Kesälomat alkavat olla lopuillaan ja arki on ovella. Kesää on kuitenkin vielä jäljellä ainakin siihen asti, kunnes huvilakausi loppuu, eli elokuun viimeiseen viikonloppuun. Meidän kesä meni tosi vauhdikkaasti, nähtiin ystäviä, perhettä, tehtiin perheenä kivoja asioita ja lomailtiin. Kesän kohokohta taitaa kuitenkin olla meidän pohjoisen reissu, joka suuntautui perinteisen Äkäslompolon lisäksi myös Pohjois-Norjaan ja Tromssan seutuun. Yhdistimme kaksi meitä kiinnostavaa kohdetta ja vietimmekin osan lomasta naapurimaassa ja osan tutuilla tuntureilla Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemissa.

Matkustimme Pohjois-Norjaan autolla. Teimme yhden yön pysähdyksen Äkäslompolossa, ettei ajomatkasta tule lapsille tai koiralle liian pitkä. Äkäslompolosta on noin viitisen tuntia Tromssaan, mutta ajomatka venähti hieman pidemmäksi, kun matkan varrella oli upeita paikkoja. Pysähdyimme ihastelemaan milloin upeaa rantaa, milloin mahtavaa vesiputousta. Kiire meillä ei ollut ja Norjan puolella oli mukavasti levähdyspaikkoja tien vieressä matkalaisia varten.

Me vietimme ensimmäisen yön Tromssan keskustassa hotellissa, josta olimme varanneet etukäteen lemmikkihuoneen, koska Redi oli meillä mukana. Koiran ottaminen mukaan Norjaan vaatii eläinlääkärin myöntämän passin, josta käy ilmi kaikki rokotukset ja kun ne on kunnossa, saa koiran viedä rajan yli Norjaan. Tromssassa ihastelimme viereisiä vuoria, kiertelimme hieman keskustassa, vierailimme Polariassa, mutta emme ehtineet käydä läheisellä kaapelihissillä, joka veisi vuorelle, josta näkyy koko Tromssa. Se jääköön seuraavaan kertaan! Lasten mielestä vuonon alittava tunneli oli hurjan jännä, samoin kun Polar Museumin eteen asetetut harppuunat. Näkemistä olisi varmasti paljon enemmänkin keskustan lähettyvillä, mutta meillä oli jo kova halu päästä retkeilemään, joten suuntasimmekin aamupalan jälkeen autolle ja lähdimme ajelemaan kohti Sommarøytä, jonne on Tromssasta noin tunnin matka. Olin etukäteen lueskellut retkeilyblogeista vinkkejä, minne kannattaa suunnata telttailemaan ja minkälaiset jokamiehenoikeudet Norjassa on. Telttailla saa aika vapaasti, mutta meidät yllätti Sommarøyn suosio, joka olikin aikamoinen.

Matkailuautoja ja telttaretkeilijöitä oli paljon, eikä ihme, onhan paikka mielettömän upea! Me poimimme rannoilta simpukoita ja etsimme meille rauhallista telttapaikkaa. Olimme liikkeellä arkena, joten olimme ajatelleet, että ehkä ei niin paljoa ihmisiä olisi liikkeellä, mutta emme tosiaan olleet ainoat. Jälkeenpäin ajateltuna paikan suosion ei olisi kuulunut yllättää, olihan saari aivan mahtava kirkkaine vesineen ja simpukkarantoineen. Löysimme kuitenkin rauhallisen telttapaikan muiden suomalaisten telttaretkeilijöiden lähettyviltä ja saimmekin upean maisemapaikan yöksi. Jätimme auton yleiselle parkkipaikalle rannan tuntumaan ja parkkipaikalla oli myös sisävessa, sekä vesihana, josta sai juomakelpoista vettä. Puitteet telttailuun on Sommarøyssä mitä parhaimmat!

Ajatuksena meillä oli viettää kaksi yötä teltassa ja halusimme nähdä erilaisia paikkoja, joten pakkasimme leirimme ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa telttapaikkaa. Miehelläni ja esikoisella oli mukana kalastusvehkeet ja olimme katselleet telttapaikan sillä ajatuksella, että he saisivat kalastaa mielin määrin. Paikaksi valikoitui Ringvassøyan saarella sijaitseva Krokvattnet, jonne oli Tromssasta vajaa tunnin matka, tosin eri suuntaan, kuin missä edellisen yön vietimme. Lasten riemuksi tosin menimme taas vuonon alittavaa tunnelia pitkin, mikä menestyskonsepti. 😀 Krokvattnet on tunturijärvi, joten ensitöiksemme saimme kavuta lyhyehkön, mutta jyrkän matkan tuntureiden päälle. Matkatavarat oli pakattu vähän niin ja näin, joten matka oli ainakin minun osaltani hieman tuskainen. Saattoi se tuska johtua myös orastavasta nälkäkiukusta, joka korjattiin heti telttapaikan löydyttyä. Paikka oli aivan upea, alueella on useampi kalavesi ja tuntureita jatkui pitkälle silmän kantamattomiin. Kalastusta varten tarvittavat luvat ostettiin puhelimella parkkipaikalla olevan ohjekyltin mukaan. Meidän lisäksi tuntureille ei näkynyt ketään muita, mikä tuntui myös ihanalta kontrastilta viime paikkaan. Toinen vastakohta edelliseen yöpaikkaan oli edellispäivän kuumuus, joka oli vaihtunut sateiseen ja hieman viileään ilmaan. Kalastellessa pienestä sateesta ei ollut haittaa, saalis tosin vältteli meitä ehkäpä metelin ja veteen lentäneiden kivien takia. Onneksi oli muuta ruokaa mukana, joten saimme maittavan retki-illallisen. Sivuhuomautuksena täytyy mainita, että retkiruuat olin tuonut Suomesta, koska Norjassa hintataso on paljon korkeampi kuin Suomessa. Siksi nappasin perunapussia myöten kaikki mukaan kotimaasta ja säästimme näin pitkän pennin. 🙂

Me koitimme ehdottaa lapsille vielä kolmatta telttayötä, mutta pienin ei kuulemma enää jaksanut nukkua makuupussissa. Mahtavia paikkoja olisi ollut vaikka millä mitalla, emmekä olisi halunneet vielä lähteä takaisinpäin. Kuuntelimme kuitenkin pienintä matkailijaa ja lähdimme ajelemaan takaisin Äkäslompoloon, jossa kesäreissumme jatkuisi vielä vajaan viikon. Ehkä seuraavalla kerralla olemme taas hieman pidempään, koska Norja häikäisi kauneudellaan ja varsinkin vuonojen ja vuorten kontrasti oli mahtava! Lapset ihastuivat erityisesti vesiputouksiin ja pikkusisko lampaisiin, joita laidunsi siellä täällä. Esikoinen haluaisi uudelle kalaretkelle ja minä haluaisin nähdä valaita. Pyöriäinen nähtiin, samoin hylje, mutta jos joskus saisi nähdä valaan niin olisi aikamoista.

Suosittelen lämpimästi lähtemään autoilemaan Norjaan, retkeilyauto voisi olla kaikista kätevin tällaiselle reissulle, niin monia ihania puskaparkkeja näimme matkamme varrella. Olisi hauska kuulla teidän lempipaikkoja Norjasta, mihin kannattaisi suunnata seuraavaksi, jos matkakohteena on Norja?

Kaupallinen yhteistyö Wasa Up:n kanssa

Vuosi sitten syksyllä veimme esikoisen kiipeilemään hänen syntymäpäivänsä kunniaksi ja saimme myös silloisen yhteistyön tiimoilta kiipeilyn yksityistunnin mieheni kanssa. Kirjoitin silloin johonkin päivitykseen, että haiskahtaa hurahtamiselta ja sitä se tosiaan oli! Nyt olemme koko perheellä jäseniä Vaasan kiipeilykeskus Wasa Up:ssa ja siellä tulee käytyä välillä itsekseen ja välillä koko perheen kanssa. Kyselin jokin aikaa sitten Instagramissa, jos on jotain mitä haluatte tietää meidän kiipeilyharrastuksesta ja yritin niihin vastata tässä postauksessa.

Päädyimme kiipeilykeskukseen ensin esikoisen kanssa, sitten kävimme mieheni kanssa kahdestaan ja joulun aikaan, kun pienin meistä täytti neljä, veimme hänetkin kiipeilemään (edelliset postaukset löytyvät täältä ja täältä). Tässä vaiheessa kävimme kiipeilemässä kertamaksuilla, johon kuuluu välinevuokra, eikä meillä ollut vielä omia varusteita. Minä sain sitten joululahjaksi kiipeilykengät ja ei mennyt kauaa, kun rupesimme miettimään Wasa Upin jäsenyyttä. Laskeskelimme, että jos otamme perhejäsenyyden, tulee se paljon edullisemmaksi, kuin käydä kiipeilemässä kertamaksuilla. Otimme jäsenyydet ensin vain meille aikuisille ja kävimmekin paljon vuorotellen kiipeilemässä. Jäsenellä on paljon etuja, muun muassa saimme käydä kiipeilemässä myös virallisten aukioloaikojen puolella ja osallistuminen esimerkiksi tekniikkaa opettavaan kiipeilyklinikkaan on maksuton. Kävimme klinikoilla, jotta saisimme hieman tekniikkaa haltuun ja kiipeäminen helpottuu. Me hankimme omien kenkien lisäksi valjaat, koska suoritimme myös yläköysikiipeilykortit, mutta vuokravarusteillakin pärjää ihan hyvin, ainakin siihen asti, että kiipeilystä tulee säännöllistä.

Lapset halusivat kuitenkin melkein aina mukaan, vaikka toinen meistä yrittikin lähteä hieman huomaamatta. Kauhea meteli kuului joka kerta, kun he eivät päässeetkään mukaan.. Nyt molemmilla on jäsenyydet ja nyt saavat kiipeillä niin paljon kuin mieli tekee. Lapsille on hyvin kiipeilykenkiä vuokrattavana ja valjaat pysyvät päällä aika pienikokoisella pikkusiskollakin. Heille tosin hankimme nyt omat valjaat, kun ovat kiipeilleet enemmän.

Wasa Upilla on eri tasoisia reittejä ja ne on merkattu väri- ja numerokoodein. Helpoimmat reitit, on merkattu vihreällä värillä ja sitä seuraava vaikeustaso on sinisen värinen. Edistyneemmille löytyy muun tasoisia reittejä, luettelo väreistä löytyy kiipeilykeskuksen seinältä. Samat värikoodit pätevät niin kiipeilyseinällä, kuin boulderseinällä. Lapset kiipeävät usein reittejä, joissa on automaattinen varmistuslaite, eli valjaat kiinnitetään katosta roikkuvaan varmistukseen ja jos seinältä tippuu tai haluaa tulla alas, varmistuslaite laskee kiipeilijän hissillä alas. Yhden varmistuslaitteen kohdalla on monta reittiä, jotka ovat usein eri tasoisia. Otteiden värit eivät kerro vielä vaikeustasosta, vaan reitin helppouden kertoo alimmissa otteissa oleva lappu. Esikoinen kiipeää vihreitä ja sinisiä reittejä ja pikkusisko kiipeilee vihreitä, mutta käyttää apunaan välillä muidenkin reittien otteita. Mielestäni tässä on kaikkein hienoin ominaisuus Wasa Upilla, jokaiselle löytyy ihan varmasti joku reitti, jota kiivetä ja myös se, että kiipeilykeskuksessa vaihtuu aina joku reitti useimmin, niin kaikille löytyy varmasti myös sitä haastetta.

Ensimmäiset kiipeilykerrat meni lapsilla vain itsevarmistavilla reiteillä, mutta nykyään viihtyvät enenevissä määrin myös boulderseinillä. Välillä hirvittää, kun lapset kiipeävät käsieni ulottumattomiin, mutta hyvin ovat seinällä pysyneet ilman valjaiden ja varmistuslaitteen tuomaa turvaakin. Säännöt on sovittu etukäteen, liian korkealta ei saa hypätä, täytyy muistaa katsella ylöspäin ettei kukaan tipu päälle, ei saa juosta ja täytyy välillä antaa vanhempienkin kiivetä. 😀 Pienin meistä väsähtää ensimmäisenä kiipeilyyn ja päätyy usein touhuaamaan OCR esteradalle. Sieltä löytyy renkaita ja verkkoja, mitä kiivetä, mutta hänen suosikki on pitkä patja, jota pitkin on kiva juosta. Olemme sopineet, että jos joku harjoittelee radalla, sinne ei saa mennä touhuamaan.

Useimmiten meillä vierähtää helposti pari tuntia kiipeillessä, sinne kun ei ole kiva lähteä kiireellä. Käymme usein koko perheellä lauantaisin kiipeilemässä, silloin meillä ei yleensä ole mitään muuta ohjelmaa. Meillä on usein pientä evästä mukana, sillä kiipeily vie paljon energiaa. Ainakin meidän jälkikasvu on todella liikkuvaa sorttia, joten tämä on ollut meidän perheelle oikein ihana harrastus. Onkin hauska katsella, että se, mitä me aikuiset opettelemme kiipeilyklinikalla, tulee lapsilta ihan luonnostaan. Kiipeily on todella monipuolista ja kehittää myös aivoja ja haastaa miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Wasa Up:lllle voi mennä kokeilemaan aina aukioloaikoihin ja kun varusteetkin saa paikanpäältä, ei tarvita mukaan mitään erityistä. Minä voin ainakin lähteä katraani kanssa seuraksi, jos joku innostuu kokeilemaan kiipeilyä.

Kaupallinen yhteistyö Arctic Warriorsin kanssa

Liikkuessa ja siitä palautuessa tarvitsee välillä apua muualtakin, kun omasta ruokavaliostaan. Suosin mieluiten luonnonmukaisia tuotteita ruokavaliossani, sekä arjessa muutenkin. Luonnosta saatavat raaka-aineet ovat ravintorikkaampia ja puhtaampia, siksi pidän niistä saatavaa energiaa minulle parhaimpana vaihtoehtona. Arctic Warriorsilla on monia mahtavia tuotteita, tällä kertaa pääsin testaamaan kolme kovaa shottia, Puhdin, Mahdin ja Sinnin. Puhtia olen käyttänyt aiemmin paljonkin, ne ovat oiva apu lenkillä, kun on tarve nopealle energialisäykselle. Shotit ovat pieneen tilaan meneviä superpakkauksia, jota on näppärä pitää mukana vaikkapa joka tilanteessa. Lenkkipoluillekin ne kulkee näppärästi mukaan.

Sinni – ruusunjuuri-yrttishotti ❤

Sinniä olen käyttänyt palautumiseen lenkeistä ja sitä voi käyttää myös keskittymisen ylläpitämiseen. Sinnin ainesosat on kerätty Lappilaisilta pientiloilta, mikä on jo itsessään syy käyttää tätä superfoodia. Sinnin nauttimisen jälkeen väsyn tunne katoaa nopeasti ja pitkästäkin lenkistä palautuminen alkaa nopeammin. Tämä yrttishotti auttaa myös keskittymiskyvyn paranemiseen ja aionkin testata tämän toimivuutta luentojen taas alettua.

Mahti – Väinönputki-yrttishotti 💙

Meillä on sairasteltu enemmän tai no, enemmän keväällä ja alkukesästä. Mahtia olen käyttänyt lisäämään vastustuskykyä ja sitä on nautittu koko perheellä esimerkiksi smoothien seassa.. Itsekseen se oli hieman tujua lasten makuun.. Väinönputki on muuten yksi vahvimpia suomalaisia yrttejä, siitä mainitaan myös Kesänkijärven luontopolulla Äkäslompolossa, missä retkeilemme aina Lapin lomillamme. On muuten aikamoinen kasvi ja aikamoista uutetta siitä saadaankin aikaan! Meillä oli Mahtia mukana myös telttaretkellä, silloin söimme sitä aamupuuron kanssa. Myös Sinnille olisi ollut tarvetta tuossa tilanteessa, yöunet ei nimittäin olleet mainittavan arvoiset sillä reissulla. Vahingosta viisastuneena sitä onkin pakkauslistalla tulevaa telttaretkeä ajatellen!

Puhti – Hunajaa, nokkosta ja kuusenkerkkää 🧡

Kuten mainitsin jo edellä, Puhtia käyttänyt jo pidemmän aikaa. Minulle Puhti on paras ja helpoin tapa saada nopeasti lisää energiaa. Puhdin nauttimisen jälkeen energiat palautuu nopeasti ja taas jaksaa painaa. Olen käyttänyt sitä myös kiipeillessä, kun lisäenergialle on tarve jo muutaman reitin kiipeämisen jälkeen. Puhdissa on kotimaisen hunajan lisäksi kuusenkerkkää ja kuten kaikissa muissakin shoteissa, niihin on lisätty myös nokkosta. Nokkonen on mainio kasvi sen sisältämien hivenaineiden ansiosta ja kuten Arctic Warriorsin väki sanoo; nokkonen on kasvi, jota kaikkien tulisi käyttää. Näitä shotteja pidän aina mukana kiipeilykassissa, sekä juoksutakin taskussa, niin ne kulkee aina näppärästi mukana 🙂

Oliko nämä tuotteet jo teille entuudestaan tuttuja?

Täältä pääsee tutustumaan muihin Arctic Warriorsin tuotteisiin 🙂

Telttailu kuuluu meidän perheen kesäohjelmaan ja viime viikonloppuna toteutimme yhden telttaretken ihanissa Merenkurkun maailmanperintöalueen maisemissa, Mustasaaren Björköbyssä. Telttaöitä on useimpina kesinä kertynyt 2-3, tänä vuonna koitamme nukkua öitä ulkona hieman enemmän, kun lapsetkin ovat jo vähän isompia, eikä kumpaakaan tarvitse enää kantaa. Lisäksi reitit pidentyvät, kun jalat kantavat jo pidempiä matkoja. Tämänkertainen retkipaikka oli Långgrundet, joka on taukopaikka Björkö-Panike vaellusreitin varrella. Matkaa parkkipaikalta leiripaikalle on pikkuisen yli 3 kilometriä, joka oli erittäin sopiva matka 4- ja 6-vuotiaille. Auton jätimme Svedjehamnin parkkipaikalle, joka on suosittu retkipaikka itsessään Saltkaret-näkötorneineen ja luontopolkuineen. Täältä voit lukea lisää tästä osasta maailmanperintöaluetta.

Långgrundetiin vievä polku ohittaa näkötornin, sekä kalojen kutupaikalle vievän sillan ja jatkaa samaa matkaa Bodvattnet runt-luontopolun kanssa. Puolessa välissä matkaa vaellusreitti haarautuu oikealle, kun luontopolku palaa ympyräreittinä takaisin lähtöpisteeseen. Polku on lähes koko matkan helppokulkuista ja oikein hyvin huollettua, paikoin on kivikkoista, jolloin se on erinomainen ”lattia on laavaa”-leikkiä varten. Leikimme tätä leikkiä usein lasten kanssa, jotta matka taittuisi vähän keveämmin. Polku on todella kaunis ja varsinkin tähän aikaan vuodesta todella vihreä. Polun varrelle osuu hauska yksityiskohta, kun täytyy kiivetä lammasaidan ylitse. Lapset kiipesivät yli suhteellisen helposti, koiralle meinasi iskeä rimakauhu.

Långgrundetin levähdyspaikalta vaellusreitti jatkuu vielä eteenpäin ja seuraava etappi sillä olisi vesistön ylitys, joka täytyy tilata erikseen. Emme itse ole tätä reittiä koskaan kävelleet, se täytynee vielä joskus patikoida. Levähdyspaikka on oikein hyvin varusteltu, sieltä löytyy tilava keittokatos, missä oli useampi tulipesä, kaksi pöytäryhmää, käymälä sekä laituri. Meillä oli tarkoitus tulla tänne melontaretkelle, mutta lintukoiralla oli vaikeuksia pysyä kanootissa.. Maailmanperintömaisemat ovat erinomaisia melomiseen, kanootilla/kajakilla pääsee matalistakin paikoista hyvin. Teltalle löytyisi useampikin paikka, me pystytimme omamme näköalapaikalle. Ilma oli lämmin, joten teltan ovet sai olla auki ja saimme ihastella merinäköalaa makuupaikaltamme.

Lapset eivät malta nukahtaa teltassa, koska heillä on niin kivaa. Ideana on aina venyttää iltoja teltan ulkopuolella, jotta saisivat mennä vasta väsyneenä telttaan, mutta kumpikin haluaa mennä telttaan sisälle aina aikaisin, joten illat ovat vähän pitkiä.. Ehkä ensi kerralla malttavat seikkailla hieman pidempään ulkona! Uni tuli kuitenkin äänikirjan avulla, kuuntelemme esikoisen toiveesta Aino Huilajan ”Pakumatkalla” jo toistamiseen. Ennen nukahtamista rupesimme kuitenkin kuulemaan kellon ääniä, sekä määkinää. Äänet kuuluivat aina vain lähempää ja lopulta kurkkasimme ovesta ja teltan edessä nökötti lammaslauma. Onneksi valpas vahtikoiramme nukkua posotti tyytyväisenä pikkusiskon jalkopäässä, joten ei syntynyt mitään selkkausta. Lampaat taisivat säikähtää meitä ja kirmasivat pois. Parin tunnin päästä valpastui vahtikin ja vaati päästä pihalle nuuskimaan jälkiä.. Penskallakin on vielä vähän opettelemista telttaöistä. 😀

Ilmat suosivat meitä oikein kunnolla, aamu oli lämmin ja kevyt tuuli piti hyttysetkin poissa. Yleensä meidän teltta-aamut ovat joko sateisia tai ilma on sankkana hyttysistä. Saimme nauttia herkkuaamupalasta merenrannalla ja pakkasimme kamppeet kaikessa rauhassa. Lapset kantoivat osan omista tavaroistaan, pienemmällä oli pehmokaveri, kerrastot, juomapullo ja matkaeväät omassaan, isoveikka kantoi näiden lisäksi vielä makuupussinsa. Paluumatka taittui yllättävän kevyesti, välillä pidettiin eväspaussi (taatelia ja kuivahedelmiä) ja välillä pysähdyttiin kiikaroimaan maisemia. Etenemme lasten tahtiin ja koitamme tehdä kävelystä heille mukavan keksimällä erilaisia tehtäviä. Pienempi meinasi väsähtää kesken kaiken, mutta kun sai näkötornin kiikariinsa, alkoi askel kiihtyä ja torniin piti päästä kiipeämään.. On nämä lapset vaan mahdottomia tapauksia.

Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut retki, vaikka omat yöunet jäivätkin hieman vähäisiksi myöhäisen nukkumaanmenon ja koiran yöllisen seikkailun ansiosta. Paikka oli oikein mainio ja yö luonnossa antaa aina uutta voimaa. Suuret suositukset tälle retkipaikalle, meidän seuraavat telttayöt nukutaan aika paljon pohjoisemmassa!

Kaupallinen yhteistyö Wasalinen kanssa

Vietimme viikonlopun ihanassa Uumajassa perheen kanssa. Tällaista pientä maisemanvaihdosta onkin kaivattu jo pitkään, varsinkin kun meidän perhe on aika liikkuvaista sorttia ja lapsetkin ovat jo kyselleet meidän reissujen perään jo hyvän tovin. Uudella laivalla matkustaminen on ollut puheissa jo pidempään, onhan se nyt aikamoinen elämys päästä upouudella laivalla seilaamaan. Aurora Botnia on maailman ympäristöystävällisin matkustaja-autolautta, joka aloitti liikennöinnin Vaasan ja Uumajan välillä syksyllä 2021. Lisätietoa laivasta ja rakennusprojektista löytyy tämän linkin kautta.

Kävimme perheen kanssa Uumajassa vuonna 2019 vanhalla laivalla ja esikoinen muistelee sitä edelleen lämmöllä. Hän oli kovin utelias näkemään, miten vanha ja uusi laiva eroavat toisistaan. Me vanhemmat kaipasimme eniten sitä pientä loman tuntua ja vaihtelua tähän meidän arkeen. Olemme tehneet useita päiväreissuja mieheni kanssa Uumajaan, mutta lasten kanssa tällainen päiväreissu tuntuu hiukan raskaalta, joten päätimme viettää viikonlopun Uumajassa. Listasin tähän postaukseen, mitä kaikkea teimme Uumajassa viikonlopun aikana.

Tällainen miniloma Uumajassa on Vaasalaisille ehkä helpoin tapa lomailla ulkomailla. Ajoimme auton satamaan ja astuimme laivaan ja siinä sitä sitten sai aloittaa lomailun. Satamaan pääsee myös bussilla, jos ei ole autoa tai ei meinaa sillä ajella illalla kotia. Me söimme laivan ravintolassa aamupalan, niin kenenkään ei tarvinnut herätä turhan aikaisin. Minä ja toinen lapsista tarvitsemme aamulla hyvän aamupalan niin ei nälkäkiukku pilaa lomanaloitusta. 😀 Olimme varanneet aamupalan laivalta jo etukäteen, niin saimme vain kävellä valmiiseen pöytään. Lapset eivät olisi millään malttaneet suunnata suoraan aamupalalle, vaan olisivat halunneet tutkia heti koko laivan. Aikaa tutkimiselle kuitenkin on, laivamatka Uumajaan kestää 3,5 tuntia.

Laivalla kiersimme katselemassa aurinkokannen, leikkipaikan, kaupan, hyttikäytäviä, pubin, kahvilan ja ravintolan. Menomatkalla lapset eivät meinanneet jaksaa olla paikoillaan hetkeäkään, pienempi leikki jonkun aikaa leikkipaikassa, esikoinen (6 v), ei juuri enää viihtynyt leikkialueella. Kuulemma kaipaili vanhan laivan moottoripyöräpeliä. Hän sai viihdykettä, kun haimme kaupasta vähän herkkuja ja pelailimme erilaisia pelejä. Istumapaikkoja riitti tässä laivassa, joten istuskelimme pubin edustalla ja opettelimme uusia korttipelejä. Laivan livebändi viihdytti matkustajia ja meidän perheen pikkusisko rakastaa musiikkia ja halusikin kuunnella pitkään bändin soittoa.

Laiva saapuu Ruotsissa Holmsundin satamaan, josta on yhteysbussi Uumajan keskustaan tai Ikeaan. Me olimme varanneet paikkamme etukäteen, jolloin säästää lipun hinnassa ja saa varmasti paikan, mutta paikanpäältäkin voi saada lippuja. Suosittelen hankkimaan kuitenkin liput etukäteen. Olimme sopineet lasten kanssa, että ensin kiertelemme muutaman kaupan, jonka jälkeen käymme lounaalla ja sitten menemme hotellille. Uumajassa on vähän eri valikoima liikkeitä, kuin Vaasassa, joten on kiva kierrellä katselemassa. Lapsille oli luvattu pienet kesäreissulelut, joten suuntasimme Åhlensin lastenosastolle niitä tutkimaan. Samalla sain katsottua lapsille vähän vaatteita, koska leluosasto on näppärästi samassa paikassa lasten vaatteiden kanssa. Meillä oli muutama paikka, missä halusimme käydä, mutta mitään suurempaa kaupoissakiertelyä emme harrastaneet tällä kertaa. Vinkkinä muillekin, Utopian kauppakeskuksessa löytyy vessat, kun se hätä jossain vaiheessa kuitenkin yllättää!

Uumajan keskusta on kiva, kun siellä ei liiku autoja. Torin ympäristössä on lapsille pieni leikkialue ja muutenkin keskusta on viihtyisä kaikkine kahviloineen. Meillä on perinteenä käydä lounaalla Lottas Krogissa, joten sinne suuntasimme tälläkin kertaa, sieltä saa lounasta niin lapsille kuin aikuisillekin. Mahat täynnä suuntasimme hotellille viettämään pientä lepotaukoa ennen lasten odottamaa uintia. Matkan varrella poikkesimme vielä torin laidalla sijainneeseen karkkikauppaan, mihin lapset olivat koko päivän vinkuneet. 😀 Olimme sopineet etukäteen, että menemme uimaan Navet:n ja se oli lasten mielestä tämän reissun parasta antia. Navet:ssa on tavallinen uima-allas ja sitten elämyspuoli, joka on vähän enemmän kylpylämäinen. Sieltä löytyy altaita pienille ja isommille hurjapäille, vauhdikkain liukumäki oli sen verran hurja, etten siihen itse uskaltautunut.. Elämysaltaan aukioloajat kannattaa tarkistaa, ennen kuin menee paikanpäälle. Uimisen jälkeen suuntasimme väsyneinä, mutta onnellisina hotellille syömään iltapalaa ja sitten saimmekin painua pehkuihin.

Hotelliyöpymisissä parasta on aamupala, eikä se tälläkään kertaa pettänyt. Söimme niin tukevan aamupalan, että ajattelimme pärjätä sillä laivalle asti, jossa meillä oli varaus saaristolaispöytään. Sunnuntaisin Uumajassa ei juuri mikään liike ole auki ja bussi laivalle lähtee vasta 11.40 niin jotain tekemistä kaipasi aamuksi, sillä lapset heräsivät kello 7 maissa.. Uumajan Ikea ja siinä vieressä oleva Avion ostoskeskus avaa ovensa sunnuntaisinkin kello 10, joten päätimme suunnata sinne viettämään viimeiset tunnit Ruotsin puolella. Menimme paikallisbussilla, joka lähtee ihan läheltä keskustan toria. Ikeasta löytyi muutama tarvittava juttu ja samalla vielä viimeinen listalla ollut ostettava löysi tiensä meille kotiin. Osa päiväristeilijöistä jäikin suoraan tähän ostoskeskukseen, eikä ole ihme, sieltä löytyi melkein samat liikkeet kun keskustasta ja kauppakeskus on tosi iso, niin kuluuhan sielläkin aika!

Satamaan ja laivaan päästyä menimme ravintolaan syömään, jonka jälkeen samanlainen kierros laivalla ja lopulta päädyimme leikkihuoneeseen. Pikkusisko löysi itselleen kaverin, isoveli halusi pelata oppimiaan korttipelejä. Näin se matka sujui rattoisasti, kunnes olimme yhtäkkiä kotisatamassa kello 18 maissa illalla. Tuntuu hassulta ajatella, että olimme lähteneet vasta edellisenä päivänä reissuun. Matka tuntui paljon pidemmältä ja meidän miniloma oli tosi ihana. Olisi kiva kuulla, jos saitte tästä postauksesta uutta tietoa tai ideaa lähteä reissuun. 🙂

Kaupallinen yhteistyö : Original Sokos Hotel Arina

Lappiin on meiltä Vaasasta aika pitkä matka. Useimmiten ajamme sen putkeen, lapset ja koiranpentu ovat hyviä matkustajia eivätkä turhista nurise, mutta joskus on kiva pätkäistä matka ja jäädä yöksi Ouluun. Oulu on meiltä katsottuna noin puolessa välissä matkaa ja Oulu on kiva kaupunki, vaikka sen seinistä tuttu slogan ehkä muuta väittääkin. Olemme yöpyneet lasten kanssa Original Sokos hotel Arinassa aiemminkin, kesällä Oulun keskusta oli tosi ihana ja siellä oli kiva kierrellä. Nyt näin talvipakkasilla olikin ihana parkkeerata auto lämpimään pysäköintihalliin ja katkaista kotimatka pienellä hemmottelulla. Sitähän se on, yö hotellissa ihanine aamupaloineen ja puhtaine lakanoineen, hemmottelua.

Meidän perheeseen kuuluu kaksi lasta ja koiranpentu, joten ajattelin hotellihuoneen löytymisen olevan vaikeaa. Sitä se ei ainakaan Arinassa ollut, sillä meille löytyi ihana huone, jossa oli lapsille oma sänky ja koirakin oli lämpimästi tervetullut. Kaiken lisäksi huone oli juuri uudistettu ja aivan ihanasti sisustettu! Mielikuvissa koirahuoneet oli ehkä hieman erilaiset, kuin se, mihin astuimme.

Arinassa on uudistettu huoneita, meidän huoneen teemana oli lohi. Huone oli kaunein ja kodikkain, missä olen vieraillut. Meidän 10 kk ikäinen Walesinspringerspanielin pentu nuuhki täpinöissään huonetta ja tutki jokaisen pienen nurkan. Koiralle tuli huoneen mukana vähän herkkuja ja lemmikkikäärme ja lisäksi saimme hyvän tietopaketin paikallisista koirapuistoista ja lemmikkiystävällisistä ravintoloista. Jos olisimme olleet yhtään pidempään, olisimme lähteneet puistoilemaan pitkän ajopäivän jälkeen. Tällä kertaa kiertelimme hotellin ympäristössä tutustumassa uusiin nurkkiin.

Sillä välin, kun pentu ulkoili, minä kävin ihmispentujen kanssa kuluttamassa virrat pois Arinan uudistetussa leikkihuoneessa. Uusi leikkihuone olikin aivan valtava ja siellä riitti tilaa peuhata! Oli autorataa, liukumäkeä, pallomerta, lukunurkkauksia, kiipeilymahdollisuuksia ja ihan kaikkea, mitä voi leikkihuoneelta kaivata! Siellä vierähti lasten kanssa tovi jos toinenkin ja ihan hiestä märkinä lähtivät sieltä kohti huoneessamme ollutta saunaa. Monessa pienessä saunassa käyneenä nämä löylyt olivat kyllä todella hyvät. Väsytettyinä lapset ja pentu kävivät unille ja hyvin meitä kaikkia nukuttikin.

Olen joskus aiemminkin maininnut täällä, miten minä ja esikoinen ollaan hotelliaamupalojen suuria ystäviä. Muutkin perheenjäsenet toki siitä nauttivat, mutta ehkä ei ihan samalla tasolla. Lapset, varsinkin esikoinen rakastavat kerätä lautaselleen juuri niitä tarkkaan valittuja herkkuja, eikä minulla ole siihen mitään puuttumista. Itse nautiskelen yhtä hartaasti aamupalan antimista. Saimme mahat täyteen aamupalalla ja pentu pääsi aamulenkilleen ja siitä olikin hyvä jatkaa matkaa kotia kohti.

Vierailu oli ihana, tätä hotellia voin vain lämmöllä suositella kaikille muillekin, kuin pohjoiseen matkaaville.

Kaupallinen yhteistyö: Wasa Up- kiipeilykeskus

Meillä oli vuosipäivä viime viikolla ja halusimme juhlistaa sitä treffeillä. Nykyään tulee käytyä harvoin ravintolassa treffeillä, yleensä vietämme yhteistä aikaa metsässä tai lenkillä, joten oli kiva järjestää jotain hieman erityistä tähän hetkeen. Paljon on asiat muuttuneet näiden 14 vuoden aikana, kun on vuosipäivän lisäksi hääpäivä, kihlapäivä, äitien- ja isänpäivä juhlittavana, joten vuosipäivän kunniaksi on tullut vähemmän käytyä treffeillä. Ensimmäisiä vuosipäiviä juhlistettiin esimerkiksi Tallinnan tai Riikan reissuilla, parina viime vuonna ollaan oltu kotisohvalla ja laitettu jotain hyvää iltapalaa. Tänä vuonna päätimme kuitenkin lähteä treffeille ja koska yhdessä tekeminen on ihanaa ja liikkuminen yhdistää meitä, vietimme treffejä kiipeilyn yksityistunnille Wasa Up:lla. Kävimme aiemmin esikoisen kanssa kiipeilemässä ja se oli todella hauskaa! Meille jäi seinän kanssa muutamia selvittämättömiä asioita, joten täytyi päästä uudelleen kokeilemaan, jospa ne asiat tällä kertaa ratkeaisi.

Kiipeilyn yksityistunti varataan etukäteen ja se suunnitellaan jokaiselle asiakkaalle tarpeen mukaan. Tunnille voi mennä yksin tai yhdessä, meille oli oikein hyvä mennä yhdessä niin pääsimme samalla kannustamaan toisiamme ja kokeilemaan yhdessä uusia haasteita. Meillä ei varsinaisesti ole paljoa kokemusta kiipeilystä, joten meidän tunnilla harjoiteltiin kiipeilytekniikan alkeita, kokeiltiin boulderointia ja saimme testata yläköysikiipeilyä, missä varmistimme toinen toisiamme. Viimeksi mainittua saimme kokeilla vain ammattilaisen valvovan silmän alla, tähän täytyy käydä erikseen kurssi, jos haluaa toimia varmistajana. Kiipeilykeskusessa voi aivan hyvin käydä ilman tätä kurssia, sillä itsevarmistavia ratoja on monia ja ratojen otteet vaihtuvat aina säännöllisin väliajoin. Boulderointia, missä ei käytetä valjaita ja köysiä voi harrastaa ilman varsinaista kurssia. Helpompaa se saattaa olla, kun on saanut edes pientä kosketusta tekniikkaan.

Boulderointi olikin jännittävä juttu, mitä emme uskaltaneet viime kerralla edes kokeilla. Minä luulin, että omilla lähes olemattomilla käsivoimilla ei moiseen edes pysty, joten olisi tämäkin jäänyt kokeilematta ilman ammattilaisen avustusta ja muutaman oikean tekniikan tuomaa apua. Kun sitten kokeilin, huomasinkin pysyväni seinällä. En siis heti mätkähtänyt patjalle, kuten olin olettanut tapahtuvan. Se oli kyllä mahtava tunne, kun pääsin kiipeämään seinän päälle! Ai että, harvoin tulee tuollaisia endorfiiniryöppyjä urheilusta, varsinkaan kun lentopalloura on taaksejäänyttä aikaa. Ainahan urheilusta tulee hyvä olo, mutta tuo itsensä ylittäminen on kyllä mahtava tunne.

Se ratkaisettomaksi jäänyt asiakin aukesi tällä kertaa, kun yksi rata jäi viimeksi viimeistä silausta vaille valmiiksi. En millään ylettynyt ylös asti, mutta tällä kertaa tein sen! Se ei vaatinutkaan mitään ylivoimaisia ponnistuksia, vaan tekniikkaa ja oikeita jalansijoja. Miehelleni taisi edelleen jäädä hampaankoloon jotain, mutta hänpä olikin valinnut hieman vaikeamman seinän kuin minä.. Täytyypä viedä hänet uudelleen kiipeilemään, jospa se seinä sillä kertaa vallotettaisiin!

Tämä tunti antoi maistiaisen kaikesta ja saattoi hyvinkin johtaa hurahtamiseen.. Tunnin jälkeen sai jäädä kiipeilemään omatoimisesti, mutta eipä niitä voimia tämän jälkeen enää riittänyt. Tunteja voi tosiaan varata, kuten mainitsin ja tämä voisi olla mainio lahja esimerkiksi isänpäiväksi tai sitten jouluksi, jos ei halua antaa ystävälleen tai puolisolleen mitään aineellista lahjaa. Me menemme ainakin uudestaan ja joulun tienoilla, kun meidän perheen pikkusisko täyttää 4, viemme hänetkin kiipeilemään!

Kaupallinen yhteistyö: Ähtäri Zoo

Syysloma on jo ovella ja mekin halusimme tehdä jotain vähän erityistä syysloman kunniaksi. Meidän perhe pääsi vierailemaan Ähtärin eläinpuistossa, mistä olemme puhuneet jo pitkään. Emme olleet perheenä siellä vielä käyneetkään, viimeinen vierailuni sinnepäin tapahtui joskus ala-asteella, kun teimme luokkaretken Ähtärin eläinpuistoon ja Mini-Suomeen. Eläinpuiston viimeisimmät eläinhankinnat kiinnostivat minua kovasti, jättiläispandat ovat olleet lempparieläimiäni aina, joten oli ihana vihdoin päästä näkemään noita suloisia nalleja ihan läheltä!

Isopandojen asumukset olivat Pandatalossa, josta kierroksen voi aloittaa. Toinen söpöläinen köllötteli sisällä ja toinen pandoista oli ulkona evästämässä. Sisällä kehotettiin olemaan hiljaa, koska pandat ovat herkkiä äänille. Meitä vierailijoita oli paikalla todella vähän, joten meluun reagoivat liikennevalot eivät edes värähtäneet. Sisätiloissa saimme myös tutustua pandojen elämään ja siihen työhön, mitä Ähtäri Zoo tekee pandojen suojelun hyväksi. Ähtäri valikoitui pandojen elinpaikaksi otollisen ilmaston ansiosta ja mielestäni Ähtärin eläinpuisto tekee mahtavaa työtä myös muiden lajien suojelun hyväksi.

Osa eläimistä on saapunut Ähtäri Zoohon suoraan luonnosta, kun esimerkiksi Ähtärin ketut on pelastettu luonnosta ja ihmisen lemmikkinä olosta Ähtärin hoteisiin. Myös esimerkiksi muutama pöllö on pelastettu luonnosta Ähtärin eläinpuistoon viettämään eloaan. On hienoa kertoa lapsillekin näitä tarinoita ja kertoa heille samalla eläintensuojelusta sekä uhanalaisista eläimistä. Harvinainen lumileopardi olikin vaikuttava näky, kun se istui häkkinsä reunalla tarkkailemassa ohikulkevia ihmisiä. Ilvekset olivat vaikuttavia loikkineen ja sudet näykkiessään heille tarjottuja lihanpaloja. Oli aikamoisen jännittävä nähdä noita isoja petoja. Vielä vaikuttavampi näky oli tietysti karhut, jotka loikoilivat luolansa suulla saalista pureskellen. Lapset rakastivat karhujen katsomista, toivoivat jopa törmäävänsä niihin luonnossa. Itse en yhdy heidän toiveeseen, mutta saimmepahan hyvän keskustelun siitä, miten tulee toimia, jos oikeasti näkee karhun luonnossa. Keskustelua herätti myös se, miten pitää aina jättää poikaset rauhaan, vaikka kuinka olisivat yksin.

Eläinpuiston reitti oli noin kolme kilometriä pitkä, mutta ei se siltä tuntunut. Esikoinen käveli mukisematta koko matkan ja niin olisi varmaan pikkusiskokin tehnyt, jos meillä ei olisi ollut kärryjä mukana. Kärryjä löytyy myös alueelta, joten omia rattaita ei välttämättä tarvitse. Lasten riemuksi alueella oli muutama leikkipaikka, joihin jäimme hetkeksi leikkimään. Meidän lapset jaksavat kävellä paremmin, kun ovat hetken saaneet touhata ihan jotain muuta. Reitin varrella oli myös monia vessoja ja useampi mahdollisuus käsienpesuun. Ohitimme myös ainakin kolme eri eväspaikkaa, jokaisessa oli mahdollisuus lämmittää nuotio ja syödä eväitä grillin tai nuotion äärellä. Yhdessäkin taukopaikassa oli ainakin kuusi grilliä, joten siinä saa moni lämmittää eväänsä.

Eräskin näistä taukopaikoista oli hirviaitauksen vieressä ja suurikokoinen herra (tai rouva) hirvi tulikin meitä tervehtimään. Hän olisi luultavasti halunnut rapsutuksia, kun pisti päänsä aitauksen välistä.. Lapset olisivat tietysti halunneet silittää kaikkia eläimiä, mutta onneksi kyltit kertoivat eläinten luulevan sormia maukkaiksi makupaloiksi, joten lapsetkaan eivät protestoineet. Kierros oli nopeasti käyty läpi ja jälkikasvu olisi halunnut uudelle kierrokselle. Ilma oli aika kolea ja tuulinen, joten lähdimme kuitenkin autoon lämmittelemään ja syömään loput eväistä. Ajomatkaa Ähtäriin tulee Vaasasta noin kaksi tuntia, joka on mielestäni vielä hyvä matka päiväretkeä ajatellen. Alueella on muutama ravintola ja kahvila ja majoitustakin järjestetään. Syyslomalla on luvassa muitakin tapahtumia alueella. Vaikka oli vilpoinen ilma, ei se tainnut ketään vaivata, kunhan oli tarpeeksi vaatetta päällä. Eläimet olivat virkeitä ja aktiivisia, joten ajankohta oli ehkä parempi, kuin kuumana kesäpäivänä. Suosittelen lämpimästi vierailemaan Ähtäri Zoossa, tämä on mainio kohde vaikkapa syyslomalle.

Kaupallinen yhteistyö Wasa Upin kanssa

Esikoisella on syntymäpäivä huomenna ja hän täyttää mahtavat kuusi vuotta. Meillä on ollut tapana antaa esikoiselle lahjaksi yhteistä tekemistä tai kokemista, koska näistä lahjoista jää aina parhaimmat muistot. Tänä vuonna kävimme kokeilemassa kiipeilyä Wasa Upissa. Olin ollut etukäteen yhteydessä sinne ja kysellyt, kuinka pieni voisi pärjätä heidän seinällään ja alaikäraja kiipeilykeskukseen on 4 vuotta, joten se oli meidän tarpeisiin juuri sopiva. Pikkusisko jäi jalkaa polkien isovanhempien hoteisiin, joten taidamme tietää jo, mitä hänen kanssaan teemme, kunhan 4-vuotis syntymäpäivä koittaa..

Wasa Up on vaasalainen kiipeilykeskus, jossa voi harrastaa monipuolisesti useampia lajia, mm. kiipeilyä, boulderointia, acrojoogaa, pilatesta ja esteratajuoksua, eli OCR:ää. Heidän mainoslauseena toimiva ”Liikunta, jossa on sisältö”, on oikein kuvaava heidän toimintaa ajatellen. Kiipeilykeskus sijaistee kauniilla paikalla Åbo Akademin kanssa samassa rakennuksessa Rantakadulla. Aikaa kiipeilyyn ei tarvinnut varata etukäteen ja varusteetkin saa paikan päältä. Paikan päälle voi vain mennä kokeilemaan kiipeilyä tai voi varata itselleen kurssin, missä tutustuu tarkemmin lajin saloihin.

Meillä ei mieheni kanssa juurikaan ole kiipeilykokemusta. Lukioaikoina tuli liikuntatunnilla käytyä Vaasan vesitornissa kiipeilemässä, mutta siitäkin on jo 15 vuotta aikaa..Wasa Upissa saimme alkuun hyvän ohjeistuksen valjaiden käytöstä, varustuksesta ja tutustuimme eri ratojen profiiliin. Muita kiipeilijöitä oli jonkun verran, mutta ratoja on paljon, joten meille löytyi sopivan hiljainen nurkka, missä saimme rauhassa harjoitella kiipeilyä. Esikoinen toimi mallioppilaana ja Wasa Upin ohjaaja auttoi meidät alkuun seinäkiipeilyn kanssa. Esikoinen kiipesi aluksi vain metrin verran maasta, jonka jälkeen ruvettiin harjoittelemaan alastuloa.

Alastulo olikin kaikkein haastavinta minulle ja esikoiselle. Olimme kokoajan kiinni katosta roikkuvassa turva-valjaasta, joten varmistajaa kiipeilylle ei tarvittu. Minä kiipesin tietysti heti niin pitkälle kun pääsin ilman, että ajattelin alastuloa. En pelkää korkeita paikkoja, mutta kun tuli se hetki, että piti päästää irti seinästä ja luottaa ensimmäisen kerran varmistajaan, meinasi tulla pupu pöksyyn. Olin aiemmin kannustanut poikaani vain päästämään irti ja olin seissyt ihan hänen ulottuvillaan ottamassa häntä vastaan. Tehtävä osoittautui vaikeaksi ja muutaman ensimmäisen kerran hän tuli askelmia alas, kunnes oli kerännyt riittävästä rohkeutta päästämään irti. Mieheni näytti kyllä monesti mallia meille, että tästä vaan ja hän sentään pelkää hieman korkeita paikkoja.. Ensimmäisellä kerralla, kun minun piti päästää irti, oli esikoinen videoimassa suoritustani ja nauhalle taltioituikin koko neuvottelu siitä, pitäisikö päästää irti vai ei.. No, kannattihan se päästää, vaikka jännitti, koska siten pääsi uudestaan kiipeämään!

Esikoinen on rohkea kuusi-vuotias, joka rakastaa kokeilla kaikenlaisia uusia lajeja, joten tämä sopi hänelle mainiosti. Hän kiipesi joka kerta pidemmälle ja viimeisellä kerralla uskaltautui ihan ylös saakka. Koska keskuksessa on monta rataa, sai hän rauhassa kiivetä juuri niin pitkälle, kun hän uskalsi ja sai aina aloittaa uudestaan, ilman että tarvitsi päästää muita radalle. Emme olleet kokeilleet kiipeilykenkiä aiemmin ja ne olivat yllättävän tehokkaat (joskin hieman epämukavat alkuun) apuvälineet kiipeilyyn.

Meille kaikille jäi halu kokeilla uudelleen kiipeilyä ja meidän täytyy ehdottomasti ottaa mukaan pikkusisko, kun hän joulun alla täyttää neljä vuotta. Hän on myös aikamoinen kiipijämestari, joten hänkin tulee varmasti nauttimaan tästä. Myös me aikuiset haluamme päästä uudelleen, ehkä jopa kahdestaan, niin saisimme paremmin testattua omia rajojamme. Minua ainakin jäi harmittamaan yksi rata, joka jäi viimeistä palaa vaille valmiiksi.. Meidän perheeltä Wasa Up saa täydet suosittelut, kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa!

Pääsimme viikko sitten nauttimaan syyslomasta Äkäslompolossa ja Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemissa. Rakastan syksyä ja syksy on suurella todennäköisyydellä minun lempivuodenaikani Lapissa. Saatan tosin muuttaa mieltäni taas talvella ja sitten uudestaan kesällä. En ole edes käynyt Lapissa kaikkina kahdeksana vuodenaikana, joten en varmuudella voi vielä sanoa mikä on lempparini. Syksy on kuitenkin mahtavaa aikaa väriloiston ja villapaitakelien ansiosta ja vielä paremman siitä tekee meidän synttärit. Tämä reissu ajoittui ihan syyskuun alkuun, joten virallista päivää ei kenelläkään sankareista ollut, mutta käytin tilaisuuden hyväksi ja annoin miehelleni syntymäpäivälahjaksi päivän Ylläs Bike Parkissa, jossa saa ajella alas tuntureita hyvää vauhtia. Hän nautti päivästään rinteissä ja samaa tekivät tietysti myös meidän lapset. Koska mitä isommat edellä, sitä pienet perässä..

Meillä oli lasten omat pyörät matkassa, joten vuokrasimme pyörän ja varusteet vain Mikaelille. Lasten suureksi riemuksi he tosiaan saivat harjoitella alamäkiajoa sen aikaa, kun isä nauttii omasta ajasta, eli olin laskenut meille tähän touhuun koko hissien aukioloajan verran aikaa.. Hissit aukesivat kello 11, joten olimme pelipaikalla suurin piirtein silloin. Lapsille paikka oli tuttu edellisten talvien laskettelusta, joten he osasivat lähteä suuntaamaan mattohissille jo saman tien, kun saavuttiin Ylläksen rinteille.. Isompaa täytyi hieman toppuutella ja pienempää lähteä valvomaan, joten saivat luvan lähteä laskemaan vasta, kun olin kerennyt mukaan hissiin. Lasten ja aloittelijoiden mäkenä toimi sama rinnepätkä, kun mikä talvella toimii lasten mäkenä. Mattohissi oli (onneksi) päällä kesälläkin, oli mainiota astua pyörän kanssa hissiin ja nousta sillä ylös rinnettä. Oma veikkaukseni oli, että jos hissi ei ole päällä, lapset väsähtävät ennätysvauhtia. Hissin viedessä lapset (ja minut) ylös, sai kaiken energian käyttää laskemiseen.

Esikoinen täyttää kuusi vuotta ja hänellä on ihan hyvä pyörä olemassa, tosin tähän touhuun tarvittaisiin jousitettu pyörä jos tahtoisi harrastaa vähän enemmän. Lasten rata oli kivituhkaa, joten kovinkaan suuria kuoppia tai muita esteitä ei reitillä ollut ja sitä pitkin oli helppo laskea. Pikkusisko laski potkupyörällään, joka oli aivan passeli hänelle tähän touhuun. Lapsille oli kaksi eri reittiä, kummatkin aika sopivan mittaisia pätkiä. Ilman kaatumisia ei toki selvitty, mutta olisihan se ollut suoranainen ihme, jos kuuden tunnin alamäkiajosta olisi ehjin nahoin selvinnyt.. Isompia haavereita ei onneksi sattunut, mutta muutama naarmu käsissä ja polvissa oli annettava lajin kunniaksi..

Aiempaa kokemusta ei kenelläkään tällaisessa maastossa ajamisesta juurikaan ollut, mutta meidän lasten ennakkoluuloton asenne kaikkia aktiviteetteja kohtaan on kyllä mahtava. Esikoinen lähti saman tien taluttamaan pyöräänsä vielä vähän ylöspäin, jotta saa laskea pidemmän matkan. Hän laski alkuun varovasti, mutta loppua kohden mutkat tultiin aina vaan kovemmalla vauhdilla. Minua pyydettiin ottamaan kuvaa milloin mistäkin kohdasta tai hienosta jarrutusjäljestä tai muuten vaan, koska tämä oli ”kivempaa kun olin osannut edes ajatella”. Olimme käyneet lasten kanssa muutamalla pump track-radalla kokeilemassa, joten jonkunlainen tuntuma heillä oli erilaisiin ratoihin, mutta tämä oli heistä kummastakin tosi hauskaa. Itse en todennäköisesti uskaltaisi laskea alas rinnettä, mutta sitä en lapsille kertonut, ettei äidin jännitys tarttuisi heihin. Aluksi kuljin pikkusiskon vieressä, kun hän laski alas, mutta aika nopeasti riitti se, että seisoin puolessa välissä rinnettä katsomassa tai auttamassa kaatuneita ylös. Suurin roolini oli nauttia lasten riemusta ja ruokkia nälkäiset.

Ylläksen rinteiden alaosassa on lasten oma alue, missä on leikkipuisto, laavu ja talvella pulkkamäki, joka toimi meidän muonituspisteenä tämän(kin) kerran. Lämmitimme nuotiolla hodarit ja nautimme eväspaussista. Kävimme samalla reissulla myös Ylläksen huipulla, menimme gondolilla ylös ja saimme samalla ihastella (ja vähän kauhistella) mieheni ja muiden pyöräilijöiden laskemista alas huipulta. Jos olette matkaamassa Ylläksen maisemiin lasten kanssa, käykäähän ehdottomasti kokeilemassa Bike Parkia, se on avoinna ainakin koko syyskuun!