Viisi vuotta kotiäitiyttä putkeen toi mukanaan pienoisen identiteettikriisin ja silloin oli aikaa pohdiskella, mitä elämältään haluaisi, kunhan paluu erilaiseen arkeen koittaisi. Olin vain aika hukassa. En välttämättä halunnut palata takaisin työhöni lastenhoitajana, koska olisi tuntunut hassulta viedä oma jälkikasvu päiväkotiin ja mennä itse toisaalle hoitamaan muiden lapsia. Olin kuitenkin menossa takaisin virkaani, kunnes ystävieni kannustuksesta asiat selkenivät juuri korkeakoulujen hakuajan alkaessa. Minä koittaisin seurata pitkäaikaista haavettani ja hakea kielikylpy-varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tämän haaveen olin haudannut silloin, kun Vaasan Yliopistossa ei ollut enää mahdollista opiskella ruotsin kieltä.. Nyt se kuitenkin on mahdollista Åbo Akademissa Vaasan kampuksella ja sinne minä sitten päädyin hakemaan.

Korona-kevät aiheutti hakuprosesseihin hieman erilaisia järjestelyitä, mutta yhtä kaikki, minä pääsin! Olo oli silloin mitä mahtavin ja olen edelleen joka päivä yhtä onnellinen uskalluksestani. Aloitin opinnot syksyllä 2020 ja onneksi edes muutaman kuukauden ajan saatiin olla paikanpäällä yliopistolla, että paikat ja opiskelukaverit tulivat edes jollain lailla tutuiksi. Kerkesimme opiskella lähiopetuksessa sen verran, että opiskeluun tuli rutiinia ja ryhmätyöt ja uudet oppimisalustat tulivat tutuiksi. Osa luennoista oli jo silloin Zoomin kautta, joten tuli opeteltua senkin käyttö, ennen kuin jäimme istumaan koteihimme.

Olen kova jännittämään ja uusiin tilanteisiin meno on ihan hirveätä. Suurin pelkoni oli, etten löydä ketään tekemään ryhmätöitä kanssani tai jos olenkin ainut täysin suomenkielinen tai ainut aikuisopiskelija joka ei koskaan osallistu mihinkään haalarihommiin. Olen parikymppisenä juhlinut menemään näidenkin vuosien edestä, joten en edes osaa kaivata riemukasta opiskeluelämää, joka tällä hetkellä ei kyllä ole kenellekään edes mahdollista. Tämä on mielestäni harmillinen asia heidän kannaltaan, jotka ovat muuttaneet Vaasaan opintojen perässä, eivätkä tunne paikkakunnalta ketään.. Minun pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä ryhmässäni oli kaksi naista, joiden kanssa opiskelu-elämän aloittaminen ja jakaminen on ollut ihanaa!

Kaikki kurssit käydään ruotsinkielellä ja tehtävän palautetaan myöskin ruotsiksi. Opettajat eivät kuitenkaan ainakaan näin alussa ole paneutuneet kielioppivirheisiin, vaan oikeat asiat esittämällä saattaa saada hyvänkin numeron, vaikka kielioppi ei täydellistä olisikaan. Tällä hetkellä minulla on menossa ruotsin kurssi, jossa opiskelemme kielioppia. Vaikka olen motivoitunut opettelemaan kieliopin nyt, helppoa se ei ole, koska viimeisestä tällaisesta kurssista on jo 14 vuotta aikaa.. Luennoilla pärjään hyvin ja tekstien lukeminen sujuu jo hyvin. Tieteellisten tekstien lukeminen oli alussa hankalaa, mutta se olisi ollut sitä myös suomeksi. Kun lukee paljon tekstiä ruotsiksi, kieli kehittyy vähän väkisinkin ja siihen tulee rutiini.

Tälläkin hetkellä opiskelen kotona, kohta alkaakin luento. Minun päiväni kuluvat samalla lailla ja kunhan noudatan rutiineja, minun on helppo saada työt tehtyä. Jos lipsun niistä, saattaa koko päivä mennä haaskeelle. Olin lukiossa hyvin laiska ja huono opiskelija enkä juuri kiinnostunut mistään. Se oli myös yksi asia, joka minua hirvitti opintojen aloituksessa. Saisinko palautettua tehtävät ajoissa/luettua tentteihin hyvissä ajoin vai olisinko taas se saamaton lukiolainen. Noh, en ole. Välissä on monta vuotta ja motivaatio on ihan erilainen, kuin 15 vuotta sitten. Mieheni mainitsi kyllä tämän seikan minulle, mutta se täytyi vaan kokea itse. Kun asioita ei siirrä eteenpäin, vaan tekee ne hyvissä ajoin, jää sitten aikaa enemmän, eikä tarvitse opiskella iltaisin.

Yliopistolla painotettiin heti alusta, miten kannattaa opiskella ”virka-aikaan”. Lukujärjestys saattaa olla harhaanjohtava, kun päivässä voi olla vain yksi luento. Se tehtävien määrä ei kuitenkaan näy lukujärjestyksessä, vaan ne täytyy lisätä sinne itse. On hyvä suunnitella etukäteen, missä välissä tekee minkäkin tehtävän ja merkitsee deadlinet esille, niin mikään ei jää palauttamatta. Kuten jo mainitsin, minua auttaa rutiinit. Mieheni vie lapset aamulla päiväkotiin ja minä saan aloittaa päiväni rauhassa. Aloitan aamuni pienellä jooga-hetkellä, koska jokapäiväinen koneen ääressä istuminen ei tee hyvää niskalleni. Sen jälkeen syön aamupalan, jonka jälkeen avaan koneen. Jos ei ole luentoja heti aamusta, saatan neuloa hetken. Luennon jälkeen pidän aina pienen paussin, jonka jälkeen voin aloittaa kirjalliset hommat. Lounastauko on joka päivä kello 12:sta maissa. Minun täytyy syödä säännöllisesti, muuten ei ajatus kulje. Joka päivä ei ole luentoja, mutta aina on jotain tehtävää. Kirjoitan aina tietyn ajan, jonka jälkeen pidän pienen paussin ja sitten jatkan.

Päiväni kuluvat näin ja tämä etäopiskelu on sopinut minulle yllättävän hyvin. Saan samalla valmisteltua päivän ruokaa tai hoidettua viikkosiivouksen alta pois, jos ei ole kauheasti kouluhommia. Useimpina päivinä saan haettua lapset kolmen maissa kotiin. Haen heidät kävellen, jotta saisin pienen happihyppelyn ennen kuin hulina alkaa. 🙂 Tenttipäivät lähestyvät taas ja varasin juuri kirjastosta itselleni tenttikirjat. Tentitkin ovat tällä hetkellä suurimmaksi osaksi kotitenttejä, mikä sopii minulle varsin hyvin. Kotona olo poistaa suurimman osan jännityksestä ja voin nousta välillä vaikka seisomaan, ajatuskin kulkee hieman paremmin, kun vähän liikkuu. Vaikka tämä etäopiskelu onkin sujunut omalta osaltani hyvin, toivoisin silti pääseväni takaisin lähiopetukseen, koska luentoihin osallistuminen paikanpäällä antaa paljon enemmän, kuin pelkästään tietokoneen välityksellä. Ehkä jossain vaiheessa tilanne normalisoituu ja pääsemme taas nauttimaan ÅA:n ihansta ympäristöstä.

Jos jäi jotain kysyttävää opiskelustani, laita ihmeessä viestiä. 🙂

Olen varmasti monta kertaa sanonut tämän saman, mutta retken paras hetki on eväshetki. Eikä ole eväshetkeä retkellä ilman jälkkäriä! Edes joku pieni jälkiruoka kruunaa retkiruuan ja luonnonhelmassa on ihana herkutella ja siitä saa pikkuisen lisää puhtia. Kirjoittaessani postausta retkieväistä, tuli mieleeni jakaa myös näitä meidän retki-jälkkäreitä. Riippuu ihan tilanteesta, joskus nappaan mukaani esimerkiksi Elovenan-kauravälipalakeksin ja joskus näemme isomman vaivan jälkiruuan kanssa. Meidän porukalle toimii jälkiruokina myös kuivatut hedelmät, esimerkiksi taatelit ovat erinomaisia kahvin kanssa.

Paahdetut vaahtokarkit taitavat olla retkieväiden klassikko. On mukavaa etsiä esikoisen kanssa oma keppi ja vuolla se teräväksi tikuksi. Vaahtokarkit on aika sotkuista syötävää, joten ne kannattaa popsia suoraan kepin nokasta. Etsiessäni ruoka-ideoita, satuin törmäämään ”smores”-nimiseen jälkiruokaan, joka sisältää paahdettua vaahtokarkkia, sulaa suklaata ja keksiä. NAM! Kuulostaa aika sotkuiselta, mutta tämä onnistuu myös suhteellisen siististi lastenkin kanssa jos paahtaa vaahtokarkin ja nappaa sen kahden suklaakeksin väliin. Nämä oli menestys muutamalla retkellä, eikä tosiaan vaadi paljon vaivaa. Isosta vaahtokarkkipussista on ainakin meillä riittänyt monille retkille evästä. Joulun aikaan teimme tästä pipariversion ja sekin maistui tosi hyvältä! Silloin unohdimme kyllä suklaat välistä, mutta kukaan ei sitä edes kaivannut.

Tikkupullat on myös aika perinteinen nuotiojälkkäri, joka maistuu ainakin kylmemmillä ilmoilla. Itsehän söisin pullaa vaikka joka kerta.. Löysin Partioaitan sivuilta hyvin helpon reseptin pulliin, joten taikinan kanssa ei tarvitse edes kotona nähdä kovaa vaivaa. Parasta tässä reseptissä oli se, että neuvottiin kiertämään pullataikina niin tiheään kierteeseen, että pulla on yhteinäinen, jotta sinne väliin saa laitettua hilloa ja tarvittaessa vaikka kermavaahtoa. Ostinkin viime talvena sellaisen hillotuubin, mistä sai suoraan pursotettua hilloa pullan sisään. Ai että, miten se maistui hyvältä kylmänä päivänä.

Resepti (n 12 tikkupullaa), helppo tehdä myös vegaanisena :

2 dl maitoa, kauramaitoa tai vettä

3 rkl sulatettua voita tai margariinia

1/2 tl suolaa

3 rkl sokeria

tl kuivahiivaa tai 2,5 tl leivinjauhetta

1/2 tl kardemummaa

5-6 dl vehnäjauhoja tai muit jauhoja, voi kokeilla myös gluteenittomia

Laita kaikki ainekset sekaisin ja vatkaa. Jauhoja on tarpeeksi, kun taikina ei tartu sormiin. Tapaan laittaa taikinan pussiin tai rasiaan ja taikina tekeytyy matkalla nuotiopaikalle. Pyöritä taikinaa tikun päähän noin sormenpaksuisena pötkönä niin, ettei taikinaan tule välejä. Pulla valmistuu hieman nopeampaa jos sen kiertää isoille kierteille, mutta salaisuus onkin tässä tiiviissä pullassa, että sinne saa hillon sisälle. Paista pullaa hiilloksella noin 10-15 minuuttia. Älä laita pullaa liian lähelle nuotiota, muuten se vain mustuu ja jää sisältä raa’aksi. Pulla on valmis, kun sen saa vedettyä tikusta pois helposti. Laita sisään hilloa ja/tai kermavaahtoa (kauravispi on tähän erinomaista, se pitää muotonsa hyvin rasiassa eikä tule samanlaista nestettä kuin kermasta) ja nauti!

Ostimme keväällä pikku-Muurikan (olen tainnut mainita tästäkin jo muutamaan otteeseen..) myös lättyjen paistamista varten. Olen kerran kokeillut tehdä Trangialla lättyjä, mutta lättyjen sisään tarjoilin kanssaretkeilijöille ”klimppejä”. Yhtä hyvän makuisia, mutta ulkonäkö ei ollut se, mitä haettiin.. Tälläkin kertaa meinasi käydä yhtä köpelösti, tai no, meinasin joutua tarjoilemaan lätyt nestemäisessä muodossa, koska taikinan kanssa kävi joku onnettomuus ja en tiedä, unohdinko munat vai oliko jauhoja liian vähän. Mieheni, joka on varusteltu paljon suuremmalla kärsivällisyydellä, pelasti nämä lätyt ja saimme lopulta nauttia ihanista nuotiolätyistä. Ehkä ensi kesänä olen toipunut tästä koettelemuksesta ja kokeilen uudestaan lättyjen paistoa. Onhan ne nyt niin hyviä, että täytyy niitä testata uudestaan.

Joskus nappaamme retkelle kuivahedelmiä, joskus keksipaketin. Viimeisillä retkillä meillä on ollut mukana Taigan suklaata, jonka sain testattavaksi kaupallisen yhteistyön merkeissä. Mikä vaan maistuu hyvältä luonnossa, eikä sen tarvitse olla ihmeellisä. Pääasia on, että lähtee retkelle ja viettää ihanan hetken ulkona. Nautinnollisia pakkaspäiviä!

Jäät on vihdoinkin niin paksut, että jääladut on avattu! Olen haaveillut hiihtoretkestä jäälle jo jonkun aikaa, kun nyt näitä aurinkoisia kevät-talvipäiviä on tässä jo muutama ollut. Tänään olikin ilma hieman lauhtunut ja aurinko paistoi, joten tämä oli täydellinen päivä hiihtoretkelle merenjäällä. Merellä on kaksi kaupungin ylläpitämää jäälatua, yksi eteläisellä kaupunginselällä ja toinen pohjoisella kaupunginselällä. Me halusimme hiihdellä sellaiseen paikkaan, missä saisimme pidettyä pienen eväshetken, joten suuntasimme pohjoiselle ladulle, eli tarkemmin ottaen sille, mikä kiertää Palosaaren ja Isolahden rantoja Gerbyseen asti ja takaisin.

Olin katsellut sopivaa tilaisuutta käydä Variskarilla retkellä ja tänään se koitti. Variskarille pääsee Isolahden venesataman läheisyydestä siltaa pitkin ja siellä on pieni luontopolku ja paikalla on muutama nuotiopaikka. Emme ole siellä vielä käyneet retkellä. Me olimme koko porukalla hiihtelemässä, joten lenkin täytyi olla pienimmän hiihtäjän mukaan suunniteltu. Lähdimme hiihtelemään Vikingan venesatamasta ja ladulle pääsikin heti rannan tuntumasta. Linnuntietä ei retkipaikalle ollut kuin noin 200 metriä, mutta latu kiersi rantoja pitkin niin kyllä meille ihan mukava matka tuli.

Pienin hiihtäjä on 3-vuotias, joten matka ei saanut olla liian pitkä. Meillä oli häntä varten mukana rinkka, koska tasaisella jäällä olisi ihan hyvä hiihtää rinkka selässä. Eipä hän kuitenkaan kyytiin halunnut ja laitoimme hänelle sukset jalkaan. Neidin sukset on sellaiset remmeillä kiinnitettävät, joten niiden kanssa on aina hieman taistelua, että ne saa kunnolla pysymään kengissä.. Kun olimme saaneet ne jalkaan ja hiihtomatkaa oli kertynyt noin 10 metriä, olisi hän halunnutkin kyytiin.. Tässä vaiheessa halusimme vain hieman liikettä, koska isoveli hiihteli jo ties kuinka kaukana. Eli, suostuttelukeinot käyttöön ja lopulta matka taittui niin, että pikkusisko piti kiinni isänsä sauvasta ja se sujui yllättävän hyvin.

En osaa arvioida meidän matka-aikaa, mutta taukopaikalla olimme sopivasti ruoka-aikaan. Meillä oli omat puut mukana, koska halusimme lämmittää eväämme. Eväspaikalla oli nuotiorinkula ja pöytäryhmä, hyvä paikka retkelle! Variskarilla ei ole talvikunnossapitoa, mutta polku oli kuitenkin hyvin tampattu. Jäälläliikkujia ja muita ulkoilijoita oli paljon liikkeellä, eikä ihme, oli niin ihana päivä!

Paluumatkalle lähdettäessä sama show suksien kanssa, jonka jälkeen sama show kyytiintulon kanssa. Hiihdimme takaisinkin hiihtohissi-tyylillä ja paluumatka sujui muutenkin mainiosti. Isommasta hiihtäjästä ei näkynyt, kuin pieni punainen piste kaukaisuudessa. Olisin voinut jatkaa hiihtelyä vaikka kuinka kauan, tällaiset talvipäivät ovat talvien parhaimmistoa. Aurinkoista viikonloppua!

Olemme 5-vuotiaan esikoiseni kanssa pelanneet satunnaisesti Pokemon Go:ta ja hän on muutenkin innostunut Pokemoneista. Innostus alkoi siitä, kun ostimme hänelle Pokedex-lehden, jota hän on tutkinut iltaisin ja me olemme yhdessä opiskelleet siitä pelin saloja. Oli hauska lukea yhdessä, mitä kaikkea peli pitää sisällään, samalla kun latasimme pelin puhelimelleni.

Esikoinen on saanut pelata peliä silloin tällöin, joskus tullessamme päikystä ja joskus naapurin pojan kanssa viereisessä puistossa. Esikoinen ei vain ole ihan vielä ymmärtänyt, että pelin idea on kävellä, jotta munat hautoutuisi ja että löytyisi uusia Pokemoneja. Hän pysyisi mielellään samassa paikassa ja haalisi siitä itselleen kerättäviä. Taistelut on hänen mielestään jännittäviä, joten olemme vain keräilleet Pokemoneja.

Kylmimmillä pakkasilla emme ole pelanneet, koska puhelimessani ei kestä akku, mutta vähän lämpimämmillä kyllä. Hän on pelannut kosketusnäyttö-sormikkailla, mutta ne eivät ole olleet riittävät pitämään sormia lämpiminä, joten täytyihän hänelle tehdä Pokemon-kämmekkäät. Ne voi sitten kylmällä vetäistä sormikkaiden päälle ja näin pysyy sormet lämpiminä. Ainut ongelma on enää puhelimen jäätyminen.. 😀

Käytin kämmekkäisiin Janne-langan jämiä, koska menekki näihin ei ole iso. Loin 3,5 puikoille 32 silmukkaa ja tein 2 o 2 n 15 kierrosta. Käytin tähän 7 veljestä lapasten kokotaulukkoa avuksi, jotta saisin mitat oikein. Kudoin valkoisella langalla resorin ja peukalokiilan. Kiilan valmistuttua vaihdoin mustaan lankaan ja kudoin sillä kaksi kierrosta, jonka jälkeen vaihdoin punaiseen lankaan ja jatkoin sillä niin kauan, kunnes se oli sopivan mittainen. Tein loppuun joustinneuletta niin pitkälle, että esikoiseni pikkurilli peittyi. Olisin halunnut yllättää hänet, mutta mieluummin halusin näistä sopivat, koska edelliset lapaset eivät istuneet hänelle niin hyvin kuin halusin.. Peukaloon tein muutaman kierroksen oikeaa ja loppuun joustinta 5 kierrosta.

Virkkasin vielä kämmekkäiden päällyspuolelle poke-pallon, joka mielestäni viimeisteli kämmekkäät kivasti. Esikoinen oli itsekin sitä mieltä, että niistä puuttui ”se pallo”, joten virkkuukoukku esiin ja toimeen. Virkkasin valkoisella langalla ympyrän ja viimeiselle kierrokselle vaihdoin mustan langan. Kiinnitin pallot ompelemalla ja samantien kun kämmekkäät valmistuivat, täytyi ne saada käyttöön. Esikoinen lähti jopa nukkumaan ne mukanaan, ei sentään nukahtanut ne käteensä, vaikka aluksi siltä näyttikin. Oli onnistunut työ, hän ja minä olemme kummatkin tyytyväisiä. Jälleen kerran voitte vain kuvitella, mitä pikkusisko oli mieltä, kun hänelle ei tällaisia tehty.. Ainakin osaavat arvostaa tekemiäni käsityöitä ja haluavat (ainakin vielä) käyttää niitä. Ihania lapsia.

Tämänhetkistä vuodenaikaa voisi jo kutsua kevättalveksi ihanien aurinkoisten pakkaspäivien ansiosta. Talvi on muutenkin ollut ihanan luminen ja me ollaan nautittu täysin rinnoin kunnon talvesta! Asevelikylän kentällekin saatiin tänä talvena jää ja me ollaan iltaisin pistetty sauna päälle, lähdetty luistelemaan ja sen päätteeksi on ollut ihana mennä saunaan lämmittelemään!

Tämäkin aurinkoinen talvipäivä oikein kutsui meitä retkeilemään ja retkipaikaksi valikoitui tällä kertaa Pilvilampi. Emme ole käyneet Pilvilammella alkusyksyn jälkeen, joten emme olleet nähneet valmiina Närvänmutkan uutta grillikatosta. Pidimme peukut pystyssä, että luontopolku olisi tallattu, jotta pääsisimme nauttimaan ihanasta metsäretistä ja plan B:nä meillä oli kävellä lyhyempää reittiä nuotiopaikalle.

Luontopolku oli kuitenkin hyvin hoidettu, polkua pitkin oli kävelty useasti, joten se oli tallaantunut kovaksi ja sitä pitkin oli helppo kävellä. Reitti oli todella ihana auringonpaisteessa ja onhan se sitä muutenkin. Nautimme kaikki metsässä kävelystä, toiset välillä enemmän ja välillä vähemmän.. Jokaiseen kinokseen piti tumpsauttaa itsensä niin, että voimat meinasivat loppua ennen evästaukoa ja heitä piti hieman kannustaa jatkamaan.. Reitti ei ole kuitenkaan liian pitkä pienillekään jaloille, nuotiopaikalle taitaa olla n. 2 kilometriä polkua pitkin. Tietä pitkin sinne on noin 800 metriä.

Närvänmutkan uusi grillikatos oli tosi hieno ja siellä oli hyvin tilaa useammallekin seurueelle. Siellä on kaksi nuotiota ja penkkejä ja pöytä. Hieman kauempana katoksesta on toinenkin pöytäryhmä nuotiorinkuloineen, joten kaikille oli hyvin tilaa. Söimme hyvät eväät ja nautimme jälkkärit ja jatkoimme matkaa takaisin autolle. Meidän lasten kanssa on usein helpompaa valita paluumatkalle se lyhyempi reitti, jos vain mahdollista. Tällä kertaa palasimme autolle tietä pitkin, koska lapset vaikuttivat väsyneiltä. Olisi ollut ihana mennä vielä takaisin polkua pitkin, mutta emme jaksaneet motivoida jälkikasvua pidemmälle matkalle.

Paikalla oli paljon hiihtäjiä, jäällä meni jo ladut ja olisi ollut ihana itsekin hiihdellä! Joku päivä toteutan kyllä hiihtoretken Pilvilammelle.. Nyt kuitenkin nautiskelemaan saunan lämmöstä. Aurinkoista viikonloppua.