Eräs pieni neiti täytti vuosia ja puikot kilisten kudoin hänelle pienen islantilaisneuleen. Nämä lahjat ovat minulle (ja toivottavasti saajilleen) mieluisia, koska esimerkiksi tämän 2-vuotiaan paidan tekemiseen minulla meni alle viikko. Värivalinnat ja paidan mallin päätti sankarin äiti, joten ei tarvinnut edes pähkäillä sopivien väriyhdistelmien kanssa. Paidan malliksi valikoitui ihana Bláklukka, kissankello, jonka olen jo muutamalle syntymäpäiväsankarille kutonut.

Minusta tuntuu, että nämä lasten mallit ovat aika leveitä, joten päädyn yleensä tekemään muokatun version. Tässäkin tapauksessa kävin mittaamassa neidin, jotta paita olisi varmasti sopiva ja että siihen voisi hieman tehdä kasvunvaraa. Tämän paidan tein pituudeltaan koossa 2-3 ja leveydeltä 1-2. Paidan pitäisi siis kestää hyvän aikaa käytössä, vaikka pienet kasvavatkin nopeasti. Bláklukka-paidassa oon yleensä levenevä helma, mutta tästä paidasta jätin sen pois, koska paita voisi jäädä ikävästi ruttuun pienen haalarin alla. Leveä helma on kivan näköinen, mutta se on ehkä helpompi sitten hieman isommalla.

Neulontaryhmissä on ollut paljon puhetta paitojen viimeistelystä ja ajattelin minäkin jakaa oman tapani. Kun paidasta on päätelty langanpäät ja silmukoitu kainalot, laitan paidan hetkeksi (n. 10 min) veteen kylpemään, jotta silmukat asettuisivat nätisti omille paikoilleen. Lorautan veden joukkoon ruokalusikallisen (isompiin töihin enemmän) etikkaa, jotta neuleesta tulisi hieman pehmeämpi. Etikan haju ei jää kuivaan paitaan, joten sitä ei tarvitse pelätä. Käytän etikkaa myös pyykin huuhteluaineena, johon ei myöskään jää etikan pistävä haju.

Kun paita on ollut kylvyssä, puristelen siitä enimmät vedet ja levitän pyyhkeen päälle. Rullaan paidan pyyhkeen sisään, jotta saan paidan vielä kuivemmaksi. Lopuksi asettelen paidan tasoon pyyhkeen päälle kuivumaan ja saatan laittaa vielä toisen pyyhkeen paidan päälle, jotta helmat asettuisivat nätisti. Kaikissa paidoissa en näin tee, mutta tämän paidan helmineule-reuna melkein vaati sitä, ettei se lähtenyt kääntymään ylöspäin. Teen tämän yleensä illalla ja annan olla pyyhkeen alla yön yli. Seuraavana aamuna otan pyyhkeet pois ja paita saa jatkaa kuivumistaan.

Silmukoinnista puheenollen, siitäkin olen alkanut saada siistiä jälkeä. Vieläkin sauma jää näkyviin, mutta se on jo siistimpi. Aiemmin kiristin lankaa liiaksi ja saumasta tuli sen takia näkyvämpi. Löysempi silmukointi tuottaa parempaa jälkeä!

Paidan kaveriksi minun oli pakko tehdä jämälangoista kaveriksi pieni nalle, kun näin ohjeen Strömsöstä tutun Lee Esselströmin instagramissa. Sieltä löytyy kuvalliset ohjeet nallen ja muiden samantapaisten eläinten tekoon! Nalle on niin söpö ja mielestäni oli ihana antaa lahjaksi kaveri, jolla on samanlainen paita. Harmaa osuus on tehty 7veljestä langalla ja muut lettlopista. Nalle neulotaan yhtenä pötkönä (24 silmukkaa) ja kavennetaan päästä. Lopuksi ommellaan alaosa kiinni ja ”kaulaan” ommellaan lanka, jota kiristämällä muotoutuu nallelle pää. Jalat ja kädet muodostuvat, kun niiden kohdalta pistelee langalla pistoja työn läpi. Minä käytin tähän karhunlankaa, se vaikutti tarpeeksi vahvalta. Viimeiseksi kirjoin nallelle nenän ja suun. Oma nalleni taitaa muistuttaa enemmän koalaa kun nallea, mutta se on tässä sivuseikka. 😀

Oma tyttäreni ilmoitti, että paita ja nalle on hänen, eikä kaverin. Taisin luvata tehdä hänellekin oman paidan ja nallen. Täytyy varmasti viedä hänet lankakauppaan valitsemaan langat omaan paitaan. Onneksi hänkin on vielä pikkuruinen, eikä sellaisessa paidassa mene kauaa. ❤️

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Meidän uusi vuosi vaihtui Äkäslompolossa, josta aion kyllä kirjoittaa postauksen, mutta haluan ensimmäiseksi mainita tästä mainiosta lähiretkikohteesta, jossa kävimme viikonloppuna. Uusi retkivuosi alkoi Loppiaisena, kun kävimme vihdoinkin retkeilemässä Iskmo-Jungsundin vaellusreitillä. Reitti avattiin jo vuonna 2016 joten oli jo aikakin! Reitin koko pituus on 12 kilometriä, mutta meidän matkan pituudeksi tuli 4 km, mikä on erittäin sopiva itse kävelevälle 4-vuotiaalle. Täältä löytyy kartta ja reittivaihtoehtoja sekä niiden pituuksia.

Pysäköimme auton Hallonnäsin parkkipaikalle, josta lähdimme kävelemään kohti Björhällornan taukopaikkaa. Levähdyspaikka on vähän yli puolessa välissä Björnhällsrundania, joten kotimatkalla ollaan jo voiton puolella (jos joku pieni retkeilijä tarvitsee vähän kannustusta). Reitti kulki suurimmaksi osaksi metsässä, mutta pieni pätkä käveltiin tietä pitkin. Metsäpätkät oli ihania ja polku oli todella hyvin merkitty. Taukopaikka oli todella kauniilla paikalla ja levähdyspaikalta löytyi laavu, nuotiopaikka, pöydät ja tuolit sekä polttopuut. Huussia ei paikan päältä löytynyt, mutta meitä se ei ainakaan haitannut. Laavun seinässä oleva sytykkeiden tekoon tarkoitettu väline oli isoveljen mieleen ja hän olisi varmasti tehnyt kaikista klapeista silppua jos vain olisi saanut.

Tammikuinen aurinko paistoi ihanasti levähdyspaikalle kun söimme eväitämme. Voisin sanoa että Björnhällornan taukopaikka oli ainakin tällä säällä yksi kauneimpia levähdyspaikkoja missä olen käynyt! Haaveilen jo koko reitin juoksemisesta, koska meidän konkkaronkalla ei koko reittiä kuljeta vielä hetkeen. En malta odottaa, että näen paikan kokonaan ja haluan ehdottomasti lähteä tänne uudelleen retkelle!

Ainut hyvä asia tässä lumettomassa talvessa on retkien helppous. Tietä pitkin kuljettavat osuudet olivat jäisiä ja sai olla tarkkana, ettei kaadu rinkan kanssa, mutta muuten metsässä oli kuivat polut ja niitä pitkin oli helppo kävellä. Talviretkeilyssä on se hankala puoli, että rinkan kyydissä oleva pikkusisko ei pysy samalla lailla lämpimänä, kuin liikkuva isoveli. Viime talvena pienempi matkusti Tulassa, jolloin minun vartalo lämmitti häntä. Ensi kerralla meidän täytyy kietoa hänet vielä vilttiin, jotta pysyy lämpimänä.

Vaatteina pienemmällä oli villakerrasto + villahaalari ja toppahaalari. Kaulassa oli lämmintä sekä käsissä nahkakintaat. Vaatteiden väliin mahtui vielä ilmaa, joten vaatteet eivät olleet liian tiiviitä ja siksi olisi ollut kylmä. Onneksi meillä oli mukana isoveljen villapaita, joka oli pienemmälle juuri sopiva kun sen puki haalarin päälle. Sillä ja kävelyttämisellä saimme neidin lämpimäksi. Isoveli on sellainen lämpöpakkaus, joten hänellä oli päällään vain kerrasto + puuvillainen peruspaita ja toppahaalari (varavaatetta oli toki mukana). Eväshetkiä varten kaikille oli ohuet sormikkaat, koska muuten jäätyy näpit, jos puuhastelee ilman hanskoja.

Sosiaalisessa mediassa on pyörinyt Retkihaaste jo muutamana vuonna ja olen monta kertaa miettinyt osallistuvani siihen! Tänä vuonna kokeilemme ja tällä retkellä kuittasimme retken nro 1 – vuoden ensimmäinen retki. Retkihaaste 2020:lla on omat Facebook-sivut josta löytyy tulostettava versio haasteista ja heidät löytää myös instagramista @retkihaaste. En ole yhtään varma, saammeko kaikkia 52 retkeä käytyä, mutta aina voi yrittää! Eihän siinä mitään häviä, vaikka osallistuukin. Voi olla, että tulee useimmin pakattua eväät reppuun ja käytyä vaikka välipalalla luonnonhelmassa. Retki se on pienikin retki!

Olen kutonut jo aikamoisen määrän islantilaisia villapaitoja lähinnä ystäville ja sukulaisille ja tänä vuonna oli vanhempieni vuoro saada omansa. Isäni halusi paitansa lettlopista eikä mallilla ollut kuulemma niin väliä, joten tein hänelle Riddarin. Äiti toivoi villapaidan sijaan villatakkia ja pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa steekkausta, eli neuleen auki leikkaamista.

Äiti valitsi malliksi Jennifer Steingrassin suunnitteleman Fern and Feather niminen villapaidan, joka on alunperin suunniteltu toiselle langalle, mutta kävi erinomaisesti myös lettlopille ilman muutoksia silmukkamääriin tai puikkokokoon (ainakin minun käsialallani!). Ohje on maksullinen ja se löytyy Ravelrystä. Instagramissa hänen neuleet löytyy nimellä @knit.love.wool. Hänellä on tosi monta ihanaa neuletta ja tämä Fern and Feather on tosi kaunis malli ja sitä oli ihana tehdä.

Tässä työssä oli minulle uutta myös se, että se neulotaan ylhäältä alas! Aiemmin neulomani villapaidat on aloitettu alhaalta ja sitten yhdistetty hihat mukaan ja neulottu kaarroke lopuksi. Tämäkin paita neulotaan saumattomasti, ensin kaarroke, sitten erotellaan hihan silmukat ja neulotaan alaosa. Ainakin tässä Steingrassin neuleessa oli tosi monta eri mittaa, millä sai neuleesta juuri saajalleen sopivan neuleen. Kokoja oli laajasti ja mittaamalla ja soveltamalla saa hyvin istuvan villapaidan. Tässä mallissa oli vyötärökavennukset ja lantion kohdalla lisäiltiin silmukoita. Tein neuleesta hieman ohjetta pidemmän ja neuleesta tuli äidilleni tosi hyvä.

En ollut aiemmin tehnyt villatakkia edes sillä perinteisellä menetelmällä, mutta tätä olin halunnut kokeilla jo pidempään, koska olin neulontaryhmissä törmännyt jo moneen steekattuun neuleeseen. Olin jo etukäteen laittanut muistiin, miten tällainen takki neulotaan, enkä sitten sen kummemmin etsinyt ohjeita tähän.. Kudoin yläosan joustinneuleen edestakaisin ja kun yhdistin pyöräksi, loin neljä uutta silmukkaa keskelle etuosaa, jotka neuloin aina nurjalla. Kirjoneulekohdissa neuloin joka toisen silmukan päävärillä ja joka toisen tehostevärillä. Jälkiviisaana olisi ehkä ollut parempi luoda viisi uutta silmukkaa, että olisi ollut helpompi leikata siitä keskikohdasta. Tai jos olisin halunnut vahvistaa neuleen virkkaamalla, olisi kannattanut neuloa keskikohdankin silmukat oikein. Ehkä ensikerralla.. Ennen resoria päätin nurjat silmukat ja kudoin resorin edestakaisin.

Kun neule oli valmis, oli nappilistan vuoro. Poimin silmukat viimeisestä oikein neulotusta rivistä. En poiminut jokaista silmukkaa ettei nappilista rupeisi kupruilemaan. Kokeilemalla sain oikean määrän ja toistin saman toiselle puolelle. Äiti oli antanut minulle 7 nappia vanhasta villatakistaan ja 1 Itävallan reissulta löytämänsä napin, jotka halusin kaikki laittaa työhön. Mittailin työhön 8 napin kohtaa, enkä millään meinannut saada välejä täsmäämään. Viimeisestä välistä tuli vähän lyhyempi, mutta ainakin yläosa pysyy hyvin kiinni.. Nappilistaan neuloin 1 o 1 nurin, samalla lailla kun muutkin resorit ja nappilistan korkeudeksi tuli 8 kierrosta.

Kun nappilistat oli valmiit, kastelin neuleen ja annoin kuivua. Halusin paidan oikeisiin mittoihin ennen kun leikkaisin sen auki. Neuleen ei ilmeisesti pitäisi purkautua sivusuuntaan, mutta kyllä se leikkaaminen pikkusen hirvitti. Ennen leikkaamista ompelin kaksi siksakkia-ommelta nurjien silmukoiden päälle ja saksin villapaidan auki. Se oli kyllä mainio hetki! Olin hirveän tyytyväinen tähän tyyliin ja siihen että oikeasti onnistuin! Aukileikattu sauma oli kyllä hieman ruma ja halusin sen piiloon. Kesällä Lapissa ollessamme ostin paikallisesta putiikista hieman nauhaa, jonka ompelin käsin sauman päälle. Se toi kivan lisäyksen villatakkiin. Annoin paidan äidilleni tällä viikolla ja hän tykkäsi paidasta kovasti. Ihanaa, että molemmilla vanhemmillani on nyt minun tekemäni paidat.

Haluan hirveästi tehdä itsellekin lettlopista villatakin, tuntuu vaan ettei millään olisi omille neuleille aikaa, ainakaan näin joulun alla. 😀 Ensi vuoden aikana voisin yrittää kutoa itsellenikin villatakin. Sanoinkohan näin jo viime vuonna.. Rauhallista loppuvuotta!

Olen viimeisen vuoden aikana pohtinut kulutustottumuksiani vaatteiden suhteen ja vaikka pidinkin itseäni vastuullisena kuluttajana, joka ostaa vain tarpeeseen, ei se kuitenkaan pitänyt paikkansa. Eräänä syyskuisena iltana mittari tuli täyteen. En enää halunnut keksiä tarpeita uusille vaatteille, kengille tai muille asusteilla ja päätin aloittaa ostolakon. Ostolakkoa on takana nyt kolme kuukautta, eikä vaikeuksia ole ollut. Päinvastoin, aikaa on riittänyt kaikelle muulle paljon enemmän.

En ole ollut pikamuodin tai kuluttaja enää moneen vuoteen, vaan olen ostanut viime aikoina hieman laadukkaampia ja kestävämpiä vaatteita. Mitä enemmän olen tätä asiaa viimeisen kolmen kuukauden aikana miettinyt, on mieltymykseni tiettyihin vaatemerkkeihin lopahtanut ja tästä eteenpäin haluan ostaa vaatteeni valmistajilta, jotka oikeasti panostavat vaatteiden vastuullisuuteen. Eli melkein kaikki ne vaatteet, joita olen aiemmin ostanut jää tulevaisuudessa ostamatta. Tavallaan odotan ostolakon päättymistä ja toisaalta en ollenkaan haluaisi sen loppuvan.

Tavoitteenani on, että vaatekaapissani olisi vain minulle sopivia, hyvin istuvia, vastuullisesti tuotettuja ja silmää miellyttäviä vaatteita, joista kaikki olisi minun lempivaatteitani. Ekologisin vaate on tosin se, joka siellä vaatekaapissa jo on olemassa. Ostolakkoni yksi tavoite onkin, että vuoden päästä tiedän, mitä vaatteita en käytä juuri ollenkaan ja aion laittaa ne kiertoon. Eetti ry järjestää Lempivaatteeni-kampanjaa parhaillaan ja on haastanut ihmisiä ykertomaan lempivaatteistaan ja suhteistaan vaatteisiin. Minun lempivaatteeni on villapaita, jonka olen itse kutonut. Kääriydyn usein villavaatteisiin ja pidän usein samaa villapaitaa. Villa on ihana materiaali, koska sitä ei tarvitse juuri koskaan pestä. Haluan muutenkin pukeutumisella ilmaista rakkauttani ulkoiluun ja retkeilyyn ja suosinkin tämäntyylisiä vaatteita.

Olen pitkään suosinut myös puuvillaisia vaatteita, koska ihoni ei kestä tekokuituvaatteita, mutta en ollut koskaan ajatellut, että esimerkiksi puuvillaisen t-paidan tuottamiseen kuluu 2000 l vettä ja sen valmistus ja käyttö aiheuttavat 24 kg hiilidioksidia elinkaarensa aikana. Itseäni hirvitti myös tieto siitä, että vuonna 2015 vaateteollisuus tuotti enemmän kasvihuonepäästöjä kuin kaikki maailman laiva- ja lentoliikenne yhteensä.. Kävin I Love Me-messuillakin kuuntelemassa vaateteollisuuden vastuullisuudesta käytyä keskustelua ja sain itselleni lisää varmuutta jatkaa ostolakkoa ja uusia ajatuksia tulevaisuutta varten.

Olin 10 vuotta sitten oikein malliesimerkki halpamuodin kuluttajasta. Lähdin shoppailemaan huvikseni ja ostin uuden paidan halpaketjusta jos se yhtään miellytti silmää. Kävin jo silloin paljon kirpputoreilla ja ostelin sieltäkin paljon vhaatteita. Olin tuolloin ylipainoinen, painoin paljon enemmän kuin esimerkiksi raskaana ollessani. Tämän päiväisen analyysini mukaan ostelin vaatteita osittain lievittääkseni pahaa oloani ja myös siksi, että vaatteita oli jatkuvasti jäänyt pieneksi. Olihan se shoppailu silloin muutenkin aika tavallista, ei ollut puhettakaan, että pikamuoti olisi jotenkin huonoa.. Kun tein elämäntapamuutoksen ja rupesin jälleen liikkumaan ja syömään paremmin, jäi niin pikamuoti, kun todella huono itsetunto kauas taakse. Arvot muuttuivat ja ekologisuuden arvostaminen kasvoi. Vauvojen ja monien vuosien itseinhon jälkeen minusta on tullut armollisempi itselleni ja tein myös lupauksen, etten koskaan arvostele itseäni peilin edessä lasteni kuullen. Kun lopetin turhat höpinät, myös se sisäinen ääni, joka kertoi minun olevan iso tai ruma, hiljeni. Onneksi. Nyt uskallan ja voin käyttää niitä vaatteita, missä minun on hyvä olla ja mitkä on minun mielestä hienoja, eikä enää tarvitse miettiä, mitä muut minusta ajattelevat. Myös ne kauheat tavoite-vaatteet jäivät pois vaatekaapista ja sen sijaan sieltä löytyy sellaisia, mitä voi käyttää niin kauan, kunhan vain ovat käyttökelpoisia.

Vaatteet pysyvät hyvässä kunnossa ja käyttökelpoisina pitkään, jos niitä vain huoltaa oikein. Yleensä pelkkä tuuletus riittää vaatteelle, jos siinä ei ole näkyvää tahraa. Villa peseentyy pihalla, mutta niin raikastuvat myös farkut ja peruspaidatkin. Viime viikolla Eetillä oli Viikko lempivaatteessa-kampanja, jossa haastettiin ihmisiä pitämään koko viikon samaa vaatetta ja osallistuin tähän pitämällä samaa paitaa koko viikon. Paitani oli tavallinen peruspaita, mutta viikko sujui ongelmitta. Tuuletin paitaa välillä, mutta muuten en tehnyt sille mitään. En usko, että olisin onnistunut tässä, jos olisin tällä hetkellä esimerkiksi töissä (päiväkodin täti täällä hei) tai minulla olisi pienempiä lapsia, jotka heittelevät ruokaa (onneksi se on ainakin hetkellisesti loppunut..). Kun pesen vaatteet, pesen ne nurinpäin ja oikeassa lämpötilassa samanväristen kanssa. Paikkailen usein varsinkin 4-vuotiaan poikani vaatteita ja sillä saan lisää käyttöikää vaatteille. Vaatteiden käyttöiän pidentäminen onkin yksi tärkeimmistä tavoista vähentää vaatteiden ympäristövaikutuksia!

Aikaisemmin pikamuotiketjuista ostamani vaatteet menivät huonoiksi tosi nopeasti, haisivat yhden käyttökerran jälkeen tai niihin ilmestyi reikiä. Suurin osa pikamuotivaatteista onkin tehty kestämään vain 10 pesukertaa ja arviolta yli puolet halpamuotivaatteista hävitetään vuoden sisällä luomishetkestään. Harmikseni minun on tunnustettava, että en kauaa yhtä vaatetta käyttänyt, vaan laitoin ne aika nopeasti kiertoon. Myin vaatteita kirpparilla tai vein keräykseen.. Harrastan tänä päivänäkin kirpputoreja ja pyrin hankkimaan lasten vaatteet käytettynä, mutta en ostele enää pelkästään ostamisen ilosta. Käytettynä hankittu vaate on kuitenkin ympäristövaikutuksiltaan parempi valinta kuin uusi ja siksi ostan mielummin kirppareilta. Ostolakkoni aikana aion turvautua myös lainaamiseen (äitilläni on erinomainen vaatemaku), jos omasta kaapistani ei löydy johonkin tilaisuuteen sopivaa asua.

Maintiota joulunodotusta, olkaa armollisia itsellenne ja tehkää hyvää toisille ja ympäristölle.

Lähteet faktoihin löytyi Eetin Lempivaatteeni-kampanjan tietopaketista

Teppo Tonttu toi meidän perheeseen viime vuonna Yhteisen tekemisen joulukalenterin, joka oli sellainen menestys, että tämäntapainen kalenteri taitaa tulla meidän talouteen tästä eteenpäin joka vuosi. Teppokin oli samanlainen menestys ja hänen kepposiaan on Asevelikylässä nähty pitkin vuotta.. (Ikean) joulupukkikin oli ihmetellyt, kun Teppoa ei ollut Korvatunturilla näkynyt kokonaiseen vuoteen!

Kalenterin idea on tehdä yhdessä jotain jokaisena päivänä. Jos jonain päivänä vaikuttaa siltä, että on paljon menoa, voi sinä päivänä löytyä vaikka pieni herkku kalenterista. Tästä on turha ottaa minkäänlaista stressiä, joulun odotuksen kuuluisi olla mukavaa kaikille, myös minunlaisille suunnittelijalle/suorittajalle. Minullekin tämä kalenteri on hyödyllinen, sillä porrastamalla esimerkiksi leivontajutut, saan kivasti etukäteen jo pullat pakkaseen ja piparitkin tulee leivottua. Kannattaa kirjoittaa itselleen tehtävät myös etukäteen ylös, sillä jos lunta ei olekaan ja kalenterista tupsahtaa ”pulkkamäki” voipi mennä kovimmallakin suunnittelijalla sormi suuhun..

Kalenteri ilmestyy meille muutama päivä ennen joulukuuta ja ensimmäisessä luukussa on kirje Tepolta sekä kehoitus etsiä Suuren metsän joulu-kirja, jossa on yksi tarina jokaiselle päivälle. Kalenteri alkaa samalla tavalla kuin vuosi sitten. Ajattelin tähän vain listata meidän tekemisiä, enkä laita päivämääriä ollenkaan niin ei itsellekään tule vielä suorituspaineita.

Isoveljen kanssa emme harrastaneet kauheasti askarteluja, mutta pikkusisko rakastaa ”hiimaamista”, joten tänä vuonna askarrellaan. Luvassa on joulukoristeiden, joululahjalistan ja joulukorttien askartelua. Aiomme maalata käpyihin valkoisella lumipeitteen, ehkä tehdä jonkun toisenkin kuusenkoristeen, joulukortteihin tulee lumihiutale ja lahjalistaa varten saa lelulehdistä leikata mieleisensä lahjatoiveet irti ja liimata paperille.

Pikkusiskolla on syntymäpäivä viikko ennen aattoa, joten joulukuu pitää sisällään monenlaista juhlaa. Leivomme muutenkin paljon lasten kanssa, mutta nyt täytyy vähän jaksottaa, ettei kaikki kasaannu viimeiselle viikolle. Leipomuksia liittyen tulee tehtävät piparitaikinan tekoon, pipareiden leipomiseen, pullien leivontaan ja taatelipallojen tekoon. Taatelipallot on tosi hyviä ja sokerittomia herkkuja, niitä kelpaa pikkuväen syödä jouluna. Teemme myös linnuille jouluksi siemenkakun ja samana päivänä annamme lahjan eläimille, eli lahjoitamme pienen summan luonnonsuojeluliitolle.

Luukuista ilmestyviä jouluisia aktiviteetteja ovat kuusen haku, kuusen koristelu, joulupuuroa Edvininpolulla (7.12), lasten kauneimmat joululaulut (15.12), joulusauna mumman ja paapan kanssa sekä kaksi jouluista elokuvailtaa asiaankuuluvine herkkuineen.

Yhdestä luukusta paljastuu lapsille uudet heijastimet, toisena päivänä mennään uimaan ja aiomme myös käydä kirjastossa lainaamassa jouluaiheisia kirjoja (jos niitä siellä on vielä). Meillä on ensimmäistä kertaa harrastusten joulujuhlia, joten senkin takia emme jokaisena päivänä välttämättä tee mitään tiettyä. En halua, että lapseni suorittavat joulua samalla lailla kun äitinsä, jolla on jo listalla, mitä kaikkea ”pitää” tehdä ennen joulua.. Teen hirveästi asioita joulua varten, mutta teen kaiken mielelläni ja rauhallisessa tahdissa, enkä aio yhtään stressata. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 😀

Tänä vuonna minulla on vielä paljon aikaa esimerkiksi leipoa lasten kanssa, kun olen kotiäitinä. Ensi jouluna voikin olla toinen ääni kellossa, kun aikaa ei ole niin paljoa. Katsotaan sitä sitten ja nautitaan tästä joulunodotuksesta täysin rinnoin. Meillä on jo aloitettu pienillä koristeluilla, kun laitoimme tähdet ikkunoille tuomaan valoa tähän kurjaan pimeyteen.

Talvi tuli ja oli aika kaivella esiin talvivarusteet lapsille ja aikuisille. Minun äiti teki minulle lapaset kaksinkertaisesta 7 veljestä-langasta silloin, kun asuin vielä kotona ja ne ovat edelleen erinomaisessa kunnossa. Kaksinkertaisesta langasta neulottuna ne ovat tiiviimmät kuin yksinkertaiset villalapaset ja pitävät myös jonkun verran vettä. Nämä punaiset lapaset ovat minulla melkein aina ulkoillessa, paukkupakkasilla saatan laittaa vielä sormikkaat alle niin johan tarkenee.

Isoveljen lapaset hukkuivat kauppareissulla viime talvena, joten oli aika neuloa hänelle uudet. Koska tämä lanka on ollut kestävää ja hyvin lämpimäksi todettua, päätin tehdä samanlaiset lapaset hänelle, toki pienellä erolla. Näistä lapasista tulisi hänelle enemmän kuin mieluisat, koska ovat saaneet inspiraation hänen lempihahmostaan Salama McQueenista. Jos hän saa valita, minkä elokuvan katsomme, se on aina ”SamalaQueen”. Voidaan puhua jonkinlaisesta kestosuosikista, koska olemme katsoneet Autot 1 & 3 niin monesti, että osaamme ne ulkoa. Meillä pidetään elokuvailta ehkä kerran kuussa..

Ohjeeseen nappasin osviittaa Novitan sivuilta, ajattelin että langan paksuus vastaisi noin Isoveli-langan paksuutta. Mallitilkkua en ruvennut tekemään, annoin mennä vaan. Lankana siis 7 veljestä ja tein 4,5 puikoilla ja tuon ohjeessa olevan 110 koon mukaan, koska isoveli on juurikin tämän mittainen. Varressa on 28 silmukkaa ja tein 13 kerrosta 1 o 1 n resoria. Tein ohjeen mukaisen peukalokiilan. En halunnut mittailla isoveljen kättä etukäteen, koska en halunnut yllätyksen menevän pilalle, mutta tästä syystä joudun nyt jatkamaan peukaloa hieman pidemmäksi.

Kiilan jälkeen tein 8 krs sileää, kunnes oli aika tehdä herra McQueenin naama. En viitsinyt tähän työhön opetella intarsia-neuletta, koska olin laiska ja halusin nämä heti valmiiksi. Jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut, kärjestä ei olisi tullut niin paksu.. Neuloin lapasten päälliosan valkoisella ja alaosan punaisella ja kuljetin aina toista lankaa mukana sitoen langanjuoksut kolmen silmukan välein. Vaihtelin myös sitomiskohtaa, ettei sitomiskohta näkyisi läpi toiselle puolelle. Kärjestä tuli tosiaan aika paksu, mutta ainakin se on lämmin! En tehnyt kärjestä kokonaan valkoista, koska 4-vuotias ja valkoiset lapaset ei ole ehkä paras yhdistelmä.. Kärkiin tein leveän nauhakavennuksen.

Rajasin Salaman ”silmät” tikkipistoilla ja silmiksi päädyin lopulta leikkaamaan huopakankaasta pienet palat mustaa ja tummansinistä. Liimasin silmät lapasiin kiinni, mutta varmistin pysyvyyden vielä ompelemalla silmiin pienen valkoisen ”pisteen”, mikä hahmolla on muutenkin. Kokeilin silmiksi kaikenlaista, aluksi kokeilin virkata, mutta en saanut virkkaamalla tarpeeksi pientä ympyrää. Kirjonnasta tutulla solmupistolla silmistä tuli liian pienet ja silmukoita jäljentämällä Salama näytti nukkuvalta.. Huopa oli siis hyvä ratkaisu tähän hätään ja onneksi sitäkin löytyi kotoa.

Kokeilin työssä myös ensimmäistä kertaa silmukoiden jäljentämistä. Silmukoin kämmenselkään salaman keltaisella langalla ja lopputuloksesta tuli yllättävän hyvä! Täytyy kokeilla toistekin tätä tekniikkaa, koska helpolla sai kuvion ilman kirjoneuletta.

Annoin lapaset isoveljelle maanantaina ennen kerhoon lähtöä ja hän tykästyi niihin ihan hurjasti. Aluksi olin ajatellut antaa nämä joululahjaksi, mutta halusinkin piristää näitä takkuisia kerhoaamuja jollain pienellä (tarpeellisella) lahjalla ja ainakin siinä onnistuin. Oli niin aurinkoinen naamataulu pienellä pojalla, kun lähdettiin nämä kädessä kohti kerhoa.

Isoveli täytti syyskuussa 4 vuotta ja meidänkin oli aika pitää ensimmäiset kaverisynttärit. Muutamilla kaverisynttäreillä olemmekin olleet vieraina ja siitäkin syystä isoveli odotti kovasti omiaan. Aluksi olin ajatellut kutsua vain ihan muutaman kaverin, mutta lopuksi vieraita olikin pikkusisaruksineen 8, mikä oli todella sopiva määrä. Isoveli sai itse päättää, kenet kutsuu ja onneksi kaikki kaverit pääsivät paikalle.

Syy siihen, miksi halusin kirjoittaa näistä synttäreistä on siinä, että haluan jakaa toimivaksi huomatun ohjelman. Luulenpa, että aika moni vanhempi miettii, minkälaista ohjelmaa synttäreillä järjestäisi. Itse nappasin ulkoilu-idean eräiltä toisilta synttäreiltä ja kävimme itsekin synttäreillä, missä ideaa oli lainattu. Eli, hyväksi havaittua synttäriohjelmaa luvassa ja vielä kerkeä toteuttaa ulkoilut, vaikka ilma alkaakin kylmetä.

Kutsussa ilmoitin, että aloitamme juhlat pihalta, joten lämmintä vaatetta päälle. 4-vuotias synttäreillä melkein kaikilla lapsilla oli aikuinen mukana, joten muistutus koski myös vanhempaa juhlijaa. Olin piirtänyt meidän pihasta kartan, mihin olin merkinnyt erilaiset tehtäväpisteet. Meidän juhlissa tehtävinä oli:

• Maalin teko
• Tasapainoilu hiekkalaatikon reunalla
• Pallon heitto koriin
• Hyppynarun yli hyppääminen/alta juokseminen
• Keilojen kaataminen
• Ruutuhyppely
• Aarteen etsintä pihalta, palkintona jokaiselle oma lakupötkö

Tehtävät olivat lasten mielestä hauskoja ja ulkoilu vei ainakin sankarilta suurimman jännityksen pois (ulkoilu kannattaa aina!). Ulkoilun jälkeen siirryimme sisään ja juhlapöytään. Koska lapsilla oli erilaisia erityisruokavalioita, olin yrittänyt päästä mahdollisimman helpolla ja valmistaa kaikille samaa tarjottavaa, ettei kukaan tuntisi itseään ulkopuoliseksi.

Juhlapöydän teemana oli junat, koska niistä isoveli on tällä hetkellä (autojen lisäksi) eniten kiinnostunut. Salama McQueen on tietysti ykkös-suosikki ja sellaista rekvisiittaa onkin kaupat täynnä. En kuitenkaan halunnut ostaa mitään kertakäyttökoristeita juhliin, koska mielestäni se on tuhlausta, joten tässäkin mielessä junateema oli mielestäni hauska ja kaikki tarvittava löytyi kotoa. Kattoon ripustin yhden viirinauhan, minkä olen ostanut jo monta vuotta sitten. Kattauksessa oli posliinilautaset ja juomalasit oli ne tavalliset, mitä kotoa löytyi. Olin ehkä lasten mielestä tylsä (tai omasta mielestäni), kun en laittanut pillejä laseihin, mutta eivät lapset niitä edes osanneet kaivata. Rakensimme isoveljen kanssa juhlapöytään yhdessä pöytää kiertävän junaradan ja hän sai hakea huoneestaan kaikki junat koristeiksi.

Kakun virkaa toimitti jäätelöstä tehty veturi ja sen perässä tuleva hiilivaunu oli kaurajäätelöä, johon oli pilkottu gluteenittomia lakunpaloja, joten kakusta sai helposti laktoosittoman, maidottoman, munattoman, gluteenittoman ja vegaanin. Metsien ja vuorten tapainen koriste olikin vanha kunnon cocktail-tikku siili, joita teimme kaksi kappaletta. (Seuraavana päivänä tein kaalipataa näistä ”vuorista”) Tikuissa oli gluteenittomia lihapullia, viinirypäleitä, juustoa ja kurkkua. Näistä teimme erilaisia sekoituksia joista jokaiselle olisi jotain. Toisena suolaisena oli kalkkunarullat, gluteenittomiin tortillalättyihin levitin Oatlyn påMackan-levitettä ja sisään pilkoin savukalkkunaa ja rullasin kiinni. Laitoin rullat kolmeen osaan, joten jos lapsi ei niistä piitannut, ei hävikkiä tullut paljon. Tarjolla oli myös vähän karkkia, mutta pienissä määrin. Juomana oli itsetehtyä mehua tai vettä.

Lahjat avasimme syömisen jälkeen ja jokainen lahjoista oli kovasti isoveljen mieleen! Kaikilla leluilla on leikitty ja lahjaksi saatu HopLop-käynti on käytetty. En edes oikein malttaisi odottaa ensivuoden synttäreitä. Haluan silloinkin järjestää ekologiset ja krääsättömät synttärijuhlat.

Olen haaveillut uudesta repusta ainakin vuoden verran, koska ikivanha Kånken oli omasta mielestäni tullut tiensä päähän ja toinen reppuni ei ole jokapäiväiseen käyttöön mielestäni tarpeeksi hieno, vaikka onkin ominaisuuksiltaan mainio reppu. Eli siis, pelkästä haluamisen ilosta olen haaveillut uudesta kantovälineestä. En ole kuitenkaan ostanut uutta reppua, koska jokin on kokoajan jarruttanut ostoaikeitani. Lähinnä omatunto on kolkutellut, koska oikeaa tarvetta uudelle repulle ei oikeasti ole.

Tästä uuden haluamisesta ja ”tarpeiden” keksimisestä haluaisin päästä eroon, koska olen huomannut, että minulla on jo kaikkea, enkä oikeasti tarvitse juuri mitään uutta. Myös se, että vaikka ostaisinkin sen juuri sillä hetkellä haluamani vaatekappaleen, ei lopeta uusien tarpeiden miettimistä. Tämä saattaa nyt kuulostaa siltä, että olen himoshoppaaja, joka ostelee kokoajan uusia vaatteita, laukkuja tai muita. Olen kuitenkin harkitseva kuluttaja, en osta itselleni kauhean usein mitään ja hankin mielelläni vaatteeni kirpputoreilta. Olen kuitenkin pähkäillyt tätä asiaa jo jonkun aikaa ja päättänyt ruveta ostolakkoon.

Ostolakko koskee meidän perheestä ainoastaan minua ja minun vaatekaappiani. En siis aio ostaa yhtäkään uutta takkia, housuja, kenkiä, pipoa, mitään uutta itselleni. Lakko ei koske tarpeellisia asioita, kuten dödöä, shampoota tai vastaavia. En käytä kauheasti meikkiä, joten niitä minulla ei muutenkaan kulu. Lankaa lakko ei koske! Kutominen on asia, jonka avulla rentoudun ja se on rakas harrastus. Lankojenkin kanssa olen enemmän sellainen, ostan vain tarpeeseen-tyyppi, enkä hamstraa lankaa varastoon.

Yksi porsaanreikä tosin on, jos meinaan osallistua ensi vuonna ultramatkalle (en ole vielä tehnyt tästä asiasta päätöstä), on minun ehkä ostettava polkujuoksukengät vanhojen tilalle. Lisää poikkeuksia en aio lakolle keksiä. Olen nyt ollut ostolakossa kuukauden verran ja voin kertoa, että kaikki haluaminen on jo tässä ajassa helpottanut, enkä ajattele enää esimerkiksi sitä uutta reppua, enkä haaveile uusista kengistä. Tuntuu ihanan vapauttavalta! En olisi uskonut, että tämä tuntuu näin hyvältä. Aion jatkaa lakkoa ainakin puoli vuotta, ehkä jopa vuoden verran.

Takaisin siihen reppu-asiaan! Päätin ryhtyä ostolakkoon Zero Waste-syyskuun aikana ja silloin teemoina oli kierrätys, korjaus ja uudelleen käyttö. Teeman hengessä päätin kaivaa vanhan reppuni kaapin perältä ja tehdä asialle jotain. Olin saanut Kånkenin lukion toisella vuonna 2005 ja reppu on ollut monessa mukana. Olen pessyt sen useasti pesukoneessa (selvisi myöhemmin, ettei olisi kannattanut..) ja reppu on menettänyt muotonsa. Repulle ei taideta suositella vahausta, koska se ei ole tehnyt G-1000 kankaasta, mutta minulla oli sitä kaapissa ulkovaatteita varten ja ajattelin, että tämä reppu ei tästä enää huonommaksi mene. Vahasin repun ja se sai taas hieman ryhdikkäämmän muodon. Repun alkuperäinen istuinalusta on hävinnyt tässä vuosien saatossa, joten leikkasin pahvista sopivan palan taustalevyksi. Laitoin myös repun pohjalle palan pahvia, jotta reppu säilyttäisi muotonsa. Yksi ainoa kohta vaati hieman ompelua, vaikka reppu on ollut tosi ahkerassa käytössä!

Suurimman sysäyksen repun uudelleenkäyttöön sain Instagramista #kankenembroidery- hashtagin takaa, jonka löysin kerran vahingossa. Miten nerokas idea onkaan kirjoa kuvia naali-logon ympärille! Tämä inspiroi minua niin, että oli vihdoin aika kokeilla kirjomista. Soitto äidille ja sain lainaan hänen kirjontakehyksen ja kirjontalankoja. Etsin Pinterestistä malleja eri pistoille, mutta loppujen lopuksi parhaan avun löysin Kodin Kuvalehden nettisivuilta. Harjoittelin pistoja aluksi toiselle kankaalle, mutta sitten vaan siirryin kirjomaan suoraan reppuun.

Olin piirtänyt mallikuvan paperille ja piirsin lyijykynällä saman mallin reppuun, jotta saisin kuvat oikeille kohdille. Sitten vain lähdin kirjomaan mustikanvarpuja ja kukkia Kånkeniin. Täydellistä jälkeä en edes odottanut, mutta en osannut odottaa myöskään sitä, miten ihana repusta tuli! Parasta on se, että 14 vuotta vanha reppu sai uuden elämän entistä ehompana ja se ei edes maksanut mitään. Nyt takaisin isänpäivälahja-sukkien tekoon!

Ruska alkaa olla parhaimmillaan Vaasan korkeudella ja mikäs sen parempi tapa viettää viikonloppua, kuin käydä retkellä jossain maailmanperintöalueen monista kohteista. Tänä kesänä Klobbskatiin rakennettiin uusi näkötorni ja se oli tämän kertainen retkikohteemme. Klobbskatiin on Asevelikylästä n. 45 minuutin ajomatka paikan päälle ja olikin ihana katsella maisemia auton kyydistä. Ruska oli tosi hieno ja meri on aina tosi mahtavan näköinen, varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun ilmat on jo viilentynyt.

Näkötorni on ihan Klobbskatin kalasataman vieressä ja jätimme auton Café Compassin pihaan. Huomasimme vasta myöhemmin, että parkkipaikkoja oli tien vieressäkin runsaasti. Näkötorni oli niin houkuttelevasti heti autojen läheisyydessä, että kiipesimme ylös heti ensimmäiseksi. Tornista oli kauniit näköalat merelle ja huipulla tuuli kovasti. Onneksi kaikilla oli lämmintä päällä eikä silloin tuuli haitannut.

Tornin juuresta lähti pieni luontopolku Kikanbergetille. Polku on lyhyt, Kikanbergetille on vain 400 metrin matka. Polku alkaa kalloilta ja kulkee hetken matkaa metsässä, kunnes tullaan todella upeille kallioille, mistä näkyy meri ja jylhät maisemat. Meidän mielestä tämä saattaa olla paras aika vuodesta käydä tuollaisessa paikassa, kun ilma on hieman synkkä, mutta ruskan värit hehkuvat kauniisti. Voisin kuvitella, että kesälläkin tämä paikka on oiva retkikohde, kun kalliot lämpiää auringossa ihanasti ja siellä voisi tutkia paikkoja loputtomiin! Nyt oli kuitenkin satanut ja kalliot oli aika liukkaat pienten jalkojen alla, joten emme tehneet sen isompaa tutkimusmatkaa. Kallion laella on penkki, missä voi levähtää ja katsella maisemia, mutta etsimme eväshetkeä varten hieman suojaisamman paikan, missä voisimme rauhassa nautiskella kaakaosta ja muista retkiherkuista.

Olimme matkassa naapuriperheemme kanssa ja lapset pitivät toisilleen seuraa, eikä vauhtiakin puuttunut. Matka oli sen verran lyhyt, ettei kuulunut yhtään kertaa sitä kuuluisaa: ”joko ollaan perillä”-kysymystä. Nautin itse hirveästi siitä, että lapset nauttivat ulkoilusta. Ulkoilu ja retkelle lähtö ei ole aina pelkkää juhlaa, vaikka lapset pitävätkin ulkoilusta. Välillä (tai oikeastaan aina) yksi ei halua pukea tai toinen ei halua lähteä. Sopivat houkuttimet, esimerkiksi eväät, sopivan lyhyt matka, joku kiva tekeminen (tällä kertaa meillä oli mukana luuppi, millä voi tutkia maastoa lähemmin) tai kaverit tekevät retkellelähdöstä paljon helpompaa.

Klobbskat on todella kaunis paikka ja kun ajoimme kahvilasta muutama sata metriä eteenpäin satamaan asti, näimme myös Kalle’s inn:in ihanat lasi-iglut. Voin vain kuvitella, miten ihana tuollaisessa paikassa on olla yötä! Todella mahtava ajatus heiltä rakentaa iglut tuollaiseen paikkaan.

Tämä retkikohde ei vaadi hirveää varustelua, suosittelen käymään vaikka heti huomenna!

Mieheni täytti syyskuun puolessavälissä 30, eikä minun tarvinnut kauaa miettiä, mitä antaisin hänelle syntymäpäivälahjaksi. Islantilainen villapaita on mielestäni ihana lahja ja olen neulonut niitä useamman lahjaksi perheenjäsenille ja ystäville. Tein jo muutaman vuosi takaperin hänelle paidan alafosslopista, mutta koska se paita oli ensimmäinen koskaan neulomani villapaita ja kirjoneuletyö, käsialani oli löysää ja paita on hieman liian suuri miehelleni. Käsialani on tämänjälkeen muuttunut ja kirjoneuleesta on tullut tasaisempaa. Olen jo kerran purkanut tuon vanhemman paidan kaarrokkeen ja tehnyt sen uudestaan, mutta siitäkin on jo muutama vuosi, eikä se auttanut kauheasti. Uusi villapaita tuli siis tarpeeseen ja mikäs sen parempaa, kun neuloa lämmintä paitaa rakkaalleen.

Vetur neulotaan kaksinkertaisesta hahtuvalangasta, plötulopista ja kokoajan kahdella värillä, joten paidasta tulee todella lämmin. Vetur-malli löytyy Islantilaisia neuleita-kirjasta ja se on se malli, joka on kirjan kannessa. Ohjeen pystyy ostamaan myös Ravelrystä, jos ei saa kirjaa käsiinsä. Ohjeessa tuntuu olevan hieman tiukempi kokomitoitus, normaalisti M-kokoa käyttävälle miehelleni tein L-koon.

Mieheni sai valita paidan mallin, itse en olisi uskaltanut valita tätä, koska kirjoneule kaava näytti monimutkaiselta, mutta osoittautuikin yhtä helpoksi, jos ei jopa helpommaksi, kun muut kirjan mallit. Alaosan ja hihojen kirjoneule sai neulomiseen hieman vaihtelua, eikä hihojen kutominenkaan ollut tällä kertaa työn ja tuskan takana. Tosin olin kaukaa viisas ja tein ne ensin. Kaarroketta oli mukava tehdä, koska siinä käytettiin vain kahta väriä. Lankadominanssin käyttäminen oli tässä mallissa avainasiassa, muuten olisi kuviot jääneet epäselviksi. Vaikka itse en inhoakkaan päättelyä, oli tätä työtä tehdessä mukava muistaa, että pääteltäviä langanpäitä olisi vain muutama.

Plötulopi oli minulle uusi tuttavuus, olen neulonut islantilaiset aina alafosslopista tai lettlopista. Hahtuvalanka tuoksui ihanasti lampaalle, kun avasin paketin. Lanka oli tosiaan hahtuvaista ja katkeili helposti.. Kokeilin aluksi neuloa langat suoraan kiekoilta, mutta kun työssä oli kiinni kerrallaan 4 kiekkoa ja jos satuin vetämään lankaa liian kovaa, lanka katkesi. Päätin keriä langat ja neulominen helpottui paljon, kun työssä oli enää kaksi palloa kiinni. Tällä lailla työtä oli paljon helpompi liikutella ja sain neulottua mm. automatkallakin. Katkenneiden lankojen päät oli helppo yhdistää takaisin toisiinsa pyörittelemällä langanpäitä kosteiden käsien välissä.

Lopilangoissa käsialani on yleensä vastannut annettua tiheyttä, joten ajattelin, että tälläkin kertaa täsmäisi. Virhe. Olin neulonut jo molemmat hihat ja aloittaessani alaosaa, rupesin mittailemaan, kun näytti hieman tiukalta.. Tässä vaiheessa tuli taas mietittyä, että enkö koskaan opi. Mieheni oli kuitenkin kokeillut hihoja, että niistä tulisi tarpeeksi pitkät, joten en osannut ajatellakaan, että tiheys olisi jotenkin pielessä. En halunnut purkaa vaan otin puoli numeroa isommat puikot alaosaan. Tiheys ei vieläkään ihan täsmännyt, mutta mieheni kokeiltua paidan alkua päätin jatkaa kuitenkin jatkaa näillä puikoilla. Paidasta tuli hieman pidempi, kun ohjeessa oli, mutta mieheni piti siitä. Ensi kerralla, kun otan uuden langan puikoille, teen sen mallitilkun, etten joudu soveltamaan enempää.

Paita valmistui muutama viikko synttäreiden jälkeen ja kuvasin paidan, kun kävimme nevalla poimimassa karpaloita paapan kanssa. Saimme n. 4 litraa karpaloa, eikä yksikään hirvikärpänen ollut vaivanamme! Paappa tietää aina parhaat paikat. ❤️