Ennen lapsia ulkomaille lähtiessämme saatoimme ajella Helsinkiin ja lähteä sieltä maailmalle, mutta lasten kanssa helppous vie vähitellen voiton halpuudesta. Vaikka aikataulullisesti Vaasan kentältä lähteminen ei nyt välttämättä ole parasta mahdollista, mutta kerrankos sitä herää aamuneljältä nähdäkseen maailmaa (ja siskoaan, kuten tämän reissun tarkoituksena). Vaasasta pääsee lentäen Helsinkiin ja Tukholmaan (reittilennot!), ja meidän tie vei tällä kertaa Arlandan kautta Pariisiin. Pariisista jatkoimme junalla määränpäähämme Nantesiin, mutta se onkin jo sitten toinen tarina.

Vertailimme lentojen hintoja ja aikatauluja hyvän tovin ennen lentämistä Momondon kautta. Helpoimmaksi tuli lasten kanssa valita lähtö omalta kentältä, vaikka lipuille tuleekin silloin lisää hintaa. Matkustusaika on pitkä ja päivä on raskas, joten lasten kanssa matkustaessa saattaa herkästi valita helpoimman vaihtoehdon. Meidän lento lähti 6.10 ja koska olemme aina ajoissa olevaa porukkaa, olimme kentällä 4.30. Lentoaseman nettisivuilla ilmoitetaan aukioloajaksi 4.45-1.30, mutta ovet olivat kyllä auki ennen sitä. Vaikka matkustimme vain käsimatkatavaroiden kanssa, oli meillä silti rattaat ruumaan laitettavaksi. Pakkasimme omat Emmaljungat kahteen osaan, runko ja seisomalauta mahtuivat isoon kestokassiin (clas ohlssonilta löytyi tarpeeksi iso) ja istuinosan laitoimme rinkan lentopussiin. Lentoasemilta voi ostaa/saada rattaille tarkoitettuja muovipusseja, mutta niiden saatavuutta on vaikeaa ennustaa määränpään kentillä. Kestokassit on muutenkin parempi vaihtoehto, kun kertakäyttöinen muovipussi!

Chekkasimme itsemme sisään jo hyvissä ajoin edellisenä iltana, mutta tarvitsimme silti kärryille tarrat tiskiltä, joita ei automaateista saa. Siksi varasimme hyvin aikaa, vaikka Vaasan kentällä ei juuri koskaan ole ruuhkia. Lasten kanssa matkustaessa on muutenkin hyvä varata kaikelle enemmän aikaa, koska esimerkiksi oman repun laittaminen turvatarkastushihnalle voi vaatia hieman suostuttelua. Sinne sujahti kuitenkin reput ja takit ja muut tärkeät ja isovelikin käveli reippaasti portin läpi. Meillä oli mukana evääksi smoothie-pusseja, jotka olimme pakanneet läpinäkyvään uudelleensuljettavaan pussiin. Henkilökunta tekee ruuille jonkunlaisen tarkistuksen, joten turvatarkastukseen on hyvä myös varata vähän extrahermoja, kun aina jokin viivytys siinä tulee. Yleensä meistä vanhemmista jompi kumpi joutuu aina satunnaistarkastukseen, joten toinen pakkaa ja hoitaa lapset sillä välin. Pienen kanssa kantoreppu on erinomainen kapistus tässäkin kohtaa. Tosin sekin täytyy laittaa hihnalle, mutta tarkistuksen jälkeen sitten!

Koska meillä oli aikainen aamu, olimme päättäneet syödä aamupalan kentällä. Viimeksi matkustaessamme Vaasan kentältä oli kahvilan kasvisvalikoima todella suppea, joten etsin heidän nettisivuiltaan menua. Päädyin lopulta soittamaan kahvilaan ja kyselemään hieman heidän tarjonnastaan. Kuulemma ei kauheasti sivuja päivitetä, mutta paikanpäältä löytyisi kaikille kaikkea. Saimme valita kahvilasta itsellemme sopivan aamupalan ja jokaiselle meistä löytyi mieleistä syötävää. Minulle oli juustosämpylä, rahka ja kahvia, mieheni söi katkarapusämpylän ja jälkikasvu tasasi sämpylän ja smoothien. Valikoima oli yllättävän suuri ja jokaiseen makuun vaikutti olevan jotain. Löytyi pientä suolaista, makeaa, eväspatukoita ja juomisia. Huima parannus aiemmasta! Kahvilassa oli tunnelmallinen tila, jossa söimme aamupalan. Tilassa on myös baaritiski, joka ei näin aikaisin ollut auki. Seinää koristi iso Kyrö Distilleryn valokuva, joka nauratti ainakin meidän poikasta. Eri matkaseurueella olisimme saattaneet ostaa jotkut juomat ja nauttia tunnelmasta. Ihanat nojatuolit olisivat nytkin houkutelleet istumaan ja rentoutumaan..

Aamupalan jälkeen aikaa jäikin enää vaipanvaihdolle ja vessassakäynnille. Vaipanvaihtotila on oikeastaan hoitopöytä vessojen ulkopuolella, mutta ainakin on paikka missä vaihtaa.. Täytimme lasten juomapullot vessassa ja sitten olikin aika kasata kamppeet ja mennä portille. Aikaa muulle ei juuri ollut, mikä olikin ihan hyvä, koska Vaasan kentällä ei ole lapsille oikein mitään tekemistä. Kysyinkin tätä Vaasan lentoaseman palvelupäälliköltä ja hän kertoi, että lapsille on tulossa kentälle jotain pientä tekemistä, että pienet matkaajat viihtyisivät ennen lentoon lähtöä. Meidän lapset viihdyttivät itseään keinumalla keinutuoleissa. Jos ei olisi ollut niin pimeää, olisi voinut katsella lentokoneita kiikkutuoleista. Nyt täytyi liimata nenä kiinni ikkunaan nähdäkseen lähtevän koneen. Finnairin kone lähti juuri ennen meitä, joten siinä riitti ihmettelemistä.

Koneeseen mennään kävellen, joka aiheutti viime vuonna isoveljelle suuren jännityksen ja hän laittoi silloin jarrut pohjaan. Nyt käveli reippaasti koneeseen ja halusi tietysti ikkunapaikan. Miten vaan, kunhan lapsilla on mukava matka. Ja niinhän se oli, mutta kuten sanottu, se onkin sitten toinen tarina.

Meidän perhe huristeli viime viikolla Äkäslompoloon ja takaisin ja täytyy taas kehua omaa jälkikasvuaan, kuinka hienosti he jaksoivat istua niin pitkän matkan lähes mukisematta! Vaasasta Äkäslompoloon on n. 670 km ja Google Maps arvioi ajo-ajaksi 8h 17 minuuttia. Meikäläisten matka-ajaksi tuli lähemmäs 11 tuntia.. Kun meidän matka oli jälleen onnistunut, ajattelin jakaa automatkan vinkkejä teidänkin luettavaksi.

Aloitamme automatkan suunnittelun aina kauppareissusta. Eväshetki on paras hetki automatkoillakin! Vaikka syömme lämpimän ruuan matkalla, eväitä on silti hyvä olla paljon. Eväät ovat oikeastaan meille aikuisille ja isoveljelle, joka istuu naama menosuuntaan ja on jo taitava syömään (toki tarkkailen häntäkin aina kun hän syö pähkinöitä). Pikkusiskon eväshetket rajoittuivat taukoihin, koska kaukalossa matkaajalle ei tukehtumisvaaran takia kannata antaa mitään. Mietimme isoveljen kanssa eväät yhdessä, jotta hän pääsee osallistumaan ja saa mieleisiä eväitä. Ostimme evääksi hedelmiä, karjalanpiirakoita, kuivahedelmiä, pähkinöitä, smoothieita ja aikuisille karkkia. Takapenkkiläinenkin on onnistuneesti kerännyt itselleen muutaman lakupalan, mutta sallitaan se näin satunnaisesti. Nappasin pakkasesta mukaan myös muutaman suolaisen muffinssin. Leipiä en tehnyt evääksi, koska olimme syöneet jääkaapin tyhjäksi, eikä leipääkään ollut jäljellä (hävikkiruokaa ei siis jäänyt, kiitos ateriasuunnittelun!) Juomisena meillä on aina vettä pulloissa. Kuskaan mukanani kesto-kahvimukia, jos otamme kahvit mukaan.

Pitkille automatkoille olemme myös saattaneet ostaa lapsille uudet lelut tai (mielummin) kirjan ja jotain uutta tekemistä. Tällä kertaa isoveli valitsi uudet Oppi ja Ilo-kysymyskortit, edelliset kun oli kyselty jo monen monta kertaa. Pikkusisko sai uuden lelun, soivan puhelimen, mikä on ensimmäinen melulelu, mikä meidän talouteen on tullut muutamaan vuoteen! Mutta oli se kyllä sen arvoinen ja sen parissa viihtyivät molemmat lapset vuorotellen. Lisäksi ystäväni oli antanut ehtymättömästä varastostaan minulle Salama McQueen-tarroja (isoveljen kaikkien aikojen lemppari), joita hän liimaili tyytyväisenä vihkoonsa. Annoin uusia tarroja sitä mukaan, kun edelliset loppui. Säästelin kotimatkallekin muutamia juttuja, että hän jaksaisi senkin matkan.. Pikkusiskon lempipuuhaa on valokuvakirjojen katsominen ja tätä matkaa varten olin tehnyt uuden kuvakirjan. Tilasin etukäteen valokuvia kaikista rakkaista ihmisistä ja eläimistä ja laminoin valokuvat. Rei’itin kuvat ja laitoin ne yhteen. Hän höpisi varsinkin koirakavereilleen pitkän tovin ja viihtyi kirjan parissa suurimman osan matkaa. Kaiken tämän tekemisen lisäksi isoveli oli pakannut omaan reppuunsa leluja ja pikkusiskolle oli oma lelusalkku mukana. Isoveli ei autossa jaksa oikein leikkiä leluilla, mutta pikkusisko tutkii mielellään tavaroita. Ja kun mielenkiinto loppuu, on hyvä olla jotain uutta käden ulottuvilla.

Starttasimme aamulla heti aamupalan jälkeen ja ajoimme niin pitkälle, kun tilanne salli. Lähdimme ajamaan joustavalla aikataululla ja lasten ehdoilla, eli pysähdyimme aina tarvittaessa. Tässä vaiheessa jopa minä heitän suunnitelmallisuuden romukoppaan ja yritän tehdä lapsille mahdollisimman mukavan automatkan. Pikkusisko otti miniunet jo Kokkolan kohdalla, joten pääsimme Kalajoelle asti, jossa pysähdyimme syömään lounasta. Pysähdyimme ABC:llä, jossa on leikkipaikka, jonne päästimme isoveljen purkamaan hieman energiaa. Söimme noutopöydästä lounaan, jolloin pienemmät saivat syödä ilmaiseksi. Pysähdys oli pitkä, mutta sen jälkeen lapset jaksoivat taas istua hyvän tovin.

Minä istun mieluiten etupenkillä, mutta tarvittaessa tungen takapuoleni takapenkille kahden istuimen väliin. Tämä hetki koitti vasta toisen pysähdyksen jälkeen. Olimme uudestaan pitkään pysähdyksissä, kun Iin Autokeitaan leikkipaikka oli vain liian houkutteleva. Hörpimme kahvia ja kävimme ostamassa iltapalavärkit ja jatkoimme taas virkeinä matkaa. Takapenkillä aika kului pimeän tullen peukkupainin voimalla. Hän innostui siitä niin kovasti, että pelasimme sitä varmaan puoli tuntia putkeen. Pikkusisko otti jossain vaiheessa vielä toiset unet, mutta isoveli istui koko matkan hereillä, eikä juuri pahemmin kysellyt perillepääsystä. Pellossa teimme vielä pikapysähdyksen, kun pidimme vessapaussin ja annoin pikkusiskolle evästä. Viimeinen pätkä meni myös nopeasti ja perille päästyämme edes takapuoli ei ollut pahasti puuduksissa.

Aloitamme usein lasten valmistamisen ajomatkaa varten hyvissä ajoin, jotta he tietäisivät, mitä on tulossa. On toki käynyt niinkin, että pienen päähänpiston jälkeen olemme lähteneet tunnin varoitusajalla ajelemaan lappiin ja sen onnistuneempaa reissua emme ole koskaan tehneet. Emme kuitenkaan joka kerta aja tätä matkaa yhdessä pätkässä, vaan tälläkin kertaa takaisin tullessa jäimme Oulun Edeniin yöksi. Pysähdyimme myös Haaparannassa, jossa tapaamme käydä Naturkompanietissa ja ruotsalaisessa ruokakaupassa. Isoveli oli ihan innoissaan, kun kaupassa oli niin erilaista. Hän halusi ostaa kotiin ”ruotsalaista näkkiä”, joten kotiin toimme muutaman kiekon näkkileipää. Lisäksi ostimme vähän matkaevästä, koska kaikki uusi on aina jännittävää ja matka sujui jälleen vähän reippaammin.

Tällä kertaa tuntui, että menomatka meni kaikista parhaiten, ehkä se oli se asennoituminen siihen koko päivän istumiseen, joka auttoi. Meillä asuu sukulaisia ja ystäviä eri puolilla Suomea, joten meille kertyy paljon autossa istumista. Vielä meillä on menty kaikki matkat ilman, että isoveli on saanut katsoa älylaitteelta ohjelmia. Tiedän sen ajan vielä koittavan, kun vain pelit kiinnostavat, mutta yritämme matkustaa autossa nauttien eväistä, maisemista ja matkanteosta ilman älylaitteita niin kauan kuin mahdollista. Onnistuneita automatkoja kaikille!

Ipanaisen lastentarvikeliike kyseli facebookissa ihmisiä osallistumaan uuden kantorepun testausryhmään ja samantien kirjoitin oman hakemukseni testaajaksi! Kävi niin onnellisesti, että kaikki halukkaat saavat testata viikon verran Boba X kantoreppua. Olimme lähdössä lappiin, joten kysyin Ipanaisen henkilökunnalta, jos saisin repun lainaan lomamme ajaksi ja heille sopi! Meillä on ollut Tula Standard käytössä siitä asti (ostettu Ipanaiselta), kun isoveli on ollut muutaman kuukauden, joten olin utelias kokeilemaan uutta reppua.

Pikkusisko on viihtynyt alusta asti kyytiläisenä, joka on mahdollistanut meidän retkeilyharrastuksen jatkuvuuden lasten kanssa. Nyt olimme talvilomalla Äkäslompolossa ja retkeilimme Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Teimme muutaman pienen päiväretken patikoiden, jolloin kantoreppu ja isoveljen kantorinkka ovat kullan arvoisia. Pikkusisko nukkuu yleensä päiväunet repussa, joten olemme saaneet retkeillä ilman aikatauluja.

Kannan pikkusiskoa mieluiten etupuolella, hän painaa 8,5 kg ja on 1-vuotiaaksi aika pienikokoinen. Niimpä kannoin nytkin ensimmäisellä retkellä neitiä etupuolella ja miten mukava oli Boban niskatuki! Boba X:n paneelin yläosassa on unihuppu käärittynä pieneen taskuun, joka toimii niskatukena. Hyvin usein Tulan kanssa tulee tuettua neidin päätä toisella kädellä ja toki aluksi pidin kättä tottumuksesta hänen niskallaan, kunnes huomasin, että paneeli on hieman pidempi ja niskatuki piti hänen päätään pystyssä. Hänen hikeentyessä täytyi hieman tukea päätä, mutta muuten ei! Mukava kävellä kädet vapaana.. Unihupullekin tuli hyvin nopeasti käyttöä ja oli positiivinen yllätys, miten tilava se oli! Lisäksi hupun sai kiinni useaan eri kohtaan, joten sitä pystyi helposti säätämään. Tulan unihuppu on tuntunut hieman ahtaalta, joten sitä meillä ei ole ollut käytössä. Tulan unihupussa on myös säätövaraa, muttei niin paljoa kuin Bobassa.

Uudelle patikkaretkelle lähdettäessä päätin kokeilla kantaa pikkusiskoa selkäpuolella, koska testaamassahan tässä ollaan. Ja miten kevyeltä hän tuntui! Vaikka en mitään tykinkuulaa kannakaan, en olisi uskonut miten paljon kevyemmältä hän tuntuu, kun kantaa selässä! Mieheni auttoi hänet kyytiin ja sitten mentiin! Hetken höpistyään reppu hiljeni ja kyytiläinen nukahti tyytyväisenä. Unihuppu oli valmiiksi paikoillaan, joten ilman huolta niskan roikkumisesta saimme nauttia ihanasta talvipoluista ja tykkylumen kuorruttamista puista.

Ensituntuma Bobaan oli aika samanlainen, kuin Tulaan. Se oli helppo laittaa päälle ja tuntui pehmeältä. Säätöjä on muutama enemmän kuin Tulassa, esimerkiksi paneelin pituutta ja leveyttä pystyy säätämään, mutta jos ne saa sopimaan kunnolla, tämä on mainio reppu! Tula on helppo ja vaivaton versio ja sopii minulle ja miehelleni melkein samoilla säädöillä, koska olen 175 cm pitkä ja mieheni on 183 cm. Lähes samoilla säädöillä kannoimme myös Boballa. Boba sopii myös pienikokoiselle kantajalle, koska olkaimet saa myös ristiin. Olkainten kireyksiä on helppo muuttaa molemmissa repuissa, kun lapsi on kyydissä. Kokeilimme kantaa sisällä ja ulkona, paksuissa toppavaatteissa ja vain vähän ohkasemmilla vaatteilla. Boballa on ehkä hieman väljempi kantaa toppavaatteet päällä (lapissa oli -15 astetta, joten toppavaatteet oli tarpeen), kuin Tulalla. Lantiovyön kohdalla olevan taskun vertailukisan voitti Tula (ehkä turhin tieto), Bobassa puhelin varmasti pysyy siellä, mutta sitä oli hyvin vaikea saada sieltä vauhdissa pois, kun kaivelin puhelinta esiin kuvatakseni retkiseuruetta.

Minulla ei ole kokemusta Tula Free to Growsta, joten en voi oikein vertailla vastasyntyneen kokoa tai taaperoasetuksia. Voin vain sanoa, että portaaton säätö toimi hyvin ja vaikutti oikein hyvältä ja reppuun kiinnitettävät jatkopalat olivat pehmeän oloiset, eivät varmasti paina isompaakaan kannettavaa. Jos olisin ostanut repun vasta nyt, olisin valinnut tällaisen säätömahdollisuuden repulle. Tulan vauvatuki on hieman hankala (muttei ollenkaan mahdoton) käyttää ja lapsen kasvaessa olisi kiva, että voisi leventää reppua. Olen ehkä hieman puolueellinen, kun sanon, että Tula istuu meille paremmin, mutta sillä onkin kannettu pientä isoveljeä ja pientä pikkusiskoa niin ulkomailla kun kotioloissa kuumeisia lapsia. Jos olisin tekemässä ostopäätöstä, olisi päätöksenteko vaikeata, niin hyviä ovat molemmat! Tula saattaisi edelleen voittaa vaivattomilla säädöillään.

Kiitos testimahdollisuudesta Ipanainen. <3

Huoh. Ompas kertakaikkisen mälsä marraskuu. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut vaikeuksia marraskuun ja pimeyden kanssa, mutta tänä vuonna tuntuu, että riittäisi jo. Ihan vielä ei ole aika tunnelmoida joulua, koska marraskuu ei ole vielä edes puolessa välissä, joten palataan hetkeksi meidän syyskuiseen matkaan Espanjan auringon alle. Appivanhempani täyttävät pyöreitä vuosia ja heidän toiveena oli viettää syntymäpäivälomaa perheen kanssa Espanjassa. Matkaa alettiin mietiskellä jo vuosi sitten ja koska meitä oli lähdössä melkein 20 henkilöä, päädyimme varaamaan ison talon, jossa voisimme viettää aikaa yhdessä. En ollut aiemmin edes ajatellut matkustavani Costa del Solille, koska minulla oli mielikuva siitä Suomi-turistien paratiisina. Todellisuus paikasta olikin vähän erilainen, kun mitä minulla oli mielessäni..

Torremuellen rannalla

Merellä on ihmisen hyvä olla

Lensimme Helsingistä Malagaan, josta lähdimme junalla kohti Torremuellen kylää, missä huvilamme oli. Muut olivat jo paikalla, kaikki olivat saapuneet hieman eri aikoihin, miten lomien kannalta oli ollut sopivaa. Meillä oli sen verran tuuri, että muut olivat jo käyneet kaupassa ja keittiössä oli jo täysi tohina päällä. Oli ihana tulla taloon, missä oli jo elämää ja lasten serkkujen riemunkiljahdukset kuuluivat altaasta. Kävimme aika nopeasti taloksi ja vietimme ensimmäisen illan kuulumisia vaihdellen. Meillä oli tiedossa yksi viikko yhdessä koko perhekunnalla ja vielä vajaa viikko appivanhempien kanssa, jonka viettäisimme Benalmadenassa. Tunne mahanpohjassa oli ihana; oli lämmin, uusi maa ja seikkailut odottivat.

Ihana katsella erilaisia maisemia kuin kotona

Tätin kainalossa kelpasi katsella maisemia.

Meidän pieni perhe ei ole ehkä sitä tyypillisintä aurinkorannikolle matkaavaa tyyppiä, koska emme juuri viihdy rannalla pötköttelemässä (tämä voi tosin liittyä vain omaan käsitykseeni..). Olemme mieheni kanssa tainneet kerran 10 vuoden aikana olla ulkomailla niin, että makasimme suurimman osan ajasta rannalla, mutta mielummin valitsemme kohteen patikointimahdollisuuksien mukaan. Kuten aiemmin kirjoittamastani postauksesta selvisi, onhan aurinkorannikollakin mahdollisuuksia vaikka mihin! Altaalla kului paljon aikaa, koska isoveli rakastaa uimista, ja myös pieni pikkusiskokin viihtyi erinomaisesti vedessä. Lasten pienelle serkkupojalle oltiin ostettu puhallettava uima-allas, missä pikkusisko vietti paljon aikaa. Olimme pikkusiskon kanssa paljon varjossa ja eräskin äitikaveri kysäisi minulta jälkeenpäin, että ihanko tosi olit kaksi viikkoa Espanjassa vaikka naama näytti yhtä valkoiselta kuin muillakin siihen aikaan vuodesta..

Hän rakastaa uimista

Pikkusiskokin viihtyi vedessä. Uv-uimapuvut oli hyödylliset!

Torremuellessa ei ollut kauheasti nähtävää tai tekemistä, jos rantaa ei lasketa, mutta talomme sijaitsi juna-aseman lähellä, joten siitä oli kätevä liikkua mihin vain. Meillä oli mukana Emmaljungan double viking 735, jotka mahtuivat juuri ja juuri juna-aseman porteista. Jos olisi ollut yhtään leveämmät kärryt, emme olisi mahtuneet. Liikuimmekin usein kantoreppu + kantorinkka yhdistelmällä, koska niin oli helpompaa. Pikkusiskoa piti yrittää juottaa enemmän, koska oli kuuma, mutta hyvin me pärjättiin. Onneksi Suomessa oli ollut kuuma kesä, joten kuumuuteen oltiin jo totuteltu.

Maasto oli mäkistä, onneksi oli tuplarattaat. Välillä oli kuitenkin parempi kulkea lapsia kantaen.

Jos ei meidän vuoristoseikkailua oteta huomioon, niin mieleenpainuvinta oli retki kaapelihissillä Calomorron kukkulalle. (Olipas yllättävä valinta..) Teleferico Benalmadena-hissi lähti Benalmadenan juna-aseman läheisyydestä ja nousi n 15 minuutin matkan 771 metriin. Hissimatka jännitti muutamaa meidän seurueesta, mutta onneksi kaikki kuitenkin lähti vuorelle! Omasta näkökulmasta katsottuna hissimatka ei ollut jännittävä, koska kyyti meni suht lähellä maata kokoajan, ja kyyti oli tasaista. Koppi oli myös yllättävän viileä, vaikka pihalla oli melkein 30 astetta. Vuorelta oli mahtavat näkymät merelle ja aurinkorannikolle ja siellä oli muutama pieni näköalareitti. Vuorella on myös kotkapuisto, johon pääsi hissilipun hinnalla. En oikein pidä eläintarhoista enkä muista vastaavista, mutta nämä linnut saivat lentää pitkiäkin matkoja vapaina ja muutenkin kotkanäytös oli mahtava! Itse istuin lasten kanssa pienen katoksen alla, mutta muut perheestä istuivat penkeillä ja heitä varoiteltiin, että tähän näytökseen osallistuvat myös katsojat. Eläinpelkoisena olin todella tyytyväinen, kun olin ”turvassa”. Linnut olivat upeita ja henkilökunta oli todella osaava. Lapset saivat myös osallistua näytökseen, mikä oli todella mieleenpainuva kokemus. Täällä kannattaa siis käydä!

Näkymät alas Benalmadenaan ja merelle.

Calamorron kukkulalla oli ihania pieniä polkuja ja huikeat näköalat

Vähän rauhallisempi retkikohde oli Benalmadena Pueblo. Monet meidän perheestä kävi siellä kävellen, mutta meitä ei houkutellut parin kilometrin kipuaminen kuumuudessa tuplarattaita työnnellen, joten hyppäsimme bussiin Benalmadenasta ja matkustimme mukavasti ylös ihanaan pieneen vuoristokylään. Saattaa olla, etten ole koskaan käynyt niin kauniissa kylässä, kuin tämä. Aurinko paistoi, talot olivat valkoisia ja joka paikassa oli kukkia ja kasveja. Olin niin ihmeissäni, kun en ollut edes kuulemani perusteella osannut kuvitella tätä kauneutta. Kävelimme ympäriinsä kylässä ja kävimme nauttimassa tapaksia ja hieman viiniä. Oli ihana ilta.

Mummin ja vaarin kanssa

Pueblon kylä on täynnä kukkia ja viherkasveja

Isoveli ja mummi

Kylästä oli ihanat näköalat alas Benalmadenaan

Isoveljen suosikkikohde oli ehdottomasti Sea Life. Hän on muutenkin kiinnostunut kaloista ja eläimistä, joten veimme hänet katsomaan kaloja, haita ja kilpikonnia. Sea Life oli siisti ja puhdas, enkä osannut ajatella täälläkään, että eläimillä olisi ollut huonot olot. Tiettyihin aikoihin olisi päässyt seuraamaan ruokintaa kulissien taakse, mutta emme satuuneet paikalle oikeaan aikaan. Sea Life on myöskin Benalmadenassa ja samaan retkeen yhdistimme myös ”kanapuiston” (Paloma Park). Joo, lintukammoiselle ei ehkä se optimaalisin paikka, kun puistossa juoksenteli ympäriinsä kanoja ja muita lintuja, mutta siitäkin selvisin ilman että tartutin pelkoani jälkikasvuun. Puisto oli aivan valtava! Siellä oli kaksi isoa leikkipuistoa jossa kävimme. Tuntui, että isoveli oli kaivannut kiipeilyä ja vapaata hömpöttämistä, joten puistoreissukin oli menestys.

Sea Life oli pienen kalamiehen mieleen!

”Kanapuisto” oli valtava puistoalue täynnä lintuja ja lapsia

Paloma Parkissa on ihania leikkialueita

Päiviin mahtui myös yksi rantapäivä ja naisten shoppailureissu Fuengirolan Miramariin, sekä lenkkitreffit mieheni kanssa. Benalmadenan rantakatua pitkin oli ihana juosta aamusella, kun ei ollut vielä niin kuuma. Saimme nautiskella rauhassa toistemme seurasta. Toivottavasti tästä postauksesta oli apua jollekin, joka suunnittelee matkaa aurinkorannikolle. Jos joku jäi mietityttämään, kysy ihmeessä lisää! Kiitos vielä appivanhemmat ja koko muu klaani matkasta. <3

Kävimme mieheni kanssa lenkkitreffeillä, juoksimme Benalmadenan satamaan.

Costa del Sol, olitkin ihana. <3

Olimme perhelomalla Espanjan aurinkorannikolla ja loma sattui juuri 30-vuotis syntymäpäiväni aikaan. Olin aiemmin ajatellut, että haluaisin viettää syntymäpäivääni Lapissa ruskaretkellä. Minua hieman harmitti tämä, kunnes mieheni kysyi, kelpaisiko syntymäpäivän vietto vuorilla. Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että Sierra Nevadan vuoristo on vain 160 km:n päässä Costa del Solilta! Loma ja syntymäpäivä pelastettu!

Los Cahorros

65 metrinen riippusilta

Syntymäpäiväni oli keskiviikkona, joten vuokrasimme auton jo tiistai-iltana, että pääsisimme lähtemään heti aamusta. Googlailun ja suositusten perusteella lähdimme kiertämään Los Cahorros nimistä reittiä. Reittikuvauksen mukaan 8 km:n mittaisen lenkin kiertämiseen menisi aikaa 2 h 30, lapsiperheellekin se sopisi päiväretkeksi. Reitti lähtee Monachilin kylästä, läheltä Granadan kaupunkia. Ajomatkaan Torremuellen kylästä meni vajaa pari tuntia. Monachilin kylässä seurasimme Los Cahorros parking -kylttejä ja löysimme helposti parkkipaikalle. Aivan parkkipaikan vieressä oli iso kyltti, missä oli reitin kartta. Se oli hieman epäselvä eikä opasteviittoja reitin alkuun ollut juuri näkyvissä.

Reitin alku kuljettiin suojaisessa maastossa

Lähdimme kapuamaan tietä pitkin ylämäkeen. Aika pian tuli vastaan kyltti, mikä ohjasi pienelle polulle. Meidän edellä kulkeneet kääntyivät polulle, joten päätimme seurata heitä. Polku kulki joen viertä ja kuuma ilmasto muuttui miellyttävämmäksi. Kuljimme joen viertä pitkin hyvän matkaa, yhdessä vaiheessa kysyimme vastaantulijoilta vähän neuvoa, koska opastekylttejä ei reitin varrella missään vaiheessa ollut. Välillä viilensimme pieniä kyytiläisiä uittamalla varpaita joessa ja syömällä hieman eväitä. Kantaessa tulee molemmille kuuma, joten nesteytyksestä on tärkeä pitää huolta. Meillä oli mukana vesipussit, koska niistä juominen on kätevää patikoinnin aikana. Pidimme imetystaukoja ja annoimme pikkusiskolle juomaksi myös vettä. Isoveli oli hyvin suojassa kantorinkassa ja hän juo mielellään vesiletkusta, joten hänen kanssaan täytyi pitää vain monta vessataukoa.

Kantorinkan aurinkosuoja piti hyvin kuumuuden loitolla

Tuntui, että joen viertä tuli kuljettua ikuisuus ja ihmettelimme jo, että miten tästä pääsee vuorille, kun yhtäkkiä putkahdimme viidakosta vuoristoon. Olimme sittenkin löytäneet oikealle reitille. Kysellessämme ihmisiltä reittiapua, lähestulkoon kaikki sanoivat, ettemme voi mennä kantorinkan ja -repun kanssa siitä eteenpäin. Halusimme kuitenkin käydä edes katsomassa, mistä tällä reitillä oli kyse. Ylitimme mahtavan riippusillan ja sen jälkeen selvisi, mitä kaikki olivat tarkoittaneet. Valtavat kalliot nousivat pystysuoraa ylöspäin ja alle metrin levyinen betoninen ”polku” kulki joen ja seinän välissä. Päätimme jatkaa matkaa..

Siltaa pitkin sai kulkea vain 4 henkilöä kerrallaan

Maisemat oli häikäisevät

Pääsimme vain muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes kallionseinä teki polusta niin kapean, että se katkaisi meidän matkan. Ilman kantamuksia olisimme vielä mahtuneet, mutta kantorinkan kanssa ei millään uskaltanut jatkaa. Meinasi ruveta harmittamaan ihan hirveästi, mutta paikalla olleet kiipeilijät ehdottivat meille, että laskeutuisimme polulta alas jokeen ja kävelisimme jokea pitkin, kunnes pääsisimme pahimpien paikkojen ohi. Jo jokeen pääseminen meinasi olla nukkuvan pikkusiskon kanssa ylivoimainen suoritus, mutta sekin selvitettiin. Joessa oli vettä nilkkoihin asti eikä virtaus ollut kova. Kokemus ja maisemat oli aivan mahtavat ja jo tässä vaiheessa tuntui, että olin ylittänyt itseni.

Jokea pitkin oli helpompi kulkea kantorinkan kanssa

Polku kulki joen ja kallionseinämän välissä

Viimein olimme ohittaneet pahimmat paikat ja laitoimme kengät takaisin jalkaan. Hetken käveltyämme polku kapeni jälleen. Tässä kohtaa emme enää päässeet takaisin jokeen, mutta päätimme yrittää jatkaa. Mikael meni ensin isoveljen kanssa ja kohta eräs espanjalainen mies tuli ojentamaan minulle kätensä, että pääsisin pahimman paikan ohi. Seuraavan ulkonevan seinän kohdalla olikin jo kahvat seinässä ja niiden avulla pääsimme jatkamaan. Yhdessä kohdassa jouduin konttaamaan pikkusisko Tulassa ja samassa kohdassa nostimme isoveljen kävelemään. Kantorinkka selässä ei mahtunut tämän muodostelman ali. Joki ja polku erkanivat toisistaan ja me lähdimme nousemaan vuoren rinnettä ylöspäin.

Tulan kanssa pystyy tekemään retkiä pientenkin kanssa

Polku teki siksakkia vuoren rinnettä ylöspäin, mutta missään ei näkynyt opastekylttejä. Kävelimme eteenpäin muiden retkeilijöiden selkiä seuraten. Joku kyltti näkyi, mutta siitä ei oikein saanut selvää ja päätimme jatkaa matkaa muiden perässä. Se taisi olla meidän kannalta se ratkaiseva virhe, jonka takia 8 kilometrin reitti vaihtuikin lähemmäs 12 kilometriin. Tie vei maatilojen viertä pitkin ja napostelimme tien vieressä riippuvilta oksilta persikoita ja viinirypäleitä. Matkan varrella oli myös oliivipuita ja viikunapuita. Ihmettelimme reittivalintaa, mutta koska muutkin meni, niin miksi olisimme väärällä tiellä.. Muiden retkeilijöiden matka päättyikin vähän aiemmin kuin meidän, koska heidän auto oli parkkeerattu eri paikkaan kuin meidän. Meidän täytyi siis löytää vielä autolle ja ukkonen alkoi lähestyä. Tässä vaiheessa meinasi loppua voimat ja huumori. Katsoimme karttaa ja tie olisi vienyt meidät perille, mutta matkaa olisi kertynyt vielä todella paljon. Käännyimme risteyksestä, jossa luki Los Cahorros ja toivoimme parasta. Löysimme onneksi takaisin reitille, paikkaan josta sukelsimme esiin viidakosta. Jostain löytyi reippaasti lisää voimia (olisiko ollut sateen ja ukkosen uhka joka pisti vauhtia töppösiin) ja loppumatka taittui puolet nopeammin, kuin mitä mennessä. Tässä vaiheessa ei enää pysähdelty ja vasta n. 200 metriä ennen maalia alkoi sataa. Onnellisina vaeltajina istuimme autoon ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti aurinkorannikkoa yhtä mahtavaa kokemusta rikkaampana.

Vuorelle kapuamisessa on aivan oma tunnelma!

Tässä vaiheessa oltiin luultavasti vielä oikealla reitillä

Vasta tätä tekstiä kirjoittaessani luin kunnolla ajatuksella läpi reittikuvauksen, minkä olin muka lukenut ennen reissua. Jos olisin lukenut siitä muutakin kuin tummennetun osan, reitin haastavuus ei olisi ehkä tullut yllätyksenä. Hyvä kuitenkin että menimme, koska reitti oli häikäisevä ja en olisi kyllä osannyt syntymäpäivääni paremmin viettää.

Voittajana maaliin

Olemme tämän kesän aikana reissanneet ja retkeilleet paljon, mutta lähiretkeily on jäänyt vähemmälle. Arjen piristykseksi halusimme mennä retkelle keskellä viikkoa ja Öjenin luontopolku on juuri sopivan mittainen iltapäiväretkeilyyn. Öjenin luontopolun alkuun on keskustasta vain 5 minuutin automatka, parkkipaikka on Sundomin sillan jälkeen oikealla. Täältä löytyy tarkempi tieto, mihin voi parkkeerata auton.

Öjenin luontopolku

Parkkipaikalta on n 400 metrin matka hiekkatietä luontopolun alkuun. Luontopolun puolenvälin paikkeilla on nuotiopaikka ja kuivakäymälä. Polun pituus on 4,5 km, mutta maasto on aika vaikeakulkuista ja polun kiertämiseen saakin varata aikaa. Meillä lapset kulki jälleen kyytiläisinä, joten pääsimme kävelemään ihan hyvää vauhtia. Silti aikaa meni suhteellisen kauan parin kilometrin matkaan.

Osa polusta on helppokulkuista maastoa

Polulla tehtiin korjaustöitä

Polulla tehdään tällä hetkellä kunnostustöitä, huonoja pitkospuita on otettu pois ja monttuja paikkailtu. Polulle on tuotu haketta, jotta kulku olisi helpompaa. Silti monin paikoin reitti on vaikeakulkuista ja huonoja pitkospuita on paljon jäljellä. Kannattaa katsoa tarkkaan mihin astuu! Öjenille on myös tulossa uusi reitti! Polku ei vaikuttanut vielä valmiilta ja meillä oli ruoka-aika edessä niin emme lähteneet tutkimaan uutta reittiä. Ehkä sitten ensikerralla.

Öjenille tulee uusi reitti

Polun varrelta löytyi jännittävä luola

Nuotiopaikalle saavuttuamme sytytimme nuotion palamaan, tällä kertaa ötököiden karkottamiseksi ja tunnelman tuojaksi. Päivällisen olin tehnyt valmiiksi ruokatermokseen, joten kaivoimme eväät esiin ja rupesimme syömään. Sormiruokailijalle oli pähkinäpatonkia ja smoothiepussi ja meille muille oli tonnikalapastaa. Syötyämme ruuan ja jälkkärin tutkimme hetken aikaa taukopaikalta löytyvää luolaa! Se oli isoveljen mielestä aika jännittävä, mutta hän uskalsi kuitenkin mennä sisään. Luolasta pääsee läpi, joten hänet pystyi päästämään sinne turvallisin mielin.

Ruokatermoksessa eväät pysyy lämpimänä pitkään

Taukopaikalla on luola, jota piti varovasti tutkia

Eväshetki on paras hetki!

Loppumatkan kävelimme reipasta vauhtia lapset kyydissä, koska iltapala aika alkoi tulla vastaan. Lenkin kiertämiseen on hyvä varata ainakin 3 tuntia, mutta jos on tarkoitus antaa lasten kävellä, voi lenkillä vierähtää kauemminkin. Tämä on hyvä päiväretkikohde esimerkiksi viikonlopulle, suosittelen käymään!

Kävimme siskoni kanssa vielä uudestaan Öjenillä, tällä kertaa lenkkivaatteet päällä. Olen innostunut polkujuoksusta ja Öjenin polku on juuri sopivan mittainen lenkki minulle.  Jos lähtee juoksemaan jo parkkipaikalta, lenkin pituudeksi tulee lähemmäksi 6 km. Aikaa lenkin kiertämiseen meillä meni n. 50 minuuttia. Maasto on juurakkoista ja kivistä, niin vauhti ei saa olla liian kovaa, että kerkeää katsomaan askeleilleen sopivan paikan. Olen juossut poluilla kesän aikana jonkun verran, Öjenillä ja Västervikissä. Jos on antaa vinkkejä uusista polkujuoksureiteistä niin kuulisin niistä mielelläni!

Polkujuoksemassa Öjenillä

Blogissa on ollut pieni helletauko.. Kesähelteillä ollaan oleiltu paljon sisätiloissa vauvan kanssa tai  yritetty viilentyä meren äärellä. Puuhastelutkin on jäänyt marjojenpoiminta-tasolle. Käsitöistä ei ole vielä muuta kerrottavaa, kuin että puikoilla on villapaita ystävälleni ja koukulla on tekeillä virkattu matto. Niistä lisää sitten, kun ovat valmiit!

Saltkaret näkötornille on vain lyhyt matka parkkipaikalta

Viikonloppuna lähdimme vihdoin retkelle, kun meillä oli mieheni siskon perhe kylässä. Meidän suosikki lähiretkikohde on Raippaluodon Svedjehamnissa sijaitseva maailmanperintöalue. Käymme siellä aina muutaman kerran vuodessa ja viime kerrasta olikin  jo aikaa. Kerroin siitä blogissa, tästä pääset lukemaan viime retkestämme. Emme aikoneet tälläkään kertaa kiertää luontopolkua, koska lämpömittari näytti 30 lämpöastetta ja pikkusiskolla olisi voinut olla aika tukalat oltavat kantorepussa. Reitti parkkipaikalta näkötornille on esteetön, joten otimme hänelle vaunut. Matkaa tornille on n. 800 m, joten isoveli sai kävellä tällä kertaa. Pyörä olisi voinut olla hyvä olla mukana, mutta muutama mustikka matkanvarrella auttoi jaksamaan.

Tornista on upeat näköalat

Saltkaret

Kävimme tornissa ihmettelemässä maan kohoamisen merkkejä ja sitä, miten edes tuuli ei viilentänyt ilmaa ylhäällä tornissa. Ihmisiä oli liikkeellä tosi paljon, ihanaa että väki käy maailmanperintöalueella! Svedjehamnissa on ihana Salteriet-kahvila, mutta meillä oli omat eväät mukana, koska eväshetki on usein retken paras hetki.. Nuotiopaikalle paistoi aurinko taivaan täydeltä, eikä meillä ollut metsäpalovaroituksen takia mitään lämmitystä vaativaa mukana, niin menimme hieman syrjempään ja varjoisampaan paikkaan syömään eväitä. Löysimmekin ihanan paikan yhden venevajan seinustalta. Tämä venevaja on näkötornin vieressä olevalla alueella, joten se ei ollut niin vilkkaalla paikalla, kuin ne vajat siinä parkkipaikan lähettyvillä. Istuskelimme rauhassa ja nautimme eväistä ja heittelimme kiviä veteen.

Eväshetki venevajan seinustalla

Pienimmälläkin oli eväshetki

Tätin kanssa oli hyvä heitellä kiviä!

Takaisin autolle mennessämme poikkesin yhdessä venevajassa olevassa käsityömyymälässä. Olin kuullut, että siellä myydään Suomenlampaan villaa ja olin jo pitkään halunnut sitä ostaa! Myynnissä oli 3-säikeistä ja 4-säikeistä villaa harmaana ja valkoisena. Ostin kaksi vyyhtiä valkoista villaa aikomuksena tehdä niistä itselleni sukat. Ne tuoksui ihanasti lampaalle! Puodissa oli myynnissä myös matkamuistoja ja käsitöitä.

Svedjehamn

Suomenlampaan villaa saaristosta

Paluumatkalla teimme pysähdyksen Raippaluodon sataman (cafe Arkenin vieressä) uimarannalle. Ranta oli ihana! Vesi oli kirkasta ja pohja oli hiekkaa. Lapset viihtyivät hyvin rannalla ja vedessä. Ranta oli suht matalaa pitkälle ja vedessä oli kaksi ponttoonia mistä pystyi hyppimään. Rannalta löytyy myös hyppytorni, mutta kukaan meistä ei siellä käynyt. Rannalla oli hyvät pukukopit ja kiva leikkialue lapsille. Siellä täytyy käydä uimassa uudestaankin. Vaikka edes saaristossa ei ollut yhtään viileämpää kuin kaupungissa, oli retkipäivä erittäin virkistävä.

Cafe Arkenin vieressä on ihan mahtava uimaranta

Olemme telttailleet isoveljen (kohta 3-vuotias) kanssa jo kahtena aiempana kesänä, mutta nyt halusimme kokeilla, miten telttailu sujuisi kahden pienen kanssa. Päätimme ensiksi nukkua koeyön kotipihassa. Halusimme samalla kokeilla, mahtuisiko pikkusisko (6 kk) nukkumaan kanssani samassa makuupussissa. Lapset nukahtivat nopeasti ja kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes huomasin, että pikkusiskon vaippa oli vuotanut ja lähdin hänen kanssaan sisälle nukkumaan. Koska alkuyö sujui kuitenkin hyvin, päätimme lähteä pienelle telttaretkelle.

Rinkan ja kantorepun kantaminen yhtäaikaa onnistuu yllättävän hyvin

Olemme kierrelleet eri kansallispuistoja aina sopivan tilaisuuden koittaessa ja nyt päätimme lähteä retkelle Lauhanvuoren kansallispuistoon, joka on meiltä n. 150 km päässä. Isoveljen kantorinkka oli tällä kertaa jätettävä kotiin, joten telttapaikan olisi oltava sopivan kävelymatkan päässä parkkipaikalta, jotta isoveli jaksaisi varmasti kävellä sinne itse. Hän on tosi reipas ja halutessaan kävelee pitkiäkin matkoja, mutta tällä kertaa piti ottaa varman päälle. Spitaalijärven telttapaikalle on parkkipaikalta n 800 metrin matka, joten se oli turvallinen valinta.

Polku spitaalijärven nuotiokatokselle oli esteetön. Telttapaikalle reitti jatkui osittain pitkostettuna metsäpolkuna

Pakkasimme rinkat sillä periaatteella, että kaikki painavat, eli teltta ja makuupussit menee Mikaelin rinkkaan ja minä kannan vaatteet, ruokatarvikkeet ja pikkusiskon. Meillä on telttana Fjällrävenin Akka dome 3, joka on melko painava, mutta sinne mahtuu hyvin kaksi aikuista ja kaksi pientä retkeilijää. Laitoimme teltan pohjalle limittäin neljä retkipatjaa ja mukana oli kolme makuupussia. Isoveli mahtui juuri ja juuri Haglöfsin Pavo-pussiin joka on tarkoitettu max 100 cm pitkille. Minulla on n. 20 vuotta vanha Haglöfsin untuvapussi, joka ei ole mikään grammanviilaajien unelmavalinta, mutta koskaan en ole sillä palellut ja hyvin ajaa asiansa. Onneksi se on sen verran tilavakin, että pikkusisko mahtui sinne kanssani nukkumaan.

Ensimmäiseksi laitettiin nuotio tulille

Pikkusiskon ensimmäinen telttaretki

Ensimmäisenä telttapaikalle päästyämme Mikael laittoi nuotioon tulet ja rupesi pystyttämään telttaa. Pikkusisko oli nukahtanut Tulaan, joten en kauheasti pystynyt olemaan avuksi, mutta isoveli halusi mennä käymään rannassa, joten minua tarvittiin siellä. Kun teltta oli pystyssä, rupesimme laittamaan päivällistä. Päivällistarpeina meillä oli (yllättäen) nakkeja ja koska meillä asustelee nykyisin pieni sormiruokailija, oli ruuaksi myös parsakaalta ja porkkanoita, jotka keitimme Trangialla. Isoveli on tykästynyt kauramaitoon, joten hänelle oli mukana pieni kaurajuomatetra. Kylmätarpeet oli automatkan aikana kylmälaukussa, joten kylmäketjun katkeamisesta ei tarvinnut murehtia.

Retkipäivällinen tulossa

Sormiruokailijalle keitettiin trangialla porkkanaa ja broccolia

Ilta- ja aamupalalle olin annostellut valmiiksi kaurahiutaleita ja pähkinäsekoitusta ja makua antamaan otin mukaan smoothie-pusseja. Leiripaikalta löytyi kuitenkin kypsiä mustikoita, joten smoothiet syötiin välipalaksi. Harvemmin telttapaikoilla on pöytiä ja penkkejä, mutta Spitaalijärvellä oli! Oli huomattavasti mukavampi syödä pikkuväen kanssa pöydän ääressä. Juomavesi meillä oli mukanamme, mutta ruuanlaittotarpeisiin otimme veden leiripaikalla olevasta lähteestä. Kaivo/lähde oli myös otettu huomioon yöpaikan valinnassa.

Iltapuuron kanssa mustikoita ja pähkinöitä

Meillä on kotona hyvin tarkat iltarutiinit ja jos joku ei mene rutiinien mukaan, nukkumaanmeno saattaa olla yhtä sirkusta. Kun vuosi sitten olimme telttailemassa, yritimme pitää kellonajoista kiinni. Se oli virhe. Tällä kertaa emme katselleet kelloa, emmekä yrittäneet kiirehtiä nukkumaan, koska ei sillä olisi niin väliä. Tällä kertaa kukaan ei mönkinyt ympäri telttaa kahta tuntia eikä kenelläkään palanut pinna. Pikkusisko nukahti rinnalle, kuten tavallista ja isoveli nukkui tyytyväisenä meidän välissä. Kello vain oli paljon enemmän kuin tavallisesti. Luultavasti se, että meillä nukutaan perhepedissä (isoveli mönkii viereemme aina aamuisin), helpotti nukkumisjärjestelyjä myös teltassa.

Telttapaikalla oli nuotio, penkit ja pöytä. Järven toisella puolella oli isompi keittokatos.

Lasten kanssa reissatessa täytyy varautua kaikkeen. Vaikka rinkkoihin mahtuva tavaramäärä on rajallinen, vaihtovaatteet oli kuitenkin otettava mukaan. Yöllä saattaa sattua vaippavahinko tai sade voisi yllättää retkeilijät. Molemmat kävi toteen, onneksi vaippavahinko tapahtui kotipihassa telttaillessa. Yövaatevalinnatkin tarkentuivat kotona vietetyn yön jälkeen. Isoveli nukkui merinovillakerrastolla, sukat jalassa ja pipo päässä. Pikkusiskolla oli merinovillahaalarin lisäksi villasukat ja villainen kypärämyssy. Tarkkailin kummankin lämpötilaa yöllä ja kummatkin olivat lämpöisiä koko yön. Yö sujui odotettua paremmin ja aika vähillä heräilyillä.

Tiskaushetki

Aamu aloitettiin laittamalla tavaroita kasaan ja keittelemällä puurot ja kahvit. Hyttysiä ei ollut hirveästi, mutta mäkäräisiä sitäkin enemmän. Meillä ei ole ollut käytössä hyttysmyrkkyjä kummallekkaan lapselle (vaikka nyt sitä olisi ehkä kaivannut..), vaan olemme käyttäneet Frantsilan terva-pihka salvaa, sillä se sopii pienenkin vauvan iholle. Mielestäni se pitää suht. hyvin hyttyset loitolla ja jos ne sattuu pistämään, auttaa voide myös paukamien kutinaan. Suosittelut tälle tuotteelle! Me muut saimme kyllä olla aika rauhassa, paitsi Mikael, joka aamupalaa laittaessaan joutui mäkäräishyökkäyksen kohteeksi. Onneksi nuotion savu karkotti suurimman osan ötököistä ja saimme syödä aamupuuron rauhassa.

Pikkusiskon uniaika koitti vielä leirissä ollessamme, joten nukutin hänet reppuun samalla, kun vahdin isoveljen ”onkimista”. Tälläkin kertaa Mikael pakkasi tavarat kasaan, kun minä vahdin jälkikasvua ja kun tavarat oli pakattu rinkkoihin, lähdimme kävelemään takaisin autolle. Isoveljellä loppui voimat viime metreillä ja loppumatkan hän sai kulkea isänsä sylissä. Tosin hän olisi omien sanojensa mukaan halunnut nukkua vielä yhden yön teltassa.

Mustikat oli jo paikoin kypsiä

Tulimme viettämään juhannusta appivanhempieni mökille Kouvolan seudulle. Kotona autoa pakatessamme otimme varmuuden vuoksi kantorinkan ja retkikengät mukaan, jos vaikka lähdettäisiin retkelle.. Olemme käyneet pari kertaa Repoveden kansallispuistossa, mutta tällä kerralla ajatuksena oli käydä Valkmusan kansallispuistossa. Valkmusan kansallispuisto ei ole kauhean tunnettu puisto, mutta haluamme kiertää mahdollisimman monessa kansallispuistossa, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.

Valkmusan kansallispuistossa

Pitkospuita pitkin on mukava kävellä

Valkmusan puistossa on kaksi merkittyä reittivaihtoehtoa, niistä valitsimme Läntisen keitaan lenkin, joka on 2,3 km mittainen rengasreitti. Toisena vaihtoehtona on Moronvuoren päivätuvalle vievä 2 km:n mittainen polku, mutta aikataulujen takia valitsimme lyhyemmän reitin. Olimme etukäteen katsoneet, että rengasreitin varrella ei ole nuotiopaikkaa, joten eväinä meillä oli pastasalaattia ja kylmiä nakkeja. Todennäköisesti ei olisi väliä, mitä evästä on mukana, kun kaikki maistuu aina hyvältä retkillä. Taukopaikka oli luontotornin juurella, jossa oli pöydät ja penkit. Tornista oli laajat näkymät suolle ja ylhäällä tornissa oli valokuvanäyttely suon elämästä.

Näkymä luontotornista

Retkiseurana meillä oli kälyni ja hänen mies, ja heidän ihana 2 vuotias poika. Isoveli ja serkkupoika olivat osan matkasta kyytiläisinä, mutta halusivat myös kävellä osan matkaa. Pieniä pätkiä lukuunnottamatta reitti on pitkospuita ja Valkmusan pitkospuut olivat hyvässä kunnossa. Niitä pitkin pystyi huoletta antaa isoveljen kulkea. Reitti oli juuri hyvä iltapäiväretkeksi meidän porukalle. Suolla olevat käkkärämännyt oli kaikkien mielestä hienoja ja muutaman mustikkakin löytyi (jo!) maisteltavaksi. Harvemmin tulee retkeiltyä suolla, hyvä että lähdettiin!

Onneksi rinkan sivutaskussa oli muutama kivi näitä tilanteita varten!

”Mennäänkö Lappiin”, on ollut yksi isoveljen suosikkilauseista viime syksystä lähtien. Lupasimme hänelle silloin, että menisimme kesällä uudestaan. Välissä teimme tosin pikavisiitin Ylläkselle, mutta nyt oli vihdoin taas aika pakata retkikamat autoon ja lähteä kohti pohjoista. Suuntana oli tälläkin kertaa Äkäslompolo. Yövyimme matkalla Oulussa, ettei istuminen kävisi liian raskaaksi takapenkkiläisille.

Ylläksen maisemat ja reitit alkavat tulla tutuiksi, joten retkisuunnitelmaa oli mukava tehdä. Valitsimme kohteiksi tuttuja reittejä ja yhden uuden kohteen. Samoissa kohteissa on mukava käydä eri vuodenaikoina, kun luonto on aina eri näköinen. Reittien varrelta piti löytyä kota tai laavu ja kauhean pitkiä päiväretkiä emme halunneet lasten kanssa tehdä. Onneksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueella riittää polkuja kierrettäväksi! Alla pienet kuvaukset retkipäivistämme, lisää tietoa kohteista ja reiteistä löytyy täältä.

Raikasta vettä purosta Kesängillä

Hillapolku

Tälläkin kertaa aloitimme retket perinteisesti käymällä Kesänkijärven laavulla. Kesänkijärven kiertävä Hillapolku on kokonaisuudessaan n. 6 km pitkä luontopolku. Loppukesästä retkeileviä odottaa aikamoiset marjasadot, sillä hillan kukkia oli joka puolella ja jos mustikat olisivat olleet kypsiä, emme olisi päässeet etenemään metriäkään! Kesänkijärven laavulle on parkkipaikalta n. 2 km esteetön osuus, jonka menimme edestakaisin, jotta isoveli sai pyöräillä. Hän on kovasti odottanut eväsretkiä, joten ensimmäisen päivän eväinä meillä oli nakkeja ja karjalanpiirakoita. Onneksi tullessamme oli satanut niin paljon, ettei metsäpalovaroitus ollut enää voimassa ja saimme paistaa nakit nuotiolla.

Hillapolku on helppokulkuinen

Kesänkijärven rannalla

Velhopolku

Luontokeskus Kellokkaalta lähtevä velhonpolku kuuluu myös suosikkeihimme. Reitillä on upeat maisemat ja maasto on vaihtelevaa. Reitin varrella on Varkaankurun kota, joka on yksi lemppari-taukopaikoistamme. Isoveljellä oli onnenpäivä, koska taukopaikan vieressä virtaa puro. Hän ei olisi millään malttanut tulla syömään eväitä, koska hän halusi vain heitellä kiviä puroon.

Velhopolku

Varkaankurun taukopaikalla

Reitti takaisin luontokeskukselle kulki puron vieressä, joten isoveli sai heitellä kiviä (melkein) niin paljon kun halusi. Hän kulkee useimmiten kantorinkan kyydissä, mutta halutessaan hän saa kävellä (taas melkein) niin usein kun haluaa. Useimmiten hän haluaa kävellä pitkospuita pitkin ja niitä tällä polulla riitti.

Kantorinkan kyydistä on hyvä heitellä kiviä

Isoveljen kantorinkka on Deuter Kid Comfort 2

Pakasaivo

Pakasaivo oli meille uusi kohde. Kuulimme muilta retkeilijöiltä, että siellä kannattaisi käydä ja olivat kyllä oikeassa! Pakasaivo on mahtava näky, ja sitä ihmetellessä oli vaikea kuvitella, että saivojärvi on syvimmästä kohdasta n. 60 metriä syvä.

Pakasaivo on n. 60 metriä syvä

Käväisin jyrkänteen reunalla kurkkaamassa ja täytyy myöntää, että polvia hieman tutisutti. Korkeimmalta kohdalta matkaa järvenpintaan on jopa 60 metriä.

Reitti Pakasaivon näköalatasanteelle on esteetön

Särkitunturi

Viime syksynä ajelimme Pallakselle, mutta koko tunturi oli pilven ja sumun peitossa, joten lähdimme takaisin mökille. Sattumalta matkan varrella silmiin osui Särkitunturin kyltti ja pysäytimme auton ja lähdimme nousemaan ylös tunturille. Särkitunturilta avautuva maisema on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista, mutta sateisen sään takia näkyvyys oli huono, joten päätimme tulla tänne uudestaan paremmalla säällä.

Särkitunturille noustaan tasaisesti kokoajan, eikä jyrkkiä nousuja ole montaa.

Parkkipaikalta tunturiin oli vain n. 3 km matka, mutta reitti on vaativampi kuin muut kiertämämme reitit. Nousu on tasaista, mutta polku on onneksi aika helppokulkuinen. Sauvat ovat tällä reitillä hyödylliset! Tällä kertaa sää suosi retkeämme ja huipulle päästyämme avautui eteemme aivan mahtavat maisemat.

Särkitunturin huipulla on kaksi pientä lampea

Huipulla oli kova tuuli, joten lähdimme takaisin alaspäin kohti taukopaikkaa. Särkivaaran taukopaikalla on iso kota, vessat ja pieni lampi. Lämmitimme nuotiolla eväspizzat ja kävimme (taas) heittelemässä kiviä veteen. Matka taukopaikalta autolle taittui nopeasti. Pikkusiskolle täytyi hieman laulaa, jotta hän jaksaisi vielä viimeisen pätkän..

Eväspizzan lämmitystä nuotiolla

Pikkusisko matkustaa Tulan kantorepussa

Isoveli matkusti jälleen Deuterin Kid Comfort2 rinkassa isänsä kyydissä. Minä kannoin pikkusiskoa Tulassa ja selässä reppua. Rinkassa meillä on kaikille vaihtovaatteet ja vesipussi, ja repussa eväät ja juomista. Onneksi säät suosi meitä, sillä en ole keksinyt järkevää tapaa suojata pikkusiskoa sateelta. Minulla oli varuulta mukana sateenvarjo, mutta se ei pidemmän päälle ole hyvä ratkaisu. Vinkkejä saa antaa!

Pieni puolivuotias Lapinmatkaaja

Jälleen kerran oli ihana Lapin reissu! Päivät loppui taas kesken ja muutama reitti jäi kiertämättä. Kotiin päästyämme isoveli kieltäytyi nousemasta autosta, koska hän halusi mennä takaisin Lappiin.. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei menisi kauaa.