Itsetehdyt vauvalahjat
Ystäväni saa vauvan ihan lähipäivinä, enkä millään malttaisi odottaa uuden pienen ihmisen tapaamista! Järjestimme ystävälleni vauvakutsut muutama viikko sitten ja tietysti halusin tehdä lahjat itse! Tämän tekstin otsikoksi kaavailin alun perin ”Kun vauvalahjat lähti lapasesta”, mutta en niitä tumppuja koskaan kerennyt tekemään.. Sen sijaan kudoin pienelle tulokkaalle lahjaksi villasukat ja villahaalarin. Villahaalarin kanssa tuli tosin aikataulu vastaan, koska en muistanut, että vauvakutsuthan on hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa ja villahaalari oli silloin vasta puolessa välissä.. Nooh, valmistui kuitenkin ennen vauvan syntymää sekin haalari..

Kutomani sukat ovat niin pientä kokoa, että menevät vauvalle vain muutaman viikon, mutta ovat ihana muisto niin minulle, kun talletettavaksi muistojen laatikkoon. Lisäksi annoin lahjaksi lahjakortin, jolla saa uudet villasukat aina, kun tulee tarve. Uskon tämän lämmittävän vauvan äidin mieltä ja pieniä varpaita. Kudoin pikkusiskolle tällaiset sukat, kun odotin häntä ja nyt käytin samaa ohjetta, mutta lankana tässä Sandnes Garnin Spot värissä Kitti. Viimeksi käytin 7 veljestä, mutta nämä ovat paljon pehmeämmät. Ohje löytyy täältä, puikkoina käytin 3,5 mm.

Tulokasta kutsutaan vielä tällä hetkellä nimellä Sieppi, joten täytyyhän hänen saada lahjaksi myös ikioma Sieppi (Sieppi on Harry Potter-kirjoista). Tämä ajatus syntyi, kun olin aikeissa virkata tuttinauhan tulokkaalle, mutta keksinkin virkata hänelle vaunulelun, jota on kiva tutkia! Löysin kauppareissulla Novitan Soma-lankaa, joka on 50 % bambu-viskoosia ja 50 % puuvillaa. Katselin Pinterestistä ideoita ja otin vähän mallia, mutta mitään varsinaista ohjetta en ole tähän käyttänyt. Virkkasin ensiksi ison pallon, jonka sisälle laitoin kulkusen helisemään. Täytin pallon vanulla ja virkkasin kiinni. Virkkasin palloon kiinni myös nauhaosuuden, johon kiinnitin renkaan.

Nauhan leveyden täytyy TUKESin mukaan olla vähintään 1,5mm leveä ja enintään 22 cm pitkä, ettei kuristumisvaaraa olisi. Kiinnitin renkaan kiinni usealla kiinteällä silmukalla ja virkkasin vielä nauhaa pitkin langan takaisin pallo-osuuteen, jotta lanka ei vain pääsisi purkautumaan. Siipiä varten virkkasin neljä kappaletta siipiä, koska halusin laittaa siipien sisälle jotain rapisevaa. Olen aiemminkin käyttänyt kinkunpaistopussin palasia lasten leluihin, koska se kestää konepesun. Laitoin kaksi siiven kappaletta vastakkain ja virkkasin kiinteillä silmukoilla siipien ympäri. Lopuksi yhdistin siivet palloon ompelemalla. Tarkistutin osien pitävyyden 1-vuotiaalla tyttärelläni, eikä hän saanut osia irti, joten lelun pitäisi olla turvallinen.

Ystäväni näki kesällä tekemäni Isbjörns heldressin ja kysyessäni häneltä toivetta vauvan neuleeseen hän valitsi saman mallin. Otin haasteen mielelläni vastaan ja kokeilin kutoa uudestaan tämän haalarin. Testineulonnan jälkeen ohjetta oli hieman paranneltu ja jo kerran mallin tehneenä sen kutominen sujui nopeasti ja tällä ilman virheitä! Oli ihana tehdä tämä haalari uudestaan, koska malli on niin söpö. Tein sen samasta langasta kuin villasukatkin, eli Sandnes garnin Klompelompe Spotista. Sävynä tässä on harmaa ja käytin 4 puikkoja. Lanka ja napit ostin paikallisesta Neulenettikahvila Pirjoliisasta.

Kävin viikonloppuna tiputtamassa lahjat ystäväni postilaatikkoon hänen ollessa poissa kotoa. Julkaisen tekstin vasta, kun hän on taas kotona, jotta yllätys ei mene pilalle. <3

En malta odottaa Sieppiä. <3
Hei, oliskohan tuohon nallehaalariin suomenkielisiä ohjeita? Aivan ihana haalari! 😍
Hei! Valitettavasti ei taida olla suomeksi, mutta jos englanti taipuu niin sillä löytyy! Toki voin myös auttaa suomentamisessa jos tarvitset apua sen kanssa, mun sähköposti on suvilaaksoanna@gmai.com
Hei, tekisitkö tilaustyönä tuommoista villahaalaria? 🙂
Hei, tekisitkö tilaustyönä tuommoista villahaalaria? 🙂 – Arna