ehkä hieman harhaanjohtava, koska reitillä on mittaa vain 2,6 km, mutta eipä sillä nimellä ole väliä!

Mälsorin retkeilyreitti alkaa Hagnäs-Mälsorvägenin parkkipaikalta, jonne ajaa meiltä Asevelikylästä noin vartin verran. Eli todella helposti lähestyttävä kohde ja oikein mainio kohde lapsiperheitä ajatellen. Eväät oli tietysti mukana ja reitin paras (ja ainoa varsinainen) taukopaikka tulikin vastaan hyvin nopeasti reitin alussa. Täytyy sanoa, että tällaisessa taukopaikassa en olekaan ennen syönyt, sillä pöytä ja penkki oli rakennettu kallionkielekkeen alle! Tämä kyseinen kivi oli varmasti suurin näkemistäni yksittäisistä kivistä ja mieleni teki hirveästi lähteä kiipeämään sen päälle! Tosin perässäni olis seurannut pieniä retkeilijöitä, joten jätin kiipeilyn toiseen kertaan..

Eväshetken jälkeen jatkoimme matkaa eteenpäin ja etukäteis-googlailun tuloksena osasimme odottaa muutaman muumihahmon ilmestymistä. Siihen en tosin osannut varautua, miten iso (ja jännittävä!) se mörkö-kivi oli, kun se yhden mutkan takaa ilmestyi.. Polun jatkuessa ohitimme myös muutaman hattivatin ja alkupäässä polkua taisin nähdä Näkymättömän Ninnin. Lapsille oli mukava etsiä seuraavaa hahmoa, tämä oli tosi kiva lisä reitille! Tänne kannattaa tehdä vaikka iltapäiväretki, reitti oli nopea kävellä ja sopivan ajomatkan päässä.

Minulla oli jo ennen viime kesää mielessä, että pitäisikö tehdä itselleni monikäyttöinen kesäpaita, jota voi pitää kaiken kanssa (onko sellaista..?) ja silloin päädyin tekemään Navellin. Se ei nyt ihan menestys ole ollut, omien sovellusten ansiosta.. Mutta tämä Nuuk sen sijaan oli ensinnäkin helppo tehdä ja se istuu minulle aivan täydellisesti! Tätä paitaa voi pitää hameen, farkkujen ja shortsien kanssa, eli juuri sellainen, mitä toivoin! Haluan muutenkin vaatekaappiini vain hyviä ja monikäyttöisiä vaatteita, joten siihen Nuuk sopii mainiosti.

Nuuk on Jonna Hietalan suunnittelema lyhythihainen paita, joka ilmestyi Laine Magazine 1:ssä ja joka on erikseen ostettavissa Ravelrystä. Tämä ohje oli – 40 % alennuksessa ja taitaa olla vielä tämän kuun (toukokuu) loppuun. Menossa on myös Nuuk-yhteisneulonta, johon kannattaa ehdottomasti osallistua! Ohje on nykyään suomennettu, mikä on kiva lisäys heidän ohjeisiin.

Kudoin omani Sandnes Garn Duosta, joka on 55 % merinovillaa ja 45 % puuvillaa. Lanka on ohuempaa, kuin ohjeessa, joten tuli pikkuisen sovellettua. Tällä kertaa (onneksi ja kerrankin) tein mallitilkun, josta katsoin oikean tiheyden. Käytin työhön 4,5 mm puikkoja ja paita on kokoa 2. Lanka on ihanan pehmeää ja hyvin laskeutuvaa. Olen 175 cm pitkä, joten pituuden kanssa täytyy aina mittailla erikseen. Haluan tehdä vielä toisen Nuukin, mutta paksummasta langasta!

Kuvissa minulla on korvissa itsetehdyt makrame-korvikset! Ostin ohjeen ja langat SofiaKnotterin verkkokaupasta. Ohje on Kaarna Knottingin käsialaa, sen avulla oli helppo tehdä nämä. Nämä on aivan ihanat, taisin juuri innostua myös solmeilusta!

Pieni tyttäreni on alkanut innostumaan keppihevosista, koska sellaisen nähdessä alkaa hirmuinen ”heppa!”-huuto. Eräänä päivänä, kun hän pelasi sählyä isoveljensä kanssa, vaihtui maila pelivälineestä ratsuksi. Kaikeksi onneksi (heh) olin uutta projektia vailla ja rupesinkin eräänä iltana kaivelemaan lankavarastoja. Idea minulla oli jo valmiina ja pitihän sitä ruveta hommiin, jotta neiti saisi uljaan ratsunsa.

Olin saanut mummuni vanhat langat käyttööni ja sieltä löytyikin monta pientä vaaleanharmaata kerää, vastasivat 7 veljestä langan paksuutta. Kaikki 4 kerää olivat pikkuisen eri värisiä, mutta ajattelin silti käyttää ne tähän työhön. Ajatuksena oli tehdä iso villasukka ja sitten täyttää se. Kudoin kaksinkertaisesta langasta, joten värierot eivät erottuisi niin paljon.

Kudoin hevosen pään tavallisen villasukan tapaan, tosin tähän sukkaan tuli 42 silmukkaa ja käytin 4,5 mm puikkoja. Varteen tein 5 krs 1 o 1 n-joustinneuletta, jonka jälkeen kudoin 20 cm sileää neuletta. Kantapään tein ihan peruskantapään ohjeella ja 22 silmukalla. Kantapään ohjeita löytyy netistä monia hyviä, mutta yhteishyvän sivuilla on oikein mainio peruskantapään ohje, jota olen käyttänyt useasti. Täytyy myöntää etten muista ollenkaan, kuinka monta silmukkaa poimin kantapään reunoilta, mutta poimi niin monta kun tarvii ja kaventele niin, että jäljelle jää 20 silmukkaa, jos käytät sukkapuikkoja niin 10 molemmille puikoille (yhteensä siis 42 silmukkaa). Kudoin kantapäästä laskien 15 cm ennen kärjen sädekavennuksia. Yleensä teen kärkeen nauhakavennuksen, mutta tähän sopi paremmin sädekavennukset. Kavennukset tehdään joka kerta samassa kohdassa, väliin tehtävien silmukoiden määrä vain vähenee joka kerta. Aloitin kutomalla 2 oikein yhteen ja väliin 5 silmukkaa. Toista näin koko kierros ja tee 3 välikierrosta. Seuraavalla kavennuskerralla 2 oikein yhteen ja 4 silmukkaa väliin. Tämän jälkeen tein kaksi välikerrosta ja seuraavan kavennuskerran jälkeen enää yhden välikierroksen. Viimeiset kierrokset kavensin ilman välikierroksia. Kun silmukoita oli jäljellä enää 8, katkaisin langan ja vedin silmukoiden läpi.

Korvat kudoin yksinkertaisella langalla, ja 4 mm puikoilla. Tein nämäkin pyöröpuikoilla, mutta jos käyttää sukkapuikkoja, niitä riittää 3 kappaletta. Luo 24 silmukkaa, jotka jaetaan 12 molemmille puikoille. Kudoin 6 kierrosta sileää neuletta, jonka jälkeen tein kiilakavennukset joka toisella kierroksella niin kauan, että puikoilla oli 6 silmukkaa. Sen jälkeen kavensin joka kierroksella. Kun puikoille on 4 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä silmukoiden läpi. Ompele alareunan yhteen ja kiinnitä hyvin hevosen päähän. Ompelin korvat hieman kaarevasti kiinni, mutta se on makuasia, kuinka ne haluaa.

Käyttämäni langat olivat olleet säilössä aika kauan, joten niissä oli sellainen tunkkainen haju. Halusin muutenkin kastella sukan jäljen tasoittamiseksi, joten pistin liotusveteen hieman pesuainetta. Pesun jälkeen kirjoin hevoselle silmät. Silmänä voi käyttää vaikka vanhoja nappeja tai valmiita turvasilmiä tai huopakangasta.

Minulla oli olemassa vanua, joten käytin sitä hevosen täyttämiseen. Tähän hommaan kävisi hyvin myös vaikka vanhan tyynyn täytteet, jos esimerkiksi koristetyynyt alkaa olemaan entisiä.. Täytin ensiksi pääpuolen, jonka jälkeen tein hevoselle harjan. Leikkasin n. 25 cm mittaisia pätkiä useampia valmiiksi ja kiinnitin aina 3 langanpätkää kerrallaan hevosen harjaksi. Etsin päästä keskikohdan ja virkkuukoukun avulla kiinnitin hiuksia n 20 sentin matkalle niskaan. Vein virkkuukoukun hevosenpään silmukoiden alta nappasin kaksinkertaisesti taitetut langanpäät ja vedin ne silmukoiden alta ja vedin langat lenkin läpi. Tee muutama rivi ”hiuksia” myös etuhiuksiksi. Koska langanpäät olivat jokainen vähän eri mittaisia, tasoitin saksilla harjan tasaiseksi. Tämän jälkeen täytin hevosenpään loppuun.

Täyttämisen jälkeen tein keppiä varten kolon ja laitoin kepin päähän liimaa, jotta se pysyisi hyvin paikallaan. Keppinä käytin vanhaa katkennutta harjan vartta, joka ennen uusiokäyttöä hiottiin ja öljyttiin rypsiöljyllä, jottei siitä irtoaisi tikkuja. Laitoin liimaa vielä vielä siihen kepin osaan, joka tulee sukan varteen. Kiinnitin hevosen pään varteen pyörittelemällä lankaa sukan varren ja kepin ympärille.

Suitset tein kankaisesta narusta, mikä tahansa naru käy tähän. Mittasin narun hevosen turvan ympärille ja solmin sen tiukasti ensin turvan ympärille ja sitten vielä toinen solmu hevosen pään yli. Kiinnitin tämän osan liimaamalla. Hevostermit ovat minulla kovasti hakusessa, pahoittelen, jos olen käyttänyt vääriä termejä.

Pikkuneiti ei millään olisi malttanut antaa liiman kuivua, vaan hyppi tasajalkaa hokien ”onko tämä minun?” ja ”onko heppari minun?” Päikkäreiden jälkeen pikkusisko sai sitten omansa ja sillä onkin leikitty hurjan paljon. Isovelikin kaipailee omaansa, mutta saas nyt nähdä riittääkö hänellä into keppareihin pitkäksi aikaa. Jos se siltä näyttää, että vielä parin viikon päästä hänkin kaipaa omaansa niin tottakai teen sellaisen, kyllähän tuota jämälankaa tuolla varastoissa on vielä toiseenkin keppariin.

Viime viikonloppuna retkeilimme jälleen meille entuudestaan tuntemattomilla poluilla, kun lähdimme retkelle Raippaluodon perukoille, Björköbyhyn. Björköbystä löytyy myös ihana Svedjehamn näkötorneineen ja luontopolkuineen, mutta halusimme uusille poluille, joten suuntasimme kohti Vikarskatin kalasatamaa. Vikarskatin kalasatamaan kuljetaan Svedjehamnin kautta ja ajellaan hiekkatietä muutama kilometri. Reitti on hieman pidempi, kun mitä yleensä retkeilemme lasten kanssa, mutta mainiosti jaksoi meidän 4,5 vuotias tämän 5 kilometrin reitin.

Reitti lähtee kalasatamasta ja kulkee metsässä myötäillen rantaviivaa. Useampaan kertaan pysähtelimme matkan varrella vain ihastelemaan täydellisen sinistä merta. No, toiset ihastelivat ja toiset heittelivät kiviä veteen.. Kiviä tällä reitillä muuten riitti! Paikka paikoin polun vierusta oli pelkkää Pirunpeltoa ja siitä saikin rastin retkihaasteen kohtaan 13, kiveltä kivelle. Reitillä oli muutakin nähtävää kuin kivipellot ja rantakalliot, matkalla oli ryssänuuni sekä muistomerkki, joka oli pystytetty hukkuneiden muistoksi. Polulta oli myös näkymät Ritgrundin majakalle. Majakat on kovasti kiehtovia ja haaveissa onkin ollut jo pitkään retki majakkasaarelle. Toivottavasti se toteutuisi tänä kesänä!

Määränpäänä, eli taukopaikkana oli vanha kalasauna (Finnhamnen). Kalasauna on autiotupa ja ainakin viime viikonloppuna se oli vielä auki, tosin kuin Metsähallituksen ylläpitämät autiotuvat tällä seudulla. Kurkkasimme tuvan sisään ja siellä olisi varsin mainiota joskus viettää yö! Me kuitenkin halusimme nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä ja söimme eväämme rannan nuotiopaikalla. Meitä ennen oli jo tullut muutama retkiseurue, joten nuotio odotteli valmiina, mikä on aina mukava yllätys. Penkeillä istuskeli jo toinen perhe, joten me istuimme kivillä, jotta turvallinen etäisyys säilyisi myös taukopaikalla. Rannassa ja tuvan tuntumassa oli monia luonnon muovaamia penkkejä, joten tänne olisi mahtunut kyllä enemmänkin retkeilijöitä. Kulkiessamme takaisinpäin muita retkeilijöitä tulikin paljon vastaan. Ilmeisesti paikka on todella suosittu, eikä se ole ihme!

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Hyvän ystäväni valloittava tytär täytti viime kuussa vuoden ja tavoilleni uskollisena kudoin neitokaiselle villapaidan. Tällä kertaa en käyttänyt täysin valmista mallia, vaan tein pienestä paidasta tarkan kopion äitinsä paidasta. Ystäväni sai minulta 30-vuotias lahjaksi Afturin ja arvelin, että samanlainen paita ilahduttaisi heitä (tai ainakin äitiä) kovasti. Ystäväni ihastui ajatukseen ja sainkin jo muutamia ihania äiti-tytär kuvia, sekä mainioita 1-vuotias kuvia.

Monesti olen nähnyt, kuinka Alafos-langoille suunniteltuja malleja ollaan sovellettu lettlopille sopivaksi nappaamalla silmukkamäärät esimerkiksi Riddarista ja tätä samaa tekniikkaa minäkin käytin. Pikku-Afturiin otin silmukkamäärät Kambur-paidasta, jossa on saman mittainen mallikerta (8 silmukkaa), kuin Afturissa. Laskin, että koon 1-2 kaarrokkeeseen tulee 28 kierrosta ja alkuperäisessä Afturissa on aika monta enemmän.. Aftur oli kuitenkin helppo malli pienentää, koska siinä oli tosi monta ”välikerrosta”, jossa ei tehdä kirjoneuletta. Jätin kaikki nämä välikerrokset pois, eikä pikkupaidasta ei tarvinnut jättää yhtäkään kirjoneulekuviota pois. Kavensin alkuperäisen kaavion mukaan ja viimeisellä kierroksella kavensin niin, että silmukkamäärät täsmäsivät Kamburin silmukkamäärän kanssa, ettei kaula-aukosta tulisi liian isoa tai pientä. Resorit tein helmineuleella alkuperäisen mallin mukaan.

Oli ihana tehdä tällainen samistelupaita! Paitalangatkin oli minulla jo valmiina, joten olin tyytyväinen voidessani käyttää varastoistani lankoja pois. Kokeilin paitaa meidän tyttärelle ja kaarroke istui oikein hyvin hänelle. Pelkäsin, että kaarrokkeesta tuli liian iso, mutta se olikin hyvä. Neuloin paidan helman ja hihat hieman pidemmiksi, joten paitaa tulisi voida käyttää ainakin muutaman vuoden.

Kuvat on ottanut ystäväni ja hänen veljensä.

Raippaluodosta löytyy monia retkeilyreittejä, viime viikonloppuna kävimme retkellä Sommarössä. Kohde on ollut retkeilylistalla pitkään, mutta nyt vasta tuli lähdettyä tänne. Toiveissa oli välttää ihmiskontakteja, joka ei välttämättä olisi toteutunut esimerkiksi suositussa Svedjehamnissa, joka on aivan ihana retkikohde myös! Ihmisiä oli täälläkin liikkeellä, mutta aika vähän. Kohde on jälleen erinomainen perheen pienimmillekin, täällä pääsee luonnon helmaan ja nuotiopaikalle myös kärryjen kanssa. Alue on puolustusvoimien vanha varikko ja rannikkotykistölinnake, josta löytyy vanhojen rakennusten perustuksia, ammuskellareita ja tykkien perustuksia. Alueella on myös muistomerkki rannikkotykistölinnakkeen muistoksi.

Alueella on kolme erimittaisia reittiä, 1,5 km:n ja 2,4 kilometrin mittaiset luontopolut sekä 7 km mittainen reitti Sommarösundiin. Me kiersimme 2,4 km pitkän reitin ja tämän reitin varrella kuljetaan metsässä, rannoilla ja kallioilla. Reitti lähtee Sommarön vartiotuvan pihasta, josta löytyy kaksi laavua ja tulentekopaikka. Mukavan näköinen paikka syödä eväänsä. Meidän tarkoituksena oli syödä eväät Hålörenin niemen taukopaikalla, mutta taukopaikalla ei ollut puita (reitillä ei talvikunnossapitoa) ja meidän tämänkertaiset eväät melkein vaativat tulen. Hålörenin niemen ympäri (ja taukopaikalle) pääsee vartiotuvan vierestä lähtevästä hiekkatiellä, jos haluaa lähteä kärryttelemään tänne!

Tälle retkelle olimme varanneet koko päivän, joten pysähtelimme kiipeilemään kivillä, ihastelemaan pitkästä aikaa näkyvää merta ja heittelemään kiviä. Olimme antaneet isoveljelle retkeä varten meidän digikameran, jotta hän saa kokeilla luontokuvausta. Kohteita tällä reissulla riitti! Pysähtelimme usein, koska hän halusi valokuvata. On ihana nähdä lapsen ottamia kuvia, kun ne on otettu erilaisesta kulmasta, kun aikuisen ottamat. Näitä kuvia oli ihana katsella jälkikäteen kotona. Samalla rastitimme retkihaasteen nr 28, luontokuvausretki.

Kanssaretkeilijät pitivät ihanasti etäisyyttä muihin ihmisiin ja monet käyttivätkin luonnon tarjoamia eväspaikkoja hyväkseen. Samoin teimme me, emme halunneet mennä takaisin vartiotuvan pihaan syömään eväitämme. Olimme menomatkalla huomanneet rannassa pienen nuotioringin, johon teimme tulet lähistöltä kerätyistä puista. Kiviympyrä oli keskellä hiekkarantaa, joten se oli turvallinen paikka. Pelkästään omiin tarpeisiimme emme olisi rakentaneet nuotiopaikkaa, mutta tähän käyttöön se sopi hyvin. Mieheni hoiti jälleen nuotiohommat ja minä vahdin jälkikasvua. Kerrankin kävi niin, että kummatkin touhusivat omiaan, toinen leikki ”jäävuorten” valloitusta puukepit naskaleina ja toinen kaivoi kepillä hiekkaa. Tämä saattoi olla meidän retkeilyhistorian ensimmäinen kerta, kun ei tarvinnut hosua kummankaan perässä! Aurinko paistoi, meri liplatti ja kohta oli täytetyt patongit ja nuotiokahvit valmiina. Rannassa oli pöytä ja penkit, joten hiekanmurusetkaan eivät päässeet maustamaan ruokaamme. Rannan läheisyydessä oli lisäksi käymälä, kun tarve yllätti. Harmikseni huomasin, ettei ihan kaikille ole ollut selvää se, että kaiken minkä tuot mukana, jaksat myös viedä mennessäsi. Myös ne vaipat.

Matkan varrella näimme vanhoja ammusvarastoja ja tykkien perustuksia. Kävimme katsomassa myös muistomerkin, joten tässä olisi helppo kohde retkihaasteen retki muistomerkille-kohtaan. Sanon luultavasti joka kerta näin, mutta tänne on pakko tulla uudestaan! Tänne voisi kesällä tulla vaikka telttailemaan..

Meidän perheen arki ei ole ainakaan vielä kokenut isompaa mullistusta vallitsevien olosuhteiden takia. Hoidan lapsia muutenkin kotosalla ja mieheni työpaikka on auki. Kerhot ja harrastukset ovat tauolla, mikä tarkoittaa lisää hitaita aamuja ja paljon ulkoilua iltaisin. Onneksi nyt on kevät ja valon määrä lisääntyy niin on kiva olla iltaisin ulkona! Kohta saa ruveta kuopsuttamaan pihamaatakin, joten jos karanteeni iskee niin on ainakin tekemistä. Kerhojen kiinniolon ansiosta meillä on enemmän ”vapaata” ja päätimmekin lähteä retkelle keskellä viikkoa, mikä ei ole ollut meille ihan tyypillistä. Pyysin äitini mukaan retkelle, hänkin rakastaa ulkoilua!

Yksi meidän partioretkikohteista olisi ollut Risön lintutorni, mutta partiotoimintakin on tällä hetkellä jäissä. Paras retkiaika lintujen tarkkailuun olisi hieman myöhemmin, mutta aurinkoiset ilmat ja muun ohjelman puute patistivat meidät retkelle. Risön luontopolku sijaitsee Vanhassa Satamassa ja koko polulla on mittaa n. 5 kilometriä. Meidän kohteena oli Ryövärinkarin lintutorni, jonne kertyy matkaa parkkipaikalta (Ampujantie) n. 1,5 kilometriä, eli oikein hyvän mittainen matka pienten jalkojen kuljettavaksi.

Luontopolku on leveää hiekkatietä, mutta tähän aikaan vuodesta se oli vielä aivan jäässä. Äitilläni oli onneksi nastakengät, mutta itse sain köpötellä ihan tien reunustalla missä oli edes hieman sulia kohtia. Lintutornille johtava polku lähtee metsikköön päin, jossa olikin parempi kulkea, kun jääpeitettä ei ollut joka paikassa. Vesi oli korkealla, joten jos ei olisi ollut pakkaspäivä, olisivat pitkospuut olleet veden alla. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos miettii kevätretkeä Ryövärinkarille! Metsän jälkeen polku jatkui kaislikossa. Olisin halunnut kulkea tätä polun pätkää ikuisuuden! Täytyy käydä kesällä uudestaan täällä, koska kaislat, merituuli ja aurinko ovat ihan täydellinen yhdistelmä kesäpäivään! Niin, tai olivathan ne sitä nytkin, vain lämpö puuttui 😀 Pitkospuut olivat osittain huonossa kunnossa, mutta reitillä ei olekaan talvikunnossapitoa. Mikään kohta ei ollut mahdoton, vaikka varovainen pitikin olla, kun kannoin rinkassa pikkusiskoa. Isoveli pääsi konttaamalla pahimpien paikkojen yli.

Ryövärinkarilla on nuotiopaikka, mutta puuhuoltoa ei, joten jos haluaa pistää tulet, ota mukaan omat puut! Me olimme liikkeellä kevyin eväin, emme olleet aikeissakaan sytyttää nuotiota. Paikalla on myös kuivakäymälä. Karikko on nimensä mukainen, paljon kiviä kiivettäväksi ja ylitettäväksi. Isoveli oli saanut mummalta lainaan kiikarit ja olisikin halunnut kiikaroida lintuja jo metsän keskellä, mutta malttoi kuitenkin odottaa tornille asti. Tornin ylätasanteella ei ollut ollenkaan penkkejä, jossa isoveli olisi voinut itse seistä ja tarkkailla, joten hänet täytyi nostaa tornin reunalle istumaan. Pidin kovasti kiinni hänestä, koska olihan se vähän kyseenalaista. Ilman tätä olisi kuitenkin linnut jääneet näkemättä. Paikalla oli lokkien ja variksien lisäksi muutama tunnistamaton vesilintu sekä kymmenkunta joutsenta, jotka ovat aina uljas näky!

Isoveli näki kuulemma monta merikotkaa, merimetson, taikametson, sekä merihaukan. Lintujen tarkkailuretki (Retkihaasteen retki nr 18) oli ainakin hänen osaltaan erittäin onnistunut.

Minulla on harvoin tapana ostaa lankaa vain sen takia, että joku vyyhti on ihana tai kaunis. Useimmat käsinvärjätyt langat ovat ihania ja kauniita, mutta tietämättä langan käyttötarkoitusta on minun jostain syystä vaikea ostaa lankaa. Poikkeuksen on tehnyt esimerkiksi NEULOVAasa, johon olen lähtenyt neulomaan ja toki valmiiksi antanut itselleni luvan ostaa ”jonkun ihanan langan”. Viime NEULOVAasaan en päässyt, mutta aiemmalla kerralla ostin sieltä aivan ihanan vyyhdin Aaran Tunto-sukkalankaa värissä Väre (0003). Aaran langat värjätään Suomessa käsin ja kaikki värit ovat aivan ihania, langan valinta oli todella vaikeaa!

Tämän kyseisen langan kanssa minulla on ollut hieman ongelmia, sillä olen halunnut löytää sille täydellisen mallin. Vyyhti oli hieman päälle 20 euron luokkaa, joten halusin näistä sukista monikäyttöiset ja ihanat. En ole mikään sukankutoja, kudon sukkia hyvin harvoin. Kokeilin ainakin kolmea mallia ennen kuin törmäsin Sari Nordlundin suunnittelemiin Midnight Dancer-sukkiin. Ihastuin niiden yksinkertaiseen suunnitteluun pienellä erottuvalla yksityiskohdalla, röyhelöreunalla. Ajattelin, että nämä olisi supersöpöt mustien maihareiden kanssa.

Muutaman sukanalun tehtyäni, totesin että 2,5 mm puikoilla neulomisesta tulee sukkiin liian löysää ja päädyin valitsemaan pienimmän koon tanssijoihin (ohjeessa on kolme kokoa), vaikka räpyläni on kokoa 39. Se osoittautui oikeaksi valinnaksi ja pienemmällä silmukkamäärällä sukka valmistui ennätysajassa. Sileässä neuleessa langan väri erottuu ihanasti ja värin vaihtelevuus näkyy kauniisti.

Vyyhti riitti mainiosti koon 39 sukkiin ja sitä jäi vielä reilusti, joten päätin tehdä pienelle tyttärellenikin samanlaiset sukat. Kokeilin omiin sukkiin ensimmäistä kertaa tiimalasikantapäätä, mutta pikkusiskon sukat tein itselleni tutuimmalla sukkamallilla. Tälläkin kerralla otin pienen koon sukasta silmukat ja teräosan mittailin neidin jalan mukaan. Tytär nappasi sukat heti käyttöönsä, hyvä että ehtivät kuivua ensin. Harvemmin kastelen pienten villasukkia, mutta olin käyttänyt näihin purettua kiharaa lankaa, joka suoristui hyvin kylvyn jälkeen.

Kutominen englanniksi alkaa olla aina vaan helpompaa ja neulesanastoni karttui jälleen tämän ohjeen ansiosta. Ohje oli selkeä ja jos kaipasi apua, löytyi YouTubesta hyviä ohjevideoita. Ohje on maksullinen ja löytyy Ravelrystä. Opettelin tämän työn ohella pari uutta tekniikkaa ja innostukseni sukkien kutomiseen nosti päätään, kun nämä tulivat kuin itsestään. Seuraavaksi puikoille pääsee pieniä nukenvaatteita, koska pikkusisko on innostunut nukella leikkimisestä.

Yhteistyössä Vaatelaastarin kanssa

Voihan ”talvi”, minkä tempun teit. Sen lisäksi että mieli halajaa oikeaa talvea, kaipailee sitä myös meidän 4-vuotiaan poikasen toppahaalarit. Hän rakastaa jääkiekon pelaamista ja kun jäällä ei voi pelata (koska sitä ei ole), niin sitä pelataan kotipihan hiekkatiellä. Pelaaminen vaatii välillä tiettyjä syöksyjä ja näiden seurauksena kummassakin polvessa on reikiä. Olemme ostaneet hieman laadukkaampia haalareita siinä toivossa, että ne pysyisivät hyvänä ja niiden ominaisuudet säilyisivät priimana vielä pikkusiskollekin, mutta nämä sääolosuhteet pistävät parhaimmatkin ominaisuudet kovalle koetukselle.

Kävin kiertelemässä eri liikkeissä, jos löytyisi ulkovaatteille suunnattuja paikkoja, mutta kaikki olivat joko silitettäviä tai ommeltavia ja enemmän sisäkäyttöön suunniteltuja, tai sitten liimattavia heijastinpaikkoja, jotka eivät polvissa tulisi kestämään, kunnes kuulin Vaatelaastarista sekä heidän Outdoor-paikoistaan. Jos jostain asiasta tulen nykyään helposti iloiseksi, niin se on siitä, ettei tarvitse ostaa uutta ja vaatteiden elinikä pitenee. Vaatelaastarin ansiosta ei tarvitse edes nähdä juurikaan vaivaa saadakseen vaatekappaleesta jälleen ehjän.

Sain Oikiat Designilta muutaman erilaisen Vaatelaastarin testikäyttöön ja ensi töikseni paikkasimme isoveljen toppahaalarin. Hän sai valita toisen polven paikan ja minä valitsin toisen. Valikoimissa oli Northern Lights Collectionin revontuli-paikka ja tottakai hän halusi sen koristamaan polveaan. Paikka on ihanan värikäs ja kovasti hänen mieleen. Toisen paikan laastaroimme kokomustalla Vaatelaastarilla ja se onkin hyvin huomaamaton paikka, vaikka onkin yhtä iso. Laastareiden kangas on vahvaa ja ne ovat kestäneet polvissa jo kuukauden verran syöksymisistä huolimatta! Kiva, että paikkoja on erivärisiä, josta jokainen voi valita mieleisensä! Northern Lights Collectioniin kuuluu 4 laastaria, joista yksi on heijastava paikka. Korjasin tällä paikalla mieheni kuoritakin, joka on odottanut paikkaamista jo pitkään. Nämä laastarit tulevat kulkemaan meillä mukana vaelluksilla ja retkillä, jos vaikka teltta tai esimerkiksi untuvatakki repeää!

Pyrin ostamaan lasten vaatteet kirpputoreilta, mutta meidän pitkälle 4-vuotiaalle on todella vaikea löytää sopivia housuja. Siksi niitä housuja, mitä meillä on, paikkaillaan aina uudestaan ja uudestaan. Laskin eräiden kollarihousujen paikat ja niitä oli kummassakin lahkeessa 4.. Jos olisin heittänyt jokaisen reiän jälkeen housut roskiin ja ostanut uudet tilalle, olisi meillä käynyt jo 8 housut näiden paikattujen tilalta. Hurja ajatus.. Tutkimusten mukaan jokainen suomalainen ostaa 20 kg tekstiiliä vuodessa ja heittää sitä pois 10 kg. Tätä vastaan pyrin taistelemaan omien mahdollisuuksien mukaan. Onhan se toki ollut työlästä, kun korjattavien pinossa on aina vähintään kolmet housut, kun uusia reikiä ilmestyy koko ajan, mutta olen päättänyt säästää ympäristöä paikkaamalla kaiken, mitä meiltä löytyy. Nyt ei tarvitse enää ommella (jos ei välttämättä halua), koska Vaatelaastarilla on joustaville kankaille kehitetty Organic Stretch-mallisto ja uusimpana innovaationa merinovilla-laastari, jolla voi paikata myös villavaatteet! Merinovillavaatteet on myös kovalla koetuksella meikäläisillä, koska retkeilemme paljon ja saatamme hiippailla villakalsareissa ihan muuten vaan. 😀

Vaatelaastari kiinnitetään kankaaseen painamalla sitä voimakkaasti ainakin minuutin ajan. Pakkauksessa tulee mukana kuvalliset ohjeet, miten laastari kiinnitetään oikein. Lusikka oli kiinnittämiseen oikein mainio apuväline, sillä sai reunat hyvin kiinnitettyä. Laastari kestää hyvin konepesua 40 asteessa, mutta ainakin kertaluontoisesti se kestää myös 60 asteen ohjelman (huom! Oma tutkimus..) Vaate on hyvä pestä ensimmäisen kerran vasta 72 tunnin kuluttua kiinnityksestä, jotta se on varmasti liimaantunut tiukasti kankaaseen. Laastarien reunat voivat rispaantua ajan kuluessa, mutta niin kuin kaikki tekstiilit, myös Vaatelaastarit kuluu. Laastareita voi myös leikata pienemmiksi, täytyy vain muistaa, ettei jätä teräviä kulmia. Käyttämättömät Vaatelaastarit täytyy säilyttää suljetussa pussissa, ettei ne kuivu. Lisää tietoa löytyy Oikiat.fi-nettisivuilta. Vaatelaastarit toimitetaan kokonaan kierrätettävissä pakkauksessa, pahvin voi laittaa pahvinkeräykseen ja sokeriruokopussin voi ensin uusiokäyttää ja lopuksi laittaa energiajätteeseen. Mahtavaa, että tässä on ajateltu näin pitkälle!

Vaatelaastari on suomalaisten äitien innovaatio, laastarit valmistetaan Suomessa ja kuosit ovat suomalaisten suunnittelijoiden käsialaa. Ihanaa, että tällaisia on, jotka haluavat helpottaa meidän muiden äitien paikkaushaasteita! Omiani tämä tuote on ainakin helpottanut suuresti! Itseasiassa tarvisin näitä jo muutaman lisää 😀

Omat Vaatelaastarin pääset tilaamaan täältä ja Instagramista he löytyvät nimellä @Vaatelaastari, sekä #paikkaushaaste.

Tulen arpomaan Instagram-tililläni 2 pakettia Vaatelaastareita, käy osallistumassa @asevelikylassa

Koko viikko on ollut ankea ja harmaa. Oikeastaan koko alkuvuosi on ollut satunnaisia päiviä lukuunottamatta ankea ja harmaa.. Meillä oli tälle päivälle sovittuna naapureiden kanssa, että he tulisivat meille kyläilemään, mutta aamulla herätessäni aurinko paistoi ja olihan silloin päästävä ulkoilemaan! Laitoin naapuriperheelle viestiä, jos lähdettäisiinkin retkelle sisähommien sijaan ja tunnin päästä tästä olimme jo matkalla kohti seikkailua.

Kävimme alkuvuodesta retkellä tämän samaisen polun varrella, (täältä löytyy postaus siitä) jonka lisäksi kävimme kiertämässä koko 12 kilometrin mittaisen reitin mieheni kanssa meidän lenkkitreffeillä. Reitin varrella on kolme taukopaikkaa, joista tänään suuntasimme Kråknäsin taukopaikalle. Jätimme auton Hallonnäsin parkkipaikalle (Tistronskärintie) ja lähdimme siitä kävelemään kohti Kråknäsiä.

Polku oli tällaisella kelillä hieman jäinen, muttei meidän menoa haitannut. Polku kulki metsässä, joten tälle polun pätkälle ei vesi ollut päässyt peittämään pitkospuita. Kuulimme taukopaikalla toisilta retkeilijöiltä, jotka olivat lähteneet Jungsundista, että osa siitä polusta oli veden vallassa ja hankalakulkuinen. Jungsundin urheilukentän parkkipaikalta on tälle taukopaikalle n. 3 kilometrin matka, joka sekään ei ole mahdoton kulkea pienten kanssa! Kråknäsin taukopaikka on pienessä saaressa, jonne pääsee pientä siltaa pitkin. Silta ei ollut ihan rannassa kiinni, joten täytyi ottaa muutama askel jäätä pitkin. Onneksi jää oli tällä kohtaa kantava! Taukopaikalle paistoi ihanasti aurinko ja nuotiokin oli valmiiksi päällä. Penkkejä oli nuotion ympärillä ja tältä taukopaikalla löytyy katettu pöytä ja penkit.

Vaikka aamulla tulikin suhteellisen nopea lähtö, kaivoimme kaapeistamme mitä parhaimmat eväät! Pakkasessa oli patonkeja, jotka täytimme aiemmalta aterialta jääneiltä kasviksilla ja muilla täytteillä. Meillä olikin ollut tarkoitus syödä ”Subit” lounaaksi, joten miksipä emme olisi ottaneet niitä mukaan! Käärimme patongit folioon ja nappasimme mukaan kastikkeen ja lisukkeeksi vielä loput vihannekset. Lämmitimme leivät nuotiolla ja lapsillekin maistui kovasti. Syömme kotona oikeastaan pelkkää kasvisruokaa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, kuten kesän grillaukset), mutta mieheni ja lapset saattavat retkillä ollessamme syödä nakkeja tai makkaraa. Täytetyt patongit oli helppo toteuttaa kaikkien toiveiden mukaisesti ja näitä täytyy tehdä muillekin retkille! Yleensä meillä on kahvit termospullossa, tälle reissulle otimme mukaan nokipannun ja keitimme siinä nuotiokaffit. Maistui todella hyvältä ja kaiken kruunasi naapuriperheeltä saadut jälkiruokakeksit. Katselin taukopaikalla retkihaasteen listaa ja tämän retken teemaksi sopi retki numero 26 – hyvät eväät metsässä.

Matka Hallonnäsin parkkipaikalta Kråknäsiin on vain 1,1 kilometriä, joten tämä on erinomainen retkikohde, jos on mukana pieniä seikkailijoita. Meidän retkikunnassamme oli tänään kaksi pientä reppumatkaajaa ja 4- ja 5-vuotiaat ninjatiikerit, jotka paluumatkalla painelivat edellämme sellaista kyytiä, ettemme meinanneet pysyä perässä! Kertaakaan ei kuulunut ”en jaksa kävellä”-narinaa, varmasti kaveri ja lyhyt kävelymatka auttoivat asiaa.. Tästä paikasta tuli tämänhetkinen lemppari helpon reitin ja kauniin taukopaikan ansiosta. Ihanaa on myös se, ettei tälle retkelle mennyt ihan hirveästi aikaa. On toki ihana viettää koko päivä luonnonhelmassa, mutta jos kaipaa pientä virkistäytymistä, niin tämä on siihen mitä parhain paikka.