Minun mielestäni vappuna kuuluu syödä perunasalaattia ja nakkeja. Tietysti vappuna kuuluu syödä paljon muutakin, mutta itsetehty perunasalaatti taitaa olla ykkösenä vappuruokien listalla (haha, taas lista). Tosin perunasalaattia tulee tehtynä niin juhannuksena kuin uutenavuotenakin ja se sopii erinomaisesti grilliruokien kanssa. Tälle reseptille löytyy siis käyttöä ainakin tuleville kuukausille!

Omenaa maun mukaan, sipulia ja suolakurkkua perunan lisäksi
Tämä resepti on muotoutunut vuosien aikana, enkä tiedä mistä olen tämän alunperin napannut. Salaatti maistuu joka kerta erilaiselta, koska en mittaile aineksia niin tarkasti. Saatan käyttää enemmän omenaa tai vaihtelen sipuleita. Keväisin on ihana käyttää kevätsipulia ja juhannuksena tapaan silputa sekaan ison nipun ruohosipulia! Perunasalaatti kannattaa tehdä valmiiksi päivää ennen tarjoilua, mutta maistuu se samana päivänäkin tehty hyvältä. Samana päivänä syötävä kannattaa vain maustaa vähän reilummin.

Perunat kannattaa pilkkoa ennen keittämistä
Esimmäiseksi kuorin perunat ja pilkon ne sopiviksi paloiksi. Käytän usein ihan tavallista (keltaisessa pussissa olevaa) perunaa. Ne keitetään kypsiksi. Sillä välin kun perunat kiehuu, laitan muun salaatin valmiiksi. Kuutioin suolakurkut ja pilkoin sipulin valmiiksi kulhoon. Omena kannattaa pilkkoa vasta, kun suolakurkku ja sipuli on valmiina kulhossa. Ne estävät omenaa tummumasta, joten ulkonäkö ei kärsi. Tällä kertaa laitoin kastikkeeksi creme fraichea ja turkkilaista jugua. Joskus olen käyttänyt pelkkää jugurttia, mutta tämä yhdistelmä toimii mielestäni parhaiten. Kun perunat on valmiit, jäähdytän ne kylmässä vedessä jonka jälkeen ne kaadetaan muun salaatin joukkoon. Maustoin salaatin sinapilla, suolalla ja mustapippurilla. Tällä reseptillä perunasalaattia tulee reilusti. Taaskaan en osaa tarkkoja mittoja antaa, mutta kannattaa kokeilla. Hauskaa vappua!

Pilko muut ainekset valmiiksi samalla, kun perunat keittyy
Perunasalaattiin tarvitset
8-10 perunaa
1 omenan (jos haluat enemmän raikkautta, käytä 2 omenaa)
2 suolakurkkua
1 sipuli/ nippu ruohosipulia
1 dl creme fraichea
1-2 dl turkkilaista jugua
Sinappia
Suolaa
Mustapippuria

Perunasalaatti valmis tarjoiltavaksi

Nämä on omasta mielestäni parhaita kasvisnakkeja