Olen varmasti monta kertaa sanonut tämän saman, mutta retken paras hetki on eväshetki. Eikä ole eväshetkeä retkellä ilman jälkkäriä! Edes joku pieni jälkiruoka kruunaa retkiruuan ja luonnonhelmassa on ihana herkutella ja siitä saa pikkuisen lisää puhtia. Kirjoittaessani postausta retkieväistä, tuli mieleeni jakaa myös näitä meidän retki-jälkkäreitä. Riippuu ihan tilanteesta, joskus nappaan mukaani esimerkiksi Elovenan-kauravälipalakeksin ja joskus näemme isomman vaivan jälkiruuan kanssa. Meidän porukalle toimii jälkiruokina myös kuivatut hedelmät, esimerkiksi taatelit ovat erinomaisia kahvin kanssa.

Paahdetut vaahtokarkit taitavat olla retkieväiden klassikko. On mukavaa etsiä esikoisen kanssa oma keppi ja vuolla se teräväksi tikuksi. Vaahtokarkit on aika sotkuista syötävää, joten ne kannattaa popsia suoraan kepin nokasta. Etsiessäni ruoka-ideoita, satuin törmäämään ”smores”-nimiseen jälkiruokaan, joka sisältää paahdettua vaahtokarkkia, sulaa suklaata ja keksiä. NAM! Kuulostaa aika sotkuiselta, mutta tämä onnistuu myös suhteellisen siististi lastenkin kanssa jos paahtaa vaahtokarkin ja nappaa sen kahden suklaakeksin väliin. Nämä oli menestys muutamalla retkellä, eikä tosiaan vaadi paljon vaivaa. Isosta vaahtokarkkipussista on ainakin meillä riittänyt monille retkille evästä. Joulun aikaan teimme tästä pipariversion ja sekin maistui tosi hyvältä! Silloin unohdimme kyllä suklaat välistä, mutta kukaan ei sitä edes kaivannut.

Tikkupullat on myös aika perinteinen nuotiojälkkäri, joka maistuu ainakin kylmemmillä ilmoilla. Itsehän söisin pullaa vaikka joka kerta.. Löysin Partioaitan sivuilta hyvin helpon reseptin pulliin, joten taikinan kanssa ei tarvitse edes kotona nähdä kovaa vaivaa. Parasta tässä reseptissä oli se, että neuvottiin kiertämään pullataikina niin tiheään kierteeseen, että pulla on yhteinäinen, jotta sinne väliin saa laitettua hilloa ja tarvittaessa vaikka kermavaahtoa. Ostinkin viime talvena sellaisen hillotuubin, mistä sai suoraan pursotettua hilloa pullan sisään. Ai että, miten se maistui hyvältä kylmänä päivänä.

Resepti (n 12 tikkupullaa), helppo tehdä myös vegaanisena :

2 dl maitoa, kauramaitoa tai vettä

3 rkl sulatettua voita tai margariinia

1/2 tl suolaa

3 rkl sokeria

tl kuivahiivaa tai 2,5 tl leivinjauhetta

1/2 tl kardemummaa

5-6 dl vehnäjauhoja tai muit jauhoja, voi kokeilla myös gluteenittomia

Laita kaikki ainekset sekaisin ja vatkaa. Jauhoja on tarpeeksi, kun taikina ei tartu sormiin. Tapaan laittaa taikinan pussiin tai rasiaan ja taikina tekeytyy matkalla nuotiopaikalle. Pyöritä taikinaa tikun päähän noin sormenpaksuisena pötkönä niin, ettei taikinaan tule välejä. Pulla valmistuu hieman nopeampaa jos sen kiertää isoille kierteille, mutta salaisuus onkin tässä tiiviissä pullassa, että sinne saa hillon sisälle. Paista pullaa hiilloksella noin 10-15 minuuttia. Älä laita pullaa liian lähelle nuotiota, muuten se vain mustuu ja jää sisältä raa’aksi. Pulla on valmis, kun sen saa vedettyä tikusta pois helposti. Laita sisään hilloa ja/tai kermavaahtoa (kauravispi on tähän erinomaista, se pitää muotonsa hyvin rasiassa eikä tule samanlaista nestettä kuin kermasta) ja nauti!

Ostimme keväällä pikku-Muurikan (olen tainnut mainita tästäkin jo muutamaan otteeseen..) myös lättyjen paistamista varten. Olen kerran kokeillut tehdä Trangialla lättyjä, mutta lättyjen sisään tarjoilin kanssaretkeilijöille ”klimppejä”. Yhtä hyvän makuisia, mutta ulkonäkö ei ollut se, mitä haettiin.. Tälläkin kertaa meinasi käydä yhtä köpelösti, tai no, meinasin joutua tarjoilemaan lätyt nestemäisessä muodossa, koska taikinan kanssa kävi joku onnettomuus ja en tiedä, unohdinko munat vai oliko jauhoja liian vähän. Mieheni, joka on varusteltu paljon suuremmalla kärsivällisyydellä, pelasti nämä lätyt ja saimme lopulta nauttia ihanista nuotiolätyistä. Ehkä ensi kesänä olen toipunut tästä koettelemuksesta ja kokeilen uudestaan lättyjen paistoa. Onhan ne nyt niin hyviä, että täytyy niitä testata uudestaan.

Joskus nappaamme retkelle kuivahedelmiä, joskus keksipaketin. Viimeisillä retkillä meillä on ollut mukana Taigan suklaata, jonka sain testattavaksi kaupallisen yhteistyön merkeissä. Mikä vaan maistuu hyvältä luonnossa, eikä sen tarvitse olla ihmeellisä. Pääasia on, että lähtee retkelle ja viettää ihanan hetken ulkona. Nautinnollisia pakkaspäiviä!

Jäät on vihdoinkin niin paksut, että jääladut on avattu! Olen haaveillut hiihtoretkestä jäälle jo jonkun aikaa, kun nyt näitä aurinkoisia kevät-talvipäiviä on tässä jo muutama ollut. Tänään olikin ilma hieman lauhtunut ja aurinko paistoi, joten tämä oli täydellinen päivä hiihtoretkelle merenjäällä. Merellä on kaksi kaupungin ylläpitämää jäälatua, yksi eteläisellä kaupunginselällä ja toinen pohjoisella kaupunginselällä. Me halusimme hiihdellä sellaiseen paikkaan, missä saisimme pidettyä pienen eväshetken, joten suuntasimme pohjoiselle ladulle, eli tarkemmin ottaen sille, mikä kiertää Palosaaren ja Isolahden rantoja Gerbyseen asti ja takaisin.

Olin katsellut sopivaa tilaisuutta käydä Variskarilla retkellä ja tänään se koitti. Variskarille pääsee Isolahden venesataman läheisyydestä siltaa pitkin ja siellä on pieni luontopolku ja paikalla on muutama nuotiopaikka. Emme ole siellä vielä käyneet retkellä. Me olimme koko porukalla hiihtelemässä, joten lenkin täytyi olla pienimmän hiihtäjän mukaan suunniteltu. Lähdimme hiihtelemään Vikingan venesatamasta ja ladulle pääsikin heti rannan tuntumasta. Linnuntietä ei retkipaikalle ollut kuin noin 200 metriä, mutta latu kiersi rantoja pitkin niin kyllä meille ihan mukava matka tuli.

Pienin hiihtäjä on 3-vuotias, joten matka ei saanut olla liian pitkä. Meillä oli häntä varten mukana rinkka, koska tasaisella jäällä olisi ihan hyvä hiihtää rinkka selässä. Eipä hän kuitenkaan kyytiin halunnut ja laitoimme hänelle sukset jalkaan. Neidin sukset on sellaiset remmeillä kiinnitettävät, joten niiden kanssa on aina hieman taistelua, että ne saa kunnolla pysymään kengissä.. Kun olimme saaneet ne jalkaan ja hiihtomatkaa oli kertynyt noin 10 metriä, olisi hän halunnutkin kyytiin.. Tässä vaiheessa halusimme vain hieman liikettä, koska isoveli hiihteli jo ties kuinka kaukana. Eli, suostuttelukeinot käyttöön ja lopulta matka taittui niin, että pikkusisko piti kiinni isänsä sauvasta ja se sujui yllättävän hyvin.

En osaa arvioida meidän matka-aikaa, mutta taukopaikalla olimme sopivasti ruoka-aikaan. Meillä oli omat puut mukana, koska halusimme lämmittää eväämme. Eväspaikalla oli nuotiorinkula ja pöytäryhmä, hyvä paikka retkelle! Variskarilla ei ole talvikunnossapitoa, mutta polku oli kuitenkin hyvin tampattu. Jäälläliikkujia ja muita ulkoilijoita oli paljon liikkeellä, eikä ihme, oli niin ihana päivä!

Paluumatkalle lähdettäessä sama show suksien kanssa, jonka jälkeen sama show kyytiintulon kanssa. Hiihdimme takaisinkin hiihtohissi-tyylillä ja paluumatka sujui muutenkin mainiosti. Isommasta hiihtäjästä ei näkynyt, kuin pieni punainen piste kaukaisuudessa. Olisin voinut jatkaa hiihtelyä vaikka kuinka kauan, tällaiset talvipäivät ovat talvien parhaimmistoa. Aurinkoista viikonloppua!

Tämänhetkistä vuodenaikaa voisi jo kutsua kevättalveksi ihanien aurinkoisten pakkaspäivien ansiosta. Talvi on muutenkin ollut ihanan luminen ja me ollaan nautittu täysin rinnoin kunnon talvesta! Asevelikylän kentällekin saatiin tänä talvena jää ja me ollaan iltaisin pistetty sauna päälle, lähdetty luistelemaan ja sen päätteeksi on ollut ihana mennä saunaan lämmittelemään!

Tämäkin aurinkoinen talvipäivä oikein kutsui meitä retkeilemään ja retkipaikaksi valikoitui tällä kertaa Pilvilampi. Emme ole käyneet Pilvilammella alkusyksyn jälkeen, joten emme olleet nähneet valmiina Närvänmutkan uutta grillikatosta. Pidimme peukut pystyssä, että luontopolku olisi tallattu, jotta pääsisimme nauttimaan ihanasta metsäretistä ja plan B:nä meillä oli kävellä lyhyempää reittiä nuotiopaikalle.

Luontopolku oli kuitenkin hyvin hoidettu, polkua pitkin oli kävelty useasti, joten se oli tallaantunut kovaksi ja sitä pitkin oli helppo kävellä. Reitti oli todella ihana auringonpaisteessa ja onhan se sitä muutenkin. Nautimme kaikki metsässä kävelystä, toiset välillä enemmän ja välillä vähemmän.. Jokaiseen kinokseen piti tumpsauttaa itsensä niin, että voimat meinasivat loppua ennen evästaukoa ja heitä piti hieman kannustaa jatkamaan.. Reitti ei ole kuitenkaan liian pitkä pienillekään jaloille, nuotiopaikalle taitaa olla n. 2 kilometriä polkua pitkin. Tietä pitkin sinne on noin 800 metriä.

Närvänmutkan uusi grillikatos oli tosi hieno ja siellä oli hyvin tilaa useammallekin seurueelle. Siellä on kaksi nuotiota ja penkkejä ja pöytä. Hieman kauempana katoksesta on toinenkin pöytäryhmä nuotiorinkuloineen, joten kaikille oli hyvin tilaa. Söimme hyvät eväät ja nautimme jälkkärit ja jatkoimme matkaa takaisin autolle. Meidän lasten kanssa on usein helpompaa valita paluumatkalle se lyhyempi reitti, jos vain mahdollista. Tällä kertaa palasimme autolle tietä pitkin, koska lapset vaikuttivat väsyneiltä. Olisi ollut ihana mennä vielä takaisin polkua pitkin, mutta emme jaksaneet motivoida jälkikasvua pidemmälle matkalle.

Paikalla oli paljon hiihtäjiä, jäällä meni jo ladut ja olisi ollut ihana itsekin hiihdellä! Joku päivä toteutan kyllä hiihtoretken Pilvilammelle.. Nyt kuitenkin nautiskelemaan saunan lämmöstä. Aurinkoista viikonloppua.

Yhteistyö Vaasan kaupungin kanssa

Vaasan oma laskettelukeskus on jälleen avattu ja tänä vuonna avattiin myös lasten oma rinne, jossa on helppokäyttöinen mattohissi lapsille ja aloitteleville laskijoille. Omasta lapsuudesta muistan, kuinka Öjbergetin ankkurihissi tuntui vaikealta ja hiihtokoulussa käveltiin rinnettä ylös, kun ankkuriin pääsi vain ne, jotka olivat tarpeeksi taitavia. Ihanaa, että Vaasan kaupunki satsasi mattohissiin ja se on kaiken lisäksi ilmainen, joten nyt on monella lapsella mahdollisuus päästä helposti opettelemaan laskemista. Viimeisestä omasta käynnistä Öjbergetillä on vierähtänyt varmaan 15 vuotta, joten oli aikakin tulla laskemaan tänne! Rappusia ja polkuja on kyllä tullut juostua, mutta rinteessä en ole ollut sitten yläasteen/lukion..

Olemme lasketelleen lasten kanssa aiemmin Ylläksen rinteissä ja esikoisella on laskettelukokemusta jo muutamalta vuodelta, joten hänen kanssaan pystyi hyvin menemään ankkurilla ylös. Aloitimme laskemisen C-rinteestä, eli siitä kaikista loivimmasta ja helpoimmasta. Hän kuitenkin rakastaa vauhtia, joten hän laski isänsä kanssa myös hissin vasemmalla puolella olevasta rinteestä, eli B-rinteestä. Itsellä ei aina rohkeus riitä hänen kanssa laskemiseen, koska olen itse niin varovainen. Siksi lasken mieluusti pikkusiskon kanssa lastenrinteessä.

Ostimme pikkusiskolle kirpparilta lasketteluvaljaat, jotka olimme todenneet hyväksi jo lapinreissulla. Harjoittelemme pikkusiskon kanssa vielä jarruttamista ja kurvailua, mutta hänkään ei malttaisi, vaan haluaa vauhtia. Täytyy jollain kerralla päästää hänet valjaista ja antaa kokeilla laskea ilman jarrua, ehkä se jarruttaminen onnistuu paremmin näin. Täytyy vain olla valmiina nappaamassa hänet ennen verkkoa.. Tasapainossa hänellä ei ole ongelmaa, mutta mattohissiin pääsyssä kylläkin. Varsinkin nyt, kun hänellä oli isoveljen vanhat sukset, jotka olivat hänelle hieman liian pitkät, oli ylämäessä olevaan hissiin vaikea päästä itse.

Öjbergetillä oli paljon porukkaa liikkeellä, oli hiihtäjiä, laskijoita ja lasten rinne oli kovassa käytössä. Myös pulkkamäessä riitti väkeä. Me söimme eväät kodassa muutaman muun perheen kanssa turvavälit huomioiden. Oli hienoa, että Öjbergetille oli myös tullut uudet vessat, jossa pääsi käymään välillä. Tämä tieto on tärkeä näin lapsiperheen näkökulmasta, koska hätä yllättää takuuvarmasti, oltiin sitten hississä tai keskellä rinnettä..

Olimme ajatelleet tehdä vielä viimeisen laskun isossa rinteessä isoveljen kanssa ja mieheni jäi viihdyttämään pikkusiskoa, joka ei omien sanojensa mukaan enää jaksanut laskea. Kun hän sitten huomasi, mihin olimme isoveljen kanssa suuntaamassa, alkoi hurja ”mäki haluun”-papatus, joka päättyi siihen, että pikkusisko ilmestyi hissijonoon kanssani ja suunnattiin sitten koko porukalla isoon rinteeseen. Mieheni meni hissiin isoveljen kanssa ja minä nappasin pikkusiskon jalkojeni väliin. Tällä tyylillä pääsimme helposti hississä ja huipulle ilman ongelmia. Pikkusisko on hyvä pitämään ”suksia suorassa”, niin kun häntä ohjeistin. Alle 6 vuotiaat eivät tarvitse omaa hissilippua, vaan saavat mennä omasta portista.

Alas tultiin C-rinnettä hyvässä yhteistyössä, kunnes muutaman laskun jälkeen hän oli jo menossa hyppyriin muiden perässä.. Joka kerta juuri ennen alastuloa hän aloitti ”vielä yks”-höpinän ja sitä viimeistä laskua laskettiin varmasti viisi kertaa, kunnes tuli oikeasti aika laittaa sukset boxiin ja suunnata kotia kohti. Meillä oli tosi ihana päivä rinteessä, meidän lisäksi paikalla oli tosi moni muukin. Hyvin sinne rinteisiin mahtui kaikenlaiset laskijat. Onneksi Öjberget on taas auki ja toivottavasti talvi pysyy kauan että päästään nauttimaan vielä monet kerrat rinteistä! Luulenpa, että meidän porukalle ei tämän kerran jälkeen riitä pelkkä mattohissi, joten taidamme pitää ainakin vielä toisen samanlaisen päivän, jos vain säät suosivat.

Meillä alkoi yliopistossa kurssi nimeltä Hållbar utveckling, eli kestävä kehitys varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Aivan ihana kurssi, vaikka luentoja on takana vasta yksi. Tällainen kurssi antaa todennäköisesti minulle hurjan paljon inspiraatiota ja tietoa siitä, miten voin vahvistaa ja kehittää lasten luontosuhdetta. Ensimmäisten tehtävien joukossa oli kirjoittaa essee omasta luontosuhteesta, miten se luonto vaikuttaa minuun ja minkälaisissa paikoissa viihdyn mieluiten. Lisäksi piti miettiä, miten voisin tulevassa työssäni hyödyntää näitä asioita. Tälle tehtävälle oli annettu vastaustilaa vain 1 sivu, vaikka kerrankin olisin voinut tuottaa tekstiä enemmänkin! Ruotsiksi kirjoittaminen on yleensä hieman työn takana, varsinkin akateeminen teksti ruotsiksi tuottaa välillä tuskaa, mutta tämä pieni tekstinpätkä syntyi hujauksessa. Sitä kirjoitellessani pohdin omaa luontosuhdettani ja halusin tulla tänne vielä jatkamaan aiheesta.

Aloitin tekstini kertomalla, miten retkeilemme koko perheen voimin, lähes jokaisessa säässä. Eniten haluan, että lapseni saavat hyvän luontosuhteen ja kunnioittavat luontoa ja elämää maapallolla. He ovat niitä, jotka tulevat asustamaan tällä maapallolla kauemmin kuin me. Haluan näyttää, että luonnossa on hyvä olla ja onhan se useimmiten niin, että luonnossa ollessa kaikki ovat rauhallisempia ja kiukut ja (pukemis)takut unohtuvat hetkessä. Joskus toki tuntuu siinä lähtökaaoksessa siltä, ettei retkelle lähtö voi olla tällaisen takkuamisen arvoista, mutta kyllä se sitä on. Onhan se ihan fakta, että metsässä ja luonnossa oleilu laskee stressitasoja. Luin tästä aiheesta kirjan nimeltä Terveysmetsä, josta sain faktaa tueksi. Olen aina kokenut, että luonnossa olo helpottaa, siksi varsinkin syksyn synkeimpiin aikoihin ja pitkän talven (onneksi nyt on lumi maassa) avuksi tapaan lenkkeillä meren rannalla. Vaasassa on pitkä pätkä pyörätietä meren äärellä, joka on lempireittini täällä.

Meri on minulle turvapaikka. Me olemme viettäneet todella paljon aikaa meren äärellä ihan pienestä saakka ja siksi hakeudunkin aina meren äärelle, kun tarvitsen selkeyttä ajatuksiin tai kaipaan vain jotain kaunista. Kevättalvisin on parasta luistella tai potkutella merenjäällä ja ai että sitä hetkeä, kun meri näkyy ensimmäisiä kertoja jään väistyessä. Asuessamme mieheni kanssa Tampereella, tuntui että ei saanut samalla tavalla happea, kuin rannikolla. Tämä on asia, jonka luultavasti vain rannikolla kasvanut ymmärtää. Ne hetket, kun kävimme Vaasassa ja merituuli puhalsi keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa, oli parhaita hetkiä. Ja myös yksi suuri syy muuttaa takaisin kotiin. Hetkeäkään ei ole kaduttanut.

Meri antaa meille myös ruokaa, kalastamme keväisin, jotta meillä olisi ruokaa pakkaseen. Saamme luonnosta myös muuta ruokaa ja luonnon avulla voimme viljellä itse osan ruuastamme. Keräämme metsästä ja suolta marjoja ja poimimme sieniä. Kotipihassamme on omenapuita, sekä luumu- ja päärynäpuu (jälkimmäinen ei tosin vielä tuota satoa). Viljelemme pienellä kasvimaallamme juureksia ja kasviksia ja sillä lailla voimme näyttää lapsille, miten paljon ruuan pöytään saaminen vaatii.

Esikuvani luonnon suhteen on minun mummo ja paappa. He ovat aina viljelleet tai keränneet suurimman osan omasta ruuastaan. Enää he eivät sitä tee, mutta paappa lähtee silti meidän kanssa metsään näyttämään niitä parhaita paikkoja, mistä voi sieniä löytää. Vietin heidän mökillään paljon aikaa pienenä ja osallistuin heidän kanssa kasvimaa-hommiin. Eihän se pienenä (tai teininä) aina niin mukavaa ollut kykkiä nyppimässä rikkaruohoja, mutta nyt sen huomaa, miten arvokasta tämä tieto on!

Lempipaikakseni kirjoitin meren, metsän, lapin luonnon ja vuoret. Vuorille nyt ei päästä, mutta silti ne aina siintää mielessä. Luonnosta on niin moneksi ja on ihanaa, että lapsemmekin viihtyvät luonnossa. Välillä on hankalia hetkiä, niitä tulee missä vaan. Seuraavaa luontohetkeä odotellessa, nyt on ainakin hyvät hanget vaikka hiihtoretkelle.

Kirjoitin tuossa syksymmällä, että Lapin tarve on tyydytetty, ainakin seuraavaan sesonkiin asti ja niinhän se oli. Kunnes tuli lumet ja täällä Vaasassa ei ihan siltä näyttänyt.. Lumien tulon jälkeen ja varsinkin, kun Instagramissa rupesi näkymään ihania kuvia Äkäslompolosta ja Ylläkseltä niin se lapinkuume rupesi taas nousemaan. Parhaat viikot menee aina nopeimmin meidän majapaikasta ja tiesin, että oli turha enää haaveillakaan mistään hiihtolomaviikoista. Odottelimme lukujärjestykseni saapumista kuin kuuta nousevaa, että pääsisimme edes jollekin viikolle talven ihmemaahan. Lukujärjestyksen saavuttua totesin ettei siihen aikatauluun mahdu mitään lomaa, vaikka voisihan ne luennot olla etänäkin, niin kuin tähänkin asti olemme olleet.. Keskustelimme mieheni kanssa tuossa joululomalla, että nyt tai ei ollenkaan ja sehän vasta surkeata olisi ollut, jos ei ollenkaan olisi päässyt! Eli loppiaisen tienoilla laitoimme lasten toiveesta kellot herättämään kuuden maissa ja lähdimme ajelemaan kohti parempia lumia.

Olemme onnistuneet tartuttamaan 5- ja 3-vuotiaisiin lapsiimmekin lapinkuumeen, koska kaikista parhaiten sujuvat automatkat ovat niitä, kun ajamme lappiin. Kunhan on tarpeeksi evästä ja tekemistä, he luultavasti istuisivat tämän matkan vaikka edestakaisin, kuten takaisin tullessamme saimme kuulla. Syömme usein autossa aamupalan, koska eväshetkillä voittaa aina melkein tunnin ajomatkasta. Tälläkin reissulla halusimme vältellä pitkiä pysähdyksiä ja meillä oli lounaskin autossa syötäväksi, sekä vielä välipaloja ja tietenkin matkaherkut. Eväshetki on tälläkin retkellä paras hetki. 🙂

Ensimmäinen päivä perillä menee aina kotiutuessa, kauppareissuissa ja muissa puuhissa, mutta kyllä me hiihtämäänkin päästiin. Pikkusisko hiihti viime talvena ehkä noin 10 metriä, jonka jälkeen hän ei ”halunnut jaksaa”, joten lähdimme matkaan aika kevyin odotuksin. Hänpä yllätti meidät kaikki ja hiihtelimmekin hyvän tovin. Minä hiihdin hissukseen pienemmän kanssa ja mieheni teki pikkuisen pidemmän lenkin isoveljen kanssa, joka rakastaa kaikkea tekemistä ja urheilua. Ylläksen maastossa on todella hyvä latuverkosto ja vaikka lumitilanne ei ollut mitenkään parhaimmillaan (vain puoli metriä lunta), oli latuja kuitenkin tarjolla hyvä määrä koko Ylläksen alueella. Lasten kannalta helpoin latu, eli latu Äkäslompolon järven jäällä ei ollut vielä kunnossa niin sinne emme päässeet, mutta eiköhän sekin ala tässä vaiheessa jo olla kunnossa.

Hiihdimme koko perheen voimin vielä toistekin, mutta pääsimme tekemään myös hieman pidemmän hiihtolenkin niin, että lapset olivat kyytiläisinä. Vuokrasimme Ylläs Sport Cornerista ahkiot, jotta saisimme itsekin hieman hiihdellä ja nauttia erilaisista maisemista ilman, että tarvitsee miettiä lasten jaksamista. Pakkasimme pikkuiset makuupusseihin ja viltteihin Jounin kaupan pihalla ja kävelimme ahkiot perässä Äkäshotellille asti, josta lähti ladut eri suuntiin. Tällä kertaa teimme hiihtolenkin Velhonkodalle, viimeksi tehdessämme tällaisen retken kävimme Elämänluukulla. Täältä pääset lukemaan siitä retkestä. Isoveljen sukset olivat mukana, jotta hänkin saa halutessaan hiihtää. Sukset sai kätevästi sujautettua ahkioon, mutta emme olleet miettineet hänen varustustaan tarpeeksi hyvin. Tai tarkalleen ottaen, emme olleet ajatelleet, että hän hiihtäisi niin pitkää matkaa.. Paikalla istuessa saattaa helposti tulla kylmä, joten olimme pukeneet lapset hyvin. Ilma oli noin -10 asteista, joten lapsilla oli kerrastot ja villahaalarit toppavaatteiden alla. No, eihän sellaisella varustuksella ole kiva hiihtää, joten ei se ole ihme, että ensimmäisellä hiihtokerralla isoveli hieman tuskastui ja halusi nopeasti takaisin kyytiin. Siinä vaihtelussa meinasi tuskastua itse kukin, mutta lasten ehdoilla täytyy mennä. Menomatka meinasi muutenkin olla tuskaa, kun omista monoista tulee aina isot rakot (jännä, että joka kerta sama juttu..) ja muutenkin meno pitkän hiihtotauon jälkeen ei ihan meinannut sujua. Tässä vaiheessa olimme huomaamattani hiihtäneet pelkkää ylämäkeä pitkän tovin, joten ei ihme että helpotti heti kun alkoi hieman luistaa. Jos hiihtää tunturia ylöspäin niin ei kai se ole ihme että vähän puuskuttaa.. Pikkusisko nukkui tyytyväisenä pienten protestien jälkeen ja kun lähestyttiin taukopaikkaa, halusi isovelikin taas hiihtää. Hän hiihtikin sitten kolmisen kilometriä ja oli tyytyväistä poikaa kun päästiin perille. Velhon kodalla söimme hieman ja paluumatkalla isompikin otti makoisat unet ahkion kyydissä. Paluumatkan hiihtokin oli täyttä nautintoa ja hämärässä hiihtäminen otsalampun valossa oli oikein tunnelmallista. Ihana päivä!

Hankimme isoveljelle omat lasketteluvälineet vuosi sitten käytettynä ja ne oli tietysti mukana, koska laskettelusta oli höpisty tauotta siitä lähtien, kun olimme kertoneet lapsille lappiin lähdöstä. Ja siitä oli höpisty nimenomaan molempien lasten toimesta, vaikka pienemmällä oli tuskin hajua siitä, mitä laskettelu on. Olimme sopineet, että hän saa ensin katsoa, mitä isoveli puuhaa ja jos hän vielä haluaa itsekin mukaan, vuokrataan hänelle sitten varusteet. Laskettelimme Ylläsjärven puolella, koska aikeissa oli olla koko päivä rinteessä ja pulkkamäessä ja tällä puolella on kaksi mattohissiä pikku laskettelijoille ja pulkkailijoille, gondolihissi isommille laskijoille ja sitten Hesburger, mikä maistuu kaikille. Isoveli on laskenut viimeksi viime hiihtolomalla, joten vaikka hän halusi samantien isompaan mäkeen, toppuuttelimme hieman ja kehotimme laskemaan ensin laskut mattohissimäessä, jotta kaikki muistuu taas mieleen. Hän on sitä tyyppiä, että kovaa täytyy päästä, ihan hänen ensilaskuillaan pari vuotta sitten hän ns. karkasi minulta, koska menin kuulemma liian hiljaa ja ”kyllä minä osaan”. No, se lasku meinasi päättyä verkkoihin, ellei isänsä olisi ottanut pikku syöksylaskijaa kiinni.. Tästä viisastuneena menimme hakemaan pienemmälle suksivuokran lisäksi lasketteluvaljaat, koska tällä kertaa alarinteessä ei ole kukaan odottamassa.

Pienempikin pääsi siis rinteeseen ja muutaman ensimmäisen laskun hän laski minun jalkojen välissä, jotta tietäisi mistä tässä hommassa on oikein kyse. Pikkusiskon tasapaino jaksaa hämmästyttää minua aina, näin vain hän pysyi pystyssä tässäkin lajissa ilman ongelmia. Mattohisseissä on se hyvä puoli ettei ensinnäkään hissilippua tarvita niin lapselle kuin vanhemmallekaan ja parasta on se helppous, mikä tässä hississä on. Ankkurihissi on haastava mennä (minun mielestä vielä aikuisenakin välillä), saatika sitten pienen laskijan kanssa. Isompi ja mieheni lähti jossain vaiheessa kokeilemaan onneaan sompahissiin ja taisivat käydä ankkurillakin, kun me neidin kanssa laskettiin pikkurinnettä hyvä tovi. Hän(kin) halusi laskea kovempaa, mutta viisastuneena edellisestä, opettelimme kurvailemaan ja koitimme harjoitella jarruttamista. Hän on juuri täyttänyt 3, joten auraaminen ei oikein meinannut onnistua, mutta onhan ainakin lasketellut avustettuna. Kaatumisia ei tainnut tulla kuin yksi, joten erinomaisesti meni tämä päivä. Laskettelimme noin 3 tuntia, söimme välissä ja laskujen päätteeksi kävimme vielä pulkkailemassa. Mieheni pääsi laskemaan muutamia laskuja aina välissä, koska isompi pärjää itsenäisesti mattohississä, kunhan olen lähettyvillä. Meidät kuskattiin mökille ja pojat lähtivät vielä iltamäkeen Äkäslompolon puolelle. Isoveli oli tullessaan väsynyt, mutta erittäin onnellinen pieni mies.

Kävimme laskemassa kahtena päivänä, suurin piirtein samanlaiset päivät, mutta toisena päivänä söimme eväät laavulla, joka on Ylläsjärven rinteiden lastenalueella. Oli aika kylmä viettää evästaukokin pihalla, joten lähdimme pikkusiskon kanssa aiemmin mökille ja miehet jäivät taas iltamäkeen. Keli oli kylmä ja isoveli kertoikin minulle salaisuutena että he olivat isän kanssa käyneet rinnekahvilassa kaakaolla hieman lämmittelemässä poskia. On ihanaa, kun lapset kasvavat ja heidän kanssaan voi jo kerätä yhteisiä kokemuksia, jotka he toivottavasti muistavat koko elämänsä. Minä ainakin muistan nämä ihanat reissut, näistä täytyisi teettää valokuvakirjoja, että saisimme useimminkin palata näihin maisemiin yhdessä.

Retkiä tälle reissulle mahtui vain yksi, mutta se oli sitäkin parempi. Talvella on niin paljon muutakin tekemistä, että jätimme suosiosta retkeilyt muille sesongeille, mutta Varkaankurulla on aina käytävä. Talvipolku sinne on helppokulkuinen ja aina yhtä ihana ja sopivan lyhyt lasten kuljettavaksi. Pikkusisko totesi kotona hyvin päättäväisesti, että rinkka jää kotiin, joten meillä ei ollut sitä matkassa. Mukana meillä oli kuitenkin liukurit ja rattikelkka, jolla laskimmekin ne muutamat mäet, mitä varsinkin paluumatkalla oli. Retki oli muutenkin ikimuistoinen, koska isoveli keksi ihanan leikin, jonka tarkoituksena oli työntää minut lumeen. Punaposkisena ja nauravana hän lenteli hyvin usein hankeen pienen tönäisyn saattelemana ja saattoi olla niin että minäkin sinne hankeen päädyin touhaamaan. Nämä on niitä retkiä, mitä en muista hyvistä eväistä tai kauniista paikoista, vaan niistä ilon ja onnellisuuden tunteista, mitä rakkaiden kanssa puuhastelu tuo.

Viimeinen päivä Lapissa menee aina hieman pakkauksen merkeissä ja kaikki alkavat olla jo hieman väsyneitä. Silti oli erinomaista että olimme ja lähdimme taas Lappiin! Nämä vuoden ensimmäiset viikot olivat hiljaisia ja ihmispaljoutta ei ollut missään. Tällä täytyisi pärjätä nyt sinne heinäkuuhun, jolloin lähdemme seuraavan kerran ja silloin juostaan NUTS Ylläs Pallas. Olemme mieheni kanssa ilmoittautuneet juoksemaan Hetasta Pallakselle, joten juosten kesää kohti!

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi ajattelin pistää kuluvan vuoden retkihaasteen pakettiin inspiraatioksi tulevaa vuotta ajatellen ja samalla muistoksi itselle vuoden 2020 retkistä. Tänään myös julkaistaan vuoden 2021 retkihaaste ja innolla odotan, millaisia retkiä ensivuonna harrastetaan. Retkihaasteella on omat facebook-sivut sekä instagram-tili, johon uusi haaste päivitetään.

Alkuvuodesta retkeiltiin varmaan jokaisena viikonloppuna. Olin lasten kanssa kotiäitinä aina elokuulle asti, joten meillä on ollut hyvin aika retkeillä. Varsinkin erikoisen korona-kevään aikana teimme useammankin retken arkena ja se toi ihanaa piristystä arkeen. Muutama retkisuunnitelma meni pilallekin vallitsevan maailmantilanteen takia, mutta niitä voidaan sitten retkeillä ensi kesänä, jos tilanne sallii. Osan retkistä olen vain laittanut itselleni ylös, mutta en ole laittanut sitä ylös, missä olemme olleet..

Lista tekemistämme retkistä vuoden 2020 aikana

1: Vuoden ensimmäinen retki: Iskmo-Jungsundin vaellusreitti, björnhällorna

2: arkinen retki: kävimme arkena katsomassa kaloja Björköbyssä

3: kuumaa juomaa termoskannussa

4: Retki marraskuussa

5: Sadonkorjuuretki: retki mansikkatilalle

6: retki muistomerkille: Sommarö

7: retki kansallispuistoon: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

8: retki uusille poluille: uusia hiihtoreittejä ahkion kanssa

9: uimaretki: Särkitunturilla kesällä

11: Retki vetten päällä : hääpäivän kanoottiretki

12: Hyvin suunniteltu retki: perhepartioretki

13: Kiveltä kivelle-retki: retki Vikarskatin majalle

14: Retki, jolla tutkit aluskasvillisuutta: Äitienpäiväretki Herrgårdsledenille

15: Piirrä lumeen retki: Partioretki

16: Retki sumuisessa säässä: Taivaskeron retki Pallaksella

17: Retki taskulampun valossa: Partioretki, taskulamppusuunnistus

18: Lintujen tarkkailuretki: Retki Risön lintutornille

21: Muoviton retki: eväät rasioissa, niinkuin useimmilla retkillä

22: Virkistysretki: Fjärdskär Raippaluodon sillan kupeessa

23: Kuntoiluretki

26: Hyvät eväät metsässä: Erinomaiset täytetyt patongit

27: Suojassa laavulla: partioretki Sommaröhön

28: Luontokuvausretki: Sommarö ja isoveli sai kokeilla kuvata itse luontoa

29: Värikäs retki: ruska-aikana Äkäslompolossa

31: Lätäkössä loiskutellen- retki

32: Retki, jolla kuljet poronkuseman: Pilvilammella

33: Retki mäkisessä maastossa: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

36: Maisemanvaihdosretki: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

37: Retki merkitylle polulle: Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

38: Liikut liukuen- retki: Talven retki Varkaankurulle Äkäslompolossa

39: Uutta oppien: Geokätköilyn kokeilu Pilvilammella

40: Retki luonnonrauhaa kunnioittaen

41: Heräsin luonnossa retki: Fäboda

42: Retki, jolla kerrospukeuduit: Lähes jokainen retki. 😀

43: Retki nuotion lämmössä: Sommarö

44: Vihreä retki: Iskmo-Jungsundin vaellusereitti

47: Ideointiretki: Ideoitiin tulevaa partiokautta meren rannalla

48: Retki, joka kehittää tasapainoa: Orivedellä leikittiin Ei saa koskea maata-leikkiä

49: Päin mäntyä-retki: Syksyn ensimmäinen partioretki, olin aivan liian väsynyt uuden arjen pyörityksestä

51: Kestävän kehityksen mukainen retki: veimme joulukuusen jään alle kaloille kutupaikaksi

52: Haaveen toteutusretki: Teimme retken Kotkan Maretariumiin, mikä oli meidän esikoisen toiveretki

Meidän perhe sai 41/52 retkihaasteen retkeä. Teimme myös muitakin retkiä, mitkä ei oikein sopinut tähän haasteeseen, mutta tuntuupas tosi hyvältä, että retkeilimme näinkin paljon! Innolla uuteen retkeilyvuoteen. Hyvää uutta vuotta kaikille ja nauttikaa ulkoiluista.

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa nyt, kun olen tehnyt kouluhommia pois päiväjärjestyksestä. Muutenkin on ollut aikamoista palapeliä tämä arki, kun menoja on kasaantunut yhtäkkiä muutamalle viikolle. Ei tämä ruuhka vieläkään ole helpottanut kunnolla, mutta halusin tulla kuitenkin kirjoittamaan meidän viikonloppuisesta pikkujouluretkestä. Metsässä oleilu tekee tutkitusti hyvää mielelle, joten tämä retki tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olemme käyneet muutenkin säännöllisesti retkillä ja ehkä tämäkin on ollut yksi syy siihen, miksi sitä tuttua syys-yrmyä ole näkynyt. (Kiitos tästä termistä kuuluu eräälle äiti-kaverille)

Ensimmäisenä adventtina suuntasimme naapuriperheen kanssa retkelle Iskmo-Jungsundin vaellusreitille ja Kråknäsin taukopaikalle. Paikka on meille tuttu jo monelta kerralta ja valikoitui tälläkin kerralla matkan lyhyyden takia retkipaikaksi. Lähdimme retkelle kahden maissa, joten takaisin tullessa olisi jo pimeää ja se on lapsille aika jännittävää. Emme myöskään halunneet, että paluumatka olisi liian pitkä pimeässä metsässä.

Olimme etukäteen sopineet, että eväänä on tällä retkellä riisipuuroa ja glögiä ja kuuma riisipuuro termarista lämmitti ihanasti. Olin laittanut puuron sekaan muutaman mantelin ja anopin sanoin; se joka saa mantelin, saa laulaa. Ihme oli että juuri kukaan ei tunnustanut, vaikka manteleita oli puuron seassa kaksi kappaletta. 😀 Jälkiruuaksi oli pipareita ja olin lähtiessäni napannut vielä aikaisemmilta kerroilta jääneet vaahtokarkit, joita paahdoimme pipareiden väliin. Vaahtikset on lasten herkkua ja he saivat itse paahtaa omansa. Pieninkin paahtoi omansa, mutta ne taisi mennä parempiin suihin jo muutaman sekunnin paahtamisen jälkeen..

Paluumatkalla laitoimme kaikille lapsille otsalamput päähän ja meidän lapsilla oli tonttulakit päässä, joten kuuli hyvin missä pienin menee. Isomman menoja ei tarvinnut arvuutella, sen kuuli ilman tiukuakin.. Hämärä metsä jännitti aluksi lapsia, mutta hienosti lähtivät seikkailemaan ja kiipeilivät kivillä ja kaatuneilla puunrungoilla ihan kuin pimeää ei olisikaan ollut. Oli ihana retki, marraskuun pimeys alkoi tässä vaiheessa jo taittua joulukuuksi, olihan tänä retkipäivänä jo ensimmäinen adventti. Ihanaa joulunodotusta ja mainioita ulkoiluhetkiä.

Retken paras hetki on usein eväshetki. Joskus tulee jopa lähdettyä retkelle niinsanotusti eväät edellä, kuten kävi viime viikonlopun retkellä. Makkarat tai kasvismakkarat on toki hyvä ja odotettu eväs meilläkin, muttei sitä ihan jokaisella retkellä viitsi syödä, koska kyllä siihenkin kyllästyy. Paitsi ehkä lapset.. Kuitenkin, ajattelin tässä postauksessa jakaa meidän retkiruokia, jotka on helppo valmistaa paikanpäällä, kunhan ne ensin esivalmistelee kotona.

Kuten mainittu, viime viikonloppuna idea retkelle lähdöstä tuli eväiden ansiosta. Meidän oli tarkoitus syödä seuraavana päivänä uuniperunoita päivälliseksi, mutta ajatus ulkonasyömisestä rupesi kutkuttamaan niin, että valmistimme perunat ja täytteen jo illalla ja laitoimme odottelemaan jääkaappiin seuraavaa päivää varten. Oli mainio ilma, joten suuntasimme meren rannalle, Björköbyn Vikarskatin luontopolulle. Täältä löytyy postaus tuosta reitistä!

Uuniperunat oli jo valmiiksi foliossa ja kanssaretkeiijät olivat jo sytyttäneet nuotion, joten perunat vain nuotioon (ei tarvita edes ritilää) ja odottelemaan lämpiämistä. Samalla keittelimme nuotiokahveja ja lapset tutkivat ympäristöä. Lasten perunat oli hieman pienempiä ja valmistuivat nopeammin, joten saivat aloittaa syömisenkin aiemmin, mikä on ihan kätevää, koska pikkusiskoa tarvitsee retkiruokailussa hieman auttaa. Perunan kanssa meillä oli savusiikatahnaa, eli savustettua siikaa, ruohosipulia, sitruunaa ja ranskankermaa sekaisin. Ai että! Kaveriksi nappasin mukaan vielä aiemmin avatun Cavi Art-purkin, eli merilevää, joka muistuttaa ulkomuodoltaan mätiä, ja joka maistuu ihanan suolaiselta. Näiden lisäksi mukana oli mummin tekemää jälkkärikakkua ja mukavat kanssaretkeilijät antoivat meidänkin lapsille muutaman paahdetun vaahtokarkin jälkkäriksi. Retkeily on ihanaa!

Retkiruuaksi sopii myös erinomaisesti täytetyt patongit, eli itsetehdyt subit. Täytteiksi käy mitä vaan, mikä ei säikähdä kuumennusta. Varsinkin syksyn retkillä on kiva syödä lämmintä ruokaa, joten kun patongin pakkaa vaikkapa folioon, voi senkin lämmittää nuotiolla. Täytteinä meillä on ollut erilaisia yhdistelmiä seuraavista: pinaatti, nyhtökaura, juusto, paprika, oliivi, sienet, kukkakaali, porkkana, tomaatti, maissi, oikeastaan mikä vaan, mikä maistuu. Mies ja lapset saattavat joskus laittaa kinkkua leivän väliin, jos on sattunut olemaan sellaista kotona. Salainen ainesosa on kastike, meillä on tällaisen evään kanssa mukana jokin salaatinkastike tai majoneesi, esimerkiksi chilimajoneesi on tähän hyvä! Lapset eivät kastikkeista piittaa, joten he syövät omansa ilman.

Erinomainen eväs on myös tortillat, varsinkin jos niitä on sattunut tekemään edellisenä iltana ja eväät saa kasattua jo olemassa olevista tähteistä (tätä sovelletaan myös noiden patonkien kanssa). Lapset saavat valita omat täytteet, tähänkään en laittaisi välttämättä kurkkua, jos siitä ei piittaa lämmitettynä. Nämäkin on hyvä kääriä vaikkapa siihen folioon, jotka saa vain laittaa nuotioon lämpiämään. Meillä ei muuten juuri käytetä foliota, mutta näissä retkiruuissa sitä kyllä kuluu.. Valmiit tortillapötköt kannattaa kuitenkin pakata vielä johonkin rasiaan tai pussiin niin ei salsat pääse valumaan repun pohjalle. Tortillat on siitä kivoja retkieväitä, kun niistäkin saa tehtyä jokaiselle omanlaisensa.

Toinen versio evästortilloista on quesadillat, jotka vaatii vähän enemmän mukaanvietävää ja paistinpannun. Ostimme alkukesästä pienen muurikan, joka on ollut kovassa käytössä retkillä. Kuskasimme täytteet mukanamme retkelle, ja jokainen sai paikanpäällä valita omat täytteensä ja ne paistettiin pannulla ihanan rapeiksi. En ole testannut näitä niin, että olisin tehnyt valmiiksi kotona, luulisi senkin toimivan. Tämä on ollut menestys lasten mielestä, joten kokeilemme tätä uudestaan jollain retkellä. Täytyy vain syödä tortilloita ensin. 🙂

Keväällä söimme muutamaankin eri otteeseen hodareita retkillä. Ensimmäisellä kerralla oli täytteenä sinappi ja ketsuppi, mutta seuraavalla kerralla otimme mukaan kurkkusalaattia ja sipulia ai että kun se maistui hyvältä! Kaupoista löytyy yksittäispakattuja hodareita nopeisiin tarpeisiin, mutta en ole varma onko niitä kasvisversiona. Jokatapauksessa, halvemmaksi tulee ostaa pussillinen hodarisämpylöitä ja paketillinen nakkeja. Lisäksi tulee vähemmän roskaa, mikä on aina hyvä.

Paistinpannun olemassaolo on tuonut lisää vaihtelua meidän retkiruokiin, sillä on paistettu niin pyttipannua, rieskapizzoja, pinaattilättyjä, kuin kalaakin. On ollut ihana löytää vaihtelua siihen ikuiseen makkaraan tai pelkkiin leipiin. Joskus nekin on toki kivoja, varsinkin sillon, kun jääkaapissa ei ole oikein mitään tai ei muuten vain jaksa. Jos kotona ei jaksa/kerkeä nähdä vaivaa eväiden eteen, voi kaupasta napata mukaansa vaikka vihiksiä koko porukalle. Nekin maistuu erinomaiselta retkillä! Ps. jos olet hakenut ruokaa kotiin esimerkiksi hampparipaikoista, on niiden mukanatulevat pussiketsupit erinomaisia retkillä!

Meillä on yleensä retkillä mukana myös jälkkärit, koska kyllähän se nyt kuuluu asiaan. Voisin niistäkin kirjoitella oman postauksen piakkoin. Maistuvia syysretkiä!

Ajatus luontolaatikosta on ollut mielessä jo vuoden ajan, kun vuoden 2019 Suomen Luonnonpäivänä kannustettiin ihmisiä tekemään oman versionsa Sibeliusboksista. Sibelius kantoi mukanaan tulitikkurasiaa, jossa oli mukana tuoretta sammalta ja neulasia, joita haistaessaan hän pääsi aina nopeasti metsän tunnelmaan, vaikka istuikin kirjoituspöytänsä ääressä. Suomen Luonnonsuojeluliiton sivuilta löytyy tästä lisää, pääset sinne tästä linkistä. Ensimmäisen version tästä laatikosta toteutettiin tämän vuoden ensimmäisellä perhepartiokerralla ja mielessäni kehittelin jo ideaa pidemmälle ja meidän perheelle vielä sopivammaksi: Mitä jos tekisimme oman Lappi-laatikon, jolloin pääsisimme helposti takaisin Lapin tunnelmiin.

Alkuperäisessä Sibeliusboksissa luonnosta kerätyt asiat on kerätty tulitikkurasiaan, mutta lasten kanssa olen huomannut toimivammaksi kerätä luonnon antimet johonkin hieman isompaan rasiaan tai laatikkoon. Isompi tulitikkurasia voisi olla hyvä, mutta minulla oli kotona valmiina eräs vanha puinen rasia, jolla ei vielä ollut käyttöä. Tämä rasia on minun mummun isän vanha, joten on ihana, että se pääsee käyttöön!

Keräsimme koko perheelle yhteisen rasian, johon jokainen sai tuoda mielestään tärkeitä asioita luonnosta. Lapset keräilivät luontonsa mukaisesti kiviä ja keppejä, ja taisivat napata mukaansa myös jäkälää. Laatikkoon päätyi lopulta pikkuneidin kivi, joka näytti hänestä jäänpalaselta, mikäs sen sopivampaa! Mitään näistä emme poimineet kansallispuiston alueelta. Tavoitteena oli löytää kaikki niin, ettei mistään tarvitse katkaista palaa, mutta suopursusta ja luhtavillasta taitoimme pienet palaset laatikkoon. Meidän laatikossa on näiden lisäksi havunneulasia, pala kanervaa, variksenmarjan ja puolukan varpu. Näitä katsoessa ja nuuhkiessa tulee hyvä mieli ja tuntuu, että Lappi ja luonto olisi nyt paljon lähempänä.