Viljelyä Asevelikylässä – lavakaulusviljely
Kaupallinen yhteistyö Biolanin kanssa.
Olemme asuneet Asevelikylässä jo kahdeksan vuoden ajan ja ensimmäistä kesää lukuun ottamatta meillä on ollut aina pienet viljelykset tulossa. Viljelyt alkoi salaateilla ja yrteillä, sitten perustettiin ensimmäinen pieni kasvimaa, jossa viljeltiin perunaa ja porkkanaa hieman huonolla menestyksellä. Siitä ollaan tultu tähän päivään, kun meillä on tallin takana hyvän kokoinen kasvimaa, sekä lavakaulusviljelykset talon seinustalla. Lisäksi pihasta löytyy marjapensaat, hedelmäpuut ja vadelmat, joten alkusyksyisin saamme nauttia oman maan tuotteista, eikä kaupasta kanneta juuri mitään tuoretavaraa. Viime syksynä meille tehtiin maalämpöremontti, jonka alta piti lavakaulukset siirtää pois paikoiltaan ja meidän ihana piha oli hetken aikaa aika surkean näköinen. Vanhat lavat piti muutenkin uusia ja kun alue oli valmiiksi tyhjä, pystyimme kasvattamaan aluetta vielä yhdellä laatikolla, sekä tekemään alueesta viihtyisämmän ja siistin Biolanin kuorikatteen avulla. Äitienpäivälahjaksi saamani näkösuoja istutuslaatikoilla kruunaa kaiken ja toivonkin loppukesästä viljelyalueesta ihanan vihertävää keidasta.

Meidän lavakaulustarhassa on tällä hetkellä neljä lavakauluslaatikkoa. Aloitimme alueen kunnostamisen laittamalla viljelyalueen pohjalle kankaan estämään rikkaruohojen pääsyä kasvulavoihin. Asettelimme lavakaulukset paikoilleen ja aloimme levittämään lavojen ympärille Biolanin kuorikatetta, joka rajaa kivasti viljelyalueen ja pitää myös alueen siistinä rikkaruohoista. Rajasimme kuorikatteen vanhoilla tiileillä, jotka ovat löytyneet tältä tontilta. Lavakauluksiin ei yleensä tarvitse vaihtaa multia, vaan uutta multaa voi laittaa vanhojen päälle parantamaan maaperää, mutta meidän vanhojen lavojen mullat levitettiin uutta nurmikkoa varten. Kaikki lavat täytettiin kokonaisuudessaan Biolanin istutusmullalla, jonka ainesosat edesauttavat puutarhan kasveja kasvamaan. Istutusmulta sopi luomuviljelyyn ja sen sisältämä biohiili ja komposti parantaa kasvualustan rakennetta.
Kasvulavoissa meillä kasvaa kesäkurpitsaa, salaattia, retiisiä, lehtikaalta, papuja, sipulia, sekä herneitä ja muutamia kukkasia. Herneitä meillä ei olekaan aiemmin kasvanut, mutta lapset saivat oman kasvulaatikon, johon he yksimielisesti halusivat istuttaa herneitä. Yrtit ja pinaatti kasvavat omissa pienemmissä laatikoissa ja ruukuissa. Yrttejä ja salaattia varten on Biolan kehitellyt yrttimullan. Siinä on mukana kasvualustasammalta, joka tekee mullasta hieman ilmavampaa, joka on hyväksi esimerkiksi yrteille. Yrttimulta on valmistettu kompostoimalla, jotta siihen on saatu mukaan hyödyllisiä mikrobeja.

Kasvimaalle ei uutta multaa tarvittu, sinne kaadoimme syksyllä vanhan hiekkalaatikon hiekat (sekin joutui pois kaivinkoneen tieltä), sekä haravoimme kasvimaan päälle kuivia lehtiä. Käänsimme maan ennen istutuksia ja lannoitimme maan Biolanin kasvimaalannoitteella. Se on pitkävaikutteinen lannoite, jota annostelimme paketissa olevan taulukon mukaan. Kasvimaahan on päässyt tänäkin vuonna perunaa ja porkkanaa ja lasten toiveiden mukaisesti myös punajuurta.

Kasvimaan reunalla meillä on myös tomaateille oma laatikko, jota kohtaan on viime vuoden onnistuneiden kokeilujen jälkeen korkeat odotukset. Tänä vuonna olen onnistunut kasvattamaan taimet siemenestä, viime vuonna taimet kuolivat ulosmuuton yhteydessä ja haimme uudet taimet kaupasta. Virheistä oppineena karaisin taimia pikkuhiljaa ja kun taimet muuttivat lopullisesti ulos, vaikuttivat ne oikein hyvinvoivilta. Noh, yksi sai hieman siipeensä istutuksen yhteydessä, mutta se oli täysin oma moka.. Tomaateille lisäsin myös kasvimaalannoitetta. Luonnonlannoitetta, joka on hyvä yleislannoite vähän joka paikkaan, ripottelin hedelmäpuiden juureen ja marjapensaille, sekä mansikoille ja viinirypäleille. Jospa ottaisivat hieman lisävoimaa tästä lannoitteesta ja tuottaisivat tänäkin vuonna oikein maukkaan sadon.

Seuraavana työlistalla on siis kastelua, kitkemistä ja papulaatikolle pitää vielä rakentaa kansi, koska ne eivät juuri pidä liiasta sateesta. Osalla kasveista on vielä harsot päällä, mutta pikkuhiljaa niitäkin saa ruveta poistamaan. Yrttisadosta ollaan jo saatu nauttia, sillä esikasvatin osan yrteistä. Ruohosipuli, joka kasvaa valtoimenaan kasvimaan reunassa on aivan villiintynyt, se pitääkin jo pian leikata alas ja säilöä, jotta se saa kasvattaa uuden sadon. Tämä tietää ihanan maukasta kesää!
Leave a Comment