Ensimmäistä kertaa testineulojana
Olen kutonut aktiivisesti noin 4 vuotta. Sinä aikana olen löytänyt sosiaalisen median neuleyhteisön ja pääsen ihailemaan muiden suunnittelemia ja neulomia neuleita. Olen monesti kiinnittänyt huomiota suunnittelijoiden testineuloja-pyyntöihin ja salaa haaveillut saada testineuloa jonkun ihanan uuden neuleen. Aikaisemmin en ole uskaltanut, koska en ole luottanut omiin kykyihini, mutta kun Victoria Snellman oli suunnitellut uuden villahaalarin ja hän etsi Instagramissa neulojia testaamaan neuleohje, uskaltaudin ottamaan häneen yhteyttä.

Isbörns heldress on Victoria Snellmanin suunnittelema
Olen neulonut Victorian eli Lykkeliten designin neuleita aiemminkin, muun muassa Mammas isbjörnshoodien ja kun Isbjörns heldressissä tyyli oli sama, halusin neuloa pikkusiskolle sen. Mietin jo, että tämä voisi olla ihana pikkusiskon 1 vuotis-kuvauksiin! Pyysin saada neuloa haalarin koossa 1 ja sainkin sen. Neuleohjeet tuli sunnuntaina illalla ja aikaa neulomiseen oli annettu 3 viikkoa. Ohje on ruotsiksi, mutta se ei ole minulle mikään este. Helppo homma siis..

Lankana työssä Sandnesin Klompelompe spöt
Hain paikallisesta lankakaupasta maanantaina langat, jotta pääsisin heti neulomaan. Lankana käytin ohjeen mukaan Sandnes Klompelompe Spøt:iä. En kauhean usein neulo mallitilkkuja, koska omassa käytössä se nyt ei ole niin justiinsa, mutta tässä tapauksessa halusin kuitenkin olla täsmällinen ja pelata varman päälle, ettei tarvitsisi purkaa. Neuloin mallitilkun ainakin 3 kertaa eri kokoisilla puikoilla, mutta en meinannut millään saada silmukkamäärää täsmäämään. Päätin vain aloittaa neulomisen ja tarkistella sitten neulomisen aikana. VIRHE! Neuloin ensimmäisen pultun (lahkeen) ehkä 5 kertaa, koska en saanut oikeeta määrää silmukoita vieläkään. Viikko vierähti turhan nopeasti ja olin vielä alkutekijöissä. Harmistuneena päätin vain ruveta neulomaan 4:sen puikoilla, koska työ oli pakko saada valmiiksi. Kun vain neuloin, enkä ajatellut kokoajan tiheyksiä, pulttu valmistui nopeasti ja toinenkin tuli valmiiksi nopeasti.

Vihdoin rupesi sujumaan ja tiheyskin vihdoin täsmäsi
Kun olin päässyt puoleenväliin keskiosaa, rupesin jostain kumman syystä vasta tässä vaiheessa laskemaan silmukoita ja työssäni oli 4 liian vähän. Harmitti hirveästi, koska olin kaventanut haarakiilan kohdalla yhden kerran liikaa. Jos tämä ei olisi ollut testineule, olisin vain lisäillyt silmukat työhön ja jatkanut, mutta tunnollisena purkasin neuleen keskiosan pois ja aloitin lähes alusta. Onneksi työ on yksivuotiaalle, eikä purettua työtä ollut kuin 15 cm tehtynä.. Tämän jälkeen tarkistan silmukat aina heti! Tarkistin tässä vaiheessa myös tiheyden ja se täsmäsi!

Purkamisen jälkeen harmitti oma huolimattomuus
Kun kaksi viikkoa neulomista oli takana, minulla oli jäljellä hihat, raglankavennukset, huppu ja viimeistely. Asetin itselleni aikataulun, jonka mukaan oli neulottava. Neulomisaikani on aina lasten nukkumaanmenon jälkeen, joten sitä ei aina ole niin paljoa kuin haluaisin. Päätin kuitenkin, että valvon aina niin myöhään, että pysyn aikataulussa. Mukavasta ja rentouttavasta harrastuksesta oli tullutkin stressitekijä ja mietin kokoajan neulomista ja toivoin että saan sen valmiiksi. En missään nimessä aikonut tuottaa toiselle pettymystä jättämällä työtä kesken. Yhtenä päivänä sain ”etumatkaa” ja stressi alkoi helpottaa kun vihdoin alkoi näyttää siltä, että työ valmistuu. Neule ei ollut ainoa ohjelma sillä viikolla, sillä juhlimme isoveljen 3-vuotis syntymäpäiviä ja olimme lähdössä saman viikon sunnuntaina Espanjaan lomalle.. Multitasking-ominaisuuttani koeteltiin ja kovasti.

Viimeistelyä vaille valmis työ! Sain ajoissa lähetettyä mitat ja langanmenekin suunnittelijalle.
Perjantaina, kaksi päivää ennen deadlineä sain työn pois puikoilta! Oli niin sanotusti voittajafiilis, kun vein työn pingotukseen. Kastelin kaksi pyyhettä ja laitoin työn niiden väliin yöksi asettumaan, jotta saisin mitattua työn leveyden ja pituuden. Punnitsin myös valmiin työn, jotta ohjeeseen saadaan oikea lankamäärä. Työn tässä vaiheessa huomasin muutaman ratkaisevan virheen, nappilista oli hieman ”erilainen” ja minun haalarissani oli yksi napinläpi enemmän, kuin mitä olisi pitänyt.. Nämä virheet huomasin jälkeenpäin ja menevät ihan omaan piikkiini.

Nallen korvat ja napit paikoillaan. Napit: Ompelukoneliike Halonen
Työn viimeistely, eli nallenkorvien kiinnittäminen ja nappien ompelu jäi siltä osin tekemättä, ompelin ne paikoilleen, kun tulimme lomalta. Villahaalari on tosi ihana, ihan täydellinen pienelle pikkusiskolle. Ohje on selkeä ja haluaisin kovasti tehdä toisenkin haalarin, tällä kertaa ilman aikarajoja ja paineita epäonnistumisesta. Tällaista stressiä en neulomiselta kaipaa vaan haluan pitää sen omana rentoutumiskeinonani. Haluan vielä joskus testineuloa jotain, mutta ainakaan nyt ei ole sen aika.
[…] hieman pidempään. Hihat yhdistettiin samalle puikoille ja tehtiin raglankavennukset. Koska olin taas laiska laskemaan silmukoita (enkö koskaan opi?) niin sain jälleen soveltaa ja kukan varsi ei nyt […]
[…] kerran mallin tehneenä sen kutominen sujui nopeasti ja tällä ilman virheitä! Oli ihana tehdä tämä haalari uudestaan, koska malli on niin söpö. Tein sen samasta langasta kuin villasukatkin, eli Sandnes garnin […]
[…] Kjolenin (Juno mekko). Olen neulonut Lykkeliten Designin ohjeita aiemminkin, esimerkiksi tämän Isbjörns heldressin ja Mammas Isbjörnshoodien ja valitsin tämän mekon, koska hänen ohjeensa on yleensä hyvin […]