Esikoinen täytti 5 vuotta syyskuun puolenvälin tienoilla ja halusin tehdä hänelle villapaidan syntymäpäivälahjaksi. Edellisen paidan olin tehnyt jo pari vuotta sitten, joten tämä oli kyllä jo jäämässä lyhyeksi.. Esikoinen oli jossain vaiheessa kesää maininnut, että haluaisi samanlaisen villapaidan kuin isällään, joten tuumailujen jälkeen toimeen.

Kudoin miehelleni Vetur-nimisen paidan syntymäpäivälahjaksi ja siitä olen kirjoittanut oman postauksen, pääset lukemaan sen täältä. Vetur on Islantilaisia neuleita -kirjasta ja se on suunniteltu plötulopi-ohjeelle. Veturin kuvio täsmää Kambur-mallin kuvioon, molemmissa mallikerta on samanmittainen. Pienensin tällä tavalla jo aiemmin Afturin minikokoiseksi, joten ajattelin onnistuvani tälläkin kertaa. Olen tehnyt muutaman Kambur-paidan pojalleni, joten käytin hyväksitodettua mallia pohjana tässä uusimmassa paidassa. Hänelle tehdessä joudun aina soveltamaan hieman ohjeita, mutta se onneksi käy helposti.

Esikoiseni on kapeaa mallia, joten tein paidan 4-vuotiaan ympärysmitassa (joka sekin on hieman reilu), mutta pidensin hihat ja helmat hänen omien mittojen mukaan. Veturin kaarrokkeessa on muutama kerros enemmän, kuin mitä Kamburissa, mutta halusin paitaan hieman kasvunvaraa, joten kudoin kaarrokkeen kaikki kerrokset pieneen paitaan. Plötulopi on kaksinkerroin kudottuna paksumpaa ja käytin isompia puikkoja, joten lettlopilla tehtynä ja pienempiä puikkoja käyttämällä kaarrokkeesta tuli pikkuisen reilu, muttei kuitenkaan liian iso.

Haasteen tähän paidan tekemiseen toi se, että halusin tehdä sen salassa. Onneksi aloitin hyvissä ajoin, koska olin tuossa yliopiston alettua aika puhki enkä samalla tavalla jaksanut edes neuloa iltaisin.. Onnistuin kuitenkin pitämään tämän salassa ja rakkaan ilme oli kyllä palkitseva, kun sai synttäripäivänään vetää uuden villapaidan päälleen. Ihanaa, että pystyn toteuttamaan tällaisia toiveita. Nyt ilmojen viiletessä tulee paita kovaan käyttöön ja tällä hetkellä lomailemme Äkäslompolossa, jossa on jo hieman viielämpää, on kaikkien paidat käytössä! Tänään retkeilimme Kesänkitunturilla, kävimme Tahkokurun kodalla ja tämän kauniin ruskan keskellä nappasin nämä kuvatkin.

Värikästä syksyä!

Uusi kausi perhepartiossa on jälleen alkanut ja ensimmäinen kokoontumiskerta pidettiin Botnihallin laavulla. Olimme kuulleet, että laavu on aika uusi, muttemme löytäneet enempää tietoa paikasta, joten päätimme yhdessä toisen partio-ohjaajan kanssa käydä tutustumassa paikanpäällä, ennenkuin veisimme laumamme paikalle. Samalla saimme pienen pyörä- ja kävelylenkin arki-iltaan.

Laavu sijaitsee ihan Botniahalllin parkkipaikan tuntumassa, joten tähän pääsee myös esteettömästi retkeilemään vaikka rattaiden tai pyörätuolin kanssa. Laavu on iso, joten sinne mahtuu isompikin seurue viettämään vaikka iltaa eväiden kanssa. Laavulla on myös hormillinen tulisija, mutta puita ei varastossa ainakaan tällä kertaa ollut. Laavun edessä on kuntoilualue ja pururata lähtee ihan laavun vierestä.

Me nautimme metsän tarjoamista mahdollisuuksista leikkeihin ja kiipeilyihin, mutta pururadan varrella oli tasaisin väliajoin jonkunlainen kiipeilytehtävä tai este, joka täytyi ylittää. Esteet olivat yllättävän vaikeita, enkä minä ainakaan näitä pystynyt selvittämään! Pururata on merkitty karttaan ja lisäksi metsässä menee merkitty polku, jota pitkin voi kävellä tai meidän tapauksessa juosta. Tämä paikka on ainakin minulta jäänyt kokonaan käymättä, vaikka sinne onkin aika lyhyt matka meiltä Asevelikylästä.

Ihanaa, että tällaisia esteettömiä nuotiopaikkoja rakennetaan, koska ei aina ole aikaa eikä mahdollisuutta läheä pidemmälle retkelle. Ainakin meidän perhepartio-tarkoitukseen tämä paikka on parempi kuin hyvä, sillä ympäristö houkuttelee lapsia leikkeihin ja saamm tehtyä joitain tehtäviä, mitä kololla emme välttämättä saisi tehtyä. Ensimmäisellä kerralla keräsimme materiaalit omiin luontolaatikoihin, joille jokainen etsii kotona sopivan säilytyspaikan. Ajatus on lähtöisin Sibeliuksen luontolaatikosta, jossa kerätään tulitikkuaskiin oma metsä. Varmasti pienimmiltäkin onnistuisi kerätä sopivan pieniä asioita tulitikkulaatikon kokoiseen rasiaan, mutta suurin osa keräsi isoja keppejä ja käpyjä, niin ehkä tähän tarvittiin hieman isompaa rasiaakin..

Ihanaa että partio on taas alkanut, toivottavasti saamme jatkaa tapaamisia koko vuoden, koska tämäkin on paljon mukavampaa yhdessä!

Esikoinen täytti viisi vuotta viime viikolla ja tänäkin vuonna pidimme teemasynttärit. Aiempina vuosina on ollut jääkiekkosynttärit sukulaisille ja kaverisynttäreillä oli junateema. Eihän nyt tokikaan ole tarkoitus luoda itselleni paineita tai lisää järjestelyä, mutta tähän mennessä nämä teemasynttärit ovat olleet hauskoja niin minun, kun poikasen mielestä. Mietiskelimme isoveljen kanssa eri vaihtoehtoja, autosynttärit olivat kovasti pinnalla, mutta kun menin ehdottamaan metsäsynttäreitä tai metsäolympialaisia niin hän innostui täysin olympialaisteemasta. Yritin vielä niitä metsäolympilaisia, mutta hän halusi ”oikeat” olympialaiset urheilulajeilla niin siinä sitä sitten oli teema valmiina ja innostus kohdilla.

Ensitöikseen pieni urheilijanalku haki paperia ja rupesi askartelemaan punaista ja valkoista lippua, että tiedetään tuleeko yliastuttu vai ei.. Nyt on kyse pojasta, jolle askartelu on usein pakkopullaa, joten oli ihana nähdä, miten hän omasta aloitteestaan etsi saksia, teippiä, värejä ja muita tarvikkeita. Askartelimme hänen kanssa myös diplomit kaikille osallistujille sekä lankun, minkä takaa ponnistaa/heittää keihästä. Mietimme yhdessä lajeja, mitä voisimme harrastaa olympialaisissa ja lajeiksi valikoitui keihäänheitto, pituushyppy, kuulantyöntö, pikajuoksu ja äidin ehdotuksesta viestijuoksu. Moukarin ja seiväshypyn jätimme pois päivän ohjelmasta, vaikka ne olisvatkin olleet sankarille kuulemma mieluisia..

Asumme ihan hiekkakentän vieressä, joten ohjelma oli helppo järjestää. Kaverit tulivat suoraan pihalle, emmekä edes olleet aikeissa mennä käymään sisällä. Alkuun kerroimme vieraille syntymäpäivän teeman ja jo kutsussa olin ohjeistanut pukeutumaan ulkovaatteisiin, joilla on hyvä liikkua. Aloitimme ”olympialaiset” pienellä alkulämmittelyllä, eli yhteisellä leikillä. Emmehän toki halunneet, että täytyy lähteä kisaamaan ilman verryttelyä..

Isoveli on kovin kilpailuhenkinen, kaikki on hänelle kilpailua. En kuitenkaan halunnut, että kukaan kavereista tuntisi itsensä huonommaksi, joten vaikka kirjasimme tulokset ylös, emme koskaan katsoneet tai korostaneet sitä, kuka heitti tai hyppäsi pisimmälle. Vieraat olivat myös eri-ikäisiä, joten suurin osa sai kilpailla omassa ”ikäluokassaan”, eikä kilpailun voitosta ollut koskaan kyse. Viesti juostiin yhtenä joukkueena, johon osallistui myös pienet vieraat ja ajaksi laskimme koko joukkueen ajan. Ehkä ensivuonna katsomme, kuinka paljon nopeammin se tänä vuonna sujuu.

Syntymäpäiväherkut nautimme tällä kertaa Asevelikylän puiston isossa pannussa. Sitä voi vuokrata Asevelikylän asukasyhdistykseltä ja siellä ollaan vietetty naapuruston muidenkin lapsien synttäreitä! Harmiksi pannua ei voi pitää auki päivisin, koska pannu on usein ilkivallan kohteena.. Nyt pannu oli kuitenkin siisti ja kävimme siellä etukäteen laittamassa tarjoilut valmiiksi. Haasteen tarjoilulle heitti korona-aika ja vieraiden erikoisruokavaliot. Varsinkin ulkoilma-olosuhteissa en halunnut joutua miettimään ruokavalioita paikan päällä, vaan laitoin kaikki tarjoilut suosiolla maidottomina ja gluteenittomina. Isoveli olisi tänäkin vuonna (kurkkaa täältä viimevuotisista synttäreistä) halunnut cocktailtikku-siilin, mutta päädyimme laittamaan samat herkut mukeihin. Näin ei kenenkään herkut sekoittuisi eikä ylimääräistä käpälöintiä syntyisi. Laitoimme myös muut herkut valmiiksi omiin kuppeihin ja niitä sai toki pyytämällä lisää. Tällä kertaa käytimme kertakäyttöastioita, johon olimme piirtäneet olympiarenkaat teeman mukaan. Kakun tilalta tarjolla oli jäätelöbuffet, jossa oli kahta eri makua kaurajätskiä, sopivia keksejä ja karkkeja ja siirappia. Jätskit oli kylmälaukussa odottelemassa, joten näitäkään ei tarvinnut välissä käydä hakemassa kotoa.

Isoveli oli oikein tyytyväinen syntymäpäiviinsä. Hän osaa tosi hienosti sanoittaa omia tunteitaan (ainakin positiivisia, negatiivisia harjoitellaan vaihtelevalla menestyksellä..) ja kertoikin minulle olevansa niin onnellinen että melkein kyynel tuli silmään. Tällä hetkellä olin itsekin niin onnellinen, että tuli kyynel silmään. Rakas 5-vuotias. <3

Olen tämän kesän aikana joutunut himmailemaan juoksuharrastukseni kanssa, koska kantapää on vaivannut oikeastaan keväästä saakka. Olenkin valinnut lenkkini tarkkaan ja hartaasti, käynyt vain silloin tällöin nautiskelemassa polkujuoksusta jollain ihanalla paikalla. Ajattelin tähän listata hyviä lenkkejä polkujuoksuun ja ainakin omat lempipolut ovat tässä listassa näkyvillä. Kaikkia Vaasan seudun polkuja en ole (vielä) kiertänyt, joten jos jollakulla on tiedossa erinomainen lenkkipaikka ja haluaa jakaa sen, laitahan viestiä kommenttiboxiin tai instagramiin! Minut löytää sieltäkin nimellä @asevelikylassa

Useimmiten käyn juoksemassa Degerträskin maastossa, Degerträsk on pikkuinen järvi Alskatintien ja Hongikontien välimaastossa. Sinne taitaa päästä myös Svartholmsvägenin kautta, mutta tässä asiassa en ole ollenkaan varma. Lenkeillä näkee, kuinka autoja on pysäköity polun viereen, mutta itse lähden juoksemaan aina Hongikontien päästä. Maasto on kaunista, löytyy metsää, järvimaisemaa ja suota. Lenkin varrella kukkivat suopursut antavat ihanaa tuoksua kesäisille lenkeille. Pidän tästä paikasta eniten, koska paikka on upea minä vuodenaikana tahansa. Tämä kirjoittaminen saakin minut haluamaan näihin maisemiin, vaikka tällä hetkellä en pystyisikään juosta.

Syy jalkani tämän hetkiseen arkuuteen löytyy viime viikonlopun lenkistä, kun taas tauon jälkeen kävimme mieheni kanssa lenkillä. Juoksimme pitkästä aikaa Iskmo-Jungsundin vaellusreitillä, joka on noin 12 km pitkä. Retkeilynäkökulmasta olenkin kirjoittanut aiemmin ja tästä postauksesta löytyy hyvät vinkit taukopaikoille! Lähdimme lenkille reitin alkupäästä, Jungsundin jalkapallokentän vierestä. Metsä on ihana, mahtavin tämä reitti on ollut kiertää keväällä, kun pienet fladat olivat vielä jäisiä. Jäin miettimään, että miltähän näyttäisi tämä reitti ruska-aikaan.. Se täytyy selvittää! Edelliseen postaukseeni reitistä täytyy tehdä yksi muutos, kun reitti Hallonnäsistä Björnhällsfladalle oli muuttunut radikaalisti, kun alueella on tehty avohakkuuta. Itse en tälle lenkille enää maisemien takia lähtisi, ehkä puolukan perässä voisin tämän kulkea. Muilta osin reitti on edelleen ihana!

Keväällä kävimme juoksemassa Kuniledenillä, myöskin noin 12 km pitkän reitin. Tältäkin alueelta löytyy lyhyempiä reittejä, mutta niitä emme ole lasten kanssa vielä kiertäneet, joten retkipostaus tulee luultavasti ensivuonna, ellemme vielä lähde sinne ruskaretkelle. Jos jollain reitillä on ollut kauniita paikkoja, niin täällä. Polku kulkee pitkin kalliota pitkän matkaa ja jäkälämattoja on joka puolella. Harmi vain, että osa lenkistä oli hakkuiden jäljiltä risukkoa eikä kivasta tai helppokulkuisesta polusta ollut tietoakaan. Alueella oli kuitenkin mielenkiintoisia paikkoja, kuten luolia ja louhos, joten kyllä täällä täytyy lasten kanssa käydä jonkunlaisella retkellä!

Öjbergetin luontopolku oli myöskin uusi tuttavuus, tämä polku on aika lyhyt, vain 2,5 km. Tämän kun juoksee pari kertaa ja käy vielä nousemassa portaat niin kyllähän siinä itsensä saa vedettyä piippuun. Koska ollaan Vaasan korkeimmalla kohdalla, löytyy reitiltäkin korkeuseroja. Maasto on täälläkin kaunista ja joissain kohdissa voisi luulla olevansa rakka-kivikkoisella tunturilla. Upeita kallioita ja muutama kelopuu sai ainakin minut kuvittelemaan itseni juoksemaan Äkäslompolon lempparipoluilla. Täältä löytyy taukopaikka, mutta nuotiopaikkaa ei retitillä ole. Tämäkin on retki-listalla, jos sen jälkeen sitten kirjoittelen tarkempaa infoa retkinäkökulmasta. Öjbergillä voi toki juosta latupohjaakin pitkin, mutta me juoksemme mielellämme polkuja pitkin, siksi reitiksi valikoitui luontopolku.

Hyvä polku aloittelevalle polkujuoksijalle on Pilvilammen luontopolku. Se on noin 3 kilometriä pitkä ja helppokulkuinen. Polku päättyy hiekkatiehen, joka vie Närvänmutkan taukopaikalle. Siellä on muuten uusi hieno grillikatos, johon mahtuu useampikin grillailija! Pilvilammelta löytyy pitkät pätkät polkuja muutenkin, mieheni otti alkukesästä osaa NUTS-virtuaalikisaan ja juoksi ristiin rastiin polkuja Pilvilammella 34 kilometrin verran.

Öjenin luontopolku Sundomin sillan jälkeen on keskustassa asuville lähin luontopolku. Öjenin reitti on noin 4,5 km pitkä ja siellä on hienoa vanhaa metsää, minkä läpi polku kulkee. Täällä olemme olleet perheen kanssa useasti ja täältä löytyy postaus reitistä! Jos haluaa nopeasti metsäpoluille juoksemaan, on Öjen siihen erinomainen vaihtoehto.

Ensi kesää ajatellen olemme katsoneet, että Sommarössä menee noin 7 kilometrin mittainen reitti linnakealueelta Sommarösundin uimarannalle. Se reitti houkuttelisi kovasti! Sommaröhön lähtö on kuitenkin vähän isompi juttu, on sinne kuitenkin matkaa jonkun verran meiltä Asevelikylästä. Alue on kuitenkin todella kaunista ja siellä saisi varmasti hieman pidemmänkin lenkin tehtyä, jos kiertää polkuja Sommarön linnakealueella. Täällä olemme käyneet kesän aikana useastikin, retkeilykohteet meren rannassa ovat meidän mielestä kaikista houkuttelevimpia.

Nämä polut ovat ne yleisimmät, millä me käymme juoksemassa. Eihän näihin maastoihin kyllästy, mutta olisi tosiaan kiva kuulla muistakin juoksureiteistä tässä lähistöllä! Syksy on oikein erinomainen aika käydä metsässä juoksemassa kun ilmassa on ihanaa syksyn kirpeyttä ja ilma on raikas. Ihanaa syksyn alkua!