Kantoliinasukat
Kantoliinasukat ovat olleet neulelistallani jo monta vuotta. Tarkoitukseni oli kutoa (eli neuloa) sellaiset jo isoveljelle, kun hän kulki kyydissä. Kantorepussa ja -liinassa lapsi pysyy lämpöisenä, kun ollaan maha mahaa vasten. Jalat eivät mahdu repun suojaan, niin ne voivat usein olla kylmät. Siksi kantoliinasukat ovat erinomaiset pitämään pienet jalat lämpöisinä. Sukat ylettyvät polven yläpuolelle asti ja ne on muotoiltu niin, ettei mistään puristaisi. Kaksi vuotta sitten en ollut neulonut vielä niin paljoa, joten koin ohjeen silloin hankalaksi. Viime vuosien aikana on kuitenkin tullut neulottua yhtä sun toista ja olen opetellut uusia tekniikoita, niin ohje tuntui yhtäkkiä helpolta. Ohjetta oli tänä aikana myös hieman muokattu selkeämmäksi.

Lankana Novitan Nalle Pelto
Sukat olivat minulla matkaneuleena Ylläksen reissussa. Olin ajatellut, että ne valmistuisivat nopeasti ja saisin ne pikkusiskolle käyttöön jo matkalla. Kyllähän ne sukat valmistuivat reissun aikana, mutta retkille ne eivät tällä kertaa kerenneet mukaan. Onneksi oli toppahaalari käytössä. Kevään koittaessa on aika siirtyä kevyempiin vaatteisiin, joten nyt oli korkea aika neuloa nämä sukat.

Sukat ovat sopivat 3-6 kk
Ohjeella tulee 3-6 kk sopivat sukat
Lankana minulla on Novitan Nalle Pelto
Sukkapuikot kokoa 3
Ohje löytyy täältä!

Malli on tarpeeksi pitkä ja hyvin istuva
Kaksi vuotta sitten neuloin isoveljelle huopatöppöset jalkojen lämmittimiksi. Varsi neulottiin kaksinkertaisella langalla ja tossuosa huopuvalla langalla. Tuli tiiviit ja lämpimät töppöset. Nämä lämmittivät isoveljen jalkoja tosi pitkään.

Huopatossut vauvalle
Lankana minulla oli 7 veljestä valkoisena ja harmaana ja Novitan Joki-lanka harmaana
Puikot 4 mm varteen ja 8 mm huopalangalle
Koko on n. puolivuotiaasta ylöspäin
Ohje löytyy täältä.
[…] ja retken jälkeen huomasin, että pikkusiskon jalat oli hieman viileät. Alkuvuodesta tekemäni kantoliinasukat olivat jo kauan sitten jääneet pieniksi ja olimme matkassa toppatöppösillä. Edellisten sukkien […]