Kaupallinen yhteistyö : Original Sokos Hotel Arina

Lappiin on meiltä Vaasasta aika pitkä matka. Useimmiten ajamme sen putkeen, lapset ja koiranpentu ovat hyviä matkustajia eivätkä turhista nurise, mutta joskus on kiva pätkäistä matka ja jäädä yöksi Ouluun. Oulu on meiltä katsottuna noin puolessa välissä matkaa ja Oulu on kiva kaupunki, vaikka sen seinistä tuttu slogan ehkä muuta väittääkin. Olemme yöpyneet lasten kanssa Original Sokos hotel Arinassa aiemminkin, kesällä Oulun keskusta oli tosi ihana ja siellä oli kiva kierrellä. Nyt näin talvipakkasilla olikin ihana parkkeerata auto lämpimään pysäköintihalliin ja katkaista kotimatka pienellä hemmottelulla. Sitähän se on, yö hotellissa ihanine aamupaloineen ja puhtaine lakanoineen, hemmottelua.

Meidän perheeseen kuuluu kaksi lasta ja koiranpentu, joten ajattelin hotellihuoneen löytymisen olevan vaikeaa. Sitä se ei ainakaan Arinassa ollut, sillä meille löytyi ihana huone, jossa oli lapsille oma sänky ja koirakin oli lämpimästi tervetullut. Kaiken lisäksi huone oli juuri uudistettu ja aivan ihanasti sisustettu! Mielikuvissa koirahuoneet oli ehkä hieman erilaiset, kuin se, mihin astuimme.

Arinassa on uudistettu huoneita, meidän huoneen teemana oli lohi. Huone oli kaunein ja kodikkain, missä olen vieraillut. Meidän 10 kk ikäinen Walesinspringerspanielin pentu nuuhki täpinöissään huonetta ja tutki jokaisen pienen nurkan. Koiralle tuli huoneen mukana vähän herkkuja ja lemmikkikäärme ja lisäksi saimme hyvän tietopaketin paikallisista koirapuistoista ja lemmikkiystävällisistä ravintoloista. Jos olisimme olleet yhtään pidempään, olisimme lähteneet puistoilemaan pitkän ajopäivän jälkeen. Tällä kertaa kiertelimme hotellin ympäristössä tutustumassa uusiin nurkkiin.

Sillä välin, kun pentu ulkoili, minä kävin ihmispentujen kanssa kuluttamassa virrat pois Arinan uudistetussa leikkihuoneessa. Uusi leikkihuone olikin aivan valtava ja siellä riitti tilaa peuhata! Oli autorataa, liukumäkeä, pallomerta, lukunurkkauksia, kiipeilymahdollisuuksia ja ihan kaikkea, mitä voi leikkihuoneelta kaivata! Siellä vierähti lasten kanssa tovi jos toinenkin ja ihan hiestä märkinä lähtivät sieltä kohti huoneessamme ollutta saunaa. Monessa pienessä saunassa käyneenä nämä löylyt olivat kyllä todella hyvät. Väsytettyinä lapset ja pentu kävivät unille ja hyvin meitä kaikkia nukuttikin.

Olen joskus aiemminkin maininnut täällä, miten minä ja esikoinen ollaan hotelliaamupalojen suuria ystäviä. Muutkin perheenjäsenet toki siitä nauttivat, mutta ehkä ei ihan samalla tasolla. Lapset, varsinkin esikoinen rakastavat kerätä lautaselleen juuri niitä tarkkaan valittuja herkkuja, eikä minulla ole siihen mitään puuttumista. Itse nautiskelen yhtä hartaasti aamupalan antimista. Saimme mahat täyteen aamupalalla ja pentu pääsi aamulenkilleen ja siitä olikin hyvä jatkaa matkaa kotia kohti.

Vierailu oli ihana, tätä hotellia voin vain lämmöllä suositella kaikille muillekin, kuin pohjoiseen matkaaville.

Marraskuu alkaa olla jo hiukkasen yli puolenvälin ja vaikka kivenkovaa väitän muulle perheelle, että joulujutut saisi vielä odottaa, olen itsekseni jo suunnitellut joulua aika paljon. 😀 Olemme sopineet jouluruuista, olen ostanut jo muutaman joululahjan ja tiedän joitain lasten toiveita, vaikka virallista toivelistaa ei ole vielä kirjoitettu. Lelulehdistä on kyllä rastitettu joka ikinen lelu, mutta ehkä sitä pitää vielä työstää.. Joulun aika on ihanaa ja ehkä viikon päästä meilläkin on tähdet ikkunoissa, mutta sitä ennen eletään vielä hiljaista suunnitteluvaihetta. Siispä ajattelin kirjata ylös tämän vuoden joulukalenterin sisällön. Meillä kotona asustelee Teppo-niminen kotitonttu, joka on jo monena vuonna tehnyt meidän perheelle joulukalenterin. Tänä vuonna Teppo on ollut meillä kesätöissäkin, sillä kaikenlaista on sattunut niin meidän aikuisten kun lastenkin toimesta.. Mutta tosiaan, Teppo keksii meille joulun odotukseksi kaikenlaista kivaa tekemistä myös siksi, että minä saisin kaiken hoidettua rauhassa, eikä sitten kertarysäyksellä.. Ensimmäistä kertaa blogiani lukeville: suunnittelija ja listojen rakastaja täällä hei. Tänä vuonna olenkin opiskeluhommissa eikä aikaa ole samalla lailla kuin kotiäiti-vuosina, joten jos joku tuntuu liian raskaalta, voi päivien luukkuja vaihtaa päikseen. Kannattaa vaan itse pitää mielessä mitä mihinkin pussiin sujauttaa..! Listaan tähän useampia tehtäviä alle, niin on ainakin vaihtoehtoja jos tuntuu ettei pysty alkuperäistä suunnitelmaa toteuttamaan rauhallisin mielin. Muutama päivä on meidän kalenterissa lyöty lukkoon jo etukäteen, vinkkinä myös muille.

Tänä vuonna meidän kalenterista löytyy joitain näistä:

• Ensimmäisenä päivänä kalenteri on ilmestynyt ja sieltä tulee kirje Tepolta. Teppo on piiottanut ympäri taloa joulukirjoja, joita lapset saavat etsiä 1.12
• Kodin koristelu
• Piparien leivonta
• Piparitalon rakennus
• Muiden jouluherkkujen leivonta
• Lintujen joululahja (siemenkakku pihalle)
• Hyväntekeväisyyteen joululahja (esim. Hope)
• Joulukorttien askartelu
• Jouluinen askartelu
• Lasten kauneimmat joululaulut 5.12
• Edvininpolun joulupuuro 11.12
• Joulumarkkinat
• Kuusen haku
• Kuusen koristelu
• Retki
• Yökyläily mummilassa
• Peli-ilta
• Elokuva-ilta
• Herkkuiltapala
• Kirjastosta joulukirjoja
• Uinti
• Pulkkamäki-optio
• Jäälyhdyt (saa nähdä tuleeko pakkasta..)
• Meillä vietetään myös pikkusiskon syntymäpäiviä jouluna, joten silloin tulee hänelle kirje Tepolta
• Joulusauna
• Aatto

Aineettomia joulukalentereita löytyy useastakin blogista, mutta tämä on meillä hyväksi havaittu kaava. Tämä ei ole millään lailla sitova ja jos kiire painaa päälle niin pussiin voi sujauttaa vaikkapa pienen herkun. Meillä on ollut joskus myös huulirasva, pinnejä, pampuloita, pikkulego osiksi hajotettuna, pikkuauto tai muuta vastaavaa. Mikä vaan on lasten mielestä menestys, joten en malta odottaa joulukuun ensimmäisen aamua, kun lapset tulevat vintistä alas keittiöön. Ai että, ihanaa joulun suunnittelua kaikille!

Lokakuussa luonnon värit sammuu ja luonto alkaa valmistautua talviteloille. Silloin on omalla tavallaan kaunista, mutta kyllä tähän vuodenaikaan kaipailee jotain piristystä arkeen. Viime vuoden lokakuussa löimme naapureiden kanssa viisaat päät yhteen ja suunnittelimme pitävämme pihajuhlat. Juhlien teemana oli satokausi, kekri, kurpitsajuhlat ja halloween. Jokaiselle jotain. Viime vuoden juhlat oli menestys, joten mitä sitä hyvää kaavaa menee rikkomaan. Järjestimme siis uudelleen pihajuhlat meidän pihalla, johon oli kutsuttu muutama naapuruston perhe.

Valmistelimme lasten kanssa juhlia koko lokakuun ajan aina pikkuhiljaa koristeita tehden. Juhlat järjestettäisiin samoja periaatteita noudattaen, kuten muutkin meidän juhlat, eli koristeet voidaan valmistaa itse tai käyttämällä jo olemassa olevia koristeta hyödyksi. Olen säästänyt vanhoja halloween koristeita 10 vuoden takaa, kun järjestimme ystäväni kanssa naamiaiset, silloin oli kyllä hieman eri elämäntilanne ja juhlatkin hieman erilaiset. 😀 Viime vuonna teimme lasten kanssa vanhoista lasipurkeista kurpitsa- ja kummituslyhtyjä maalia ja sideharsoa apuna käyttäen. Niitä teimme ainakin 10 kappaletta, joita sitten oli eri puolilla pihaa. Tänä vuonna askartelimme lisää kummituksia ja lapset askartelivat kivistä kurpitsoita, kummituksia, lepakoita ja hämähäkkejä. Maalilla, liimalla ja kartongilla saa ihmeitä aikaan!

Pidimme juhlat meidän pihalla, katoimme pergolaan juhlapöydän ja koristukset. Pihakalusteet oli jätetty ulos vielä tätä tilaisuutta varten, joten meillä oli vielä kaikki valmiina pihalla. Pergola on katettu purjekankailla, joten pieni tihkusadekaan ei haittaa. Hankimme kesällä pienen terassinlämmittimen ja tulikorissa paloi nuotio, joten kenelläkään ei tainnut olla tänäkään vuonna kylmä. Juhlien valmistelu ei jäänyt ollenkaan yksin minun harteilleni, sillä pidimme juhlat nyyttärimeiningillä. Lapset rakastavat nakkien ja vaahtokarkkien grillaamista, joten niitä oli tarjolla, samoin kuin kamalia karkkeja, mehua, pikkupizzoja, glögiä lämmikkeeksi, kuppikakkuja ja kaiken maailman herkkuja. Viime vuonna tarjolla oli kummitusmarenkeja ja vaahtokarkkihampaita.

Olimme suunnitelleet jotain pientä ohjelmaakin lapsille, mutta he ovat sen verran kekseliäitä, että lähtivät itse leikkimään jo aika pimeään puistoon (joka on meitä vastapäätä) otsalampuin varusteltuna. Olimme ajatelleen leikkiä piilosta pimeässä, mutta eipä meidän panosta tähän tarvittu. Viime vuonna leikkinä oli heijastinsuunnistus, joka on lasten mielestä aina ihana leikki. Kun kaikki panostivat pienesti tähän yhteiseen juhlaan, saimme ihanat juhlat pienellä vaivalla piristämään tätä pimeää vuodenaikaan. Ehkäpä tästä on muodostumassa jo jonkunlainen perinne, ainakin minä näin toivon.

Kaupallinen yhteistyö: Wasa Up- kiipeilykeskus

Meillä oli vuosipäivä viime viikolla ja halusimme juhlistaa sitä treffeillä. Nykyään tulee käytyä harvoin ravintolassa treffeillä, yleensä vietämme yhteistä aikaa metsässä tai lenkillä, joten oli kiva järjestää jotain hieman erityistä tähän hetkeen. Paljon on asiat muuttuneet näiden 14 vuoden aikana, kun on vuosipäivän lisäksi hääpäivä, kihlapäivä, äitien- ja isänpäivä juhlittavana, joten vuosipäivän kunniaksi on tullut vähemmän käytyä treffeillä. Ensimmäisiä vuosipäiviä juhlistettiin esimerkiksi Tallinnan tai Riikan reissuilla, parina viime vuonna ollaan oltu kotisohvalla ja laitettu jotain hyvää iltapalaa. Tänä vuonna päätimme kuitenkin lähteä treffeille ja koska yhdessä tekeminen on ihanaa ja liikkuminen yhdistää meitä, vietimme treffejä kiipeilyn yksityistunnille Wasa Up:lla. Kävimme aiemmin esikoisen kanssa kiipeilemässä ja se oli todella hauskaa! Meille jäi seinän kanssa muutamia selvittämättömiä asioita, joten täytyi päästä uudelleen kokeilemaan, jospa ne asiat tällä kertaa ratkeaisi.

Kiipeilyn yksityistunti varataan etukäteen ja se suunnitellaan jokaiselle asiakkaalle tarpeen mukaan. Tunnille voi mennä yksin tai yhdessä, meille oli oikein hyvä mennä yhdessä niin pääsimme samalla kannustamaan toisiamme ja kokeilemaan yhdessä uusia haasteita. Meillä ei varsinaisesti ole paljoa kokemusta kiipeilystä, joten meidän tunnilla harjoiteltiin kiipeilytekniikan alkeita, kokeiltiin boulderointia ja saimme testata yläköysikiipeilyä, missä varmistimme toinen toisiamme. Viimeksi mainittua saimme kokeilla vain ammattilaisen valvovan silmän alla, tähän täytyy käydä erikseen kurssi, jos haluaa toimia varmistajana. Kiipeilykeskusessa voi aivan hyvin käydä ilman tätä kurssia, sillä itsevarmistavia ratoja on monia ja ratojen otteet vaihtuvat aina säännöllisin väliajoin. Boulderointia, missä ei käytetä valjaita ja köysiä voi harrastaa ilman varsinaista kurssia. Helpompaa se saattaa olla, kun on saanut edes pientä kosketusta tekniikkaan.

Boulderointi olikin jännittävä juttu, mitä emme uskaltaneet viime kerralla edes kokeilla. Minä luulin, että omilla lähes olemattomilla käsivoimilla ei moiseen edes pysty, joten olisi tämäkin jäänyt kokeilematta ilman ammattilaisen avustusta ja muutaman oikean tekniikan tuomaa apua. Kun sitten kokeilin, huomasinkin pysyväni seinällä. En siis heti mätkähtänyt patjalle, kuten olin olettanut tapahtuvan. Se oli kyllä mahtava tunne, kun pääsin kiipeämään seinän päälle! Ai että, harvoin tulee tuollaisia endorfiiniryöppyjä urheilusta, varsinkaan kun lentopalloura on taaksejäänyttä aikaa. Ainahan urheilusta tulee hyvä olo, mutta tuo itsensä ylittäminen on kyllä mahtava tunne.

Se ratkaisettomaksi jäänyt asiakin aukesi tällä kertaa, kun yksi rata jäi viimeksi viimeistä silausta vaille valmiiksi. En millään ylettynyt ylös asti, mutta tällä kertaa tein sen! Se ei vaatinutkaan mitään ylivoimaisia ponnistuksia, vaan tekniikkaa ja oikeita jalansijoja. Miehelleni taisi edelleen jäädä hampaankoloon jotain, mutta hänpä olikin valinnut hieman vaikeamman seinän kuin minä.. Täytyypä viedä hänet uudelleen kiipeilemään, jospa se seinä sillä kertaa vallotettaisiin!

Tämä tunti antoi maistiaisen kaikesta ja saattoi hyvinkin johtaa hurahtamiseen.. Tunnin jälkeen sai jäädä kiipeilemään omatoimisesti, mutta eipä niitä voimia tämän jälkeen enää riittänyt. Tunteja voi tosiaan varata, kuten mainitsin ja tämä voisi olla mainio lahja esimerkiksi isänpäiväksi tai sitten jouluksi, jos ei halua antaa ystävälleen tai puolisolleen mitään aineellista lahjaa. Me menemme ainakin uudestaan ja joulun tienoilla, kun meidän perheen pikkusisko täyttää 4, viemme hänetkin kiipeilemään!

Puutarhapäiväkirja

Tämän vuoden satokausi alkaa olla kerätty ja säilötty, ainakin oman pihan antimien osalta. Vielä voisin käydä poimimassa karpaloita ja ehkä koittaa sienionneani kertaalleen. Tuntuu siltä, että on hyvä kirjata ylös onnistumiset ja epäonnistumiset, jotta kevään koittaessa olisi jonkunlainen suunnitelma valmiina. Tämänvuotinen sato oli oikein onnistunut, viime vuoteen verrattuna runsaampi ja monipuolisempi. Siirsimme vuosi sitten keväällä kasvimaan uuteen paikkaan ja tänä keväänä jatkoimme sen parissa. Laitoimme kasvimaan reunukselle uudet kivet (vanhat tiilet) ja toimme kuorikatetta reunoille, jotta nyppimämme rikkaruohot pysyisivät poissa. Kasvimaasta tuli heti paljon viihtyisämpi ja tulihan siellä vietettyä kevään ja kesän aikana paljon aikaa viljelysten parissa.

Tänä vuonna istutimme kasvimaalle porkkanaa, perunaa, sipulia ja lehtikaalta. Lehtikaali ei menestynyt tällä kuumalla paikalla, mutta perunasadosta tuli erinomainen, samoin porkkanasta. Sipuli menestyi meillä nyt ensimmäistä kertaa ja siitäkin saimme hyvän sadon. Näitä kaikkea istutamme ensivuonna uudelleen, lisäksi täytyy mahduttaa punajuuri vielä kasvimaalle, koska se on minun ja esikoisen herkkua.

Kokeilimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa viljellä tomaattia ja veimme kasvimaalle yhden istutuslaatikon. Esikasvatin taimia ja hoivasin huolella, koulin valmiiksi ja kun istutin taimet laatikkoon, ne kuolivat. Haimme sitten puutarhamyymälästä muutaman valmiin ja vahvan luumutomaatin taimen ja istutimme ne laatikkoon. Rakensimme tukia tomaateille, mutta ne taipuilivat silti ja katkesivatkin. Näistäkin saimme silti satoa, kypsyttelemme edelleen pimeässä kellarissa tomaatteja meille napsittavaksi. Hyviä tulivat, ensi kesänä uusi yritys tomaateille!

Kasvimaan lisäksi meillä on istutuslaatikoita. Niihin istutimme tänä vuonna lehtikaalta, rucolaa, pinaattia, yrttejä, kesäkurpitsaa ja papuja. Lehtikaalesta olemme saaneet hyvän sadon, pakastin osan smoothieita varten ja osan olemme syöneet kesän mittaan. Yrtit ja muut vihreät menestyivät myös suhteellisen hyvin, tosin se osa yrteistä, jotka istutettiin tomaattien kanssa kuivahtivat. Paikka oli näille aivan liian kuuma. Kesäkurpitsat ostimme taimina, monet yritykset esikasvattaa ovat epäonnistuneet, mutta näin olemme saaneet hyvän sadon. Niin hyvän, että ensi kesänä en taida haluta kasvattaa kesäkurpitsaa. 😀 Pavut eivät tänä vuonna lähteneet, taisimme olla liian myöhässä niiden kanssa. Se jäi harmittamaan, koska pavut ovat todella hyviä.

Ensi kesän listalle tulee uutena punajuurten lisäksi ainakin valkosipuli. Ehkä voisi kokeilla härkäpapuakin, mutta saa nähdä. Meidän pihasta on myös saatu tänä vuonna mansikoita, viinimarjoja, vadelmia, jonkun verran omenia, luumuja ja pienen pieni sato pensasmustikkaa. Lisäksi ahomansikka valtasi kukkapenkkini, joten niistäkin olemme saaneet nauttia. Ehkä istutan kesäkukat ruukkuihin ja annan mansikoiden olla kukkapenkissä. 🙂 Metsästä olemme keränneet sieniä, mutta mustikat jäivät tältä kesältä poimimatta. Onneksi pakkanen on pullollaan muita marjoja niin ehkä se kompensoi niiden puutteen.

Esikoinen täytti viime viikolla 6 vuotta ja juhlimme niitä kahteen otteeseen. Ensimmäisenä juhlimaan tulivat lapsen kaverit ja viikonloppuna sukulaiset. Rakastan järjestää synttäreitä ja mielestäni on kiva pitää teemajuhlia. Meillä on ollut useampia teemoja jo, jääkiekkosynttärit, junasynttärit, olympialaiset ja pikkusiskon Frozen-synttärit. Tänä vuonna kiinnostuksen kohteena ovat olleet dinosaurukset, joten oli luonnollista järjestää dino-synttärit. Tuskin lapset piittaisivat, jos mitään teemaa ei olisi, mutta minulle tämä on mielekäs tapa järjestää lapselle syntymäpäiviä. Oman lisämausteen näihin syntymäpäiviin tuo se, että en juuri halua ostaa rekvisiittaa teeman mukaan, vaan askartelemme itse tai hankimme käytettynä jotain. Kun etsin inspiraatiota juhliin, törmäsin useampiin yrityksiin, jotka tarjoavat hienoja koristeita ja kertakäyttöastioita juhliin, mutta minulla tämä on kuitenkin pienen budjetin hommaa, enkä suosi juhlissa juuri kertakäyttöastioita. Ilmapallot ja servietit olivat kertakäyttöiset, mutta sen verran olen antanut myönnytyksiä tämän asian suhteen.

Askarreltiin yhdessä lasten kanssa koristeita juhlia varten kotona olevista materiaaleista. Minulla on kotona jonkin verran askartelutarvikkeita, joten materiaalia löytyi ihan hyvin. Selailimme yhdessä pinterestiä ja nappasimme sieltä ideoita niin koristeisiin, leikkeihin kun tarjoiluihin. Teimme puun lehti-köynnöksen, johon jokainen meistä leikkasi eri muotoisia lehtiä ja sitten ompelukoneella yhdistimme lehdet yhdeksi isoksi viiriksi. Lasten visio ei ihan kohdannut omani kanssa, mutta esikoisen juhlathan nämä ovat ja ihana siitä tuli, juuri lasten näköinen. Koristeiden virkaa toimitti myös kodissa olevat viherkasvit, jotka kuskattiin keittiöön tuomaan tunnelmaa. Väriteemaan sopivat ilmapallot pääsivät myös esille ja niistä on iloa vielä pitkään juhlien jälkeenkin. Pöytäkoristeina toimi erilaiset dinofiguurit, jotka koristivat niin ruokapöytää, kuin tarjoilupöytää.

Leikkejä varten askartelimme pahvista ison dinosauruksen pään, johon leikkasin reiän. Leikin tarkoituksena on ”metsästää” dinosaurus lasten korkkipyssyllä. Leikki oli menestys, kiinnitimme dinosauruksen pään kahteen laudanpätkään ja iskettiin maahan, jotta se pysyi pystyssä. Toinen leikki oli klassikko nimeltä ”aasin häntä”, tässä yhteydessä Triceratopsin sarvi. En ole kummoinen piirtäjä, mutta mallista onnistuu tällainenkin. Jokaiselle lapselle oli oma nimikoitu sarvi, joka sokkona yritettiin kiinnittää oikealle paikalle. Leikit leikittiin pihalla, joten huivin virkaa toimitti lasten omat pipot. Omat lapseni ovat sen verran epeleitä, että kurkkivat villapipon läpi, mutta fuskauksen huomasi helposti.

Tarjoilut olivat lähes kaikki maidottomia, munattomia, sekä gluteenittomia siitä syystä, että muutamalla kaverilla on yliherkkyyksiä. Halusin omankin mielenrauhani takia tarjota kaikille samaa, ettei tarvitse murehtia, ettei suuhun mene vahingossa vääriä ruokia. Lisäksi tuntuu kivalta, että kaikki voivat syödä samaa. Tarjolla oli mm. dinosauruksen suomuja (nachoja), lentoliskon ruokaa (karkkimatoja), kalaliskon suomuja (gluteenittomia lakuja), dinon munia (viinirypäleitä) muinaista mutaa (mutakakku) dinon luita (suolatikkuja, jotka olivat ainoat ei-sopivat), liskojuomaa (päärynä Mehukattia), esihistoriallinen siili (cokctail-tikku siili) ja mokkapaloja. Tarjoilut olivat menestys ja onneksi niitä jäi vielä seuraavallekin päivälle. 🙂

Meidän kaverisynttärit ovat noudattaneet samaa hyväksi havaittua kaavaa jo kolmet synttärit. Ensin leikitään pihalla, sitten syödään herkkuja, jonka jälkeen mahdollisten lahjojen avaus ja sisäleikkiä. Lapset eivät kerkeä riehaantua sisällä ennen kun synttärit ovat ohi, kun ovat ensin saaneet purkaa jännitystään pihalla. Meillä oli lapsia kymmenkunta ja kaikki sujui ihanan hyvin ja rauhallisesti, vaikka synttärit olivat perjantai-iltana. Esikoisella on kivoja kavereita ja onneksi yhden kaverin pikkusiskosta oli meidän pikkusiskolle seuraa, jotta hänellekin oli seuraa. Pikkusiskon synttärit ovat joulukuussa ja hän on jo päättänyt, kenet haluaa kutsua.. Taitaa siis olla hänen ensimmäisten kaverisynttäreiden paikka! Syntymäpäivä on joulukuussa, joten tulee piiiitkä odotus. 🙂

Kaupallinen yhteistyö Wasa Upin kanssa

Esikoisella on syntymäpäivä huomenna ja hän täyttää mahtavat kuusi vuotta. Meillä on ollut tapana antaa esikoiselle lahjaksi yhteistä tekemistä tai kokemista, koska näistä lahjoista jää aina parhaimmat muistot. Tänä vuonna kävimme kokeilemassa kiipeilyä Wasa Upissa. Olin ollut etukäteen yhteydessä sinne ja kysellyt, kuinka pieni voisi pärjätä heidän seinällään ja alaikäraja kiipeilykeskukseen on 4 vuotta, joten se oli meidän tarpeisiin juuri sopiva. Pikkusisko jäi jalkaa polkien isovanhempien hoteisiin, joten taidamme tietää jo, mitä hänen kanssaan teemme, kunhan 4-vuotis syntymäpäivä koittaa..

Wasa Up on vaasalainen kiipeilykeskus, jossa voi harrastaa monipuolisesti useampia lajia, mm. kiipeilyä, boulderointia, acrojoogaa, pilatesta ja esteratajuoksua, eli OCR:ää. Heidän mainoslauseena toimiva ”Liikunta, jossa on sisältö”, on oikein kuvaava heidän toimintaa ajatellen. Kiipeilykeskus sijaistee kauniilla paikalla Åbo Akademin kanssa samassa rakennuksessa Rantakadulla. Aikaa kiipeilyyn ei tarvinnut varata etukäteen ja varusteetkin saa paikan päältä. Paikan päälle voi vain mennä kokeilemaan kiipeilyä tai voi varata itselleen kurssin, missä tutustuu tarkemmin lajin saloihin.

Meillä ei mieheni kanssa juurikaan ole kiipeilykokemusta. Lukioaikoina tuli liikuntatunnilla käytyä Vaasan vesitornissa kiipeilemässä, mutta siitäkin on jo 15 vuotta aikaa..Wasa Upissa saimme alkuun hyvän ohjeistuksen valjaiden käytöstä, varustuksesta ja tutustuimme eri ratojen profiiliin. Muita kiipeilijöitä oli jonkun verran, mutta ratoja on paljon, joten meille löytyi sopivan hiljainen nurkka, missä saimme rauhassa harjoitella kiipeilyä. Esikoinen toimi mallioppilaana ja Wasa Upin ohjaaja auttoi meidät alkuun seinäkiipeilyn kanssa. Esikoinen kiipesi aluksi vain metrin verran maasta, jonka jälkeen ruvettiin harjoittelemaan alastuloa.

Alastulo olikin kaikkein haastavinta minulle ja esikoiselle. Olimme kokoajan kiinni katosta roikkuvassa turva-valjaasta, joten varmistajaa kiipeilylle ei tarvittu. Minä kiipesin tietysti heti niin pitkälle kun pääsin ilman, että ajattelin alastuloa. En pelkää korkeita paikkoja, mutta kun tuli se hetki, että piti päästää irti seinästä ja luottaa ensimmäisen kerran varmistajaan, meinasi tulla pupu pöksyyn. Olin aiemmin kannustanut poikaani vain päästämään irti ja olin seissyt ihan hänen ulottuvillaan ottamassa häntä vastaan. Tehtävä osoittautui vaikeaksi ja muutaman ensimmäisen kerran hän tuli askelmia alas, kunnes oli kerännyt riittävästä rohkeutta päästämään irti. Mieheni näytti kyllä monesti mallia meille, että tästä vaan ja hän sentään pelkää hieman korkeita paikkoja.. Ensimmäisellä kerralla, kun minun piti päästää irti, oli esikoinen videoimassa suoritustani ja nauhalle taltioituikin koko neuvottelu siitä, pitäisikö päästää irti vai ei.. No, kannattihan se päästää, vaikka jännitti, koska siten pääsi uudestaan kiipeämään!

Esikoinen on rohkea kuusi-vuotias, joka rakastaa kokeilla kaikenlaisia uusia lajeja, joten tämä sopi hänelle mainiosti. Hän kiipesi joka kerta pidemmälle ja viimeisellä kerralla uskaltautui ihan ylös saakka. Koska keskuksessa on monta rataa, sai hän rauhassa kiivetä juuri niin pitkälle, kun hän uskalsi ja sai aina aloittaa uudestaan, ilman että tarvitsi päästää muita radalle. Emme olleet kokeilleet kiipeilykenkiä aiemmin ja ne olivat yllättävän tehokkaat (joskin hieman epämukavat alkuun) apuvälineet kiipeilyyn.

Meille kaikille jäi halu kokeilla uudelleen kiipeilyä ja meidän täytyy ehdottomasti ottaa mukaan pikkusisko, kun hän joulun alla täyttää neljä vuotta. Hän on myös aikamoinen kiipijämestari, joten hänkin tulee varmasti nauttimaan tästä. Myös me aikuiset haluamme päästä uudelleen, ehkä jopa kahdestaan, niin saisimme paremmin testattua omia rajojamme. Minua ainakin jäi harmittamaan yksi rata, joka jäi viimeistä palaa vaille valmiiksi.. Meidän perheeltä Wasa Up saa täydet suosittelut, kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa!

Kaupallinen yhteistyö Kolme Cosmeticsin kanssa

Kesäloman reissut alkaa olla meidän perheen osalta reissattu, ja aika mukava määrä erilaisia aktiviteettejä onkin kesän aikana tullut koettua. Osa retkistä on suuntautunut huvilalle, osa muualle Suomeen ja tuli tässä yksi telttaretkikin tehtyä! Olemme uineet kylpylässä ja käyneet vesipuistossa pulikoimassa ja peseytyminen onkin aina hyvin iso osa reissuja ja retkiä, varsinkin lasten kanssa tahmakäpäliä on tullut pestyä hyvin usein. Minulla on tämän kesän aikana ollut testissä kaksi erilaista palasaippuan säilytysratkaisua Kolme Cosmeticsilta ja molemmat olen todennut toimiviksi ja helposti kuljetettaviksi.

Totesin jo pari vuotta sitten Kolme Cosmeticsin saippuat erinomaisiksi ja olenkin niitä säännöllisesti käyttänyt muun perheen kanssa. Tuolloin sain kokeiluun ensimmäisen version palasaippua-pussukasta, tästä postauksesta voi lukea siitä enemmän. Tänä vuonna heille on tullut myyntiin Kosmetiikka mehiläisvahakääre, joka sopii hyvin palasaippuoiden tai voiteiden säilytykseen. Kolme Cosmeticsin mehiläisvahakääreet ovat helppokäyttöisiä ja ne ovat valmistettu kierrätyskankaasta Suomessa. Käytän kotona muutenkin mehiläisvahakääreitä elintarvikkeiden säilytykseen, mutten ollut tullut ajatelleeksi, että niitähän voisi käyttää myös saippuakotelona! Kääre on ollut käytössä koko kesän, eikä se ole mennyt miksikään reissurymyissä! Mehiläisvahakääreen voi pestä haalealla vedellä, mutta kuumuudelle sitä ei kannata altistaa.

Toinen ihana uutuus on Matka-niminen saippuakotelo, joka on valmistettu yhteistyössä Väylä ry:n kanssa. Täytyy todeta, että kaikista kokeilemistani saippuakoteloista tämä miellyttää itseäni kaikista eniten. Tähän koteloon mahtuu useampikin saippua tai shampoo ja sinne voi laittaa saippuat märkinäkin. Kotelon voi ripustaa roikkumaan ja saippuat kuivuvat siellä. Kotelo ei päästä läpi vettä eikä saippuaa ja jos se tulee tahraiseksi, sen voi aivan hyvin huuhdella vedellä. Se, että Matkan valmistuksessa on tuettu kehitysvammaisten työllistymistä, eli pussit on ommeltu käsityönä Suomessa, on aivan mahtava juttu ja tuollaiset asiat vaikuttavat minun ostopäätöksiin positiivisella tavalla. Kotimaisuus ja kestävä kehitys ovat minun arvolistallani korkealla ja mielestäni Kolme Cosmetics vastaa näihin arvoihin hyvin.

Säilytysratkaisujen lisäksi olen testannut myös uutta palavoidetta ja voidemaista deodoranttia. En ollut itse kuullut palamuodossa olevasta voiteesta ja olin tosi iloinen päästessäni mukaan testiryhmään. Minulla oli testissä Oat+Sweet Basil voidepala, joka on suunnattu kosteuttamaan kuivaa ihoa. Kotimainen kaura ja mehiläisvaha hoitaa kuivaa ja herkkää ihoa, ja basilika ja laventeli antavat voiteelle kivan tuoksun. Tuotetta on helppo käyttää, palasta sulaa käsiin rasvaa ja siitä sitten iholle. Rasva sopii hyvin myös lasten ihoille, jota meidän käyttämä aurinkorasva kuivatti kovasti.

Kovaan testiin joutui myös Toxfree deodoranttivoide, kun kesän lämpötilat huitelivat yli hellelukemien monena viikkona putkeen. Olen testannut monia luonnonkosmetiikan deodorantteja ja tämä kuuluu kyllä kärkikastiin. Täytyy nyt sanoa vielä se, että se, mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille. Eikä tämä deodorantti täysin estä hikoilua, mutta auttaa ihoa pysymään kuivempana ja ehkäisee haitallisia hajuja. Minulla oli testissä teepuuta sisältävä voide, jota voi käyttää niin miehet, kuin naisetkin. Deovoide on riittoisa, avattuna se säilyy vähintään 6 kk ja pidempäänkin, jos käyttää tuotetta aina puhtain käsin. Sitä otetaan pieni nokare sormenpäihin ja hierotaan kainaloihin. Tässä tuotteessa on käytetty soodaa valmistuksessa, joka ei välttämättä sovi kaikille. Kolme Cosmeticsin deodoranteissa sooda on hieman helpommin siedettävämmässä muodossa, mutta jos on sille yliherkkä, kannattaa kainalot pestä aina yöksi. Tämän deodorantin kanssa aion jatkaa kokeilua, toivottavasti se toimii myös syksyn ja talven stressaavissa tenttitilanteissa..

Mielestäni Kolme Cosmetics on monipuolinen kosmetiikkavalmistaja ja muitakin tuotteita löytyy moneen makuun ja tarpeeseen. Meidän perheen tarpeisiin on ainakin löytynyt sopivat tuotteet ja ne ovat aina mukana meidän tulevillakin reissuilla. Toivottavasti sinäkin löydät omasi!

Ihanaa syyskesää!

Koko meidän perhe haaveili koiranpennusta pitkän aikaa ja vihdoin koitti se aika, kun meidän taloudessa asustaa oma koira. Meillä aikuisilla oli pitkään mielessä koiran hankinta, mutta odottelimme vain ”oikeaa aikaa”, mikä sen sitten ikinä määritteleekään, mutta se koitti meille nyt. Etsimme pitkään meille sopivaa koirarotua ja viimein löysimme meille täydellisen tuntuisen koirarodun, Walesinspringerspanielin. Kuluneiden kuukausien perusteella ainakin rodun kuvaus on osunut oikeaan ja miten ihana pentulainen meille saapuikaan.

Walesinspringerspanieli on erään kuvauksen mukaan vahva, iloinen, huumorintajuinen ja hyvin toimelias. Se on ystävällinen, ei yhtään aggressiivinen eikä hermostunut. Tämä kuvaus sai meidät ihastumaan tähän koirarotuun ja koiran ulkonäkö puna-valkoisine turkkeineen sai meidät vakuuttuneiksi, että perheestämme puuttuu tällainen ilopilleri. Koska koiranpennuilla on tälläkin hetkellä kova kysyntä, aloitimme pennun etsinnän lähettämällä sähköpostia kenneleihin, jotka kasvattavat Walesinspringerspanieleita. Muutamalta tulikin vastaus, ettei pentuja ole saatavilla, mutta Rocbeen kenneliin oli tulossa monta pentuetta kevään aikana ja uusia pentuja vielä sitten myöhemmin kesällä. Laitoimme kaiken sen hetkisen toivon tähän kenneliin ja olimmekin heihin yhteydessä säännöllisesti. Olimme sopineet kasvattajan kanssa aina uudesta soittoajasta, jota sitten odoteltiin kuin kuuta nousevaa. Hänellä ei ollut luvata meille pentua heti, koska kiinnostuneita perheitä oli tosi monia. Kuitenkin kun syntyneiden pentujen pääluvut oli laskettu, liikeni meillekin yksi pieni pallero. Siinä vaiheessa uskalsimme kertoa lapsillekin, että meille on oikeasti saapumassa oma pieni pentulainen.

Kennel Rocbee sijaitsee Vaalassa, josta sitten saimme huhtikuun lopulla hakea pennun kotiin. Jälleen vallitseva maailmantilanne pisti peliin omansa, joten tapasimme kasvattajan vasta hakutilanteessa. Olimme kuitenkin olleet etäpalaverissa ennen pennunhakua, jolloin kävimme läpi kaikki rodunomaiset sairaudet ja muut huomioon otettavat asiat. He lähettivät meille etukäteen pentuoppaan tutustuttavaksi ja siitä on ollut meille kyllä hyötyä! Kaikki hommat sujui kennelin kanssa oikein mainiosti, ja vielä kun haimme pentua saimme istua alas ja kysellä kaikkea, mikä mieleen oli juolahtanut.

Ennen pennun saapumista kotiin, olimme piilottaneet kaikki mahdolliset sähköjohdot ja muut vaaranpaikat pois näkyviltä. Myös kolmikerroksisen rintamamiestalomme portaikot ovat pennulle vaarallisia, mutta onneksi paikoillaan ovat vielä lasten taaperoajoilta jääneet turvaportit! Olemme rajanneet pennun tilan alakertaan, jossa on olohuone, eteinen, keittiö ja makuuhuone. Kuisti on myös kovassa käytössä, sillä hurrikaanin lailla riehuva piraijapentu käy siellä vähän väliä jäähyttelemässä ja saa rauhoittumisen jälkeen palata muiden pariin. Aika kultaa jo tässä vaiheessa muistot, vaikka Redi on ollut meillä vasta 3 kuukautta, mutta ne alun riehumiset ovat hetkeksi ainakin jääneet pois. Redi (Rocbee Jack Sparrow) on nyt 5 kuukautta ja tällä hetkellä vaihtaa hampaitaan, joten pureskelun ja lelujen vetämisen tarve on kova. Pienet piraijahampaat alkavat olla poissa, joten naskalit eivät enää pureudu akillesjänteeseen illan viimeisinä tunteina. Iltavilli on koiranpennulla samanlainen, kun meidän 3,5 ja kohta 6 vuotiaalla on ollut (ehkä ne on jäämässä pois?), joten jäähy kutsuu pentulaista, jos ei muu auta.

Kennelistä varoiteltiin rodun eroahdistuksesta ja siitä, miten etätyö-ajan koirilla voi tulla vaikeuksia sinä päivänä, kun töihin ja kouluihin taas palataan. Olin ensimmäisen kuukauden kotiopiskelijana, joten kasvattaja kehotti meitä pitämään pennun nukkumassa itsekseen, jotta oppii olemaan yksin. Ensimmäisten viikkojen ajan Redi nukkui meidän kanssa makuuhuoneessa pentuhäkissä, mutta reipas pentulainen kiipesi jo toisena yönä pois häkistään.. Rajasimme pennun nukkumatilan makuuhuoneeseen ja pentu oppikin hyvin nukkumaan kokonaisia öitä aika nopeasti. Jossain vaiheessa siirsimme Redin kuistille nukkumaan, jossa hän sitten nukkui tyytyväisenä aamuun saakka. Redi palasi jossain vaiheessa meidän makuuhuoneeseen sillä verukkeella, että kun puhuttiin nukkumaanmenosta niin viisas pentu paineli makkariin ja meni maate. Koitimme tällaista järjestelyä ja sillä tiellä ollaan!

Sisäsiistiksi opettelu on sujunut hyvin, on ollut tosi helppoa opettaa koira tekemään tarpeensa ulos, kun olin ensimmäisen kuukauden kotona ja pystyin päästämään pennun ulos jokaisen ruokailun ja unien jälkeen. Olemme aidanneet meidän pihan, joten pentu on turvallista päästää siihen tarpeilleen ja telmimään. Kotona ei ole tullut vahinkoa pitkään aikaan, mutta yökylässä ollessa niitä saattaa vielä tulla. Olen kuitenkin tosi ylpeä pennusta, joka hienosti hoksasi tämän homman. Sanomalehdet ja pissa-alustat pennunryökäles pisti tuhannen päreiksi, joten niistä oli oikeastaan vain haittaa. 😀

Redin kanssa on kiva puuhata kaikenlaista, ainut murheenkryyni tällä hetkellä on hihnassa vetäminen. Täytyy varmaan ilmoittautua pentukurssille, jos sieltä saisi vinkkejä tähän puuhaan. Kaikkea muutakin opeteltavaa on tietysti paljon, esille jäävät kengät ja varsinkin tupsulliset lippikset ovat koiranpennun mielestä vastustamattomia. Samoin takan rappaus, sohvatyynyt, (villa)sukat, lasten pehmolelut ja niin edelleen. Mutta pikkuhiljaa me opimme toisistamme ja opimme löytämään oikeat tavat kommunikoida. Me olemme käyneet pennun kanssa uimassa, telttaretkellä, lapissa ja veneilemässä, kaikkeen pentu lähtee aina innolla mukaan. Kirjoitan vielä myöhemmin uuden postauksen meidän puuhista pennun kanssa. Meidän suureksi onneksi naapurissa asustelee lähes saman ikäinen pentu, jonka kanssa Redi pääsee painimaan useasti. Onni on taas jälleen kerran ihana Asevelikylän naapurusto.

Lapin reissusta ja polkujuoksukisasta alkaa olla viikko takana ja palautuminen on sillä mallilla, että tekisi mieli lähteä lenkille, joten nyt onkin hyvä aika kerrata tämänvuotisen kisan tapahtumat. Osallistuin Ylläksen maisemissa kisattavaan polkujuoksukisaan, jossa kipitellään (ja raahustetaan) ympäri Äkäslompolon ja Ylläksen maisemia. Kisan järjestää Northern Ultra Trail Service ja tämä kisaviikonloppu on yksi osakilpailu. Muita kisoja järjestetään esimerkiksi Karhunkierroksen maisemissa ja Pyhällä. Meidän kohteeksi valikoitui Nuts Ylläs Pallas, koska tapaamme muutenkin käydä tällä alueella kesäisin. Tämänkertainen kisa oli minun toinen 37 km kisani samoissa maisemissa, joten tiesin suurinpiirtein, mitä odottaa, ainakin reitin suhteen.

Tarkoitukseni oli osallistua Hetta-Pallas reitillä juostavaan kisaan jo viime kesänä, mutta kantapäävamma olisi estänyt kisani kokonaan. Pandemia iski ja koko kisa siirrettiin tälle kesälle. Tavoitteena oli edelleen juosta 66 km kisa, mutta lähdimmekin reissuun vain omalla perheellä ja siinä vaiheessa lastenhoitovuorot jaettiin kovakuntoisempi pidemmälle reitille ja minä sitten tälle lyhyemmälle. Minusta ei olisi ollut juoksemaan noin pitkää matkaa ilman mieheni tukea, joten silläkin varjolla luovutin mielelläni hänelle ensimmäisen juoksuvuoron ja siitä hän saa kertoa myöhemmin blogissani itse. 🙂

37 kilometrin kisa alkoi lauantaina puolenpäivän maissa ja tämä aika sopii minulle kaikista parhaiten. Sain syötyä hyvän aamupalan ja tankkailtua nestettä vielä aamusella, jotta jaksaisin läpi kuuman kisapäivän. Juoksupäivälle osui tällä kertaa n. 28 asteen helle, joka ei ollut mikään paras vaihtoehto. Onneksi pidemmät kisat alkoivat hieman viileämmissä asteissa. Kisa alkoi Jounin kaupalta, jossa oli myös kisakeskus. Numerolaput haettiin paikanpäältä jo aiemmin ja paikalla oli silloin varustemyyjiä. Tänä vuonna tartuin tarjouksiin ja hankin itselleni uudet juoksukengät seuraavia matkoja varten. Numeroiden hausta saimme mukaamme kannustuskellot, joita lapset kilkuttelivat ahkerasti juoksijoille.

Reitti oli tosiaan sama kuin kaksi vuotta sitten, mutta olin kyllä autuaasti unohtanut ne ensimmäiset 15 kilometriä, jotka juostiin Ylläsjärven hiihtokeskukselle. Polulle paistoi kokoajan aurinko ja suurin osa matkasta oli nousua. Tai ainakin se siltä tuntui. Odottelin juoksukoneen käynnistymistä sellaiset 10 kilometriä, joiden jälkeen totesin, että tänään se tuskin käynnistyy ollenkaan. Tiedossa oli henkinen taisto, jotta pääsisin edes maaliin.

Tankkailin eväitä aina tunnin välein, koitin saada syötyä, koska tiesin että noutaja tulee, jos lisää energiaa ei tule. Minulla oli eväinä taatelia, Nosht:in vauhtikarkkeja, Mars-patukka ja Tuttifrutti choco pussin herkkuja. Näitä kaikkia olin testaillut aiemminkin, joten tiesin että niitä pystyy syömään vauhdissa. Lisäksi juomapussissa minulla oli Nosht:in urheilujuomaa ja lötköpullossa vettä. Suolaakin kului, minulla oli pikkupussissa merisuolakiteitä, joita napsin aina välillä, jottei rupeaisi kramppaamaan. Syöminen oli niin kuumalla aika vaikeaa, mutta yritin kuitenkin jotain saada syödyksi. Huoltopisteitä oli reitin varrella kaksi, ensimmäinen 17 kilometrin kohdalla ja toinen n. 22 km kohdalla. Niissä täytin juomarakon, sekä söin sipsejä ja suolakurkkuja. Omia eväitä oli ihan liikaa, mutta se voi johtua siitä, ettei melkein mitään saanut syötyä..

Huoltopisteiden väli tuntuu lyhyeltä, mutta niiden välissä ylitettiin Yllästunturi joka oli aikamoinen koetus. Eräs kanssakilpailija totesikin että on tämäkin maailmanlopun meininkiä, kun ihmiset raahustaa eteenpäin täällä kuumuudessa. Siltä se kieltämättä tuntuikin, mutta kanssakilpailijoiden tsemppi ja kauniit maisemat auttoivat kuitenkin jaksamaan. Ylhäällä huipulla oli yleisöä kellojen kanssa kannustamassa, mikä toi hirveästi voimaa. Perheeni oli myöskin tullut ylös kannustamaan, he tosin tulivat sinne Gondolilla ja tiedustelivatkin samantien, että mikä äiti sulla kesti. 😀

Kun muistelee edellistä kisaa, Ylläksen ylittäminen ei juurikaan tuntunut pahalta ja alaspäin meno sujui kevyesti juosten, mutta nyt ei ollut puhettakaan juoksemisesta alaspäin. Yllästunturin jälkeen oli odotettavissa omat lempparimaisemat ja retkipaikat, joita olin odottanut ja joissa tiesin olevan niitä helpompia pätkiä juostavaksi. Meidän lempipaikkoja Äkäslompolossa on Varkaankurun luontopolku ja olikin ihana päästä juoksemaan sitä pitkin. Toinen huolto oli luontokeskus Kellokkaalla, missä jouduin vähän paikkailemaan rakkoja, jotta pysytin jatkamaan matkaa.

Siitä eteenpäin oli myöskin helppoa maastoa aina Kesängille asti, mikä kuuluu myös meidän vakiopaikkoihin. Keräilin henkisiä voimavaroja matkalla kohti Kesänkitunturia, koska tiedossa oli viimeinen paha koetus. Sen jälkeen homma olisi lähes pelkkää alamäkeä ja tasaista pätkää, mutta ensin piti kiivetä Pirunkuru rakkakivikkoa pitkin ylös. Olen muutamaan kertaan kiivennyt sinne, eikä se koskaan ole ollut helppoa. Lähdin kiipeämään yhden 160 km matkan kisaajan kanssa yhtä matkaa ja hänen kanssaan tuli vaihdettua muutama sana. Siinä vaiheessa ei tullut mieleen ruveta valittamaan, kuinka puhki itse on, kun takana oli vajaa 30 km ja toisella jo 150 km.. Juttelimme kiipiessämme niitä näitä ja oli tosi mukava hetki. Hänestä sai hyvän peesin hetkeksi ja toivottavasti myös toisinpäin. Jouduin itse jäämään vetämään happea jossain välissä matkaa ja hän paineli eteenpäin. On ne kovia miehiä ja naisia, jotka tuon matkan taittoivat!

Pirunkurun jälkeen avautui aivan mahtavat maisemat ja rakkakivikko jatkui jonkun matkaa. Sain juostua aika hyvin alaspäin ja olin tsempannut itseäni jo etukäteen henkisesti, että unohtaisin vielä hetkeksi sen maalin. Matkaa maaliin oli tässä vaiheessa noin kuusi kilometriä ja viime kisassa koin tässä vaiheessa ne rankimmat hetket, kun maali alkoi oikeasti jo lähentyä. Nyt sitä ongelmaa ei ollut, ehkä siksi, koska vaikeuksia oli ollut koko kisan ajan. Juoksin sen minkä jaksoin ja välillä jouduin kävelemään. Jalat eivät olleet hapoilla, mutta jonkun verran tuntui jo kipua. Kantapäävammasta ei onneksi ollut tietoakaan ennenkuin matkaa oli jäljellä pari kilometriä.

Viimeisen kilometrin kohdalla tuli sellainen helpotus ja vähän liikutus, että tein sen ja pystyin siihen yksin. Rankkaa ja kamalaa oli, mutta pääsin maaliin! Pelkäsin etukäteen, että pää ei kestäisi ja haluaisin luovuttaa. Luovuttaminen ei kuitenkaan olisi ollut vaihtoehto, vaan halusin selvittää tämän kisan. Olin ajatellut ennen kisaan lähtöä alittavani viime kertaisen ajan 6.11, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Ajalla 7.12 en päässyt edes lähelle, mutta harmitus tästä on yllättävän pieni. Saan kuitenkin olla ylpeä siitä, että olin mukana kisassa ja selvisin kunnialla maaliin. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja ja haaveissa siintää edelleen se ensimmäinen ultramatka. Katsotaan, mille matkalle seuraavaksi ilmoittaudun!