Joululahjaksi maakuntalapaset

Asevelikylän tonttupaja on jo kovaa vauhtia käynnissä ja ensimmäinen valmistunut lahja menee anopilleni. Vietämme tämän joulun mieheni puolen suvun kanssa ja meillä on tapana arpoa aikuisista lahjan saajat. Tänä vuonna meidän perhe antaa lahjat anopille ja appiukolle. Kysyin anopiltani, jos hän haluaisi villasukat tai lapaset ja lapasille olisi kuulemma käyttöä! Annan mielelläni lahjaksi jotain villaista ja itse tehtyä, koska ne varmasti lämmittävät saajaansa. Joululahjojenkin kohdalla teen käsitöitä mieluiten tarpeeseen, joten tapaan kysyä saajalta mieltymyksistä ja puutteista. Vaikka tykkäänkin hirveästi tehdä käsitöitä, olisi se molemmille osapuolille kurjaa, jos lahja ei miellyttäisikään ja jäisi käyttämättömänä kaapin perälle.

Kudoin lapaset 7 veljestä langasta

Mietiskelin malleja ja olinkin jo ostanut lankaa yhteiseltä Espanjan reissultamme, kunnes sain idean maakuntalapasista! Anoppini on kotoisin Kiteeltä ja kysyin häneltä, jos kutoisinkin hänelle Pohjois-Karjalan maakuntapalaset. Hän on siis nähnyt mallin ja saanut myös valita värin, joten eivät nämä lapaset nyt niin kovin suuri yllätys ole.. No, lämmittävät kuitenkin pitkään.

Pohjois-Karjalan maakuntalapaset

Täältä löysin ohjeen Pohjois-Karjalan lapasiin ja kun idea syntyi, piti sitä lähteä heti toteuttamaan. Lankavarastossani ei ollut sopivaa pääväriä, joten kaupan kautta ja neulomaan. Lankoina minulla on Novitan 7 veljestä päävärissä ja kuviovärissä, punainen lanka on joku jämäkerä. Päävärinä käytin tummanharmaata Grafiitti-lankaa ja kuvion tein luonnonvalkoisella. Ohjeessa neuvotaan kutomaan 3 puikoilla ja Pirkkalangalla, mutta halusin lapasista hieman paksummat ja niistä piti tulla L-koon lapaset, joten vaihdoin puikot 3,5 mm ja kudoin lapaset 7 veljestä langasta.

Aloitin lapaset ohjeen mukaan 48 silmukalla ja niistä olisi saattanut tulla liian isot, jollei resori olisi kirjoneuletta. Ohjeessa kyllä varoiteltiin pitämään langanjuoksut löyhinä, mutta mutta.. Testasin itse lapasia ja pyysin miestänikin kokeilemaan niitä, eikä kuulemma ollut hänellekään liian tiukka, joten ei tarvinnut purkaa! Olin tehnyt lapasen melkein kokonaan valmiiksi, kun totesin sen liian isoksi ja purkasin lapasen varteen asti. Kavensin varren jälkeen kaksi silmukkaa kämmenselän puolelta pois ja aloitin kirjoneuleen kaksi krs  peukalon jälkeen, niin lapasesta ei tulisi liian pitkä. Minun käsi on S-M, joten aina välillä pyysin miestäni kokeilemaan, ettei kirjoneule kiristä hänenkään kättään. Hyvät kuulemma olivat. Pituuden pyysin anopiltani, koska sitä emme voineet itse kokeilla.

Joululahja anopille

Peukalon kutominen on aina se viimeinen (ja viheliäisin) homma ja tällä kertaa päätin, ettei työ jää peukaloita vaille valmiiksi, vaan teen sen heti, kun lapanen on valmis. Peukku valmistuikin yllättävän ja helposti. Näissä lapasissa oli aukkopeukalo, jonka tein mallista poiketen vain 8:lla silmukalla, koska 9:n silmukan peukalo näytti niin hurjan isolta. Pituuteenkin lisäsin muutaman kerroksen.

Peukaloa vaille valmiit!

Vaikka kirjoneuleessa oli välillä pitkiä langanjuoksuja, sain ne omasta mielestäni tehtyä hyvin ja sidoin langat aina kolmen silmukan välein, niin ei sormet pitäisi jäädä lankoihin kiinni. Malli oli kiva tehdä ja toivottavasti saaja on tyytyväinen! Olen katsonut muidenkin maakuntien malleja (täältä löytyy) ja haluaisin tehdä niistä muutamat, jos vaan olisi aikaa! On vielä monet joululahjat tekemättä ja aikaa on vain rajallisesti. Ehkä vilautan muitankin joululahjaneuleita täällä jos vain saajat malttaisivat olla kurkkimatta tänne! 😉

Asevelikylässä löytyy myös Facebookista, jonne päivitän aina uusimman postauksen! Minut löytää myös Instagramista nimellä @ansuvilaakso.  Tule ihmeessä seuraamaan minun touhuja myös siellä.

Share: