Kolme päivää pihamaalla
Ai että, vihdoinkin se kevät koitti oikein kunnolla! Pihamaalla vihertää ja ulkona tarkenee jopa shortseilla. Mikaelilla oli helatorstain lisäksi perjantaikin vapaa, eikä meillä ollut mitään menoja, joten päätimme käyttää koko pitkän viikonlopun pihan kunnostukseen. Ennuste lupasi mahtavaa säätä, niin mikäs sen parempaa, kuin puuhastella pihamaalla. Olimme etukäteen miettineet (myönnetään, tein taas listan), mitä kannattaisi tehdä ja saimmekin paljon aikaiseksi!

Risusavotta, pikku apulaisella asiaan kuuluvat varusteet.
Ensimmäisenä listalla oli risujen vieminen. Kaivoimme maasta ylös muutaman pensaan ja lastasimme peräkärryn täyteen ja veimme sen Stormossenin risuasemalle. Samalla reissulla ostimme sieltä peräkärryllisen kompostimultaa, mitä tarvitsimme useampaan paikkaan. Peräkärryllinen multaa meni kasvimaalle, viljelyslaatikkoihin, kukkapenkkiin sekä yhden pensaan paikalle, mihin istutimme nurmikonsiemeniä. Istutin viljelyslaatikoihin jo kesäkurpitsan taimet, jotka olin esikasvattanut sisällä.

Uutta multaa viljelyslaatikoihin

Istutin kesäkurpitsan taimet viljelyslaatikkoon
Kukkien ja kukkapenkin hoito on kaukana omalta mukavuusalueeltani. Istutan ja hoidan mielelläni hyötykasveja, mutta kukat on vähän vieraampi alue. Kukkapenkki on kuitenkin kaunis, joten yritämme sellaista nyt laittaa alulle. Uusi kukkapenkki tulee vanhan tilalle. Otin talteen vanhat kukkasipulit jo viime kesänä, kun kaivoimme vanhan ja pahasti villiintyneen kukkapenkin ylös. Laitoimme aluskankaan penkin pohjalle ja reunustimme penkin vanhoilla kivillä, jonka jälkeen täytimme sen mullalla. Seuraavaksi täytyy varmaan lähteä katselemaan kukkia.. Vinkkejä hyvistä perennoista saa antaa!

Uusi kukkapenkki tulossa vanhan tilalle
Terassikalusteet jäi jostain syystä pesemättä syksyllä, joten ne kaipasivat kipeästi pesua, samoin kuin itse terassi. Niissä riitti jynssäämistä, mutta niille oli kovasti käyttöä jo tänä viikonloppuna, kun kaikki ruuat syötiin pihalla. Säännöllisistä ruoka-ajoista pidettiin kiinni myös näinä päivinä ja ruokailumukavuuden maksimoimiseksi kävimme ostamassa terassille aurinkovarjon. Ostimme myös uuden pöytäliinan ja sain vihdoinkin yhden penkinpäällisen valmiiksi. Penkinpäällisestä kirjoitan lisää, kunhan olen saanut valmiiksi päälliset myös tuoleille. Niissä saattaa kestää toiset neljä vuotta..

Terassin pesua

Tein penkinpäällisen vanhasta matosta.

Pienet kesävarpaat
Tämä viikonloppu on ollut ihan mahtava, eikä se ole vielä edes ohi! Hyvää huomista äitienpäivää kaikille äideille!
[…] aiemmin, kuinka olin saanut vihdoinkin yhden pihakalusteen penkinpäällisen valmiiksi ja lupasin kirjoittaa […]