Yksisarvissynttärit keskellä talvea

Tytär täytti 4 vuotta juuri ennen joulua ja hän oli kovasti odottanut ensimmäisiä kaverisynttäreitään. Ensimmäinen yritys pitää juhlat meni mönkään ja näytti pahasti siltä että toinenkin yritys menisi pieleen, mutta sitten päätettiinkin järjestää kaverisynttärit ulkona, jossa ohimenevä nuha ei niin haittaisi. Olimme tyttären kanssa askarrelleet koristuksia yksisarvissynttäreitä varten pitkin viikkoa ja toiveen mukainen teema olisi ollut kurja jättää käyttämättä vaikka juhlat siirtyivätkin ulos. Aktiviteetit meni uusiksi, mutta onneksi saimme koristeet siirrettyä ulos! Näistä tuli aivan ihanat yksisarvissynttärit!

Synttärijuhlien tarjoilut yksisarvisteeman väreissä

Katselimme tyttären kanssa inspiraatiokuvia Pinterestistä ja näimme monia ihania ideoita. Askartelimme ison yksisarvisen taustaksi herkkupöydälle ja sen siirtäminen ulos aiheutti hieman päänvaivaa. Pidimme juhlat meidän pergolassa, mikä piti ensin kaivaa lumesta. Se olikin sellainen urakka ettei ihan hetkeen tee mieli toistaa samaa. 😀 Koriste oli kuitenkin saatava mukaan, joten viritin lakanan roikkumaan pergolan kattopalkeista ja kiinnitin siihen yksisarvisen osat nuppineuloilla. Siitä tuli mielestäni hieno ja samalla lakana toimitti pöytäliinan virkaa. Teimme myös muutaman pompomin varastoista löytyneistä silkkipapereista ja ripustin myös ne pihalle. Tyttären ristiäiskoristeeksi tekemäni nauha pääsi myös ulos koristamaan juhlatilaa. Pöydän sai neiti itse koristella omilla poneillaan ja tarjoilupöydästä tulikin erinomainen. Yritän järjestää näitä synttäreitä aina niin että mahdollisimman paljon saisi tehtyä itse jo olemassa olevista materiaaleista, siksi tälläkin kertaa meillä oli lautasina meidän tavalliset astiat ja mukit, joita käytämme arjessa. Lautasliinat ovat sellaiset, jotka ostamme juhliin ja kaupasta löytyikin ihanat yksisarvislautasliinat. Niillä saa kivasti teemaa jatkettua ilman, että tarvitsisi ostaa kertakäyttöastioita. Nekin ovat kyllä kivoja ja niitä on moniin teemoihin, mutta mielestäni ilmankin pärjää.

Yksisarvissynttäreiden koristeet askartelimme itse ja käytimme olevassa olevia materiaaleja

Tarjoilut olivat samat, mitä olisin sisälläkin tarjoillut, eli hirmuinen kasa karkkia, jotka valittiin ns. yksisarvisväreissä, eli pastellin ja sateenkaaren väreissä olevia irtokarkkeja. Tarjolla oli myös marenkeja, niitä vaaleanpunaisia piparin mallisia keksejä (joiden nimeä en muista), vaahtokarkkeja, popkorneja, joita paahtaessa öljyn sekaan tiputettiin punaista elintarvikeväriä, kaakota vaahtokarkeilla sekä nakkeja ja suolatikkuja. Laitoimme pihalle nuotion tulikoriin ja lapset saivat grillata nakkinsa ja paahtaa vaahtokarkkeja nuotiolla, se oli oikein tykätty ohjelmanumero. Jos olisimme pitäneet synttärit sisällä, olisi tarjoilupöydän kruunannut suuri jäätelöannos, missä olisi ollut tötteröitä sarvina, päällä strösseleitä, marenkia, vaahtokarkkeja, karkkia ja sitä olisi annosteltu isosta kulhosta annoksiksi. Lupasin tyttärelle, että syödään tämä annos sitten joskus toiste, joten se on meillä vielä odottamassa.

Lumihevonen sai hienon harjan, kun lapset maalasivat vesiväreillä hienon yksisarvisen harjan

Kauheasti ei ohjelmaa näille syntymäpäiville tarvinnut järjestää, koska lapset tykkäsivät olla ulkona ja peuhata. Aloitettiin juhlat kuitenkin maalaamalla meidän tekemä yksisarvis-lumihevonen. Lapset maalasivat lumihevoselle harjan kaikilla mahdollisilla väreillä ja hännästäkin tuli upea. Siitä tuli tosi ihana ja lapset nauttivat vesiväreillä maalaamisesta. Isoveli ja hänelle tullut kaveri maalasivat sitten pihalle rakennetun Nascar-auton, koska kuulemma yksisarviset ovat tyhmiä.. Meillä on sisaruksilla ollut toistensa synttäreillä kaverit, molemmilla on kaverina saman perheen sisarukset, joten se on ollut kätevää että on oma kaveri mukana, jottei tee mieli varastaa huomiota sisarukseltaan. Nämä synttärit olivat oikein onnistuneet, lapset nauttivat juhlista ja meillä aikuisillakin oli kivaa.

Ulkoilmasynttärit keskellä helmikuuta

Muista teemasynttäreistä voit lukea täältä: Frozen-synttärit, Olympialaiset, juna-synttärit, dino-synttärit. Muita teemoja meidän synttäreillä on ollut mm. sydämiä kaikkialla sekä jääkiekkosynttärit. Lapset ovat jo innoissaan miettineet seuraavien syntymäpäivien teemoja, mutta rakkailla on vielä aika monta kuukautta seuraaviin juhliinsa. Ehkä tässä täytyy järjestää jotkut muut juhlat ennen sitä niin saadaan taas toteuttaa ihania ideoita!

Share: