Olimme perhelomalla Espanjan aurinkorannikolla ja loma sattui juuri 30-vuotis syntymäpäiväni aikaan. Olin aiemmin ajatellut, että haluaisin viettää syntymäpäivääni Lapissa ruskaretkellä. Minua hieman harmitti tämä, kunnes mieheni kysyi, kelpaisiko syntymäpäivän vietto vuorilla. Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että Sierra Nevadan vuoristo on vain 160 km:n päässä Costa del Solilta! Loma ja syntymäpäivä pelastettu!

Los Cahorros

65 metrinen riippusilta

Syntymäpäiväni oli keskiviikkona, joten vuokrasimme auton jo tiistai-iltana, että pääsisimme lähtemään heti aamusta. Googlailun ja suositusten perusteella lähdimme kiertämään Los Cahorros nimistä reittiä. Reittikuvauksen mukaan 8 km:n mittaisen lenkin kiertämiseen menisi aikaa 2 h 30, lapsiperheellekin se sopisi päiväretkeksi. Reitti lähtee Monachilin kylästä, läheltä Granadan kaupunkia. Ajomatkaan Torremuellen kylästä meni vajaa pari tuntia. Monachilin kylässä seurasimme Los Cahorros parking -kylttejä ja löysimme helposti parkkipaikalle. Aivan parkkipaikan vieressä oli iso kyltti, missä oli reitin kartta. Se oli hieman epäselvä eikä opasteviittoja reitin alkuun ollut juuri näkyvissä.

Reitin alku kuljettiin suojaisessa maastossa

Lähdimme kapuamaan tietä pitkin ylämäkeen. Aika pian tuli vastaan kyltti, mikä ohjasi pienelle polulle. Meidän edellä kulkeneet kääntyivät polulle, joten päätimme seurata heitä. Polku kulki joen viertä ja kuuma ilmasto muuttui miellyttävämmäksi. Kuljimme joen viertä pitkin hyvän matkaa, yhdessä vaiheessa kysyimme vastaantulijoilta vähän neuvoa, koska opastekylttejä ei reitin varrella missään vaiheessa ollut. Välillä viilensimme pieniä kyytiläisiä uittamalla varpaita joessa ja syömällä hieman eväitä. Kantaessa tulee molemmille kuuma, joten nesteytyksestä on tärkeä pitää huolta. Meillä oli mukana vesipussit, koska niistä juominen on kätevää patikoinnin aikana. Pidimme imetystaukoja ja annoimme pikkusiskolle juomaksi myös vettä. Isoveli oli hyvin suojassa kantorinkassa ja hän juo mielellään vesiletkusta, joten hänen kanssaan täytyi pitää vain monta vessataukoa.

Kantorinkan aurinkosuoja piti hyvin kuumuuden loitolla

Tuntui, että joen viertä tuli kuljettua ikuisuus ja ihmettelimme jo, että miten tästä pääsee vuorille, kun yhtäkkiä putkahdimme viidakosta vuoristoon. Olimme sittenkin löytäneet oikealle reitille. Kysellessämme ihmisiltä reittiapua, lähestulkoon kaikki sanoivat, ettemme voi mennä kantorinkan ja -repun kanssa siitä eteenpäin. Halusimme kuitenkin käydä edes katsomassa, mistä tällä reitillä oli kyse. Ylitimme mahtavan riippusillan ja sen jälkeen selvisi, mitä kaikki olivat tarkoittaneet. Valtavat kalliot nousivat pystysuoraa ylöspäin ja alle metrin levyinen betoninen ”polku” kulki joen ja seinän välissä. Päätimme jatkaa matkaa..

Siltaa pitkin sai kulkea vain 4 henkilöä kerrallaan

Maisemat oli häikäisevät

Pääsimme vain muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes kallionseinä teki polusta niin kapean, että se katkaisi meidän matkan. Ilman kantamuksia olisimme vielä mahtuneet, mutta kantorinkan kanssa ei millään uskaltanut jatkaa. Meinasi ruveta harmittamaan ihan hirveästi, mutta paikalla olleet kiipeilijät ehdottivat meille, että laskeutuisimme polulta alas jokeen ja kävelisimme jokea pitkin, kunnes pääsisimme pahimpien paikkojen ohi. Jo jokeen pääseminen meinasi olla nukkuvan pikkusiskon kanssa ylivoimainen suoritus, mutta sekin selvitettiin. Joessa oli vettä nilkkoihin asti eikä virtaus ollut kova. Kokemus ja maisemat oli aivan mahtavat ja jo tässä vaiheessa tuntui, että olin ylittänyt itseni.

Jokea pitkin oli helpompi kulkea kantorinkan kanssa

Polku kulki joen ja kallionseinämän välissä

Viimein olimme ohittaneet pahimmat paikat ja laitoimme kengät takaisin jalkaan. Hetken käveltyämme polku kapeni jälleen. Tässä kohtaa emme enää päässeet takaisin jokeen, mutta päätimme yrittää jatkaa. Mikael meni ensin isoveljen kanssa ja kohta eräs espanjalainen mies tuli ojentamaan minulle kätensä, että pääsisin pahimman paikan ohi. Seuraavan ulkonevan seinän kohdalla olikin jo kahvat seinässä ja niiden avulla pääsimme jatkamaan. Yhdessä kohdassa jouduin konttaamaan pikkusisko Tulassa ja samassa kohdassa nostimme isoveljen kävelemään. Kantorinkka selässä ei mahtunut tämän muodostelman ali. Joki ja polku erkanivat toisistaan ja me lähdimme nousemaan vuoren rinnettä ylöspäin.

Tulan kanssa pystyy tekemään retkiä pientenkin kanssa

Polku teki siksakkia vuoren rinnettä ylöspäin, mutta missään ei näkynyt opastekylttejä. Kävelimme eteenpäin muiden retkeilijöiden selkiä seuraten. Joku kyltti näkyi, mutta siitä ei oikein saanut selvää ja päätimme jatkaa matkaa muiden perässä. Se taisi olla meidän kannalta se ratkaiseva virhe, jonka takia 8 kilometrin reitti vaihtuikin lähemmäs 12 kilometriin. Tie vei maatilojen viertä pitkin ja napostelimme tien vieressä riippuvilta oksilta persikoita ja viinirypäleitä. Matkan varrella oli myös oliivipuita ja viikunapuita. Ihmettelimme reittivalintaa, mutta koska muutkin meni, niin miksi olisimme väärällä tiellä.. Muiden retkeilijöiden matka päättyikin vähän aiemmin kuin meidän, koska heidän auto oli parkkeerattu eri paikkaan kuin meidän. Meidän täytyi siis löytää vielä autolle ja ukkonen alkoi lähestyä. Tässä vaiheessa meinasi loppua voimat ja huumori. Katsoimme karttaa ja tie olisi vienyt meidät perille, mutta matkaa olisi kertynyt vielä todella paljon. Käännyimme risteyksestä, jossa luki Los Cahorros ja toivoimme parasta. Löysimme onneksi takaisin reitille, paikkaan josta sukelsimme esiin viidakosta. Jostain löytyi reippaasti lisää voimia (olisiko ollut sateen ja ukkosen uhka joka pisti vauhtia töppösiin) ja loppumatka taittui puolet nopeammin, kuin mitä mennessä. Tässä vaiheessa ei enää pysähdelty ja vasta n. 200 metriä ennen maalia alkoi sataa. Onnellisina vaeltajina istuimme autoon ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti aurinkorannikkoa yhtä mahtavaa kokemusta rikkaampana.

Vuorelle kapuamisessa on aivan oma tunnelma!

Tässä vaiheessa oltiin luultavasti vielä oikealla reitillä

Vasta tätä tekstiä kirjoittaessani luin kunnolla ajatuksella läpi reittikuvauksen, minkä olin muka lukenut ennen reissua. Jos olisin lukenut siitä muutakin kuin tummennetun osan, reitin haastavuus ei olisi ehkä tullut yllätyksenä. Hyvä kuitenkin että menimme, koska reitti oli häikäisevä ja en olisi kyllä osannyt syntymäpäivääni paremmin viettää.

Voittajana maaliin

Olemme tämän kesän aikana reissanneet ja retkeilleet paljon, mutta lähiretkeily on jäänyt vähemmälle. Arjen piristykseksi halusimme mennä retkelle keskellä viikkoa ja Öjenin luontopolku on juuri sopivan mittainen iltapäiväretkeilyyn. Öjenin luontopolun alkuun on keskustasta vain 5 minuutin automatka, parkkipaikka on Sundomin sillan jälkeen oikealla. Täältä löytyy tarkempi tieto, mihin voi parkkeerata auton.

Öjenin luontopolku

Parkkipaikalta on n 400 metrin matka hiekkatietä luontopolun alkuun. Luontopolun puolenvälin paikkeilla on nuotiopaikka ja kuivakäymälä. Polun pituus on 4,5 km, mutta maasto on aika vaikeakulkuista ja polun kiertämiseen saakin varata aikaa. Meillä lapset kulki jälleen kyytiläisinä, joten pääsimme kävelemään ihan hyvää vauhtia. Silti aikaa meni suhteellisen kauan parin kilometrin matkaan.

Osa polusta on helppokulkuista maastoa

Polulla tehtiin korjaustöitä

Polulla tehdään tällä hetkellä kunnostustöitä, huonoja pitkospuita on otettu pois ja monttuja paikkailtu. Polulle on tuotu haketta, jotta kulku olisi helpompaa. Silti monin paikoin reitti on vaikeakulkuista ja huonoja pitkospuita on paljon jäljellä. Kannattaa katsoa tarkkaan mihin astuu! Öjenille on myös tulossa uusi reitti! Polku ei vaikuttanut vielä valmiilta ja meillä oli ruoka-aika edessä niin emme lähteneet tutkimaan uutta reittiä. Ehkä sitten ensikerralla.

Öjenille tulee uusi reitti

Polun varrelta löytyi jännittävä luola

Nuotiopaikalle saavuttuamme sytytimme nuotion palamaan, tällä kertaa ötököiden karkottamiseksi ja tunnelman tuojaksi. Päivällisen olin tehnyt valmiiksi ruokatermokseen, joten kaivoimme eväät esiin ja rupesimme syömään. Sormiruokailijalle oli pähkinäpatonkia ja smoothiepussi ja meille muille oli tonnikalapastaa. Syötyämme ruuan ja jälkkärin tutkimme hetken aikaa taukopaikalta löytyvää luolaa! Se oli isoveljen mielestä aika jännittävä, mutta hän uskalsi kuitenkin mennä sisään. Luolasta pääsee läpi, joten hänet pystyi päästämään sinne turvallisin mielin.

Ruokatermoksessa eväät pysyy lämpimänä pitkään

Taukopaikalla on luola, jota piti varovasti tutkia

Eväshetki on paras hetki!

Loppumatkan kävelimme reipasta vauhtia lapset kyydissä, koska iltapala aika alkoi tulla vastaan. Lenkin kiertämiseen on hyvä varata ainakin 3 tuntia, mutta jos on tarkoitus antaa lasten kävellä, voi lenkillä vierähtää kauemminkin. Tämä on hyvä päiväretkikohde esimerkiksi viikonlopulle, suosittelen käymään!

Kävimme siskoni kanssa vielä uudestaan Öjenillä, tällä kertaa lenkkivaatteet päällä. Olen innostunut polkujuoksusta ja Öjenin polku on juuri sopivan mittainen lenkki minulle.  Jos lähtee juoksemaan jo parkkipaikalta, lenkin pituudeksi tulee lähemmäksi 6 km. Aikaa lenkin kiertämiseen meillä meni n. 50 minuuttia. Maasto on juurakkoista ja kivistä, niin vauhti ei saa olla liian kovaa, että kerkeää katsomaan askeleilleen sopivan paikan. Olen juossut poluilla kesän aikana jonkun verran, Öjenillä ja Västervikissä. Jos on antaa vinkkejä uusista polkujuoksureiteistä niin kuulisin niistä mielelläni!

Polkujuoksemassa Öjenillä

Blogissa on ollut pieni helletauko.. Kesähelteillä ollaan oleiltu paljon sisätiloissa vauvan kanssa tai  yritetty viilentyä meren äärellä. Puuhastelutkin on jäänyt marjojenpoiminta-tasolle. Käsitöistä ei ole vielä muuta kerrottavaa, kuin että puikoilla on villapaita ystävälleni ja koukulla on tekeillä virkattu matto. Niistä lisää sitten, kun ovat valmiit!

Saltkaret näkötornille on vain lyhyt matka parkkipaikalta

Viikonloppuna lähdimme vihdoin retkelle, kun meillä oli mieheni siskon perhe kylässä. Meidän suosikki lähiretkikohde on Raippaluodon Svedjehamnissa sijaitseva maailmanperintöalue. Käymme siellä aina muutaman kerran vuodessa ja viime kerrasta olikin  jo aikaa. Kerroin siitä blogissa, tästä pääset lukemaan viime retkestämme. Emme aikoneet tälläkään kertaa kiertää luontopolkua, koska lämpömittari näytti 30 lämpöastetta ja pikkusiskolla olisi voinut olla aika tukalat oltavat kantorepussa. Reitti parkkipaikalta näkötornille on esteetön, joten otimme hänelle vaunut. Matkaa tornille on n. 800 m, joten isoveli sai kävellä tällä kertaa. Pyörä olisi voinut olla hyvä olla mukana, mutta muutama mustikka matkanvarrella auttoi jaksamaan.

Tornista on upeat näköalat

Saltkaret

Kävimme tornissa ihmettelemässä maan kohoamisen merkkejä ja sitä, miten edes tuuli ei viilentänyt ilmaa ylhäällä tornissa. Ihmisiä oli liikkeellä tosi paljon, ihanaa että väki käy maailmanperintöalueella! Svedjehamnissa on ihana Salteriet-kahvila, mutta meillä oli omat eväät mukana, koska eväshetki on usein retken paras hetki.. Nuotiopaikalle paistoi aurinko taivaan täydeltä, eikä meillä ollut metsäpalovaroituksen takia mitään lämmitystä vaativaa mukana, niin menimme hieman syrjempään ja varjoisampaan paikkaan syömään eväitä. Löysimmekin ihanan paikan yhden venevajan seinustalta. Tämä venevaja on näkötornin vieressä olevalla alueella, joten se ei ollut niin vilkkaalla paikalla, kuin ne vajat siinä parkkipaikan lähettyvillä. Istuskelimme rauhassa ja nautimme eväistä ja heittelimme kiviä veteen.

Eväshetki venevajan seinustalla

Pienimmälläkin oli eväshetki

Tätin kanssa oli hyvä heitellä kiviä!

Takaisin autolle mennessämme poikkesin yhdessä venevajassa olevassa käsityömyymälässä. Olin kuullut, että siellä myydään Suomenlampaan villaa ja olin jo pitkään halunnut sitä ostaa! Myynnissä oli 3-säikeistä ja 4-säikeistä villaa harmaana ja valkoisena. Ostin kaksi vyyhtiä valkoista villaa aikomuksena tehdä niistä itselleni sukat. Ne tuoksui ihanasti lampaalle! Puodissa oli myynnissä myös matkamuistoja ja käsitöitä.

Svedjehamn

Suomenlampaan villaa saaristosta

Paluumatkalla teimme pysähdyksen Raippaluodon sataman (cafe Arkenin vieressä) uimarannalle. Ranta oli ihana! Vesi oli kirkasta ja pohja oli hiekkaa. Lapset viihtyivät hyvin rannalla ja vedessä. Ranta oli suht matalaa pitkälle ja vedessä oli kaksi ponttoonia mistä pystyi hyppimään. Rannalta löytyy myös hyppytorni, mutta kukaan meistä ei siellä käynyt. Rannalla oli hyvät pukukopit ja kiva leikkialue lapsille. Siellä täytyy käydä uimassa uudestaankin. Vaikka edes saaristossa ei ollut yhtään viileämpää kuin kaupungissa, oli retkipäivä erittäin virkistävä.

Cafe Arkenin vieressä on ihan mahtava uimaranta

Olemme telttailleet isoveljen (kohta 3-vuotias) kanssa jo kahtena aiempana kesänä, mutta nyt halusimme kokeilla, miten telttailu sujuisi kahden pienen kanssa. Päätimme ensiksi nukkua koeyön kotipihassa. Halusimme samalla kokeilla, mahtuisiko pikkusisko (6 kk) nukkumaan kanssani samassa makuupussissa. Lapset nukahtivat nopeasti ja kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes huomasin, että pikkusiskon vaippa oli vuotanut ja lähdin hänen kanssaan sisälle nukkumaan. Koska alkuyö sujui kuitenkin hyvin, päätimme lähteä pienelle telttaretkelle.

Rinkan ja kantorepun kantaminen yhtäaikaa onnistuu yllättävän hyvin

Olemme kierrelleet eri kansallispuistoja aina sopivan tilaisuuden koittaessa ja nyt päätimme lähteä retkelle Lauhanvuoren kansallispuistoon, joka on meiltä n. 150 km päässä. Isoveljen kantorinkka oli tällä kertaa jätettävä kotiin, joten telttapaikan olisi oltava sopivan kävelymatkan päässä parkkipaikalta, jotta isoveli jaksaisi varmasti kävellä sinne itse. Hän on tosi reipas ja halutessaan kävelee pitkiäkin matkoja, mutta tällä kertaa piti ottaa varman päälle. Spitaalijärven telttapaikalle on parkkipaikalta n 800 metrin matka, joten se oli turvallinen valinta.

Polku spitaalijärven nuotiokatokselle oli esteetön. Telttapaikalle reitti jatkui osittain pitkostettuna metsäpolkuna

Pakkasimme rinkat sillä periaatteella, että kaikki painavat, eli teltta ja makuupussit menee Mikaelin rinkkaan ja minä kannan vaatteet, ruokatarvikkeet ja pikkusiskon. Meillä on telttana Fjällrävenin Akka dome 3, joka on melko painava, mutta sinne mahtuu hyvin kaksi aikuista ja kaksi pientä retkeilijää. Laitoimme teltan pohjalle limittäin neljä retkipatjaa ja mukana oli kolme makuupussia. Isoveli mahtui juuri ja juuri Haglöfsin Pavo-pussiin joka on tarkoitettu max 100 cm pitkille. Minulla on n. 20 vuotta vanha Haglöfsin untuvapussi, joka ei ole mikään grammanviilaajien unelmavalinta, mutta koskaan en ole sillä palellut ja hyvin ajaa asiansa. Onneksi se on sen verran tilavakin, että pikkusisko mahtui sinne kanssani nukkumaan.

Ensimmäiseksi laitettiin nuotio tulille

Pikkusiskon ensimmäinen telttaretki

Ensimmäisenä telttapaikalle päästyämme Mikael laittoi nuotioon tulet ja rupesi pystyttämään telttaa. Pikkusisko oli nukahtanut Tulaan, joten en kauheasti pystynyt olemaan avuksi, mutta isoveli halusi mennä käymään rannassa, joten minua tarvittiin siellä. Kun teltta oli pystyssä, rupesimme laittamaan päivällistä. Päivällistarpeina meillä oli (yllättäen) nakkeja ja koska meillä asustelee nykyisin pieni sormiruokailija, oli ruuaksi myös parsakaalta ja porkkanoita, jotka keitimme Trangialla. Isoveli on tykästynyt kauramaitoon, joten hänelle oli mukana pieni kaurajuomatetra. Kylmätarpeet oli automatkan aikana kylmälaukussa, joten kylmäketjun katkeamisesta ei tarvinnut murehtia.

Retkipäivällinen tulossa

Sormiruokailijalle keitettiin trangialla porkkanaa ja broccolia

Ilta- ja aamupalalle olin annostellut valmiiksi kaurahiutaleita ja pähkinäsekoitusta ja makua antamaan otin mukaan smoothie-pusseja. Leiripaikalta löytyi kuitenkin kypsiä mustikoita, joten smoothiet syötiin välipalaksi. Harvemmin telttapaikoilla on pöytiä ja penkkejä, mutta Spitaalijärvellä oli! Oli huomattavasti mukavampi syödä pikkuväen kanssa pöydän ääressä. Juomavesi meillä oli mukanamme, mutta ruuanlaittotarpeisiin otimme veden leiripaikalla olevasta lähteestä. Kaivo/lähde oli myös otettu huomioon yöpaikan valinnassa.

Iltapuuron kanssa mustikoita ja pähkinöitä

Meillä on kotona hyvin tarkat iltarutiinit ja jos joku ei mene rutiinien mukaan, nukkumaanmeno saattaa olla yhtä sirkusta. Kun vuosi sitten olimme telttailemassa, yritimme pitää kellonajoista kiinni. Se oli virhe. Tällä kertaa emme katselleet kelloa, emmekä yrittäneet kiirehtiä nukkumaan, koska ei sillä olisi niin väliä. Tällä kertaa kukaan ei mönkinyt ympäri telttaa kahta tuntia eikä kenelläkään palanut pinna. Pikkusisko nukahti rinnalle, kuten tavallista ja isoveli nukkui tyytyväisenä meidän välissä. Kello vain oli paljon enemmän kuin tavallisesti. Luultavasti se, että meillä nukutaan perhepedissä (isoveli mönkii viereemme aina aamuisin), helpotti nukkumisjärjestelyjä myös teltassa.

Telttapaikalla oli nuotio, penkit ja pöytä. Järven toisella puolella oli isompi keittokatos.

Lasten kanssa reissatessa täytyy varautua kaikkeen. Vaikka rinkkoihin mahtuva tavaramäärä on rajallinen, vaihtovaatteet oli kuitenkin otettava mukaan. Yöllä saattaa sattua vaippavahinko tai sade voisi yllättää retkeilijät. Molemmat kävi toteen, onneksi vaippavahinko tapahtui kotipihassa telttaillessa. Yövaatevalinnatkin tarkentuivat kotona vietetyn yön jälkeen. Isoveli nukkui merinovillakerrastolla, sukat jalassa ja pipo päässä. Pikkusiskolla oli merinovillahaalarin lisäksi villasukat ja villainen kypärämyssy. Tarkkailin kummankin lämpötilaa yöllä ja kummatkin olivat lämpöisiä koko yön. Yö sujui odotettua paremmin ja aika vähillä heräilyillä.

Tiskaushetki

Aamu aloitettiin laittamalla tavaroita kasaan ja keittelemällä puurot ja kahvit. Hyttysiä ei ollut hirveästi, mutta mäkäräisiä sitäkin enemmän. Meillä ei ole ollut käytössä hyttysmyrkkyjä kummallekkaan lapselle (vaikka nyt sitä olisi ehkä kaivannut..), vaan olemme käyttäneet Frantsilan terva-pihka salvaa, sillä se sopii pienenkin vauvan iholle. Mielestäni se pitää suht. hyvin hyttyset loitolla ja jos ne sattuu pistämään, auttaa voide myös paukamien kutinaan. Suosittelut tälle tuotteelle! Me muut saimme kyllä olla aika rauhassa, paitsi Mikael, joka aamupalaa laittaessaan joutui mäkäräishyökkäyksen kohteeksi. Onneksi nuotion savu karkotti suurimman osan ötököistä ja saimme syödä aamupuuron rauhassa.

Pikkusiskon uniaika koitti vielä leirissä ollessamme, joten nukutin hänet reppuun samalla, kun vahdin isoveljen ”onkimista”. Tälläkin kertaa Mikael pakkasi tavarat kasaan, kun minä vahdin jälkikasvua ja kun tavarat oli pakattu rinkkoihin, lähdimme kävelemään takaisin autolle. Isoveljellä loppui voimat viime metreillä ja loppumatkan hän sai kulkea isänsä sylissä. Tosin hän olisi omien sanojensa mukaan halunnut nukkua vielä yhden yön teltassa.

Mustikat oli jo paikoin kypsiä

Tulimme viettämään juhannusta appivanhempieni mökille Kouvolan seudulle. Kotona autoa pakatessamme otimme varmuuden vuoksi kantorinkan ja retkikengät mukaan, jos vaikka lähdettäisiin retkelle.. Olemme käyneet pari kertaa Repoveden kansallispuistossa, mutta tällä kerralla ajatuksena oli käydä Valkmusan kansallispuistossa. Valkmusan kansallispuisto ei ole kauhean tunnettu puisto, mutta haluamme kiertää mahdollisimman monessa kansallispuistossa, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.

Valkmusan kansallispuistossa

Pitkospuita pitkin on mukava kävellä

Valkmusan puistossa on kaksi merkittyä reittivaihtoehtoa, niistä valitsimme Läntisen keitaan lenkin, joka on 2,3 km mittainen rengasreitti. Toisena vaihtoehtona on Moronvuoren päivätuvalle vievä 2 km:n mittainen polku, mutta aikataulujen takia valitsimme lyhyemmän reitin. Olimme etukäteen katsoneet, että rengasreitin varrella ei ole nuotiopaikkaa, joten eväinä meillä oli pastasalaattia ja kylmiä nakkeja. Todennäköisesti ei olisi väliä, mitä evästä on mukana, kun kaikki maistuu aina hyvältä retkillä. Taukopaikka oli luontotornin juurella, jossa oli pöydät ja penkit. Tornista oli laajat näkymät suolle ja ylhäällä tornissa oli valokuvanäyttely suon elämästä.

Näkymä luontotornista

Retkiseurana meillä oli kälyni ja hänen mies, ja heidän ihana 2 vuotias poika. Isoveli ja serkkupoika olivat osan matkasta kyytiläisinä, mutta halusivat myös kävellä osan matkaa. Pieniä pätkiä lukuunnottamatta reitti on pitkospuita ja Valkmusan pitkospuut olivat hyvässä kunnossa. Niitä pitkin pystyi huoletta antaa isoveljen kulkea. Reitti oli juuri hyvä iltapäiväretkeksi meidän porukalle. Suolla olevat käkkärämännyt oli kaikkien mielestä hienoja ja muutaman mustikkakin löytyi (jo!) maisteltavaksi. Harvemmin tulee retkeiltyä suolla, hyvä että lähdettiin!

Onneksi rinkan sivutaskussa oli muutama kivi näitä tilanteita varten!

”Mennäänkö Lappiin”, on ollut yksi isoveljen suosikkilauseista viime syksystä lähtien. Lupasimme hänelle silloin, että menisimme kesällä uudestaan. Välissä teimme tosin pikavisiitin Ylläkselle, mutta nyt oli vihdoin taas aika pakata retkikamat autoon ja lähteä kohti pohjoista. Suuntana oli tälläkin kertaa Äkäslompolo. Yövyimme matkalla Oulussa, ettei istuminen kävisi liian raskaaksi takapenkkiläisille.

Ylläksen maisemat ja reitit alkavat tulla tutuiksi, joten retkisuunnitelmaa oli mukava tehdä. Valitsimme kohteiksi tuttuja reittejä ja yhden uuden kohteen. Samoissa kohteissa on mukava käydä eri vuodenaikoina, kun luonto on aina eri näköinen. Reittien varrelta piti löytyä kota tai laavu ja kauhean pitkiä päiväretkiä emme halunneet lasten kanssa tehdä. Onneksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueella riittää polkuja kierrettäväksi! Alla pienet kuvaukset retkipäivistämme, lisää tietoa kohteista ja reiteistä löytyy täältä.

Raikasta vettä purosta Kesängillä

Hillapolku

Tälläkin kertaa aloitimme retket perinteisesti käymällä Kesänkijärven laavulla. Kesänkijärven kiertävä Hillapolku on kokonaisuudessaan n. 6 km pitkä luontopolku. Loppukesästä retkeileviä odottaa aikamoiset marjasadot, sillä hillan kukkia oli joka puolella ja jos mustikat olisivat olleet kypsiä, emme olisi päässeet etenemään metriäkään! Kesänkijärven laavulle on parkkipaikalta n. 2 km esteetön osuus, jonka menimme edestakaisin, jotta isoveli sai pyöräillä. Hän on kovasti odottanut eväsretkiä, joten ensimmäisen päivän eväinä meillä oli nakkeja ja karjalanpiirakoita. Onneksi tullessamme oli satanut niin paljon, ettei metsäpalovaroitus ollut enää voimassa ja saimme paistaa nakit nuotiolla.

Hillapolku on helppokulkuinen

Kesänkijärven rannalla

Velhopolku

Luontokeskus Kellokkaalta lähtevä velhonpolku kuuluu myös suosikkeihimme. Reitillä on upeat maisemat ja maasto on vaihtelevaa. Reitin varrella on Varkaankurun kota, joka on yksi lemppari-taukopaikoistamme. Isoveljellä oli onnenpäivä, koska taukopaikan vieressä virtaa puro. Hän ei olisi millään malttanut tulla syömään eväitä, koska hän halusi vain heitellä kiviä puroon.

Velhopolku

Varkaankurun taukopaikalla

Reitti takaisin luontokeskukselle kulki puron vieressä, joten isoveli sai heitellä kiviä (melkein) niin paljon kun halusi. Hän kulkee useimmiten kantorinkan kyydissä, mutta halutessaan hän saa kävellä (taas melkein) niin usein kun haluaa. Useimmiten hän haluaa kävellä pitkospuita pitkin ja niitä tällä polulla riitti.

Kantorinkan kyydistä on hyvä heitellä kiviä

Isoveljen kantorinkka on Deuter Kid Comfort 2

Pakasaivo

Pakasaivo oli meille uusi kohde. Kuulimme muilta retkeilijöiltä, että siellä kannattaisi käydä ja olivat kyllä oikeassa! Pakasaivo on mahtava näky, ja sitä ihmetellessä oli vaikea kuvitella, että saivojärvi on syvimmästä kohdasta n. 60 metriä syvä.

Pakasaivo on n. 60 metriä syvä

Käväisin jyrkänteen reunalla kurkkaamassa ja täytyy myöntää, että polvia hieman tutisutti. Korkeimmalta kohdalta matkaa järvenpintaan on jopa 60 metriä.

Reitti Pakasaivon näköalatasanteelle on esteetön

Särkitunturi

Viime syksynä ajelimme Pallakselle, mutta koko tunturi oli pilven ja sumun peitossa, joten lähdimme takaisin mökille. Sattumalta matkan varrella silmiin osui Särkitunturin kyltti ja pysäytimme auton ja lähdimme nousemaan ylös tunturille. Särkitunturilta avautuva maisema on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista, mutta sateisen sään takia näkyvyys oli huono, joten päätimme tulla tänne uudestaan paremmalla säällä.

Särkitunturille noustaan tasaisesti kokoajan, eikä jyrkkiä nousuja ole montaa.

Parkkipaikalta tunturiin oli vain n. 3 km matka, mutta reitti on vaativampi kuin muut kiertämämme reitit. Nousu on tasaista, mutta polku on onneksi aika helppokulkuinen. Sauvat ovat tällä reitillä hyödylliset! Tällä kertaa sää suosi retkeämme ja huipulle päästyämme avautui eteemme aivan mahtavat maisemat.

Särkitunturin huipulla on kaksi pientä lampea

Huipulla oli kova tuuli, joten lähdimme takaisin alaspäin kohti taukopaikkaa. Särkivaaran taukopaikalla on iso kota, vessat ja pieni lampi. Lämmitimme nuotiolla eväspizzat ja kävimme (taas) heittelemässä kiviä veteen. Matka taukopaikalta autolle taittui nopeasti. Pikkusiskolle täytyi hieman laulaa, jotta hän jaksaisi vielä viimeisen pätkän..

Eväspizzan lämmitystä nuotiolla

Pikkusisko matkustaa Tulan kantorepussa

Isoveli matkusti jälleen Deuterin Kid Comfort2 rinkassa isänsä kyydissä. Minä kannoin pikkusiskoa Tulassa ja selässä reppua. Rinkassa meillä on kaikille vaihtovaatteet ja vesipussi, ja repussa eväät ja juomista. Onneksi säät suosi meitä, sillä en ole keksinyt järkevää tapaa suojata pikkusiskoa sateelta. Minulla oli varuulta mukana sateenvarjo, mutta se ei pidemmän päälle ole hyvä ratkaisu. Vinkkejä saa antaa!

Pieni puolivuotias Lapinmatkaaja

Jälleen kerran oli ihana Lapin reissu! Päivät loppui taas kesken ja muutama reitti jäi kiertämättä. Kotiin päästyämme isoveli kieltäytyi nousemasta autosta, koska hän halusi mennä takaisin Lappiin.. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei menisi kauaa.

Sunnuntaina oli aivan mahtava ilma ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuli hirveä tarve päästä retkelle. Mietimme helppoja kohteita tästä läheltä ja retkikohteeksi valikoitui Björköbyn Svedjehamn. Svedjehamn sijaitsee Raippaluodossa, Mustasaaren kunnassa ja sinne on Vaasasta noin 40 km matka. Svedjehamn kuuluu maailmanperintöalueeseen ja siellä näkyy selvästi maan kohoaminen sekä jääkauden aiheuttamat moreeniharjanteet. Alueelle on rakennettu Saltkaret niminen näkötorni, jonka huipulta voi ihailla De Geer-moreeneja.

Saltkaret näkötorni

Pakkasimme eväät ja kahvin termoksiin ja lähdimme ajelemaan kohti Raippaluotoa. Olimme perillä juuri lounasaikaan, joten nostimme lapset kyytiin ja kävelimme näkötornin juurelle, jossa on nuotiopaikka. Polttopuita löytyy Saltkaretin edustalla olevsta rakennuksesta, missä on myös vessat.

Nuotiopaikka n 90 metrin päässä näkötornista

Tornin juurella on myös toinen taukopaikka missä on pöytä ja penkit. Eväänä meillä oli ihanaa vihreää pähkinäpastaa ja jälkiruuaksi kahvia ja muutama keksi. Ulkona syödessä kaikki maistuu aina niin hyvältä!

Ruoka maistuu hyvin ulkona

Päätimme, että tällä kertaa vain syömme eväät ja käymme näkötornissa ja jätämme Bodvattnet runt -nimisen luontopolun kiertämisen toiselle kertaa. Polku Saltkaretille on esteetön, joten sinne pääsee vaunuilla tai vaikka pyörätuolilla. Isoveljellä on joku ”en jaksa kävellä”-vaihe, joten rinkka oli jälleen käytössä ja pikkusisko kulki myös kantorepun kyydissä. Kannatti lähteä, auringosta ja luonnossa oleilusta sai hirveästi lisää virtaa! Pienten kanssa retkeily vaatii hieman enemmän luovuutta ja varsinkin kärsivällisyyttä, mutta se on paras tapa viettää perheen yhteistä aikaa.

Tornin huipulta näkyy moreeniharjanteet ja maan kohoaminen

Kyllä kannatti lähteä. Hullultahan se tuntui lähteä ajelemaan lasten kanssa muutamaksi päiväksi melkein 700 km päähän, mutta oli se sen arvoista! Ajomatka meni hyvin, lapset nukahtivat matkalla yöunille ja heidät sai kantaa sänkyyn unisina. Aamulla herätessä paistoi aurinko ja hanget kimmelsi. Ilma oli täydellinen, juuri tätä olimme kaivanneet. Tälläkin kertaa oli tarkoitus tehdä pieniä päiväretkiä ja olimme katsoneet Ylläksen nettisivuilta etukäteen, että siellä olisi talvipolkuja kävelijöille. Olimme positiivisesti yllättyneitä, miten hyviksi polut osoittautuivat! Polut olivat leveitä ja tasaisia, niitä pitkin olisi päässyt vaikka vaunujen kanssa. Ylläksen alueen latukartta oli myöskin päivitetty ja talvipolut näkyivät myös siinä. Loman retket oli helppo suunnitella etukäteen.

Talvipolut oli hyvin merkitty

Ensimmäisen päivän retkikohde oli Velhonkota. Ajoimme auton parkkipaikalle, josta lähti polku kodalle. Matka oli todella lyhyt, ja teimmekin pienen lenkin ennen eväiden syömistä. Suureksi onneksi kodalla sattui olemaan lättypäivä! Mikael paistoi isoveljen kanssa kodan takassa nakit ja jälkiruuaksi söimme lätyt lakkahillolla.

Kodan takassa sai paistaa omia eväitä

Toisen päivän aamuna pääsin hiihtämään! Mikael lähti lasten kanssa kävellen järven jäälle, jossa isovelikin sai hiihtää. En ole hiihtänyt kolmeen vuoteen, joten se tuntui aluksi hankalalta. Aurinko paistoi ja pakkasta oli vain muutama aste, eikä tuulikaan hidastanut matkantekoa. Lenkin jälkeen palasin mökille todella onnellisena ja naama punaisena. En ole lenkkeillyt pikkusiskon syntymän jälkeen, niin voitte uskoa, että kunnon hikilenkki teki hyvää kropalle ja mielelle.

Hiihtolenkillä järven jäällä

Iltapäivästä lähdimme koko porukalla Kesänkijärven laavulle, jossa olemme aikaisemmillakin Ylläksen reissuilla käyneet. Laavulle on parkkipaikalta noin 2 km matka ja maasto on helppokulkuinen talvellakin. Kesäisin laavulle pääsee myös vaunuilla tai vaikka pyörätuolilla! Laavulla on aiemmin näkynyt paljon kuukkeleita ja toivoimme näkevämme niitä tälläkin kertaa. Harmiksemme näimme vain yhden kuukkelin matkalla, eikä se vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta tarjoamistamme eväistä. Ehkä pääsiäisen aikaan ruuasta on ollut ylitarjontaa. Vaikka maisemat oli myös talvella todella hienot, niin täytyy kyllä myöntää, että laavu ja sen ympäristö on paljon kivempi kesällä ja syksyllä.

Kuukkelin houkuttelua

Viimeisenä päivänä teimme vielä yhden retken. Ajoimme auton luontokeskus Kellokkaan pihaan ja lähdimme kävelemään kohti Varkaankurun kotaa. Tämäkin reitti on tuttu ja halusimmekin käydä katsomassa miltä maisemat näyttää lumipeitteisenä. Kodalle oli noin 1,5 km matka ja maasto oli vaihtelevampaa kuin aiemmilla retkillä. Varkaankurun kota ei ole minkään ladun varrella, joten se on talvisin vähän hiljaisempi taukopaikka. Olimme keittäneet hernekeittoa ruokatermokseen ja söimme sitä lounaaksi. Ruokatermos pitää ruuan todella kuumana pitkän aikaa ja se on retkille todella hyvä varuste. Keli oli jälleen aivan mahtava ja nautimme ihanista maisemista.

Varkaankurun polku lähti luontokeskus Kellokkaasta

Isoveli ja pikkusisko kulkivat kyydissä kaikki matkat. Isoveljelle hankimme vuosi sitten kulkuvälineeksi Deuterin lastenkantorinkan. Siinä on mukava istua kyydissä ja kanto-ominaisuksilta se on erittäin hyvä! Pikkusiskon kyytivälineenä oli Tulan kantoreppu. Sitä on myös hyvä kantaa ja koska pikkusisko on vielä tosi kevyt, kannoin myös meidän eväsreppua.

Pikkusisko viihtyi hyvin Tulan kuydissä

Kotimatkalle lähdettiin aamusta ja matkassa vierähtikin koko päivä. 15 km ennen kotipihaa takapenkiltä kuuluu ne samat sanat, joita on kuultu jo neljän kuukauden ajan; ”äiti, mennäänkö Lappiin?”

Kun Lapinkuume iskee, se ei hellitä helpolla. Meille tarjoitui mahdollisuus lähteä pääsiäiseksi Äkäslompoloon ja hyvin pienen epäröinnin jälkeen tartuimme siihen. Aluksi ajattelin kirjoittaa ”5 hyvää syytä, miksi Lappiin ei kannata lähteä”, mutta ne kumoutui niin nopeasti, ettei niitä enää muista. Matka on pitkä pikkuisille, mutta hyvin ajoitetuilla pysähdyksillä hoidetaan homma kotiin. Toivottavasti seuraavan postauksen nimi ei ole ”Ei enää ikinä minnekään”.

Olen vannoutunut lista-ihminen. Jokaiselle reissulle on ihana tehdä uusi lista. Pakkaan mielessäni jo viikkoja etukäteen. Syksyllä lähdimme Lappiin muutaman tunnin varoitusajalla, niin tämä 4 päivän odottelu tuntuu siihen nähden pitkältä. Silloin jäi lista tekemättä ja kaikki tuli mukaan. Se reissu onkin yksi onnistuneimmista. Silti, lista on tehty ja sen mukaan mennään.

Lähdimme ajelemaan Mikaelin työpäivän jälkeen. Toiveena on, että takapenkki nukahtaisi yöunille jossain vaiheessa matkaa, niin pääsisimme kaikki vähän helpommalla. Keräsimme yhdessä isoveljen kanssa vaatteet ja retkeilyvarusteet isoihin koreihin, josta pakkasin ne kasseihin. Kantorinkkakin otettiin esiin hyvissä ajoin. Aamupäivän ohjelmana kävimme kaupassa hakemassa pientä evästä ja jotain tekemistä automatkalle. Hän pakkasi itse kirjat, lelut ja unikaverin mukaan. Hän on innoissaan testannut rinkan toimivaksi ja odottaa jo näkevänsä poroja ja kuukkeleita. Itse aloitan aina matkalla uuden neuleen. Sen valinta oli tällä kertaa helppo, yritän tehdä pikkusiskolle kantoliinasukat.

Nämä isoveli valitsi mukaan

Emme ole olleet talvella Lapissa lapsiperheenä, joten emme ihan varmasti tiedä, minkälaisia retkiä voimme tehdä. Aikomuksena on kantaa pikkuisia kyydissä ja tehdä pieniä päiväretkiä jalkaisin. Reitillä täytyisi olla kota tai tupa, koska imetän, enkä halua saada kylmää. Muiden ruoka kulkee ruokatermoksessa tai sitten paistamme makkaraa ja soijanakkeja. Sukset lähtivät mukaan varmuuden vuoksi, jos sattuu jäämään sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Retkireppuun pakataan vaihtovaatteiden lisäksi nämä

Mielestäni on paras varautua kaikkeen mahdolliseen, joten mukana on lapsille villahaalaria, kerrastoa, kuorivaatetta ja toppahaalaria. Ei pitäisi retket olla varusteista kiinni. Sama koskee meitä aikuisia. Meidän retkeilyvaatteisiin kuuluu anorakit ja Fjällrävenin housut. Molemmilla tietysti samanlaiset. Löytyy kerrastoa ja paksua villapaitaa (nekin samanlaiset..). Otimme mukaan myös kuorivaatteet ja paksummat takit. Onneksi on suksiboksi katolla!

Ennätysmäärä tavaraa mukana

Isoveli on kysellyt viimeiset neljä kuukautta: ”äiti, mennäänkö Lappiin?”. No, nyt sitä mennään. Hyvää pääsiäistä.

Olemme käyneet Saksassa muutaman kerran viime vuosina, koska siskoni asuu siellä. Haaveilimme uudesta reissusta sinne jo ennen pikkusiskon syntymää. Ajattelimme, että  jos vauvan kanssa menee kaikki hyvin, uskaltaisimme lähteä sinne nytkin. Olemme käyneet ulkomailla isoveljen kanssa aiemminkin, joten tiesimme suurinpiirtein, mihin kaikkeen kannattaa varautua. Matkapäiväksi pakkasimme isoveljelle tekemistä ja syömistä omaan pieneen reppuun.

Hampurin lentokentällä

Aamuviiden maissa tiistai-aamuna lähdimme kotoa määränpäänä Schwerin. Söimme kentällä aamupalaa ja olimme pakanneet eväitä reppuun, koska meillä oli lyhyt vaihtoaika Helsingissä. Vaihto osoittautui todella lyhyeksi, sillä kone oli myöhässä ja jouduimme juosta portilta toiselle. Onneksi ehdimme koneeseen! Jossain vaiheessa kävi mielessä, että näinköhän tavarat kerkesi mukaan.. Kuten minua Instagramissa seuraavat tietävät, eihän ne vaunut ja rinkka ehtineet Hampurin koneeseen, vaan jäivät Suomeen. Jos meillä ei olisi ollut kantoreppua, olisi voinut mennä sormi suuhun. Ilmoitimme lentokentällä matkatavaramme kadonneeksi ja he lupasivat ottaa yhteyttä, kun tavarat saapuvat. Olimme ostaneet junaliput etukäteen DB navigator-sovelluksella, joten lähdimme etsimään syömistä ja juna-asemaa. Olimme varanneet junasta perhehytin, niin saimme omaa rauhaa, eikä isoveljenkään tarvinnut istua koko aikaa paikallaan. Matka taittui nopeasti ja pian olimme perillä. Vahva suositus perhehytille!

Keskieurooppalaisten suurkaupunkien rautatieasemat ovat yleensä nähtävyys jo itsessään

Kauppaan oli tietysti lähdettävä hakemaan välttämättömiä hygieniatarvikkeita, kun selvisi ettei tavarat saapuisi vielä saman päivän aikana. Saksalaiset lähikaupat on aivan mahtavia. Tuorehyllyissä on paljon valinnanvaraa ja pienissäkin kaupoissa tuntuu aina olevan lihatiski. Tosin sieltä ei tule mitään ostettua, kun olen kasvissyöjä, mutta on se aina ihmetyksen aihe! Leivät kannattaa ostaa leipomoista, niitä on melkein joka nurkalla. Toinen suuri ihastuksen aihe on bio-kaupat. Valikoima on laaja ja hinnat ovat edulliset. Olisin voinut pyöriä tällaisessa ruokakaupassa monta tuntia.

Bio-kaupan tuorehylly

Käytämme kotona suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa ja olinkin ajatellut täydentäväni varastoja Saksasta. Luonnonkosmetiikka on edullista ja varsinkin DM:ssä ja Rossmannissa on hyvät valikoimat. Näiden kauppojen hyllyiltä löytyy pääasiassa kauneus- ja terveystuotteita. Osa on luomua, osa ei. DM:llä on oma luonnonkosmetiikkamerkki, Alverde ja Rossmannilla on Alterra. Perustuotteiden lisäksi ostin tuotteita testiin kummaltakin merkiltä. Lapsille ostimme kesäksi aurinkorasvaa, joka maksoi murto-osan Suomen hintoihin verrattuna. Miesten osastolta mukaan tarttui mm. parranhoitotuotteita.

Luonnonkosmetiikkaa, retkiruokaa ja evästä isoveljelle

Liikkuminen ensimmäisinä päivinä olisi jäänyt todella vähäiseksi ilman kantoreppua. Olimme kaukaa viisaina harjoitelleet kantorepussa viihtymistä jo kotona. Reissussa pikkusisko oppi nukkumaan Tulan kyydissä ja kauppareissut hoitui sujuvasti. Ilman päivittäistä ulkoilua päivät olisivat olleet hankalia meille kaikille, joten läheltä löytynyt puisto oli kovassa käytössä. Miinusasteita oli suurinpiirtein samanverran kun kotona, mutta onneksi meillä oli mukana kaikki tarvittavat ulkoiluvaatteet. Jostain kumman syystä olin pakannut lasten vaatteet käsimatkatavaroihin niin varusteiden puutteen takia ei tarvinnut jäädä sisälle.

Pikkusisko Tulassa

Vaunut ja rinkka löysi perille reissun loppupuolella, joten liikkuminen helpottui huomattavasti. Olimme menomatkaksi pakanneet vaunut kelmuun, koska Vaasan lentokentältä ei voinut vuokrata Airshell-laukkua, mutta onneksi tuplat selvisivät koettelemuksesta ehjänä. Paluulentoa varten ostimme isot muovipussit rattaita varten jo Vaasasta lähtiessämme, koska etukäteen ei tiedä onko niitä saatavilla myös matkakohteen lentokentällä. Finnairilla oli myöhästelyistä huolimatta mukava matkustaa. Henkilökunta oli suomenkielistä ja he olivat todella ystävällisiä. Ainoa pieni miinus oli, ettei lapsille ollut mitään ”tekemistä” koneessa lentoyhtiön puolesta. SAS:lla lentäessä isoveli sai pienen puuhapaketin, jonka parissa viihtyi hyvin.

Kaiken kaikkiaan Saksassa on helppo reissata. Paikasta toiseen liikkuminen on helppoa ja vasten yleistä käsitystä, saksalaiset ovat yleensä ystävällisiä. Englantia ei kauhean moni vastaantuleva puhunut, mutta elekielellä pärjää. Suuri apu oli tietysti kielen osaavasta siskosta. Oli ihana käydä reissussa ja nähdä taas uusi kaupunki. Parasta oli tietysti nähdä Kaisa. Taas jäi hirmuinen ikävä.

Pikkuiset maailmanmatkaajat kyydissä