Vietimme viikko sitten ihanan kälyni vauvakutsuja pienellä porukalla ja ajatuksena viettää aikaa yhdessä ilman leikkejä tai pelejä. Älkää huoliko, emme ole täysin tylsiä, hän on jo saanut vauvakutsunsa, missä on leikitty, pelattu, naurettu ja hieman itketty ja syöty jos minkämoista herkkua, mutta tällä kertaa pidimme hieman hillitymmän juhlat, sellaiset, jota hän tässä tilanteessa saattaisi arvostaa enemmän (ainakin toivoimme niin). Juhlat pidettiin mieheni toisen siskon luona, jonne kutsuimme muutaman ystävän ja ruokapuoli hoitui ihanan yksinkertaisesti salaattibuffetilla ja muutamalla jälkiruualla. Näin kaikille löytyi jotain, eikä erikoisruokavaliot sulkenut ketään ruuan ulkopuolelle. Illan aikana naurettiin, vaihdettiin kuulumisia kasvotusten, syötiin ja askarreltiin. Illan kruunasi meidän suosikki, Mamma Mia!

Askarteluosio oli se, mistä tulin tänne kirjoittamaan, koska koin sen onnistuneeksi ja tämä oli tosi kiva toteuttaa! Jokainen paikallaolija teki pienen sateenkaaren tulevalle vauvalle, jotka sitten yhdistettiin sateenkaariketjuksi, jonka voi vaikka laittaa sängyn päätyyn tai hoitopöydän viereen. Ketjua voi käyttää viirinauhan tapaan tai niin, että kaikki on allekkain. Tarvikkeet löytyi meiltä kotoa, koska jämälankoja minulla riittää.. Nappasin mukaan vihreän ja sinisen sävyisiä, mutta tämä toimii vaikka millä väriyhdistelmillä! Tällä kertaa mentiin sisustuksen mukaan.

Leikkasin moppilangasta kaksi samanmittaista pätkää, joiden ympärille kiedottiin lankaa. Sateenkaaren muoto tulee rautalangasta, joka myös oli kieputetun langan sisällä. Teippasin rautalangan moppilankaan kiinni, jotta se ei liiku. Lankaa ei kieputeta ihan päihin asti, vaan sinne jätetään pienet tupsut näkyviin, jotka kampasin auki. Jokainen teki kaksi kerroksisen sateenkaaren, palat yhdistettiin toisiinsa harsimalla ne takapuolelta yhteen. Lopuksi pujottelin moppilangan kaikkien sateenkaarien läpi. Pikkuisella on monta, jotka häntä rakastaa. ❤️

Seuraavana aamuna hemmottelimme tulevaa kahden lapsen äitiä viemällä hänet hyvin kiireettömälle aamupalalle luonnon helmaan. Itsekin sai tällä verukkeella nautiskella rakkaiden seurasta ja pienestä lomasta. Oli ihana miniloma, toivottavasti muutkin tykkäsivät. ❤️
