Rusettipampulat ja scrunchiet kierrätysmateriaaleista

Olen kasvattanut hiuksiini oman värin takaisin ja hiusmallini on aika perus pitkä polkka, eli mahdollisimman helppo. Olen todella tyytyväinen hiusteni nykyiseen tilaan, mutta väliä tuntuu, että kaipaa jotain piristystä. Tähän tarpeeseen ompelin itselleni muutaman erilaisen rusettipompulan, sekä rusettidonitsin, eli scrunchien. Korjattavien vaatteiden pino oli kasvanut jo senverran isoksi, että sain siitä itselleni sopivan (teko)syyn ommella ja samalla istumalla ompelin itselleni uudet hiuslenkit.

Donitsien ompelu on helppoa, tarvitaan vain kangasta n. 8 cm x 40 cm ja kuminauhaa. Taita suorakulmio pitkittäin oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkä sivu yhteen, mutta jätä päädyt ompelematta n. 4 cm matkalta. Käännä putkilo oikein päin ja laita nuppineuloilla päädyt yhteen oikeat puolet vastakkain ja ompele kiinni ja käännä oikein päin. Pujottele tässä vaiheessa kuminauha putkilon sisään hakaneulan avulla. Ompele lopuksi aukko kiinni ihan reunaa pitkin.

Halusin donitsiin hieman pitkulaisen rusetin (tai ehkä se on enemmän solmu), joten piirtelin aika monta versiota paperille, ennen kun sain mallista mieleiseni. Tämä johtuu ehkä enemmän siitä, että en osaa piirtää sitä, mitä mielessäni kuvittelen.. Piirrä malli kankaalle kaksi kertaa ja muista jättää saumanvarat, kun leikkaat palat irti. Laita palat oikeat puolet vastakkain ja ompele ympäri, jätä muutaman sentin kääntöaukko. Käännä rusetti oikeinpäin ja työnnä kynän (tai pensselin) avulla kulmat teräviksi. Minulla oli muutakin silitettävää, joten silitin samalla rusetin palat, mikä osoittautui hyväksi ideaksi ja rusetista tuli siisti. Solmi rusetti donitsin saumakohtaan, niin se jää pois näkyvistä.

Tein myös muutaman pienemmän rusetin, mitkä kiinnitin ihan tavalliseen pampulaan. Taas muutaman kerran kokeiltuani mallin piirtämistä, sain aika sopivan muotoisen mallin. Olisin voinut tehdä hieman isommat ruseteista, mutta kivat tuli näinkin. Rusetti tehdään samalla lailla, kun donitsissa ja solmitaan solmulla kiinni pampulaan. Näitä aion tehdä tulevaisuudessa lahjaksi, esimerkiksi kaverisynttäreille! Pienetkin tilkut tulee tässä hyvään käyttöön. Käyttämäni kankaat ovat kierrätyskankaita, ostettu joko kirpparilta tai jämäpaloja aiemmista ompeluksistani. Kankaita löytää kirppareilta hyvin, tai esim. Eurokankaan palalaarista voi tehdä hyviä löytöjä!

Loppuun vielä tosi helppo rusettipampulaidea nahasta. Tähän ei tarvitse ompelukonetta ollenkaan, kun nahka ei purkaannu. Sain äidiltäni muutaman nahanpalan, jotka ovat olleen jotain näytepaloja joskus kauan sitten ja olen pitkään miettinyt niille käyttöä. Lasten tossut odottaa vielä toteutumista, samoin laukku itselle.. Rusettipampula onnistuu ilman suurempia ponnisteluja. Malli ensin paperille ja sitten vaan leikkaamaan ja solmimaan! Tein itselleni mustan ja ruskean ja tykkään näistä ihan hirveästi! Niin näyttää pitävän myös tyttäreni, koska hän tuli luokseni hyvin tomerasti ja osoitteli rusettipampulaa.. Täytynee tehdä näitä lisää vielä vähän pienemmässä koossa, jos aion saada nämä omaan käyttööni..

Ihana saada itselleen jotain uutta pienellä vaivalla ja vielä niistä materiaaleista joita on jo kotona!

Share: