Yhteisen tekemisen joulukalenteri

Ihanaa, lunta tulee taivaalta ja marraskuu on pian selätetty! Nyt viimeistään aika suunnata katseet joulun odotukseen ja mikä parasta, tehdä joulukalenteri lapsille! Ompelin meidän häihin säkkikankaasta pussukoita hääkarkeille ja ne ovat meillä uusiokäytössä joulukalenterina. Tämä on toinen joulu, kun isoveli saa avata kalenterin luukkuja. Viime vuonna piilottelin luukkuihin kuivahedelmiä, koska pikkusiskon laskettu aika oli joulukuun alussa, joten kuukauden etukäteen suunnittelu ei ollut silloin mahdollista. Mietin jo viime vuonna, että olisi ihana tehdä yhteisen tekemisen joulukalenteri ja nyt voin vihdoin toteuttaa sen!

Ompelin pienet pussit säkkikankaasta jo meidän häihin.

Näistä kalentereista on ollut paljon keskusteluita esimerkiksi Facebook-ryhmissä ja sieltä olenkin napannut muutaman idean. Onneksi on olemassa näitä ryhmiä niin ei ideat lopu kesken! Kun mieheni piti lasten huomion toisaalla, kasasin kalenterin valmiiksi. Tonttu kävi jo viime vuonna laittamassa kalenterin, joten Teppo-tonttu on tälläkin kertaa kyläillyt meillä ja jättänyt kalenteriin erilaisia viestejä ja herkkuja. Kirjoitin itselleni järjestyksen ylös, etten unohda toteuttaa mitään puuhia.. Ensimmäisessä luukussa on kirje Tepolta, joka kuuluu näin: Hei ja hyvää joulukuuta. Jotta joulunodotus sujuisi hieman nopeammin, olen järjestänyt teille mukavaa puuhaa jokaiseksi päiväksi. Muistathan myös lukea Suuren metsän joulu-kirjaa ja nauttia joulunodotuksesta perheen kanssa. Olen myös jättänyt pikkusiskolle pienen yllätyksen jollekin päivälle. Hyvää joulunodotusta. Teppo-tonttu.

Ensimmäisessä luukussa on kirje tontulta sekä muistutus lukea Suuren metsän joulu-kirjaa. Kirja on myös eräänlainen joulukalenteri

Meidän kalenterin yhteiset tekemiset:

  • Kartta uuden satukirjan luo – kirpparilta ostettu kirja piilossa
  • Kodin koristelu – pussista löytyy tonttu
  • Kirje joulupukille – pussissa liimaa ja sakset, jolla leikkaamme lelulehdistä kuvia
  • Piparitaikinan teko – pussissa piparimausteet ja muotti
  • Piparien leivonta – luukusta löytyy nameja ja sokerikuorrutetta
  • Elokuva-ilta – pussissa on viesti tontulta, jossa kehotetaan laittamaan dippikasviksia valmiiksi iltaa varten
  • Edvininpolun joulupuuro – luukusta löytyy manteleita ja viesti tontulta (tämä 8.12)
  • Lasten kauneimmat joululaulut – tontulta viesti (tämä on Huutoniemen kirkossa 9.12)
  • Joulukorttien askartelu – luukusta löytyy tarroja, sakset ja liimaa (tässä kohdassa äitin täytyy olla hereillä ja siirtää ne edellisen askartelun jäljiltä!
  • Uimareissu – tonttu on vienyt pussiin uikkarit
  • Kuusen haku – pussiin on viety pieni joulukuusi
  • Kuusen koristelu – luukusta löytyy kuusen koristeita
  • Lintujen joulutervehdys – pussissa linnunsiemeniä, teemme yhdessä linnuille siemenkakun
  • Joulunviettoon lähtö – eväsrusinat pussissa
  • Aattona pussista löytyy sellainen minikirja joka toivottavasti luetaan yhdessä serkkujen kanssa. <3

Lisäksi luukuista löytyy pähkinöitä ja suklaata sekä kirpputorilta löytynyt pikkuauto. Pikkusiskolle on yhtenä päivänä pieni lelu.

Pusseista löytyviä esineitä, jotka kuvaavat yhteistä tekemistä

Luukkuihin on kätketty myös muutamia herkkuja. Meillä ei juuri syödä karkkia, mutta jouluna voi vähän saada.

Lähdemme lasten kanssa etukäteen Turkuun ja mieheni tulee viikonloppuna perässä, joten hän saa ripustaa kalenterin keittiöön roikkumaan. En malta odottaa isoveljen ilmettä. <3

Hyvää joulunodotusta

Share: