Ennen lapsia ulkomaille lähtiessämme saatoimme ajella Helsinkiin ja lähteä sieltä maailmalle, mutta lasten kanssa helppous vie vähitellen voiton halpuudesta. Vaikka aikataulullisesti Vaasan kentältä lähteminen ei nyt välttämättä ole parasta mahdollista, mutta kerrankos sitä herää aamuneljältä nähdäkseen maailmaa (ja siskoaan, kuten tämän reissun tarkoituksena). Vaasasta pääsee lentäen Helsinkiin ja Tukholmaan (reittilennot!), ja meidän tie vei tällä kertaa Arlandan kautta Pariisiin. Pariisista jatkoimme junalla määränpäähämme Nantesiin, mutta se onkin jo sitten toinen tarina.

Vertailimme lentojen hintoja ja aikatauluja hyvän tovin ennen lentämistä Momondon kautta. Helpoimmaksi tuli lasten kanssa valita lähtö omalta kentältä, vaikka lipuille tuleekin silloin lisää hintaa. Matkustusaika on pitkä ja päivä on raskas, joten lasten kanssa matkustaessa saattaa herkästi valita helpoimman vaihtoehdon. Meidän lento lähti 6.10 ja koska olemme aina ajoissa olevaa porukkaa, olimme kentällä 4.30. Lentoaseman nettisivuilla ilmoitetaan aukioloajaksi 4.45-1.30, mutta ovet olivat kyllä auki ennen sitä. Vaikka matkustimme vain käsimatkatavaroiden kanssa, oli meillä silti rattaat ruumaan laitettavaksi. Pakkasimme omat Emmaljungat kahteen osaan, runko ja seisomalauta mahtuivat isoon kestokassiin (clas ohlssonilta löytyi tarpeeksi iso) ja istuinosan laitoimme rinkan lentopussiin. Lentoasemilta voi ostaa/saada rattaille tarkoitettuja muovipusseja, mutta niiden saatavuutta on vaikeaa ennustaa määränpään kentillä. Kestokassit on muutenkin parempi vaihtoehto, kun kertakäyttöinen muovipussi!

Lentokoneen lähtöä odotellessa!

Chekkasimme itsemme sisään jo hyvissä ajoin edellisenä iltana, mutta tarvitsimme silti kärryille tarrat tiskiltä, joita ei automaateista saa. Siksi varasimme hyvin aikaa, vaikka Vaasan kentällä ei juuri koskaan ole ruuhkia. Lasten kanssa matkustaessa on muutenkin hyvä varata kaikelle enemmän aikaa, koska esimerkiksi oman repun laittaminen turvatarkastushihnalle voi vaatia hieman suostuttelua. Sinne sujahti kuitenkin reput ja takit ja muut tärkeät ja isovelikin käveli reippaasti portin läpi. Meillä oli mukana evääksi smoothie-pusseja, jotka olimme pakanneet läpinäkyvään uudelleensuljettavaan pussiin. Henkilökunta tekee ruuille jonkunlaisen tarkistuksen, joten turvatarkastukseen on hyvä myös varata vähän extrahermoja, kun aina jokin viivytys siinä tulee. Yleensä meistä vanhemmista jompi kumpi joutuu aina satunnaistarkastukseen, joten toinen pakkaa ja hoitaa lapset sillä välin. Pienen kanssa kantoreppu on erinomainen kapistus tässäkin kohtaa. Tosin sekin täytyy laittaa hihnalle, mutta tarkistuksen jälkeen sitten!

Aamupala lentokentällä! Aamupala saatu yhteistyön merkeissä.
Vasa cafen valikoima yllätti monipuolisuudellaan

Koska meillä oli aikainen aamu, olimme päättäneet syödä aamupalan kentällä. Viimeksi matkustaessamme Vaasan kentältä oli kahvilan kasvisvalikoima todella suppea, joten etsin heidän nettisivuiltaan menua. Päädyin lopulta soittamaan kahvilaan ja kyselemään hieman heidän tarjonnastaan. Kuulemma ei kauheasti sivuja päivitetä, mutta paikanpäältä löytyisi kaikille kaikkea. Saimme valita kahvilasta itsellemme sopivan aamupalan ja jokaiselle meistä löytyi mieleistä syötävää. Minulle oli juustosämpylä, rahka ja kahvia, mieheni söi katkarapusämpylän ja jälkikasvu tasasi sämpylän ja smoothien. Valikoima oli yllättävän suuri ja jokaiseen makuun vaikutti olevan jotain. Löytyi pientä suolaista, makeaa, eväspatukoita ja juomisia. Huima parannus aiemmasta! Kahvilassa oli tunnelmallinen tila, jossa söimme aamupalan. Tilassa on myös baaritiski, joka ei näin aikaisin ollut auki. Seinää koristi iso Kyrö Distilleryn valokuva, joka nauratti ainakin meidän poikasta. Eri matkaseurueella olisimme saattaneet ostaa jotkut juomat ja nauttia tunnelmasta. Ihanat nojatuolit olisivat nytkin houkutelleet istumaan ja rentoutumaan..

Vasa Cafen kahvilassa oli perin suomalaiset tunnelmat.

Aamupalan jälkeen aikaa jäikin enää vaipanvaihdolle ja vessassakäynnille. Vaipanvaihtotila on oikeastaan hoitopöytä vessojen ulkopuolella, mutta ainakin on paikka missä vaihtaa.. Täytimme lasten juomapullot vessassa ja sitten olikin aika kasata kamppeet ja mennä portille. Aikaa muulle ei juuri ollut, mikä olikin ihan hyvä, koska Vaasan kentällä ei ole lapsille oikein mitään tekemistä. Kysyinkin tätä Vaasan lentoaseman palvelupäälliköltä ja hän kertoi, että lapsille on tulossa kentälle jotain pientä tekemistä, että pienet matkaajat viihtyisivät ennen lentoon lähtöä. Meidän lapset viihdyttivät itseään keinumalla keinutuoleissa. Jos ei olisi ollut niin pimeää, olisi voinut katsella lentokoneita kiikkutuoleista. Nyt täytyi liimata nenä kiinni ikkunaan nähdäkseen lähtevän koneen. Finnairin kone lähti juuri ennen meitä, joten siinä riitti ihmettelemistä.

Lapset viihtyivät lentokentän keinutuoleissa

Koneeseen mennään kävellen, joka aiheutti viime vuonna isoveljelle suuren jännityksen ja hän laittoi silloin jarrut pohjaan. Nyt käveli reippaasti koneeseen ja halusi tietysti ikkunapaikan. Miten vaan, kunhan lapsilla on mukava matka. Ja niinhän se oli, mutta kuten sanottu, se onkin sitten toinen tarina.

Share: