Islantilaisneuleen muokkaaminen – Aftur ja mini-Aftur
Hyvän ystäväni valloittava tytär täytti viime kuussa vuoden ja tavoilleni uskollisena kudoin neitokaiselle villapaidan. Tällä kertaa en käyttänyt täysin valmista mallia, vaan tein pienestä paidasta tarkan kopion äitinsä paidasta. Ystäväni sai minulta 30-vuotias lahjaksi Afturin ja arvelin, että samanlainen paita ilahduttaisi heitä (tai ainakin äitiä) kovasti. Ystäväni ihastui ajatukseen ja sainkin jo muutamia ihania äiti-tytär kuvia, sekä mainioita 1-vuotias kuvia.

Monesti olen nähnyt, kuinka Alafos-langoille suunniteltuja malleja ollaan sovellettu lettlopille sopivaksi nappaamalla silmukkamäärät esimerkiksi Riddarista ja tätä samaa tekniikkaa minäkin käytin. Pikku-Afturiin otin silmukkamäärät Kambur-paidasta, jossa on saman mittainen mallikerta (8 silmukkaa), kuin Afturissa. Laskin, että koon 1-2 kaarrokkeeseen tulee 28 kierrosta ja alkuperäisessä Afturissa on aika monta enemmän.. Aftur oli kuitenkin helppo malli pienentää, koska siinä oli tosi monta ”välikerrosta”, jossa ei tehdä kirjoneuletta. Jätin kaikki nämä välikerrokset pois, eikä pikkupaidasta ei tarvinnut jättää yhtäkään kirjoneulekuviota pois. Kavensin alkuperäisen kaavion mukaan ja viimeisellä kierroksella kavensin niin, että silmukkamäärät täsmäsivät Kamburin silmukkamäärän kanssa, ettei kaula-aukosta tulisi liian isoa tai pientä. Resorit tein helmineuleella alkuperäisen mallin mukaan.

Oli ihana tehdä tällainen samistelupaita! Paitalangatkin oli minulla jo valmiina, joten olin tyytyväinen voidessani käyttää varastoistani lankoja pois. Kokeilin paitaa meidän tyttärelle ja kaarroke istui oikein hyvin hänelle. Pelkäsin, että kaarrokkeesta tuli liian iso, mutta se olikin hyvä. Neuloin paidan helman ja hihat hieman pidemmiksi, joten paitaa tulisi voida käyttää ainakin muutaman vuoden.

Kuvat on ottanut ystäväni ja hänen veljensä.
[…] kuvioon, molemmissa mallikerta on samanmittainen. Pienensin tällä tavalla jo aiemmin Afturin minikokoiseksi, joten ajattelin onnistuvani tälläkin kertaa. Olen tehnyt muutaman Kambur-paidan pojalleni, joten […]