En tiedä, onko niin, että entistä useampi on herännyt ekologisempaan ajattelumaailmaan, vai seuraanko itse esimerkiksi Instagramissa paljon sellaisia tilejä, jotka kannustavat ympäristötekoihin ja vihreämpiin valintoihin. Niin tai näin, meidän perheessä pyritään tekemään luonnolle parempia valintoja. Ympäristötekojen ei tarvitse olla suuria, pienetkin asiat auttavat tekemään maailmasta hieman puhtaamman. Esimerkiksi kangaskassin mukana kantaminen on sellainen teko, josta meidänkin tie kestotuotteiden on alkanut. Jo minun ollessa ala-asteella (eli 90-luvulla) meillä käytettiin kotona kestokasseja ja ne samat kassit taitavat vieläkin olla vanhemmillani käytössä! Pienestä se lähtee.. Ja kun tietoisuus lisääntyy, alkaa huomaamattaan valita enemmän kesto-vaihtoehtoja ja tekemään lisää ympäristötekoja.

Kannan mukana kestokassia, mihin laitan ostokset jos käyn kaupungilla, kirpparilla tai kaupassa.

Meillä on käytössä kestokassien lisäksi muutama kesto hevi-pussi, joita minun on tarkoitus ommella lisää. Oikeastaan niitäkään ei välttämättä tarvisisi, vaan kaikki hedelmät voisi pakata samaan kangaskassiin ja liimata hintalaput vaikka kassin kylkeen. Tässä on minulla paljon parantamisen varaa, turhan usein nappaan jotain pieneen muovikassiin. Mukaan lähteneet muovikassin päätyy meillä kyllä uusiokäyttöön, joten ihan kertakäyttötuote ne ei meillä ole. Aikoimuksena on lopettaa muovikassien käyttö lähes kokonaan. ”Lähes” siksi, että en vielä tiedä, mihin maustekurkut laittaisin muuten.. Onko teillä jotain ideoita tähän?

Käytämme kestopusseja esimerkiksi lauantai-herkkujen pussina

Ekoteoksi miellän myös vahvasti sen, että pyrimme käymään kaupassa kerran viikossa. Käymme isossa marketissa autolla ja jos tulee tarvetta täydentää, käymme kaupassa kärrytellen. Suunnittelen etukäteen viikon ruokalistan, jonka mukaan ostamme tarvittavat ainesosat. Näin tulee ostettua vain tarpeeseen, eikä ruoka kerkeä mennä pilalle jääkaapissa, joten ei hävikkiä! Olen hirveän onnellinen siitä, että meillä ei heitetä ruokaa pois. Parhaita keittiöhetkiä ovat ne, kun saa taiottua hyvän lounaan muka-tyhjästä kaapista. Onnistumisen hetkiä on myös ne, kun saa käytettyä joidenkin jauhopussien jämät tai raastaa juustonlopun johonkin ruokaan.

Minä jätin punaisen lihan pois ruokavaliostani ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten ja kana ja kalkkuna jäi pois kolme vuotta sitten. Kalaa syön edelleen, mutta pyrimme ostamaan esimerkiksi kuhaa tai haukea, niin kuin tänään. Kalastamme keväisin, joten sitä riittää silloin omastakin takaa. Kotona meillä syödään kasvisruokaa tai kalaa, vain joskus harvoin mieheni ja muu perhe syö jotain lihaa, varsinkin kesäisin kun grillikausi alkaa. Lapset syö mielellään kasvisruokaa ja onkin ihana, että kasvissyönti on heille normaalia jo pienestä pitäen. Täältä löytyy lisää tietoa ilmastomyönteisestä ruokavaliosta!

Kalansaalista tarkistamassa

Emme osta enää kaupasta talouspaperia, vaan olen ommellut vanhoista pyyhkeistä kestotalouspaperia. Näillä pyyhkeillä pyyhimme ensin lasten naamat ja sen jälkeen pyyhkäsen lattian sormiruokailijan jäljiltä. Keittiössä meillä on käytössä myös kestorätit ja käytämme ympäristöystävällistä tiskiainetta. Kertakäyttöiset kahvifiltterit on myös vaihtuneet kestoversioon. Meillä on paljon puupintoja, joten yleispesuaineena toimii (ainakin vielä) tällä hetkellä laimennettu mäntysuopa ja sen lisäksi käytän laimennettua etikkaa vähän siellä sun täällä. Erittäin hyvä pesuaine on Universal Stone, joka pesee puhtaaksi niin kaakelit, lavuaarit, kuin kumisaappaatkin!

Ompelin vanhoista pyyhkeistä kestotalouspaperia, rätit on kestoja ja vanhaan pesuainepulloon lantraan mäntysuopaa, millä on hyvä pestä puulattiat ja puinen syöttötuoli
Kestosuodattimet vähentävät roskien määrää

Kumisaappaista pääsemmekin vaatehuoltoon! Pidennän mieluusti vaatteiden pesuväliä tuulettamalla vaatteita. Esimerkiksi villavaatteita ei välttämättä tarvitse ollenkaan pestä, kun villa puhdistuu pihalla. Kun pesen vaatteita, pesen täysiä koneita ja aina samanvärisiä. Jos täytyy pestä sekakone, heitän pyykin joukkoon värinkeräysliinan. En käytä huuhteluainetta, vaan lorautan huuhteluainelokeroon ruokalusikallisen etikkaa. Etikka pitää koneen puhtaana, auttaa vaatteita pitämään värinsä ja pehmentää pyykkiä. Etikan tuoksu/haju ei enää tunnu kuivassa pyykissä. Käytän tavallista väkiviinaetikkaa, koska se on edullista ja sitä saa isoissa tonkissa. Kun kausi vaihtuu, tapaan pestä meillä käytössä olleet kengät ja laittaa ne esimerkiksi talvisäilöön. Uuden talven tullessa on mukava kaivaa puhtaat kengät esille. Kengät pysyvät parempana, kun niitä huoltaa, eikä aina tarvitse ostaa uusia.

Vaatteiden pesuväliä voi pidentää tuulettamalla! Pakkaset oli tähän puuhaan paras.

Ostaminen ja ostamisen tarpeen miettiminen onkin jännä juttu. Nuorempana tuli ostettua usein uutta vaatetta pikamuotiketjuista ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin, olen vain tyytyväinen, jos ei tarvitse ostaa mitään itselle. Nykyisin tulee mietittyä tarkkaan, että tarvitsenko oikeasti jotain uutta? Jos tarvitsen, ostan mielummin ajattoman vaatteen ja sellaisen, joka kestää käytössä monta vuotta. Muutama kuukausi sitten omat luottofarkkuni repesi ja kyselinkin Instagramissa vinkkejä uusiin housuihin. Sain aika monta viestiä paikkauksen puolesta ja äitini lopulta paikkasikin ne! Ja hyvin paikkasikin, koska housut sai jatkoaikaa! En tiedä miksi minua aluksi hävetti kulkea paikatuissa farkuissa, mutta nyt pidän niitä mielelläni. Asennekysymys näköjään.. Lapsille yritän ostaa vaatteet kirpputoreilta, vaikka välillä tuntuu mahdottomalta löytää housuja 3,5 vuotiaalle pojalle.. Paikkailen kyllä kuluneet housut, mutta isoveli kasvaa niin hirmuista vauhtia, että lahkeet jäävät aina lyhkäsiksi. Ulkovaatteet ostan kaupasta, koska ulkoilemme todella paljon ja haluan vaatteiden kestävän säätä ja remuamista ja pikkusisko saisi mielellään käyttää samaa haalaria, kun sen aika on.

Parempi korjata, kun heittää pois!

Omasta mielestäni tärkein ekoteko on opettaa lapset pienestä pitäen tekemään ympäristöystävällisiä valintoja. Isoveli osallistuu mielellään roskien lajitteluun ja osaakin jo viedä kartongit omaan lajitteluastiaan ja paperit omaan. Osallistuimme muovinkeräys-kampanjaan aiemmin keväällä, joka rohkaisi minua lajittelemaan muovijätteet omaan astiaan. Lajittelu olisi kotona paljon helpompaa, jos keittiössä olisi enemmän tilaa kaikille jätteille! Meidän keittiön allaskaappiin mahtuu ainoastaan sekajäte, metalli ja lasi. Raivasin tilaa muihin keittiön kaappeihin, että sain muovin- ja kartongin keruulle oman tilansa. Patterit ja keräyspaperi ovat vielä erikseen. Meillä on mietinnässä nelilokero-keräykseen vaihtaminen, jotta biojätteetkin tulisi lajiteltua omaan astiaan.

Apulainen kierrätyspuuhissa
Kauppareissun yhteydessä viedään muovit ja kartongit keräykseen

Pienillä teoilla on merkitystä, jokainen voi tehdä jotain ympäristön hyväksi. Voi aloittaa pienistä teoista, esimerkiksi poimia roskan päivässä tai olla suihkussa muutaman minuutin vähemmän. Tai sitten ottaa harrastukseksi kierrätyksen, niinkuin meidän perheessä. Se on periytynyt isovanhemmiltani vanhemmilleni ja sieltä taas minulle. Toivottavasti se periytyy myös meidän lapsille. <3

Share: