Raippaluodosta löytyy monia retkeilyreittejä, viime viikonloppuna kävimme retkellä Sommarössä. Kohde on ollut retkeilylistalla pitkään, mutta nyt vasta tuli lähdettyä tänne. Toiveissa oli välttää ihmiskontakteja, joka ei välttämättä olisi toteutunut esimerkiksi suositussa Svedjehamnissa, joka on aivan ihana retkikohde myös! Ihmisiä oli täälläkin liikkeellä, mutta aika vähän. Kohde on jälleen erinomainen perheen pienimmillekin, täällä pääsee luonnon helmaan ja nuotiopaikalle myös kärryjen kanssa. Alue on puolustusvoimien vanha varikko ja rannikkotykistölinnake, josta löytyy vanhojen rakennusten perustuksia, ammuskellareita ja tykkien perustuksia. Alueella on myös muistomerkki rannikkotykistölinnakkeen muistoksi.

Alueella on kolme erimittaisia reittiä, 1,5 km:n ja 2,4 kilometrin mittaiset luontopolut sekä 7 km mittainen reitti Sommarösundiin. Me kiersimme 2,4 km pitkän reitin ja tämän reitin varrella kuljetaan metsässä, rannoilla ja kallioilla. Reitti lähtee Sommarön vartiotuvan pihasta, josta löytyy kaksi laavua ja tulentekopaikka. Mukavan näköinen paikka syödä eväänsä. Meidän tarkoituksena oli syödä eväät Hålörenin niemen taukopaikalla, mutta taukopaikalla ei ollut puita (reitillä ei talvikunnossapitoa) ja meidän tämänkertaiset eväät melkein vaativat tulen. Hålörenin niemen ympäri (ja taukopaikalle) pääsee vartiotuvan vierestä lähtevästä hiekkatiellä, jos haluaa lähteä kärryttelemään tänne!

Tälle retkelle olimme varanneet koko päivän, joten pysähtelimme kiipeilemään kivillä, ihastelemaan pitkästä aikaa näkyvää merta ja heittelemään kiviä. Olimme antaneet isoveljelle retkeä varten meidän digikameran, jotta hän saa kokeilla luontokuvausta. Kohteita tällä reissulla riitti! Pysähtelimme usein, koska hän halusi valokuvata. On ihana nähdä lapsen ottamia kuvia, kun ne on otettu erilaisesta kulmasta, kun aikuisen ottamat. Näitä kuvia oli ihana katsella jälkikäteen kotona. Samalla rastitimme retkihaasteen nr 28, luontokuvausretki.

Kanssaretkeilijät pitivät ihanasti etäisyyttä muihin ihmisiin ja monet käyttivätkin luonnon tarjoamia eväspaikkoja hyväkseen. Samoin teimme me, emme halunneet mennä takaisin vartiotuvan pihaan syömään eväitämme. Olimme menomatkalla huomanneet rannassa pienen nuotioringin, johon teimme tulet lähistöltä kerätyistä puista. Kiviympyrä oli keskellä hiekkarantaa, joten se oli turvallinen paikka. Pelkästään omiin tarpeisiimme emme olisi rakentaneet nuotiopaikkaa, mutta tähän käyttöön se sopi hyvin. Mieheni hoiti jälleen nuotiohommat ja minä vahdin jälkikasvua. Kerrankin kävi niin, että kummatkin touhusivat omiaan, toinen leikki ”jäävuorten” valloitusta puukepit naskaleina ja toinen kaivoi kepillä hiekkaa. Tämä saattoi olla meidän retkeilyhistorian ensimmäinen kerta, kun ei tarvinnut hosua kummankaan perässä! Aurinko paistoi, meri liplatti ja kohta oli täytetyt patongit ja nuotiokahvit valmiina. Rannassa oli pöytä ja penkit, joten hiekanmurusetkaan eivät päässeet maustamaan ruokaamme. Rannan läheisyydessä oli lisäksi käymälä, kun tarve yllätti. Harmikseni huomasin, ettei ihan kaikille ole ollut selvää se, että kaiken minkä tuot mukana, jaksat myös viedä mennessäsi. Myös ne vaipat.

Matkan varrella näimme vanhoja ammusvarastoja ja tykkien perustuksia. Kävimme katsomassa myös muistomerkin, joten tässä olisi helppo kohde retkihaasteen retki muistomerkille-kohtaan. Sanon luultavasti joka kerta näin, mutta tänne on pakko tulla uudestaan! Tänne voisi kesällä tulla vaikka telttailemaan..

Meidän perheen arki ei ole ainakaan vielä kokenut isompaa mullistusta vallitsevien olosuhteiden takia. Hoidan lapsia muutenkin kotosalla ja mieheni työpaikka on auki. Kerhot ja harrastukset ovat tauolla, mikä tarkoittaa lisää hitaita aamuja ja paljon ulkoilua iltaisin. Onneksi nyt on kevät ja valon määrä lisääntyy niin on kiva olla iltaisin ulkona! Kohta saa ruveta kuopsuttamaan pihamaatakin, joten jos karanteeni iskee niin on ainakin tekemistä. Kerhojen kiinniolon ansiosta meillä on enemmän ”vapaata” ja päätimmekin lähteä retkelle keskellä viikkoa, mikä ei ole ollut meille ihan tyypillistä. Pyysin äitini mukaan retkelle, hänkin rakastaa ulkoilua!

Yksi meidän partioretkikohteista olisi ollut Risön lintutorni, mutta partiotoimintakin on tällä hetkellä jäissä. Paras retkiaika lintujen tarkkailuun olisi hieman myöhemmin, mutta aurinkoiset ilmat ja muun ohjelman puute patistivat meidät retkelle. Risön luontopolku sijaitsee Vanhassa Satamassa ja koko polulla on mittaa n. 5 kilometriä. Meidän kohteena oli Ryövärinkarin lintutorni, jonne kertyy matkaa parkkipaikalta (Ampujantie) n. 1,5 kilometriä, eli oikein hyvän mittainen matka pienten jalkojen kuljettavaksi.

Luontopolku on leveää hiekkatietä, mutta tähän aikaan vuodesta se oli vielä aivan jäässä. Äitilläni oli onneksi nastakengät, mutta itse sain köpötellä ihan tien reunustalla missä oli edes hieman sulia kohtia. Lintutornille johtava polku lähtee metsikköön päin, jossa olikin parempi kulkea, kun jääpeitettä ei ollut joka paikassa. Vesi oli korkealla, joten jos ei olisi ollut pakkaspäivä, olisivat pitkospuut olleet veden alla. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos miettii kevätretkeä Ryövärinkarille! Metsän jälkeen polku jatkui kaislikossa. Olisin halunnut kulkea tätä polun pätkää ikuisuuden! Täytyy käydä kesällä uudestaan täällä, koska kaislat, merituuli ja aurinko ovat ihan täydellinen yhdistelmä kesäpäivään! Niin, tai olivathan ne sitä nytkin, vain lämpö puuttui 😀 Pitkospuut olivat osittain huonossa kunnossa, mutta reitillä ei olekaan talvikunnossapitoa. Mikään kohta ei ollut mahdoton, vaikka varovainen pitikin olla, kun kannoin rinkassa pikkusiskoa. Isoveli pääsi konttaamalla pahimpien paikkojen yli.

Ryövärinkarilla on nuotiopaikka, mutta puuhuoltoa ei, joten jos haluaa pistää tulet, ota mukaan omat puut! Me olimme liikkeellä kevyin eväin, emme olleet aikeissakaan sytyttää nuotiota. Paikalla on myös kuivakäymälä. Karikko on nimensä mukainen, paljon kiviä kiivettäväksi ja ylitettäväksi. Isoveli oli saanut mummalta lainaan kiikarit ja olisikin halunnut kiikaroida lintuja jo metsän keskellä, mutta malttoi kuitenkin odottaa tornille asti. Tornin ylätasanteella ei ollut ollenkaan penkkejä, jossa isoveli olisi voinut itse seistä ja tarkkailla, joten hänet täytyi nostaa tornin reunalle istumaan. Pidin kovasti kiinni hänestä, koska olihan se vähän kyseenalaista. Ilman tätä olisi kuitenkin linnut jääneet näkemättä. Paikalla oli lokkien ja variksien lisäksi muutama tunnistamaton vesilintu sekä kymmenkunta joutsenta, jotka ovat aina uljas näky!

Isoveli näki kuulemma monta merikotkaa, merimetson, taikametson, sekä merihaukan. Lintujen tarkkailuretki (Retkihaasteen retki nr 18) oli ainakin hänen osaltaan erittäin onnistunut.

Minulla on harvoin tapana ostaa lankaa vain sen takia, että joku vyyhti on ihana tai kaunis. Useimmat käsinvärjätyt langat ovat ihania ja kauniita, mutta tietämättä langan käyttötarkoitusta on minun jostain syystä vaikea ostaa lankaa. Poikkeuksen on tehnyt esimerkiksi NEULOVAasa, johon olen lähtenyt neulomaan ja toki valmiiksi antanut itselleni luvan ostaa ”jonkun ihanan langan”. Viime NEULOVAasaan en päässyt, mutta aiemmalla kerralla ostin sieltä aivan ihanan vyyhdin Aaran Tunto-sukkalankaa värissä Väre (0003). Aaran langat värjätään Suomessa käsin ja kaikki värit ovat aivan ihania, langan valinta oli todella vaikeaa!

Tämän kyseisen langan kanssa minulla on ollut hieman ongelmia, sillä olen halunnut löytää sille täydellisen mallin. Vyyhti oli hieman päälle 20 euron luokkaa, joten halusin näistä sukista monikäyttöiset ja ihanat. En ole mikään sukankutoja, kudon sukkia hyvin harvoin. Kokeilin ainakin kolmea mallia ennen kuin törmäsin Sari Nordlundin suunnittelemiin Midnight Dancer-sukkiin. Ihastuin niiden yksinkertaiseen suunnitteluun pienellä erottuvalla yksityiskohdalla, röyhelöreunalla. Ajattelin, että nämä olisi supersöpöt mustien maihareiden kanssa.

Muutaman sukanalun tehtyäni, totesin että 2,5 mm puikoilla neulomisesta tulee sukkiin liian löysää ja päädyin valitsemaan pienimmän koon tanssijoihin (ohjeessa on kolme kokoa), vaikka räpyläni on kokoa 39. Se osoittautui oikeaksi valinnaksi ja pienemmällä silmukkamäärällä sukka valmistui ennätysajassa. Sileässä neuleessa langan väri erottuu ihanasti ja värin vaihtelevuus näkyy kauniisti.

Vyyhti riitti mainiosti koon 39 sukkiin ja sitä jäi vielä reilusti, joten päätin tehdä pienelle tyttärellenikin samanlaiset sukat. Kokeilin omiin sukkiin ensimmäistä kertaa tiimalasikantapäätä, mutta pikkusiskon sukat tein itselleni tutuimmalla sukkamallilla. Tälläkin kerralla otin pienen koon sukasta silmukat ja teräosan mittailin neidin jalan mukaan. Tytär nappasi sukat heti käyttöönsä, hyvä että ehtivät kuivua ensin. Harvemmin kastelen pienten villasukkia, mutta olin käyttänyt näihin purettua kiharaa lankaa, joka suoristui hyvin kylvyn jälkeen.

Kutominen englanniksi alkaa olla aina vaan helpompaa ja neulesanastoni karttui jälleen tämän ohjeen ansiosta. Ohje oli selkeä ja jos kaipasi apua, löytyi YouTubesta hyviä ohjevideoita. Ohje on maksullinen ja löytyy Ravelrystä. Opettelin tämän työn ohella pari uutta tekniikkaa ja innostukseni sukkien kutomiseen nosti päätään, kun nämä tulivat kuin itsestään. Seuraavaksi puikoille pääsee pieniä nukenvaatteita, koska pikkusisko on innostunut nukella leikkimisestä.

Yhteistyössä Vaatelaastarin kanssa

Voihan ”talvi”, minkä tempun teit. Sen lisäksi että mieli halajaa oikeaa talvea, kaipailee sitä myös meidän 4-vuotiaan poikasen toppahaalarit. Hän rakastaa jääkiekon pelaamista ja kun jäällä ei voi pelata (koska sitä ei ole), niin sitä pelataan kotipihan hiekkatiellä. Pelaaminen vaatii välillä tiettyjä syöksyjä ja näiden seurauksena kummassakin polvessa on reikiä. Olemme ostaneet hieman laadukkaampia haalareita siinä toivossa, että ne pysyisivät hyvänä ja niiden ominaisuudet säilyisivät priimana vielä pikkusiskollekin, mutta nämä sääolosuhteet pistävät parhaimmatkin ominaisuudet kovalle koetukselle.

Kävin kiertelemässä eri liikkeissä, jos löytyisi ulkovaatteille suunnattuja paikkoja, mutta kaikki olivat joko silitettäviä tai ommeltavia ja enemmän sisäkäyttöön suunniteltuja, tai sitten liimattavia heijastinpaikkoja, jotka eivät polvissa tulisi kestämään, kunnes kuulin Vaatelaastarista sekä heidän Outdoor-paikoistaan. Jos jostain asiasta tulen nykyään helposti iloiseksi, niin se on siitä, ettei tarvitse ostaa uutta ja vaatteiden elinikä pitenee. Vaatelaastarin ansiosta ei tarvitse edes nähdä juurikaan vaivaa saadakseen vaatekappaleesta jälleen ehjän.

Sain Oikiat Designilta muutaman erilaisen Vaatelaastarin testikäyttöön ja ensi töikseni paikkasimme isoveljen toppahaalarin. Hän sai valita toisen polven paikan ja minä valitsin toisen. Valikoimissa oli Northern Lights Collectionin revontuli-paikka ja tottakai hän halusi sen koristamaan polveaan. Paikka on ihanan värikäs ja kovasti hänen mieleen. Toisen paikan laastaroimme kokomustalla Vaatelaastarilla ja se onkin hyvin huomaamaton paikka, vaikka onkin yhtä iso. Laastareiden kangas on vahvaa ja ne ovat kestäneet polvissa jo kuukauden verran syöksymisistä huolimatta! Kiva, että paikkoja on erivärisiä, josta jokainen voi valita mieleisensä! Northern Lights Collectioniin kuuluu 4 laastaria, joista yksi on heijastava paikka. Korjasin tällä paikalla mieheni kuoritakin, joka on odottanut paikkaamista jo pitkään. Nämä laastarit tulevat kulkemaan meillä mukana vaelluksilla ja retkillä, jos vaikka teltta tai esimerkiksi untuvatakki repeää!

Pyrin ostamaan lasten vaatteet kirpputoreilta, mutta meidän pitkälle 4-vuotiaalle on todella vaikea löytää sopivia housuja. Siksi niitä housuja, mitä meillä on, paikkaillaan aina uudestaan ja uudestaan. Laskin eräiden kollarihousujen paikat ja niitä oli kummassakin lahkeessa 4.. Jos olisin heittänyt jokaisen reiän jälkeen housut roskiin ja ostanut uudet tilalle, olisi meillä käynyt jo 8 housut näiden paikattujen tilalta. Hurja ajatus.. Tutkimusten mukaan jokainen suomalainen ostaa 20 kg tekstiiliä vuodessa ja heittää sitä pois 10 kg. Tätä vastaan pyrin taistelemaan omien mahdollisuuksien mukaan. Onhan se toki ollut työlästä, kun korjattavien pinossa on aina vähintään kolmet housut, kun uusia reikiä ilmestyy koko ajan, mutta olen päättänyt säästää ympäristöä paikkaamalla kaiken, mitä meiltä löytyy. Nyt ei tarvitse enää ommella (jos ei välttämättä halua), koska Vaatelaastarilla on joustaville kankaille kehitetty Organic Stretch-mallisto ja uusimpana innovaationa merinovilla-laastari, jolla voi paikata myös villavaatteet! Merinovillavaatteet on myös kovalla koetuksella meikäläisillä, koska retkeilemme paljon ja saatamme hiippailla villakalsareissa ihan muuten vaan. 😀

Vaatelaastari kiinnitetään kankaaseen painamalla sitä voimakkaasti ainakin minuutin ajan. Pakkauksessa tulee mukana kuvalliset ohjeet, miten laastari kiinnitetään oikein. Lusikka oli kiinnittämiseen oikein mainio apuväline, sillä sai reunat hyvin kiinnitettyä. Laastari kestää hyvin konepesua 40 asteessa, mutta ainakin kertaluontoisesti se kestää myös 60 asteen ohjelman (huom! Oma tutkimus..) Vaate on hyvä pestä ensimmäisen kerran vasta 72 tunnin kuluttua kiinnityksestä, jotta se on varmasti liimaantunut tiukasti kankaaseen. Laastarien reunat voivat rispaantua ajan kuluessa, mutta niin kuin kaikki tekstiilit, myös Vaatelaastarit kuluu. Laastareita voi myös leikata pienemmiksi, täytyy vain muistaa, ettei jätä teräviä kulmia. Käyttämättömät Vaatelaastarit täytyy säilyttää suljetussa pussissa, ettei ne kuivu. Lisää tietoa löytyy Oikiat.fi-nettisivuilta. Vaatelaastarit toimitetaan kokonaan kierrätettävissä pakkauksessa, pahvin voi laittaa pahvinkeräykseen ja sokeriruokopussin voi ensin uusiokäyttää ja lopuksi laittaa energiajätteeseen. Mahtavaa, että tässä on ajateltu näin pitkälle!

Vaatelaastari on suomalaisten äitien innovaatio, laastarit valmistetaan Suomessa ja kuosit ovat suomalaisten suunnittelijoiden käsialaa. Ihanaa, että tällaisia on, jotka haluavat helpottaa meidän muiden äitien paikkaushaasteita! Omiani tämä tuote on ainakin helpottanut suuresti! Itseasiassa tarvisin näitä jo muutaman lisää 😀

Omat Vaatelaastarin pääset tilaamaan täältä ja Instagramista he löytyvät nimellä @Vaatelaastari, sekä #paikkaushaaste.

Tulen arpomaan Instagram-tililläni 2 pakettia Vaatelaastareita, käy osallistumassa @asevelikylassa

Koko viikko on ollut ankea ja harmaa. Oikeastaan koko alkuvuosi on ollut satunnaisia päiviä lukuunottamatta ankea ja harmaa.. Meillä oli tälle päivälle sovittuna naapureiden kanssa, että he tulisivat meille kyläilemään, mutta aamulla herätessäni aurinko paistoi ja olihan silloin päästävä ulkoilemaan! Laitoin naapuriperheelle viestiä, jos lähdettäisiinkin retkelle sisähommien sijaan ja tunnin päästä tästä olimme jo matkalla kohti seikkailua.

Kävimme alkuvuodesta retkellä tämän samaisen polun varrella, (täältä löytyy postaus siitä) jonka lisäksi kävimme kiertämässä koko 12 kilometrin mittaisen reitin mieheni kanssa meidän lenkkitreffeillä. Reitin varrella on kolme taukopaikkaa, joista tänään suuntasimme Kråknäsin taukopaikalle. Jätimme auton Hallonnäsin parkkipaikalle (Tistronskärintie) ja lähdimme siitä kävelemään kohti Kråknäsiä.

Polku oli tällaisella kelillä hieman jäinen, muttei meidän menoa haitannut. Polku kulki metsässä, joten tälle polun pätkälle ei vesi ollut päässyt peittämään pitkospuita. Kuulimme taukopaikalla toisilta retkeilijöiltä, jotka olivat lähteneet Jungsundista, että osa siitä polusta oli veden vallassa ja hankalakulkuinen. Jungsundin urheilukentän parkkipaikalta on tälle taukopaikalle n. 3 kilometrin matka, joka sekään ei ole mahdoton kulkea pienten kanssa! Kråknäsin taukopaikka on pienessä saaressa, jonne pääsee pientä siltaa pitkin. Silta ei ollut ihan rannassa kiinni, joten täytyi ottaa muutama askel jäätä pitkin. Onneksi jää oli tällä kohtaa kantava! Taukopaikalle paistoi ihanasti aurinko ja nuotiokin oli valmiiksi päällä. Penkkejä oli nuotion ympärillä ja tältä taukopaikalla löytyy katettu pöytä ja penkit.

Vaikka aamulla tulikin suhteellisen nopea lähtö, kaivoimme kaapeistamme mitä parhaimmat eväät! Pakkasessa oli patonkeja, jotka täytimme aiemmalta aterialta jääneiltä kasviksilla ja muilla täytteillä. Meillä olikin ollut tarkoitus syödä ”Subit” lounaaksi, joten miksipä emme olisi ottaneet niitä mukaan! Käärimme patongit folioon ja nappasimme mukaan kastikkeen ja lisukkeeksi vielä loput vihannekset. Lämmitimme leivät nuotiolla ja lapsillekin maistui kovasti. Syömme kotona oikeastaan pelkkää kasvisruokaa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, kuten kesän grillaukset), mutta mieheni ja lapset saattavat retkillä ollessamme syödä nakkeja tai makkaraa. Täytetyt patongit oli helppo toteuttaa kaikkien toiveiden mukaisesti ja näitä täytyy tehdä muillekin retkille! Yleensä meillä on kahvit termospullossa, tälle reissulle otimme mukaan nokipannun ja keitimme siinä nuotiokaffit. Maistui todella hyvältä ja kaiken kruunasi naapuriperheeltä saadut jälkiruokakeksit. Katselin taukopaikalla retkihaasteen listaa ja tämän retken teemaksi sopi retki numero 26 – hyvät eväät metsässä.

Matka Hallonnäsin parkkipaikalta Kråknäsiin on vain 1,1 kilometriä, joten tämä on erinomainen retkikohde, jos on mukana pieniä seikkailijoita. Meidän retkikunnassamme oli tänään kaksi pientä reppumatkaajaa ja 4- ja 5-vuotiaat ninjatiikerit, jotka paluumatkalla painelivat edellämme sellaista kyytiä, ettemme meinanneet pysyä perässä! Kertaakaan ei kuulunut ”en jaksa kävellä”-narinaa, varmasti kaveri ja lyhyt kävelymatka auttoivat asiaa.. Tästä paikasta tuli tämänhetkinen lemppari helpon reitin ja kauniin taukopaikan ansiosta. Ihanaa on myös se, ettei tälle retkelle mennyt ihan hirveästi aikaa. On toki ihana viettää koko päivä luonnonhelmassa, mutta jos kaipaa pientä virkistäytymistä, niin tämä on siihen mitä parhain paikka.

Huh, alkuvuosi on mennyt hieman alakuloisissa oloissa, oikeastaan ilman mitään sen suurempaa syytä.. Nyt mieliala on kuitenkin hyvä ja tästä eteenpäin mennään positiivisella asenteella. Olen pitänyt blogistani taukoa tämän takia, mutta nyt on vihdoin aika kirjoittaa meidän ihanasta vuodenvaihteesta Äkäslompolossa, tai tarkemmin sanottuna siitä, kun koko perhe lähti hiihtoretkelle!

Välipäivinä rupesi akkujen latailu Lapissa houkuttelemaan ylitsepääsemättömästi ja onneksi mieheni saikin järjestettyä itselleen vapaata niin, että pääsimme lähtemään Äkäslompoloon. Ajomatkoihin menee aina kaksi kokonaista päivää, mutta kolmen kokonaisen vuorokauden takia kannattaa ajella pohjoiseen (tämä on siis meidän perheen mielipide). Kolmessa päivässä ehtii tehdä vaikka mitä, esimerkiksi hiihtää, lasketella, laskea pulkalla, nauttia omasta ajasta ja peuhata lumihangessa. Vaasan seudulla on ollut niin huono lumitilanne, ettei juuri mitään näistä olla keretty tekemään tänä talvena..

Yksin hiihtäminen on ihanaa, kun saa vain nautiskella omasta ylhäisessä yksinäisyydestä, mutta koko perheen voimin harrastaminen vie kuitenkin voiton. Kesän reissulla vuokrasimme Äkäslompolon Sport Shopista kantorinkan isoveljelle ja tällä reissulla vuokrasimme samasta paikasta kaksi Fjellpulkenia, johon pakkasimme jälkikasvun ja lähdimme hiihtoretkelle.

Fjellpulken, eli ahkio, tulee valjailla kiinni vetäjään ja itse pulkka on aisoilla kiinni valjaissa, joten ahkion vetäminen on suhteellisen kevyttä ainakin tasaisilla pätkillä. Varmasti paljon hiihtänyt vetäisi ylämäetkin kevyesti, mutta itsehän olin hiihtänyt tänä talvena noin 6 kilometriä ennen tätä hiihtolenkkiä, joten ylämäet meni ankkatyylillä. Fjellpulken painaa 13 kiloa ja kyytiläisten lisäksi meillä oli mukana evästarpeita ja varavaatteita. Minulla ei ollut painava lasti, koska pikkusisko oli minun vedettävänä, mutta mieheni ahkeroi kyllä kovasti vetämällä perässään isoveljeä sekä eväitä. 😀

Lähdimme hiihtämään Äkäslompolo-järven jäätä pitkin ja suunnaksi otimme meille tutun Kesänkijärven laavun. Suunnitelmissa oli myös lenkki Elämänluukulle, mutta muistelin, että matkalla taisi olla muutama pitkä ylämäki, emmekä koskemattomina ahkionvetäjinä halunneet tällä kertaa lähteä niin vaativalle lenkille. Tämä retki on yhä haaveissa ja ehkä toteutamme sen ensi kerralla! Kesängin lenkille osui myös yksi isompi mäki, joten tuli kokeiltua sitä hidasta ylämäkeä sekä hieman vauhdikkaampaa alamäkeä.. Alamäessä ahkio hieman saattaa töksäyttää, mutta muuten ei sen kanssa ollut ongelmia. Meillä oli taukoja varten lämmintä vaatetta mukana, joten emme kylmettyneet tauon aikana. Seuraavalla hiihtoretkellä taidamme kyllä ottaa lapsillekin hieman lisää vaatetta taukoja varten..

Fjellpulkenissa on valmiina pehmustettu penkki, jalkapeite ja tuulilasi on suojaamassa tuulelta, mutta ainakaan tuolla -10 asteessa ne ei yksinään olisi riittäneet pitämään lapsia lämpiminä. Meillä oli pienemmälle vaunupussi ja viltti toppavaatteiden lisäksi ja isommalla oli talja ja viltti. Tauon jälkeen häntä palelsi, joten laitoin taukotakkini vielä hänen jaloillensa peitoksi. Molemmat lapset nukahtivat kyyteihinsä ja saimme mieheni kanssa nautiskella yhteisestä lenkistä. Tahti oli rauhallinen ja maisemat niin kauniita. Teimme vielä lopuksi ylimääräisen kierroksen järven jäällä, kun taivas oli niin kaunis. Kaamos oli lopussa sinä päivänä. Hiihtolenkille tuli mittaa n. 13 kilometriä, mikä oli vähän hiihtäneelle juuri sopiva. Toivottavasti ensi kerrallakin pääsisimme hiihtelemään yhdessä.

Eräs pieni neiti täytti vuosia ja puikot kilisten kudoin hänelle pienen islantilaisneuleen. Nämä lahjat ovat minulle (ja toivottavasti saajilleen) mieluisia, koska esimerkiksi tämän 2-vuotiaan paidan tekemiseen minulla meni alle viikko. Värivalinnat ja paidan mallin päätti sankarin äiti, joten ei tarvinnut edes pähkäillä sopivien väriyhdistelmien kanssa. Paidan malliksi valikoitui ihana Bláklukka, kissankello, jonka olen jo muutamalle syntymäpäiväsankarille kutonut.

Minusta tuntuu, että nämä lasten mallit ovat aika leveitä, joten päädyn yleensä tekemään muokatun version. Tässäkin tapauksessa kävin mittaamassa neidin, jotta paita olisi varmasti sopiva ja että siihen voisi hieman tehdä kasvunvaraa. Tämän paidan tein pituudeltaan koossa 2-3 ja leveydeltä 1-2. Paidan pitäisi siis kestää hyvän aikaa käytössä, vaikka pienet kasvavatkin nopeasti. Bláklukka-paidassa oon yleensä levenevä helma, mutta tästä paidasta jätin sen pois, koska paita voisi jäädä ikävästi ruttuun pienen haalarin alla. Leveä helma on kivan näköinen, mutta se on ehkä helpompi sitten hieman isommalla.

Neulontaryhmissä on ollut paljon puhetta paitojen viimeistelystä ja ajattelin minäkin jakaa oman tapani. Kun paidasta on päätelty langanpäät ja silmukoitu kainalot, laitan paidan hetkeksi (n. 10 min) veteen kylpemään, jotta silmukat asettuisivat nätisti omille paikoilleen. Lorautan veden joukkoon ruokalusikallisen (isompiin töihin enemmän) etikkaa, jotta neuleesta tulisi hieman pehmeämpi. Etikan haju ei jää kuivaan paitaan, joten sitä ei tarvitse pelätä. Käytän etikkaa myös pyykin huuhteluaineena, johon ei myöskään jää etikan pistävä haju.

Kun paita on ollut kylvyssä, puristelen siitä enimmät vedet ja levitän pyyhkeen päälle. Rullaan paidan pyyhkeen sisään, jotta saan paidan vielä kuivemmaksi. Lopuksi asettelen paidan tasoon pyyhkeen päälle kuivumaan ja saatan laittaa vielä toisen pyyhkeen paidan päälle, jotta helmat asettuisivat nätisti. Kaikissa paidoissa en näin tee, mutta tämän paidan helmineule-reuna melkein vaati sitä, ettei se lähtenyt kääntymään ylöspäin. Teen tämän yleensä illalla ja annan olla pyyhkeen alla yön yli. Seuraavana aamuna otan pyyhkeet pois ja paita saa jatkaa kuivumistaan.

Silmukoinnista puheenollen, siitäkin olen alkanut saada siistiä jälkeä. Vieläkin sauma jää näkyviin, mutta se on jo siistimpi. Aiemmin kiristin lankaa liiaksi ja saumasta tuli sen takia näkyvämpi. Löysempi silmukointi tuottaa parempaa jälkeä!

Paidan kaveriksi minun oli pakko tehdä jämälangoista kaveriksi pieni nalle, kun näin ohjeen Strömsöstä tutun Lee Esselströmin instagramissa. Sieltä löytyy kuvalliset ohjeet nallen ja muiden samantapaisten eläinten tekoon! Nalle on niin söpö ja mielestäni oli ihana antaa lahjaksi kaveri, jolla on samanlainen paita. Harmaa osuus on tehty 7veljestä langalla ja muut lettlopista. Nalle neulotaan yhtenä pötkönä (24 silmukkaa) ja kavennetaan päästä. Lopuksi ommellaan alaosa kiinni ja ”kaulaan” ommellaan lanka, jota kiristämällä muotoutuu nallelle pää. Jalat ja kädet muodostuvat, kun niiden kohdalta pistelee langalla pistoja työn läpi. Minä käytin tähän karhunlankaa, se vaikutti tarpeeksi vahvalta. Viimeiseksi kirjoin nallelle nenän ja suun. Oma nalleni taitaa muistuttaa enemmän koalaa kun nallea, mutta se on tässä sivuseikka. 😀

Oma tyttäreni ilmoitti, että paita ja nalle on hänen, eikä kaverin. Taisin luvata tehdä hänellekin oman paidan ja nallen. Täytyy varmasti viedä hänet lankakauppaan valitsemaan langat omaan paitaan. Onneksi hänkin on vielä pikkuruinen, eikä sellaisessa paidassa mene kauaa. ❤️

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Meidän uusi vuosi vaihtui Äkäslompolossa, josta aion kyllä kirjoittaa postauksen, mutta haluan ensimmäiseksi mainita tästä mainiosta lähiretkikohteesta, jossa kävimme viikonloppuna. Uusi retkivuosi alkoi Loppiaisena, kun kävimme vihdoinkin retkeilemässä Iskmo-Jungsundin vaellusreitillä. Reitti avattiin jo vuonna 2016 joten oli jo aikakin! Reitin koko pituus on 12 kilometriä, mutta meidän matkan pituudeksi tuli 4 km, mikä on erittäin sopiva itse kävelevälle 4-vuotiaalle. Täältä löytyy kartta ja reittivaihtoehtoja sekä niiden pituuksia.

Pysäköimme auton Hallonnäsin parkkipaikalle, josta lähdimme kävelemään kohti Björhällornan taukopaikkaa. Levähdyspaikka on vähän yli puolessa välissä Björnhällsrundania, joten kotimatkalla ollaan jo voiton puolella (jos joku pieni retkeilijä tarvitsee vähän kannustusta). Reitti kulki suurimmaksi osaksi metsässä, mutta pieni pätkä käveltiin tietä pitkin. Metsäpätkät oli ihania ja polku oli todella hyvin merkitty. Taukopaikka oli todella kauniilla paikalla ja levähdyspaikalta löytyi laavu, nuotiopaikka, pöydät ja tuolit sekä polttopuut. Huussia ei paikan päältä löytynyt, mutta meitä se ei ainakaan haitannut. Laavun seinässä oleva sytykkeiden tekoon tarkoitettu väline oli isoveljen mieleen ja hän olisi varmasti tehnyt kaikista klapeista silppua jos vain olisi saanut.

Tammikuinen aurinko paistoi ihanasti levähdyspaikalle kun söimme eväitämme. Voisin sanoa että Björnhällornan taukopaikka oli ainakin tällä säällä yksi kauneimpia levähdyspaikkoja missä olen käynyt! Haaveilen jo koko reitin juoksemisesta, koska meidän konkkaronkalla ei koko reittiä kuljeta vielä hetkeen. En malta odottaa, että näen paikan kokonaan ja haluan ehdottomasti lähteä tänne uudelleen retkelle!

Ainut hyvä asia tässä lumettomassa talvessa on retkien helppous. Tietä pitkin kuljettavat osuudet olivat jäisiä ja sai olla tarkkana, ettei kaadu rinkan kanssa, mutta muuten metsässä oli kuivat polut ja niitä pitkin oli helppo kävellä. Talviretkeilyssä on se hankala puoli, että rinkan kyydissä oleva pikkusisko ei pysy samalla lailla lämpimänä, kuin liikkuva isoveli. Viime talvena pienempi matkusti Tulassa, jolloin minun vartalo lämmitti häntä. Ensi kerralla meidän täytyy kietoa hänet vielä vilttiin, jotta pysyy lämpimänä.

Vaatteina pienemmällä oli villakerrasto + villahaalari ja toppahaalari. Kaulassa oli lämmintä sekä käsissä nahkakintaat. Vaatteiden väliin mahtui vielä ilmaa, joten vaatteet eivät olleet liian tiiviitä ja siksi olisi ollut kylmä. Onneksi meillä oli mukana isoveljen villapaita, joka oli pienemmälle juuri sopiva kun sen puki haalarin päälle. Sillä ja kävelyttämisellä saimme neidin lämpimäksi. Isoveli on sellainen lämpöpakkaus, joten hänellä oli päällään vain kerrasto + puuvillainen peruspaita ja toppahaalari (varavaatetta oli toki mukana). Eväshetkiä varten kaikille oli ohuet sormikkaat, koska muuten jäätyy näpit, jos puuhastelee ilman hanskoja.

Sosiaalisessa mediassa on pyörinyt Retkihaaste jo muutamana vuonna ja olen monta kertaa miettinyt osallistuvani siihen! Tänä vuonna kokeilemme ja tällä retkellä kuittasimme retken nro 1 – vuoden ensimmäinen retki. Retkihaaste 2020:lla on omat Facebook-sivut josta löytyy tulostettava versio haasteista ja heidät löytää myös instagramista @retkihaaste. En ole yhtään varma, saammeko kaikkia 52 retkeä käytyä, mutta aina voi yrittää! Eihän siinä mitään häviä, vaikka osallistuukin. Voi olla, että tulee useimmin pakattua eväät reppuun ja käytyä vaikka välipalalla luonnonhelmassa. Retki se on pienikin retki!

Olen kutonut jo aikamoisen määrän islantilaisia villapaitoja lähinnä ystäville ja sukulaisille ja tänä vuonna oli vanhempieni vuoro saada omansa. Isäni halusi paitansa lettlopista eikä mallilla ollut kuulemma niin väliä, joten tein hänelle Riddarin. Äiti toivoi villapaidan sijaan villatakkia ja pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa steekkausta, eli neuleen auki leikkaamista.

Äiti valitsi malliksi Jennifer Steingrassin suunnitteleman Fern and Feather niminen villapaidan, joka on alunperin suunniteltu toiselle langalle, mutta kävi erinomaisesti myös lettlopille ilman muutoksia silmukkamääriin tai puikkokokoon (ainakin minun käsialallani!). Ohje on maksullinen ja se löytyy Ravelrystä. Instagramissa hänen neuleet löytyy nimellä @knit.love.wool. Hänellä on tosi monta ihanaa neuletta ja tämä Fern and Feather on tosi kaunis malli ja sitä oli ihana tehdä.

Tässä työssä oli minulle uutta myös se, että se neulotaan ylhäältä alas! Aiemmin neulomani villapaidat on aloitettu alhaalta ja sitten yhdistetty hihat mukaan ja neulottu kaarroke lopuksi. Tämäkin paita neulotaan saumattomasti, ensin kaarroke, sitten erotellaan hihan silmukat ja neulotaan alaosa. Ainakin tässä Steingrassin neuleessa oli tosi monta eri mittaa, millä sai neuleesta juuri saajalleen sopivan neuleen. Kokoja oli laajasti ja mittaamalla ja soveltamalla saa hyvin istuvan villapaidan. Tässä mallissa oli vyötärökavennukset ja lantion kohdalla lisäiltiin silmukoita. Tein neuleesta hieman ohjetta pidemmän ja neuleesta tuli äidilleni tosi hyvä.

En ollut aiemmin tehnyt villatakkia edes sillä perinteisellä menetelmällä, mutta tätä olin halunnut kokeilla jo pidempään, koska olin neulontaryhmissä törmännyt jo moneen steekattuun neuleeseen. Olin jo etukäteen laittanut muistiin, miten tällainen takki neulotaan, enkä sitten sen kummemmin etsinyt ohjeita tähän.. Kudoin yläosan joustinneuleen edestakaisin ja kun yhdistin pyöräksi, loin neljä uutta silmukkaa keskelle etuosaa, jotka neuloin aina nurjalla. Kirjoneulekohdissa neuloin joka toisen silmukan päävärillä ja joka toisen tehostevärillä. Jälkiviisaana olisi ehkä ollut parempi luoda viisi uutta silmukkaa, että olisi ollut helpompi leikata siitä keskikohdasta. Tai jos olisin halunnut vahvistaa neuleen virkkaamalla, olisi kannattanut neuloa keskikohdankin silmukat oikein. Ehkä ensikerralla.. Ennen resoria päätin nurjat silmukat ja kudoin resorin edestakaisin.

Kun neule oli valmis, oli nappilistan vuoro. Poimin silmukat viimeisestä oikein neulotusta rivistä. En poiminut jokaista silmukkaa ettei nappilista rupeisi kupruilemaan. Kokeilemalla sain oikean määrän ja toistin saman toiselle puolelle. Äiti oli antanut minulle 7 nappia vanhasta villatakistaan ja 1 Itävallan reissulta löytämänsä napin, jotka halusin kaikki laittaa työhön. Mittailin työhön 8 napin kohtaa, enkä millään meinannut saada välejä täsmäämään. Viimeisestä välistä tuli vähän lyhyempi, mutta ainakin yläosa pysyy hyvin kiinni.. Nappilistaan neuloin 1 o 1 nurin, samalla lailla kun muutkin resorit ja nappilistan korkeudeksi tuli 8 kierrosta.

Kun nappilistat oli valmiit, kastelin neuleen ja annoin kuivua. Halusin paidan oikeisiin mittoihin ennen kun leikkaisin sen auki. Neuleen ei ilmeisesti pitäisi purkautua sivusuuntaan, mutta kyllä se leikkaaminen pikkusen hirvitti. Ennen leikkaamista ompelin kaksi siksakkia-ommelta nurjien silmukoiden päälle ja saksin villapaidan auki. Se oli kyllä mainio hetki! Olin hirveän tyytyväinen tähän tyyliin ja siihen että oikeasti onnistuin! Aukileikattu sauma oli kyllä hieman ruma ja halusin sen piiloon. Kesällä Lapissa ollessamme ostin paikallisesta putiikista hieman nauhaa, jonka ompelin käsin sauman päälle. Se toi kivan lisäyksen villatakkiin. Annoin paidan äidilleni tällä viikolla ja hän tykkäsi paidasta kovasti. Ihanaa, että molemmilla vanhemmillani on nyt minun tekemäni paidat.

Haluan hirveästi tehdä itsellekin lettlopista villatakin, tuntuu vaan ettei millään olisi omille neuleille aikaa, ainakaan näin joulun alla. 😀 Ensi vuoden aikana voisin yrittää kutoa itsellenikin villatakin. Sanoinkohan näin jo viime vuonna.. Rauhallista loppuvuotta!

Olen viimeisen vuoden aikana pohtinut kulutustottumuksiani vaatteiden suhteen ja vaikka pidinkin itseäni vastuullisena kuluttajana, joka ostaa vain tarpeeseen, ei se kuitenkaan pitänyt paikkansa. Eräänä syyskuisena iltana mittari tuli täyteen. En enää halunnut keksiä tarpeita uusille vaatteille, kengille tai muille asusteilla ja päätin aloittaa ostolakon. Ostolakkoa on takana nyt kolme kuukautta, eikä vaikeuksia ole ollut. Päinvastoin, aikaa on riittänyt kaikelle muulle paljon enemmän.

En ole ollut pikamuodin tai kuluttaja enää moneen vuoteen, vaan olen ostanut viime aikoina hieman laadukkaampia ja kestävämpiä vaatteita. Mitä enemmän olen tätä asiaa viimeisen kolmen kuukauden aikana miettinyt, on mieltymykseni tiettyihin vaatemerkkeihin lopahtanut ja tästä eteenpäin haluan ostaa vaatteeni valmistajilta, jotka oikeasti panostavat vaatteiden vastuullisuuteen. Eli melkein kaikki ne vaatteet, joita olen aiemmin ostanut jää tulevaisuudessa ostamatta. Tavallaan odotan ostolakon päättymistä ja toisaalta en ollenkaan haluaisi sen loppuvan.

Tavoitteenani on, että vaatekaapissani olisi vain minulle sopivia, hyvin istuvia, vastuullisesti tuotettuja ja silmää miellyttäviä vaatteita, joista kaikki olisi minun lempivaatteitani. Ekologisin vaate on tosin se, joka siellä vaatekaapissa jo on olemassa. Ostolakkoni yksi tavoite onkin, että vuoden päästä tiedän, mitä vaatteita en käytä juuri ollenkaan ja aion laittaa ne kiertoon. Eetti ry järjestää Lempivaatteeni-kampanjaa parhaillaan ja on haastanut ihmisiä ykertomaan lempivaatteistaan ja suhteistaan vaatteisiin. Minun lempivaatteeni on villapaita, jonka olen itse kutonut. Kääriydyn usein villavaatteisiin ja pidän usein samaa villapaitaa. Villa on ihana materiaali, koska sitä ei tarvitse juuri koskaan pestä. Haluan muutenkin pukeutumisella ilmaista rakkauttani ulkoiluun ja retkeilyyn ja suosinkin tämäntyylisiä vaatteita.

Olen pitkään suosinut myös puuvillaisia vaatteita, koska ihoni ei kestä tekokuituvaatteita, mutta en ollut koskaan ajatellut, että esimerkiksi puuvillaisen t-paidan tuottamiseen kuluu 2000 l vettä ja sen valmistus ja käyttö aiheuttavat 24 kg hiilidioksidia elinkaarensa aikana. Itseäni hirvitti myös tieto siitä, että vuonna 2015 vaateteollisuus tuotti enemmän kasvihuonepäästöjä kuin kaikki maailman laiva- ja lentoliikenne yhteensä.. Kävin I Love Me-messuillakin kuuntelemassa vaateteollisuuden vastuullisuudesta käytyä keskustelua ja sain itselleni lisää varmuutta jatkaa ostolakkoa ja uusia ajatuksia tulevaisuutta varten.

Olin 10 vuotta sitten oikein malliesimerkki halpamuodin kuluttajasta. Lähdin shoppailemaan huvikseni ja ostin uuden paidan halpaketjusta jos se yhtään miellytti silmää. Kävin jo silloin paljon kirpputoreilla ja ostelin sieltäkin paljon vhaatteita. Olin tuolloin ylipainoinen, painoin paljon enemmän kuin esimerkiksi raskaana ollessani. Tämän päiväisen analyysini mukaan ostelin vaatteita osittain lievittääkseni pahaa oloani ja myös siksi, että vaatteita oli jatkuvasti jäänyt pieneksi. Olihan se shoppailu silloin muutenkin aika tavallista, ei ollut puhettakaan, että pikamuoti olisi jotenkin huonoa.. Kun tein elämäntapamuutoksen ja rupesin jälleen liikkumaan ja syömään paremmin, jäi niin pikamuoti, kun todella huono itsetunto kauas taakse. Arvot muuttuivat ja ekologisuuden arvostaminen kasvoi. Vauvojen ja monien vuosien itseinhon jälkeen minusta on tullut armollisempi itselleni ja tein myös lupauksen, etten koskaan arvostele itseäni peilin edessä lasteni kuullen. Kun lopetin turhat höpinät, myös se sisäinen ääni, joka kertoi minun olevan iso tai ruma, hiljeni. Onneksi. Nyt uskallan ja voin käyttää niitä vaatteita, missä minun on hyvä olla ja mitkä on minun mielestä hienoja, eikä enää tarvitse miettiä, mitä muut minusta ajattelevat. Myös ne kauheat tavoite-vaatteet jäivät pois vaatekaapista ja sen sijaan sieltä löytyy sellaisia, mitä voi käyttää niin kauan, kunhan vain ovat käyttökelpoisia.

Vaatteet pysyvät hyvässä kunnossa ja käyttökelpoisina pitkään, jos niitä vain huoltaa oikein. Yleensä pelkkä tuuletus riittää vaatteelle, jos siinä ei ole näkyvää tahraa. Villa peseentyy pihalla, mutta niin raikastuvat myös farkut ja peruspaidatkin. Viime viikolla Eetillä oli Viikko lempivaatteessa-kampanja, jossa haastettiin ihmisiä pitämään koko viikon samaa vaatetta ja osallistuin tähän pitämällä samaa paitaa koko viikon. Paitani oli tavallinen peruspaita, mutta viikko sujui ongelmitta. Tuuletin paitaa välillä, mutta muuten en tehnyt sille mitään. En usko, että olisin onnistunut tässä, jos olisin tällä hetkellä esimerkiksi töissä (päiväkodin täti täällä hei) tai minulla olisi pienempiä lapsia, jotka heittelevät ruokaa (onneksi se on ainakin hetkellisesti loppunut..). Kun pesen vaatteet, pesen ne nurinpäin ja oikeassa lämpötilassa samanväristen kanssa. Paikkailen usein varsinkin 4-vuotiaan poikani vaatteita ja sillä saan lisää käyttöikää vaatteille. Vaatteiden käyttöiän pidentäminen onkin yksi tärkeimmistä tavoista vähentää vaatteiden ympäristövaikutuksia!

Aikaisemmin pikamuotiketjuista ostamani vaatteet menivät huonoiksi tosi nopeasti, haisivat yhden käyttökerran jälkeen tai niihin ilmestyi reikiä. Suurin osa pikamuotivaatteista onkin tehty kestämään vain 10 pesukertaa ja arviolta yli puolet halpamuotivaatteista hävitetään vuoden sisällä luomishetkestään. Harmikseni minun on tunnustettava, että en kauaa yhtä vaatetta käyttänyt, vaan laitoin ne aika nopeasti kiertoon. Myin vaatteita kirpparilla tai vein keräykseen.. Harrastan tänä päivänäkin kirpputoreja ja pyrin hankkimaan lasten vaatteet käytettynä, mutta en ostele enää pelkästään ostamisen ilosta. Käytettynä hankittu vaate on kuitenkin ympäristövaikutuksiltaan parempi valinta kuin uusi ja siksi ostan mielummin kirppareilta. Ostolakkoni aikana aion turvautua myös lainaamiseen (äitilläni on erinomainen vaatemaku), jos omasta kaapistani ei löydy johonkin tilaisuuteen sopivaa asua.

Maintiota joulunodotusta, olkaa armollisia itsellenne ja tehkää hyvää toisille ja ympäristölle.

Lähteet faktoihin löytyi Eetin Lempivaatteeni-kampanjan tietopaketista