Aloitimme koko perheen voimin perhepartion Mustasaaren Ahjopartiossa viime syksynä. Olin kauan halunnut takaisin partiotoimintaan mukaan ja onnekseni naapurustossa asuu samanhenkistä porukkaa. Yhden äitikaverin kanssa selviteteltiin vaihtoehtoja, miten lähtisimme taas partioon mukaan. Paljoakaan vaihtoehtoja ei ollut, joten mietimme että voisimmehan me itse vetää partioryhmää! Koska meillä molemmilla on tyttöjä ja poikia, halusimme lähteä mukaan Ahjopartion toimintaan, joka on sekalippukunta. Olen itse Vaasan Partiotyttöjä, joten pieneltä takinkäännöltähän tämä tuntui, mutta ainakin tässä vaiheessa näin on hyvä.

Perhepartiotoimintaan lähti mukavasti perheitä mukaan, ja hienosti osallistuivat mukaan myös etäpartiotoimintaan, jota jatkoimme koko kevään Whatsappin välityksellä. Toiminnan alkuvaiheessa mietimme mahdollisuutta yön yli-retkelle ja kun kaikki olivat edelleen sitä mieltä, että sellaiselle lähdetään, niin täytyihän sellainen toteuttaa!

Kohteeksi halusimme sellaisen paikan, joten onne on lyhyt kävellä autolta, koska kantamuksia oli paljon. Trangiat, juomavedet ja ruuat hoidimme lippukunnan puolelta paikalle, teltat ja patjoja onnistuimme lainaamalla saamaan tarpeeksi. Partio on pienen budjetin harrastus, emmekä halunneet velvoittaa ketään hankkimaan esimerkiksi rinkkoja, joka ei ole mikään halvin satsaus (vaikka tarpeellinen onkin, jos retkeilee enemmän maastossa). Aikamme pohdittua erilaisia vaihtoehtoja, valitsimme leiripaikaksi Vargiksen autiotuvan pihapiirin Mustasaaren Panikessa. Meiltä Asevelikylästä ajaa sinne noin 50 minuuttia, joten tarpeen vaatiessa voisi ajaa vaikka yöksi kotiin ja kaatosateesta sattuessa voisi autiotuvassa pitää majaa. Yöpyminen 4 perheen voimin tällaisessa tuvassa olisi ollut varsin mielenkiintoinen kokemus, joka onneksi jäi kokematta..

Vargiksen autiotupa on vanha venevaja ja paikan ylläpitoa hoitaa metsähallitus. Paikalta löytyy käymälä, laavu sekä polttopuita! Vargiksen rannassa on uusi laituri ja ohitse menee yllättävän vilkas veneväylä. Tämä paikka olisi mainio pysähdyspaikka vaikka kanoottiretkellä. Autot jätettiin parinsadan metrin päähän pihapiiristä olevalle parkkipaikalle. Alueella on myös alle kilometrin pituinen luontopolku, jonka kuljimme leirin loputtua. Reitin varrelta löytyi hyviä mustikka-apajia sekä suureksi riemukseni myös kanttarelleja!

Partioretki sujui oikein mallikkaasti, meillä oli mukavasti ohjelmaa ja sopivasti ruokaa mukana. Pidimme rastina lajitunnistusta ja lapset saivatkin tehtäväkseen poimia mustikoita aamupuuroihinsa. Toisena rastina meillä oli ensiapu, jossa piti hoivata loukkaantuneita unikavereita. Iltanuotio oli mukavan leppoinen, jaoimme perhepartiolaisille ensimmäisen vuoden Orava-merkit, lauloimme nuotiolaulun ja leikimme pantomiimiä. Telttoihin yritetttiin ryömiä vasta, kun lapset olisivat tarpeeksi väsyneitä, mutta silti unen tulo kesti lähes kaikilla. Taisimme me aikuisetkin olla valmista kauraa, sillä kauaa emme mekään viihtyneet enää ylhäällä, vaikka olikin hieno ilta. Aamupalan jälkeen purkasimme leirin ja lounaan jälkeen retki olikin paketissa. Oli todella onnistunut retki ja oma tavoitteeni oli innostaa perheitä lähtemään omatoimisesti retkelle, toivottavasti muutkin saivat tästä retkestä hieman kipinää telttailulle! Kotimatka oli sen verran pitkä (tai sopiva), että jälkikasvu takapenkillä oli hyvin hiljaista koko kotimatkan.

Olemme joka kesä käyneet telttailemalla perheen kesken jossain Vaasan lähistöllä olevassa kansallispuistossa, Vuosi sitten olimme Seitsemisessä ja sitä edellisenä vuonna Lauhanvuorella. Tämän epätavallisen kevään aikana meidän perheen lähiretkeily on lisääntynyt ja tietoomme on tullut paljon uusia paikkoja. Tämän kesän retki suuntautui Pietarsaaressa sijaitsevaan Fäbodaan, johon on Vaasasta vain tunnin ajomatka.

Ennen Fäbodaan menoa kävimme kiertämässä muutaman Pietarsaarelaisen kirpputorin. Niitä oli useampikin, mutta matkaseura oli kovasti malttamaton, joten kahden kirpparin jälkeen suuntasimme retkipaikalle. Fäbodaan on Pietarsaaren keskustassa noin 10 kilometriä. Alueella camping-alue, kahvila, sekä kolme hienoa hiekkarantaa. Päivä oli tuulinen, mutta ihmisiä oli silti paljon liikkeellä. Nautimme retken alkuun kahvit ja munkit kahvilan viereisellä kallioilla ja kiersimme pienen, noin 200 m pitkän esteettömän luontopolun. Pikkuisen välipalan jälkeen haimme autosta rinkat ja reput ja lähdimme luontopolulle ja telttapaikan metsästykseen.

Luontopolku alkaa Pikkuhiekka-nimisen uimarannan jälkeen ja mutkittelee leveänä ja helppokulkuisena metsän keskellä. Pikkuhiekalla on grillausmahdollisuus ja käymälä, kahvilan luona vesivessat! Pian uimarannan jälkeen tuleekin jo ihanat kalliorannat ja niemen kärki, mistä avautuu ihanat näköalat merelle ja rannoille. Kävelimme kokonaisuudessaan noin kilometrin verran, kunnes löytyi teltalle täydellinen paikka. Telttapaikkamme oli lähellä varsinaista polkua, mutta kuitenkin hieman suojassa katseilta. Meillä oli ihana oma yksityisranta ja mahtavat kalliot, missä katselimme illalla auringonlaskua. Kävelimme rantakallioita pitkin Isohiekka-nimiselle rannalle, joka on leveä ja matala, lapsille erinomainen uimapaikka. Kävin itsekin tässä uimassa, hiekkapohja oli ihanan pehmoinen jalkojen alla. Uinnin jälkeen kävimme etsimässä muutaman geokätkön, joita on alueella tosi paljon!

Illalla lapset vakuuttelivat olevansa väsyneitä ja halusivat aikaisin telttaan nukkumaan. Arvelin, että tämä ei ehkä pidä paikkansa, koska oltiin tuntia normaalia aikaisemmassa, mutta mentiin kuitenkin telttaan lukemaan iltasatua. Puolentoista tunnin hömppäilyn ja höpinän jälkeen luovutin ja jätin lapset keskenään hakemaan unta ja menin istuskelemaan kalliolle mieheni seuraan, joka oli tällä välin käynyt juoksulenkillä. Lapset nukahtavat kotonakin ilman aikuista ja olin 5 metrin päässä, joten kuulisin kaiken touhailun.. Jälkikasvu painui untenmaille vasta myöhään, joten ensikerralla vietämme vielä iltaa ulkona, emmekä mene turhaan pyörimään telttaan.. Yö meni kuitenkin ihanan rauhallisesti, muutaman kerran heräilin tarkistamaan lapsukaisten lämpötiloja (turhaan). Vaikka on kesä, nukuimme kaikki merinokerrastoilla, jotka ovat erittäin mukavat päällä, eivätkä hiosta ja tarpeen tullen lämmittävät mukavasti.

Aamulla sadetutka näytti ukkosrintaman lähestymistä, joten kun keittelin aamupuuroa, mieheni pisti leiriä kasaan. Tämä oli ensimmäinen kerta lasten kanssa telttaillessa, kun molemmat aikuiset pystyvät puuhastelemaan samaan aikaan. Aiempina kesinä olen joko kantanut vauvaa tai vahtinut touhukasta taaperoa. Oli mukavaa itsekin tehdä jotain muutakin leirissä!

Sillä välin, kun teimme ruokaa tai laitoimme leiriä pystyyn/kasaan, saivat lapset viihdyttää itseään. He kiipeilivät kivillä, keinuivat riippumatossa tai keräilivät mustikoita parempiin suihin. He myös auttoivat askareissa, kumpikin hoiti oman reppunsa (yökkärit ja unilelut) ja kovasti halusivat tiskata ja olla muutenkin apuna. Kaikkeen he saavat osallistua, jos hommat vain sujuu turvallisesti. Pikkusisko on vasta 2 ja puoli vuotias, joten hänen ei tarvitsisi kantaa omia varusteitaan saatika kävellä, jos hän ei jaksaisi. Hänet on kuitenkin varustettu aikamoisella päättäväisyydellä ja sinnikkyydellä, joten ei siihen sitten ole vastaan sanomista.. Kotimatkalla jalat väsähtivät, joten neiti pääsi sylikyydillä osan matkaa. Kotimatkalla ukkonen ei kaikeksi onneksi ehtinyt päällemme ja säästyimme sadekuurolta. Lapset olisivat halunneet vielä jäädä toiseksikin yöksi ja se olisi ollutkin mukavaa, mutta maanantaina oli taas työpäivä miehelläni, joten nokka kotia kohti ja suunnittelemaan uusia seikkailuja!

Olen tainnut kirjoittaa muutamaankin otteeseen Äkäslompolon helpoista retkikohteista, jotka sopivat pienimmillekin lapsille, mutta tällä kertaa ajattelin kirjata ylös omat lempparini! Samoja polkuja ne melkein ovat, mutta tällä kertaa hieman eri näkökulmasta.

Kesälomareissumme suuntautui tälläkin kertaa Äkäslompoloon, mutta NUTS polkujuoksutapahtuman peruuntumisen takia lähdimme pohjoiseen suunniteltua aiemmin. Mukaamme lähti tälläkertaa siskoni ja hänen poikaystävä, joten mekin saimme mieheni kanssa mahdollisuuden lähteä kahdestaan lenkille!

Majoituimme Nilivaarassa, josta on lyhyt matka Kesängille ja sitä kiertävälle Tähtipolulle, joka on aivan upea reitti! Tämä reitti on helpoin aloittaa Kesänkijärven parkkipaikalta ja lähteä kiertämään polkua myötäpäivään kohti Kesänkijärven laavua. Samasta paikasta lähtee myös Hillapolku, mistä olen kirjoittanut aiemmin! Tähtipolku erkanee hillapolusta laavun kohdalta, josta alkaa reitin vaativin osuus, Pirunkurun nousu. Tämä kuru noustiin viimevuotisessa NUTS-kisassa, joten tiesimme mikä meitä odottaa. Silti jouduin kyselemään mieheltäni, että miksi me tultiinkaan tänne. 😀 Hyttyset eivät tällä kohtaa vaivanneet, mutta pari paarmaa meinasi saada mielenrauhan järkkymään pahasti. Siihen auttoi vain reipas eteneminen, joten tossua toisen eteen! Kurun jälkeen oltiinkin Kesängin laella, mistä oli aivan mahtavat näkymät joka suuntaan. Sieltä lähdettiin laskeutumaan aluksi kivikkoista polkua kohti Tahkokurun laavua ja siinä kohdalla polku muuttui leveäksi ja helppokulkuiseksi alamäeksi, joka jatkui aina alas asti. Me aloitettiin meidän kierros keskeltä tätä alamäkeä, koska lähdettiin lenkille suoraan mökiltä. Mutta siis alas asti, tarkoittaa aika lähelle parkkipaikkaa. Siinä tulee pieni pätkä hiekkatietä, mutta ei pitkälti. Ai että miten ihana tämä polkulenkki oli ja erityinen se oli siitäkin syystä, että olin pelännyt, etten pysty juoksemaan koko kesänä kantapäävamman takia. Ja tämä oli jo toinen lenkki reissullamme!

Ensimmäinen juoksulenkki suuntautui Varkaankurun luontopolun kautta kesängille ja siitä uimareissun kautta mökille. Tämä kyseinen reitti on suosikki-juoksureittini, mutta myös kävellen tämä Velhonpolku on erittäin kaunis. Tästäkin olen kirjoittanut aiemmin ja tämä on erinomainen päiväretkikohde lasten kanssa! Polku nousee ensin tunturiin ja varsinkin syksyisin tämä on todella kaunis, kun maaruska värjää maiseman. Koko porukalla retkeillessämme söimme Varkaankurun kodassa eväitä ja tottakai heittelimme kiviä veteen.. Kodan jälkeen polku vaihtuu alamäkeen ja mutkittelee joen viertä. Rakastan juosta alaspäin niitä pitkospuita, siinä on jotain todella ihanaa. Lapsetkin jaksavat parhaiten aina nämä pitkospuut-osuudet. Kun Velhonpolku lähtisi nousemaan takaisin luontokeskukselle, erkanee siitä reitti Kesängin keitaalle, jossa pitkospuut tuntuvat jatkuvan ikuisuuden. Joki ja sen reunat ovat niin kauniita, varsinkin kesällä, kun monet kukat ovat puhjenneet kukkaan. Kesängille tullessamme jatkoimme Hillapolun suo-osuudelle ja juoksimme siitä kotiin. Pidemmän lenkin saa juoksemalla Hillapolun vastapäivään, eli Kesänkijärven ympäri. Tämä oli tämän kesän ensimmäinen lenkki eikä se onneksi jäänyt viimeiseksi. Tämä lenkki on helposti muunneltavissa ja jos haluat kokeilla polkujuoksua niin esimerkiksi tämä Velhonpolku on juuri mainio tapa aloittaa!

Kolmas lemppari onkin sitten Muonion puolella, jonne ajelee Äkäslmpolosta noin 40 minuutin ajan. Särkitunturi löytyi vähän niinkuin vahingossa ja siitä tuli kestosuosikki heti ensikäynnillä. Olimme liikkeellä koko retkiseurueen kanssa ja toisin kuin aiemmin, kohta 5-vuotias isoveli käveli koko matkan edestakaisin! Vielä viime syksynä vuokrasimme hänellekin kantorinkan, mutta nyt alkaa jo painorajat paukkua hänen kohdallaan. Meitä oli monta aikuista, joten tarvittaessa hänelle liikeni kyllä reppuselkäkyyti, mutta sitä ei kauhean monta kertaa tarvittu. Pikkusisko käveli satunnaisesti, mutta maanittelimme hänet istumaan kyydissä, joten käveleminen olisi hieman ripeämpää. Pidimme pienen tauon Särkijärven kodalla, että pienimmät jaksaisivat ylös asti ja kuumuuden takia piti juoda paljon. Huipulla ei tällä kertaa tullut, vaan oli oikeastaan kuuma! Tällaista päivää en uskonut koskaan näkeväni tunturin huipulla, enkä olisi koskaan uskonut pulahtavani tunturin laella olevassa lammessa. Tällä kertaa kuitenkin pulahdimme ja se vilvoitti ihanasti! Yhdestä kohdasta pääsi pienimmätkin kastamaan jalkojaan ja tämä tunturin valloitus oli kyllä menestys! Niin, ja ne näkymäthän on tunturin laelta todella kauniit, Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tunturijonot näkyvät täältä ihanasti.

Nämä kolme polkua olivat omat lempparit, tällä kesälomareissulla kävimme lisäksi Saivon kierroksella, ihmettelemässä Lapin Helvettiä Pakasaivolla sekä kalastelimme (niin no, miehet kalastivat) Kesängillä. Lupia saa esimerkiksi Luontokeskus Kellokkaalta. Saimme syödäksemmekin oikein maukasta kirjolohta! Jokainen Äkäslompolon reissu on aina erilainen ja vaikka kiertäisimme samat paikat kymmenenkin kertaa, ei niihin maisemiin vaan kyllästy. Pääsisipä takaisin!

Kotimatkalla yövyimme Oulussa, täältä löytyy postaus, joka on tehty yhteistyössä Original Sokos Hotel Arinan kanssa.

Kaupallinen yhteistyö Original Sokos Hotel Arinan kanssa

Lappiin on pitkä matka, niin kuin varmasti monet sen tietävät. Vaasasta jopa paljon lyhyempi kuin Etelä-Suomesta, mutta kertyy niitä ajotunteja täältäkin päin lähemmäs 10 tuntia, varsinkin kahden pienen lapsen kanssa. Olemme viime vuosien aikana käyneet aika usein Äkäslompolossa ja meidän lapset ovat erinomaisia automatkustajia, he istuskelevat tyytyväisinä takapenkillä suurimman osan matkasta. Kyllä he takkuavatkin tai muuta vastaavaa, mutta se nyt ei ole mikään ihme 2 ja 4 vuotiailta.

Silloin tällöin saatamme yöpyä meno- tai paluumatkalla hotellissa puolenvälin krouvissa, eli Oulussa. Tällä kertaa kesälomareissu sai jatkoa Original Sokos Hotel Arinassa, jossa yövyimme aivan mahtavassa Neidonkenkä-huoneessa. Neidonkenkä on superior-tason huone, jossa oli erikseen olohuone ja makuuhuone. Lapsille oli pedattu valmiiksi vuode sohvalle ja meille aikuisille oli sitten oma makuuhuone. Tällaiselle tavalliseen tottuneelle tämä oli luksusta! Lisäksi huoneessamme oli parveke ja kylpyamme! Näitäkään meikäläisten hotellihuoneessa ei yleensä ole näkynyt.. Vietettyämme viikon Lapin helteissä ja erittäin kuumassa mökissä myös huonekohtainen ilmastointi oli yhtä juhlaa. Saisimme kaikki nukkua yömme peittojen alla..

Hotellihuoneessa meitä odotti ihana hedelmälautanen ja smoothiet, jotka söimme välipalaksi ennen kuin lähdimme kiertelemään hieman Oulun keskustaa. Minulle tuli yllätyksenä, miten paljon porukkaa oli tuona iltana liikkeellä! Vaasassa ei tuollaista ihmisvilinää näekään muutakun esimerkiksi Taiteiden yönä.. Kävelimme kohti rantaa ja tuntui, että joka ikinen terassi oli täynnä väkeä ja kaikki olivat hyvällä tuulella. Oli tosi kiva kierrellä tällaisessa paikassa. Pienen lenkin tehtyämme menimme syömään hotellin yhteydessä olevaan Frans & Camilleen. Hotellin yhteydessä on myös Amarillo, sekä Coffee House.

Ihme kyllä, jälkikasvu jaksoi istua paikoillaan vielä ruokailun ajan, ehkä lahjontayritys kylpyhetkestä toimi kannustimena.. Eli, päivällinen toimi samalla iltapalana ja iltapalan jälkeen kaksikko pääsi kokeilemaan hotellihuoneen kylpyammetta. Käytämme harvemmin hotellien yksittäispakattuja shampoota, koska olemme palasaippuoiden vannoutuneita käyttäjiä, mutta tällä kertaa Dermosilin kaura-kylpyvaahto pääsi testiin! Lapset nauttivat vedessä lillumisesta ja mikäs siinä, olinhan itsekin myöhemmin menossa nautiskelemaan samaiseen ammeeseen! Sitten hammaspesut ja iltasatua valitsemaan. Huoneessamme oli muutama lastenkirja, josta lapset valitsivat yhden iltasaduksi. Käperryimme lasten vuoteelle, enkä kerennyt montaa sivua lukemaan, kun pikkusisko jo simahti syliini. Isompi kuunteli vielä hetken ja rupesi sitten nukkumaan. Yleensä hotellissa nukkumaanmeno on hieman levotonta, mutta nyt molemmat sammuivat kuin saunalyhdyt. Yleensä pienempi nukkuu matkasängyssä (jos ei olla kotioloissa), mutta tällä kertaa lapset nukkuivat vieretysten ja hyvin meni. Lasten nukahdettua nautiskelimme itsekin kylvystä, mutta aika pian kävimme mekin nukkumaan.

Aamulla odotti se hetki, mitä minä ja lapset ollaan odotettu monta pitkää kuukautta; hotelliaamupala! Hurraa aamupalalle sekä buffet-aamiaisen paluulle! Aamupala tarjoiltiin ravintola Verannassa, enkä tämän veroisessa aamupalapaikassa olekaan ollut! Veranta oli tyylikäs, kodikas ja valoisa ja sopivasti boheemi. Ai että. Nyt sitten huomio sille, että rakastan hotellien aamupaloja. Täällä oli ruuat selkeästi tarjolla ja tilaa oli tarpeeksi. Erityisruokavaliot oli otettu hyvin huomioon ja Ikaffea löytyy. Vegeaamiaisella oli jugujen lisäksi kasvispyöryköitä ja hummusta. Kyltit oli ihanasti Oulun murteella kirjoitettuja, mikä toi lisää tunnelmaa paikalle. Aamiaisen sai nautiskella sisällä tai patiolla ja patiollehan me mentiin. Patiolle paistoi ihanasti aamu-aurinko ja kahvit olisi voinut nauttia vaikka kiikussa. Lapset valitsivat itselleen omat aamupalat, jotka koostuivat lähinnä nakeista ja hedelmistä, mutta ainakin söivät kaiken, minkä ottivat. Hotellilla on Green Key-sertifikaatti ja hekin muistuttavat tekemään pieniä vihreämpiä valintoja, joten ota vain sen verran lautaselle, minkä jaksat!

Olisin voinut nautiskella tästä kyseisestä aamupalasta vaikka kuinka pitkään, mutta koti kutsui ja lähdimme laittamaan kamoja kasaan. Vielä viimeisenä ennen lähtöä kävimme tarkistamassa hotellin leikkihuoneen sillä taka-ajatuksella, että saisimme virrat pois lapsista ennen automatkaa.. Ja kyllähän tuolla kiipeillessä sai energiaa kulumaan! Pian 5-vuotiaamme kiipeili ja hyppi patjoilla, hyvä ettei suihkuun olisi tarvinnut lähteä.. Tällä hetkellä leikkihuoneen rajoitus on maksimissaan 4 leikkijää, mutta ainakin se on auki! Leikkihuoneen lisäksi 2-kerroksen aulassa oli junarata, millä piti aina muutama minuutti leikkiä, kun joko lähdimme huoneesta tai tulimme takaisin. Ihanasti on pienet vieraat otettu huomioon tässä hotellissa!

Tuntuu, että rentouduimme todella paljon tällä minilomalla ja olisi ollut ihana vielä jäädä tutkimaan lisää Oulun kesätekemisiä, mistä ainakin hotellin nettisivuilla vinkattiin. Koti kuitenkin kutsui ja lähdimme jatkamaan matkaa Vaasaan. Erinomainen pysähdys kotimatkalla, kannattaa ehdottomasti vierailla tässä hotellissa jos kaipaa taukoa matkalle tai sitten muuten vaan, jos on Ouluun matkalla! Heillä on heinäkuun ajan standard-huoneet hyvässä tarjouksessa! Kiitos Original Sokos Hotel Arina yhteistyöstä ja erityiskiitos hänelle, jonka kutomat villasukat lämmittävät tälläkin hetkellä jalkojani.

Blogikirjoitus on tehty yhteistyössä Zip Adventure Parkin kanssa.

Vaasalaiset yritykset ja ravintolat availevat pikkuhiljaa oviaan yleisölle ja suureksi riemuksemme kiipeilypuisto Zip Adventure Park Vaasan Vaskiluodossa on myös auki! Mietin jo viime kesänä, että olisi hurjan kiva käydä kiipeilemässä seikkailupuistossa, mutta tämä vuosi oli muutenkin parempi, kun jälkikasvu on hieman isompi. Olimme seikkailemassa esikoisen, joka täyttää syksyllä 5 vuotta ja mieheni kanssa, pikkusisko jäi vielä tällä kertaa mummin hoiviin.

Zip Adventure park on avoinna kesäkuussa joka päivä, joten kiipeilylle on varmasti aikaa. Me olimme pelipallonikalla klo 17 ja lähdimme kotia kohti vasta 2,5 tunnin jälkeen, eikä vielä silloinkaan oltaisi maltettu lähteä, mutta nukkumaanmenoaika alkoi tulla vastaan. Kiipeilyaikaa on aina 3 tuntia, mikä on kyllä ihan riittävä viemään mehut isommastakin seikkailijasta.. Alussa henkilökunta auttaa valjaiden laitossa, sekä perehdyttää niiden käytössä. Olimme aiemmin käyneet eräässä toisessa kiipeilypuistossa, joten jollain lailla valjaat oli tuttuja, mutta täällä oli hieman erilainen systeemi rataan kiinnityksessä. Valjaiden koukku kiinnitettiin heti alussa radan vaijeriin, eikä sitä tarvinnut, eikä oikeastaan edes voinut missään vaiheessa irroittaa vaijerista, niinkuin joissain toisissa puistoissa. Koin, että tämä on paljon turvallisempi systeemi, varsinkin lasten kanssa!

Oli todella helppoa olla kiipeilemässä kahden aikuisen voimin, kun toinen meni edeltä ja toinen tuli perässä ja auttoi tarvittaessa pientä eteenpäin. Vaikka meidän poika on pitkä ikäisekseen, hänellä ei aina meinannut pituus (tai maltti) riittää siirtämään valjaiden koukkua eteenpäin. Kaikkiin esteisiin hän kyllä ylettyi hyvin (minimipituus radoille on 110 cm!). Kiipeilypuistossa on kaksi 4-6 vuotiaalle sopivaa rataa, toinen on lasten rata (nr 1) ja toinen rata on aloittelijoille (nr 2). Aloittelijoiden rata oli hieman haastavampi, mutta hyvin hän suoritti senkin. Nämä kaksi rataa riitti tämän ikäiselle oikein mainiosti, seuraaviin ratoihin olisi tarvittu lisää pituutta ja hieman enemmän voimia. Nämä radat eivät olleet niin korkealla kuin vaativammat, joten tässä ei päätä huimannut. Valjaiden kestävyyttä päästiin testaamaan, kun kesken kiipeilyn poikasen piti ruveta kurottelemaan kuusenkerkkiä evääksi ja jalka lipsahti vaijerilta..

Testasimme mieheni kanssa myös muutaman haastavamman radan, koska eihän tällaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä! Itsehän aina epäilen omia voimiani ja suorituskykyäni, joten hieman ympärille katseltuani valitsin radan nr 6 (koska siellä oli skeittilauta esteenä ja sitä piti päästä kokeilemaan) ja mieheni taisi valita ne haastavimmat radat, numerot 7 ja 8. Varusteina meillä oli pitkähihaiset paidat hyttysiä ja nirhaumia vastaan, joustavat housut ja lenkkarit, joissa oli tukeva pohja. Juomapullokin on erinomainen varuste, koska kyllähän temmeltäessä hiki tulee! Hanskat ovat tällä hetkellä turvallisuussyistä pakolliset, jos ei ole omia mukana niin paikanpäältä voi ostaa. Turvallisuuudesta on huolehdittu myös niin, että ratojen tasanteilla saa olla vain muutama ihminen kerralla ja jos radalla on isompi seurue, täytyy heidän antaa kiipeillä rauhassa. Henkilökunta oli viivana paikalla, jos joku ei päässyt esteestä eteenpäin, tai oli jotain muuta kysyttävää. Henkilökunta oli erittäin mukavaa ja asiansa osavaa, mitä mainiointa asiakaspalvelua ja aivan ihana kokemus meille kaikille. Hymyssä suin juttelivat meidän pikku höpisijän kanssa moneen otteeseen, suurkiitos heille siitä.

Puistossa on mahdollisuus viettää synttäreitä, polttareita tai tykypäiviä tai niin kun me aiomme jossain vaiheessa, viettää mahtavaa treffi-iltaa! Tämä voisi olla mainio lahjaideakin, yhteiset kokemukset ovat paljon tärkeämpiä, kuin tavarat. Nyt on myös erinomainen hetki tukea paikallista yritystä, joten eikun kiipeilemään!

Me ruvettiin mieheni kanssa joskus siinä helmikuun aikana haaveilemaan kevään retkistä ja silloin iski ajatus melontaretkestä saaristoon. Sitä sitten täpinöitiin muutama kuukausi ja toivottiin että sattuisi hyvät kelit meidän hääpäiväviikonlopulle. Suunnitelmat tehtiin siihen malliin, että lapset pääsi huvilalle yökylään ja me lähdettäisiin siitä ajelemaan kohti kohdetta. Taustatutkimusta tehtiin pitkään ja hartaasti ja lopulta kohteeksi valikoitui Vithällgrund, joka on levähdyspaikka veneilijöille ja melontakartan kuvauksen mukaan hieno saari telttapaikalla.

Merenkurkun melontakartassa oli monta sivua kaikista kohteista, missä voisi yöpyä. Koska Maailmanperintöportti oli kiinni, jouduimme tyytymään kartan sähköiseen versioon. Nyt Maailmanperintöportti on taas auki ja kunhan käymme lasten kanssa siellä, ostan varmasti tämän kartan. Lueskelen paljon mielummin paperikarttaa, kuin tihrustan puhelimen näytöltä.. Halusimme kohteen, johon ei olisi liian pitkä matka parkkipaikalta, koska emme olleet meloneet pitkiä matkoja. Vanhempieni huvilalla on avokanootti, jolla olemme meloneet Västervikissä vain lyhyitä matkoja. Vithällgrundiin on Björköbyn silloilta n. 4 kilometrin matka, jonka uskoimme jaksavamme hyvin, vaikka olisikin vastatuuli tai sade yllättäisi retkeilijät. Helppohan kanootilla on liikkua tyynellä säällä, mutta tuulen yltyessä se ei niin helppoa olekaan. 4 kilometriä tuntui kuitenkin järkevältä matkalta, joten päätös oli tehty. Mittasimme matkan Google Mapsilla ja Mikael tallensi saaren koordinaatit hänen kelloon, joka näyttäisi oikean suunnan koko matkan ajan.

Mukaan retkelle lähti teltta, patjat, makuupussi, vaihtovaatteita, trangia, evästä, virveli ja kudin. Ensikertalaisuudesta johtuen meillä ei ollut kuivapusseja ja pakkasimme makuupussit ja kassit jätesäkkeihin. Vettä räiskyi kanoottiin, joten oli hyvä, että kaikki oli kunnolla suojassa, eikä tarvinnut nukkua märässä makuupussissa.. En kuitenkaan pidä jätesäkkien tuhlaamisesta, joten jos uusi reissu tulee, täytyy varmasti joku toinen ratkaisu kehittää. Nämä meidän jätesäkit hajosivat kerran käytön jälkeen, joten niitä ei voinut edes uusiokäyttää.

Tuuli oli hieman odotettua voimakkaampi, mutta halusimme kuitenkin lähteä retkeilemme. Meloimme noin tunnin verran, kunnes aallokko yltyi mielestäni liian kovaksi. Isäni sanoi, ettei turhia riskejä saa ottaa, joten rantauduimme eräälle saarelle, jossa ei ollut mökkejä. Pidimme pienen huilipaussin ja katselimme karttaa ja mietimme seuraavaa siirtoa. Tuuli vaikutti hieman tyyntyvän seuraavan saariryhmän takana, joten päätimme lähteä melomaan eteenpäin. Hieman edettyämme tuuli todella tyyntyi ja matkanteko alkoi olla joutuisaa ja siitä nautti kovasti. Eikä aikaakaan kun olimme perillä!

Saarelle päästyämme toinen puoli saaresta oli täysin tyyni ja sillä puolella oli penkkejä ja mainio telttapaikka, joten pystytimme leirimme siihen. Saari oli merkitty veneilijöiden levähdyspaikaksi ja saarella olikin käymälä ja pöytäryhmä sekä roskis. Uskomatonta kyllä, roskia oli silti jätetty rantaan ja osa niistä oli ajelehtinut mereen. Siistittyämme rannan rupesimme valmistamaan hääpäivän herkkuateriaa, trangialla valmistettua pizzaa. Mikään ei maistu niin hyvältä, kuin ulkoilmassa tehty ruoka. Oli ihana olla kahdestaan retkellä, kun ei tarvinnut kokoajan valvoa lapsia, sai vain nautiskella meri-ilmasta kahdestaan. Hyttysistäkään ei ollut vielä kiusaa, täydellinen aika retkeilylle!

Yökin tuli nukuttua mainiosti, kun ei tarvinnut ujuttaa nukkuvaa (ja pyörivää) jälkikasvua takaisin makuupusseihin, vaan sai keskittyä ihan omaan nukkumiseen. Retkipatjakaan ei tuntunut enää ohuelta eikä paikat puutuneet, kun olemme vaihtaneet kotona joustinpatjat futoniin. Aamu alkoi kahvilla ja puurolla ja nautiskelulla. Ilma oli lämmin eikä tuulikaan vaikuttanut yltyneen. Sateen uhka oli kuitenkin olemassa, joten pistimme aamupalan jälkeen töpinäksi ja purkasimme leirin ja pakkasimme kanootin valmiiksi.

Kotimatkaan meni aikaa vain 1,5 tuntia, vaikka vastatuuli olikin loppuvaiheessa aika kova. Meloimme rantoja pitkin, manner oli kokoajan lähistöllä, joten jos olisi ollut liian vaativaa, olisimme rantautuneet ja odotelleet hetken tai pahimmassa tapauksessa olisimme kävelleet autolle. Varasuunnitelma on hyvä olla olemassa, jos sattuu jotain. Kaatumista en pelännyt, mamelukkikaloja kylläkin.. Onneksi mieheni kannusti minua jaksamaan eteenpäin aallokossa sekä lohduttamalla, ettei mamelukkeja ole täälläpäin.. Oli aivan ihana retki, tällaista haluaisin vielä tehdä lisää! Merenkurkun saaristo on täynnä saaria, mihin voisi meloa! Kanootteja ja kajakkeja voi vuokrata ainakin näistä paikoista, jos haluaa tutustua saaristoon hieman erilailla! Mainioita melontaretkiä.

Tänä vuonna vietimme äitienpäivää vain ihan omalla pienellä perheellä ja toiveenani oli (yllättäen) retki hyvillä eväillä. Sunnuntainen sadekeli aiheutti pieniä muutoksia reitille. Tarkoituksena oli lähteä saaristoon, meren läheisyyteen, mutta tällä kertaa täytyi valita paikka taukopaikan mukaan. Sadekelillä retkeillessä on mukava välillä vähän kuivatella ja syödä eväitä katoksen alla. Tähän kävisi tietysti laavukin, mutta silloin ruuan valmistus nuotiolla ei olisi niin mukavaa. Pikaisen etsinnän tuloksena löytyi kaksi vaihtoehtoa, Berglund luontopolku tai Herrgårdsleden Maksamaalla. Bergö on ihana retkikohteena, mutta sinne olemme ajatelleet suunnata kesällä, kun siellä on ihanat uintimahdollisuudet. Retkikohteeksi valikoitui siis Herrgårdsleden.

Herrgårdsleden on aika uusi reitti, avattu vuonna 2018 ja reitti lähtee Maksamaan Tottesundin kartanon pihasta (Tottesund 529). Reitillä on hyvät opasteet ja monia luontotauluja, joiden avulla voi opetella erilaisia puu- ja kasvilajeja. Reitti on 3,6 km pitkä ja vähän puolenvälin jälkeen Bytesholmenin niemen kärjessä on taukopaikka, missä on kota ja sen ulkopuolella nuotiorinki. Jos olisi ollut kaunis ilma, olisimme varmasti nauttineet eväämme ulkona, mutta onneksi oli katto pään päällä! Taukopaikalla on myös huussi. Reitin varrella oli muitakin taukopaikkoja, olisiko ollut ainakin kolmessa eri paikassa katettu pöytä ja penkit.

Lasten suurin ilo oli etsiä reitiltä linnunpönttöjä, jotka oli toinen toistaan hauskempia. Hauskin meidän mielestä oli vanhasta monosta tehty pönttö! Puolet matkasta oli todella helppokulkuista, leveää polkua ja puolet sitten perinteistä polkua, mutta ei sekään ollut vaikeakulkuinen. Isompi jaksoi taas mainiosti kulkea koko reitin, hetken väsymys unohtui aina uuden pöntön tullessa näkyviin.

Sadekelillä retkeily on minun mielestäni ihanaa (kunhan eväshetken aikana pysyy kuivana). Meillä on hyvät kuorivaatteet, joiden alla usein merinovillakerrasto, joka hengittää kuorivaatteiden alla. Villakerraston päällä taisi kaikilla olla tekemäni islantilaiset villapaidat, jotka pitävät lämpimänä, vaikka olisivatkin märkiä. Omani valmistui juuri sopivasti äitienpäiväksi! Pienin retkeilijä oli rinkan kyydissä suojassa sateelta. Vaihtovaatetta on aina jonkin verran mukana, jos joku paikka kastuu liiaksi. Itselleni en ollut tajunnut ottaa toisia hanskoja, koska harvemmin ne kastuvat läpimäriksi, mutta tällä reissulla niitä olisi totisesti tarvittu.. Ilma oli ihanan raikas ja metsässä oli taas ihana olla. Aina kannattaa lähteä retkelle, jos vaan on mahdollista.

Aina vaan jaksan yllättyä, miten monta luontopolkua tai vaellusreittiä Vaasan seudulla on. Kerkesin monta vuotta ajatella, ettei täällä ole juuri retkeilypaikkoja, mutta kun hieman ajaa Vaasan ulkopuolelle niin johan rupeaa löytymään uusia retkikohteita! Viimeisimmät uudet retkikohteet ovat olleet Mustasaaressa, kuten tämän päiväinen Mälsorin vaellusreitti. Vaellusreitti on ehkä hieman harhaanjohtava, koska reitillä on mittaa vain 2,6 km, mutta eipä sillä nimellä ole väliä!

Mälsorin retkeilyreitti alkaa Hagnäs-Mälsorvägenin parkkipaikalta, jonne ajaa meiltä Asevelikylästä noin vartin verran. Eli todella helposti lähestyttävä kohde ja oikein mainio kohde lapsiperheitä ajatellen. Eväät oli tietysti mukana ja reitin paras (ja ainoa varsinainen) taukopaikka tulikin vastaan hyvin nopeasti reitin alussa. Täytyy sanoa, että tällaisessa taukopaikassa en olekaan ennen syönyt, sillä pöytä ja penkki oli rakennettu kallionkielekkeen alle! Tämä kyseinen kivi oli varmasti suurin näkemistäni yksittäisistä kivistä ja mieleni teki hirveästi lähteä kiipeämään sen päälle! Tosin perässäni olis seurannut pieniä retkeilijöitä, joten jätin kiipeilyn toiseen kertaan..

Eväshetken jälkeen jatkoimme matkaa eteenpäin ja etukäteis-googlailun tuloksena osasimme odottaa muutaman muumihahmon ilmestymistä. Siihen en tosin osannut varautua, miten iso (ja jännittävä!) se mörkö-kivi oli, kun se yhden mutkan takaa ilmestyi.. Polun jatkuessa ohitimme myös muutaman hattivatin ja alkupäässä polkua taisin nähdä Näkymättömän Ninnin. Lapsille oli mukava etsiä seuraavaa hahmoa, tämä oli tosi kiva lisä reitille! Tänne kannattaa tehdä vaikka iltapäiväretki, reitti oli nopea kävellä ja sopivan ajomatkan päässä.

Viime viikonloppuna retkeilimme jälleen meille entuudestaan tuntemattomilla poluilla, kun lähdimme retkelle Raippaluodon perukoille, Björköbyhyn. Björköbystä löytyy myös ihana Svedjehamn näkötorneineen ja luontopolkuineen, mutta halusimme uusille poluille, joten suuntasimme kohti Vikarskatin kalasatamaa. Vikarskatin kalasatamaan kuljetaan Svedjehamnin kautta ja ajellaan hiekkatietä muutama kilometri. Reitti on hieman pidempi, kun mitä yleensä retkeilemme lasten kanssa, mutta mainiosti jaksoi meidän 4,5 vuotias tämän 5 kilometrin reitin.

Reitti lähtee kalasatamasta ja kulkee metsässä myötäillen rantaviivaa. Useampaan kertaan pysähtelimme matkan varrella vain ihastelemaan täydellisen sinistä merta. No, toiset ihastelivat ja toiset heittelivät kiviä veteen.. Kiviä tällä reitillä muuten riitti! Paikka paikoin polun vierusta oli pelkkää Pirunpeltoa ja siitä saikin rastin retkihaasteen kohtaan 13, kiveltä kivelle. Reitillä oli muutakin nähtävää kuin kivipellot ja rantakalliot, matkalla oli ryssänuuni sekä muistomerkki, joka oli pystytetty hukkuneiden muistoksi. Polulta oli myös näkymät Ritgrundin majakalle. Majakat on kovasti kiehtovia ja haaveissa onkin ollut jo pitkään retki majakkasaarelle. Toivottavasti se toteutuisi tänä kesänä!

Määränpäänä, eli taukopaikkana oli vanha kalasauna (Finnhamnen). Kalasauna on autiotupa ja ainakin viime viikonloppuna se oli vielä auki, tosin kuin Metsähallituksen ylläpitämät autiotuvat tällä seudulla. Kurkkasimme tuvan sisään ja siellä olisi varsin mainiota joskus viettää yö! Me kuitenkin halusimme nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä ja söimme eväämme rannan nuotiopaikalla. Meitä ennen oli jo tullut muutama retkiseurue, joten nuotio odotteli valmiina, mikä on aina mukava yllätys. Penkeillä istuskeli jo toinen perhe, joten me istuimme kivillä, jotta turvallinen etäisyys säilyisi myös taukopaikalla. Rannassa ja tuvan tuntumassa oli monia luonnon muovaamia penkkejä, joten tänne olisi mahtunut kyllä enemmänkin retkeilijöitä. Kulkiessamme takaisinpäin muita retkeilijöitä tulikin paljon vastaan. Ilmeisesti paikka on todella suosittu, eikä se ole ihme!

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Raippaluodosta löytyy monia retkeilyreittejä, viime viikonloppuna kävimme retkellä Sommarössä. Kohde on ollut retkeilylistalla pitkään, mutta nyt vasta tuli lähdettyä tänne. Toiveissa oli välttää ihmiskontakteja, joka ei välttämättä olisi toteutunut esimerkiksi suositussa Svedjehamnissa, joka on aivan ihana retkikohde myös! Ihmisiä oli täälläkin liikkeellä, mutta aika vähän. Kohde on jälleen erinomainen perheen pienimmillekin, täällä pääsee luonnon helmaan ja nuotiopaikalle myös kärryjen kanssa. Alue on puolustusvoimien vanha varikko ja rannikkotykistölinnake, josta löytyy vanhojen rakennusten perustuksia, ammuskellareita ja tykkien perustuksia. Alueella on myös muistomerkki rannikkotykistölinnakkeen muistoksi.

Alueella on kolme erimittaisia reittiä, 1,5 km:n ja 2,4 kilometrin mittaiset luontopolut sekä 7 km mittainen reitti Sommarösundiin. Me kiersimme 2,4 km pitkän reitin ja tämän reitin varrella kuljetaan metsässä, rannoilla ja kallioilla. Reitti lähtee Sommarön vartiotuvan pihasta, josta löytyy kaksi laavua ja tulentekopaikka. Mukavan näköinen paikka syödä eväänsä. Meidän tarkoituksena oli syödä eväät Hålörenin niemen taukopaikalla, mutta taukopaikalla ei ollut puita (reitillä ei talvikunnossapitoa) ja meidän tämänkertaiset eväät melkein vaativat tulen. Hålörenin niemen ympäri (ja taukopaikalle) pääsee vartiotuvan vierestä lähtevästä hiekkatiellä, jos haluaa lähteä kärryttelemään tänne!

Tälle retkelle olimme varanneet koko päivän, joten pysähtelimme kiipeilemään kivillä, ihastelemaan pitkästä aikaa näkyvää merta ja heittelemään kiviä. Olimme antaneet isoveljelle retkeä varten meidän digikameran, jotta hän saa kokeilla luontokuvausta. Kohteita tällä reissulla riitti! Pysähtelimme usein, koska hän halusi valokuvata. On ihana nähdä lapsen ottamia kuvia, kun ne on otettu erilaisesta kulmasta, kun aikuisen ottamat. Näitä kuvia oli ihana katsella jälkikäteen kotona. Samalla rastitimme retkihaasteen nr 28, luontokuvausretki.

Kanssaretkeilijät pitivät ihanasti etäisyyttä muihin ihmisiin ja monet käyttivätkin luonnon tarjoamia eväspaikkoja hyväkseen. Samoin teimme me, emme halunneet mennä takaisin vartiotuvan pihaan syömään eväitämme. Olimme menomatkalla huomanneet rannassa pienen nuotioringin, johon teimme tulet lähistöltä kerätyistä puista. Kiviympyrä oli keskellä hiekkarantaa, joten se oli turvallinen paikka. Pelkästään omiin tarpeisiimme emme olisi rakentaneet nuotiopaikkaa, mutta tähän käyttöön se sopi hyvin. Mieheni hoiti jälleen nuotiohommat ja minä vahdin jälkikasvua. Kerrankin kävi niin, että kummatkin touhusivat omiaan, toinen leikki ”jäävuorten” valloitusta puukepit naskaleina ja toinen kaivoi kepillä hiekkaa. Tämä saattoi olla meidän retkeilyhistorian ensimmäinen kerta, kun ei tarvinnut hosua kummankaan perässä! Aurinko paistoi, meri liplatti ja kohta oli täytetyt patongit ja nuotiokahvit valmiina. Rannassa oli pöytä ja penkit, joten hiekanmurusetkaan eivät päässeet maustamaan ruokaamme. Rannan läheisyydessä oli lisäksi käymälä, kun tarve yllätti. Harmikseni huomasin, ettei ihan kaikille ole ollut selvää se, että kaiken minkä tuot mukana, jaksat myös viedä mennessäsi. Myös ne vaipat.

Matkan varrella näimme vanhoja ammusvarastoja ja tykkien perustuksia. Kävimme katsomassa myös muistomerkin, joten tässä olisi helppo kohde retkihaasteen retki muistomerkille-kohtaan. Sanon luultavasti joka kerta näin, mutta tänne on pakko tulla uudestaan! Tänne voisi kesällä tulla vaikka telttailemaan..