Kyllä kannatti lähteä. Hullultahan se tuntui lähteä ajelemaan lasten kanssa muutamaksi päiväksi melkein 700 km päähän, mutta oli se sen arvoista! Ajomatka meni hyvin, lapset nukahtivat matkalla yöunille ja heidät sai kantaa sänkyyn unisina. Aamulla herätessä paistoi aurinko ja hanget kimmelsi. Ilma oli täydellinen, juuri tätä olimme kaivanneet. Tälläkin kertaa oli tarkoitus tehdä pieniä päiväretkiä ja olimme katsoneet Ylläksen nettisivuilta etukäteen, että siellä olisi talvipolkuja kävelijöille. Olimme positiivisesti yllättyneitä, miten hyviksi polut osoittautuivat! Polut olivat leveitä ja tasaisia, niitä pitkin olisi päässyt vaikka vaunujen kanssa. Ylläksen alueen latukartta oli myöskin päivitetty ja talvipolut näkyivät myös siinä. Loman retket oli helppo suunnitella etukäteen.

Talvipolut oli hyvin merkitty

Ensimmäisen päivän retkikohde oli Velhonkota. Ajoimme auton parkkipaikalle, josta lähti polku kodalle. Matka oli todella lyhyt, ja teimmekin pienen lenkin ennen eväiden syömistä. Suureksi onneksi kodalla sattui olemaan lättypäivä! Mikael paistoi isoveljen kanssa kodan takassa nakit ja jälkiruuaksi söimme lätyt lakkahillolla.

Kodan takassa sai paistaa omia eväitä

Toisen päivän aamuna pääsin hiihtämään! Mikael lähti lasten kanssa kävellen järven jäälle, jossa isovelikin sai hiihtää. En ole hiihtänyt kolmeen vuoteen, joten se tuntui aluksi hankalalta. Aurinko paistoi ja pakkasta oli vain muutama aste, eikä tuulikaan hidastanut matkantekoa. Lenkin jälkeen palasin mökille todella onnellisena ja naama punaisena. En ole lenkkeillyt pikkusiskon syntymän jälkeen, niin voitte uskoa, että kunnon hikilenkki teki hyvää kropalle ja mielelle.

Hiihtolenkillä järven jäällä

Iltapäivästä lähdimme koko porukalla Kesänkijärven laavulle, jossa olemme aikaisemmillakin Ylläksen reissuilla käyneet. Laavulle on parkkipaikalta noin 2 km matka ja maasto on helppokulkuinen talvellakin. Kesäisin laavulle pääsee myös vaunuilla tai vaikka pyörätuolilla! Laavulla on aiemmin näkynyt paljon kuukkeleita ja toivoimme näkevämme niitä tälläkin kertaa. Harmiksemme näimme vain yhden kuukkelin matkalla, eikä se vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta tarjoamistamme eväistä. Ehkä pääsiäisen aikaan ruuasta on ollut ylitarjontaa. Vaikka maisemat oli myös talvella todella hienot, niin täytyy kyllä myöntää, että laavu ja sen ympäristö on paljon kivempi kesällä ja syksyllä.

Kuukkelin houkuttelua

Viimeisenä päivänä teimme vielä yhden retken. Ajoimme auton luontokeskus Kellokkaan pihaan ja lähdimme kävelemään kohti Varkaankurun kotaa. Tämäkin reitti on tuttu ja halusimmekin käydä katsomassa miltä maisemat näyttää lumipeitteisenä. Kodalle oli noin 1,5 km matka ja maasto oli vaihtelevampaa kuin aiemmilla retkillä. Varkaankurun kota ei ole minkään ladun varrella, joten se on talvisin vähän hiljaisempi taukopaikka. Olimme keittäneet hernekeittoa ruokatermokseen ja söimme sitä lounaaksi. Ruokatermos pitää ruuan todella kuumana pitkän aikaa ja se on retkille todella hyvä varuste. Keli oli jälleen aivan mahtava ja nautimme ihanista maisemista.

Varkaankurun polku lähti luontokeskus Kellokkaasta

Isoveli ja pikkusisko kulkivat kyydissä kaikki matkat. Isoveljelle hankimme vuosi sitten kulkuvälineeksi Deuterin lastenkantorinkan. Siinä on mukava istua kyydissä ja kanto-ominaisuksilta se on erittäin hyvä! Pikkusiskon kyytivälineenä oli Tulan kantoreppu. Sitä on myös hyvä kantaa ja koska pikkusisko on vielä tosi kevyt, kannoin myös meidän eväsreppua.

Pikkusisko viihtyi hyvin Tulan kuydissä

Kotimatkalle lähdettiin aamusta ja matkassa vierähtikin koko päivä. 15 km ennen kotipihaa takapenkiltä kuuluu ne samat sanat, joita on kuultu jo neljän kuukauden ajan; ”äiti, mennäänkö Lappiin?”

Kun Lapinkuume iskee, se ei hellitä helpolla. Meille tarjoitui mahdollisuus lähteä pääsiäiseksi Äkäslompoloon ja hyvin pienen epäröinnin jälkeen tartuimme siihen. Aluksi ajattelin kirjoittaa ”5 hyvää syytä, miksi Lappiin ei kannata lähteä”, mutta ne kumoutui niin nopeasti, ettei niitä enää muista. Matka on pitkä pikkuisille, mutta hyvin ajoitetuilla pysähdyksillä hoidetaan homma kotiin. Toivottavasti seuraavan postauksen nimi ei ole ”Ei enää ikinä minnekään”.

Olen vannoutunut lista-ihminen. Jokaiselle reissulle on ihana tehdä uusi lista. Pakkaan mielessäni jo viikkoja etukäteen. Syksyllä lähdimme Lappiin muutaman tunnin varoitusajalla, niin tämä 4 päivän odottelu tuntuu siihen nähden pitkältä. Silloin jäi lista tekemättä ja kaikki tuli mukaan. Se reissu onkin yksi onnistuneimmista. Silti, lista on tehty ja sen mukaan mennään.

Lähdimme ajelemaan Mikaelin työpäivän jälkeen. Toiveena on, että takapenkki nukahtaisi yöunille jossain vaiheessa matkaa, niin pääsisimme kaikki vähän helpommalla. Keräsimme yhdessä isoveljen kanssa vaatteet ja retkeilyvarusteet isoihin koreihin, josta pakkasin ne kasseihin. Kantorinkkakin otettiin esiin hyvissä ajoin. Aamupäivän ohjelmana kävimme kaupassa hakemassa pientä evästä ja jotain tekemistä automatkalle. Hän pakkasi itse kirjat, lelut ja unikaverin mukaan. Hän on innoissaan testannut rinkan toimivaksi ja odottaa jo näkevänsä poroja ja kuukkeleita. Itse aloitan aina matkalla uuden neuleen. Sen valinta oli tällä kertaa helppo, yritän tehdä pikkusiskolle kantoliinasukat.

Nämä isoveli valitsi mukaan

Emme ole olleet talvella Lapissa lapsiperheenä, joten emme ihan varmasti tiedä, minkälaisia retkiä voimme tehdä. Aikomuksena on kantaa pikkuisia kyydissä ja tehdä pieniä päiväretkiä jalkaisin. Reitillä täytyisi olla kota tai tupa, koska imetän, enkä halua saada kylmää. Muiden ruoka kulkee ruokatermoksessa tai sitten paistamme makkaraa ja soijanakkeja. Sukset lähtivät mukaan varmuuden vuoksi, jos sattuu jäämään sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Retkireppuun pakataan vaihtovaatteiden lisäksi nämä

Mielestäni on paras varautua kaikkeen mahdolliseen, joten mukana on lapsille villahaalaria, kerrastoa, kuorivaatetta ja toppahaalaria. Ei pitäisi retket olla varusteista kiinni. Sama koskee meitä aikuisia. Meidän retkeilyvaatteisiin kuuluu anorakit ja Fjällrävenin housut. Molemmilla tietysti samanlaiset. Löytyy kerrastoa ja paksua villapaitaa (nekin samanlaiset..). Otimme mukaan myös kuorivaatteet ja paksummat takit. Onneksi on suksiboksi katolla!

Ennätysmäärä tavaraa mukana

Isoveli on kysellyt viimeiset neljä kuukautta: ”äiti, mennäänkö Lappiin?”. No, nyt sitä mennään. Hyvää pääsiäistä.

Olemme käyneet Saksassa muutaman kerran viime vuosina, koska siskoni asuu siellä. Haaveilimme uudesta reissusta sinne jo ennen pikkusiskon syntymää. Ajattelimme, että  jos vauvan kanssa menee kaikki hyvin, uskaltaisimme lähteä sinne nytkin. Olemme käyneet ulkomailla isoveljen kanssa aiemminkin, joten tiesimme suurinpiirtein, mihin kaikkeen kannattaa varautua. Matkapäiväksi pakkasimme isoveljelle tekemistä ja syömistä omaan pieneen reppuun.

Hampurin lentokentällä

Aamuviiden maissa tiistai-aamuna lähdimme kotoa määränpäänä Schwerin. Söimme kentällä aamupalaa ja olimme pakanneet eväitä reppuun, koska meillä oli lyhyt vaihtoaika Helsingissä. Vaihto osoittautui todella lyhyeksi, sillä kone oli myöhässä ja jouduimme juosta portilta toiselle. Onneksi ehdimme koneeseen! Jossain vaiheessa kävi mielessä, että näinköhän tavarat kerkesi mukaan.. Kuten minua Instagramissa seuraavat tietävät, eihän ne vaunut ja rinkka ehtineet Hampurin koneeseen, vaan jäivät Suomeen. Jos meillä ei olisi ollut kantoreppua, olisi voinut mennä sormi suuhun. Ilmoitimme lentokentällä matkatavaramme kadonneeksi ja he lupasivat ottaa yhteyttä, kun tavarat saapuvat. Olimme ostaneet junaliput etukäteen DB navigator-sovelluksella, joten lähdimme etsimään syömistä ja juna-asemaa. Olimme varanneet junasta perhehytin, niin saimme omaa rauhaa, eikä isoveljenkään tarvinnut istua koko aikaa paikallaan. Matka taittui nopeasti ja pian olimme perillä. Vahva suositus perhehytille!

Keskieurooppalaisten suurkaupunkien rautatieasemat ovat yleensä nähtävyys jo itsessään

Kauppaan oli tietysti lähdettävä hakemaan välttämättömiä hygieniatarvikkeita, kun selvisi ettei tavarat saapuisi vielä saman päivän aikana. Saksalaiset lähikaupat on aivan mahtavia. Tuorehyllyissä on paljon valinnanvaraa ja pienissäkin kaupoissa tuntuu aina olevan lihatiski. Tosin sieltä ei tule mitään ostettua, kun olen kasvissyöjä, mutta on se aina ihmetyksen aihe! Leivät kannattaa ostaa leipomoista, niitä on melkein joka nurkalla. Toinen suuri ihastuksen aihe on bio-kaupat. Valikoima on laaja ja hinnat ovat edulliset. Olisin voinut pyöriä tällaisessa ruokakaupassa monta tuntia.

Bio-kaupan tuorehylly

Käytämme kotona suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa ja olinkin ajatellut täydentäväni varastoja Saksasta. Luonnonkosmetiikka on edullista ja varsinkin DM:ssä ja Rossmannissa on hyvät valikoimat. Näiden kauppojen hyllyiltä löytyy pääasiassa kauneus- ja terveystuotteita. Osa on luomua, osa ei. DM:llä on oma luonnonkosmetiikkamerkki, Alverde ja Rossmannilla on Alterra. Perustuotteiden lisäksi ostin tuotteita testiin kummaltakin merkiltä. Lapsille ostimme kesäksi aurinkorasvaa, joka maksoi murto-osan Suomen hintoihin verrattuna. Miesten osastolta mukaan tarttui mm. parranhoitotuotteita.

Luonnonkosmetiikkaa, retkiruokaa ja evästä isoveljelle

Liikkuminen ensimmäisinä päivinä olisi jäänyt todella vähäiseksi ilman kantoreppua. Olimme kaukaa viisaina harjoitelleet kantorepussa viihtymistä jo kotona. Reissussa pikkusisko oppi nukkumaan Tulan kyydissä ja kauppareissut hoitui sujuvasti. Ilman päivittäistä ulkoilua päivät olisivat olleet hankalia meille kaikille, joten läheltä löytynyt puisto oli kovassa käytössä. Miinusasteita oli suurinpiirtein samanverran kun kotona, mutta onneksi meillä oli mukana kaikki tarvittavat ulkoiluvaatteet. Jostain kumman syystä olin pakannut lasten vaatteet käsimatkatavaroihin niin varusteiden puutteen takia ei tarvinnut jäädä sisälle.

Pikkusisko Tulassa

Vaunut ja rinkka löysi perille reissun loppupuolella, joten liikkuminen helpottui huomattavasti. Olimme menomatkaksi pakanneet vaunut kelmuun, koska Vaasan lentokentältä ei voinut vuokrata Airshell-laukkua, mutta onneksi tuplat selvisivät koettelemuksesta ehjänä. Paluulentoa varten ostimme isot muovipussit rattaita varten jo Vaasasta lähtiessämme, koska etukäteen ei tiedä onko niitä saatavilla myös matkakohteen lentokentällä. Finnairilla oli myöhästelyistä huolimatta mukava matkustaa. Henkilökunta oli suomenkielistä ja he olivat todella ystävällisiä. Ainoa pieni miinus oli, ettei lapsille ollut mitään ”tekemistä” koneessa lentoyhtiön puolesta. SAS:lla lentäessä isoveli sai pienen puuhapaketin, jonka parissa viihtyi hyvin.

Kaiken kaikkiaan Saksassa on helppo reissata. Paikasta toiseen liikkuminen on helppoa ja vasten yleistä käsitystä, saksalaiset ovat yleensä ystävällisiä. Englantia ei kauhean moni vastaantuleva puhunut, mutta elekielellä pärjää. Suuri apu oli tietysti kielen osaavasta siskosta. Oli ihana käydä reissussa ja nähdä taas uusi kaupunki. Parasta oli tietysti nähdä Kaisa. Taas jäi hirmuinen ikävä.

Pikkuiset maailmanmatkaajat kyydissä

Vihdoin. Olen miettinyt ja haaveillut ja pähkäillyt tosi kauan blogin perustamista. Nyt sain vihdoin kerättyä tarpeeksi rohkeutta perustaakseni sellaisen. Aluksi voisin esitellä meidät, vaikka luulen, että kaikki tätä blogia lukevat tuntee, tai ainakin tietää kuka olen. Meidän perhe asustaa Asevelikylässä rintamamiestalossa. Muutimme tänne Mikaelin kanssa kahdestaan vuonna 2014 ja nyt meitä on jo neljä. Isoveli 2,5 v ja pieni pikkusisko 3 kk. Ajankohta blogin perustamiselle ei siis ole ehkä kaikista paras, mutta uudelle harrastukselle oli tarvetta. Blogissa aion kirjoittaa meidän perheen yhteisestä retkelyharrastuksesta ja omasta neulomisharrastuksestani. Jokapäiväiset arjen pienet puuhastelut tulee myöskin näkymään blogissa.

Retkeilyharrastus on meidän yhteinen harrastus, joka sai alkunsa Norjan reissusta 2013. Sen jälkeen olemme käyneet patikoimassa Lapissa ja muutamissa eteläisemmän Suomen kansallispuistossa. Muutama reissu on tullut tehtyä Itävaltaan Alpeille ja Italiaan dolomiiteille. Olemme onnistuneet tartuttamaan isoveljeenkin lapinkuumeen, mikä ei tietysti ole ollenkaan huono homma. Kesäksi siis on luvassa lapinreissua ja aiomme tehdä retkiä myös lähimaastossa. Viimeisin reissu on juuri takanapäin, kun kävimme Saksassa siskoni luona. Kirjoittelen matkasta sitten tänne, kunhan arki alkaa taas pyörimään normaalisti.

Särkitunturilla syyskuussa 2017

Neulominen. Se on ihana keino rentoutua ja samalla siitä hyötyy muutkin, kun saavat lämmintä villaa ylleen. Neulomisesta on tullut jokapäiväistä, edes muutaman kierroksen verran ehtii iltaisin neuloa. Nykyisin on aina vähintään kaksi työtä puikoilla ja vaikka kuinka monta olisi mielessä! Villapaidat on tällä hetkellä kaikista mieluisimpia tehdä, niitä onkin tähän mennessä valmistunut jo ihan mukava määrä. Tällä hetkellä puikoilla on Hailuodon paita Mikaelille ja Isbjörnshoodie mulle. Ja yhdet villasukat odottavat myös valmistumista. Työtahti ei päätä huimaa, koska arki haittaa hieman harrastustoimintaa.. Mutta hiljaa hyvä tulee.

Ensimmäinen villapaita

 

Isoveli kyselee aina välillä, että ”Mitä äiti puuhastelee?”, kun siivoan tai leivon tai kitken rikkaruohoja kasvimaalta. Niitä pieniä ylimääräisiä hommia, joita tulee mielellään tehtyä. On myös ihanaa, kun hän haluaa osallistua kaikkeen, ja mahdollisimman paljon yritän ottaa häntä mukaan hommiin!  Kunhan kevät koittaa, niin pihamaata ruvetaan taas valmistelemaan uutta satokautta varten. Siellä ne omenapuut odottavat leikkaamista ja vattupuskat harventamista. On ihana päästä taas pian pihahommiin!

 

Pikku apulainen