Bodvattnet runt – luontopolku Svedjehamnissa uudistuu

Olemme retkeilleet kuluvan vuoden aikana enemmän, kuin aikaisempina vuosina, mutta emme silti ole kiertäneet Svedjehamnissa sijaitsevaa luontopolkua kertaakaan. Tarkemmin ajateltuna, emme ole kiertäneet sitä ollenkaan perheenä! Olemme käyneet usein Svedjehamnissa, mutta itse luontopolulla olen käynyt viimeksi polttareissani vuonna 2014. Nyt luontopolkua uudistetaan, sinne ollaan pystyttämässä opastetauluja, sekä muuta katseltavaa ihanan luonnon lisäksi. Kvarken World Heritage pyysi sosiaalisessa mediassa lapsiperheiltä apua luontopolun testaamiseen ja kappas, olimme oikein sopiva kohderyhmä tällaiselle toiminnalle. Hurautimme maanantaina iltaretkelle maailmanperintöalueelle uuden elämyksen (lapset eväiden) perässä.

Ihana tunnelma tällä retkellä!

Björköbyn Svedjehamniin ajaa Asevelikylästä noin 40 minuuttia ja jo satama itsessään on ihastuttava näky punaisine venevajoineen ja kahviloineen. Saltkaret-näkötornille on parkkipaikalta vain 800 metrin matka ja reitti sinne on esteetön, eli vaunujen kanssa pääsee hyvin tähän asti. Näkötornin vieressä on nuotiopaikka sekä käymälät, joten jo tämä riittää hyvin retkeksi. Olen kirjoitellut tästä aikaisemminkin, sen postaus löytyy täältä. Itse Bodvattnet runt-reitti on n. 4 kilometrin mittainen ja suurin syy siihen, miksi emme ole sitä aiemmin kiertäneet. Kohta 5-vuotiaamme on kuitenkin tänä kesänä kävellyt ennätyspitkiä matkoja (menemme yleensä kilometri/ikävuosi tahtia), joten miksikäs ei tämä onnistuisi. Tiedossa oli lisäksi tehtäviä ja havainnoitavaa, joka auttoi mielenkiinnon säilymiseen. Pienempi retkeilijöistä huijattiin jossain vaiheessa kantorinkan kyytiin, vaikka hänkin olisi varmasti päättäväisyydellään kävellyt maaliin asti.

Luontopolku uudistuu maailmanperintöalueella

Saimme käteemme kartan ja nipullisen kysymyksiä, joihin piti vastata opasteen kohdalla. Reitti valmistunee syksyn aikana, joten jos joku kirjoittamani ei pidä paikkansa, on jokin matkan varrella muuttunut paremmaksi. Testattavana meillä oli 12 eri opastetta/kylttiä, joista ainakin tällä hetkellä viisi (tai kuusi) osui esteettömälle reitille. Opasteissa oli mielenkiintoista tekstiä alueen luonnosta ja eläimistöstä, sekä siitä, miksi alue on nykyisenlainen. Mahtavaa nähdä konkreettisesti paikan päällä, miten paljon maa on kohonnut tai miten paljon se tulee vielä kohoamaan. Luulin tietäväni paljon maailmanperintöalueesta ja miksi alue on niin erityinen, mutta tuolla kierroksella tulikin paljon uutta tietoa! Suurimman vaikutuksen minuun teki kierroksen loppupäässä olevat maisemat, missä näkyi laiduntava karja, niittyjä, vanhoja latoja, meri ja näkötorni siinsi kaukana. Tällaista maisemaa ei näe käymällä pelkästään näkötornilla, joten kannattaa ehdottomasti kiertää koko lenkki.

Kuinka korkealle pystyt hyppäämään?
Merikotkan siipivälin testausta Svedjehamnissa

Meillä meni aikaa noin 2 tuntia tähän, mutta meillä olikin paljon pohdittavaa matkan varrella. Lapsilla ei olisi mielenkiinto pysynyt näin hyvin yllä, jos ei olisi ollut etsittävää vähän siellä sun täällä. Odotan kovasti reitin valmistumista niin päästään katsomaan, kuinka hieno siitä loppujen lopuksi tulee. Kyltit eivät ole vielä tässä vaiheessa lopullisessa muodossaan, niistä tehdään kestävämmät, jotta ne pysyvät hyvässä kunnossa armottomassa merisäässä. Käykää ihmeessä kiertämässä tämä lenkki ja ottakaa myös Kvarken World Heritage seurantaan Instagramissa, sieltä näkyy varmasti polun valmistuminen. Hauskoja retkiä!

Saltkaret-näkötorni

Share: