Olemme telttailleet isoveljen (kohta 3-vuotias) kanssa jo kahtena aiempana kesänä, mutta nyt halusimme kokeilla, miten telttailu sujuisi kahden pienen kanssa. Päätimme ensiksi nukkua koeyön kotipihassa. Halusimme samalla kokeilla, mahtuisiko pikkusisko (6 kk) nukkumaan kanssani samassa makuupussissa. Lapset nukahtivat nopeasti ja kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes huomasin, että pikkusiskon vaippa oli vuotanut ja lähdin hänen kanssaan sisälle nukkumaan. Koska alkuyö sujui kuitenkin hyvin, päätimme lähteä pienelle telttaretkelle.

Rinkan ja kantorepun kantaminen yhtäaikaa onnistuu yllättävän hyvin

Olemme kierrelleet eri kansallispuistoja aina sopivan tilaisuuden koittaessa ja nyt päätimme lähteä retkelle Lauhanvuoren kansallispuistoon, joka on meiltä n. 150 km päässä. Isoveljen kantorinkka oli tällä kertaa jätettävä kotiin, joten telttapaikan olisi oltava sopivan kävelymatkan päässä parkkipaikalta, jotta isoveli jaksaisi varmasti kävellä sinne itse. Hän on tosi reipas ja halutessaan kävelee pitkiäkin matkoja, mutta tällä kertaa piti ottaa varman päälle. Spitaalijärven telttapaikalle on parkkipaikalta n 800 metrin matka, joten se oli turvallinen valinta.

Polku spitaalijärven nuotiokatokselle oli esteetön. Telttapaikalle reitti jatkui osittain pitkostettuna metsäpolkuna

Pakkasimme rinkat sillä periaatteella, että kaikki painavat, eli teltta ja makuupussit menee Mikaelin rinkkaan ja minä kannan vaatteet, ruokatarvikkeet ja pikkusiskon. Meillä on telttana Fjällrävenin Akka dome 3, joka on melko painava, mutta sinne mahtuu hyvin kaksi aikuista ja kaksi pientä retkeilijää. Laitoimme teltan pohjalle limittäin neljä retkipatjaa ja mukana oli kolme makuupussia. Isoveli mahtui juuri ja juuri Haglöfsin Pavo-pussiin joka on tarkoitettu max 100 cm pitkille. Minulla on n. 20 vuotta vanha Haglöfsin untuvapussi, joka ei ole mikään grammanviilaajien unelmavalinta, mutta koskaan en ole sillä palellut ja hyvin ajaa asiansa. Onneksi se on sen verran tilavakin, että pikkusisko mahtui sinne kanssani nukkumaan.

Ensimmäiseksi laitettiin nuotio tulille

Pikkusiskon ensimmäinen telttaretki

Ensimmäisenä telttapaikalle päästyämme Mikael laittoi nuotioon tulet ja rupesi pystyttämään telttaa. Pikkusisko oli nukahtanut Tulaan, joten en kauheasti pystynyt olemaan avuksi, mutta isoveli halusi mennä käymään rannassa, joten minua tarvittiin siellä. Kun teltta oli pystyssä, rupesimme laittamaan päivällistä. Päivällistarpeina meillä oli (yllättäen) nakkeja ja koska meillä asustelee nykyisin pieni sormiruokailija, oli ruuaksi myös parsakaalta ja porkkanoita, jotka keitimme Trangialla. Isoveli on tykästynyt kauramaitoon, joten hänelle oli mukana pieni kaurajuomatetra. Kylmätarpeet oli automatkan aikana kylmälaukussa, joten kylmäketjun katkeamisesta ei tarvinnut murehtia.

Retkipäivällinen tulossa

Sormiruokailijalle keitettiin trangialla porkkanaa ja broccolia

Ilta- ja aamupalalle olin annostellut valmiiksi kaurahiutaleita ja pähkinäsekoitusta ja makua antamaan otin mukaan smoothie-pusseja. Leiripaikalta löytyi kuitenkin kypsiä mustikoita, joten smoothiet syötiin välipalaksi. Harvemmin telttapaikoilla on pöytiä ja penkkejä, mutta Spitaalijärvellä oli! Oli huomattavasti mukavampi syödä pikkuväen kanssa pöydän ääressä. Juomavesi meillä oli mukanamme, mutta ruuanlaittotarpeisiin otimme veden leiripaikalla olevasta lähteestä. Kaivo/lähde oli myös otettu huomioon yöpaikan valinnassa.

Iltapuuron kanssa mustikoita ja pähkinöitä

Meillä on kotona hyvin tarkat iltarutiinit ja jos joku ei mene rutiinien mukaan, nukkumaanmeno saattaa olla yhtä sirkusta. Kun vuosi sitten olimme telttailemassa, yritimme pitää kellonajoista kiinni. Se oli virhe. Tällä kertaa emme katselleet kelloa, emmekä yrittäneet kiirehtiä nukkumaan, koska ei sillä olisi niin väliä. Tällä kertaa kukaan ei mönkinyt ympäri telttaa kahta tuntia eikä kenelläkään palanut pinna. Pikkusisko nukahti rinnalle, kuten tavallista ja isoveli nukkui tyytyväisenä meidän välissä. Kello vain oli paljon enemmän kuin tavallisesti. Luultavasti se, että meillä nukutaan perhepedissä (isoveli mönkii viereemme aina aamuisin), helpotti nukkumisjärjestelyjä myös teltassa.

Telttapaikalla oli nuotio, penkit ja pöytä. Järven toisella puolella oli isompi keittokatos.

Lasten kanssa reissatessa täytyy varautua kaikkeen. Vaikka rinkkoihin mahtuva tavaramäärä on rajallinen, vaihtovaatteet oli kuitenkin otettava mukaan. Yöllä saattaa sattua vaippavahinko tai sade voisi yllättää retkeilijät. Molemmat kävi toteen, onneksi vaippavahinko tapahtui kotipihassa telttaillessa. Yövaatevalinnatkin tarkentuivat kotona vietetyn yön jälkeen. Isoveli nukkui merinovillakerrastolla, sukat jalassa ja pipo päässä. Pikkusiskolla oli merinovillahaalarin lisäksi villasukat ja villainen kypärämyssy. Tarkkailin kummankin lämpötilaa yöllä ja kummatkin olivat lämpöisiä koko yön. Yö sujui odotettua paremmin ja aika vähillä heräilyillä.

Tiskaushetki

Aamu aloitettiin laittamalla tavaroita kasaan ja keittelemällä puurot ja kahvit. Hyttysiä ei ollut hirveästi, mutta mäkäräisiä sitäkin enemmän. Meillä ei ole ollut käytössä hyttysmyrkkyjä kummallekkaan lapselle (vaikka nyt sitä olisi ehkä kaivannut..), vaan olemme käyttäneet Frantsilan terva-pihka salvaa, sillä se sopii pienenkin vauvan iholle. Mielestäni se pitää suht. hyvin hyttyset loitolla ja jos ne sattuu pistämään, auttaa voide myös paukamien kutinaan. Suosittelut tälle tuotteelle! Me muut saimme kyllä olla aika rauhassa, paitsi Mikael, joka aamupalaa laittaessaan joutui mäkäräishyökkäyksen kohteeksi. Onneksi nuotion savu karkotti suurimman osan ötököistä ja saimme syödä aamupuuron rauhassa.

Pikkusiskon uniaika koitti vielä leirissä ollessamme, joten nukutin hänet reppuun samalla, kun vahdin isoveljen ”onkimista”. Tälläkin kertaa Mikael pakkasi tavarat kasaan, kun minä vahdin jälkikasvua ja kun tavarat oli pakattu rinkkoihin, lähdimme kävelemään takaisin autolle. Isoveljellä loppui voimat viime metreillä ja loppumatkan hän sai kulkea isänsä sylissä. Tosin hän olisi omien sanojensa mukaan halunnut nukkua vielä yhden yön teltassa.

Mustikat oli jo paikoin kypsiä

Tulimme viettämään juhannusta appivanhempieni mökille Kouvolan seudulle. Kotona autoa pakatessamme otimme varmuuden vuoksi kantorinkan ja retkikengät mukaan, jos vaikka lähdettäisiin retkelle.. Olemme käyneet pari kertaa Repoveden kansallispuistossa, mutta tällä kerralla ajatuksena oli käydä Valkmusan kansallispuistossa. Valkmusan kansallispuisto ei ole kauhean tunnettu puisto, mutta haluamme kiertää mahdollisimman monessa kansallispuistossa, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.

Valkmusan kansallispuistossa

Pitkospuita pitkin on mukava kävellä

Valkmusan puistossa on kaksi merkittyä reittivaihtoehtoa, niistä valitsimme Läntisen keitaan lenkin, joka on 2,3 km mittainen rengasreitti. Toisena vaihtoehtona on Moronvuoren päivätuvalle vievä 2 km:n mittainen polku, mutta aikataulujen takia valitsimme lyhyemmän reitin. Olimme etukäteen katsoneet, että rengasreitin varrella ei ole nuotiopaikkaa, joten eväinä meillä oli pastasalaattia ja kylmiä nakkeja. Todennäköisesti ei olisi väliä, mitä evästä on mukana, kun kaikki maistuu aina hyvältä retkillä. Taukopaikka oli luontotornin juurella, jossa oli pöydät ja penkit. Tornista oli laajat näkymät suolle ja ylhäällä tornissa oli valokuvanäyttely suon elämästä.

Näkymä luontotornista

Retkiseurana meillä oli kälyni ja hänen mies, ja heidän ihana 2 vuotias poika. Isoveli ja serkkupoika olivat osan matkasta kyytiläisinä, mutta halusivat myös kävellä osan matkaa. Pieniä pätkiä lukuunnottamatta reitti on pitkospuita ja Valkmusan pitkospuut olivat hyvässä kunnossa. Niitä pitkin pystyi huoletta antaa isoveljen kulkea. Reitti oli juuri hyvä iltapäiväretkeksi meidän porukalle. Suolla olevat käkkärämännyt oli kaikkien mielestä hienoja ja muutaman mustikkakin löytyi (jo!) maisteltavaksi. Harvemmin tulee retkeiltyä suolla, hyvä että lähdettiin!

Onneksi rinkan sivutaskussa oli muutama kivi näitä tilanteita varten!

”Mennäänkö Lappiin”, on ollut yksi isoveljen suosikkilauseista viime syksystä lähtien. Lupasimme hänelle silloin, että menisimme kesällä uudestaan. Välissä teimme tosin pikavisiitin Ylläkselle, mutta nyt oli vihdoin taas aika pakata retkikamat autoon ja lähteä kohti pohjoista. Suuntana oli tälläkin kertaa Äkäslompolo. Yövyimme matkalla Oulussa, ettei istuminen kävisi liian raskaaksi takapenkkiläisille.

Ylläksen maisemat ja reitit alkavat tulla tutuiksi, joten retkisuunnitelmaa oli mukava tehdä. Valitsimme kohteiksi tuttuja reittejä ja yhden uuden kohteen. Samoissa kohteissa on mukava käydä eri vuodenaikoina, kun luonto on aina eri näköinen. Reittien varrelta piti löytyä kota tai laavu ja kauhean pitkiä päiväretkiä emme halunneet lasten kanssa tehdä. Onneksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueella riittää polkuja kierrettäväksi! Alla pienet kuvaukset retkipäivistämme, lisää tietoa kohteista ja reiteistä löytyy täältä.

Raikasta vettä purosta Kesängillä

Hillapolku

Tälläkin kertaa aloitimme retket perinteisesti käymällä Kesänkijärven laavulla. Kesänkijärven kiertävä Hillapolku on kokonaisuudessaan n. 6 km pitkä luontopolku. Loppukesästä retkeileviä odottaa aikamoiset marjasadot, sillä hillan kukkia oli joka puolella ja jos mustikat olisivat olleet kypsiä, emme olisi päässeet etenemään metriäkään! Kesänkijärven laavulle on parkkipaikalta n. 2 km esteetön osuus, jonka menimme edestakaisin, jotta isoveli sai pyöräillä. Hän on kovasti odottanut eväsretkiä, joten ensimmäisen päivän eväinä meillä oli nakkeja ja karjalanpiirakoita. Onneksi tullessamme oli satanut niin paljon, ettei metsäpalovaroitus ollut enää voimassa ja saimme paistaa nakit nuotiolla.

Hillapolku on helppokulkuinen

Kesänkijärven rannalla

Velhopolku

Luontokeskus Kellokkaalta lähtevä velhonpolku kuuluu myös suosikkeihimme. Reitillä on upeat maisemat ja maasto on vaihtelevaa. Reitin varrella on Varkaankurun kota, joka on yksi lemppari-taukopaikoistamme. Isoveljellä oli onnenpäivä, koska taukopaikan vieressä virtaa puro. Hän ei olisi millään malttanut tulla syömään eväitä, koska hän halusi vain heitellä kiviä puroon.

Velhopolku

Varkaankurun taukopaikalla

Reitti takaisin luontokeskukselle kulki puron vieressä, joten isoveli sai heitellä kiviä (melkein) niin paljon kun halusi. Hän kulkee useimmiten kantorinkan kyydissä, mutta halutessaan hän saa kävellä (taas melkein) niin usein kun haluaa. Useimmiten hän haluaa kävellä pitkospuita pitkin ja niitä tällä polulla riitti.

Kantorinkan kyydistä on hyvä heitellä kiviä

Isoveljen kantorinkka on Deuter Kid Comfort 2

Pakasaivo

Pakasaivo oli meille uusi kohde. Kuulimme muilta retkeilijöiltä, että siellä kannattaisi käydä ja olivat kyllä oikeassa! Pakasaivo on mahtava näky, ja sitä ihmetellessä oli vaikea kuvitella, että saivojärvi on syvimmästä kohdasta n. 60 metriä syvä.

Pakasaivo on n. 60 metriä syvä

Käväisin jyrkänteen reunalla kurkkaamassa ja täytyy myöntää, että polvia hieman tutisutti. Korkeimmalta kohdalta matkaa järvenpintaan on jopa 60 metriä.

Reitti Pakasaivon näköalatasanteelle on esteetön

Särkitunturi

Viime syksynä ajelimme Pallakselle, mutta koko tunturi oli pilven ja sumun peitossa, joten lähdimme takaisin mökille. Sattumalta matkan varrella silmiin osui Särkitunturin kyltti ja pysäytimme auton ja lähdimme nousemaan ylös tunturille. Särkitunturilta avautuva maisema on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista, mutta sateisen sään takia näkyvyys oli huono, joten päätimme tulla tänne uudestaan paremmalla säällä.

Särkitunturille noustaan tasaisesti kokoajan, eikä jyrkkiä nousuja ole montaa.

Parkkipaikalta tunturiin oli vain n. 3 km matka, mutta reitti on vaativampi kuin muut kiertämämme reitit. Nousu on tasaista, mutta polku on onneksi aika helppokulkuinen. Sauvat ovat tällä reitillä hyödylliset! Tällä kertaa sää suosi retkeämme ja huipulle päästyämme avautui eteemme aivan mahtavat maisemat.

Särkitunturin huipulla on kaksi pientä lampea

Huipulla oli kova tuuli, joten lähdimme takaisin alaspäin kohti taukopaikkaa. Särkivaaran taukopaikalla on iso kota, vessat ja pieni lampi. Lämmitimme nuotiolla eväspizzat ja kävimme (taas) heittelemässä kiviä veteen. Matka taukopaikalta autolle taittui nopeasti. Pikkusiskolle täytyi hieman laulaa, jotta hän jaksaisi vielä viimeisen pätkän..

Eväspizzan lämmitystä nuotiolla

Pikkusisko matkustaa Tulan kantorepussa

Isoveli matkusti jälleen Deuterin Kid Comfort2 rinkassa isänsä kyydissä. Minä kannoin pikkusiskoa Tulassa ja selässä reppua. Rinkassa meillä on kaikille vaihtovaatteet ja vesipussi, ja repussa eväät ja juomista. Onneksi säät suosi meitä, sillä en ole keksinyt järkevää tapaa suojata pikkusiskoa sateelta. Minulla oli varuulta mukana sateenvarjo, mutta se ei pidemmän päälle ole hyvä ratkaisu. Vinkkejä saa antaa!

Pieni puolivuotias Lapinmatkaaja

Jälleen kerran oli ihana Lapin reissu! Päivät loppui taas kesken ja muutama reitti jäi kiertämättä. Kotiin päästyämme isoveli kieltäytyi nousemasta autosta, koska hän halusi mennä takaisin Lappiin.. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei menisi kauaa.

Sunnuntaina oli aivan mahtava ilma ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuli hirveä tarve päästä retkelle. Mietimme helppoja kohteita tästä läheltä ja retkikohteeksi valikoitui Björköbyn Svedjehamn. Svedjehamn sijaitsee Raippaluodossa, Mustasaaren kunnassa ja sinne on Vaasasta noin 40 km matka. Svedjehamn kuuluu maailmanperintöalueeseen ja siellä näkyy selvästi maan kohoaminen sekä jääkauden aiheuttamat moreeniharjanteet. Alueelle on rakennettu Saltkaret niminen näkötorni, jonka huipulta voi ihailla De Geer-moreeneja.

Saltkaret näkötorni

Pakkasimme eväät ja kahvin termoksiin ja lähdimme ajelemaan kohti Raippaluotoa. Olimme perillä juuri lounasaikaan, joten nostimme lapset kyytiin ja kävelimme näkötornin juurelle, jossa on nuotiopaikka. Polttopuita löytyy Saltkaretin edustalla olevsta rakennuksesta, missä on myös vessat.

Nuotiopaikka n 90 metrin päässä näkötornista

Tornin juurella on myös toinen taukopaikka missä on pöytä ja penkit. Eväänä meillä oli ihanaa vihreää pähkinäpastaa ja jälkiruuaksi kahvia ja muutama keksi. Ulkona syödessä kaikki maistuu aina niin hyvältä!

Ruoka maistuu hyvin ulkona

Päätimme, että tällä kertaa vain syömme eväät ja käymme näkötornissa ja jätämme Bodvattnet runt -nimisen luontopolun kiertämisen toiselle kertaa. Polku Saltkaretille on esteetön, joten sinne pääsee vaunuilla tai vaikka pyörätuolilla. Isoveljellä on joku ”en jaksa kävellä”-vaihe, joten rinkka oli jälleen käytössä ja pikkusisko kulki myös kantorepun kyydissä. Kannatti lähteä, auringosta ja luonnossa oleilusta sai hirveästi lisää virtaa! Pienten kanssa retkeily vaatii hieman enemmän luovuutta ja varsinkin kärsivällisyyttä, mutta se on paras tapa viettää perheen yhteistä aikaa.

Tornin huipulta näkyy moreeniharjanteet ja maan kohoaminen

Kyllä kannatti lähteä. Hullultahan se tuntui lähteä ajelemaan lasten kanssa muutamaksi päiväksi melkein 700 km päähän, mutta oli se sen arvoista! Ajomatka meni hyvin, lapset nukahtivat matkalla yöunille ja heidät sai kantaa sänkyyn unisina. Aamulla herätessä paistoi aurinko ja hanget kimmelsi. Ilma oli täydellinen, juuri tätä olimme kaivanneet. Tälläkin kertaa oli tarkoitus tehdä pieniä päiväretkiä ja olimme katsoneet Ylläksen nettisivuilta etukäteen, että siellä olisi talvipolkuja kävelijöille. Olimme positiivisesti yllättyneitä, miten hyviksi polut osoittautuivat! Polut olivat leveitä ja tasaisia, niitä pitkin olisi päässyt vaikka vaunujen kanssa. Ylläksen alueen latukartta oli myöskin päivitetty ja talvipolut näkyivät myös siinä. Loman retket oli helppo suunnitella etukäteen.

Talvipolut oli hyvin merkitty

Ensimmäisen päivän retkikohde oli Velhonkota. Ajoimme auton parkkipaikalle, josta lähti polku kodalle. Matka oli todella lyhyt, ja teimmekin pienen lenkin ennen eväiden syömistä. Suureksi onneksi kodalla sattui olemaan lättypäivä! Mikael paistoi isoveljen kanssa kodan takassa nakit ja jälkiruuaksi söimme lätyt lakkahillolla.

Kodan takassa sai paistaa omia eväitä

Toisen päivän aamuna pääsin hiihtämään! Mikael lähti lasten kanssa kävellen järven jäälle, jossa isovelikin sai hiihtää. En ole hiihtänyt kolmeen vuoteen, joten se tuntui aluksi hankalalta. Aurinko paistoi ja pakkasta oli vain muutama aste, eikä tuulikaan hidastanut matkantekoa. Lenkin jälkeen palasin mökille todella onnellisena ja naama punaisena. En ole lenkkeillyt pikkusiskon syntymän jälkeen, niin voitte uskoa, että kunnon hikilenkki teki hyvää kropalle ja mielelle.

Hiihtolenkillä järven jäällä

Iltapäivästä lähdimme koko porukalla Kesänkijärven laavulle, jossa olemme aikaisemmillakin Ylläksen reissuilla käyneet. Laavulle on parkkipaikalta noin 2 km matka ja maasto on helppokulkuinen talvellakin. Kesäisin laavulle pääsee myös vaunuilla tai vaikka pyörätuolilla! Laavulla on aiemmin näkynyt paljon kuukkeleita ja toivoimme näkevämme niitä tälläkin kertaa. Harmiksemme näimme vain yhden kuukkelin matkalla, eikä se vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta tarjoamistamme eväistä. Ehkä pääsiäisen aikaan ruuasta on ollut ylitarjontaa. Vaikka maisemat oli myös talvella todella hienot, niin täytyy kyllä myöntää, että laavu ja sen ympäristö on paljon kivempi kesällä ja syksyllä.

Kuukkelin houkuttelua

Viimeisenä päivänä teimme vielä yhden retken. Ajoimme auton luontokeskus Kellokkaan pihaan ja lähdimme kävelemään kohti Varkaankurun kotaa. Tämäkin reitti on tuttu ja halusimmekin käydä katsomassa miltä maisemat näyttää lumipeitteisenä. Kodalle oli noin 1,5 km matka ja maasto oli vaihtelevampaa kuin aiemmilla retkillä. Varkaankurun kota ei ole minkään ladun varrella, joten se on talvisin vähän hiljaisempi taukopaikka. Olimme keittäneet hernekeittoa ruokatermokseen ja söimme sitä lounaaksi. Ruokatermos pitää ruuan todella kuumana pitkän aikaa ja se on retkille todella hyvä varuste. Keli oli jälleen aivan mahtava ja nautimme ihanista maisemista.

Varkaankurun polku lähti luontokeskus Kellokkaasta

Isoveli ja pikkusisko kulkivat kyydissä kaikki matkat. Isoveljelle hankimme vuosi sitten kulkuvälineeksi Deuterin lastenkantorinkan. Siinä on mukava istua kyydissä ja kanto-ominaisuksilta se on erittäin hyvä! Pikkusiskon kyytivälineenä oli Tulan kantoreppu. Sitä on myös hyvä kantaa ja koska pikkusisko on vielä tosi kevyt, kannoin myös meidän eväsreppua.

Pikkusisko viihtyi hyvin Tulan kuydissä

Kotimatkalle lähdettiin aamusta ja matkassa vierähtikin koko päivä. 15 km ennen kotipihaa takapenkiltä kuuluu ne samat sanat, joita on kuultu jo neljän kuukauden ajan; ”äiti, mennäänkö Lappiin?”

Kun Lapinkuume iskee, se ei hellitä helpolla. Meille tarjoitui mahdollisuus lähteä pääsiäiseksi Äkäslompoloon ja hyvin pienen epäröinnin jälkeen tartuimme siihen. Aluksi ajattelin kirjoittaa ”5 hyvää syytä, miksi Lappiin ei kannata lähteä”, mutta ne kumoutui niin nopeasti, ettei niitä enää muista. Matka on pitkä pikkuisille, mutta hyvin ajoitetuilla pysähdyksillä hoidetaan homma kotiin. Toivottavasti seuraavan postauksen nimi ei ole ”Ei enää ikinä minnekään”.

Olen vannoutunut lista-ihminen. Jokaiselle reissulle on ihana tehdä uusi lista. Pakkaan mielessäni jo viikkoja etukäteen. Syksyllä lähdimme Lappiin muutaman tunnin varoitusajalla, niin tämä 4 päivän odottelu tuntuu siihen nähden pitkältä. Silloin jäi lista tekemättä ja kaikki tuli mukaan. Se reissu onkin yksi onnistuneimmista. Silti, lista on tehty ja sen mukaan mennään.

Lähdimme ajelemaan Mikaelin työpäivän jälkeen. Toiveena on, että takapenkki nukahtaisi yöunille jossain vaiheessa matkaa, niin pääsisimme kaikki vähän helpommalla. Keräsimme yhdessä isoveljen kanssa vaatteet ja retkeilyvarusteet isoihin koreihin, josta pakkasin ne kasseihin. Kantorinkkakin otettiin esiin hyvissä ajoin. Aamupäivän ohjelmana kävimme kaupassa hakemassa pientä evästä ja jotain tekemistä automatkalle. Hän pakkasi itse kirjat, lelut ja unikaverin mukaan. Hän on innoissaan testannut rinkan toimivaksi ja odottaa jo näkevänsä poroja ja kuukkeleita. Itse aloitan aina matkalla uuden neuleen. Sen valinta oli tällä kertaa helppo, yritän tehdä pikkusiskolle kantoliinasukat.

Nämä isoveli valitsi mukaan

Emme ole olleet talvella Lapissa lapsiperheenä, joten emme ihan varmasti tiedä, minkälaisia retkiä voimme tehdä. Aikomuksena on kantaa pikkuisia kyydissä ja tehdä pieniä päiväretkiä jalkaisin. Reitillä täytyisi olla kota tai tupa, koska imetän, enkä halua saada kylmää. Muiden ruoka kulkee ruokatermoksessa tai sitten paistamme makkaraa ja soijanakkeja. Sukset lähtivät mukaan varmuuden vuoksi, jos sattuu jäämään sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Retkireppuun pakataan vaihtovaatteiden lisäksi nämä

Mielestäni on paras varautua kaikkeen mahdolliseen, joten mukana on lapsille villahaalaria, kerrastoa, kuorivaatetta ja toppahaalaria. Ei pitäisi retket olla varusteista kiinni. Sama koskee meitä aikuisia. Meidän retkeilyvaatteisiin kuuluu anorakit ja Fjällrävenin housut. Molemmilla tietysti samanlaiset. Löytyy kerrastoa ja paksua villapaitaa (nekin samanlaiset..). Otimme mukaan myös kuorivaatteet ja paksummat takit. Onneksi on suksiboksi katolla!

Ennätysmäärä tavaraa mukana

Isoveli on kysellyt viimeiset neljä kuukautta: ”äiti, mennäänkö Lappiin?”. No, nyt sitä mennään. Hyvää pääsiäistä.

Olemme käyneet Saksassa muutaman kerran viime vuosina, koska siskoni asuu siellä. Haaveilimme uudesta reissusta sinne jo ennen pikkusiskon syntymää. Ajattelimme, että  jos vauvan kanssa menee kaikki hyvin, uskaltaisimme lähteä sinne nytkin. Olemme käyneet ulkomailla isoveljen kanssa aiemminkin, joten tiesimme suurinpiirtein, mihin kaikkeen kannattaa varautua. Matkapäiväksi pakkasimme isoveljelle tekemistä ja syömistä omaan pieneen reppuun.

Hampurin lentokentällä

Aamuviiden maissa tiistai-aamuna lähdimme kotoa määränpäänä Schwerin. Söimme kentällä aamupalaa ja olimme pakanneet eväitä reppuun, koska meillä oli lyhyt vaihtoaika Helsingissä. Vaihto osoittautui todella lyhyeksi, sillä kone oli myöhässä ja jouduimme juosta portilta toiselle. Onneksi ehdimme koneeseen! Jossain vaiheessa kävi mielessä, että näinköhän tavarat kerkesi mukaan.. Kuten minua Instagramissa seuraavat tietävät, eihän ne vaunut ja rinkka ehtineet Hampurin koneeseen, vaan jäivät Suomeen. Jos meillä ei olisi ollut kantoreppua, olisi voinut mennä sormi suuhun. Ilmoitimme lentokentällä matkatavaramme kadonneeksi ja he lupasivat ottaa yhteyttä, kun tavarat saapuvat. Olimme ostaneet junaliput etukäteen DB navigator-sovelluksella, joten lähdimme etsimään syömistä ja juna-asemaa. Olimme varanneet junasta perhehytin, niin saimme omaa rauhaa, eikä isoveljenkään tarvinnut istua koko aikaa paikallaan. Matka taittui nopeasti ja pian olimme perillä. Vahva suositus perhehytille!

Keskieurooppalaisten suurkaupunkien rautatieasemat ovat yleensä nähtävyys jo itsessään

Kauppaan oli tietysti lähdettävä hakemaan välttämättömiä hygieniatarvikkeita, kun selvisi ettei tavarat saapuisi vielä saman päivän aikana. Saksalaiset lähikaupat on aivan mahtavia. Tuorehyllyissä on paljon valinnanvaraa ja pienissäkin kaupoissa tuntuu aina olevan lihatiski. Tosin sieltä ei tule mitään ostettua, kun olen kasvissyöjä, mutta on se aina ihmetyksen aihe! Leivät kannattaa ostaa leipomoista, niitä on melkein joka nurkalla. Toinen suuri ihastuksen aihe on bio-kaupat. Valikoima on laaja ja hinnat ovat edulliset. Olisin voinut pyöriä tällaisessa ruokakaupassa monta tuntia.

Bio-kaupan tuorehylly

Käytämme kotona suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa ja olinkin ajatellut täydentäväni varastoja Saksasta. Luonnonkosmetiikka on edullista ja varsinkin DM:ssä ja Rossmannissa on hyvät valikoimat. Näiden kauppojen hyllyiltä löytyy pääasiassa kauneus- ja terveystuotteita. Osa on luomua, osa ei. DM:llä on oma luonnonkosmetiikkamerkki, Alverde ja Rossmannilla on Alterra. Perustuotteiden lisäksi ostin tuotteita testiin kummaltakin merkiltä. Lapsille ostimme kesäksi aurinkorasvaa, joka maksoi murto-osan Suomen hintoihin verrattuna. Miesten osastolta mukaan tarttui mm. parranhoitotuotteita.

Luonnonkosmetiikkaa, retkiruokaa ja evästä isoveljelle

Liikkuminen ensimmäisinä päivinä olisi jäänyt todella vähäiseksi ilman kantoreppua. Olimme kaukaa viisaina harjoitelleet kantorepussa viihtymistä jo kotona. Reissussa pikkusisko oppi nukkumaan Tulan kyydissä ja kauppareissut hoitui sujuvasti. Ilman päivittäistä ulkoilua päivät olisivat olleet hankalia meille kaikille, joten läheltä löytynyt puisto oli kovassa käytössä. Miinusasteita oli suurinpiirtein samanverran kun kotona, mutta onneksi meillä oli mukana kaikki tarvittavat ulkoiluvaatteet. Jostain kumman syystä olin pakannut lasten vaatteet käsimatkatavaroihin niin varusteiden puutteen takia ei tarvinnut jäädä sisälle.

Pikkusisko Tulassa

Vaunut ja rinkka löysi perille reissun loppupuolella, joten liikkuminen helpottui huomattavasti. Olimme menomatkaksi pakanneet vaunut kelmuun, koska Vaasan lentokentältä ei voinut vuokrata Airshell-laukkua, mutta onneksi tuplat selvisivät koettelemuksesta ehjänä. Paluulentoa varten ostimme isot muovipussit rattaita varten jo Vaasasta lähtiessämme, koska etukäteen ei tiedä onko niitä saatavilla myös matkakohteen lentokentällä. Finnairilla oli myöhästelyistä huolimatta mukava matkustaa. Henkilökunta oli suomenkielistä ja he olivat todella ystävällisiä. Ainoa pieni miinus oli, ettei lapsille ollut mitään ”tekemistä” koneessa lentoyhtiön puolesta. SAS:lla lentäessä isoveli sai pienen puuhapaketin, jonka parissa viihtyi hyvin.

Kaiken kaikkiaan Saksassa on helppo reissata. Paikasta toiseen liikkuminen on helppoa ja vasten yleistä käsitystä, saksalaiset ovat yleensä ystävällisiä. Englantia ei kauhean moni vastaantuleva puhunut, mutta elekielellä pärjää. Suuri apu oli tietysti kielen osaavasta siskosta. Oli ihana käydä reissussa ja nähdä taas uusi kaupunki. Parasta oli tietysti nähdä Kaisa. Taas jäi hirmuinen ikävä.

Pikkuiset maailmanmatkaajat kyydissä

Vihdoin. Olen miettinyt ja haaveillut ja pähkäillyt tosi kauan blogin perustamista. Nyt sain vihdoin kerättyä tarpeeksi rohkeutta perustaakseni sellaisen. Aluksi voisin esitellä meidät, vaikka luulen, että kaikki tätä blogia lukevat tuntee, tai ainakin tietää kuka olen. Meidän perhe asustaa Asevelikylässä rintamamiestalossa. Muutimme tänne Mikaelin kanssa kahdestaan vuonna 2014 ja nyt meitä on jo neljä. Isoveli 2,5 v ja pieni pikkusisko 3 kk. Ajankohta blogin perustamiselle ei siis ole ehkä kaikista paras, mutta uudelle harrastukselle oli tarvetta. Blogissa aion kirjoittaa meidän perheen yhteisestä retkelyharrastuksesta ja omasta neulomisharrastuksestani. Jokapäiväiset arjen pienet puuhastelut tulee myöskin näkymään blogissa.

Retkeilyharrastus on meidän yhteinen harrastus, joka sai alkunsa Norjan reissusta 2013. Sen jälkeen olemme käyneet patikoimassa Lapissa ja muutamissa eteläisemmän Suomen kansallispuistossa. Muutama reissu on tullut tehtyä Itävaltaan Alpeille ja Italiaan dolomiiteille. Olemme onnistuneet tartuttamaan isoveljeenkin lapinkuumeen, mikä ei tietysti ole ollenkaan huono homma. Kesäksi siis on luvassa lapinreissua ja aiomme tehdä retkiä myös lähimaastossa. Viimeisin reissu on juuri takanapäin, kun kävimme Saksassa siskoni luona. Kirjoittelen matkasta sitten tänne, kunhan arki alkaa taas pyörimään normaalisti.

Särkitunturilla syyskuussa 2017

Neulominen. Se on ihana keino rentoutua ja samalla siitä hyötyy muutkin, kun saavat lämmintä villaa ylleen. Neulomisesta on tullut jokapäiväistä, edes muutaman kierroksen verran ehtii iltaisin neuloa. Nykyisin on aina vähintään kaksi työtä puikoilla ja vaikka kuinka monta olisi mielessä! Villapaidat on tällä hetkellä kaikista mieluisimpia tehdä, niitä onkin tähän mennessä valmistunut jo ihan mukava määrä. Tällä hetkellä puikoilla on Hailuodon paita Mikaelille ja Isbjörnshoodie mulle. Ja yhdet villasukat odottavat myös valmistumista. Työtahti ei päätä huimaa, koska arki haittaa hieman harrastustoimintaa.. Mutta hiljaa hyvä tulee.

Ensimmäinen villapaita

 

Isoveli kyselee aina välillä, että ”Mitä äiti puuhastelee?”, kun siivoan tai leivon tai kitken rikkaruohoja kasvimaalta. Niitä pieniä ylimääräisiä hommia, joita tulee mielellään tehtyä. On myös ihanaa, kun hän haluaa osallistua kaikkeen, ja mahdollisimman paljon yritän ottaa häntä mukaan hommiin!  Kunhan kevät koittaa, niin pihamaata ruvetaan taas valmistelemaan uutta satokautta varten. Siellä ne omenapuut odottavat leikkaamista ja vattupuskat harventamista. On ihana päästä taas pian pihahommiin!

 

Pikku apulainen