Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa nyt, kun olen tehnyt kouluhommia pois päiväjärjestyksestä. Muutenkin on ollut aikamoista palapeliä tämä arki, kun menoja on kasaantunut yhtäkkiä muutamalle viikolle. Ei tämä ruuhka vieläkään ole helpottanut kunnolla, mutta halusin tulla kuitenkin kirjoittamaan meidän viikonloppuisesta pikkujouluretkestä. Metsässä oleilu tekee tutkitusti hyvää mielelle, joten tämä retki tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olemme käyneet muutenkin säännöllisesti retkillä ja ehkä tämäkin on ollut yksi syy siihen, miksi sitä tuttua syys-yrmyä ole näkynyt. (Kiitos tästä termistä kuuluu eräälle äiti-kaverille)

Ensimmäisenä adventtina suuntasimme naapuriperheen kanssa retkelle Iskmo-Jungsundin vaellusreitille ja Kråknäsin taukopaikalle. Paikka on meille tuttu jo monelta kerralta ja valikoitui tälläkin kerralla matkan lyhyyden takia retkipaikaksi. Lähdimme retkelle kahden maissa, joten takaisin tullessa olisi jo pimeää ja se on lapsille aika jännittävää. Emme myöskään halunneet, että paluumatka olisi liian pitkä pimeässä metsässä.

Olimme etukäteen sopineet, että eväänä on tällä retkellä riisipuuroa ja glögiä ja kuuma riisipuuro termarista lämmitti ihanasti. Olin laittanut puuron sekaan muutaman mantelin ja anopin sanoin; se joka saa mantelin, saa laulaa. Ihme oli että juuri kukaan ei tunnustanut, vaikka manteleita oli puuron seassa kaksi kappaletta. 😀 Jälkiruuaksi oli pipareita ja olin lähtiessäni napannut vielä aikaisemmilta kerroilta jääneet vaahtokarkit, joita paahdoimme pipareiden väliin. Vaahtikset on lasten herkkua ja he saivat itse paahtaa omansa. Pieninkin paahtoi omansa, mutta ne taisi mennä parempiin suihin jo muutaman sekunnin paahtamisen jälkeen..

Paluumatkalla laitoimme kaikille lapsille otsalamput päähän ja meidän lapsilla oli tonttulakit päässä, joten kuuli hyvin missä pienin menee. Isomman menoja ei tarvinnut arvuutella, sen kuuli ilman tiukuakin.. Hämärä metsä jännitti aluksi lapsia, mutta hienosti lähtivät seikkailemaan ja kiipeilivät kivillä ja kaatuneilla puunrungoilla ihan kuin pimeää ei olisikaan ollut. Oli ihana retki, marraskuun pimeys alkoi tässä vaiheessa jo taittua joulukuuksi, olihan tänä retkipäivänä jo ensimmäinen adventti. Ihanaa joulunodotusta ja mainioita ulkoiluhetkiä.