Nuts Ylläs Pallas 37 km

Jossain vaiheessa viime vuotta sain ajatuksen, että haluaisin juosta polkujuoksukisassa Ylläksellä. Mistä lienee ajatus päähäni tullut, mutta se ei sieltä poiskaan lähtenyt. Katselin Nutsin (Northern Ultra Trail Service) sivuilta Nuts Ylläs Pallas tapahtuman sivuja ja matkojen pituuksia. Ylläs on meille tuttua maastoa, siksi halusin sinne. Lyhyin mahdollinen matka viime vuonna oli 30 kilometriä ja ajattelin pystyväni juosta sen. Mieheni kannustamana päätin ilmoittautua kisaan, kunhan ilmoittautuminen aukeaisi. Kun se päivä sitten koitti, huomasin kauhukseni, että lyhin matka on 37 km ja aioin perua koko jutun. Ajattelin, etten koskaan pystyisi juosta niin pitkää matkaa! En olekaan tainnut mainita, että olen inhonnut juoksemista vielä 5 vuotta sitten.. Asiaa muutaman kuukauden vatvottuani päätin (mieheni kannusti edelleen osallistumaan) ilmoittautua kisaan. Ja niin päätti myös mieheni. Siitä paikasta sitten soittoa isovanhemmille, jospa he lähtisivät lastenvahdiksi Lappiin. Kauheasti ei heitäkään tarvinnut suostutella..

Lähtöviivalla

Tuntui vähän, kun olisi lähtenyt soitellen sotaan, kun pisin juoksemamme matka oli 18 km vain paria viikkoa ennen kisaa. (Se tosin oli Alpeilla, siitä minulla on tekeillä oma postaus) Lähdimme kisaan kuitenkin luottavaisin mielin ja sovimme, että jos emme jaksa juosta, voimme aina kävellä. Ensisijaisena tavoitteena meillä kummallakin oli selvitä maaliin kunnialla. Miehelläni on takana muutama polvileikkaus, joten oli suorastaan ihme, että hänen polvi toimi koko matkan ihan hyvin.

Tapahtuman järjestäjiltä saadut eväät

Kisakeskus ja tapahtumatori oli Jounin Kaupan pihassa ja sieltä haimme numerolaput ja siellä oli myös varusteiden myyjiä paikalla. Oli kenkiä, vaatteita sekä varusteita, mitä saattoi hankkia, jos jokin pakollisista varusteista oli jäänyt hommaamatta. 37 kilometrin matkan pakollisiin varusteisiin kuului juomarakko (vähintään 1,5l), avaruuspeite (ostin omani XXL:stä), elastinen tukiside (Prismasta), merkinantopilli (kiinni juomarepussa), muki (löytyi kotoa) sekä varaenergiaa 250 Kcal. Kisapäivystyksen numero tuli myös olla tallennettuna puhelimeen ja puhelin tuli olla suojattuna kastumiselta. Pidemmillä matkoilla oli vielä muitakin pakollisia varusteita. Samalla, kun haimme numerolaput, saimme mukaamme kartan (jota ei olisi edes tarvittu, reitit oli loistavasti merkatut), uuden Juoksija-lehden Polkujuoksu-lehden, Barebellsin energiapatukan, Good ’n Gon smoothieita ja Chimpanzeen pureskeltavia energianameja. Oli kiva huomata, että kerrankin oli jaettu sellainen patukka, missä ei ollut pähkinää!

Mukanani olleet eväät

Varusteina minulla oli juomarepussani kevyt juoksutakki, vaihtopaita, merisuolaa, nenäliinoja, laastareita, lippis, vessapaperia, suklaata, Cocovin raakapatukka, Puhti-energiageelejä (Arctic Warriors) pienemmät juomapullot urheilujuomaa varten ja energiapatukka. Miehelläni oli mukana sauvat, jotka olivat erinomaiset pitkillä nousuilla. Hänen suklaavalinta oli Snickers, siitä sai kuulemma hyvin energiaa. Pähkinäallergisena luotin tavalliseen maitosuklaaseen. Näillä pärjäsi hyvin, melkein kaikki tuli syötyä. Lähtöpaikalle sai jättää kassissa vaihtovaatteita, jotta saan vaihdettua kuivaa ylleen kisan jälkeen. Vaikka oli lämmin päivä, lähdin silti juoksemaan pitkähihaisen paidalla ja puolipitkillä trikoilla. Olen varusteisiin tyytyväinen, muutama rakko tuli matkan varrella, mutta sain laastaroitua ne ajoissa.

Nautin juoksusta ja kisasta!

Kisa alkoi lauantaina päivällä kello 12. Olimme syöneet hyvän aamupalan, joka oli sopivasti kerennyt sulaa ja söimme smoothiet ennen kisaa. Lähtöviivalla jännitti kovasti, kisaajat olivat kovakuntoisen näköisiä ja meitä oli monta lähtijää. Yritin muistuttaa itselleni, että omaa hommaa tässä ollaan tekemässä, eikä kisaamassa ketään muuta vastaan. Lähdössä tunnelma oli mahtava! Lähtösuoralla oli ihmisiä kannustamassa ja oli loistava fiilis! Heti alkuun lähdettiin nousemaan ja siinä tulikin käveltyä letkan mukana.

Huollossa oli huomioitu kaikenlaiset ruokavaliot, fazerin sininen oli oma lemppari.

Olin mielessäni pilkkonut matkan etappeihin, jotta matka ei tuntuisi niin ylivoimaiselta. Ensimmäinen etappi oli Ylläsjärven puolen hiihtokeskusksella, missä oli myös kisan ensimmäinen huolto. Matkaa huoltopisteelle oli 16 km. Olin jo kerennyt syömään eväitä (olin retkellä), mutta nälkähän siinä oli jo kerennyt tulla. Hörppäsin vähän energiajuomaan ja täytin juomareppuni. Tarjolla oli suolaista ja makeaa, kaikkea, mistä saa nopeasti energiaa. Sipsejä ja suolakurkkuja ja merisuolaa, suklaata, keksejä, marmeladia ja alkoholitonta olutta. Allergiat oli huomioitu mahtavasti, ei tarvinnut miettiä, onko tässä nyt pähkinää. Tankattuamme jatkoimme matkaa kohti Ylläksen huippua. Tässä vaiheessa eteneminen vaihtui kokonaan kävelyksi kaikilla kisaajilla (kärjestä en tiedä, näin heidät vilaukselta lähtöviivalla), kun nousimme tunturiin. Nousu tuntui yllättävän kevyeltä, liekö ollut apua Itävallassa vietetystä viikosta ja siellä noustuista kilometreistä. Huipulla tuuli ja harmittelin, kun olin jättänyt pipon kotiin. Huipulta matka jatkui alamäkeä kohti seuraavaa etappia, Varkaankurua ja sieltä kohti luontokeskus Kellokasta. Kellokkaalla reitti meni hauskasti luontokeskuksen sisätilojen ja näyttelyn läpi ja ulostullessa olimmekin jo toisella huoltopisteellä. Tässä vaiheessa olimme juosseet vähän yli 23 kilometriä ja voimia oli yhä riittävästi. Täydensimme taas energiavarastoja ja lähdimme juoksemaan kohti seuraavaa etappia, Kesänkiä.

Ylläksen huipulla, puolessavälissä kisaa
Kesängillä päästiin juoksemaan pitkospuita

Kesänkijärven laavu on aina Ylläkselle saapuessamme ensimmäinen retkikohde ja yksi lemppareistamme, siksi oli niin ihana juosta tuttuja polkuja pitkin. Helpon ja tasaisen pätkän jälkeen koitti omasta mielestäni polun rankin ja vaativin osuus, Pirunkurun nousu. Nousu oli jyrkempi, kuin Yllästunturin ja rakkakivikko oli pienempää. Voimatkin alkoivat ehtyä, matkaa oli juostu melkein 30 kilometriä. Näkymät oli kuitenkin mahtavat ja toisia kannustamalla jaksoimme jatkaa matkaa. Pirunkurusta selvittyämme Kesänkitunturin laella avautui eteemme niin mahtavat maisemat, että harkitsisin uudelleen Pirunkurun nousua, jos ei tarvitsisi kantaa pientä neitiä selässä.. Voiton puolella oltiin ja tästä alkoi henkisesti raskas osuus. Tähän asti olin saanut pidettyä maalin kaukana mielestä, mutta nyt se alkoi hiipiä esiin. Tiesin tämän olevan minulle henkisesti vaikeinta ja olin päättänyt yrittää ajatella koko matkan sitä, että olen perillä jo matkalla. Hetkeksi unohdin tämän ja kilometrit tuntuivat raskailta. Onneksi polku vei alamäkeen ja Mikaelin kannustamana löysin takaisin juoksufiilikseen ja matka rupesi sujumaan.

Pirunkuru veti hiljaiseksi
Kesänkitunturin jälkeen oli 30 km taivallettu

Maalin lähestyessä olisin halunnut kävellä vielä viimeisen ylämäen, mutta mieheni ja joku jo maaliin päässyt kilpailija tsemppasi minut jatkamaan ihan loppuun asti. Loppusuoralla alkoi näkyä katsojia ja jo maaliin tulleita, jotka kannustivat ja taputtivat meille. Sain ihmeellisen paljon lisävoimia toisten kannustuksesta. Sellaista voimaa en ole kannustuksesta aiemmin saanut edes lentopalloa pelatessani. Vaikka tulimme maaliin ajassa 6h11min, kaukana kärjestä, meidät kuulutettiin nimillä maaliin ja ihmiset taputtivat meille. Maalissa saimme mitalit kaulaan ja oma onnistumisen tunne oli mahtava. Tässä lajissa parasta on luonnossa liikkumisen lisäksi toisten kannustaminen ja tämän tapahtuman ihana henki. En tosin olisi pystynyt suoriutumaan kisasta itsekseni, niin suuri on rakkaan tuki ja turva.

Ultimaattiset treffit Nuts polkujuoksukisassa

Heti maaliintulon jälkeen kävimme vaihtamassa kuivaa ylle ja pääsimme nauttimaan ruokailusta. Tapahtuman järjestäjät olivat jälleen ajatelleet erilaisia ruokavalioita, tarjolla oli riistakeittoa sekä ihanan tulista bataattikeittoa. Pöydissä oli myös kaurasipsejä ja tavallisia perunalastuja ja ruokajuomana oli vettä sekä alkoholitonta olutta. Ei voi kun kiitellä tapahtuman järjestäjiä! Kunhan tokenen juoksun jäljiltä ja kävelen jälleen normaalisti, saatan ruveta haaveilemaan uudesta kisasta.

Maalissa ajalla 6h 11 min.

Share: