Minun ja lasten kesäloma alkoi tällä viikolla ja kun säätiedotus näytti aurinkoa muutamalle päivälle, oli oiva hetki käydä mattopesulla. Kävimme vuosi sitten ensimmäistä kertaa pesemässä matot Palosaarella Sundin rannassa ja se oli niin ihana paikka mattopyykille, että suuntasimme sinne tänäkin vuonna. Mattojen kuivuessa söimme eväitä ja kiertelimme Sundin rannassa. Lapset huomasivat rannassa Merimuseon ja halusivat käydä katsomassa, millaista siellä on. Museo oli auki ja meillä oli hyvin aikaa, joten suuntasimme sisään. Olinkin alkukesästä ajatellut, että se olisi meille hyvä kesäkohde, kun en siellä itsekään ollut käynyt!

Olen asunut Vaasassa lähes koko elämäni, mutta Palosaaren historia on jäänyt tältä osin tuntemattomaksi. Tänään sain aimo pläjäyksen Sundin historiaa, kun tutustuimme vanhoihin kuviin ja esineisiin, jotka kertoivat entisaikojen elämästä, laivojen rakennuksesta ja merenkulun historiasta. Museo sijaitsee vanhassa suolamakasiinissa, joten paikka on jo itsessään historiallinen. Suurin osa rannan rakennuksista on purettu, joten on ihanaa että tällaiseen pääsee vielä tutustumaan. Olemme matkustaneet useaan otteeseen Wasa Linellä, joten erityisesti Vaasanlaivojen historia oli mielestäni mielenkiintoista. Majakat ja elämä majakkasaarella kiehtovat minua kovasti, joten niistä kertovia tauluja ja esineitä tuli tutkittua kunnolla. Muun muassa Valassaarten majakan vanha lamppu oli päässyt museon paraatipaikalle, se herätti meissä kaikissa heti ihastusta.

Lapset ihastuivat erityisesti vanhojen purjelaivojen pienoismalleihin ja hylyistä nostettuihin esineisiin. Pikkusisko olisi halunnut istua vanhassa keinussa ja isoveli oli ihmeissään, kuinka noin iso ja painava ankkuri ollaan saatu vedettyä ylös. Alakerrassa sijaitseva veneenmoottorikokoelma oli isoveljen mielestä vaikuttava ja hän olisikin halunnut kuvata jokaisen moottorin yksi kerrallaan.. Myös jokaisesta majakasta maalatun taulun kohdalla olisi pitänyt kaivaa kamera esiin ja ikuistaa kuvat, mutta niitä oli aika vaikuttava kokoelma, joten jätimme sen väliin. Isoveli totesi silloin, että kunhan hän vain saa oman puhelimen, hän alkaa itse kirjoittamaan blogia majakoista. Se kuulostaa mahtavalta suunnitelmalta, joten täytynee joskus toteuttaa retki majakka-saarelle.

Merimuseo on avoinna arkipäivisin ja sisäänpääsymaksu oli todella edullinen. Museo sijaitsee Salmikadulla, tästä linkistä löydät tarkemmat ohjeet. Museon ulkopuolella olevien kivien avulla näkee myös hyvin, kuinka paljon maa on kohonnut viimeisten vuosisatojen kuluessa, mikä on aina ihmeellistä katsottavaa. Postaus ei ole tehty yhteistyössä heidän kanssaan, vaan jaan mielelläni vinkkejä tällaisista paikoista, josta oppii uutta rakkaasta kotikaupungista.

On kesäkuun puoliväli ja availen konetta ensimmäisiä kertoja lukuvuoden loppumisen jälkeen. Sain istua tiukasti koneen ääressä toukokuun viimeiset viikot niin en ole edes halunnut ajatella koneella kirjoittamista, paitsi kun rupesi tuntumaan siltä, etten ollut päivittänyt blogiani aikoihin ja aiheita on mielessä vaikka kuinka monta! Kesän ensimmäinen postaus kuuluu ansaitusti uudelle kesäpaidalleni, Navelli-paidalle, jonka neuloin Sandnes Garnin Linestä. Line on puuvilla-pellava-viskoosi-sekoitetta ja tuntuu mukavalta päällä ja sen pitäisi olla ihana kesälanka. Navellin on suunnitellut Caitlin Hunter ja häntä voi seurata esimerkiksi Instagramissa nimellä @Boylandknits.

Tämä Navelli on minun toinen versio kyseisestä paidasta. Ensimmäisen tein kaksi vuotta sitten, mutta se ei ole ollut minulla päällä kuin muutaman harvan kerran. Syy löytyy virheistä pääntiellä ja kirjoneuleessa olevasta kireästä langasta. Lankavalintakaan ei mennyt siinä paidassa nappiin, joten se sai purkutuomion. Pidän kuitenkin paljon tästä mallista, joten halusin tällaisen paidan itselleni ja päätin tehdä toisen.

Tein tällä kertaa ja monesta vahingosta viisastuneena mallitilkun, jotta saisin varmasti oikean tiheyden puikoille. Langan ohjeistuksessa sanotaan että puikkosuositus on nr. 4, mutta mallitilkun perusteella 3,5. Päädyin kuitenkin tekemään kirjoneuleen nr. 3 puikoilla, koska yleensä kirjoneuleestani tulee löysää ja puuvillalanka ei jousta samalla tavalla kuin villa. Helman kuvion jälkeen vaihdoin puikot 3,5 mm puikkoihin, mutta huomasin nopeasti valinneeni liian isot puikot. Purkasin takaisin kirjoneuleen loppuun ja vaihdoin 3 mm puikkoihin. Neulepinnasta tuli näin paljon tiiviimpi ja siistimpi ja sovittamalla paitaa pystyin toteamaan, ettei siitä tule liian pieni näin. Mittojen mukaan minun olisi tullut valita koko nr 2, mutta arvelin löysän käsialani ja paksumman langan tuovan paitaan lisäsenttejä ja rohkeasti valitsin yhden koon pienemmän. Arveluni osui oikeaan, sillä paita istuu minulle nyt hyvin. Tosin omassa paidassani ei ole yhtä paljon löysyyttä, kuin mitä ohjeessa annetaan, mutten sitä juuri halunnutkaan. Tein myös helmaan lisää pituutta, minulla on välillä vaikea pitää cropattuja paitoja.

Neuloin ensimmäistä kertaa kirjoneuletta puuvillalangasta, joka olikin yllättävän erilaista, kuin kirjoneuleen neulominen esimerkiksi islantilaisiin paitoihin. Valitsemani lanka ei anna yhtään periksi, joten koitin jättää aika isot langanjuoksut, ettei kuvio vahingossakaan kiristyisi ja menisi pilalle, niin kuin edellisessä paidassa. Viimeisissä kierroksissa langanjuoksut oli aika pitkiä, mutta tällä kertaa onnistuin tekemään sen siististi. Vanhaan paitaan vertaamalla minun kirjoneulekäsialani on parantunut huomattavasti kahdessa viimeisessä vuodessa, mikä on tosi kiva huomata. Samalla on hauska vertailla samaa kuviota kahdella aivan eri langalla, helman kuvio on huomattavasti isompi tällä paksulla langalla ja se pääsee paremmin esille uudessa versiossa.

Ensimmäisessä paidassa tein paidan yläosassa ratkaisevan virheen, kun lisäilin silmukoita yläosassa joka kierroksella, vaikka piti lisätä vain yhden kerran. Nyt en ihmettele yhtään, miksi paidan pääntie oli aivan valtava. 😀 Tämäkin ongelma ratkesi tässä versiossa lukemalla ohjetta hieman tarkemmin. Olen todella tyytyväinen että tein tämän paidan uudestaan, vaikka harvoin sitä tekee itselleen kahdesti saman paidan. Seuraavaksi jatkan samalla puuvilla-lankateemalla ja kudon meille kestorättejä mummuni vanhoista puuvillalangoista. Ihanaa, että voin käyttää hyödyksi nekin langat ja saamme niistä hyviä käyttöesineitä.

Esikoinen pääsi yllättämään kysymyksellään viikonloppuna. Hän tiedusteli, miksi minä en harrasta mitään..? Menin hetkeksi aikaa hiljaiseksi, sillä omasta mielestäni harrastan paljonkin. Kädessäni sattui olemaan kudin, mutta hän ei kai ajatellut sitä harrastuksena, vaikka neulon hyvin paljon. Luultavasti esikoinen tarkoitti, miksi en enää pelaa missään joukkueessa, mutta pääsimmekin hyvin keskustelemaan erilaisista harrastuksista ja siitä, ettei kaiken aina tarvitse tapahtua urheiluseurassa. Lasten harrastukset on muutenkin ollut mielessä viime aikoina, kun isoveli innostuisi kaikesta ja mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä. Eli kun ilmoitimme isoveljen junnuliigaan, haluaa pienempikin mukaan. Pienempi on vasta 3, joten emme olleet varmoja, halummeko hänelle vielä mitään harrastusta, pihapelit riittäisivät paremmin kuin hyvin. Hän on kuitenkin todella päättäväinen tapaus niin tänä kesänä löydän itseni kentänlaidalta useaan otteeseen.. Pikkusiskokin aloitti VPS:n junnuliigassa ja muutamien treenien jälkeen hän on ollut todella innokas pieni futari. Pienempi on ilmaissut halunsa voimisteluun, jääkiekkoon, lentopalloon ja nyt jalkapalloon.. En haluaisi olla minkään esteenä, mutta jospa aloittaisi nyt edes yhdestä. Monipuolinen harrastaminen on vain hyväksi ja mistä vaan lajista saa hyvän pohjan, kunhan lapset vain itse haluavat harrastaa. Meille vanhempina on tärkeää, että lapsemme löytävät liikunnan riemun ja että haluavat itse harrastaa ja liikkua.

Minun oli vaikea totutella siihen, etten enää ole joukkueessa, mutta onneksi olen löytänyt tilalle vaikka ja mitä. Pelasin lentopalloa 20 vuotta ja luulin, etten löydä sitä samanlaista hyvänolontunnetta muualta, kunnes löysin polkujuoksun ja joogan. Eipä näissä lajeissa pääse kokemaan sitä mahtavaa voiton tunnetta eikä tarvitse niellä tappion karvasta kalkkia, mutta omalta kohdaltani voin väittää, että hyvän metsälenkin jälkeen tai ihanan joogatunnin jälkeen oloni on paljon parempi kuin treenien jälkeen. Tämä nyt on toki vain minun mielipide (ja kyllähän sinne kentälle kaipaa), mutta onneksi maailmassa on niin paljon harrastuksia mistä jokainen voi valita omansa. harrastukseen, jossa ei ole mitään tiettyjä aikatauluja, on välillä vaikea lähteä. Lenkki siirtyy helposti, kun ei ole sitä tiettyä päivää ja aikaa ja porukkaa, kenen kanssa harrastaa. Pääsemme mieheni kanssa aina välillä lenkkitreffeille ja minulla on yksi äitikaveri, jonka kanssa lenkkeilemme samalla, kun saamme purettua arjen asioita toisillemme.

Omiksi harrastuksikseni lasken käsityöt, polkujuoksun, joogan, retkeilyn, partion, kesän viljelykset ja tämän blogin kirjoittamisen. Ne ei ehkä ole niin näkyviä harrastuksia kuin esimerkiksi esikoisen kiekkokoulu tai juuri alkanut jalkapalloharrastus, mutta harrastuksia ihan yhtälailla. Pohdin tätä aihetta viimeisimmällä metsälenkillä ja siellä totesin, että juuri nämä harrastukset sopivat minulle. Juokseminen ei ole paikkaan tai aikaan sidottua ja metsässä ajatus juoksee mitä parhaimmin. Fysioterapeutin suosituksesta juoksen tällä hetkellä ainoastaan pehmeillä alustoilla, joten suuntasin lenkille Degerträskin maastoon. Viime lenkillä mietin myös, että olisi ihana kokeilla metsäjoogaa ja joku päivä haluaisin joogata tunturissa. Ainakin Suomen Latu järjestää sellaisia tapahtumia, mutta ne kestää viikon, enkä ole vielä valmis lähtemään sellaiselle reissulle. Olen kokeillut niin Astanga-joogaa kuin Yin&Yang- joogaa ja jälkimmäinen on aivan ihanaa. Myös se parantaa niin kehoa kuin mieltä, kuten melkein kaikki minun harrastuksistani. Kokonaisuuden löytyminen on ollut matka ja juuri näin on hyvä. Sopivasti kuormitusta keholle ja mielelle. Olen enemmän sellainen nautinnon etsijä, kuin itsensä rääkkääjä. Heh, kai tähän täytyy mainita ultra-matka haaveista, vaikka juuri totesin etten halua rääkätä itseäni.. Noh, sekin on eräänlaista nautinnon etsimistä, juosta lapin yöttömässä yössä reitti, jonka olen aina halunnut vaeltaa.. Saa nähdä toteutuuko se jo tänä vuonna tämän jalkavamman kanssa vai siirtyykö haave tuleviin vuosiin.

Käsityöharrastuksesta en taida tässä enempää kertoa, blogissa ja Instagramissani näkyy neuleita sen verran usein, että niille tuskin tarvitsee tähän antaa tilaa. Ainoa mitä siitä tässä yhteydessä haluan mainita, on se, miten käsitöiden tekeminen rentouttaa. Tällä tarkoitan nyt eniten neulomista ja sitä miten ihanaa on kun se sujuu omalla painollaan, ilman että tarvitsee edes ajatella kauheasti. Nyt puikoilla on ihana kesäneule, jota en malttaisi laskea käsistäni. Keväisin iskee aina hirveä halu kuopsutella pihamaalla ja kesäharrastuksena minulla onkin hyötypuutarhan hoito. Olemme jo aloittaneet esikasvattamalla kaikenlaista ja tällä hetkellä parantelemme hieman kasvimaan ympäristöä. Täältä voit lukea meidän viime vuotisista viljelyksistä. Ihana kun on kevät ja voi siirtää vaikka kaikki harrastuksensa ulkotiloihin! Aurinkoista kesän alkua!

Meille saapui kauan odotettu perheenjäsen, kun saimme pari viikkoa sitten hakea kotiimme oman Walesin Springerspanielin pennun. Pentua odotettiin kun kuuta nousevaa, tämä oli meidän aikuisten pitkäaikainen haave, lapset kärttivät pentua vasta vajaan vuoden. Rocbee Jack Sparrow, meille Redi syntyi 4.3.2021 ja tällä hetkellä hän on 9 viikon ikäinen hurrikaanin lailla riehuva piraija-pentu, mutta kaikille jo nyt aivan hurjan rakas. Hän tarvitsi tietysti oman pedin, missä viettää lepohetkiä tai mitä raadella ja minkä kanssa touhuta. Kätevänä (lue: säästäväisenä) virkkasin pennulle pedin itse. Säästin kyllä valuuttaa, mutta en tällä kertaa tiedä oliko se sitten sen vaivan arvoista.

Mallia otin Novitan ohjeesta, se tosin oli tarkoitettu pienemmälle koiralle, joten jouduin taas sovellushommiin. Ensin kävi se klassinen, ostin liian vähän kudetta ja sitähän oli paikallisessa Taitokeskuksessa vain se yksi vyyhti.. Nappasin kaupareissulta mukaan jotain muuta kudetta, jonka sitten virkkasin petiin pohjan ja käytin tämän ensin valitsemani kuteen reunoiksi.. Virkkasin pohjan kolme kertaa uusiksi, mutta neljännellä siitä tuli vihdoin sopiva. Viimeisimmän version tein niin, että käytin alussa ohjetta, mutta vaihdoin kuudennelle kierrokselle niin, että virkkasin joka kolmannella 2 ks samaan aina päädyissä. Seuraavalla kierroksella virkkasin 2 ks aina joka neljänteen ja sitten väliin kierros, missä en lisäillyt ollenkaan. Seuraavat kierrokset meni näin:

2 ks samaan silmukkaan, 4 ks, 2 ks samaan ja puolikas kierros loppuun, sama toisella puolella.

2 ks samaan silmukkaan, 5 ks, 2 ks samaan ja puolikas kierros loppuun, sama toisella puolella.

Välikierros, missä ei lisäillä.

Seuraavat kierrokset jatkoin niin, että lisäilin väleihin aina yhden enemmän ja pidin välikierroksen, jos näytti menevän kuprulle. Kun pohjakude loppui, minulla oli sitä 1 kg verran, vaihdoin alkuperäiseen kuteeseen. Koska ensin ostamani kude oli paljon ohuempaa, kuin pohjan kude, jatkoin samalla silmukkamäärällä enkä tehnyt ollenkaan lisäyksiä. Näin reuna kääntyi ylöspäin ja petiin tuli ryhtiä. Koitin lopuksi taittaa reunat kaksinkerroin, jotta pentulaisen olisi kiva nojailla niihin, mutta silloin peti vain levisi. Patjaksi leikkasin jostain jämäsuperloonista sopivanmallisen palan ennen kun olin virkannut työhön reunat. Laitoin patjan päälle vielä vanua (jota myös löytyi varastosta) ja harsin vanun patjaan kiinni. Sopiva kangaskin löytyi kätköistä ja ompelin siitä päällisen. Jos näitä tarvikkeita ei olisi ollut valmiina, olisi pedistä tullut kalliimpi, kuin mitä nyt.

Ompelin samalla jämäkankaasta vielä toisen pedin, taittelin vanhan täkin nelinkerroin ja ompelin kankaan suorakulmion muotoiseksi siihen päälle. Ei mikään taidonnäyte, mutta erittäin tehokasta materiaalin käyttöä. 😀 Nyt kahden viikon käytön jälkeen ensimmäistä projektia voisi kutsua pannukakuksi, reunat levahtivat ja se näyttää tällä hetkellä enemmän matolta kun korimaiselta pediltä. En ole vielä jaksanut tarttua toimeen, että saisin jotenkin korjatuksi tilanteen, koska suoritus vaati sen verran hermoja että mieluummin annan olla. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tuli tehtyä, koska Redi viihtyy pedillään mainiosti ja ne ovat oivia kohteita myös puruharjoitteluun.

Minulla on ollut jo pidempään projektina kääriä läheiseni villaan ja pääsiäiseksi valmistui islantilaisneule numero 29. Olen tehnyt melkein 30 islanninvillapaitaa, joista itselläni on vain kaksi. Uusin valmistunut paita meni anopilleni ja hän valitsi paidan malliksi Linnea Ornsteinin suunnitteleman Sweetheart-paidan. Ohje löytyy Ravelrystä ja on maksullinen. Selasimme anopin kanssa Ravelryä ja hän ihastui heti kyseiseen malliin. Lankojen kanssa oli hieman ongelmaa ja kesti jonkun aikaa, ennen kuin paita pääsi puikoille. Luentojen aikana neule edistyi mukavasti ja kun kaarrokkeessa oli vain kahta väriä, oli senkin tekeminen todella nopeaa. Viimeisimmässä neulepodcast-jaksossani näytän hihojen yhdistämisen samalle puikolle. Näytän myös oman tapani tehdä kirjoneuletta, eli miten käytän lankadominanssia. Video löytyy YouTubesta Asevelikylässä-kanavaltani. Kuvasin videon ennen paidan valmistumista, joten valmista paitaa ei tällä videolla näy.

Paita tosiaan valmistui vasta videon kuvaamisen jälkeen, joten en siinä näyttänyt kainaloiden silmukointia. Kainaloiden silmukointi on aina ollut vähän murheenkryyni. Olen useampaan otteeseen maininnut, että saan sen tehtyä ”ihan siististi”, mutta villasukkia päätellessäni koin eräänlaisen ahaa-elämyksen ja sen idean halusin jakaa muillekin. Olen silmukoinut kainalon silmukat suoraan apulangalta, mutta kun päättelin sukan kärjen silmukoimalla ja siitä tuli tosi siisti, tajusin kokeilla laittaa kainalosilmukat ensin puikoille ja sitten ruveta ompelemaan kainalo-aukkoa kiinni. Löysin erinomaiset ohjeet silmukoimiseen täältä. Kokeilin tähän paitaan sitä tyyliä ja aukosta tuli kyllä todella paljon siistimpi ja huomaamattomampi.

Jätän hihoja tehdessäni aina pitkän langanpätkän hihaan, jolla sitten ompelen kainaloaukon kiinni. Näin on yksi langanpää taas vähemmän pääteltävää. Silmukointi on yllättävän yksinkertaista, kun sen sisäistää. Silmukoinnissa viedään lanka silmukan läpi aina kaksi kertaa, ennen kun se päästetään pois puikolta. Ensin lanka viedään silmukan läpi ”nurin” ja toisella kertaa ”oikein”, eli etummaisen puikon silmukan läpi lanka pujotetaan neulan avulla nurin, jonka jälkeen taaemman puikon ensimmäisen silmukan läpi oikein. Sitten pujotellaan lanka etummaisen puikon ensimmäisen silmukan läpi oikein, jonka jälkeen silmukka päästetään pois puikolta. Seuraavaksi lanka viedään taas etummaisen puikon ensimmäisen silmukan läpi nurin. Sitten on vuorossa taaemman puikon silmukan pudotus, eli lanka viedään silmukan läpi nurin ja sitten tiputetaan silmukka pois puikolta. Seuraavaksi lanka viedään seuraavan silmukan läpi oikein, jonka jälkeen taas jatketaan etummaiselle puikolle. Näin jatketaan, kunnes kaikki silmukat ovat tiputettu puikolta. Ainakin omastani tuli paljon parempi, kuin millään aiemmalla tyylillä, joten suosittelen kokeilemaan tätä. 🙂

Tätä paitaa neuloin myös, kun ruotsinkielinen paikallislehti Vasabladet kävi haastattelemassa minua neulomisharrastuksestani. Oli todella mahtavaa saada tällainen kokemus ja mahtavaa että neulomisesta tehdään lehtiinkin juttuja. Samassa jutussa haastateltiin Lee Esselströmiä, joka on suunnitellut Strömsö-paidan ja paikallisen lankakaupan pitäjää, sekä islantilaisia lankatehtaita, jossa ihmetellään meidän suomalaisten neulebuumia.. Pikkuhiljaa tässä mennään kesää kohti ja ainakin itse olen jo vaihtanut puikoille jotain vähän kevyempää. Puikoilla on tällä hetkellä esikoiselle tuleva Hailuodon paita ja uusi versio Navellista minulle itselle. Tässä postauksessa näkyvä Navelli lähtee valitettavasti purkuun, koska paita ei istu minulle ollenkaan ja yksi kirjoneulekierros kiristää liikaa.. Tykkään mallista kovasti ja siksi haluankin tehdä siitä paremman istuvan version. 🙂

Söderfjärdenin pellot täyttyvät keväisin muuttolinnuista ja pelloilla voi nähdä satoja tai parhaimpina päivinä jopa tuhansia kurkia ja levähtämässä. Me teimme perhepartion kanssa retken Söderfjärdenin meteoriittikraatteriin ajatuksena nähdä palaavia muuttolintuja ja puhua muistakin linnuista. Emme ihan osuneet parhaimpaan lintu-aikaan, mutta onneksemme muutama kymmenen kurkea lensi ylitsemme retkemme aikana. Lokkeja näkyi sitäkin enemmän ja jokunen vesilintu-aura lensi myös ylitsemme. Paras aika lintujen muuttopuuhien tarkkailuun on juuri nyt käynnissä ja siksi aihe on hyvinkin ajankohtainen.

Söderfjärden sijaitsee osittain Vaasan (Sundom) ja osittain Mustasaaren puolella, noin 10 kilometriä Vaasan keskustasta. Kraatteri on muodostunut alueelle meteoriitin törmätessä maahan noin 500 miljoonaa vuotta sitten ja nykyään järven tilalla on peltoalue, jota pidetään kuivana pumppaamalla. Keskellä kraatteria sijaitsee tämänkertainen retkikohteemme, Meteoria ja lintutorni. Meteoria, jossa esitellään alueen historiaa ja luontoa, aukeaa yleisölle kesällä ja se on varmasti tutustumisen arvoinen kohde! Saimme hyvät suositukset eräältä äidiltä, joten emmeköhän koita käydä paikanpäällä uudestaan vielä kesällä. Meteorialle johtavan tien varrella oli taivaankappaleista kertovia tauluja ja niitä voisi olla mielenkiintoista tutkia seuraavan käynnin yhteydessä.

Kohde oli lasten mielestä mielenkiintoinen ja vaikka satapäistä lintuparvea emme tällä kertaa nähneetkään, riitti lapsilla haluja tarkkailla aluetta kiikareiden avulla. Lintutorni ei ole kauhean korkea, mutta koska alueella ei ole muuta kuin peltoa, näkyi tornista joka puolelle kraatteria. Meteorian ympäristössä ja muissa rakennuksissa riitti lapsille tutkittavaa ja iltapäivä kului erittäin mukavissa tunnelmissa alueella, söimme eväitä ja leikimme lintuleikkejä. Mitä pidemmälle iltapäivä eteni, sitä useampi auto ajoi paikalle. Kurjetkin ilmestyivät loppuretkestä, joten oletamme niiden tulevan pelloille ilta-aikaan. Meteoria ja lintutorni eivät ole ainoat paikat tarkkailla lintuja, alueella on muitakin pysähdyspaikkoja, mihin auton saa jättää parkkiin.

Munsmon pumppausasemalla, minkä avulla peltoja pidetään kuivana, on ilmeisesti myös lintutorni. Vanha pumppausasema toimii museona, missä on näytteillä alueen kehityksestä kertova näyttely. Meidän lintuhavainnot jäivät tältä erää hieman köyhäksi, niin ajattelin että voisimme oman porukan kanssa käydä myöhemmin keväällä (tai viimeistään syksyllä, kun kurkia on todella paljon) vielä Munsmon lintutornilla. Mielestäni on ihanaa, miten jotkut retket innoittavat uusiin retkiin ja olen edelleen yllättynyt, miten paljon retkeilypaikkoja meiltä on vieläkin jäänyt käymättä!

Olen kirjoittanut monista lähiretkikohteista Vaasan seudulla, mutta en ole ollenkaan kirjoittanut rakkaasta Edvininpolusta! Tämä asia korjataan nyt, sillä se on ihana lähiretkikohde ja se on mielekiintoinen paikka niin lasten, kuin aikuistenkin mielestä. Edvininpolku sijaitsee Asevelikylässä ja sinne on meiltä vain puolen kilometrin matka, joten siellä tulee vietettyä paljon aikaa. Tulemme usein päiväkodista kotiin sitä kautta ja lapset vierailevat siellä Purolan päiväkodista usein. Paikka on minulle tuttu jo lapsuudesta, samoin miehelleni, joka on asunut lapsuutensa Asevelikylässä.

Edvininpolku on saanut nimensä edesmenneen sotaveteraanin Edvin Hevonkosken mukaan ja polun vartta koristaa hänen tekemänsä patsaat. Edvin Hevonkoski asui Asevelikylässä ja polku on kuuluisa hänen taideteoksistaan. Osa patsaista on puuta tai metallia ja osassa on hyödynnetty esimerkiksi armeijan vanhoja saappaita ja kypäriä. Polku on pisimmillään 1,3 km mutta me kierrämme useimmiten lasten kanssa pienemmän, alle kilometrin mittaisen lenkin. Paikka on minulle tärkeä siitäkin syystä, että olen lähtenyt sinne kävelemään tai juoksemaan niin raskaana, ystävän kuoleman jälkeen, kuin hääpäivän aamunakin. Polkuja tallatessa on tullut käsiteltyä monenlaisia tunteita. Kotiäitinä ollessani kävimme siellä retkellä usein ja meistä tehdyn Pohjalaisen retkijutun kuvatkin on otettu Edvininpolulla.

Edvininpolulla oli ladut vielä pari viikkoa sitten ja tällä viikolla kävimme vielä pulkkamäessä. Edvininpolulta pääsee myös Purolan leikkipuistoon, eli Peurapuistoon (tai poropuistoon). Polun takimmaisesta nurkasta lähtee pieni polku kohti leikkipuistoa ja siinä varrella on myöskin tulistelupaikka pöytineen ja nuotiorinkuloineen. Itse Edvininpolulla ei enää ole nuotiopaikkaa, mutta pöydät ja penkit löytyvät Korsun alueelta.

Tämä Korsu onkin mielenkiintoinen paikka varsinkin lasten mielestä. Sinne pääsee kulkemaan juoksuhautoja pitkin ja alueella on vanhoja tykkejä ja muita jännittäviä esineitä. Korsulla on savusauna, jota vuokraa Edvininpolun Perinneseura. Siellä on monena pääsiäisenä poltettu kokkoa ja Asevelikylän asukasyhdistys on järjestänyt paikanpäällä jouluisin joulupuuro-tapahtuman. Alueella on myös pienenpieni ”rintamakirkko”, joka on ainakin ulkoapäin aivan ihana! Edvininpolulla kannattaa käydä kävelemässä/juoksemassa/pokemonjahdissa, sieltä löytyy varmasti kaikille jotain. Meidän lasten kestosuosikki on heitellä kiviä pieneltä sillalta veteen!

Viime viikolla oli hiihtoloma, jonka vietimme lasten kanssa kotosalla. Olipas ihana taas olla vapaalla lasten kanssa, eikä kouluhommatkaan painaneet päälle. Sain kuvattua uuden jaksonkin YouTube-kanavalleni ja siellä esittelin uuden valmistuneen työn, Magnus-neuleen. Magnus-neuleen ohje on ostettavissa Novitan sivuilta ja se on osa Novitan Yarns Stories kokonaisuutta. Neuleen on suunnitellut taitava Sari Nordlund ja ehkäpä osittain sen takia neule valikoitui työlistalleni.

Neule on hyvin yksinkertainen miesten neule, jossa on yksityiskohtana raglan-palmikot. Toinen syy, miksi valitsin tämän neuleen oli lanka, mille työ on suunniteltu. Novitalta on tullut Suomi-villa sarja ja halusin ehdottomasti kokeilla tätä lankaa. Vastoin odotuksiani lanka oli paljon pehmeämpää, kuin esimerkiksi 7 veljestä ja lisäksi löysin langat erittäin hyvästä alennuksesta Vaasan Minimanista. Lankojen lopulliseksi hinnaksi tuli vain 20 euroa, koska sitä meni ohjeeseen nähden paljon vähemmän, kuin mitä piti.. Lankaa tähän työhön meni vajaat 400 g.

Tämäkään neule ei siis sujunut ongelmitta, koska en taaskaan tehnyt mallitilkkua, vaan aloitin innoissani suoraan tikuttelemaan paitaa alaspäin. Blogiani lukevat eivät luultavasti yllättyneet.. Mieheni kysyikin minulta, kauanko sellaisen tilkun tekemiseen menisi. Vastaukeni oli, noin 15 minuuttia, johon hän totesi, että mielumminko puran parin viikon työn, kuin käytän 15 minuuttia mallitilkkuun. Oikeassahan hän on, mutta uuden työn aloittaminen vie voiton tilkun tikuttelemisesta..

Tämä neule neulotaan saumattomasti ylhäältä alas ja minulle haasteen tässä paidassa toi palmikot. En ollut koskaan aikaisemmin neulonut palmikoita, koska ajattelin niiden olevan hitaasti valmistuvaa ja kauhean vaikeata yhden ylimääräisen puikon kanssa. Noh, ainakin tämä palmikko oli hyvin yksinkertainen ja helppo tehdä, eikä se apupuikon kanssa neulominen juurikaan haitannut. Sain vinkkejä siitä, että ilmankin apupuikkoa pärjää, joten ehkä seuraavaan palmikkotyöhön opettelen tämän tekniikan, koska minulle ei ole muodostunut mitään rutiinia palmikkojen tekemiseen.

Huomasin virheeni tiheydessä suurinpiirtein niillä main, kun olisi täytynyt lisätä vielä noin 100 silmukkaa ja sovittaessa paitaa miehelleni pituus oli jo siinä vaiheessa, että olisin saanut erotella hihat.. Onneksi paita on tosiaan ylhäältä alas- neulottava, joten sen muokkaaminen on helpompaa, kun sitä pystyi sovittamaan aina välillä. Tästä eteenpäin oli siis sovellettava ja sovitettava useasti, jotta paidasta tulisi hyvin istuva. Tein paidan 4 mm puikoilla, mutta luultavasti olisi täytynyt käyttää 3 mm puikkoja.. Tämä kuitenkin joudutti paidan valmistumista huomattavasti, se valmistui loppujen lopuksi kuukaudessa. En laskenut helman silmukoita, mutta niitä oli huomattavasti vähemmän, kuin ohjeessa. Paita kuitenkin istuu nyt hyvin miehelleni, joten silmukkamäärillä ei lopulta ollut väliä. Kurjaa olisi ollut, jos en olisi sovittanut paitaa välillä.

Hihoja piti sovittaa monta kertaa, jotta osasin lopettaa kaventamisen oikeassa kohtaa.. Tässä paidassa pidin erityisesti siitä, miten kainaloaukko neulottiin, eikä sitä tarvinnut jälkikäteen silmukoida tai ommella yhteen. Myös nämä raglanin palmikot ovat ihania ja lankavalintakin osui nappiin. Langassa on ihanan vaihteleva pinta ja väri on eläväinen. Työtä oli ihana tehdä, vaikka se ei sujunutkaan ilman ongelmia. Haluaisin tehdä tästä langasta vielä jotain muutakin, mutta sitä ei ole nyt ollut kaupassa saatavilla. Ehkä sitä tulee jossain vaiheessa vielä lisää.

Viisi vuotta kotiäitiyttä putkeen toi mukanaan pienoisen identiteettikriisin ja silloin oli aikaa pohdiskella, mitä elämältään haluaisi, kunhan paluu erilaiseen arkeen koittaisi. Olin vain aika hukassa. En välttämättä halunnut palata takaisin työhöni lastenhoitajana, koska olisi tuntunut hassulta viedä oma jälkikasvu päiväkotiin ja mennä itse toisaalle hoitamaan muiden lapsia. Olin kuitenkin menossa takaisin virkaani, kunnes ystävieni kannustuksesta asiat selkenivät juuri korkeakoulujen hakuajan alkaessa. Minä koittaisin seurata pitkäaikaista haavettani ja hakea kielikylpy-varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tämän haaveen olin haudannut silloin, kun Vaasan Yliopistossa ei ollut enää mahdollista opiskella ruotsin kieltä.. Nyt se kuitenkin on mahdollista Åbo Akademissa Vaasan kampuksella ja sinne minä sitten päädyin hakemaan.

Korona-kevät aiheutti hakuprosesseihin hieman erilaisia järjestelyitä, mutta yhtä kaikki, minä pääsin! Olo oli silloin mitä mahtavin ja olen edelleen joka päivä yhtä onnellinen uskalluksestani. Aloitin opinnot syksyllä 2020 ja onneksi edes muutaman kuukauden ajan saatiin olla paikanpäällä yliopistolla, että paikat ja opiskelukaverit tulivat edes jollain lailla tutuiksi. Kerkesimme opiskella lähiopetuksessa sen verran, että opiskeluun tuli rutiinia ja ryhmätyöt ja uudet oppimisalustat tulivat tutuiksi. Osa luennoista oli jo silloin Zoomin kautta, joten tuli opeteltua senkin käyttö, ennen kuin jäimme istumaan koteihimme.

Olen kova jännittämään ja uusiin tilanteisiin meno on ihan hirveätä. Suurin pelkoni oli, etten löydä ketään tekemään ryhmätöitä kanssani tai jos olenkin ainut täysin suomenkielinen tai ainut aikuisopiskelija joka ei koskaan osallistu mihinkään haalarihommiin. Olen parikymppisenä juhlinut menemään näidenkin vuosien edestä, joten en edes osaa kaivata riemukasta opiskeluelämää, joka tällä hetkellä ei kyllä ole kenellekään edes mahdollista. Tämä on mielestäni harmillinen asia heidän kannaltaan, jotka ovat muuttaneet Vaasaan opintojen perässä, eivätkä tunne paikkakunnalta ketään.. Minun pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä ryhmässäni oli kaksi naista, joiden kanssa opiskelu-elämän aloittaminen ja jakaminen on ollut ihanaa!

Kaikki kurssit käydään ruotsinkielellä ja tehtävän palautetaan myöskin ruotsiksi. Opettajat eivät kuitenkaan ainakaan näin alussa ole paneutuneet kielioppivirheisiin, vaan oikeat asiat esittämällä saattaa saada hyvänkin numeron, vaikka kielioppi ei täydellistä olisikaan. Tällä hetkellä minulla on menossa ruotsin kurssi, jossa opiskelemme kielioppia. Vaikka olen motivoitunut opettelemaan kieliopin nyt, helppoa se ei ole, koska viimeisestä tällaisesta kurssista on jo 14 vuotta aikaa.. Luennoilla pärjään hyvin ja tekstien lukeminen sujuu jo hyvin. Tieteellisten tekstien lukeminen oli alussa hankalaa, mutta se olisi ollut sitä myös suomeksi. Kun lukee paljon tekstiä ruotsiksi, kieli kehittyy vähän väkisinkin ja siihen tulee rutiini.

Tälläkin hetkellä opiskelen kotona, kohta alkaakin luento. Minun päiväni kuluvat samalla lailla ja kunhan noudatan rutiineja, minun on helppo saada työt tehtyä. Jos lipsun niistä, saattaa koko päivä mennä haaskeelle. Olin lukiossa hyvin laiska ja huono opiskelija enkä juuri kiinnostunut mistään. Se oli myös yksi asia, joka minua hirvitti opintojen aloituksessa. Saisinko palautettua tehtävät ajoissa/luettua tentteihin hyvissä ajoin vai olisinko taas se saamaton lukiolainen. Noh, en ole. Välissä on monta vuotta ja motivaatio on ihan erilainen, kuin 15 vuotta sitten. Mieheni mainitsi kyllä tämän seikan minulle, mutta se täytyi vaan kokea itse. Kun asioita ei siirrä eteenpäin, vaan tekee ne hyvissä ajoin, jää sitten aikaa enemmän, eikä tarvitse opiskella iltaisin.

Yliopistolla painotettiin heti alusta, miten kannattaa opiskella ”virka-aikaan”. Lukujärjestys saattaa olla harhaanjohtava, kun päivässä voi olla vain yksi luento. Se tehtävien määrä ei kuitenkaan näy lukujärjestyksessä, vaan ne täytyy lisätä sinne itse. On hyvä suunnitella etukäteen, missä välissä tekee minkäkin tehtävän ja merkitsee deadlinet esille, niin mikään ei jää palauttamatta. Kuten jo mainitsin, minua auttaa rutiinit. Mieheni vie lapset aamulla päiväkotiin ja minä saan aloittaa päiväni rauhassa. Aloitan aamuni pienellä jooga-hetkellä, koska jokapäiväinen koneen ääressä istuminen ei tee hyvää niskalleni. Sen jälkeen syön aamupalan, jonka jälkeen avaan koneen. Jos ei ole luentoja heti aamusta, saatan neuloa hetken. Luennon jälkeen pidän aina pienen paussin, jonka jälkeen voin aloittaa kirjalliset hommat. Lounastauko on joka päivä kello 12:sta maissa. Minun täytyy syödä säännöllisesti, muuten ei ajatus kulje. Joka päivä ei ole luentoja, mutta aina on jotain tehtävää. Kirjoitan aina tietyn ajan, jonka jälkeen pidän pienen paussin ja sitten jatkan.

Päiväni kuluvat näin ja tämä etäopiskelu on sopinut minulle yllättävän hyvin. Saan samalla valmisteltua päivän ruokaa tai hoidettua viikkosiivouksen alta pois, jos ei ole kauheasti kouluhommia. Useimpina päivinä saan haettua lapset kolmen maissa kotiin. Haen heidät kävellen, jotta saisin pienen happihyppelyn ennen kuin hulina alkaa. 🙂 Tenttipäivät lähestyvät taas ja varasin juuri kirjastosta itselleni tenttikirjat. Tentitkin ovat tällä hetkellä suurimmaksi osaksi kotitenttejä, mikä sopii minulle varsin hyvin. Kotona olo poistaa suurimman osan jännityksestä ja voin nousta välillä vaikka seisomaan, ajatuskin kulkee hieman paremmin, kun vähän liikkuu. Vaikka tämä etäopiskelu onkin sujunut omalta osaltani hyvin, toivoisin silti pääseväni takaisin lähiopetukseen, koska luentoihin osallistuminen paikanpäällä antaa paljon enemmän, kuin pelkästään tietokoneen välityksellä. Ehkä jossain vaiheessa tilanne normalisoituu ja pääsemme taas nauttimaan ÅA:n ihansta ympäristöstä.

Jos jäi jotain kysyttävää opiskelustani, laita ihmeessä viestiä. 🙂

Olen varmasti monta kertaa sanonut tämän saman, mutta retken paras hetki on eväshetki. Eikä ole eväshetkeä retkellä ilman jälkkäriä! Edes joku pieni jälkiruoka kruunaa retkiruuan ja luonnonhelmassa on ihana herkutella ja siitä saa pikkuisen lisää puhtia. Kirjoittaessani postausta retkieväistä, tuli mieleeni jakaa myös näitä meidän retki-jälkkäreitä. Riippuu ihan tilanteesta, joskus nappaan mukaani esimerkiksi Elovenan-kauravälipalakeksin ja joskus näemme isomman vaivan jälkiruuan kanssa. Meidän porukalle toimii jälkiruokina myös kuivatut hedelmät, esimerkiksi taatelit ovat erinomaisia kahvin kanssa.

Paahdetut vaahtokarkit taitavat olla retkieväiden klassikko. On mukavaa etsiä esikoisen kanssa oma keppi ja vuolla se teräväksi tikuksi. Vaahtokarkit on aika sotkuista syötävää, joten ne kannattaa popsia suoraan kepin nokasta. Etsiessäni ruoka-ideoita, satuin törmäämään ”smores”-nimiseen jälkiruokaan, joka sisältää paahdettua vaahtokarkkia, sulaa suklaata ja keksiä. NAM! Kuulostaa aika sotkuiselta, mutta tämä onnistuu myös suhteellisen siististi lastenkin kanssa jos paahtaa vaahtokarkin ja nappaa sen kahden suklaakeksin väliin. Nämä oli menestys muutamalla retkellä, eikä tosiaan vaadi paljon vaivaa. Isosta vaahtokarkkipussista on ainakin meillä riittänyt monille retkille evästä. Joulun aikaan teimme tästä pipariversion ja sekin maistui tosi hyvältä! Silloin unohdimme kyllä suklaat välistä, mutta kukaan ei sitä edes kaivannut.

Tikkupullat on myös aika perinteinen nuotiojälkkäri, joka maistuu ainakin kylmemmillä ilmoilla. Itsehän söisin pullaa vaikka joka kerta.. Löysin Partioaitan sivuilta hyvin helpon reseptin pulliin, joten taikinan kanssa ei tarvitse edes kotona nähdä kovaa vaivaa. Parasta tässä reseptissä oli se, että neuvottiin kiertämään pullataikina niin tiheään kierteeseen, että pulla on yhteinäinen, jotta sinne väliin saa laitettua hilloa ja tarvittaessa vaikka kermavaahtoa. Ostinkin viime talvena sellaisen hillotuubin, mistä sai suoraan pursotettua hilloa pullan sisään. Ai että, miten se maistui hyvältä kylmänä päivänä.

Resepti (n 12 tikkupullaa), helppo tehdä myös vegaanisena :

2 dl maitoa, kauramaitoa tai vettä

3 rkl sulatettua voita tai margariinia

1/2 tl suolaa

3 rkl sokeria

tl kuivahiivaa tai 2,5 tl leivinjauhetta

1/2 tl kardemummaa

5-6 dl vehnäjauhoja tai muit jauhoja, voi kokeilla myös gluteenittomia

Laita kaikki ainekset sekaisin ja vatkaa. Jauhoja on tarpeeksi, kun taikina ei tartu sormiin. Tapaan laittaa taikinan pussiin tai rasiaan ja taikina tekeytyy matkalla nuotiopaikalle. Pyöritä taikinaa tikun päähän noin sormenpaksuisena pötkönä niin, ettei taikinaan tule välejä. Pulla valmistuu hieman nopeampaa jos sen kiertää isoille kierteille, mutta salaisuus onkin tässä tiiviissä pullassa, että sinne saa hillon sisälle. Paista pullaa hiilloksella noin 10-15 minuuttia. Älä laita pullaa liian lähelle nuotiota, muuten se vain mustuu ja jää sisältä raa’aksi. Pulla on valmis, kun sen saa vedettyä tikusta pois helposti. Laita sisään hilloa ja/tai kermavaahtoa (kauravispi on tähän erinomaista, se pitää muotonsa hyvin rasiassa eikä tule samanlaista nestettä kuin kermasta) ja nauti!

Ostimme keväällä pikku-Muurikan (olen tainnut mainita tästäkin jo muutamaan otteeseen..) myös lättyjen paistamista varten. Olen kerran kokeillut tehdä Trangialla lättyjä, mutta lättyjen sisään tarjoilin kanssaretkeilijöille ”klimppejä”. Yhtä hyvän makuisia, mutta ulkonäkö ei ollut se, mitä haettiin.. Tälläkin kertaa meinasi käydä yhtä köpelösti, tai no, meinasin joutua tarjoilemaan lätyt nestemäisessä muodossa, koska taikinan kanssa kävi joku onnettomuus ja en tiedä, unohdinko munat vai oliko jauhoja liian vähän. Mieheni, joka on varusteltu paljon suuremmalla kärsivällisyydellä, pelasti nämä lätyt ja saimme lopulta nauttia ihanista nuotiolätyistä. Ehkä ensi kesänä olen toipunut tästä koettelemuksesta ja kokeilen uudestaan lättyjen paistoa. Onhan ne nyt niin hyviä, että täytyy niitä testata uudestaan.

Joskus nappaamme retkelle kuivahedelmiä, joskus keksipaketin. Viimeisillä retkillä meillä on ollut mukana Taigan suklaata, jonka sain testattavaksi kaupallisen yhteistyön merkeissä. Mikä vaan maistuu hyvältä luonnossa, eikä sen tarvitse olla ihmeellisä. Pääasia on, että lähtee retkelle ja viettää ihanan hetken ulkona. Nautinnollisia pakkaspäiviä!