Aineeton joulukalenteri
Teppo Tonttu toi meidän perheeseen viime vuonna Yhteisen tekemisen joulukalenterin, joka oli sellainen menestys, että tämäntapainen kalenteri taitaa tulla meidän talouteen tästä eteenpäin joka vuosi. Teppokin oli samanlainen menestys ja hänen kepposiaan on Asevelikylässä nähty pitkin vuotta.. (Ikean) joulupukkikin oli ihmetellyt, kun Teppoa ei ollut Korvatunturilla näkynyt kokonaiseen vuoteen!
Kalenterin idea on tehdä yhdessä jotain jokaisena päivänä. Jos jonain päivänä vaikuttaa siltä, että on paljon menoa, voi sinä päivänä löytyä vaikka pieni herkku kalenterista. Tästä on turha ottaa minkäänlaista stressiä, joulun odotuksen kuuluisi olla mukavaa kaikille, myös minunlaisille suunnittelijalle/suorittajalle. Minullekin tämä kalenteri on hyödyllinen, sillä porrastamalla esimerkiksi leivontajutut, saan kivasti etukäteen jo pullat pakkaseen ja piparitkin tulee leivottua. Kannattaa kirjoittaa itselleen tehtävät myös etukäteen ylös, sillä jos lunta ei olekaan ja kalenterista tupsahtaa ”pulkkamäki” voipi mennä kovimmallakin suunnittelijalla sormi suuhun..

Kalenteri ilmestyy meille muutama päivä ennen joulukuuta ja ensimmäisessä luukussa on kirje Tepolta sekä kehoitus etsiä Suuren metsän joulu-kirja, jossa on yksi tarina jokaiselle päivälle. Kalenteri alkaa samalla tavalla kuin vuosi sitten. Ajattelin tähän vain listata meidän tekemisiä, enkä laita päivämääriä ollenkaan niin ei itsellekään tule vielä suorituspaineita.

Isoveljen kanssa emme harrastaneet kauheasti askarteluja, mutta pikkusisko rakastaa ”hiimaamista”, joten tänä vuonna askarrellaan. Luvassa on joulukoristeiden, joululahjalistan ja joulukorttien askartelua. Aiomme maalata käpyihin valkoisella lumipeitteen, ehkä tehdä jonkun toisenkin kuusenkoristeen, joulukortteihin tulee lumihiutale ja lahjalistaa varten saa lelulehdistä leikata mieleisensä lahjatoiveet irti ja liimata paperille.

Pikkusiskolla on syntymäpäivä viikko ennen aattoa, joten joulukuu pitää sisällään monenlaista juhlaa. Leivomme muutenkin paljon lasten kanssa, mutta nyt täytyy vähän jaksottaa, ettei kaikki kasaannu viimeiselle viikolle. Leipomuksia liittyen tulee tehtävät piparitaikinan tekoon, pipareiden leipomiseen, pullien leivontaan ja taatelipallojen tekoon. Taatelipallot on tosi hyviä ja sokerittomia herkkuja, niitä kelpaa pikkuväen syödä jouluna. Teemme myös linnuille jouluksi siemenkakun ja samana päivänä annamme lahjan eläimille, eli lahjoitamme pienen summan luonnonsuojeluliitolle.
Luukuista ilmestyviä jouluisia aktiviteetteja ovat kuusen haku, kuusen koristelu, joulupuuroa Edvininpolulla (7.12), lasten kauneimmat joululaulut (15.12), joulusauna mumman ja paapan kanssa sekä kaksi jouluista elokuvailtaa asiaankuuluvine herkkuineen.
Yhdestä luukusta paljastuu lapsille uudet heijastimet, toisena päivänä mennään uimaan ja aiomme myös käydä kirjastossa lainaamassa jouluaiheisia kirjoja (jos niitä siellä on vielä). Meillä on ensimmäistä kertaa harrastusten joulujuhlia, joten senkin takia emme jokaisena päivänä välttämättä tee mitään tiettyä. En halua, että lapseni suorittavat joulua samalla lailla kun äitinsä, jolla on jo listalla, mitä kaikkea ”pitää” tehdä ennen joulua.. Teen hirveästi asioita joulua varten, mutta teen kaiken mielelläni ja rauhallisessa tahdissa, enkä aio yhtään stressata. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 😀
Tänä vuonna minulla on vielä paljon aikaa esimerkiksi leipoa lasten kanssa, kun olen kotiäitinä. Ensi jouluna voikin olla toinen ääni kellossa, kun aikaa ei ole niin paljoa. Katsotaan sitä sitten ja nautitaan tästä joulunodotuksesta täysin rinnoin. Meillä on jo aloitettu pienillä koristeluilla, kun laitoimme tähdet ikkunoille tuomaan valoa tähän kurjaan pimeyteen.
Leave a Comment