Kevättä kohti: vattupensaiden harvennus

En malttanut enää pysyä pois pihamaalta, vaan jotain piti päästä puuhastelemaan. Valinnanvaraa ei ihan kauheasti ollut, piti valita omenapuiden leikkaus tai vattupuskien harvennus. No, omenapuiden leikkaus on minun mielestäni viheliäistä puuhaa niin valitsin vadelmapensaiden perkauksen.

Vadelmapensaat ennen harvennusta

Vadelmat ovat suosikkimarjojani ja odotan kovasti tuoreita vattuja! Harvennan vattupuskat joka vuosi huhti-toukokuussa. Vadelman verso on kaksivuotinen ja siihen tulee marjoja toisena vuonna, jonka jälkeen se kuolee. Leikkaan kaikki kuolleet versot pois. Kuolleet versot ovat väriltään harmaampia ja niissä on monta haaraa. Uudet versot ovat ruskeita ja suoria.

Pois leikattava verso on harmaa ja haaroittunut

Käytän leikkamiseen pieniä oksasaksia ja käsissä kannataa olla esimerkiksi nahkahanskat, koska oksat ovat piikikkäitä. Versot leikataan mahdollisimman läheltä juurta. Vanhat versot vien risuasemalle, kunhan se aukeaa. Välillä hirvittää katsoa pensasriviä harvennuksen jälkeen, koska rivit ovat todella harvat. Uusia versoja kuitenkin kasvaa kevään mittaan ja pian marjoja saa etsiä tiheistä pensaista.

Tämä saa jäädä!

Meillä vadelmat tuntuvat leviävän hirveästi ja siksi leikkaan surutta (ainakin melkein) pois ne, jotka kasvavat rivien ulkopuolella. Vadelmat täytyy tukea hyvin ja vedän uusia naruja joka vuosi sitä mukaa kun uudet versot ilmestyvät.

Jäljelle jääneet versot

En ole koskaan lukenut mistään, kuinka vadelmapensaita tulisi harventaa, vaan teen niin kuin paappa on minulle opettanut. Tämä menetelmä on toiminut hyvin ja meillä on ollut erinomainen vadelmasato jokaisena vuonna. Toivottavasti sato olisi runsas ja vähäetanainen tänäkin vuonna!

Pikku apulainen taas mukana hommissa

Share: