Meidän pihan omenat taitavat olla aika aikaista lajiketta, sillä nyt ne on kokonaan saatu pois puista ja säilöttyä! Muumio-omenoita oli jonkun verran ja ampiaiset söivät osansa, mutta jäljelle jääneet on säilötty hilloksi, omenalastuiksi ja osan olen pakastanut. Omenahillo on ihanaa ja sitä tehdäänkin meillä yleensä iso satsi. Jos meidän pikkusisko söisi soseita, olisin keittänyt hänelle sitä pakkaseen samalla, mutta koska meillä sormiruokaillaa niin soseille ei ole tarvetta. Nyt on hyvä aika tehdä hilloa, ja tällä ohjeella on aina tullut hyvää. Alunperin nappasin ohjeen Dansukkerin hillosokeripussin takaa. Dansukkerin sivuilta löytyy muitakin vaihtoehtoja omenahillon tekoon.

5 kg omenia hilloksi
Käytän hilloon molempia meidän pihan omenia, toinen on valkea kuulas ja toista en edes tiedä. Toisten omenoiden kuori hieman punertaa ja on hyvän makuinen. Poimimme tänä vuonna hilloa varten n. 5 kg omenoita ja valmista hilloa tuli 7 litraa. Meillä on tapana antaa hilloa eteenpäin, koska meillä ei ihan tuota määrää syödä vuodessa. 😀 Kunhan vain omenoita ei mene roskiin, olen tyytyväinen.

Let’s omppuhillo
Hillon tekoon tarvitsee:
2,5 kg omppuja (kuorimattomia)
1 kg hillosokeria
2 dl vettä
Sitruuna
Kanelitanko
Puhtaita ilmatiiviitä lasipurkkeja tai jos pakastat, niin pakastusrasioita.

Kaneli antaa hillolle hyvän maun
Alkuperäisessä ohjeessa ei ole kanelitankoa ja sitruunamehukin on valintakysymys, mutta mielestäni ne antaa hillolle hyvän maun, joten kannattaa käyttää niitä.
Ensimmäiseksi tapaan laittaa uunin päälle (100 astetta) ja laitan sinne lasipurkit kuumentumaan.
Olemme aikaisempina vuosina kuorineet omenat, koska meillä on ilmeisesti ollut ylimääräistä aikaa. Tänä vuonna kokeilimme vain poistaa siemenkodat omenoista ja kappas vaan, hillon teko muuttui paljon helpommaksi. Lohkoimme omenat neljään osaan ja laitoimme ne isoon vesiastiaan odottelemaan keittämistä. Vesi estää omenoita tummumasta, joten hillo pysyy kauniin värisenä.

Omenat kannattaa pitää vedessä niin ne ei tummu
Valmiit lohkot höyrytetään pehmeiksi pienessä määrässä vettä. Laitan yleensä jo tässä vaiheessa kanelitangon kattilaan, jotta siitä tarttuisi mahdollisimman paljon makua omenoihin. Pehmenneet omenat pyöräytän sosemyllyn läpi, jonka siivilään jää kuoren kovat osat. Tämän vaiheen voi myös tehdä sauvasekoittimella. Jos haluat tehdä samalla vauvalle sosetta, tai muuten vaan makeuttamatonta omenasosetta, voi tässä vaiheessa laittaa sosetta rasioihin. Omenasoseeseen kannattaa lorauttaa päälle sitruunamehua, ettei sose tummu.

Tämän kohdan voi tehdä myös sauvasekottimella
Valmis sose kannattaa punnita, sillä 2 kg:aan sosetta menee 1 kg hillosokeria. Meillä meni pikkuisen yli sen, joten pakastin sosetta ilman makeutusta. Soseen sekaan laitetaan 2 dl vettä, sitruunan mehu, kanelitanko ja hillosokeri ja sosetta keitetään n. 10 minuuttia. Ota kanelitanko pois ennen hillon purkittamista.

Soseen voi säilöä myös pakkaseen, kannattaa laittaa sekaan hieman sitruunaa
Taso kannattaa vuorata sanomalehdillä, sillä omenahillo on tahmaista ja lasipurkit kuumia. Ota lasipurkit uunista ja kaada sose varovasti purkkeihin. Tapaan keittää hillopurkkien tiivisteet varmuuden vuoksi, joten laitan ne purkkeihin kiinni vasta viimeisessä vaiheessa. En ole tutkinut, voisiko tiivisteet pitää purkeissa, kun ne ovat uunissa. Onko kenelläkään tietoa? Ole varovainen, kun laitat purkkeja kiinni, hillo on todella kuumaa. Jäähdytä hillopurkit, laita ne kylmään ja nautiskele. Meillä hillot ovat säilyneet hyvänä aina seuraavan sadon tuloon asti.

Omenasato purkissa
Loppuun vielä pieni pakastusvinkki! Jos aika ei riitä muuhun (tai olet jo hillonnut ja mehustanut ja ties mitä..) niin kannattaa omenat pilkkoa pieniksi ja pakastaa ne paloina. Laitoin hieman sokeria sekaan, myös sitruunamehua voisi käyttää. Pakastettu omena sopii erinomaisesti smoothieen tai jos keskellä talvea iskee omenapiirakan himo niin silloin on valmiita omppupaloja pakkasessa. Instagramissa minua seuraavat näkivätkin jo viime viikolla tämän vinkin. Minut löytää instagramista nimellä @ansuvilaakso.

Omenat voi pakastaa kuutioina
Makoisia omppuhetkiä!