Lapset innostuivat viime Lapinreissun jälkeen pump track-pyöräilyradasta, jossa käytiin meidän aikuisten juoksukisan jälkeen kuluttamassa lapsilta virrat pois. Vaasastakin tällainen rata löytyy, mutta emme olleet siellä vielä käyneet. Tänään oli kuitenkin hyvä päivä käydä pyöräilyhommille ja saattoi minulla itselläni olla toiveena päästä tekemään porrastreeni siinä sivussa.

Vaasan pump track-rata on Trail Riders Vaasa ry:n ylläpitämä rata, jossa tarkoitus on kehonpainolla liikuttaa pyörää eteenpäin kumpujen ja kaarteiden yli ja radalla tulisi koittaa välttää polkemista. Rata löytyy Rapatunturilta (virallisesti Gerbynmäki) Gerbyn ja Västervikin rajan tuntumasta. Radan ohjeistuksessa luki myös, ettei rata sovellu pienimmille pyöräilijöille tai potkupyörille. Olin kuitenkin liikkeellä meidän kohta 6 ja 3,5 vuotiaiden lasten kanssa ja kun paikalla ei muita ollut, päätimme kokeilla rataa. Radan ”esteet” oli paljon isommat, kuin Ylläsjärven radalla, mutta isoveli lähti rohkeasti kokeilemaan rataa. Onneksi olimme käyneet harjoittelemassa muualla niin hän selvisi mainiosti tästäkin radasta. Pienemmälläkin radalla oli aluksi jännittävää, mutta kun tämä oli jo tuttua puuhaa, lähti hän ennakkoluulottomasti laskemaan radalle.

Hiekka oli paikoin pehmeää ja kova ajorata kulki reitin keskellä. Tsemppaamalla hän pääsi kuin pääsikin kiertämään rataa ilman, että pyörä ajautui reitin reunalle, ja sai kierrettyä hienosti monta kierrosta. Ainakin meidän isompi nautti tästä radasta kovasti, eikä millään olisi halunnut lopettaa! Päästin myös pikkusiskon radalle kokeilemaan pienimpiä kumpareita ja rauhallisella radalla hänkin pystyi kokeilemaan esteitä omaan tahtiin.

Radalla oli hyvät ohjeet ja säännöt, toivon totisesti, että tämä rata pysyy täällä eikä mitään tuhoja sinne tehdä. Rata on tehty ja kunnostettu talkoovoimin ja on mahtavaa, että tämmöinenkin harrastusmahdollisuus on Vaasaan saatu! Mielestäni tuollaiset pikku pyöräilijät pärjäsivät hienosti radalla, voisimme käydä uudestaankin kokeilemassa. Trail Riderseilla on aikeissa tehdä rata myös pienimpiä pyöräilijöitä varten, mikä on tosi mahtava juttu!

Samalla reissulla sain kun sainkin tehtyä itsekin porrastreenin, kun siskoni ja vanhempanikin tulivat paikalle. Nousimme rappusia lähes koko porukan voimin ja esikoinenkin painoi rappusia samaan tahtiin kuin minä.. Tästähän voisi ottaa hyvän tavan ja käydä koko porukalla rappusissa! Rapiksen portaat oli hieman jyrkemmät kuin Öjbergetin ja itse tykkäsin enemmän näistä, kun porrasvälit pysyivät koko ajan samana. Mielestäni on hienoa, että ulkoliikuntapaikkoja kehitetään jatkuvasti Vaasan seudulla. On mukava liikkua ulkona!

Lapin reissusta ja polkujuoksukisasta alkaa olla viikko takana ja palautuminen on sillä mallilla, että tekisi mieli lähteä lenkille, joten nyt onkin hyvä aika kerrata tämänvuotisen kisan tapahtumat. Osallistuin Ylläksen maisemissa kisattavaan polkujuoksukisaan, jossa kipitellään (ja raahustetaan) ympäri Äkäslompolon ja Ylläksen maisemia. Kisan järjestää Northern Ultra Trail Service ja tämä kisaviikonloppu on yksi osakilpailu. Muita kisoja järjestetään esimerkiksi Karhunkierroksen maisemissa ja Pyhällä. Meidän kohteeksi valikoitui Nuts Ylläs Pallas, koska tapaamme muutenkin käydä tällä alueella kesäisin. Tämänkertainen kisa oli minun toinen 37 km kisani samoissa maisemissa, joten tiesin suurinpiirtein, mitä odottaa, ainakin reitin suhteen.

Tarkoitukseni oli osallistua Hetta-Pallas reitillä juostavaan kisaan jo viime kesänä, mutta kantapäävamma olisi estänyt kisani kokonaan. Pandemia iski ja koko kisa siirrettiin tälle kesälle. Tavoitteena oli edelleen juosta 66 km kisa, mutta lähdimmekin reissuun vain omalla perheellä ja siinä vaiheessa lastenhoitovuorot jaettiin kovakuntoisempi pidemmälle reitille ja minä sitten tälle lyhyemmälle. Minusta ei olisi ollut juoksemaan noin pitkää matkaa ilman mieheni tukea, joten silläkin varjolla luovutin mielelläni hänelle ensimmäisen juoksuvuoron ja siitä hän saa kertoa myöhemmin blogissani itse. 🙂

37 kilometrin kisa alkoi lauantaina puolenpäivän maissa ja tämä aika sopii minulle kaikista parhaiten. Sain syötyä hyvän aamupalan ja tankkailtua nestettä vielä aamusella, jotta jaksaisin läpi kuuman kisapäivän. Juoksupäivälle osui tällä kertaa n. 28 asteen helle, joka ei ollut mikään paras vaihtoehto. Onneksi pidemmät kisat alkoivat hieman viileämmissä asteissa. Kisa alkoi Jounin kaupalta, jossa oli myös kisakeskus. Numerolaput haettiin paikanpäältä jo aiemmin ja paikalla oli silloin varustemyyjiä. Tänä vuonna tartuin tarjouksiin ja hankin itselleni uudet juoksukengät seuraavia matkoja varten. Numeroiden hausta saimme mukaamme kannustuskellot, joita lapset kilkuttelivat ahkerasti juoksijoille.

Reitti oli tosiaan sama kuin kaksi vuotta sitten, mutta olin kyllä autuaasti unohtanut ne ensimmäiset 15 kilometriä, jotka juostiin Ylläsjärven hiihtokeskukselle. Polulle paistoi kokoajan aurinko ja suurin osa matkasta oli nousua. Tai ainakin se siltä tuntui. Odottelin juoksukoneen käynnistymistä sellaiset 10 kilometriä, joiden jälkeen totesin, että tänään se tuskin käynnistyy ollenkaan. Tiedossa oli henkinen taisto, jotta pääsisin edes maaliin.

Tankkailin eväitä aina tunnin välein, koitin saada syötyä, koska tiesin että noutaja tulee, jos lisää energiaa ei tule. Minulla oli eväinä taatelia, Nosht:in vauhtikarkkeja, Mars-patukka ja Tuttifrutti choco pussin herkkuja. Näitä kaikkia olin testaillut aiemminkin, joten tiesin että niitä pystyy syömään vauhdissa. Lisäksi juomapussissa minulla oli Nosht:in urheilujuomaa ja lötköpullossa vettä. Suolaakin kului, minulla oli pikkupussissa merisuolakiteitä, joita napsin aina välillä, jottei rupeaisi kramppaamaan. Syöminen oli niin kuumalla aika vaikeaa, mutta yritin kuitenkin jotain saada syödyksi. Huoltopisteitä oli reitin varrella kaksi, ensimmäinen 17 kilometrin kohdalla ja toinen n. 22 km kohdalla. Niissä täytin juomarakon, sekä söin sipsejä ja suolakurkkuja. Omia eväitä oli ihan liikaa, mutta se voi johtua siitä, ettei melkein mitään saanut syötyä..

Huoltopisteiden väli tuntuu lyhyeltä, mutta niiden välissä ylitettiin Yllästunturi joka oli aikamoinen koetus. Eräs kanssakilpailija totesikin että on tämäkin maailmanlopun meininkiä, kun ihmiset raahustaa eteenpäin täällä kuumuudessa. Siltä se kieltämättä tuntuikin, mutta kanssakilpailijoiden tsemppi ja kauniit maisemat auttoivat kuitenkin jaksamaan. Ylhäällä huipulla oli yleisöä kellojen kanssa kannustamassa, mikä toi hirveästi voimaa. Perheeni oli myöskin tullut ylös kannustamaan, he tosin tulivat sinne Gondolilla ja tiedustelivatkin samantien, että mikä äiti sulla kesti. 😀

Kun muistelee edellistä kisaa, Ylläksen ylittäminen ei juurikaan tuntunut pahalta ja alaspäin meno sujui kevyesti juosten, mutta nyt ei ollut puhettakaan juoksemisesta alaspäin. Yllästunturin jälkeen oli odotettavissa omat lempparimaisemat ja retkipaikat, joita olin odottanut ja joissa tiesin olevan niitä helpompia pätkiä juostavaksi. Meidän lempipaikkoja Äkäslompolossa on Varkaankurun luontopolku ja olikin ihana päästä juoksemaan sitä pitkin. Toinen huolto oli luontokeskus Kellokkaalla, missä jouduin vähän paikkailemaan rakkoja, jotta pysytin jatkamaan matkaa.

Siitä eteenpäin oli myöskin helppoa maastoa aina Kesängille asti, mikä kuuluu myös meidän vakiopaikkoihin. Keräilin henkisiä voimavaroja matkalla kohti Kesänkitunturia, koska tiedossa oli viimeinen paha koetus. Sen jälkeen homma olisi lähes pelkkää alamäkeä ja tasaista pätkää, mutta ensin piti kiivetä Pirunkuru rakkakivikkoa pitkin ylös. Olen muutamaan kertaan kiivennyt sinne, eikä se koskaan ole ollut helppoa. Lähdin kiipeämään yhden 160 km matkan kisaajan kanssa yhtä matkaa ja hänen kanssaan tuli vaihdettua muutama sana. Siinä vaiheessa ei tullut mieleen ruveta valittamaan, kuinka puhki itse on, kun takana oli vajaa 30 km ja toisella jo 150 km.. Juttelimme kiipiessämme niitä näitä ja oli tosi mukava hetki. Hänestä sai hyvän peesin hetkeksi ja toivottavasti myös toisinpäin. Jouduin itse jäämään vetämään happea jossain välissä matkaa ja hän paineli eteenpäin. On ne kovia miehiä ja naisia, jotka tuon matkan taittoivat!

Pirunkurun jälkeen avautui aivan mahtavat maisemat ja rakkakivikko jatkui jonkun matkaa. Sain juostua aika hyvin alaspäin ja olin tsempannut itseäni jo etukäteen henkisesti, että unohtaisin vielä hetkeksi sen maalin. Matkaa maaliin oli tässä vaiheessa noin kuusi kilometriä ja viime kisassa koin tässä vaiheessa ne rankimmat hetket, kun maali alkoi oikeasti jo lähentyä. Nyt sitä ongelmaa ei ollut, ehkä siksi, koska vaikeuksia oli ollut koko kisan ajan. Juoksin sen minkä jaksoin ja välillä jouduin kävelemään. Jalat eivät olleet hapoilla, mutta jonkun verran tuntui jo kipua. Kantapäävammasta ei onneksi ollut tietoakaan ennenkuin matkaa oli jäljellä pari kilometriä.

Viimeisen kilometrin kohdalla tuli sellainen helpotus ja vähän liikutus, että tein sen ja pystyin siihen yksin. Rankkaa ja kamalaa oli, mutta pääsin maaliin! Pelkäsin etukäteen, että pää ei kestäisi ja haluaisin luovuttaa. Luovuttaminen ei kuitenkaan olisi ollut vaihtoehto, vaan halusin selvittää tämän kisan. Olin ajatellut ennen kisaan lähtöä alittavani viime kertaisen ajan 6.11, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Ajalla 7.12 en päässyt edes lähelle, mutta harmitus tästä on yllättävän pieni. Saan kuitenkin olla ylpeä siitä, että olin mukana kisassa ja selvisin kunnialla maaliin. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja ja haaveissa siintää edelleen se ensimmäinen ultramatka. Katsotaan, mille matkalle seuraavaksi ilmoittaudun!

Minun ja lasten kesäloma alkoi tällä viikolla ja kun säätiedotus näytti aurinkoa muutamalle päivälle, oli oiva hetki käydä mattopesulla. Kävimme vuosi sitten ensimmäistä kertaa pesemässä matot Palosaarella Sundin rannassa ja se oli niin ihana paikka mattopyykille, että suuntasimme sinne tänäkin vuonna. Mattojen kuivuessa söimme eväitä ja kiertelimme Sundin rannassa. Lapset huomasivat rannassa Merimuseon ja halusivat käydä katsomassa, millaista siellä on. Museo oli auki ja meillä oli hyvin aikaa, joten suuntasimme sisään. Olinkin alkukesästä ajatellut, että se olisi meille hyvä kesäkohde, kun en siellä itsekään ollut käynyt!

Olen asunut Vaasassa lähes koko elämäni, mutta Palosaaren historia on jäänyt tältä osin tuntemattomaksi. Tänään sain aimo pläjäyksen Sundin historiaa, kun tutustuimme vanhoihin kuviin ja esineisiin, jotka kertoivat entisaikojen elämästä, laivojen rakennuksesta ja merenkulun historiasta. Museo sijaitsee vanhassa suolamakasiinissa, joten paikka on jo itsessään historiallinen. Suurin osa rannan rakennuksista on purettu, joten on ihanaa että tällaiseen pääsee vielä tutustumaan. Olemme matkustaneet useaan otteeseen Wasa Linellä, joten erityisesti Vaasanlaivojen historia oli mielestäni mielenkiintoista. Majakat ja elämä majakkasaarella kiehtovat minua kovasti, joten niistä kertovia tauluja ja esineitä tuli tutkittua kunnolla. Muun muassa Valassaarten majakan vanha lamppu oli päässyt museon paraatipaikalle, se herätti meissä kaikissa heti ihastusta.

Lapset ihastuivat erityisesti vanhojen purjelaivojen pienoismalleihin ja hylyistä nostettuihin esineisiin. Pikkusisko olisi halunnut istua vanhassa keinussa ja isoveli oli ihmeissään, kuinka noin iso ja painava ankkuri ollaan saatu vedettyä ylös. Alakerrassa sijaitseva veneenmoottorikokoelma oli isoveljen mielestä vaikuttava ja hän olisikin halunnut kuvata jokaisen moottorin yksi kerrallaan.. Myös jokaisesta majakasta maalatun taulun kohdalla olisi pitänyt kaivaa kamera esiin ja ikuistaa kuvat, mutta niitä oli aika vaikuttava kokoelma, joten jätimme sen väliin. Isoveli totesi silloin, että kunhan hän vain saa oman puhelimen, hän alkaa itse kirjoittamaan blogia majakoista. Se kuulostaa mahtavalta suunnitelmalta, joten täytynee joskus toteuttaa retki majakka-saarelle.

Merimuseo on avoinna arkipäivisin ja sisäänpääsymaksu oli todella edullinen. Museo sijaitsee Salmikadulla, tästä linkistä löydät tarkemmat ohjeet. Museon ulkopuolella olevien kivien avulla näkee myös hyvin, kuinka paljon maa on kohonnut viimeisten vuosisatojen kuluessa, mikä on aina ihmeellistä katsottavaa. Postaus ei ole tehty yhteistyössä heidän kanssaan, vaan jaan mielelläni vinkkejä tällaisista paikoista, josta oppii uutta rakkaasta kotikaupungista.

On kesäkuun puoliväli ja availen konetta ensimmäisiä kertoja lukuvuoden loppumisen jälkeen. Sain istua tiukasti koneen ääressä toukokuun viimeiset viikot niin en ole edes halunnut ajatella koneella kirjoittamista, paitsi kun rupesi tuntumaan siltä, etten ollut päivittänyt blogiani aikoihin ja aiheita on mielessä vaikka kuinka monta! Kesän ensimmäinen postaus kuuluu ansaitusti uudelle kesäpaidalleni, Navelli-paidalle, jonka neuloin Sandnes Garnin Linestä. Line on puuvilla-pellava-viskoosi-sekoitetta ja tuntuu mukavalta päällä ja sen pitäisi olla ihana kesälanka. Navellin on suunnitellut Caitlin Hunter ja häntä voi seurata esimerkiksi Instagramissa nimellä @Boylandknits.

Tämä Navelli on minun toinen versio kyseisestä paidasta. Ensimmäisen tein kaksi vuotta sitten, mutta se ei ole ollut minulla päällä kuin muutaman harvan kerran. Syy löytyy virheistä pääntiellä ja kirjoneuleessa olevasta kireästä langasta. Lankavalintakaan ei mennyt siinä paidassa nappiin, joten se sai purkutuomion. Pidän kuitenkin paljon tästä mallista, joten halusin tällaisen paidan itselleni ja päätin tehdä toisen.

Tein tällä kertaa ja monesta vahingosta viisastuneena mallitilkun, jotta saisin varmasti oikean tiheyden puikoille. Langan ohjeistuksessa sanotaan että puikkosuositus on nr. 4, mutta mallitilkun perusteella 3,5. Päädyin kuitenkin tekemään kirjoneuleen nr. 3 puikoilla, koska yleensä kirjoneuleestani tulee löysää ja puuvillalanka ei jousta samalla tavalla kuin villa. Helman kuvion jälkeen vaihdoin puikot 3,5 mm puikkoihin, mutta huomasin nopeasti valinneeni liian isot puikot. Purkasin takaisin kirjoneuleen loppuun ja vaihdoin 3 mm puikkoihin. Neulepinnasta tuli näin paljon tiiviimpi ja siistimpi ja sovittamalla paitaa pystyin toteamaan, ettei siitä tule liian pieni näin. Mittojen mukaan minun olisi tullut valita koko nr 2, mutta arvelin löysän käsialani ja paksumman langan tuovan paitaan lisäsenttejä ja rohkeasti valitsin yhden koon pienemmän. Arveluni osui oikeaan, sillä paita istuu minulle nyt hyvin. Tosin omassa paidassani ei ole yhtä paljon löysyyttä, kuin mitä ohjeessa annetaan, mutten sitä juuri halunnutkaan. Tein myös helmaan lisää pituutta, minulla on välillä vaikea pitää cropattuja paitoja.

Neuloin ensimmäistä kertaa kirjoneuletta puuvillalangasta, joka olikin yllättävän erilaista, kuin kirjoneuleen neulominen esimerkiksi islantilaisiin paitoihin. Valitsemani lanka ei anna yhtään periksi, joten koitin jättää aika isot langanjuoksut, ettei kuvio vahingossakaan kiristyisi ja menisi pilalle, niin kuin edellisessä paidassa. Viimeisissä kierroksissa langanjuoksut oli aika pitkiä, mutta tällä kertaa onnistuin tekemään sen siististi. Vanhaan paitaan vertaamalla minun kirjoneulekäsialani on parantunut huomattavasti kahdessa viimeisessä vuodessa, mikä on tosi kiva huomata. Samalla on hauska vertailla samaa kuviota kahdella aivan eri langalla, helman kuvio on huomattavasti isompi tällä paksulla langalla ja se pääsee paremmin esille uudessa versiossa.

Ensimmäisessä paidassa tein paidan yläosassa ratkaisevan virheen, kun lisäilin silmukoita yläosassa joka kierroksella, vaikka piti lisätä vain yhden kerran. Nyt en ihmettele yhtään, miksi paidan pääntie oli aivan valtava. 😀 Tämäkin ongelma ratkesi tässä versiossa lukemalla ohjetta hieman tarkemmin. Olen todella tyytyväinen että tein tämän paidan uudestaan, vaikka harvoin sitä tekee itselleen kahdesti saman paidan. Seuraavaksi jatkan samalla puuvilla-lankateemalla ja kudon meille kestorättejä mummuni vanhoista puuvillalangoista. Ihanaa, että voin käyttää hyödyksi nekin langat ja saamme niistä hyviä käyttöesineitä.

Esikoinen pääsi yllättämään kysymyksellään viikonloppuna. Hän tiedusteli, miksi minä en harrasta mitään..? Menin hetkeksi aikaa hiljaiseksi, sillä omasta mielestäni harrastan paljonkin. Kädessäni sattui olemaan kudin, mutta hän ei kai ajatellut sitä harrastuksena, vaikka neulon hyvin paljon. Luultavasti esikoinen tarkoitti, miksi en enää pelaa missään joukkueessa, mutta pääsimmekin hyvin keskustelemaan erilaisista harrastuksista ja siitä, ettei kaiken aina tarvitse tapahtua urheiluseurassa. Lasten harrastukset on muutenkin ollut mielessä viime aikoina, kun isoveli innostuisi kaikesta ja mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä. Eli kun ilmoitimme isoveljen junnuliigaan, haluaa pienempikin mukaan. Pienempi on vasta 3, joten emme olleet varmoja, halummeko hänelle vielä mitään harrastusta, pihapelit riittäisivät paremmin kuin hyvin. Hän on kuitenkin todella päättäväinen tapaus niin tänä kesänä löydän itseni kentänlaidalta useaan otteeseen.. Pikkusiskokin aloitti VPS:n junnuliigassa ja muutamien treenien jälkeen hän on ollut todella innokas pieni futari. Pienempi on ilmaissut halunsa voimisteluun, jääkiekkoon, lentopalloon ja nyt jalkapalloon.. En haluaisi olla minkään esteenä, mutta jospa aloittaisi nyt edes yhdestä. Monipuolinen harrastaminen on vain hyväksi ja mistä vaan lajista saa hyvän pohjan, kunhan lapset vain itse haluavat harrastaa. Meille vanhempina on tärkeää, että lapsemme löytävät liikunnan riemun ja että haluavat itse harrastaa ja liikkua.

Minun oli vaikea totutella siihen, etten enää ole joukkueessa, mutta onneksi olen löytänyt tilalle vaikka ja mitä. Pelasin lentopalloa 20 vuotta ja luulin, etten löydä sitä samanlaista hyvänolontunnetta muualta, kunnes löysin polkujuoksun ja joogan. Eipä näissä lajeissa pääse kokemaan sitä mahtavaa voiton tunnetta eikä tarvitse niellä tappion karvasta kalkkia, mutta omalta kohdaltani voin väittää, että hyvän metsälenkin jälkeen tai ihanan joogatunnin jälkeen oloni on paljon parempi kuin treenien jälkeen. Tämä nyt on toki vain minun mielipide (ja kyllähän sinne kentälle kaipaa), mutta onneksi maailmassa on niin paljon harrastuksia mistä jokainen voi valita omansa. harrastukseen, jossa ei ole mitään tiettyjä aikatauluja, on välillä vaikea lähteä. Lenkki siirtyy helposti, kun ei ole sitä tiettyä päivää ja aikaa ja porukkaa, kenen kanssa harrastaa. Pääsemme mieheni kanssa aina välillä lenkkitreffeille ja minulla on yksi äitikaveri, jonka kanssa lenkkeilemme samalla, kun saamme purettua arjen asioita toisillemme.

Omiksi harrastuksikseni lasken käsityöt, polkujuoksun, joogan, retkeilyn, partion, kesän viljelykset ja tämän blogin kirjoittamisen. Ne ei ehkä ole niin näkyviä harrastuksia kuin esimerkiksi esikoisen kiekkokoulu tai juuri alkanut jalkapalloharrastus, mutta harrastuksia ihan yhtälailla. Pohdin tätä aihetta viimeisimmällä metsälenkillä ja siellä totesin, että juuri nämä harrastukset sopivat minulle. Juokseminen ei ole paikkaan tai aikaan sidottua ja metsässä ajatus juoksee mitä parhaimmin. Fysioterapeutin suosituksesta juoksen tällä hetkellä ainoastaan pehmeillä alustoilla, joten suuntasin lenkille Degerträskin maastoon. Viime lenkillä mietin myös, että olisi ihana kokeilla metsäjoogaa ja joku päivä haluaisin joogata tunturissa. Ainakin Suomen Latu järjestää sellaisia tapahtumia, mutta ne kestää viikon, enkä ole vielä valmis lähtemään sellaiselle reissulle. Olen kokeillut niin Astanga-joogaa kuin Yin&Yang- joogaa ja jälkimmäinen on aivan ihanaa. Myös se parantaa niin kehoa kuin mieltä, kuten melkein kaikki minun harrastuksistani. Kokonaisuuden löytyminen on ollut matka ja juuri näin on hyvä. Sopivasti kuormitusta keholle ja mielelle. Olen enemmän sellainen nautinnon etsijä, kuin itsensä rääkkääjä. Heh, kai tähän täytyy mainita ultra-matka haaveista, vaikka juuri totesin etten halua rääkätä itseäni.. Noh, sekin on eräänlaista nautinnon etsimistä, juosta lapin yöttömässä yössä reitti, jonka olen aina halunnut vaeltaa.. Saa nähdä toteutuuko se jo tänä vuonna tämän jalkavamman kanssa vai siirtyykö haave tuleviin vuosiin.

Käsityöharrastuksesta en taida tässä enempää kertoa, blogissa ja Instagramissani näkyy neuleita sen verran usein, että niille tuskin tarvitsee tähän antaa tilaa. Ainoa mitä siitä tässä yhteydessä haluan mainita, on se, miten käsitöiden tekeminen rentouttaa. Tällä tarkoitan nyt eniten neulomista ja sitä miten ihanaa on kun se sujuu omalla painollaan, ilman että tarvitsee edes ajatella kauheasti. Nyt puikoilla on ihana kesäneule, jota en malttaisi laskea käsistäni. Keväisin iskee aina hirveä halu kuopsutella pihamaalla ja kesäharrastuksena minulla onkin hyötypuutarhan hoito. Olemme jo aloittaneet esikasvattamalla kaikenlaista ja tällä hetkellä parantelemme hieman kasvimaan ympäristöä. Täältä voit lukea meidän viime vuotisista viljelyksistä. Ihana kun on kevät ja voi siirtää vaikka kaikki harrastuksensa ulkotiloihin! Aurinkoista kesän alkua!

Meille saapui kauan odotettu perheenjäsen, kun saimme pari viikkoa sitten hakea kotiimme oman Walesin Springerspanielin pennun. Pentua odotettiin kun kuuta nousevaa, tämä oli meidän aikuisten pitkäaikainen haave, lapset kärttivät pentua vasta vajaan vuoden. Rocbee Jack Sparrow, meille Redi syntyi 4.3.2021 ja tällä hetkellä hän on 9 viikon ikäinen hurrikaanin lailla riehuva piraija-pentu, mutta kaikille jo nyt aivan hurjan rakas. Hän tarvitsi tietysti oman pedin, missä viettää lepohetkiä tai mitä raadella ja minkä kanssa touhuta. Kätevänä (lue: säästäväisenä) virkkasin pennulle pedin itse. Säästin kyllä valuuttaa, mutta en tällä kertaa tiedä oliko se sitten sen vaivan arvoista.

Mallia otin Novitan ohjeesta, se tosin oli tarkoitettu pienemmälle koiralle, joten jouduin taas sovellushommiin. Ensin kävi se klassinen, ostin liian vähän kudetta ja sitähän oli paikallisessa Taitokeskuksessa vain se yksi vyyhti.. Nappasin kaupareissulta mukaan jotain muuta kudetta, jonka sitten virkkasin petiin pohjan ja käytin tämän ensin valitsemani kuteen reunoiksi.. Virkkasin pohjan kolme kertaa uusiksi, mutta neljännellä siitä tuli vihdoin sopiva. Viimeisimmän version tein niin, että käytin alussa ohjetta, mutta vaihdoin kuudennelle kierrokselle niin, että virkkasin joka kolmannella 2 ks samaan aina päädyissä. Seuraavalla kierroksella virkkasin 2 ks aina joka neljänteen ja sitten väliin kierros, missä en lisäillyt ollenkaan. Seuraavat kierrokset meni näin:

2 ks samaan silmukkaan, 4 ks, 2 ks samaan ja puolikas kierros loppuun, sama toisella puolella.

2 ks samaan silmukkaan, 5 ks, 2 ks samaan ja puolikas kierros loppuun, sama toisella puolella.

Välikierros, missä ei lisäillä.

Seuraavat kierrokset jatkoin niin, että lisäilin väleihin aina yhden enemmän ja pidin välikierroksen, jos näytti menevän kuprulle. Kun pohjakude loppui, minulla oli sitä 1 kg verran, vaihdoin alkuperäiseen kuteeseen. Koska ensin ostamani kude oli paljon ohuempaa, kuin pohjan kude, jatkoin samalla silmukkamäärällä enkä tehnyt ollenkaan lisäyksiä. Näin reuna kääntyi ylöspäin ja petiin tuli ryhtiä. Koitin lopuksi taittaa reunat kaksinkerroin, jotta pentulaisen olisi kiva nojailla niihin, mutta silloin peti vain levisi. Patjaksi leikkasin jostain jämäsuperloonista sopivanmallisen palan ennen kun olin virkannut työhön reunat. Laitoin patjan päälle vielä vanua (jota myös löytyi varastosta) ja harsin vanun patjaan kiinni. Sopiva kangaskin löytyi kätköistä ja ompelin siitä päällisen. Jos näitä tarvikkeita ei olisi ollut valmiina, olisi pedistä tullut kalliimpi, kuin mitä nyt.

Ompelin samalla jämäkankaasta vielä toisen pedin, taittelin vanhan täkin nelinkerroin ja ompelin kankaan suorakulmion muotoiseksi siihen päälle. Ei mikään taidonnäyte, mutta erittäin tehokasta materiaalin käyttöä. 😀 Nyt kahden viikon käytön jälkeen ensimmäistä projektia voisi kutsua pannukakuksi, reunat levahtivat ja se näyttää tällä hetkellä enemmän matolta kun korimaiselta pediltä. En ole vielä jaksanut tarttua toimeen, että saisin jotenkin korjatuksi tilanteen, koska suoritus vaati sen verran hermoja että mieluummin annan olla. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tuli tehtyä, koska Redi viihtyy pedillään mainiosti ja ne ovat oivia kohteita myös puruharjoitteluun.

Minulla on ollut jo pidempään projektina kääriä läheiseni villaan ja pääsiäiseksi valmistui islantilaisneule numero 29. Olen tehnyt melkein 30 islanninvillapaitaa, joista itselläni on vain kaksi. Uusin valmistunut paita meni anopilleni ja hän valitsi paidan malliksi Linnea Ornsteinin suunnitteleman Sweetheart-paidan. Ohje löytyy Ravelrystä ja on maksullinen. Selasimme anopin kanssa Ravelryä ja hän ihastui heti kyseiseen malliin. Lankojen kanssa oli hieman ongelmaa ja kesti jonkun aikaa, ennen kuin paita pääsi puikoille. Luentojen aikana neule edistyi mukavasti ja kun kaarrokkeessa oli vain kahta väriä, oli senkin tekeminen todella nopeaa. Viimeisimmässä neulepodcast-jaksossani näytän hihojen yhdistämisen samalle puikolle. Näytän myös oman tapani tehdä kirjoneuletta, eli miten käytän lankadominanssia. Video löytyy YouTubesta Asevelikylässä-kanavaltani. Kuvasin videon ennen paidan valmistumista, joten valmista paitaa ei tällä videolla näy.

Paita tosiaan valmistui vasta videon kuvaamisen jälkeen, joten en siinä näyttänyt kainaloiden silmukointia. Kainaloiden silmukointi on aina ollut vähän murheenkryyni. Olen useampaan otteeseen maininnut, että saan sen tehtyä ”ihan siististi”, mutta villasukkia päätellessäni koin eräänlaisen ahaa-elämyksen ja sen idean halusin jakaa muillekin. Olen silmukoinut kainalon silmukat suoraan apulangalta, mutta kun päättelin sukan kärjen silmukoimalla ja siitä tuli tosi siisti, tajusin kokeilla laittaa kainalosilmukat ensin puikoille ja sitten ruveta ompelemaan kainalo-aukkoa kiinni. Löysin erinomaiset ohjeet silmukoimiseen täältä. Kokeilin tähän paitaan sitä tyyliä ja aukosta tuli kyllä todella paljon siistimpi ja huomaamattomampi.

Jätän hihoja tehdessäni aina pitkän langanpätkän hihaan, jolla sitten ompelen kainaloaukon kiinni. Näin on yksi langanpää taas vähemmän pääteltävää. Silmukointi on yllättävän yksinkertaista, kun sen sisäistää. Silmukoinnissa viedään lanka silmukan läpi aina kaksi kertaa, ennen kun se päästetään pois puikolta. Ensin lanka viedään silmukan läpi ”nurin” ja toisella kertaa ”oikein”, eli etummaisen puikon silmukan läpi lanka pujotetaan neulan avulla nurin, jonka jälkeen taaemman puikon ensimmäisen silmukan läpi oikein. Sitten pujotellaan lanka etummaisen puikon ensimmäisen silmukan läpi oikein, jonka jälkeen silmukka päästetään pois puikolta. Seuraavaksi lanka viedään taas etummaisen puikon ensimmäisen silmukan läpi nurin. Sitten on vuorossa taaemman puikon silmukan pudotus, eli lanka viedään silmukan läpi nurin ja sitten tiputetaan silmukka pois puikolta. Seuraavaksi lanka viedään seuraavan silmukan läpi oikein, jonka jälkeen taas jatketaan etummaiselle puikolle. Näin jatketaan, kunnes kaikki silmukat ovat tiputettu puikolta. Ainakin omastani tuli paljon parempi, kuin millään aiemmalla tyylillä, joten suosittelen kokeilemaan tätä. 🙂

Tätä paitaa neuloin myös, kun ruotsinkielinen paikallislehti Vasabladet kävi haastattelemassa minua neulomisharrastuksestani. Oli todella mahtavaa saada tällainen kokemus ja mahtavaa että neulomisesta tehdään lehtiinkin juttuja. Samassa jutussa haastateltiin Lee Esselströmiä, joka on suunnitellut Strömsö-paidan ja paikallisen lankakaupan pitäjää, sekä islantilaisia lankatehtaita, jossa ihmetellään meidän suomalaisten neulebuumia.. Pikkuhiljaa tässä mennään kesää kohti ja ainakin itse olen jo vaihtanut puikoille jotain vähän kevyempää. Puikoilla on tällä hetkellä esikoiselle tuleva Hailuodon paita ja uusi versio Navellista minulle itselle. Tässä postauksessa näkyvä Navelli lähtee valitettavasti purkuun, koska paita ei istu minulle ollenkaan ja yksi kirjoneulekierros kiristää liikaa.. Tykkään mallista kovasti ja siksi haluankin tehdä siitä paremman istuvan version. 🙂

Söderfjärdenin pellot täyttyvät keväisin muuttolinnuista ja pelloilla voi nähdä satoja tai parhaimpina päivinä jopa tuhansia kurkia ja levähtämässä. Me teimme perhepartion kanssa retken Söderfjärdenin meteoriittikraatteriin ajatuksena nähdä palaavia muuttolintuja ja puhua muistakin linnuista. Emme ihan osuneet parhaimpaan lintu-aikaan, mutta onneksemme muutama kymmenen kurkea lensi ylitsemme retkemme aikana. Lokkeja näkyi sitäkin enemmän ja jokunen vesilintu-aura lensi myös ylitsemme. Paras aika lintujen muuttopuuhien tarkkailuun on juuri nyt käynnissä ja siksi aihe on hyvinkin ajankohtainen.

Söderfjärden sijaitsee osittain Vaasan (Sundom) ja osittain Mustasaaren puolella, noin 10 kilometriä Vaasan keskustasta. Kraatteri on muodostunut alueelle meteoriitin törmätessä maahan noin 500 miljoonaa vuotta sitten ja nykyään järven tilalla on peltoalue, jota pidetään kuivana pumppaamalla. Keskellä kraatteria sijaitsee tämänkertainen retkikohteemme, Meteoria ja lintutorni. Meteoria, jossa esitellään alueen historiaa ja luontoa, aukeaa yleisölle kesällä ja se on varmasti tutustumisen arvoinen kohde! Saimme hyvät suositukset eräältä äidiltä, joten emmeköhän koita käydä paikanpäällä uudestaan vielä kesällä. Meteorialle johtavan tien varrella oli taivaankappaleista kertovia tauluja ja niitä voisi olla mielenkiintoista tutkia seuraavan käynnin yhteydessä.

Kohde oli lasten mielestä mielenkiintoinen ja vaikka satapäistä lintuparvea emme tällä kertaa nähneetkään, riitti lapsilla haluja tarkkailla aluetta kiikareiden avulla. Lintutorni ei ole kauhean korkea, mutta koska alueella ei ole muuta kuin peltoa, näkyi tornista joka puolelle kraatteria. Meteorian ympäristössä ja muissa rakennuksissa riitti lapsille tutkittavaa ja iltapäivä kului erittäin mukavissa tunnelmissa alueella, söimme eväitä ja leikimme lintuleikkejä. Mitä pidemmälle iltapäivä eteni, sitä useampi auto ajoi paikalle. Kurjetkin ilmestyivät loppuretkestä, joten oletamme niiden tulevan pelloille ilta-aikaan. Meteoria ja lintutorni eivät ole ainoat paikat tarkkailla lintuja, alueella on muitakin pysähdyspaikkoja, mihin auton saa jättää parkkiin.

Munsmon pumppausasemalla, minkä avulla peltoja pidetään kuivana, on ilmeisesti myös lintutorni. Vanha pumppausasema toimii museona, missä on näytteillä alueen kehityksestä kertova näyttely. Meidän lintuhavainnot jäivät tältä erää hieman köyhäksi, niin ajattelin että voisimme oman porukan kanssa käydä myöhemmin keväällä (tai viimeistään syksyllä, kun kurkia on todella paljon) vielä Munsmon lintutornilla. Mielestäni on ihanaa, miten jotkut retket innoittavat uusiin retkiin ja olen edelleen yllättynyt, miten paljon retkeilypaikkoja meiltä on vieläkin jäänyt käymättä!

Olen kirjoittanut monista lähiretkikohteista Vaasan seudulla, mutta en ole ollenkaan kirjoittanut rakkaasta Edvininpolusta! Tämä asia korjataan nyt, sillä se on ihana lähiretkikohde ja se on mielekiintoinen paikka niin lasten, kuin aikuistenkin mielestä. Edvininpolku sijaitsee Asevelikylässä ja sinne on meiltä vain puolen kilometrin matka, joten siellä tulee vietettyä paljon aikaa. Tulemme usein päiväkodista kotiin sitä kautta ja lapset vierailevat siellä Purolan päiväkodista usein. Paikka on minulle tuttu jo lapsuudesta, samoin miehelleni, joka on asunut lapsuutensa Asevelikylässä.

Edvininpolku on saanut nimensä edesmenneen sotaveteraanin Edvin Hevonkosken mukaan ja polun vartta koristaa hänen tekemänsä patsaat. Edvin Hevonkoski asui Asevelikylässä ja polku on kuuluisa hänen taideteoksistaan. Osa patsaista on puuta tai metallia ja osassa on hyödynnetty esimerkiksi armeijan vanhoja saappaita ja kypäriä. Polku on pisimmillään 1,3 km mutta me kierrämme useimmiten lasten kanssa pienemmän, alle kilometrin mittaisen lenkin. Paikka on minulle tärkeä siitäkin syystä, että olen lähtenyt sinne kävelemään tai juoksemaan niin raskaana, ystävän kuoleman jälkeen, kuin hääpäivän aamunakin. Polkuja tallatessa on tullut käsiteltyä monenlaisia tunteita. Kotiäitinä ollessani kävimme siellä retkellä usein ja meistä tehdyn Pohjalaisen retkijutun kuvatkin on otettu Edvininpolulla.

Edvininpolulla oli ladut vielä pari viikkoa sitten ja tällä viikolla kävimme vielä pulkkamäessä. Edvininpolulta pääsee myös Purolan leikkipuistoon, eli Peurapuistoon (tai poropuistoon). Polun takimmaisesta nurkasta lähtee pieni polku kohti leikkipuistoa ja siinä varrella on myöskin tulistelupaikka pöytineen ja nuotiorinkuloineen. Itse Edvininpolulla ei enää ole nuotiopaikkaa, mutta pöydät ja penkit löytyvät Korsun alueelta.

Tämä Korsu onkin mielenkiintoinen paikka varsinkin lasten mielestä. Sinne pääsee kulkemaan juoksuhautoja pitkin ja alueella on vanhoja tykkejä ja muita jännittäviä esineitä. Korsulla on savusauna, jota vuokraa Edvininpolun Perinneseura. Siellä on monena pääsiäisenä poltettu kokkoa ja Asevelikylän asukasyhdistys on järjestänyt paikanpäällä jouluisin joulupuuro-tapahtuman. Alueella on myös pienenpieni ”rintamakirkko”, joka on ainakin ulkoapäin aivan ihana! Edvininpolulla kannattaa käydä kävelemässä/juoksemassa/pokemonjahdissa, sieltä löytyy varmasti kaikille jotain. Meidän lasten kestosuosikki on heitellä kiviä pieneltä sillalta veteen!

Viime viikolla oli hiihtoloma, jonka vietimme lasten kanssa kotosalla. Olipas ihana taas olla vapaalla lasten kanssa, eikä kouluhommatkaan painaneet päälle. Sain kuvattua uuden jaksonkin YouTube-kanavalleni ja siellä esittelin uuden valmistuneen työn, Magnus-neuleen. Magnus-neuleen ohje on ostettavissa Novitan sivuilta ja se on osa Novitan Yarns Stories kokonaisuutta. Neuleen on suunnitellut taitava Sari Nordlund ja ehkäpä osittain sen takia neule valikoitui työlistalleni.

Neule on hyvin yksinkertainen miesten neule, jossa on yksityiskohtana raglan-palmikot. Toinen syy, miksi valitsin tämän neuleen oli lanka, mille työ on suunniteltu. Novitalta on tullut Suomi-villa sarja ja halusin ehdottomasti kokeilla tätä lankaa. Vastoin odotuksiani lanka oli paljon pehmeämpää, kuin esimerkiksi 7 veljestä ja lisäksi löysin langat erittäin hyvästä alennuksesta Vaasan Minimanista. Lankojen lopulliseksi hinnaksi tuli vain 20 euroa, koska sitä meni ohjeeseen nähden paljon vähemmän, kuin mitä piti.. Lankaa tähän työhön meni vajaat 400 g.

Tämäkään neule ei siis sujunut ongelmitta, koska en taaskaan tehnyt mallitilkkua, vaan aloitin innoissani suoraan tikuttelemaan paitaa alaspäin. Blogiani lukevat eivät luultavasti yllättyneet.. Mieheni kysyikin minulta, kauanko sellaisen tilkun tekemiseen menisi. Vastaukeni oli, noin 15 minuuttia, johon hän totesi, että mielumminko puran parin viikon työn, kuin käytän 15 minuuttia mallitilkkuun. Oikeassahan hän on, mutta uuden työn aloittaminen vie voiton tilkun tikuttelemisesta..

Tämä neule neulotaan saumattomasti ylhäältä alas ja minulle haasteen tässä paidassa toi palmikot. En ollut koskaan aikaisemmin neulonut palmikoita, koska ajattelin niiden olevan hitaasti valmistuvaa ja kauhean vaikeata yhden ylimääräisen puikon kanssa. Noh, ainakin tämä palmikko oli hyvin yksinkertainen ja helppo tehdä, eikä se apupuikon kanssa neulominen juurikaan haitannut. Sain vinkkejä siitä, että ilmankin apupuikkoa pärjää, joten ehkä seuraavaan palmikkotyöhön opettelen tämän tekniikan, koska minulle ei ole muodostunut mitään rutiinia palmikkojen tekemiseen.

Huomasin virheeni tiheydessä suurinpiirtein niillä main, kun olisi täytynyt lisätä vielä noin 100 silmukkaa ja sovittaessa paitaa miehelleni pituus oli jo siinä vaiheessa, että olisin saanut erotella hihat.. Onneksi paita on tosiaan ylhäältä alas- neulottava, joten sen muokkaaminen on helpompaa, kun sitä pystyi sovittamaan aina välillä. Tästä eteenpäin oli siis sovellettava ja sovitettava useasti, jotta paidasta tulisi hyvin istuva. Tein paidan 4 mm puikoilla, mutta luultavasti olisi täytynyt käyttää 3 mm puikkoja.. Tämä kuitenkin joudutti paidan valmistumista huomattavasti, se valmistui loppujen lopuksi kuukaudessa. En laskenut helman silmukoita, mutta niitä oli huomattavasti vähemmän, kuin ohjeessa. Paita kuitenkin istuu nyt hyvin miehelleni, joten silmukkamäärillä ei lopulta ollut väliä. Kurjaa olisi ollut, jos en olisi sovittanut paitaa välillä.

Hihoja piti sovittaa monta kertaa, jotta osasin lopettaa kaventamisen oikeassa kohtaa.. Tässä paidassa pidin erityisesti siitä, miten kainaloaukko neulottiin, eikä sitä tarvinnut jälkikäteen silmukoida tai ommella yhteen. Myös nämä raglanin palmikot ovat ihania ja lankavalintakin osui nappiin. Langassa on ihanan vaihteleva pinta ja väri on eläväinen. Työtä oli ihana tehdä, vaikka se ei sujunutkaan ilman ongelmia. Haluaisin tehdä tästä langasta vielä jotain muutakin, mutta sitä ei ole nyt ollut kaupassa saatavilla. Ehkä sitä tulee jossain vaiheessa vielä lisää.