Raippaluodosta löytyy monia retkeilyreittejä, viime viikonloppuna kävimme retkellä Sommarössä. Kohde on ollut retkeilylistalla pitkään, mutta nyt vasta tuli lähdettyä tänne. Toiveissa oli välttää ihmiskontakteja, joka ei välttämättä olisi toteutunut esimerkiksi suositussa Svedjehamnissa, joka on aivan ihana retkikohde myös! Ihmisiä oli täälläkin liikkeellä, mutta aika vähän. Kohde on jälleen erinomainen perheen pienimmillekin, täällä pääsee luonnon helmaan ja nuotiopaikalle myös kärryjen kanssa. Alue on puolustusvoimien vanha varikko ja rannikkotykistölinnake, josta löytyy vanhojen rakennusten perustuksia, ammuskellareita ja tykkien perustuksia. Alueella on myös muistomerkki rannikkotykistölinnakkeen muistoksi.

Alueella on kolme erimittaisia reittiä, 1,5 km:n ja 2,4 kilometrin mittaiset luontopolut sekä 7 km mittainen reitti Sommarösundiin. Me kiersimme 2,4 km pitkän reitin ja tämän reitin varrella kuljetaan metsässä, rannoilla ja kallioilla. Reitti lähtee Sommarön vartiotuvan pihasta, josta löytyy kaksi laavua ja tulentekopaikka. Mukavan näköinen paikka syödä eväänsä. Meidän tarkoituksena oli syödä eväät Hålörenin niemen taukopaikalla, mutta taukopaikalla ei ollut puita (reitillä ei talvikunnossapitoa) ja meidän tämänkertaiset eväät melkein vaativat tulen. Hålörenin niemen ympäri (ja taukopaikalle) pääsee vartiotuvan vierestä lähtevästä hiekkatiellä, jos haluaa lähteä kärryttelemään tänne!

Tälle retkelle olimme varanneet koko päivän, joten pysähtelimme kiipeilemään kivillä, ihastelemaan pitkästä aikaa näkyvää merta ja heittelemään kiviä. Olimme antaneet isoveljelle retkeä varten meidän digikameran, jotta hän saa kokeilla luontokuvausta. Kohteita tällä reissulla riitti! Pysähtelimme usein, koska hän halusi valokuvata. On ihana nähdä lapsen ottamia kuvia, kun ne on otettu erilaisesta kulmasta, kun aikuisen ottamat. Näitä kuvia oli ihana katsella jälkikäteen kotona. Samalla rastitimme retkihaasteen nr 28, luontokuvausretki.

Kanssaretkeilijät pitivät ihanasti etäisyyttä muihin ihmisiin ja monet käyttivätkin luonnon tarjoamia eväspaikkoja hyväkseen. Samoin teimme me, emme halunneet mennä takaisin vartiotuvan pihaan syömään eväitämme. Olimme menomatkalla huomanneet rannassa pienen nuotioringin, johon teimme tulet lähistöltä kerätyistä puista. Kiviympyrä oli keskellä hiekkarantaa, joten se oli turvallinen paikka. Pelkästään omiin tarpeisiimme emme olisi rakentaneet nuotiopaikkaa, mutta tähän käyttöön se sopi hyvin. Mieheni hoiti jälleen nuotiohommat ja minä vahdin jälkikasvua. Kerrankin kävi niin, että kummatkin touhusivat omiaan, toinen leikki ”jäävuorten” valloitusta puukepit naskaleina ja toinen kaivoi kepillä hiekkaa. Tämä saattoi olla meidän retkeilyhistorian ensimmäinen kerta, kun ei tarvinnut hosua kummankaan perässä! Aurinko paistoi, meri liplatti ja kohta oli täytetyt patongit ja nuotiokahvit valmiina. Rannassa oli pöytä ja penkit, joten hiekanmurusetkaan eivät päässeet maustamaan ruokaamme. Rannan läheisyydessä oli lisäksi käymälä, kun tarve yllätti. Harmikseni huomasin, ettei ihan kaikille ole ollut selvää se, että kaiken minkä tuot mukana, jaksat myös viedä mennessäsi. Myös ne vaipat.

Matkan varrella näimme vanhoja ammusvarastoja ja tykkien perustuksia. Kävimme katsomassa myös muistomerkin, joten tässä olisi helppo kohde retkihaasteen retki muistomerkille-kohtaan. Sanon luultavasti joka kerta näin, mutta tänne on pakko tulla uudestaan! Tänne voisi kesällä tulla vaikka telttailemaan..